Nana41 kirjoitti 10.2.2014 9:31

hei pöllöhuuhkaja,
itse asiassa sain repästyä itseni irti kun tajusin että hän soutelulla ja huopaamisella kuluttaa mut loppuun herättämällä toivon hetkeksi ja sitten sammuttaa sen sekä lopetin sen "huolestuneisuuden" hänen hyvinvoinnistaan, psykologin suurella avustuksella.
…tuon viestittelyn jälkeen oli hiljaista viikkoja kunnes tuli se viimeinen yhteydenotto, joka oli totaalisen "per..stä". mä olin pitkän ajan jälkeen "hyvällä tuulella" hyvän ystävän synttäreillä kun huomasin että häneltä oli tullut viesti - vaihdettiin muutama siinä illan aikana kunnes selvisi että hän tarvitsi "viihdyke viestejä" tylsään yövuoroon ja ajatteli niitä multa saavansa kuten oli saanut meidän seurustellun aikana. kun yöllä ajoin kotiin sen parin tunnin matkan aikana "nollasin" hänet ajattelustani - ajattelin vain itseäni ja sitä mitä hän minulle "tarjosi" & mitä skeidaa olin hänelta saanut viime kuukausien aikana. kotiin päästessä itselle oikea päätös oli tehty, ei mieluinen mutta ainoa oikea, ja viimeinen viesti hänelle lähti:
"kainalopaikkasi olet antanut sopivalle joten hoitakoon hän viihdyttämisesi niin arjessa kun juhlassa, jos ei sitä osaa/halua arjessa tehdä - auts".

jos joku lukee tuosta veemäisyyttä - sitä siinä oli. mun ystävät tietää että mitä enemmän mua ärsytetään sitä jäätävämmän kohtelias olen kun sitä "raivari rajaa" kohti mennään ja kun se raja ylittyy - musta tulee veemäinen... tuo oli eka kerta kun hän sitä sai maistaa ja näillä näkymin viimeinen - sen tosin aika näyttää - tosin jos vielä kuuluu jotain olen luvannut elää periaatteella: niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

eli oman itensä ajatteleminen ja hänen toimintaansa "totaalinen v..minen" sai mut tekemään tuon kipeää tekevän mutta lopullisen & ainoan oikean ratkaisun. tuohon ikävän tunteeseen olen löytänyt vasta lääkkeen: kun hän tule mieleen, muistelen vain niitä loukkauksia - toimii! …

Niinpä niin, ja minä täällä tunnun jostain sairaasta syystä kaipaavan tuota pallotelua, tai jotain yhteydenottoa häneltä. Minulla on oikeasti vielä ihan käsittämätön ikävä häntä ja suhdettamme. Putoan johonkin törkeään yksinäisyyteen, en tiedä onko tämä oikeanlaisen itsellisyyden puutetta vai matkantekoa siihen suuntaan, että otan vastuun omasta elämästäni ja tunteistani ja jatkan oman elämäni elämistä, jos toinen ei todellakaan halunnut olla osa sitä.

Kävin eilen tilaisuudessa, jossa oli lapsensa menettäneitä ja lapsia saamattomia ja kyllä siellä vanhat haavat aukesi ihan yllättäen yli kymmenen vuoden takaa. Sekin varmaan tässä on ollut osa asiaa. Prosessia monella rintamalla. Olen lisäksi tainnut velloa siinä oman luomisprosessinikin kautta, tosin toivoen sen työstämisen kautta pääseväni enemmän irti ajatuksistakin, mutta nyt on käynyt toisin. Täytyy varmaan yrittää jotain toista menetelmää, kuin asian pilkkomista palasiksi ja työstämistä. Tekstien tekeminen tästä aiheesta ei näytä olevankaan hyvä asia vaan täytyy oikeasti ruveta hankkimaan ihan omaa uutta elämää ja sisältöä siihen jostain muusta kuin eksän ajattelemisesta ja hänen peräänsä itkemisestä ja kaipaamisesta.

Mikä halavattulainen tässä ikävöimisen tunnekoukussa on sellaista, joka koukuttaa roikkumaan, vaikkei toinen enää tee mitään houkutellakseenkaan mua edes ystävyyteen, johon en ole valmis enkä halua sitä. Haluan vain irti tästä h---vetein koukusta. Jotain toi vatsakramppi varmaan kertoo. Antaa sitten periksi tässä ja jää sitä kuuntelemmaan... kunnes en enää jaksa ja tempaudun tekemään jotain muuta hyödyllisempää tai kivempaa. Kivan tekemisen asioita ei ole koskaan liikaa ja se meinaa tyystin unohtua.
Kiitos jakamisesta, ja tsemppiä🙂👍

Nana41 kirjoitti 6.2.2014 9:53

…oon huomannu että mulle pahinta on samperin ikävän tunne - kun se iskee. sen vielä jaksaa "hammasta purren" mutta kun päästää ajatuksiin mietinnän: onkohan hänellä edes joskus mua ikävä - tulee se itku...
…mutta kuten te mainitsitte - tämä kasvattaa ja laittaa ajattelemaan asioita..

…sen olen tajunnut että suhteessa molempien pitää tilanteesta riippumatta AINA olla valmiita tekemään asioiden eteen jotain. se ei onnistu jos vain toinen tekee tulee vastaan, antaa vaatimatta ja toinen vain "ottaa" perustellen "kun mulla on niin vaikeaa ... liian paljon isoja muutoksia viime aikoina"

Moi Nana ja huomaan vasta nyt toista kertaa kommenttiasi lukiessani, että sanoitat ääneen asioita myös minun eks-suhteestani: Eksäni valitteli moneen kertaan, kun väsyttää ja kun ei jaksa tehdä mitään ja kun on niin paljon niitä ja niitä lasten asioita ja omatkaan eivät ottaudu eteenpäin. Minä tein asioita meidän suhteen eteen, ja hän vaan "otti vastaan kaiken avun, mitä on tarjolla", hänen sanojaan siteerataakseni, kun oli niin monta lasta siinä komppaniassa pyöritettävänä.

Minä tein yksineläjänä helposti sen virheen, että aloin elää heidän ja hänen kauttaa asioita ja omaa elämääni sovitellen siihen näköjään vähitellen hukkasin oman elämäni ja nimenomaan oMAN TAJUNI OMASTA ELÄMÄSTÄNI. Itsellisyys meni, itse olen siihen syyllinen, että sen annoin pois ja nyt olen ihan hukassa oman elämäni sisältöjen suhteen, kun jään ikävöimään mennyttä kuollutta rakkaussuhdetta ja ihmistä joka elää ja porskuttaa uutta suhdettaan vauhdilla eteenpäin. Varmaan tulee tässä keväällä vielä maha pystyssä vastaan tuolla ja sen tiedän, että se satuttaa minua kyllä, joten parempi olla näkemättä ja hakea vaan omaa elämää.

Ihan pöllöä, että tällaisia tunteita tulee esiin, mutta kyllä olen kateellinen, jos se toinen mies nyt sen paksuksi laittaa ja näen sen. En voi kieltää tunnettani, ja tajuan kyllä, että olen oman tunteeni koukussa. Perskule kun ottaa nyt patista ja alkaa suututtaa oma tyhmyys ja oma tunnekoukku. Mutta -... tästä selvitään.

Omaa elämää päin.🙂👍😝😠

Moi Nana41 ja muut.
Ikävä myöntää, mutta huomaan olevani masokisti, kun tajuan roikkuvani itsekyhätyssä henkisessä hirttäytymisköydessä, ikävässä eksään. Ihan pirullinen kuvio. Mihin sitä tarvitsenkaan...? En tiedä vielä, se selviää, mutta omat tiedostamattomat tunnekoukut on ihan helvetillisiä. Ikävä tulee ja se ottaa syliinsä niin ettei siitä osaa lähteä pois... Miksi? Mihin sitä tarvitsen?

En voi syyttää hirveästi eksää, ei ole ollu minuun viimeaikoina juuri yhteydessä. Ehkä tämä on sitä sidoksien purkamista, mistä Fisher erokirjassaan puhuu, mutta kipeetä tekee. Toivotaan että elämä oottaa seuraavalla aukeamalla minua.

Jos sulla on joku vinkki moiseen, niin kerrohan.🙄😉

moi pöllöhuuhkaja,
ikävä lukea että olet tuossa tilassa 8(

mä huomaan että mitä vähemmän ikävöin sitä paremmin voin - jaksan jo nauraakkin ja vitsailla eli palautumassa vanhaan minään, ainakin hetkittäin - ikävän tunne kyllä tulee (hemmetti sentään) - tänä aamunakin töihin ajaessa tippa oli linssissä, näin outoa unta yöllä ja hän oli siinä... 8(

mä en teidä miten "terveitä" tapoja nämä mun käyttämät on - mutta
* mulla toimii ikävään: keräsin hänen "sanomisistaan" kolme mua eniten loukannutta asiaa, joita alan "hokemaan päässä mantran lailla" kun se iskee. käytetyin on sekun hän kertoi sopivasta, siinä viestissä oli yksi lause, joka mua nyt näillä tiedoilla virnuiluttaa (hehkutus sopivan sopivuudesta), siitä lauseesta sopiva sai multa sopiva nimen...

* toinen oli varmaan se että tunnustin että minä tein siinä meidän jutussa kaiken, herra vain soitti tai näpytti viestin & minä "pompin" koska olin mennyt siihen luomaani harhaan: "koska avovaimosi sinut jätti täysin yllättäen kun kaiken piti olla ok, niin sinulla on vaikeaa enkä sitä enään vaikeuta". muutaman kerran teki mieli sanoa hänelle "tiukkaan" joistain hänen sanomisista / tekemisistä, mutta enhän mä voinut kun hänellä oli niin vaikeaa.. !ja pah - sanon nyt! ehkä olisi ollut tarpeellista vähän "tykittää" 8)

* kolmas oli myös tunnustus itselle: tosiasiassa oli että hän ei vaivautunut kysymään / pyytämään tarkennusta mun sanomisiin, joista hän mielikuvat loi ja sopivan etsintään lähti (kuulemma) - ei lyhyen tuttavuuden aikana vaan voi olettaa ymmärtävänsä mitä toinen "vielä kuitenkin vieras" tarkoittaa ja mielikuvaansa asioista sen mukaan laatia...

* neljäs oli se että myönsin itselleni että mun olisi pitänyt tajuta ajoissa että se mun "hitaasti hyvää tulee" asenne vastaan hänen "heti kaikki ja nyt" asenne joutuu törmäyskurssille joku päivä...

pöllöhuuhkaja: hän ihan takuulla on joillain sanoilla (teko tiedetään) loukannut sua - voitko käyttää sitä "ikävää vastaan" kun se tullee? ja toinen, sillon kun ajattelet että jos he keväällä vaikka saa vauvan tai kesällä menee reissuun jonnekkin missä te kävitten tai jotain he juttua.. niin ajattele että jos sä keväällä osaat ajaa yks pyöräsellä polkupyörällä tai osaat korjata tietokoneen - eli ajattele itseäsi, päättömiäkin juttuja ihan mitä vaan - mutta älä heitä... sua itteäs vaan..

faija aikoinaan opetti että kun jaksaa hymyillä ja nauraa, jaksaa ihan mitä vaan - taas tuli todistettua että "fiksu ukko" - hänelle ☺️❤️

Kiitos Nana☺️

otan käyttöön tuon muistelun niistä eniten satuttaneista asioista mitä hän teki, unohti minun olevan tulossa karaokelaulamaan ja roikkui siellä jo uuden kumppaninsa sylissä kun tulin sovitusti viimein paikalle.. oli vain unohtanut jotenkin katsella puhelintaan... hups...😝🤕😠

toinen mikä mun on tehtävä on itsetuntoni rakentaminen itseni ja oman elämäni ympärille. SIIS ETSIÄ TÄYTEYTTÄ OMASTA ELÄMÄSTÄ ETTEN IKÄVÖI JOTAIN JOTA EI OLE MULLE OLEMASSA.

En voi toivottavasti enää koskaan rakentaa sitä kenenkään toisen ihmisen tai pesueen ympärille. Siis hyvällä hyvän toivominen ja tahtominen itselleen ihan hyvällä omallatunnolla. Kaikesta tekemisestä ja olemisesta oman elämän rakentaminen tyydyttävämmäksi ja täydemmäksi ilman että sitä tarttee omasta onnellisuudestaan laittaa liekaa kenenkään toisen kaulaan roikkumaan. Elämä on tässä ja nyt, minulle tätä ja tätä hyvää, kiitos siitä, ihanasta Elämän lahjasta. 😎☺️

Fisher on viisas, oli viisas ukkeli😎 Isäni ymmärtäisi ainakin asioita, jos olisi vielä täällä, hän oli empaattinen mutta liian kiltti hänkin. Vanha äitini ihmettelee taaperrustani ja iskee rintaansa ja sanoo että tee näin ja näin ja ... mää viittaan sille kintaalla ja hymyilen. Se on sen elämän strategia, ei minun.🌻🙂🌻 Mutta silti aion ottaa niskalenkin tästä ikävästäni,... perästä kuuluu🙂🎂

Moi pöllöhuuhkaja,
olipas tylyä mitä hän sulle teki, täyttä ajattelemattomuutta / välinpitämättömyyttä tai mitä vaan mutta surullista sulle.. 😞

toi itselle eläminen on se joka jokaisen ilmeisimmin pitäisi oivaltaa ja sitä noudattaa - siihen juuri tarvitaan sitä itsevarmuutta. kaverit oli tosi ihmeissään, sillä puolustan tiikerin lailla ystäviäni ja perhettäni tarvittaessa, mutta itseni puolustus oli .. noh surkeaa, kun sen nyt tajuaa..

mä olen tainnu aikaisemminkin jo mainita että jokaisella eronneella / petetyllä / jätetyllä naisella pitäisi olla miespuolinen hetero ystävä.. itsellä sellaisia on ja pari erittäin hyvää - kyllä teki hyvää kuulla heiltä suoraa puhetta, koskien itseäni ja myös tätä toista... satutti mutta 😉 totuus yleensä satuttaa, nyt tajuan että oikeassa he olivat.. sori sinulle pöllöhuuhkaja en osaa sanoa olisiko miehille nainen kaverina hyväksi tällaisissa tilanteissa 🙂 - totuutta naisen näkökulmasta asiaan...

mä olen nyt tilannut sen kiltteydestä kipeät kirjan ja postia odottelen - oli lainassa meidän kirjastosta molemmat ja palautus vasta maaliskuussa .. katotaan kun tulee, saanko lisää "kyytiä"...

Kiitos Nana, mulla on puolenkymmentä miestä ja puolenkymmentä naista hyvää ystävää jotka on kaikki tarvittaessa pelastusköysiystäviä, ja myös toisin päin. Olen saanut hyvää ystäväpalautetta sekä kriittistä että kannustavaa ja näkökulmaa ynnä kuuntelijaa. Ja toisinkin päin. Elämä on ihanaa, kun ei tartte yksin taapertaa, vaikka jokainen on kuitenkin yksin ja oman itsensä elämänsä tekijä ja eläjä.

Se kiltteydestä kipeät kirja ei oikeastaan ainakaan mulle antanut huutia eikä kyytiä. Sanotti mun omia asioita ja parisuhdetta kieroutunutta ja sieltä saatiin meidän kiltteysremonttiryhmälle sieltä kirjan lopusta valmis työstömatsku, ja me ollaanki jo kolome neljä kertaa kokoonnuttu, tehty tehtävät kotiläksyinä ja kerrottu kukin näkökulmamme ja keskusteltu sitten havainnoista. On hienoa kun joku sanottaa omaa tilannettaan sanottaessaan samalla toisen ja mun tilannetta, vähän niinkuin täällä mutta livenä. Täysin vertaistukiryhmä. Suosittelen.

Ja eikun omaa elämää elämään ja hyviä asioita sinne keräämään ja kokemaan! 😎

moi pöllöhuuhkaja,
en mä uskokkaan että se kirja mulle huutia antaa vaan mä itse itselleni kun sitä luen. pääsin vasta eilen aloittamaan ja pääsin sivulle kolkyt ja jotain kun jo kolmannen kerran totesin itselleni että "auts".. nappaa meinaan ne jutut läheltä...
katotaan miten akan käy 8)

mulla oli viime viikko vaikee, viime viikon sunnuntaina yksi ystävä "laitto mut selkä seinää vasten" kun huomas että mä jumitan taas ikävässäni... eli pisti mut tunnustamaan että mulla on "paskamaisia toiveita" exän jatkoelämää ajatellen. ajattelin ne kirjottaa tähän ennenkun luen kirjan ja katotaan pitääkö mun tuntea tätä huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista vai onko ne "luvallisia" kuten mulle sanottiin: toivon että
* sopiva osoittautuu alkoholistiksi
* heidän suhde ajautuu karille
* ex lähtee etsimään toista naista seksuaalisen turhautumisen purkuun ja se
nainen osoittautuu hitonmoiseksi riesaksi
* joku päivä ex tajuaa että mä olin oikeassa kannassani "vanha sohva ulos ennenkuin uusi sisään"

tiedän - erittäin paskamaisia ajatuksia - kaveri vaan huokas syvään, kysy että noistako sä tunnet huonoa omaatuntoa, mun nyökytellessä karjas "sen kaiken paskan jälkeen mitä sä siltä kaverilta sait"... noh katotaan, saanko rangaistuksen moisista toiveista... elämä näyttää...

mä olen lukenu tuota pettämis ketjua ja ihmetelly miksi ja kuinka jotkut voi tehdä tuon toiselle ihmiselle josta välitää.. surullista...

Nana41 kirjoitti 17.2.2014 12:10

…viime viikon sunnuntaina yksi ystävä "laitto mut selkä seinää vasten" kun huomas että mä jumitan taas ikävässäni... eli pisti mut tunnustamaan että mulla on "paskamaisia toiveita" exän jatkoelämää ajatellen. ajattelin ne kirjottaa tähän ennenkun luen kirjan ja katotaan pitääkö mun tuntea tätä huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista vai onko ne "luvallisia" kuten mulle sanottiin: toivon että
* sopiva osoittautuu alkoholistiksi
* heidän suhde ajautuu karille
* ex lähtee etsimään toista naista seksuaalisen turhautumisen purkuun ja se
nainen osoittautuu hitonmoiseksi riesaksi
* joku päivä ex tajuaa että mä olin oikeassa kannassani "vanha sohva ulos ennenkuin uusi sisään"

tiedän - erittäin paskamaisia ajatuksia - kaveri vaan huokas syvään, kysy että noistako sä tunnet huonoa omaatuntoa, mun nyökytellessä karjas "sen kaiken paskan jälkeen mitä sä siltä kaverilta sait"... noh katotaan, saanko rangaistuksen moisista toiveista... elämä näyttää...

mä olen lukenu tuota pettämis ketjua ja ihmetelly miksi ja kuinka jotkut voi tehdä tuon toiselle ihmiselle josta välitää.. surullista...

Moi Nana41, mulla on ollu vastaavanlaisia "huonoja toiveita eksälleni" välillä ja joskus ne meinaa viedä ajatukset kaikesta muusta jo omassa elämässä hyväksi nähdystä mennessään sinne ikävöimisen suohon ja kaipauksen kadotuksenkoloon ja mua ei auta silloin mikään muu kuin sanoa itselleni että kohti omaa elämää mars mars ja hyviä asioita omassa elämässäni ja pois pois mielestä ne eksän jutut, ne on sen omat harmit.

Se kaikki pohdinta, miten sillä menee, (tai voi voi kun se nyt sitten törmää tohon ja tohon asiaan sen uuden miehensä kanssa…) on aivan turhaa energian hukkaa ja varmaan kaikenlisäksi ihan väärää, sillä mun eksä on saattanu löytää elämänsä rakkauden, ja jos on löytäny, niin on pakko myöntää että hyvä kun valitsi niin eikä jääny toiseksi tai kolmanneksi parhaaseen (=minuun) roikkumaan. Ja mä en voi mitenkään tietää (ja hallinnoida!) sen toimintaa tai mikä sille on parhaaksi. Se ei vaan enää kuulu mulle, eikä itse asiassa koskaan olisi pitänyt kuuluakaan! Minun on täytynyt myöntää, että halusin jollain tapaa hallinnoida häntä tai ainakin toivoa ja toimillani saattaa helpommaksi "minun rakastamista" ja hyväksymistä....

Se on niin absurdia ja raadollista huomata haluavansa vieläkin "hallinnoida" tai edes tietää "paremmin" tai yrittää saada huomata että pieleen sillä perkele meni sen kanssa, jonka kelkkaan lähti. Emme ehkä koskaan saa tietää sitä, jollemme ala tirkistellä tai jollei eksä jostain syystä halua kertoa sitä meille. Tai se tule joskus sivulauseissa joltain yhteiseltä tutulta ilmi. Ja mitä sitten, meni miten meni. Paska valitsi toisin, en kelvannut, hylkäsi minut, menköön ja minä menen ja elän omaa elämääni täydemmin kuin koskaan hänen kanssaan.🙂👍

Repäise itsesi irti hänen ajattelemisestaan. Mieti oman elämäsi hyviä asioita ja ala haalia niitä elämääsi, huomaat kohta että elämä vie sinua vihreämmille laitumille ja iloisiin tapahtumiin. Näin on mulle viimein käynyt.

(nyt jos eksä tulis takaisin sanoen että teki virheen, niin mitä tekisin?? En tiedä. Puhuisin ehkä avoimesti ja pyytäisin mukaan terapiaan. Tai miettisin hetken, että haluanko tollasta tuuliviiriä elämääni enää. En todellakaan tiedä mitä sanoisin, nyt vaan väistän kaikki mahdolliset tapaamiset sillä ne satuttaa mua vielä)🙂🎂

pöllöhuuhkaja kirjoitti 17.2.2014 21:35

.......
Repäise itsesi irti hänen ajattelemisestaan. Mieti oman elämäsi hyviä asioita ja ala haalia niitä elämääsi, huomaat kohta että elämä vie sinua vihreämmille laitumille ja iloisiin tapahtumiin. Näin on mulle viimein käynyt.

(nyt jos eksä tulis takaisin sanoen että teki virheen, niin mitä tekisin?? En tiedä. Puhuisin ehkä avoimesti ja pyytäisin mukaan terapiaan. Tai miettisin hetken, että haluanko tollasta tuuliviiriä elämääni enää. En todellakaan tiedä mitä sanoisin, nyt vaan väistän kaikki mahdolliset tapaamiset sillä ne satuttaa mua vielä)🙂🎂

Moi pöllöhuuhkaja,
mä repäsen, mä repäsen... 8) siis eteenpäin elämässäni... usko pois.. iha vähä jumittaa välillä 😟

mä en ole vielä noin "hyvällä päällä" että toivon hänen löytäneen elämänsä rakkauden.. joku päivä, mutta en tänään enkä huomannakaan...

itse asiassa tajusin että hänen valinta oli näin paras - siis sen jälkeen kun sopivan löysi, jos olisi valinnut toisin, tiedän että mulle olisi ollut tosi vaikeaa lähteä suhteesta, jos olisi tullut esille joitain asioita esim. luonteesta. olisin jäänyt siihen pidemmäksi aikaa kun ehkä terveellistä, vain sen takia että hän "hylkäsi" toisen mun takia.. tosiasia on että me ei tunnettu toisiamme niin kun haluan tuntea miehen ennenkuin lupaan lusikoista samaanlaatikkoon laittaa.. hätä housu mikä hätä housu - siis hän...

mä lähden nyt kotiin "kasvattamaan" itseäni sen yhden kirjan lukemisella..

voimia teille kaikille!

Hei!

Palasin vielä tälle foorumille kertomaan.
Luin juuri koko viestiketjun alusta loppuun...mistä kaikki kohdallani alkoikaan.
Elämäni romahduksesta on jo yli neljä kuukautta.
Ja missä olenkaan nyt?

Elämä on kuljettanut.
Monta ihmettä on tapahtunut ja kartallani on uusi pisteitä.
Jostain syystä uneni eivät ole palautuneet normaaleiksi - mutta pärjään kuitenkin.
Jaksan työssäni ja vapaa-ajallani jo hyvin. välillä erinomaisestikin.
Laihduin aika paljon, mutta olen ottanut siitäkin ilon irti. Kaappi on täyttynyt uusista
vaatteista ja peilikuvaa on mukavampi katsoa.
Aion pitää tästä uudesta minästäni kiinni.

Olen rohkeasti ylittänyt rajojani ja antanut elämääni ilmestyä uusia asioita, ihmisiäkin.
Toisinaan löydän itseni ajattelemasta vanhoja asioita, mutta en enää
putoa murheen alhoon.
Elämä on hienoa ja elämisen arvoista joka sekunti.
Muutokset raastavat, mutta aina jonkun asian loppuminen aloittaa jonkun uuden
asian elämässä.
Niin minullekin on käynyt.

Toivotan kaikille meille oikein hyvää, tätä ainutlaatuista elämää - tässä ja nyt! 🙂👍

Terve Suvion!

Ihanaa kuulla sinusta. Olinkin täällä viikonloppuna lukemassa kirjoituksia ja ajattelin sinun kuulumisiasi. Hienoa, että elämä on alkanut menemään eteenpäin. Näin oletinkin, koska silloin tarve tulla tänne kirjottelemaan vähenee ja lopulta poistuu.

Itselläni suurin piirtein sama tilanne. Eteenpäin menty ja paljon. Erittäin mukavia asioita tapahtunut ja tulee tapahtumaan, sellaisia, mitä ei olisi ilman eroja tapahtunut. Eroprosessi on tosi rankka siinä hetkessä, kun katsoo eroa silmästä silmään, mutta sitä kautta sitä pääsee sen ylikin, eikä jää elelemään johonkin haavemaailmaan.

Sama juttu myös siinä, että unet eivät ole vielä jatkuvasti normaalit, mutta toisinaan montakin yötä nukun kuin tukki. Oma muutokseni alkoi erityisesti tammikuun parin viikon matkasta ja matkan tapahtumista. Näinpä parin kuukauden päästä jälleen koittaa matka, tällä kertaa neljä viikon pituinen, eikä voi tietää, mitä ihania asioita silloin tapahtuu.

Siinäpä kait se elämän juju. Jos elämä voi mennä mönkään 24 tunnissa, on yhtä paljon mahdollista, että tapahtuu jotain täysin vastakohtaisia asioita. Toisaalta mitään ei tapahdu, jos jää tuleen makaamaan. Asioilla on tapana järjestyä, kyllä, mutta sitä ennen on tehtävä niiden asioiden eteen töitä.

Kaikkea hyvää sinulle Suvion!

Kiitos Suvion kiva kuulla.
Tunnistan monia asioita tuosta mitä kuvailet myös omassa elämässäni. Oman elämän hyvällä katsominen ja hyvien asioiden haluaminen siihen on mulla ollut kantava voima, samoin ton peevelin viisaan fisherin kirjan monet kasvuun yllyttävät luvut... ja vieläkin kipuilen kaipaukseni ja odottelun kanssa, en edes tiedä miksi vielä odotan... mutta toisaalta on niin hyvä olo siitä, että ei ole enää kiire mihinkään ... ei mihinkään elämässä.🙂👍

moi kaikki, mukava huomata että me kaikki täällä vielä ollaan ja erittäin mukava kuulla teidän tilanne tänään.

mä olen vähän samassa jamassa kun pöllöhuuhkaja, odotan jotain en tiedä mitä...

mitä tulee tähän mun viime kuukauteen, niin puuh... se "ihastuksen tunne" alkaa hiipumaan, eihän sitä kukaan ylläpidä - se ainoa joka voisi, häntä ei kiinnosta. ikävä on kyllä vieläkin ja ajatuksissa hän pyörii, mutta toive siitä että hänestä kuulisin hiipuu päivä päivältä sillä mitä sitä enään ajattelen kun toista ei kiinnosta kuulla mitään mitä mun elämässä tapahtuu. yksi seuraumus mua vielä seuraa, en pysty laittamaan sähköpostia takaisin kännykään 8/ sillä sen hälytysääni muistuttaa mua siitä että vielä neljä- viisi kuukautta sitten se hälytysääni merkitsi mahdollisesti viestiä häneltä.. noh, ehkä joku päivä se sinne palautuu, eipä sinne mitään tärkeää tule, enään.

yksi ongelma hyppäsi silmille, sain hääkutsun hänen kotikaupunkiinsa. kutsun mukaan ystäväni oli laittanut erillisen viestin mulle että hän ymmärtää jos en tule. mutta tosiasia on että ei pelko että häneen törmäisin mua sieltä pois pidä, sillä häneen pitäisi törmätä kaupungilla, erittäin epätodennäköistä. tosin mietin mahdollisuuksia että häneen jossain törmäisin, sitä en kiellä, mutta päädyin siihen että tämä "lammas" ei periksi pelollee anna ja jos satun törmäämään ja alan parkumaan niin sitten parutaan. toki pelottaa että päädyn tohon syksyn tilanteeseen jos häneen törmäisin, mutta se on sitten sen ajan murhe. niin hullu en tosin ollut että yöpaikan olisin varannut itselleni ja paikkakunnalle "jäänyt norkoilemaan" vaan aion ajaa kotiin.

mä luin tämän ketjun myös läpi, kuten tekin olitte tehneet. huomasin että olin kertonut että olin tavannut toisen miehen.. niin, hän on vieläkin kuvioissa ystävänä, sillä tiedän että en ole valmis mihinkään uusiin suhde kuvioihin vielä. harmittaa ja vi..uttaa että en häneen törmännyt tämän toisen sijaan. hänen asenne elämään, arvot jne ovat niin samankaltaiset kun omat ja hänen periaate "mikä kiire valmiissa maailmassa" sai mut melkeen itkemään, sillä jos tuo toinen olisi tuolla periaatteella ollut liikenteessä, niin kuka tietää ja turha sitä on ihmetellä.

eteenpäin on mentävä, ilman "kesäkollia", hän on yksi mun elämässä käynyt ihminen joka loukkasi ja satutti mua enemmän kun kukaan vielä tähän mennessä.

Hei Annika67!

Olipa mukava kuulla vielä elämästäsi, olen monesti ajatellut miten sinun elämäsi on järjestynyt. Koin lohtua vaikeina hetkinä lukiessani sinun kertomustasi oman elämäsi tragediasta ja siitä selviytymisestä. Vaikutat niin päättäväisen aikuiselta, että selviät hienosti. Onnea!

Ajautuessani tälle foorumille koin iloisen yllätyksen siitä, miten fiksuja, analyyttisiä ihmisiä täällä pohtii elämää - elämistä. On ollut terapeuttista lukea ja kirjoittaa täällä.

Elämä yllättää, sen olen huomannut. Vaikeinta on nöyrtyä sen edessä ja ottaa vain
vastaan se mitä on tullakseen. Pyristeleminen on tuhraa. Elämä roiskii isolla siveltimellä ja turha, jatkuva etukäteissuunnittelu on harhaa.
Opettelen elämään tässä hetkessä.
Aloitan sen treenaamisen joka aamu uudelleen...

Pöllöhuuhkajalle toivotan myös seesteistä, fishermäistä elämää.
Kirjavinkkinä heitän myös hyvän teoksen yöpöydältäni: David Richo "Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa".

Elämänkevättä kaikille!