Uskallanko rakastaa?

Uskallanko rakastaa?

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 07.08.2011 klo 14:40 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 07.08.2011 klo 14:40

Hei!
Eilen työkaverit pyysivät mut mukaan baariin. Lähdin. Tanssin miespuolisen työkaverin kanssa ja suudeltiin. Olen pitkään ollut ihastunut häneen. Olen pitänyt ongelmana meidän ikäeroa enkä ole vihjaissut mitään. Hän on 34v ja mä 43v. Paljastui, että hän on ihastunut myös minuun. Nukuttiin viime yö sylikkäin. Kosketeltiin ja hyväiltiin, muttei tehty sitä. En ollut valmis ja mua kunnioitettiin siinä asiassa. Näin hienoa oloa ei ole ollut pitkään aikaan.

No ensi yönä taas nähdään töissä. Toivottavasti ei heti asia paljastu työkavereille. Voi olla, että katseet paljastaa ja tulee puhetta.

Kuitenkin sydämen sopukoissa asuu pelko. Mies on kuitenkin onnistunut näkemään mut töissä itkevänä eron aikoihin ja ollut hyvä työkaveri. Voinko luottaa toisen tunteisiin sekä omiin tunteisiin? Uskallanko rakastaa? ☺️❤️☺️

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 08.08.2011 klo 10:07

Heippa
Ajattelinkin eilen metsässä sinua ja mietin että mitä sinulle kuuluu
Eilen oli todella upea päivä työskentelin lähes koko päivän metsässä onneksi ei
satanut vettä mulla on hyvä kun olen metsässä töissä niin siellä on kiva asioita
ja maailman menoa välillä miettiä.
Mutta etene ihan hiljakseen uudessa parisuhteessa ja teillä ei ole mitään
kiirettä.
Muista ne minun entiset muistutukset että puoliso ei saa olla mustasukkanen, väkivaltainen,
narsisti, juoppo jne
Sellaisesta ihmisestä ei ole kuin harmia ja ne kannattaa kiertää.
Käykää esim pitsalla syömässä ja jutelkaa kaikista asioista ja tehkää kaikkea
kivaa siinä näkee toisen millainen kumpikin on ja on ihan oma itsesi kumpikin.
Ehdottomasti toiseen pitää luottaa eihän muuten mitään tule.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 08.08.2011 klo 15:10

Kiitos volvomies! Arvostan sitä, että olet ajatellut minua. Kiitos hyvin paljon. Olen kiitollinen sinun tuestasi!! 😀

Mä olen juuri nyt niin rakastunut. Mä näen tätä miestä töissä joka päivä. Me ollaan nyt vuoden päivät olleet samassa työporukassa. Meidän tiimiin kuuluu n. 30hlöä. Noin vuosi sitten ruokatauolla hän tuli mun pöytään istumaan. (istuin yksin) Luulin hänen erehtyneen pöydästä ja mun suojapanssari nousi ylös. Olen hänen kanssa tehnyt myös välillä samassa solussa töitä, kun työskennellään neljään pekkaan. Keväällä ystävälleni näytin tätä miestä kaupassa ja sanoin, että pitäisin hänestä, mutta hän on niin paljon nuorempi.

Töissä me jutellaan joka päivä. Töissä eron aikoihin, kun ruokalassa purskahdin itkuun hän oli toinen henkilöistä, joka oli läsnä. Hän on nähnyt minut töissä pirteänä ja muiden tsemppaajana ja nähnyt mun romahdukset (mm. raiskaus ja avioero).Hän on kiinnittänyt toukokuussa mulle lampun olohuoneeseen. Hän luuli ensi alkuun mua häntä 3vuotta nuoremmaksi. Ei hän uskonut mua 9 vuotta häntä vanhemmaksi. Voin ilolla todeta, että ihastus on molemminpuolista ja tuntuu aivan uskomattomalta. Me pidetään matalaa profiilia. Tämän työn lisäksi hän on ollut vartijana, järjestysmiehenä mm. Ruisrokissa ja harjoittelee vapaakuntapalomieheksi. Hän on kiltti, huomaavainen ja kiva.

En tiedä, paistoiko mun naamasta jotain typerää hymyn tapaista, kun pomoni ennen neljää yöllä vikalla tauolla kysyi minulta, mitä minun rakkauselämääni kuuluu? Olin aivan äimästynyt. Sanoin sen olevan salaisuus. Tätä täytyy sulatella ja tunnustella aivan rauhassa. Juuri nyt tuntuu hyvältä!! 😍

Uskon myös, että lapsetkin sen huomaavat. Olo on kevyempi ja aivan kuin höppänällä!!😍😍 Mukavaa välillä tuntea itsensä rakastettavaksi! Rakkauseliksiiri tekee hyvää!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 09.08.2011 klo 10:42

Heippa
Kiva kun sinulla on hyvä olo.
niin kuin olen sanonut etene hiljakseen ja rauhassa.
Mut muistutan sinua nyt kumminkin että kun olet rakastunut niin pidä jalat
tukevasti maassa. ( ei ole tarkoitus pahoittaa mieltä )
Mut sinulle niin toivon että löydöt upean puolison jonka kanssa voit elää onnellisesti
mut sellaisia kyllä löytyy ja on.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 14.08.2011 klo 21:13

Hei!
Kiitos volvomies! Yritän pitää jalat maassa. Kerroin isille tänään rakastumisesta. En oikein itsekään uskonut, että mua voi joku rakastaa. Olen kertonut tälle miehelle, miten mua on kaltoin kohdeltu: äiti hakkaamalla, appi seksuaalisesti hyväksikäyttämällä sekä raiskauksesta. Exästä en nyt kykene puhumaan. Se on mulle nyt arka aihe.

Mies kuunteli minua pitäen minua lujasti halauksessa sylissä ja välillä silittäen. Voi Luoja, miten se tuntuu hyvältä. En muista, milloin olen saanut kokea vastaavaa. Hän jopa hyväksyy ettei rakastella. Yritettiin, mutta jouduin paniikkiin. (noloa ja hävettävää) Minusta syleily ja hyväily riittää. Kuitenkin pelottaa, kuinka kauan se riittää miehelle?

Kuitenkin koen nyt peloistani huolimatta jotain kaunista ja hyvää. Tämä voi loppua lyhyeen tai kestää ikuisesti. Toivon ettei tämä satuta mua lisää.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 15.08.2011 klo 15:34

Heippa
joo hiljakseen vaan etenet elämässä ja katso mihin suhde johtaa
Mut puhukaa kaikista asioista toista / toisen ajatuksia täytyy kunnioittaa
maan ja taivaan välillä sillä puhumalla asiat yleensä selviävät.
Mut katsokaa toisianne suoraan silmiin ( on yllättävän tehokasta )
sekin on kiva minä laitan oman pääni eukon syliin ja sit kaikkea jutellaan
muistutan eukolle aina kun meillä on 18 yhteinen vuosi menossa niin oltiin ensimäisenä
päivänä kun tavattiin joensuussa niin mentiin sinne puistoon järvi vierellä niin vähän aikaa
oltiin juteltu kun istuttiin siinä niin melkein heti laitoin oman pääni eukon syliin ja kyselin
kaikkea ja loppu onkin sitten upeeta historijaa minä toivoisin sinulle samanlaista
parisuhdetta kun minulla on se on onnellinen ja täydellinen.
Läheisyys on todella tärkeätä ja se pitäisi aina säilyttää päästä silittäminen, suukko poskelle,
halaus jne.
Käykää syömässä esim seisovassa pöydässä siitä saa paljon inspistä ja voi jutella
kaikkea jne
Kuinkas sinulla kesä on mennyt ????
Mulla on ollut todella upea kevät / kesä.
Lauantaina oltiin kouvolassa tykkimäessä minä eukko, tyttö oltiin Irinaa kuuntelemassa ja
oli todella upeata.
Arvaappa kellä on Irinan yhtyeen jäsenten nimet A4 josta tein taulun ja tuossa
kassapöydän vieressä seinällä ja aina kun katson sitä nimmari taulua tulen kauhean onnelliseksi ja rupeaa naurattamaan.
Etsi sinäkin tuollaisia asioita mistä saat voimaa ja tulet onnelliseksi.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 21.08.2011 klo 22:55

Hei!
Kiitos sulle ihana Volvomies! Mun täytyy myöntää vilpittömästi, että sun 'huolenpito netinvälityksellä' on yksi suuri tekijä, joka pitää mua tukiverkon ohella pinnalla.

Olen melkein kateellinen sinun onnesta vaimosi kanssa. Ei suinkaan! Olen onnellinen, että sulla on asiat hyvin.

Mulla tämä "rakastuminen ja seurustelusuhde" on kestänyt 2 vk. Eilen paljastui meidän työporukalle grillibileiden merkeissä meidän suhde. Asia ei ole salainen. Huomenna töissä voi tulla kuittailua.

Keskiviikkona terapiassa en pystynyt puhumaan exästä. Se tuntuu pahalta. Heti seuraavana yönä näin painajaista, jossa sain exältä turpaan päin naamaa. Siksikin tämä uusi suhde, vaikka mulla on vielä estoja ja suoritusvaikeuksia(sängyssä), tunnen itseni ihmiseksi, naiseksi, turvalliseksi ja rakastetuksi. Olen puhunut tälle miehelle peloistani yms. Tuntuu niin ihanalta, miten hänen kanssa voi olla turvallisestii lähekkäin, vaikkei haluta. Hän ei koske väkisin, ei pakota eikä satuta. Ympäristö on huomannut minussa ulkoisen positiivisen muutoksen. Lääkäri ei kyllä viime maanantaina asiasta vakuuttunut, kun antoi uuden ajan kolmen viikon päähän.

Keskustelin tämän rakkaani kanssa ettei pidemmän päälle suunnitella. En ole valmis asumaan kenenkään kanssa. Nautitaan vaan tästä hetkestä ja tutustutaan toisiimme.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 22.08.2011 klo 18:20

Heippa
Joo ei ole tarkoitus pahoittaa mieltä eikä kehua mitä kirjoitan meidän parisuhteesta.
Eukon kanssa meillä on menossa 18 yhteinen vuosi ja se on sellainen
tuhkimo tarina että mulla ei voisi parempaa vaimoa olla mutta meillä kummallakin
on yhteinen halu ja tahto pärjätä ja sanon suoraan että minulla on niin hurjan hyvä
vaimo ja perhe että meillä menee liijan hyvin mutta se on minun voima vara ja yksin
minä en olisi mitään.
Saman laista parisuhdetta minä toivon sinulle ja varmasti löydät mutta muistat ne
minun ohjeet mitä olen sinulle neuvonut millaiset kannattaa kiertää jne
Menen nyt sunnuntaina käymään ennustajan luona ja ajattelin kysyä sinusta ???
niin jos vastaat saanko kysyä ???? niin lupasi kertoa mutta vain noin pintapuolisesti
Kysyn myös muistakin kelle olen kirjoitellut.
Vaikka se tuntuu hassulta niin olen käynyt ennustajalla 80 luvulta lähtien ja voin
sanoa että on tapahtunut asioita niin paljon mitä on kertonut ja olen aina
keskustelut aina nauhoittanut niin asiat on hyvä tarkistaa.
Jos kirjoittaisin asioista niin tulisi sinulle paksu kirja
Mutta huvittaa kun eka kerran menin eukkoa tapamaan niin ennustaja sanoi sillon
että siinä on tuleva vaimosi niin minä taas olin niin itsevarma että monesti olen
eukon kanssa nauranut niitä asioita ja niin ne meni.
Minä olen sinua ajatellut paljon ja saat sinun asiat kuntoon ja viellä olet
elämääsi onnellinen mutta sinulla itselläsi myös pitää olla halua ja lujaa tahtoa
parempaan elämään.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 23.08.2011 klo 10:43

Hei Pala lasia,

olen tosi iloinen ja onnellinen puolestasi. Olette siinä ensi vaiheessa, autuaasti toisistanne juopuneina, uitte rakkauden meressä, joka vaikuttaa äärettömältä... kadehdittava tila. Sinä sukellat syvälle, mutta varo karikoita.

Anna itsellesi aikaa ja toivo, että mieskin jaksaa odottaa Sinun avautumistasi ja eheytymistäsi. Ja jatka terapiaa, ehdottomasti! Sinulla on vielä paljon selvitettävää menneisyydessäsi.

Kaikkea hyvää Sinulle!

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 23.08.2011 klo 11:57

Kiitos ihanaiset volvomies ja Etsijä! Saat volvomies kysyä minusta ennustajalta. Tarvitset ehkä minun syntymäajan, joka on 10.5.68. Olen keskosena syntynyt eli olen ollut kirjaimellisesti taistelija pienestä pitäen. Juuri nyt on hyvä olla ja sädehdin ulospäin.

Olin eilen kipeän kyynärpään takia terkkarilla. (työvaiva) Hän luki koneelta viime maanantain lääkäriraporttia: romanssi näyttää piristävän kummasti. En tiedä, kuinka vakuuttunut lääkäri oli, kun antoi uuden ajan kolmen viikon päähän.

Jutusteltiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Mikan kanssa sängyssä ettei murehdita tulevaa vaan eletään tässä hetkessä ja nautitaan läheisyydestä. ☺️❤️ Työkaverit vaan osaavat olla melkein loukkaavan uteliaita, kun kysyivät minulta kuinka tiiviisti olemme yhdessä. Se on mielestäni meidän kahden asia, ei toisten juoruttava ja naurettava juttu!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 25.08.2011 klo 11:25

Heippa
Ollaan aika lähellä syntyneitä minä olen syntynyt 5.5.66 ja se oli hassua
kun nuorenparin eka vauva syntyi 5.5.11 mutta ompa helppo ainakin muistaa
syntymäpäivä.
joo olet taistelija ja jatkat samalla mallilla hiljakseen elämää eteenpäin pienin askelin
ja rakennat parempaa huomista tee arjesta juhlaa sillä onni koostuu ihan
pienistä arjen asioista.
Tuli taas hommattua ilmaset kyydit ja matkat huvittaa kun eukko oli vähän harmissaan että taitaa työt loppua kun oli työsopimus elokuun loppuun niin minä kysäsin taas povarilta
että miten käy niin sanoi että näyttäs että työt jatkuu että ei kannata olla huolissaan
niin eukko sano että käytää minua povarilla jos menee asiat niin kuin sanoi niin eilen
eukko sano että työt jatkuu niin kyllä minä eukolle nauroin ettäs siitäs sait.
Raahessa minä käyn joka vuosi ennustajalla ja valehtelemata paljon on asioita tiennyt
pitää samalla käydä Oulussa kattelemassa mitä sinne kuuluu.
Kysyn samalla mitä sinulle sanoo.
Joo puhuminen on parisuhteessa todella tärkeätä ja toisen kunnioittaminen, arvostus jne
hiljakseen vaan etenette.
Eihän Mikassa ole mitään niitä huonoja piirteitä joita olen sinulle sanonut
ja joita olen käskenyt kiertämään. ???
Kuinkas sinulla on kesä mennyt ???
Mulla on ollut todella mahtava kesä ja olen joka päivästä nauttinut.
kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 30.08.2011 klo 13:50

Hei!
Sulla on hieno syntymäpäivä niinkuin vauvallakin. Mun ukilla oli sama. Hän kuoli ollessani 4v. Hän asui Kuopiosta 100km eteenpäin, mistä mun isi on kotoisin ja, jossa olen lapsuuden kesiä viettää mummolassa.

Miten siellä ennustajalla meni? Toivottavasti meni. En tunnista narsistia. En kuitenkaan usko, että Mika on sellainen. Mika on huomioonottava, auttavainen ja herkkä. Olen onnellinen hänestä. Nyt on ikävä, kun en näe häntä töissä tällä viikolla.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 30.08.2011 klo 14:43

Heippa
Joo kävin ennustajalla ja joka vuosi olen käynnyt ja niin käyn edelleenkin
itseasiassa piti käydä jo huuhtikuussa mut sillon tuli työ este ja jos en kerkiä käymään
huuhtikuussa niin siirtyy sitten elokuun loppuun koska joka päivä on varattu minulla
keväästä syksyyn.
Joo kysyin sinusta kun annoit luvan ja mut noin pintapuolisesti kun ei tarkasti saa
kertoa olisinkin huomenna kirjoittanut sinulle.
Mutta sinlle lupasi hyvää ( on se nauhalla mutta muistan suunnilleen ) eli olet
mennyt parempaan suuntaan ja menet koko ajan parempaan suuntaan.
saat / pystyt unohtamaan meneesi kurjat elämän vaiheet ( oikeastaan olet unohtanut )
Saat Mikasta voimaa ja elämäsi siltäkin osin vie sinua eteenpäin.
Olet saanut minun kirjoituksista elämääsi uutta näkökantoja ja sekin vie sinua
eteenpäin elämässä.
Oliko yhtään asiaa oikein ???
voin sen kirjoittaa suunnilleen sanasta sanaan kun nauhat kuuntelen ihan kaikkea en
kerro niin et ainakaan elä silleen mutta elämä menee positiivisesti.
huvitaa kun tiettyjä asioita eukko ei kerro niin sitten kysyin povarilta et mites
tämä asia niin ei auttanut kuin myöntää.
Huvittaa kun kysyin eukon terveyttä niin sanoi että hyvä mutta niskat ja hartiat on kipeät
niin ei auttanut kuin myöntää kun eukolla on niskat ja hartiat kipeät ja olen hieronut ja sanoikin että hiero tai käydä hierojalla niin auttaa.
Mutta paljon on muita asioita joita kyselen ja vaikka moni pitää niitä huuhaana
niin minulle on paljon mennyt niinkuin on sanonut.
Kuin myös oli hassua kun tiesin pojan asioita miten menee ja tulevaisuutta niin oli asiat
menny niin kuin sanoi sitten ennustuksesta oli mennyt noin puolitoista vuotta ja annoin
pojan kuunnella jos haluat niin se kuunteli sen menneen joka meni niin kuin sanoi
mutta ei halunnut kuunnella tulevaisuutta joka on tulossa ( ei huonoa mutta kuunnellaan
vuoden päästä )
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 30.08.2011 klo 22:00

Hurjan paljon kiitoksia volvomies. Kiva kuulla. Olin jo huolissani, että huonoa tiedossa.

Kävin muuten terkkarilla kylläkin kipeän käden takia. Uskaltautusin kysymään, että kehtaako työterveyslääkäriltä kysyä e-pillerireseptiä. En nimittäin edelleenkään uskalla gynelle. Pillerireseptin saan huomenna. Meillä on 4 lääkäriä ja kaikki kaljuja. Toivottavasti reseptin kirjoittaa jompikumpi mua hoitaneista.

Viestittelin Mikan kanssa asiasta ja hän on valmis osallistumaan pillerikustannuksiin. Se on hyvin liikuttavaa ja koskettavaa! Minkä onnen olenkaan kohdannut!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 31.08.2011 klo 10:47

Heippa
Ehdottomasti voit työterveyslääkäriltä kysyä e- pillereistä ei niitä luonnollisia
asioita kannata ujostella.
Minä kyllä pystyn puhumaan kaikista asioista ja minun kanssa pystyy juttelemaan
ihan mistä vaan.
kuin myös kannattaa käydä gynekolookillakin ja kaikissa niissä kokeissa
mitä tulee postissa jokaiselle naiselle.
Terveydestä kannattaa pitää huolta.
Mutta taas kyllä muistutan että aina pitää varautua elämässä heikkoihin hetkiin
ja nyt hiljakseen vaan rakennat parempaa huomista hiljakseen vaan mennään
elämässä eteenpäin.
Minä vaan toivon ja haluan että nautit elämästäsi ja olet onnellinen.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 04.09.2011 klo 03:41

Voi apua! Joudun kohtaamaan yhden pahimmista painajaisistani. En saa e-pillereitä työterveyslääkäriltä. En ole käynyt gynelogin vastaanotolla seksuaalisen hyväksikäytön jälkeen. Viime lokakuinen raiskaustutkimus pahentaa painajaista. Olin asian tiimoilta shokissa ja kivikasvoinen viime terapiakerralla. Puhuin pelostani Mikalle, isille ja serkulleni. Pelkään kuolevani sille pöydälle jalat telineessä itkuun ja vapinaan. Pelkään tutkimuksen sattuvan.

En tiedä, miten pystyn siihen? Mikään järkevä puhe ei nyt auta. Mulle se on painajainen! Enkä halua olla liukuhihnapotilas. Haluan asiallisen kohtelun, vaikka vapisen ja itken. 😳