Vaikea tilanne. Puuttumisesta tulee mieleen lähinnä monenmoisia aika radikaaleja vaihtoehtoja, jotain, mikä laittaisi miehen "ahtaalle" ja pakottaisi hänet kertomaan, mitä on meneillään. 😑❓ Oletko harkinnut yhteyden ottamista siihen naiseen?

Kiitos kaikille tuesta. On helpottavaa, kun tänne pääsee purkamaan tuntojaan.
Sappe, olen itsekin samaa miettinyt, mutta saan mieheni vihat niskoille, jos menen sekaantumaan hänen yritystoimintaan.

Mari lähettelee tekstiviestejä usein, myös silloin, kun mieheni on iltapäiväunilla ennen yötuuria. Olen miettinyt, voinko laittaa Marille sähköpostia ja kertoa, milloin ei kannata viestitellä, jos asia on sellainen, että se voi odottaa. En vaan ole uskaltanut edes sitä tehdä.

Tänään aivan vasta sai mieheni taas tx:n, jossa Mari tiedusteli työhön liittyvää asiaa. Miehelläni on tapana laittaa työpaikalle raportti, jossa seurataan työntekijöiden suoriutumiskykyä. Marin suoriutuminen ei ollut kovin hyvä viime kuussa ja hän viestitteli miehelleni vitsin muodossa.
Yllätin mieheni, kun hän oli laittamassa viestiä, joten hänen oli kerrottava se minulle, kun kysyin. Hän oli kirjoittanut sen näin: Älä turhaa murehdi, nythän siinä on parantamisen varaa. En pimeitä tietoja, miten se oikein tehdään, korjataan asia kuntoon myöhemmin. Hyvää viikonloppua, terv. ......

Minusta tuo viesti oli jotenkin aika läheinen, vai olenko vainoharhainen?

Hei taas
Nyt on yli viikko kulunut ja viime viikolla olimme jo hyvin läheisiä. Kävimme lenkillä ja mieheni avautui Marista. Minua ei haitannut se enää yhtään. Tunsin, että luottamus on palaamassa.

Olen persoonana vahva, eikä itseluottamuksessani ole ollut mitään vikaa. Olen myös viihtynyt kotona, eikä pitkän lomautusjakson aikana ole aika kertaakaan tullut pitkäksi.
Valitettavasti Marin tulo taloon (7 viikkoa) ovat painaneet mieltäni enemmän, kuin uskoinkaan. Ruokahalua ei enää ole, syön väkisin, mutta sekin oksettaa.

Viikolla kerron miehelleni, että olen laihtunut ja sanoi sen huomanneen. Nahkani on kuulemma löystynyt ja rintani pienentyneet. Olen aina ollut ylpeä rinnoistani, koska tiedän mieheni pitävän isohkoista rinnoista.
Viikolla hän vielä jossain vaiheessa leikkimielellä kokeili parilla sormella toista rintaani ja sanoi, "perkele, on ne pienentyneet".
Ei tuntunut todellaan mukavalta kuulla tuollaista, kaiken muun tapahtuneen jälkeen. Olen huomannut ensimmäistä kertaa elämäni aikana, että mielenrauhani on järkkynyt ja itsetuntoni karissut. Enempää ei tarvittu, kuin vartaloni arvosteleminen, niin taas kaikki negatiivinen palasi mieleen.

Pääsiäinen tuli ja miehelläni alkoivat iltatuurit. Marilla oli vapaata. Jossain vaiheessa päiväkävelyllä mieheni kertoi, että joku toinenkin kyseisen alan yrittäjä haluaisi Marin kesätöihin, koska oli todennut hänet tomeraksi tytöksi.
Mari olisi valmis tulemaan kesätöihin (hän on nimittäin vielä harjoittelijana), mutta koska miehelläni on jo useita vuosia ollut sama kesätyöläinen, niin hän jäi asiaa miettimään. Ymmärrän miestäni, koska yrityksen kuviot työntekijöiden suhteen on mietittävä tarkoin. Olin kuitenkin otettu, että hän oma-aloitteisesti kertoi minulle tuon asian.

Lankalauantai-iltana olimme puhelinyhteydessä ja jossain vaiheessa mieheni kertoi soittaneensa Marille ilmoittaakseen, että hänet on valittu kesätyöläiseksi. Mari oli kovasti kiitellyt ja ollut onnellinen.
Valitettavasti minä pilasin negatiivisillä ajatuksillani kaiken niin hyvin alkaneen luottamuksen välillämme. Illan istuin ja mietin, miksi hän ei minulle kertonut etukäteen päätöksestään.

Olin rauhaton yöllä ja kun mieheni aamulla tuli kotiin, puin kaikki tunteet sanoiksi ja en todellakaan käyttäytynyt aikuismaisesti. En huutanut, mutta kerroin itkeneeni illalla melko paljon. Kerron nyt ensimmäistä kertaa, miten olen huomannut hänen arkielämän muuttuneen niiden asioiden suhteen, mitä aikaisemmassa kirjoituksessani olen kirjoittanut.

Hän kielsi kaiken (puhelinkäyttäytymisen, äänen muuttamisen, töistä tulon ja sinne lähtemisen, ym.). Valitettavasti mainitsin myös suuseksin loppumisesta, mihin ei vastannut mitään.

Pyysin häntä ymmärtämään minua, etten kestä enää niin paljon vastoinkäymisiä, kuin ennen. Meillä on niitä matkan varrella ollut. Valitettavasti tuossa tilanteessa otin vanhat asiat esille, joka oli kuin bensaa hiilloksille. Jälkiviisaana ei olisi pitänyt sitäkään tehdä, vanhat on vanhoja ja ne pitää joskus unohtaa.

Tuli myös puhe heidän toimistotöistään, joita olen hoitanut 13 vuotta. Siihen hän sanoi, että niihin et enää koske. Vastasin, näinkö pistät kaiken minun 13 vuoden työn hukkaan, johon jokin lyhyt vastaus, valitettavasti en jaksa muistaa, mitä.

Lisäksi hän moitti minua, että olen muuttunut lomautuksen myötä ja että, työnantajat eivät tule kotoa hakemaan. Itse olen ajatellut koko elämäni työtä tehneenä ihmisenä, että olen jo ansainnut seesteisemmän ajan. Vuoden päästä minulla on mahdollisuus lakisääteiseen eläkkeeseen.
Sanoi myös, että sinunkin olisi aika mennä vähän yksin iltaelämään ja hänellekin se tekisi hyvää. Tuli sellainen tunne, että hänen mielestään roikun hänessä ja hän taitaa haluta etäisyyttä minusta.

Minua ei iltaelämä kiinnosta, ei ole kiinnostanut enää aikoihin. Sain nuoruudessani siitä tarpeeksi. Nautin meidän yhteisestä harrastuksesta ja kuvittelin hänenkin nauttivan.
Olen antanut kaikki nämä vuodet hänelle aikaa pyörittää yritystä vapaasti, ilman kotirasitteita. Olen yrittänyt auttaa häntä mm. toimistotöiden ja kotitöiden suhteen. Yhteistä vapaa-aikaa meillä ei näiden lähes 20 yrittäjävuosien aikana ole paljoa ollut, koska minäkin olin työelämässä ja uraputkessa.
Luulin, että nyt, kun olen lomautettu, hän nauttii, koska yhteistä aikaa on enemmän. Totuus iski kuitenkin vasten kasvoja, häntä ilmeisesti ahdistaa liiallinen läsnäoloni.

Ym. keskustelun jälkeen hänen silmänsä loistivat silkasta vihasta minua kohtaan. Hän asettui sohvalle ja sanoi, että nyt hänelle riitti, hän ei enää kestä tällaista ja tämä kaikki on iljettävää.
En tiedä, tarkoittiko tuolla sanalla suuseksiä, minkä otin valitettavasti puheeksi, ei olisi pitänyt. Hävettää, koska aikaisemmin en ole koskaan pyytänyt sitä. Se on aina kuulunut osana meidän rakasteluun ja hänen aloitteestaan. Hän tietää kuitenkin, että myös minä nautin siitä.

Aamu meni horroksessa. Herätin hänet parin tunnin päästä ja pyysin menemään makuuhuoneeseen jatkamaan unia. Hän nousi iltapäivällä ylös ja asetuimme ruokailemaan.
Minulla oli koko aamu ollut aikaa miettiä ja olin todella häpeissäni, miksi en voinut hillitä itseäni. Olen tainnut pilata kaiken kauniin, mitä meillä on ollut.

Otin asian puheeksi ja kaiken syyn niskoilleni. Pyysin anteeksi ja olevani häpeissäni käyttäytymisestäni. Kerroin, että minun olisi pitänyt iloita, että hän on löytynyt hyvän työntekijän yritykseen, eikä epäillä häntä.
Kerroin ajatuksistani viimeisen seitsemän viikon ajalta ja sanoin olevani ahdistunut. Siihen hän tokaisi, että jos tiedät tarvitsevasi apua, niin hommaa sitä. Yritin pyytää häntä tukemaan minua, mutta ei saanut vastakaikua. Pyysin myös anteeksi vanhojen asioiden esille ottoa. Olin todella katuva ja kaikki asiat otin omiin nimiini, koska haluaisin avioliittomme samalle tasolle, kuin ennen Marin tuloa taloon.

Mieheni on äärimmäisen pitkävihainen, jos häntä loukataan. Siitä saan nyt kärsiä, vähintään muutaman viikon. Meillä ei puhuta, eikä katsota silmiin. Hän on nyt kaksi päivää istunut työhuoneessaan. Pakolliset vain keskustellaan.
Illalla antoi kevyen hyvänyön suukon poskelle ja meni nukkumaan. Minä kävin vielä jälkikäteen painamassa poskeni hänen poskelleen ja silitin häntä. Pari viestiäkin kuulin tulevan. Varmaankin Marilta. Hän nukkui yön rauhattomasti. Jossain vaiheessa yöllä otin hänen kädestään kiinni ja silitin sitä kevyesti.
Tänä aamuna hän lähti aamuun. Hän kävi sanomassa heippa, kevyt suukko poskelle ja kosketus kädelle.
Tein jotain, jota nyt häpeän suunnattomasti. Halusin hänelle hellän toivotuksen työpäivälle, joten menin häneen peräänsä eteiseen, alasti. Hän katsoi minua oudosti, ei ottanut kiinni, katsoi vain. Painoin posken hänen poskelleen ja toivotin hyvää työpäivää. Hän sanoi kiitos, niin kuin leipäkaupan myyjälle, käänsi selkänsä ja lähti. Edelleen hävettää.

Alennuin johonkin, jota naiset ovat kautta aikojen ovat käyttäneet aseinaan, eikä tämä todellaan ole tapaistani. Nyt päätin, että jatkossakin hän saa helliä osoituksia taholtani, mutta vaatteet pidän visusti päällä.

Kiitos, kun sain taas purkaa tuntojani tänne palstalle. Tämä helpottaa. Sydämelliset kiitokset Teille kaikille, kun olette jaksaneet olla kiinnostuneita vaikeista ajoistani. Olen yrittänyt olla rehellinen kirjoittaessani tänne tuntojani, toivottavasti olen edes jotenkin siinä onnistunut.

Hei Lissukka! Onpa kurja lukea, että vaikea tilanteenne jatkuu. ☹️ Minun mielestäni syytät itseäsi aivan turhaan vääränlaisesta toiminnasta. Miehesi sen sijaan kohtelee sinua aika ikävästi.
En osaa mitään fiksua sanoa, mutta voimia ja tilanteen selviämistä toivon.

Hei Lissukka,

Minun on vaikea tarkasti arvioida teidän suhdetta mutta jotenkin saan sen kuvan, että asetut suhteessanne alempaan asemaan ja miehesi on myötävaikuttamassa tätä asetelmaa. Tuntuu vähän vieraalta, että parisuhteessa pitäisi hävetä parisuhteen herättämiä tunteita. Pöllöhuuhkajaa lainatakseni sanoisin, että et voi tulla näkyväksi omana itsenäsi ja omien tunteittesi kanssa. Tämä asetelma altistaa sille, että miehesi näkee sinut suppeassa kotihengettären roolissa. Mari on työn piiriin kuuluva pikku apulainen ja miehesi voi hallita teitä molempia ja toimia mieltymystensä mukaan ottaen sinut ja Marin huomioon sen mukaan miten miehellesi sopii.

En voi mitenkään tietää mikä miehesi suhde Mariin on mutta joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että miehesi käyttää suhteenne epätasa-arvoista asetelmaa hyväksi jolloin epäilyksillesi ja tunteillesi ei tarvitse antaa asianmukaista arvoa ja toisaalta et myöskään vaadi tunteillesi asianmukaista arvoa.

Toivottavasti voitte asiallisesti ja tasa-arvoisesti keskustella jotta saisitte tilanteen selvitettyä. Tämän hetkinen asetelma näyttäytyy niin, että sinulla oli hupsuja epäilyksiä jotka tulit ottaneeksi turhan vakavasti ja ylireagoit. Tämä vain vahvistaa miehesi asemaa parisuhteessa, vaikka hän on mahdollisesti ihastunut nuoreen työkaveriin kuin teinipoika ja loukannut sinua.

Toivotan voimia saada sinulle kuuluva asema parisuhteessanne.

Hei🌻🙂🌻
Minäkään en voi olla varma siitä, onko miehelläsi jotain meneillään tämän Marin kanssa mutta lyhyesti voisin kertoa, mitkä merkit meillä edelsivät uskottomuutta.
Puhelin liimautui mukaan ja kysyessäni siitä se laitettiin kyllä esille mutta ylösalaisin. Laitoin muka vahingossa viestin miehelleni ja huomasin viestiäänen olevan äänetön toiminnalla.
Mies osti vaatteita, peilaili itseään ja samalla puhui usein siitä, että ei tämmöinen mies kenellekään kelpaa. Niin...miksi olisi pitänytkään kelvata muille, kuin minulle?
Mies osallistui enemmän työhön liittyviin juhliin, ilman minua.
Oli ärtynyt ja haukkui minut vainoharhaiseksi, jopa lasten kuullen.
Vielä puheluerittelyä pyytäessäni hän sanoi, että kyllä se voidaan tilata mutta hän ihmettelee, mitä siitä voisi tulla esille.
Eli viimeiseen asti kielsi suhteensa.
Samana päivänä, kun kysyin tuota puheluerittelyä, tuli osatunnustus suhteesta. Kolmepäiväisen keskustelun myötä paljastui, että suhde oli ollut intiimi 😭
Jälkikäteen harmittaa, etten laittanut miestä ahtaammalle kyselyissäni aikaisemmin.
Mutta eipä sillä tehtyä tekemättömäksikään olisi saanut.
Se suututti, että suhdetta pyöritettiin, vaikka olin jo esittänyt epäilyni asiasta. Minua hellittiin siinä sivussa...oliko tarkoitus sillä sammuttaa epäluulot.
Toisaalta; jälkikäteen mies sanoi, että hän tiesi sen, että selvittäisin asian tavalla tai toisella. Valheillaan hän pelasi lisäaikaa, koska pelkäsi menettävänsä minut.

Hei taas

Aikaa on jo jonkin verran kulunut ja on ollut sekä ylä- ja alamäkejä.
Sydämelliset kiitokset kommenteistanne. Olen todella tutkistellut itseäni ja miettinyt ratkaisua, miten saisin tilanteen ratkaistua niin, että elämä normalisoituisi. Valitettavasti ilman toisen osapuolen rehellisyyttä ja avoimuutta se ei onnistu. Olen edelleenkin omien epäilyjeni vanki.

Sydämelliset kiitokset Sappe tuestasi. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, kuinka mieheni hoiti erimielisyydet, jotka halusin keskustella. Hän on aikuinen ihminen, jonka pitäisi vastata omista teoistaan ja sanomisistaan. Tuossa iässä ei pitäisi enää päästää "sammakoita" suustaan, vaan yrittää selvittää tilanne aikuismaisesti.

Valitettavasti hän on äitinsä poika, eikä se meillä tule koskaan menemään korrektisti, jos hän kokee itseään loukatuksi. Silloin nautitaan siitä, mitä pahemmin toista loukataan, sen enemmän siitä itse nauttii. Näin se meillä menee.
Valitettavasti itse olen ihminen, joka ei koskaan haluaisi loukata, edes pahinta vihamiestään. Sitä paitsi menen lukkoon nimenomaan tuollaisissa tilanteissa ja en voi muuta, kuin vain "haukkoa henkeä" kaikesta siitä loskasta, mitä päälleni syydetään.

Beren, kommenttisi sai kyyneleet silmiini. Olit NIIN oikeassa. En ole enää aikoihin kokenut olevani tasapuolinen kumppani meidän parisuhteessa. Vuosien saatossa mieheni itseluottamus on kasvanut Firman johtamisen myötä. Hän ei ole osannut erottaa Firmaa ja meidän avioliittoa, joten minustakin on tullut ns. työntekijä, eli henkilö, jota hän kohtelee työntekijänään.
Sekin on mitä ilmeisimmin totta, että mieheni näkee minut jonkinlaisena kotihengettärenä.

Kuinka haluaisinkaan olla oma iloinen ja avoin itseni ja näkyvä sellainen, Pöllöhuuhkajan sanoin. Valitettavasti se onnistuu vain niin kauan, kun me olemme samaa mieltä. Jos olen eri mieltä mieheni kanssa jostain asiasta, meillä on pattitilanne, kunnes annan periksi ja olen samaa mieltä mieheni kanssa. Näin on jatkunut jo 24 vuotta.

Beren, olen jo vuosia halunnut ja yrittänyt keskustella asiallisesti ja tasa-arvoisesti parisuhteestamme. Valitettavasti se vain ei onnistu. En vain osaa tehdä aloitetta niin, että keskustelu sujuisi asiallisesti. Jossain vaiheessa syntyy aina riita, ja taas ollaan pattitilanteessa.
Kerrottakoon tähän, että mieheni kotona, hänen lapsuudessaan, ei koskaan ole osattu puhua. Hänen vanhempansa, varsinkin hänen äitinsä on vain määrännyt ja rangaistukset ovat olleet fyysisiä, eli "koivuherraa ja käsiherraa".
Kuinka toivonkaan osaavani ratkaista ongelman, jotta minäkin voisin nauttia tasa-arvosta parisuhteessamme.

Kiitos Mariella tuestasi. Tunnusmerkit meilläkin on samanlaiset. Kännykkä ylösalaisin ja tekstiviestit äänettömällä.
Olet onnellisessa asemassa sen suhteen, että Teillä sentään keskusteltiin. Meillä se vain ei onnistu. Minut tallataan maan rakoon, jos vain yritänkään keskustella. Hän ottaa sen syyttelynä ja suuttuu todella pahoin. Olen yrittänyt ottaa asian puheeksi monin eri keinoin, mutta lopputulos on aina sama, vihastus ja suuttumus!
Meidän asetelma on se, että mieheni on selityksen maailmanmestari, vastaus aina kaikkeen. Minä taas menen lukkoon, jos tilanne on epämiellyttävä. Näin ollen olen altavastaavana tilanteessa kuin tilanteessa ja tämä ei miksikään muutu. En keksi enää muuta vaihtoehtoa, kuin poistua paikalta, mutta onko sekään ratkaisu?

Nyt lyhyesti viime hetken kuulumiset. Mieheni vaihtoi kännykän viikko sitten. Nyt hänellä on kännykkä, joka avautuu sormitunnisteella, siis hänen peukalollaan.
En ole aikaisemminkaan koskenut hänen kännykkäänsä, mutta nyt olen todella loukkaantunut, koska tunnen, että hän epäilee minun räpiköineen hänen kännykkää?

Lisäksi, kännykkä on edelleen ylösalaisin ja tekstiviestejä ei tule enää ollenkaan. Ilmeisesti äänet on nyt täysin äänettömällä. Minua häiritse todella paljon se, että nykyään kännykkä on joka paikassa mukana ja joka hetkessä sitä availlaan.
Edelliseen muutos on se, että viestejä ei enää tule. En jaksa uskoa, että Mari on viestittelyt lopettanut. Uskon siihen, että uuden kännykän myötä, mieheni on muuttanut viestiäänet täysin äänettömälle.

Tiedoksi, että lapsenlapseni on "pelimiehiä" ja käy kuumana mieheni kännykässä oleviin peleihin. Hänellä on pääsy mieheni uuteen kännykkään. Seurasin sivusta ja huomasin, että tekstiviestit igonia ei enää näkynyt samassa paikassa, kuin aikaisemmassa puhelimessa, eli etusivulla.
Pitäisikö olla huolestunut, miksi salata tai piilottaa, jos mitään salattavaa ei ole.

Kysyin häneltä tänään, ovatko olleet yhteydessä, hän vastasi EI. Mari aloittaa työt kesäkuussa.
Pyysin häntä tyhjentämään vanhan puhelimensa, jotta voimme luovuttaa sen lapsenlapsellemme. Puhelin oli eilen aamulla keittiössä. Avasin sen tarkistaakseni, onko se luovutuskunnossa. Ei ollut. Kaikki muut tiedot olivat tallella, lukuun ottamatta Marin kanssa käydyt tekstiviestit ja puhelut. Niitä oli vain kahden viikon ajalta.

En ole ylpeä itsestäni, tutkiessani hänelle kuuluvaa esinettä, mutta tilanne teki minusta varkaan.
Mari lopetti työharjoittelun 24.4. Ihmettelen, miten vanhaan puhelimeen oli ilmestynyt mieheni lähettämä puhelu Marille 1.5. (Vappuna) joka oli ns. "häläri", eli peruttu. Mieheni oli silloin aamuvuorossa. Huomasin, että "häläri" puheluita oli soitettu aikaisemminkin edellisellä viikolla. Miten minun on noihin suhtauduttava?
Lisäksi ihmetystä herätti ne lukuisat teksiviestit, niitä oli sen kahden viikon lokin aikana lähes päivittäin, aamuin illoin. Mari oli ne usein aloittanut ja mieheni vastaili. Minusta ne ei olleet enää vain työasioita, vaikka sitä sivusivatkin.

Tämän tilanteen vuoksi olen menettänyt ruokahaluni ja minua oksettaa, kun ajattelenkin syömistä. Minulla on ystävä, jonka kanssa olemme asiasta keskustelleet, onneksi. Hän sanoi pari päivää sitten, että vaikka nauran, silmäni ovat totiset.
Keskustelimme tästä asiasta mieheni kanssa ja hän toimitti minua lääkäriin. Vaikka olemme keskustelleet ja riidelleet asiasta jo helmikuusta lähtien, hän ei ilmeisestikään pysty tajuamaan asian vakavuutta minun kannaltani.

Olen laihtunut, enkä ole ylpeä ulkonäöstäni. Mieheni on aina kehunut vartaloani ja rintojani, mutta nyt häpeän ulkomuotoani.
Mieheni on nähnyt minut alasti, mutta nykyään hän ei reagoi siihen millään tavalla. Olen täysin ilmaa, ei enää kosketteluja, eikä muitakaan hellyydenosoituksia. Minä ajattelin jatkaa hellyydenosoituksia vielä viikon, ehkä kaksi. Onko huono idea?

Toivoisin rehellisiä mielipiteitä ja neuvoja, kuinka toimin jatkossa tilanteen selvittämiseksi. Kuinka ihmeessä saisin selville, mikä on mieheni ja Marin välinen suhde? EI se ainakaan samanlainen ole, kuin muiden työntekijöiden.

Rankkoja aikoja elät. On todella raskasta epäillä puolisoa!

Itsellä kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Aloin jossain vaiheessa epäillä, että puolisollani on jotain meneillään työpaikalla. En muista, mistä epäilyt alkoivat, mutta itselle tuli tunne, että kaikki ei ole kohdallaan. Puolisoni alkoi saada puheluita alaiseltaan työajan ulkopuolella. Iltaisin ja viikonloppuisin ja jopa lomamatkallemme. Seurasin sivusta puheluita ja työasiaa niissä todella puhuttiin. Ihmettelin vain, miksi asiat eivät voineet odottaa työpäivään, minusta ne eivät olleet kiireellisiä. Joskus puolisoni madalsi ääntään ja meni hieman kauemmas, sekin oli epäilyttävää. Useamman kerran asiasta kysyin, mutta mitään ei kuulema ollut meneillään.

Kerran tarkistin puolison puhelimen viestit ja soitot. Eräänä aamuna aikaisin puolisoni oli soittanut tälle alaiselle 45 minuutin puhelun, kun lähti mökiltä työpaikalle. Siinä vaiheessa ihmettelin, miksi alaiselle pitää soittaa, kun on kuitenkin menossa töihin ja näkee alaisen siellä. Muut viestit oli poistettu, mitä puolisoni teki yleensä vasta siinä vaiheessa, kun puhelimen muisti tuli täyteen. Aivan selvä merkki siitä, että jotain sellaista tapahtui, mikä piti minulta salata.

Muutaman kuukauden epäilyjen jälkeen puoliso tunnusti olevansa ihastunut. Ja jälkeenpäin kuulin, että eräs tuttava oli kuullut autossa puolisoni juttelevan alaisen kanssa ja ihmetellyt tuttavallista sävyä, jota puolisoni käytti keskustelussa.

Joskus kannattaa luottaa intuitioon. Ja väärällä tiellä oleva puoliso voi viimeiseen asti kieltää tekevänsä mitään kiellettyä.

Hei 🌻🙂🌻
Lissukka: mainitsit, että me oltaisiin pystytty keskustelemaan asiasta mutta ei se oikeastaan niin hyvin mennyt.
Mies hermostui epäilyistäni ja nimitteli vainoharhaiseksi, jopa lasten kuullen.
Suuttui tosi herkästi, jos asia otettiin puheeksi.
Sinuna kysyisin suoraan, mikä on viestien sisältö. Tai ainakin tekstaisin muka jollekin ja "vahingossa" lähettäisin viestin miehelle. Näin minä tein ja siitä huomasin, että kännykkä oli tosiaan äänettömällä viestien suhteen.
Mies tosin käänsi senkin asian niin, että hän tahallaan laittoi kännykän äänettömälle, kun olen niin mustasukkainen ☹️

Hei taas. Vaikka tunnen kantavani sementtisäkkiä sydämessäni, niin on todella lohduttavaa päästä tälle foorumille purkamaan sydäntään. Surullista, että meitä petettyjä, tai muuten vain puolisoltaan kaltoin kohdeltuja on niin paljon.
Positiivista tässä on, että Me petetyt tai kaltoin kohdellut henkilöt tällä foorumilla tuemme toinen toisiamme ja näin ollen yritämme antaa voimia toisillemme. Tämä on sanoin-kuvaamattoman arvokasta toimintaa tuskastamme huolimatta, ihailtavaa, kiitos🙂🌻

Ei todellakaan ole helppoa epäillä puolisoaan, jonka pitäisi olla uskottu, rakastettu ja kaveri. Siinä olet oikeassa Eikka. Olen ihminen, jonka intuitio on ollut aika usein oikeassa. Uskon tähänkin intuitioon, valitettavasti uskon tuntevani mieheni kuitenkin niin hyvin, että kysyminen ei anna minulle rehellisiä vastauksia.
Hän taitaa olla jo väärällä tiellä ja minulle ei jää muuta mahdollisuutta, kuin seurata tilannetta, kärsiä ja toivoa, että meistä kahdesta hän on se, joka tekee ratkaisun/tunnustuksen puoleen tai toiseen.

Mariella, kiitos vastauksestasi. Kuulostaa niin tutulta, minutkin leimattiin mustasukkaiseksi ja vainoharhaiseksi ihmiseksi, jonka pitäisi kuulemma hankkia ulkopuolista apua. Samalla tavalla miehenikin suuttuu, kun epäilen. Mutta niinhän sitä sanotaan, että hyökkäys on paras puolustus. Mielestäni ihminen, joka tuollaisesta suuttuu, todistaa käytöksellään sen, että olen osunut oikeaan epäilyksineni.
Kysyin tänään, noin niin kuin puolihuolimattomasti, onko Mari viestitellyt. Hän meni tosi vaikean oloiseksi ja vastasi EI. Valitettavasti tuli tunne, että se ei ollut uskottava vastaus. Tunne oli vain niin vahva, että hän valehteli, hänen olemuksensa kertoi sen jollain tapaa.

Tänään, ulkoillessamme, katsoin puhelimessani olevia kuvia, jossa oli mm. pienimmäisen (4 kk) lapsenlapsen, eilen ottama kuva, mellevä sellainen. Mieheni pyysi lähettämään sen hänenkin puhelimeen.
Mariella, näin sain tilaisuuden lähettää hänelle teksiviestin, peräti hänen pyynnöstään.
Kotiin päästyämme, lähetin hänelle kuvaviestin ja kuulin, kun kännykkä piippasi yhden kerran, oli todella pienellä, jonka hädin tuskin kuuli.

Ja nyt kuulumiset eilisestä iltapäivästä lähtien:

Miehelläni oli eilen yötuuri. Minulla ajatukset taas olivat alakynnessä. Häpesin ulkomuotoani ja muutenkin itseluottamukseni oli nollassa. Meillä ei nykyään kosketella, suukotella ja jos rakastellaan, tunnetta siinä ei enää ole, kaikki on ohi parissa minuutissa.

Niinpä esitin toivomuksen, että hän vapauttaisi minut vapaille markkinoille, jos hänellä on pieninkään tunne tai halu toisaalle.
Kuten arvat saattoi, hän suuttui, toki tällä kerta asiallisesti. Koki itsensä loukatuksi moisista epäilyistä.
Tähän vastasin, että olen nainen, joka haluaa mieheltään rakkautta ja läheisyyttä. Jos Sinä et sitä pysty enää minulle antamaan, sinun velvollisuutesi on vapauttaa minut vapaille markkinoille.

Seuraavana aamuna, mieheni tullessa kotiin, kietoi hän kätensä ympärilleni ja nukahti. Sitä ei ollut tapahtunut sen jälkeen, kun Mari tuli taloon, eli lähes kolmeen kuukauteen.

Suudelman ja halauksen sain hänen herätessään. Halailin häntä, hänen lukiessaan aamulehteä. Asia johti toiseen ja rakastelimme.
Valitettavasti läheisyys oli edelleen kadoksissa. Meillä ei ole esileikkejä ollut kolmeen kuukauteen.
Tänäänkin yhdyntämme oli ilman esileikkiä ja kaikki on ohi parissa minuutissa.
Minulle tuli tunne, että mieheni oli yhdynnässä velvollisuuden vuoksi ja halusi kaiken olevan ohi mitä pikimmin.

Miehet, Naiset, kertokaa kokemuksianne ja tuntemuksianne. Haluaisin todellakin tietää, missä mennään ja miten minun pitäisi tähän kaikkeen muuttuneeseen tilanteeseen suhtautua.

Itse varmaan vain olisin, seurailisinkin, eläisin tätä päivää. Niinhän sitä tehdään muutenkin. Hysterisointi tai jatkuva utelu tuskin asiaa auttavat. Eivät kaiketi ainakaan vie tai tuo toista lähelle, lähemmäksi?

Keskittyisin varmasti enemmän itseeni, hoitaisin itseäni ja tekisin kaikenlaista mukavaa, ottaisin jonkin ison haasteen toteutettavakseni, vaikkapa alkaisin treenaamaan maratonille, jos en olisi sitä tehnyt. Kehittäisin ympärilleni kaikkea muuta tosi mielenkiintoista ja ihania menoja ystävien kanssa. Viettäisin elämänmakuista ja ihanaa arkea. Lähtisi Pariisiin nauttimaan maisemista ja paikoista, yksin ja jos mies joskus haluaisi, sitten myöhemmin hänenkin kanssaan.

Sanoisin miehelle sopivissa tilanteissa ihania kohteliaisuuksia: "Olet niin miehekäs, että saat vaikka kenet." Provosoisin miestä monin tavoin hippasille kanssani...nainen on halutessaan ovela 😉 Antaisin miehelle aihetta unohtaa joku typerä "Mari". Mutta ennenkaikkea, en tekisi sitä hyvin tavoitteellisesti, vaan tekisin sen itseni vuoksi, koska nautin tilanteista, koska nautin treenaamisesta, koskaa maailma on niin iso ja maailmassa on tuhat asiaa tehtäväksi ja koska olen upea nainen! Vaeltaisin vuorille monissa maissa. Suunnittelisin noita matkoja laajamittaisesti ennen lähtöäni ja hankkisin välineistöä. Kuvaisin matkoilla luontoa ja ihmisiä....Tekisin kodistani sen näköisen, että matkalle lähtöni huomataan ja elämännälkäni näkyy.

Evenyllä on hyvä ajatus siitä, että anelu saattaa vain lähentää miestäsi ja Maria. Lisäksi oman elämän korostaminen vähentää riippuvuuttasi miehestäsi ja näin hänen toimensa satuttavat ehkä vähän vähemmän. Ei vain välttämättä ole helppo toimia ja toteuttaa kun mieltä myllertää epävarmuus omasta parisuhteesta.

Lissukka, olin ehkä vähän tyly kun arvioin, että et ole tasa-arvoinen parisuhteessasi. Nämä asiat ovat niin syvällä, lapsuudessa, parisuhteen historiassa, luonteessa jne. Ei ollut tarkoitus arvostella tilannettasi. Parisuhteen peruasetelmaa on hyvin vaikea muuttaa. Kriisitilanteessa käyttäytymismallit tulevat selvemmin esille ja arvioitavaksi.

Vaikea on toimia kun haluaisi jotain mutta taktikointi vaatisi ehkä jotain muuta. En osaa puolestasi taktikoida mutta ainakin itsestään kannattaa huolehtia, ihan jo itsensä takia.

Sydämelliset kiitokset vastauksestasi Eveny

Kirjoitit juuri asian ytimeen. Olen itsekin ajatellut samaa, mutta asian myötä olen menettänyt omantunnonarvoni ja ylpeyteni.
Kirjoituksesi sai minut heräämään ja nyt alkaa uusi elämä. Olen viimeisen kolmen kuukauden aikana unohtanut oman elämäni ja omat nautintoni. Ajatukset ovat vain kiertäneet samaa rataa, pettääkö mieheni, mitä hän tekee tai mitä puhuu Marin kanssa, mitä viestittelee, jne.
Eihän minulla todellakaan ole muuta mahdollisuutta kuin seurailla ja elää täyttä elämää.

Kesä on tulossa ja uusi, yhteinen talonrakennusprojekti odottaa. En osaa tehdä saman ammattikunnan asioita, mitä mieheni ja Mari tekee. Olen kuitenkin melkoinen "touhutaapero" omalla osaamisellani, jolla pysyy maalipensseli ja vasarakin kädessä.
Muistan mieheni olleen usein ylpeä osallistumisestani miestenkin hommiin ja kuunnellut tyytyväisenä, kun muut miehet ovat häntä siitä kadehtineet siitä.

Kaiken tämän paskan takia olen unohtanut jumppani ja muut kuntoiluharrastukset, jotka ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Ne tulevat takaisin päivittäiseen ohjelmaani, kiitos Eveny.

Matkailu on myös ollut aina lähellä sydäntäni, mutta en ole saanut miestäni houkuteltua mukaan, kuin pienille pyrähdyksille. Taidanpa ottaa senkin aikatauluuni. Tätä kaikkea jarruttaa nyt tuleva kodinrakennus, mutta siihen sivuun tulen mahduttamaan myös itselleni tärkeitä asioita.
Enää en tule odottamaan lämpimän ruokapadan äärellä, kun mieheni tulee kotiin. Toki laitan ruuan, mutta pidän huolen, että minua ei enää ajatella itsestäänselvyytenä ja näkymättömänä kotihengettärenä.

Olen aina ollut liian rehellinen ja avoin. Minulta on puuttunut ja puuttuu yhä se naisellinen oveluus. Viestisi siitä, olivat kuitenkin niin rehellisiä, että ne voisin todellakin toteuttaa. Mikä estää minua jättämästä ihania matkaesitteitä kotiimme näkösälle. Voihan minulta myös unohtua kauniit alusvaatteet näkösälle tai tiukat jumppa-asut.

Tänään tuntuu hyvältä ja varmaan takapakkiakin tulee. Yritän kuitenkin muistaa, että hysterisoinnilla saan vain tuhoa aikaiseksi. Tästä on hyvä jatkaa, koska olemme taas hieman lähentyneet.

Jos Teillä on lisää Evenyn mainitsemia naisellisia oveluuksia, ottaisin ehdotukset mielelläni vastaan. Marikin viljelee niitä tekstiviestien välityksellä ja mieheni on täysin sokea.
Uskon, että minäkin vielä opin tyylikkäästi olemaan naisellisesti viekas, siis ehdotuksia, kiitos:-)

Hei 🌻🙂🌻
Sinällään hyvä pystyä olemaan naisellisen viekas mutta ei se kuitenkaan tuo sinulle täyttä varmuutta siitä, onko miehelläsi jotain meneillään.
Samassa epävarmuudessa nimittäin elän mieheni uskottomuuden jälkeen. Olemme sopineet, että puhelimemme ovat toiselle avoimia.
Siksi juuri tässä nyt olen ihmetellyt miehen puh.laskun minuuttitietoja, sillä eivät todellakaan täsmää soitettuihin puheluihin. Oletan, että hän poistaa puheluja 😐
Voisin tilata erittelyn halutessani mutta vielä en ole sitä tehnyt.
Ehkä siksi, että pelkään, mitä se tuo tullessaan...

Jes! Ihanaa, me naiset! 🙂

Johtoajatus minullakin on, että aina muistaisi itsestään huolehtia.

Joskus muistan, miten hirveälle tuntui, kun mies sanoi, että hän tykkää iloisista naisista. Tuon kaiken takana oli se, että minä en ollut iloinen ja hänestä se oli rumaa. Hän ei tietystikään osannut ajatella, että johtuisiko osa tuosta ilottomuudestani siitä, että hän teki omalta osaltaa elämästäni rankkaa. Toisaalta, ehkä hän olikin siinä oikeassa, että en silloin oikein huolehtinut itsestäni tarpeeksi.

Minulle nousi Lissukka vielä tuosta viimeisimmästä kirjoituksestasi mieleen se, että aina ja kaikessa, kun pyrkii olemaan oma itse, niin sekään ei voi viedä huonoon. Jos vaikka esittää jotain muuta, niin se on aina teennäistä tai jos koittaa olla yhtä hyvä, kuin "Mari", tai samanlainen, ei kannata. Vaikka se merkitsisi sitä, että miehen huomio on muualla kuin itsessäsi.

Jos vahvistamme sitä omaa, mikä meissä on, se on hienoa asia. Voimme olla kiitollisia omista lahjoistamme jne. mutta voimme myös kehittää itseämme. En tarkoita, että pitäisi nyt alkaa itseään jonkinlaisen superihmisen kuva silmissään kehittämään. Joskus kasvaminen ja kehittyminen tarkoittaa sitä, että osaa ottaa aikaa vain ollakin.

Rehellisyys, itsestä huolehtiminen, toisen hyvän tahtominen, hyvä kommunikointi...nämä tekevät onnellisuutta ja hyvää. Tietysti aina voimia tarvitaan ja taitoa elää hetkessä. Emmekä ole täydellisiä, onneksi, mutta olemme kyllin hyviä.