Kiitos Suvion ja samoin, täyttä elämää sulle omalle suunnallesi! Elämä kantaa...🙂👍

Nana41 kirjoitti 25.3.2014 17:0

moi kaikki, mukava huomata että me kaikki täällä vielä ollaan ja erittäin mukava kuulla teidän tilanne tänään.

mä olen vähän samassa jamassa kun pöllöhuuhkaja, odotan jotain en tiedä mitä...

mitä tulee tähän mun viime kuukauteen, niin puuh... se "ihastuksen tunne" alkaa hiipumaan, eihän sitä kukaan ylläpidä - se ainoa joka voisi, häntä ei kiinnosta. ikävä on kyllä vieläkin ja ajatuksissa hän pyörii, mutta toive siitä että hänestä kuulisin hiipuu päivä päivältä sillä mitä sitä enään ajattelen kun toista ei kiinnosta kuulla mitään mitä mun elämässä tapahtuu. yksi seuraumus mua vielä seuraa, en pysty laittamaan sähköpostia takaisin kännykään 8/ sillä sen hälytysääni muistuttaa mua siitä että vielä neljä- viisi kuukautta sitten se hälytysääni merkitsi mahdollisesti viestiä häneltä.. noh, ehkä joku päivä se sinne palautuu, eipä sinne mitään tärkeää tule, enään.

yksi ongelma hyppäsi silmille, sain hääkutsun hänen kotikaupunkiinsa. kutsun mukaan ystäväni oli laittanut erillisen viestin mulle että hän ymmärtää jos en tule. mutta tosiasia on että ei pelko että häneen törmäisin mua sieltä pois pidä, sillä häneen pitäisi törmätä kaupungilla, erittäin epätodennäköistä. tosin mietin mahdollisuuksia että häneen jossain törmäisin, sitä en kiellä, mutta päädyin siihen että tämä "lammas" ei periksi pelollee anna ja jos satun törmäämään ja alan parkumaan niin sitten parutaan. toki pelottaa että päädyn tohon syksyn tilanteeseen jos häneen törmäisin, mutta se on sitten sen ajan murhe. niin hullu en tosin ollut että yöpaikan olisin varannut itselleni ja paikkakunnalle "jäänyt norkoilemaan" vaan aion ajaa kotiin.

mä luin tämän ketjun myös läpi, kuten tekin olitte tehneet. huomasin että olin kertonut että olin tavannut toisen miehen.. niin, hän on vieläkin kuvioissa ystävänä, sillä tiedän että en ole valmis mihinkään uusiin suhde kuvioihin vielä. harmittaa ja vi..uttaa että en häneen törmännyt tämän toisen sijaan. hänen asenne elämään, arvot jne ovat niin samankaltaiset kun omat ja hänen periaate "mikä kiire valmiissa maailmassa" sai mut melkeen itkemään, sillä jos tuo toinen olisi tuolla periaatteella ollut liikenteessä, niin kuka tietää ja turha sitä on ihmetellä.

eteenpäin on mentävä, ilman "kesäkollia", hän on yksi mun elämässä käynyt ihminen joka loukkasi ja satutti mua enemmän kun kukaan vielä tähän mennessä.

Kiva kuulla Nana susta, että olet elämässä, omassa itsellisyyteen pyrkivässä elämässä sinäkin kiinni. Se on hyvä juttu!
🙂👍

Moi Pöllöhuuhkaja,
ikävä kyllä välillä onnistuu välillä mennään pers eellä puuhun 8/ eli sellaista aallon harjalta tippumista havaittavissa. taidan olla vaiheessa että olen päässyt "yön pimeydestä" siihen "aamun hämärään juuri ennen auringon nousua" kohtaan, välillä tosin varjot pitenee... mulle noi aamut on vielä jostain syystä ne hetket jolloin hän tulee mieleen 100% varmasti eli klo 5.30 kun herätys kello soi, päässä pyörii herra X ... päivät menee töissä ja illat "hillun" siellä täällä jotta ei ole aikaa ajatella kyseistä miestä...

viime viikonloppuna mun piti sitten suunnata hänen kotikonnuilleen. vika pätkä isolta tieltä kun käännyin kohti hänen koti kylää oli yhtä tuskaa, silmät valu - taisi aurinko paistaa harmittavasti suoraan silmiin ja aiheuttaa vesiputouksen 😉 noh, siinä risteyksen kohdalla josta olisi hänen luokseen päässyt kääntymään meni sitten jo lähelle hysteriaa: muistin kun viime syksynä viimeisen kerran vielä niin "onnellisena ja pää pilvissä" käännyin siitä ja ajoin ne loput kilometrit ennenkuin olin hänen haluaksessaan 8( tällä kertaa jatkoin kylälle asti ja ajelin sen läpi sivuille vilkuilematta suoraan kirkolle ja siitä vauhdilla juhlapaikalle, siellä kun tajusin illalla tupakalla käydessäni kaihoisasti katselevani kylän pääväylää josko tuttu auto vilahtaisi tiesin että ainoa oikea suunta on näyttää kylälle perävaloja ja rankka kotimatka alkoi..

täytyy sanoa että päässä pyörii ja häärii joku tuntematon joka jäi sinne herra X:n jäljiltä. mulle on vieläkin mysteeri asioita tai ei mysteeri asioita vaan juttuja joita en vaan tajua ja ne johtunee siitä kun mun pari aikasempaa vakavaa suhdetta, siis jossa on ollut ajatusta "suuremmasta" ovat päättyneet kaveruuteen ja molemmin puoliseen tukemiseen tarvittaessa eikä toinen ole vain kadonnut sen "moi, kiitti & näkemiin" jälkeen. mä olen itsekkin alkanut uskomaan tai oikeemmin tajuamaan että niin pikainen alotus uuteen suhteeseen vanhan jälkeen olisi ollut tuhoon tuomittu kun kyseessä oli kuiteniin täysin yllättäen jätetty, joka töihin lähtiessään luuli vielä kaiken olevan ainakin ok ja kun tuli takaisin emäntä oli kadonnut. kuulin ihan hyvän verauksen "jos kannat vanhan suhteesi tiilet uuteen suhteeseen, rakennat samaa taloa" eli vanha talo sortui, niin olisi siis käynyt meidänkin talolle.

ja se suurin kysymys mikä mun päässä vaan pyörii ja pyörii: jos olet rakastanut toista ihmistä ja hän sut jättää selittelemättä, miten pystyt siitä selviämään hetkessä ja lähtemään uuteen suhteeseen. näin järjellä ajatellen ei mitään mairittelevia vastauksia, ainakaan sille uuden suhteen toiselle osapuolelle: ekana tulee yksinäisyyden pelko ja siitä vaan "vastauket pahenee"...

luin muuten hyvän kirjan: hullu rakkaus taisi olla nimi - luen sen uudestaan, pidin kirjoittajan kirjoitustyylistä 8)

Nana olet hyvällä tiellä, kohtaamassa sitä omassa itsessä olevaa tyhjyyden tunnetta, joka on ollut kauan piilossa siltä, että olet ollut edellisessä suhteessasi ylivastuullinen ja ehkä omalta osaltasi kasannut siihen omia toiveita ja paennut vastuuta oman elämäsi ratkaisemattomista kysymyksistä, siis sysännyt ne toiveet suhteen niskoille... Niin mäkin tein, ja huomaan edelleen ikävöiväni jotain, ja huomaan ikävöinnin häviävän kun keskityn oman elämäni hyviin asioihin ja painun niitä päin, samalla raviten itseäni ja oman elämäni nälkiintynyttä syliä, jolle en ole ehkä uskaltanut itseäni antaa. Siis tai ottaa itseäni vakavasti hyvällä omalla tunnolla haluten itselleni hyviä asioita.

Johonkin me juostaan pakoon, itsekukin. Tyhjyys siitä jää kun toinen häviää yhtäkkiä, ja se on luonnollista kipuilla sen kanssa ja samalla elämä jatkuu, ehkä löydät itsesi paremmin tai itsestäsi ne pyolet, jotka olet suhteessa piilottanut. Mulle ikävöinnin taittuminen oli oma paininsa, kiitos Fisherin tajusin mitä eksäni kapinoi ja paini jatkuu, olen viikon toisenkin pitänyt väliä ja antanut ajatusten siintyä.

Voimahaleja sulle ja usko, elämäsi on jo kääntynyt parempaan päin. Ikävöidä pitää, aikansa ja sitten pieraista päälle ja lähteä nokka kohti tuulta, kun on sen aika... 😀 🙂👍

Myötätuntoni kokemaasi. Kestin juuri ja juuri tuon, että tulee tekstari ja sanotaan, että lähden etsimään uusia tuulia. Ehkä kuulostaa kovalta, mutta niin kylmästi kun jättää, niin hän ei ollut vain arvoisesi. Elämän jakaminen ei hänelle kait ollut sitten tärkeää. Kyllähän noita sankareita on tämä maailma täynnä. He eivät koskaan rauhoitu. Tuo hetki on hirveä kokemus. Itse suojelen itseäni nykyään juuri tuolta. Tiedän kuka olin nuorena, ja miten minua haavoitettiin. Joskus on parempi olla nainen ihan ilman ketään. Silloin arvostaa itseään. Et ole sylkykuppi, etkä varmaan ohimenosuhdekaan. Tärkeintä on rakastaa itseään. Jos mies oikeasti rakastaa, ei hän lähde. Teki pahaa kuulla tuo totuus, joka on niin yleistä nykypäivänä.Juuri kun rakastat arjessa niin sanotaan goodbye.

Moi teille ja kiitos viesteistä.

Mä olen tätä pyöritellyt nyt järjen ja vain järjen kanssa koko moskaa ja paljon ton viime perjantain "hysterian" jälkeen. Mä olin tätä ennen edellisen suhteen jälkeen 10v sinkkuna, joten mitä on edessä ei ole "yllätys" ja tiedän että selviän, vanhat jutut ja uudet vielä lisäksi niin kyllä se elämä taas voittaa - perusasiat kuntoon ja siitä sitten taas unelmia rakentamaan, unelma on että mun vuosi 2016 projekti toteutuu, siihen kuuluu vanha "rupsahtanut" hirsi talo ja "hau haun" hankinta, jos ketään ei mua järkiini saa sitä ennen, kun toi remontointi juttu ei ole ihan hallinnassa, mutta googlettamallahan löytyy tietoa 8)

se mitä haluan suhteelta on musta ainakin ihan perusjuttuja, luottamusta, kykyä jakaa asiat hyvässä ja pahassa, yhdessä oloa, ei kuitenkaan mitään 24/7 vähennettynä työt vaan on sitä omaakin juttua siinä sivussa ettei toiseen pääse kyllästymään ja jutut ala olemaan sitä samaa päivästä toiseen. mun edellinen avomies kutsukin mua maailman positiivisimmaksi pessimistiksi - pitäisköhän tarkistaa siltä oliko tuo kohteliaisuus vai mikä 8)

kun tossa mietiskelin herra x:n elämää, oon tainnu mainitakkin että sinkoilee suhteesta suhteeseen, kun aloin niitä lasten ikiä ja uuden suhteen alkamis aikaa miettimään, niin tuohon lopputulokseen tulin - kylmää tosiasiaa - ei siinä kauan ex vaimon jäljiltä ainoa kotioven avaimen omistaja ollut vain herra x. joten ei olisi pitänyt olla yllätys että meidän ajatukset siinä surustelu aika / yhteen muutto asiassa kohdanneet. jotkut vaan ovat rohkeampia ja laittavat lusikat samaan laatikkoon jo alle puolen vuoden ja mä taas olen hidas vaikka hämeestä en olekkaan ja haluan sellaisen vähän vahvemman perustan sille että tiedän kenen kanssa olen yhteen muuttamassa kun mitä joittenkin kuukausien tuttavuuden perusteella voi tietää. se että hän ei olisi vakavissaan seurustelu asiassa ollut vaan mua kusettanut en jaksa vieläkään uskoa, sillä kusetus oli meille molemmille punainen vaate kaikissa asioissa ja vannottiin rehellisyyden nimiin ... tai sitten hän oli erittäin hyvä kusettaja.

toinen mitä olen tajunnut niin hänen suhteissansa ei paljoa ole "syvällisesti" puhuttu, ainakin sellainen kuva mulle jäi. jos edes puolet siitä mitä hän avovaimostaan kertoi on totta, mulle olisi tullut suhteen päätyttyä mieleen isona kysymysmerkkinä että kenen kanssa olen reilu viisi vuotta asunut yhdessä... sen verran "painavia" asioita avovaimo oli jättänyt kertomatta menneisyydestään ja myös elämänsä tapahtumista heidän suhteensa ajalta. mulle heräsi ihmetys miten jotain sellaisia asioita edes pystyy piilottamaan kun on sama osoite.. noh, ei ole mun asia joten mitä sitä enään miettimään.

se mitä opin tästä on paljon (itsestä, ihmisistä jne) ja tyly tosia-asia (sori karkea kielen käyttö) on että mä olin ainakin jos en ainoostaan hyvä pano hänelle. hän löysi hyvän asuinkumppanin mutta olisi vielä halunnut pitää mut siinä "haaveidensa panona" sivussa (itse sanoi että mä olen seksuaalisesti hänen haaveensa). sen lupasin itselleni että jos jokupäivä treffailemaan jotakuta lähden, pidän jalat ristissa ainakin kolme kuukautta tai kolmekymmentä treffi kertaa ja jos vielä senkin jälkeen jonkun pelkäksi panoksi päädyn, googletan lähimmän nunnaluostarin ja vaihdan vaatetuksen heidän harmaaseen.

jep jep - uhittelua - ei vaiskaan, kyllä järki on jo voiton puolella, ikävä iskee välillä mutta kyllä se ajan kanssa selätetään - lopullisesti. tällä hetkellä vielä toivon että joku päivä hänet näkisin, pääsisin kuulemaan miten hänellä menee... mutta kyllä sekin toive katoaa jokupäivä, silloin tiedän että tämä oli tässä mutta tiedän että vielä kesällä tulee hänestä mieleen muistoja, meidän "juttu" kun kesti kesän ja se on vasta edessä.

sinulle pöllöhuuhkaja, oletko lukenut sen hullurakkaus kirjan? jos et, jos käyt kirjastossa vilkaise sitä jos löytyy.

mä olen huomannut kun olen välillä seilannut tuolla keskustelupalstoilla että siellä on monta "särkynyttä sydäntä" jotka eivät tajua mitä tapahtui. jotenkin tulee suru kun lukee jonkun tekstin missä kerrotaan että "viikko sitten hän jätti jne", tietää mikä heillä on edessä ja tietää että "väsyneimmät sielut" voi päätyä päättömiinkin juttuihin jos ei saa itseään uskomaan että jokupäivä se aurinko paistaa risukasaankin .. mulla se usko oli tossa marras/joulukuussa kyllä kadoksissa, jälkeen päin pari kaveria tunnusti että olivat todella huolissaan kun tottuneet että mä olen aina sellainen hyväntahtoinen "jippoilija" jolla silmissä vilkkui hymy ja kun he näkivät mut niin silmissä kuulemma asui tyhjyys...

toivottavasti päästään tästä kaikki eteenpäin ehjempinä ja fiksumpina - ei ainakaan tyhmempinä 8)

Nana41 kirjoitti 11.4.2014 14:57

Moi teille ja kiitos viesteistä.

…
sinulle pöllöhuuhkaja, oletko lukenut sen hullurakkaus kirjan? jos et, jos käyt kirjastossa vilkaise sitä jos löytyy.

mä olen huomannut kun olen välillä seilannut tuolla keskustelupalstoilla että siellä on monta "särkynyttä sydäntä" jotka eivät tajua mitä tapahtui. jotenkin tulee suru kun lukee jonkun tekstin missä kerrotaan että "viikko sitten hän jätti jne", tietää mikä heillä on edessä ja tietää että "väsyneimmät sielut" voi päätyä päättömiinkin juttuihin jos ei saa itseään uskomaan että jokupäivä se aurinko paistaa risukasaankin .. mulla se usko oli tossa marras/joulukuussa kyllä kadoksissa, jälkeen päin pari kaveria tunnusti että olivat todella huolissaan kun tottuneet että mä olen aina sellainen hyväntahtoinen "jippoilija" jolla silmissä vilkkui hymy ja kun he näkivät mut niin silmissä kuulemma asui tyhjyys...

toivottavasti päästään tästä kaikki eteenpäin ehjempinä ja fiksumpina - ei ainakaan tyhmempinä 8)

Moi Nana, en ole ehtinyt, Fisher on vielä kesken ja olen jättänyt tätäkin palstaa vähemmälle ja yrittänyt lapioida elämääni sellaista hyvää, jota itse koen ja asioita joita haluan tehdä ja se tuntuu kantavan hyvin eteenpäin. Tsemppiä sulle myös oman elämäsi aarteiden löytymiseen 😀 🙂👍

olin tänä aamuna "päätohtorilla".. pääsiäisen aika oli turtumusta ja tajusin yhden isoimmista vahingoista mitä tuo herra x sai aikaan. mä en luota enään itseeni 8/
omaan arviointi kykyyn, rohkeus kadoksissa toisin sanoen.

kyllä ituttaa... en enään hänen perään itke, kyllä ikävä iskee välillä sitä en kiellä, mutta nyt itken tuota luottamuksen puutetta omaan itseeni ja arviointi kykyyni toisesta ihmisestä.

luin kirjaa tunnista lukkosi - ei ilmennyt mitään uutta mutta testin mukaan mulla on emotionaalinen lukko, tuon tiesinkin, en ole ikinä uskaltanut näyttää vieraalle ihmiselle tunteitani, mikä lie syy. just just...

Hei🌻🙂🌻
Nana41: koen, että samanlainen itseluottamuksen puute on minulle kehittynyt tämän avioliittoni myötä. Ehkä aikaisempina vuosina ollut väkivalta ja vähättely miehen taholta on yksi syy siihen. Ja sitten tämä uskottomuus...ei se ainakaan paranna tilaani.
Muista, kun joskus vuosia sitten sanoin lähteväni tästä liitosta, niin mieheni sanoi, että elävänä et ainakaan lähde...
Hassua, kuinka vanhat muistot nostavat päätään aivan, kuin kaapissa kolisevat luurangot.
Mutta ehkä elän nyt jonkinlaista kriisiaikaa, jonka miehen uskottomuus minulle vaikean ajan jälkeen nosti pintaan.
Sinulle toivoin kaikkea hyvää ja sitä, että saisit avun päätohtoriltasi. Terapiassahan kuljen myös itse.

voihan en tiedä mikä... tämä viikko menny itkun ja hampaitten kiristelyn sekä järjen huutojen sekamelskassa. sain teitää viime viikonloppuna että herra x oli mennyt naimisiin sopivan kanssa... väsyttää, en halua palata vanhaan, sattuu mutta enemmän pelottaa että palaan tuohon syksyn seköpää aikaan.. nyt on suoraan sanottuna tila että kiroon syvimpään kaivoon hetken jolloin herra x.n tapasin.. silloin sinkku naisen ok elämän tilanne lähti totaaliseen vuoristorataan ylhäältä alas pari pientä turhan toivon tuomaa ylämäkeä ja sitten iso syöksy... mistä saisi aikakoneen jolla kääntäisin sen vuoden taakse ja peruisin menoni väärään paikkaan näin myöhemmin ajateltuna.. 😞

Nana41 kirjoitti 30.5.2014 11:23

voihan en tiedä mikä... tämä viikko menny itkun ja hampaitten kiristelyn sekä järjen huutojen sekamelskassa. sain teitää viime viikonloppuna että herra x oli mennyt naimisiin sopivan kanssa... väsyttää, en halua palata vanhaan, sattuu mutta enemmän pelottaa että palaan tuohon syksyn seköpää aikaan.. nyt on suoraan sanottuna tila että kiroon syvimpään kaivoon hetken jolloin herra x.n tapasin.. silloin sinkku naisen ok elämän tilanne lähti totaaliseen vuoristorataan ylhäältä alas pari pientä turhan toivon tuomaa ylämäkeä ja sitten iso syöksy... mistä saisi aikakoneen jolla kääntäisin sen vuoden taakse ja peruisin menoni väärään paikkaan näin myöhemmin ajateltuna.. 😞

Moi Nana, kappas kun käväisin täällä ja sun kirjoitus tuli heti eteeni.

Kuule. Sun tunteet on nyt ottaneet vaan höyrystymisen. Kun lukaisin tuota mitä sanoit hänestä aiemmin, että on nopiasti männy lusikat yhteen, niin ehkä voit pian huokaista helpotuksesta ja alkaa opettaa itseäsi katsomaan omaa elämääsi ja sen hyviä asioita ja pikkuhiljaa tai kertapierasulla kääntämään katseesi pois eksästäsi, jos hän varsinkin noin vahvasti on jatkanut elämäänsä toiseen suuntaan.

Teot ratkaisee, ei puheet niinkään ja jos ei ole enää kontaktia, niin hyvä se on. Sun on aika, kuten mun, alkaa tykätä luvan kanssa omasta elämästä ja oman elämän hyvistä asioista, ja opetella jotain sellaista, mikä on meiltä liian kilteiltä itsemme piilottajilta unohtunut...?

🙂👍

ja kohta huomaat että tulijoita on...

Moi,

toi mun hampaitten kiristely tarkoitti sitä että kevään aikana mulle on vilahdellut muistista tapahtumia joista olisi pitänyt tajuta että hänessä oli mulle ihmisluonteen miinusmerkkejä (katkeruus esim) mutta ihastuksissani ohitin ne enkä tainnut edes kulmiani kohottaa saatika aikasemmin olisi niitä tunnustanut todellisiksi - sillä viimeisimmällä viestittelyllä hän todella herätti mut, siitä unesta oli vain pitkä matka enkä ole varma olenko vielä ihan perillä, mutta menossa kohti sitä huippua 8)

ihan ekat oli ne että hän ei koskaan kysynyt pääsenkö hänen luokseen, aina oli varma että pääsin. koskaan ei kiinnostanut olinko perunut tai siirrellyt jotain päästäkseni sinne. yksi mikä tuli mieleen, ja herätti parhaiten, oli että kun sopiva ilmestyi kuvioihin, lähdin parin parhaan kaverini kanssa mökille nuolemaan haavojani, ikävissäni laitoin illalla terveiset. vastaus oli pikkupojan mököttävä viesti tyyliin: no toivottavasti on hauskaa, mä täällä painan duunia... vasta kun kerroin että olen kavereiden kanssa, saunotaan otetaan pari sidukkaa ja sitten katellaan kuka uskaltaa tunnustaa ekana menevänsä nukkumaan, tuli vasta oikeesti sellainen yritä pitää hauskaa ja rentoutua viesti. ekan viestin jälkeen oli syyllinen olo vasta toisen jälkeen uskoin että todella tarkoitti mitä sanoi. ei hitto mua, sähisemättä selittelin hänet tyytyväiseksi. totuus on hän teki vuorotyötä, mä tein virka-aika työtä, jos hän oli viikonlopun töissä, hän oli ollut vapaalla viikolla kun taas mä olin ollut töissä... hän oli erittäin hyvä pyörittelemään sanoilla toista. tuo ei ollut ainoa, näin jälkeenpäin kun noita ajattelee, tulee mieleen että hänestä mun olisi pitänyt nököttää himassa odottamassa häneltä heruavia murusia eikä elää omaa elämää sen aikaa kun hän vietti sopivan kanssa aikaa eli tylysti sanottuna olla valmis tarjoamaan "laatu panot" kun häntä halutti eikä sopiva sitä asiaa hoitanut..

suurin asia mikä mua kuitenkin hänessä ottaa päähän on se että hän meni aina toisen seläntaakse kun teki jotain negatiivista: ensin mä en ollut puhunut selvästi joten hän oli ymmärtänyt väärin (olisiko voinut kysyä - kyllä) ja hän oli etsinyt sopivan. hän laittoi mulle loukkaavan viestin koska olin lähettänyt sen väärään aikaan ja sopiva oli sen nähnyt & sopivalle oli selvinnyt että minä olen olemassa. kun myöhemmin kahdesti kerroin että viesti loukkasi, anteeksi pyyntöä en saanut vaan selityksen että sopiva oli hänet laittanut sen lähettämään. jälkeenpäin kun aivot alkoi toimimaan hänen suhteensa järjellä ei tunteella, näitä syyllinen oli joku toinen puheita alkoi tulemaan mieleen kun esim hänen aikasemmista liitoista puhuttiin. vaikea ihminen oli ollut se toinen: valehdellut, piilotellut, pettänyt, ei kiitosta hyvistä teoista, ei empatiaa.. loputon lista eli sitä ja tätä nekatiivista kun ex vaimokkeista puhui.. se äänen katkeruus, sai ajattelemaan että takana ei ollut vain yksi selvittämätön liitto vaan kaksi ja kun herran periaate oli: näin kävi mitä sitä enään miettimään... just just.

olen tiedostanut jo aikoja sitten että ei mulla ei ole ollut ikävä sitä sopivan ilmestymisen jälkeistä aikaa pätkääkään, siitä ajalta tunnen suorastaan ahdistusta, vaan niitä hetkiä kun olitiin ns. kahdestaan. jälkinmäisestä ajasta mulla on vain syyllisyyden tunnetta, sitä että suostuin pelaamaan toisen seläntakana enkä ollut selkärangallinen ja pistänyt juttua poikki silta seisomalta - kuinka tyhmä ihastunut ihminen onkaan. ainoa selitys on että vielä toivoin kun meidän väillä olleet epäselvyydet alkoi avautumaan enkä uskaltanut ottaa vastaan sitä mikä loppussa oli kuitenkin vastassa. noh tässä tapauksessa paha sai palkkansa, se viesti jonka herra x:n mukaan sopiva oli hänet laittanut lähettämään oli niin hyytävä että vannon tämä oli ensinmäinen ja takuulla viimeinen kerta.

niin ja mitä ne epäselvyydet oli? minä tyhmänä luotin siihen että
A) toinen kysyy jos jokin vaivaa mutta toinen teki omat päätelmät täysin ventovieraan ihmisen sanoista sen sijaan että olisi kysynyt
B) toinen pelaa myös reilusti, kertoo kun huomaa että ei kiinnosta, ei käytä väliaika hupina ennenkuin seuraava on varmistunut

itku pääsi siitä että olin toivonut häneltä viestiä, missä kysyy miten menee, miten pärjään ilman mitään kaksimielisiä taka-ajatuksia. se olisi kertonut mulle että olisin ollut muutakin kuin väliaika hupi. noh tuon toiveen kävin hautaamassa tuonne paska kasaan lantalan taakse, sinne meni samalla myös herra x:lle ostettu synttärilahja jonka kerkesin hankkimaan, sinne menee myös kaikki syksyn kirjeet ja muut haaveet joissa ihastunut ihminen antaa ihan mitä vaan anteeksi ... kunhan vain löydän varaston avaimen ja saan laatikon ulos sieltä.

kaikkein eniten mikä mua tässä kaikessa kuitenkin ottaa päähän on että tuon herra x:n tapaaminen söi kaiken mun itseluottamuksen parisuhdeasioissa. en luota enään siihen että kelpaan tällaisena muuhun kuin väliaika seuraksi enkä luota siihen että osaan arvioida toista ihmistä, siis sitä mitä toinen todella on. mies jonka tapasin viime loppu vuodesta on vielä elämässä mukana, silloin tällöin nähdään, väliaikana viestitellään. hän on juuri sellainen mies jota kunnioitan, arvostaa perhettä ja ystäviä, ei ole itsekäs mutta ei selkärangatonkaan ihan miten haluat mies, ymmärtää että kaikissa meissä myös hänessä on huonoja puolia. se että mä olen tällanen hiljainen ja rauhallinen, jään mielummin kotiin kutomaan sukaa kun lähden massatapahtumaan on hänelle ok, osaa mennä yksikseen kavereiden kanssa. hänelle parisuhde on molemmin puolista puoleenväliin tietä tulemista asioissa jos ollaan kaukana toisista - joustoa mutta ei itsensä & arvojen myymistä toista miellyttääkseen, luottamusta, rehellisyyttä, hyviä ja huonoja päiviä sekä se tärkein tunnustaa että parisuhteen mokat on molemmin puolisia, mitään ei saa eikä voi olettaa toisen tekemisistä/sanomisista vaan pitää kysyä ja pystymään puhumaan kaikesta.

se mitkä eniten pelottaa: olenko liian aikaisin liikkeellä, en ole varma, pelkään että jos olen toinen kerkeää ihastumaan muhun ja ajan hänet samaan paska tilanteeseen kun itse syksyllä olin. tunnen enään vain surua että herra x:n kanssa kävi näin, mutta nyt tiedän että meistä ei enään sopivan ilmestymisen jälkeen olisi voinut tulla mitään vaikka oltaisiin yritetty, vaikka oltaisiin yritetty heti saatika myöhemmän soutaamisen ja huopaamisen jälkeen - liian paljon tapahtui. mua olisi vaivannut että toisesta olisi valittu mut, olisin miettinyt ikävöikö hän toista ja vertaileeko meitä, minä hyvä tuossa, toinen tuossa jne.. toinen mikä pelottaa: onko hän tuollainen ihan oikeasti, uskallanko luottaa - viimeisin juttu kertoo että mua on helppo vedättää, käyttää hyväksi.

mutta oli miten oli, mun elämä on jatkunut ja myös herra x:n. samalla sekunnilla kun sain tietää naimisiin menosta tiesin että mua ei olisi saanut alttarille enkä sinne olisi toista pyytänyt tuota tahtia eli siinä mielessä hän teki oikean valinna jos sormus hänelle on luottamuksen & kiintymyksen merkki. toinen oli että toivon että sopiva on opettanut herra x:n puhumaan jotta liitto kestää kauemmin kuin aika jonka he ovat tunteneet toisensa. ja yksi asia mikä on käynyt mielessä on se että toivottavasti sormukset on vaihdettu niistä oikeista syistä, ei mistään oman edun tavoittelun. sillä jopa minä ruusunpunaisten lasien läpi aikoinani sain mielikuvan kun herra x:ltä kysyin syytä kiirehtimiseen oli että partneri on nurkkiin saatava kolmen asian takia - mikään niistä ei ollut sellainen että olisin halunnut olla se partneri, sillä jos vaade on että läpäisee ne kolme asiaa - siellä ei olisi oltu sen takia kuka on vaan totaalisen vääristä syistä ainakin musta, sitä liittoa olisin kutsunut järkiliitoksi, johon en itse halua.

mutta näin nyt minä menen, haaveet ja suunnitelmat tulevaisuudelle on tehty, mutta niiden totutukseen en tarvitse ketään toista ihmistä, ne on suunniteltu niin että pystyn ne yksikseni toteuttamaan - toinen ihminen rinnalla kulkemaan on vain plussaa ei välttämättömyys..

noh tulipa vuodatus... sori! lähden pihalle etsimään aurinkoa ja leikkaamaan ruohoa jos ei liian märkää ole..

🌻🙂🌻🌻🙂🌻