tekstiviesti päätti aikuisen naisen pitkän suhteen

tekstiviesti päätti aikuisen naisen pitkän suhteen

Käyttäjä suvion aloittanut aikaan 22.12.2013 klo 10:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä suvion kirjoittanut 22.12.2013 klo 10:12

Hei!

Olenkohan kummajainen?

Olen lähes viisikymppinen nainen, jolla pitkä, yli 10v parisuhde takana.
Tulin jätetyksi täysin yllättäen tekstarilla!

Suhteemme oli ns etäsuhde, mutta hyvin kiinteä. Meillä oli eri asunnot eri paikkakunnilla, mutta olimme yhdessä kaikki viikonloput, lomat, välillä viikollakin sekä soittelimme joka päivä 2-3 kertaa ja puhuimme tuntikausia vuorokaudessa. Tiesimme kaikki toistemme asiat – olimme yhdessä/yhteydessä varmaankin enemmän kuin monet yhdessä elävät pariskunnat.
Kaikki oli mielestäni todella hyvin, meillä oli yhteisiä harrastuksia kulttuurin ja liikunnan parissa. Teimme yhdessä kotihommia, matkailimme ja puhuimme paljon. Läheisyys oli tärkeää meille molemmille. Arvostimme toisiamme. Rakkaus oli läsnä.

Niin luulin.

Tekstari tuli minulle ihan puun takaa. Olimme juuri puhuneet normaalisti puhelimessa ja hetken päästä tekstarissa luki, että mies haluaa lopettaa suhteen ja etsiä elämälleen uusia asioita. Hän vain kiitti yhteisistä vuosista!
Minulle selvisi, että mies oli tapaillut jo kuukausia toista naista omalla paikkakunnallaan ja halusi uutta elämää. Olin järkyttynyt. Miten hän oli voinut elää toista elämää viikolla ja minä en ollut huomannut mitään! En kerrassaan mitään!
Putosin tyhjyyteen.
Myöhemmin mies kertoi, että suhde toiseen naiseen loppui, mutta minä olin jo ihan rikki.
En voinut enää luottaa häneen – en tuntenut häntä enää.

Luottamus oli mennyt.
Olin menettänyt hyvin rakkaan ihmisen ja parhaan ystänäni.

Miksi en halunnut palata yhteen ja yrittää?
En uskalla, sillä sama voisi toistua ehkä vuoden, kahden päästä? En jaksaisi enää.
Nyt olen niin hajalla, että fyysinen terveyskin on katkolla.

Yksinäisyys on pahinta.
Puhelin ei enää soi kuten ennen. Ei ole ihmistä, jolle kertoa asioita. Läheisyys ja turva on kadonnut elämästä, kaipaan ihmistä viereeni ja fyysistä läheisyyttä. Kaipaan ihania keskusteluja. Olen menettänyt peilin elmästäni.

Miten tässä iässä enää löytää sellaista ihmistä, johon uskaltaa luottaa?
Olen hukassa ja hyvin ahdistunut.
Elämässäni ei ole enää mitään suuntaa.
Apua!

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 02.02.2014 klo 02:53

Kiitos Nana41 hauskasta ja elämänmakuisesta tilityksestä, siinä oli mielestäni hyvää itsenäisen ihmisen pölinää, mun rajat menee tässä ja sillä sipuli! Kuulosti hyvältä ja selkeeltä.

Ja Suvion... niin, ite tajusin tossa vasta, että ne on ne MINUN TUNTEET, joissa olen kiinni, niinkuin sinäkin. Tunteet, joille ei ole osannut antaa olemassaolon oikeutta kummittelevat vaan jossain pahassa olossa. Annat itsellesi luvan kaikenlaisten tunteiden tuntemiseen ja AVOT, sieltä se vihakin tulla tupsahtaa terveellä tavalla. Itse totesin ja totesi ammattiauttajakin, että olet poika tainnut kasvaa vääränlaiseen "normaaliuden" tunteeseen, että pitää koko ajan olla olemassa toisia varten. Ei, kun pitää olla itseään varten ensi sijaisesti...

Mut hei, kaikki mennään parempaan päin ja pölistäänpä lisää. Ilo kuulla teidän hyvää suhmurointianne!😉

Käyttäjä Nana41 kirjoittanut 02.02.2014 klo 14:32

moi suvion ja pöllöhuuhkaja,

mä olen tässä miettinyt että tähän asti mä olen ollut aikuinen iältäni, mutta nyt on tullut aika mun kasvaa myös henkisesti aikuiseksi. mulle on ollut muista syistä kaks edellistä vuotta erittäin vaikeita (hankala työkaveri, joka yritti talloa jalkoihinsa - erittäin hyvän ystävän muuttuminen materialistiksi, joka ei arvosta sitä mitä hänellä on, vaan pitää saada aina vaan lisää - yhden kaverin oman edun tavoittelu joka tuli asuntokaupoissa mulle kalliiksi jne). sitten tuli tämä syksy ja tämä asia ja pari muuta vielä päälle - yksi olisi riittänyt, kahdessa olisi ollut tarpeeksi mutta kolme = liikaa. on ollut laitettava asioita järjestykseen, niistä kahdesta: toinen mun omissa käsissä (työ- ja talousasiat), toinen (siskon sairaus) hallinnassa luottamuksella suomalaiseen terveyden huoltoon (ja hyvältä näyttää ainakin tällähetkellä) - mutta tämä kolmas on ollut täysin "toisen hallinnassa" siis joutunut menemään hänen päätösten mukaan - eihän multa paljon kyselty.

suvion: menneisyyden penkominen pelottaa ja väsyttä mutta kannattaa, sulla on kuitenkin ammattiapua tarvittaessa.

mä pengoin & pyöräytin menneisyyden loppuvuoden aikana (isän kuolema + kolme aikaisempaa suhdetta) - olen nyt sitä mieltä että ne kannatti. ajatukset isän kuolemasta ja sen seurauksista menin siskon kanssa läpi ja huomasin että 15 vuotta vaijetut ajatukset, tunteet ja mielipiteet olivat samoja kun siskolla, niitä oli vaan aikaisemmin "raapastu" mutta kummaltakaan ei uskallusta avata niitä haavoja aikaisemmin (selvennykseksi: faija oli meidän molempien tuki ja turva elämässä - nykyisin me ollaan toisillemme) - vanhat suhteet; ne oltiin päätetty yhteisymmärryksessä ja lopputulos oli että olen kaikkien kanssa kaveri nykyisin - heidän vaimot "kestää" mun olemassa olon ja hyväksyy että moikkaillaan & vaihdetaan kuulumiset jos nähdään. eli tämä oli mun elämän ensinmäinen kerta kun mut "petettiin & heitettiin syrjään" ja jätettiin "yksin" selviämään - tulipa koettua tämäkin.

pöllöhuuhkaja: toi sen on pahin, oman itsensä kannalta: ensin muut ja sitten vasta itse (jotkut itsekkäät osaa käyttää sitä hyväkseen). mutta toivon että opit sen oikean järjestyksen ja käytät sitä oikeassa paikassa. itse opin sanomaan EI, vähän takkuilee vielä, yskäisee sen sanan tulo - mutta tarvittaessa otan "aikalisän" ja mietin - itsekkäästi - saanko mä tuon tekemisestä mitään. siis tarkoitan että saanko "hyvän mielen" kun avaa vanhemmalle rouvalle / herralle oven - kyllä & avaan sen. saanko "hyvän mielen" kun kaveri joka soittelee puolen vuoden välein ja aina uikuttaa kun elämä on niin raskasta, kysymättä mitä mulle kuuluu, miten mulla menee - ei en kuuntele, en enään - sillä saan vain paskan olotilan itselleni kun pyörittelen mielessä surullisena hänen asioitaan.

tiedän että tänään hänellä on takuuvarmasti vapaapäivä, aamulla tuli mieleen mitä me oltaisiin voitu tehdä, pari lumienkeliä lumenluonnin lomassa sitten tuli mieleen mitä he voivat tehdä - tuon saman ja arvattee mitä kävi... ☹️

mutta toivotaan että ikävöidään kaikki vähemmän ... huomenna ja ylihuomenna ainakin.. saatikka kuukauden päästä.

tekisi mieli laittaa teille "haaste": jokaisesta ikävöinnin hetkestä "maksatte" huutamalla "hip hip hurraa" ja tukkijätkän kirjanpidolla ylös & ilmoitus kuinka monta kertaa "jouduitte huutamaan". en tiedä onko tervettä, mutta mä testasin ja alko 🙂

Käyttäjä suvion kirjoittanut 02.02.2014 klo 18:20

Niinpä niin Pöllöhuuhkaja...

Olemme omien tunteittemme vankeja, oma projektimme.
Ja minutkin on hyvinkin pitkälti kasvatettu jotenkin niin, että helposti lähden
peesaamaan muita. Ehkä minussa on läheisriippuvaisuus-syndroomaakin.
Näin aikuisena voi tunnustaa senkin.

Vaikka olen järki-ihminen, tunteet vievät 100-0 ihmissuhdekeisseissä. Elämäni
on kulkenut pitkien ihmissuhteitten kautta ja yhä uudelleen jaksan hämmästellä
itseäni näissä tuhon rauniossa...miten rikki olen mennyt, vaikka luulin olevani
vahva.

Pala palalta kokoan oman elämäni palapeliä jälleen tässä.
En vieläkään hahmota kunnolla kokonaisuutta - joskus luulen jo näkeväni koko kuvan valmiina. Elämä on loppumatonta opiskelua oman itsensä suhteen, kuka olen ja mitä kestän tai haluan. Ja tärkeintä on oppia kestämään itseään ja olemaan itsensä paras ystävä.

Siinä minullakin on vielä työsarkaa.
Yritän joka päivä olla hyvä ja armollinen itselleni.

Voimia meille kaikille!
🙂

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 02.02.2014 klo 20:53

Moi Nana41 ja Suvion

Kiitos.
Niin, meillä on itsellämme avaimet ja lupa omien tunteiden käsittelyyn ja purkamiseen ja hävittämiseen. Meillä itsellämme on ainoa oikeus. Niin myös eksillämme omiinsa.

Tonkiminen kannattaa, jos jokin asia ei muuten ala selvitä. Tonkimisen jälkeen pitää osata nimetä, maalata, muovata, hahmottaa....
...sitten käsitellä...
.-. ja heittää pois, paloitella, pilkkoa, polttaa, hävittää --- unohtaa. ja antaa anteeksi, itselleen ja toiselle.
Pelkkä tonkiminen on itsekidutusta, ihan turhaa, mutta joku meistä aina jossain välissä sitä janoaa itselleen, ehkä kostaakseen salaa itselleen jotain tai muuten vain tottuneena siihen.

Muutakin elämää on tarjolla, ja se on käden ulottuvilla, oma uusi elämä.

Itse päätin unohtaa aktiivisesti vähitellen eksän. ensin se tunkee vastareaktiona enemmän mieleen, mutta mitä enemmän alan positiivisen hyvän itsellisesti miettiä oman elämäni hyviä juttuja joita haluaisin ja voin saada elämääni, niin sitä enemmän muisto hänestä väistyy taka-alalle.

Suosittelen, keskittymistä oman elämän hyviin asioihin.
Hankin elämän. tosiaankin, hankin oman elämäni takaisin parempana ja upeampana kuin ennen. Minun ikioma elämä niine asioineen joista voin itse päättää haluta tai luopua. Ja nyt luovun unelmistani eksästä viimeinkin. Hän on mennyt jo ajat sitten ja nyt saavat unelmani ja odotukseni ja tunteenikin kuolleesta ihmissuhteesta jo mennä, on jo aika.

Sitä samaa teille toivon, parempaa OMAA elämää🙂👍😎😀

Käyttäjä mariella kirjoittanut 02.02.2014 klo 23:16

Hei 🌻🙂🌻
Terapia todella laittaa lujille: tunnelukot purkautuvat itkuna ja ainakin itse olen alkanut näkemään unia lapsuudesta asti.
Sinällään erikoista lienee, että ennen miehen pettämistä ( tai lienee jo tuolloin alkanutkin) näin unta, että hänellä oli toinen nainen.
Herätin hänet tämän painajaisen vuoksi ja hän vaan ihmetteli, mistä tuollainen uni voi yht'äkkiä tulla???
Ihmisen alitajunta työstää näkemättömiä, vaiettuja asioita. Sen olen saanut itse kokea.
Terapia on rankkaa ja todella väsynyt olen loppupäivän.
Huomenna pitää mennä jälleen ja yrittää jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme.
Voimia Teille kaikille taisteluihinne vaikeiden asioiden kanssa 🙂🌻

Käyttäjä suvion kirjoittanut 03.02.2014 klo 16:00

Kiitos teille kaikille, hyvät kanssakipuilijat!

Tänään juuri mietin, että perunko seuraavan sovitun ammattiauttajan ajan...
en taidakaan, kun luin kommenttejanne.
Tonkiminen sattuu, mutta kannattaa.Olin jo antamassa periksi; ehkä jatkan sittenkin sitä ikävää tonkimista. Materiaalia kyllä riittää vielä paljon, ikävä kyllä.

Elämä ei tule valmiiksi tonkimalla, suremalla eikä unohtamalla.
On vain elettävä ja otettava pala kerrallaan.
Katsottava mitä tulee.
Joka päivä.

Käyttäjä Annika67 kirjoittanut 03.02.2014 klo 20:22

Hei taas Suvion!

Tietyt surutyöt on tehtävä, sitten mielestäni sisäistettävä asiat ja hyväksyttävä ne. Siitä sitten alkaa tässä hetkessä eläminen.

Pitäisi vaan jaksaa muistaa se, että jos elämä voi mennä päin peetä yhdessä vuorokaudessa, yhtä hyvin voi käydä toisinkin päin. Kuten tänään sanoin, menetin yhden ihmisen elämästäni, sain tilalle paljon ihania ihmisiä lisää, joita ei olisi tullut ilman tätä menetystä.

Edelleen täällä ollaan erittäin hyvillä mielin, vaikka flunssa näyttäisi pukkaavan päälle. Mutta näin ei olisi käynyt, jos en olisi tonkinut kunnolla tapahtuneita, joten se työ vaan on jaksettava tehdä.

Hyvää viikkoa kaikille!

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 03.02.2014 klo 22:04

Jep molemmille teille täältä peukut 🙂👍 🙂👍 ja kannustushalit 🌻🙂🌻

Mä putosin tänään päivällä ihan käsittämättömään ikäväntunteesen, ihan kouraisi vatsasta ja sitä kun rupesin penkomaan, niin totesin että voipi olla että ihmisillä on telepaattinen yhteyskin, ei ole todisteita, mutta oli niin vahva tunne että eksäni tarvitsee apua, että melkein soitin. Sitten pidätin itseäni hetken ja totesin, että eipä ole muuten minun asiani, ei minun huoleni, ei minun paikkani, ei minun oikeuteni eikä minun elämäni. ja se hieman helpotti, samoin oman elämän syliin tuuppautuneet asiat.

Sama tunne tänään illalla uudelleen, ja melkein tiedän hänellä olevan vaikeaa joltain osin, mutta antaa olla. Kaupanpäälle tajusin vasta nyt että hän on vielä fb-kavereitani, mutta eipä ole enää, helposti putosi pois sieltä, vaikkei itsestään juuri siellä mitään ilmoittele. Mutta eipähän ole minun keskustelujani ja julkaisuja näkemässä. Edelleen samaan suuntaan olen viimein menossa, että kohta lähtee puhelinnumero kännykästä ja kaikki puolen vuoden tekstiviestitkin, ehkä luen ne tänään yksitellen ja poistan yksitellen ja sanon samalla hyvästi joka kerta ehkä ikuisiksi ajoiksi --- juu voi miten dramaattista, mutta juuri niin dramaattista kuin on ollut oma sitoutuminen ihmiseen, joka tuli mulle rakkaammaksi kuin minä itse. Liian rakkaaksi. Ja se loppuu nyt minun elämässäni. Minä olen ykkönen itselleni, koska kellekään muulle en voi olla ja siitä lähtee energiat kiitos virtaamaan ja HYVÄLLÄ omallatunnolla. aamen.

Hei vielä mariella ja Suvion sen verran, että kun työstätte jotain tunnetta niin nimeättekö sen jotenkin ja käsittelettekö itse sitä nimettynä tai konkretisoituna tai jotain? Asian nimeämällä sen poistaminen elämästä helpottuu, kertokaa mitä menetelmiä tai tapoja käytätte. Mulle jäähyväiskirjeiden kirjoittaminen toimi, samoin hyvästi goodbye forever tyyppisen tekstin kirjoittaminen toimi. En tiedä laitanko jonnekkin tuulisella kelillä lentämään sitten aikanaan riekaleet päiväkirjastani vai poltanko sen lopulta nuotiossa mutta kuun puolivälissä otan kyllä maljan uudeltavuodelta jääneestä pienestä skumppapullosta, silloin tulee nimittäin puoli vuotta siitä kun eksäni halusi takaisin kihloihin ja siitä meni kolme viikkoa kun purki sen ja sitten alkoi rytinä. Hyvä kun tuli rytinä, onpajan tämäkin asia nyt ollut pakko käsitellä ja on mahdollisuus kasvaa omaksi itsenäiseksi itsekseen.🤨

Käyttäjä suvion kirjoittanut 04.02.2014 klo 15:46

Hei Annika67 ja Pöllöhuuhkaja!

Niin.
Minulle on käynyt kuin Annika67:lle. Olen päättänyt, että aion selvitä tästä mahd. nopeasti ja olen ollut avoin kaikelle uudelle. Ja kas. On ihan ihmeellistä, miten elämä on alkanut vyöryä ja tapahtumia tuntuu riittävän, hyviä sellaisia. Tuleva matkani on yksi osoitus niistä ihmeistä...

Kun joku loppuu niin joku myös alkaa.
Olen sen huomannut.

Tosin minulla on edelleen niitä huonoja fiiliksiä, mutta en putoa enää syvälle.
Yli 10v yhteinen elämä ei voi pyyhkiytyä hetkessä pois - täysi mahdottomuus!
Aikaa tämä vie, mutta samalla kun aika kuluu, terapoin ja tervehdytän itseäni. En aio kuluttaa kallisarvoista elämääni jäämäällä harmautumaan johonkin vanhaan.
Mennyt on mennyt, hyviä asioita voin siitäkin tietysti muistella.
Olen alkanut rikkoa rajojani ja katsoa tätä maailmaa eri silmin.

Pöllöhuuhkaja: asioiden nimeämisestä...jonkin verran sitäkin teen;käyn useamman ammattilaisen kanssa puhumassa tunteista/tuntemuksista ja heillä on vähän erilainen tarkastelukulma tonkimiseen. Kirjoitan myös paljon, kuten nyt tässäkin🙂
Musiikki, liikunta, ystävät, puhuminen, työ...siinä minun selviytymiskeinoni.
Itkua minulta ei juuri enää tirahda, olen tehnyt sitä jo tarpeeksi.

Käyttäjä Nana41 kirjoittanut 06.02.2014 klo 09:53

moi,
mun pohjalainen sisu alkaa nostaa päätään nyt ihan tosissaan...

edellis iltana menin ekaa kertaa pariin kuukauteen nukkumaan kun väsytti, en siis nukkunut niitä paria tuntia mikä oli pakko että jaksaa arjen tai sen jälkeen seurannutta sohvalle nukahtamista jossain vaiheessa tv:n katselun ohessa mikä seurasi sen unettomuuden jälkeen, vaan menin nukkumaan - en olisi uskonut että jotkut "normaalit" jutut on näin ilahduttavia..

kävin rohkaistuneena hänen fb sivuilla, huomasin että parisuhde status oli otettu pois, ei ollut enään eronnut - ei ollut "mitään". huomasin että oli vikatikki käydä katsomassa, noh enään en mene - sanoin hänelle "hyvästi" ja suljin sivun. kiitos pöllöhuuhkaja muistutuksesta että siellä voi törmätä...

olen huomannut että pystyn jo keskittymään töihin paremmin kun aikasemmin, nyt otan vielä niskasta kiinni ja hoidan pois ne viime syksynä jääneet täydennyskurssi tehtävät.. sitten taas tossua toisen eteen ja lenkille tai uimaan - vaikka joka ilta jos siltä tuntuu..

oon huomannu että mulle pahinta on samperin ikävän tunne - kun se iskee. sen vielä jaksaa "hammasta purren" mutta kun päästää ajatuksiin mietinnän: onkohan hänellä edes joskus mua ikävä - tulee se itku...

mutta kuten te mainitsitte - tämä kasvattaa ja laittaa ajattelemaan asioita..
mä olen aina halunnut opetella soittamaan kitaraa, ajattelin keveemmällä etsiä soiton opettajan - mitäköhän siitäkin tulee 😉 katsotaan sitten. ensin nämä muut kesken eräiset asiat pois ja sitten toteutan vanhan unelman - kun oppisi vielä laulamaan 😀

mä olen lueskellut teidän tekstejä ja kerännyt sieltä kirjoja mitä olette suositelleet, hävitin lapun joten pitää viikonloppuna kerätä ne uudelleen - onko teillä joku kirja mitä ehdottomasti suosittelette? koskien itsensä "kasvatusta" siis tajuamista että ihan kaikkea ei tarvi sietää vaan itselläkin on oikeus pyytää toisilta. ajattelin lukea, jotta jos näin käy uudestaan tulevaisuudessa niin olen paremmin varautunut enkä sorru siihen häpielyyn ja itseni vähättelyyn / syyttelyyn mihin ihan alussa sorruin...

sen olen tajunnut että suhteessa molempien pitää tilanteesta riippumatta AINA olla valmiita tekemään asioiden eteen jotain. se ei onnistu jos vain toinen tekee tulee vastaan, antaa vaatimatta ja toinen vain "ottaa" perustellen "kun mulla on niin vaikeaa ... liian paljon isoja muutoksia viime aikoina"

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 07.02.2014 klo 19:39

Nana41 kirjoitti 6.2.2014 9:53

…oon huomannu että mulle pahinta on samperin ikävän tunne - kun se iskee. sen vielä jaksaa "hammasta purren" mutta kun päästää ajatuksiin mietinnän: onkohan hänellä edes joskus mua ikävä - tulee se itku...

mutta kuten te mainitsitte - tämä kasvattaa ja laittaa ajattelemaan asioita..
mä olen aina halunnut opetella soittamaan kitaraa, ajattelin keveemmällä etsiä soiton opettajan - mitäköhän siitäkin tulee 😉 katsotaan sitten. ensin nämä muut kesken eräiset asiat pois ja sitten toteutan vanhan unelman - kun oppisi vielä laulamaan 😀

… niin olen paremmin varautunut enkä sorru siihen häpielyyn ja itseni vähättelyyn / syyttelyyn mihin ihan alussa sorruin... …

Moi Nana41, kiva kuulla.
Valtavaara: Kiltteydestä kipeät. Kettunen: suomalainen häpeä.
Kiianmaa: Kirjeitä petetyille
Kiianmaa: Parisuhteen huoltokirja miehille
Kiianmaa:: Hyvä ero.

Jos täällä vois ottaa yhteyttä, niin tarjoaisin opetusta rämpyttelyyn... hehheh. Mutta MIKÄ SE ON PAHINTA...JUURI SE KUN TULEE IKÄVÄ..
Mulle kävi pari iltaa sitten juuri niin, ja kesken päivän, ihankuin telepaattisesti olo, että mun pitää soittaa eksälle, onko sillä kaikki hyvin. Taistelin tunnetta vastaan, tunnistin oman ikäväni ja tunnistin sen takaa oman elämän puutteen. Sen etten ole koskaan osannut ja uskaltanut haluta itselleni hyvällä omallatunnolla hyviä asioita, itselleni. Sitten alko helpottamaan.

Oman elämän vaje saa aika monen liian kiltin alkamaan täyttää sitä toisten elämää avittamalla. Sitä tarttis saada luojaltaan oikein kunnollisen elämänjanon täyttämään sitä tyhjiötä ja sitäpä taijankii iltabööniksessä pyytää 😀 🙂👍

Käyttäjä Nana41 kirjoittanut 08.02.2014 klo 14:17

hei pölöhuuhkaja,
kiitti kirjoista, otan kaksi ekaa heti kirjastosta kun sinne viikolla pääsen. ja ekana luen ekan. puhuin viikolla yhden kaverin kanssa joka totesi että jos asiasta mitään hyvää etsii niin sen että mä olen tajunnut että ei tarvitse olla kiltti, voi "sauhutakkin" ja oikean ihmisen kanssa mun ei tarvitse "pelätä" että hän ei sitä hyväksy.

mitä tuohon ikävään tulee, mä olen kerran "tuntenut" että kaikki ei hänellä ollut hyvin. tosiasia taisi olla että mulla alkoi olla asia hallinnassa kun olin tajunnut yhden oleellisen asian kyseisestä miehestä: hän taitaa olla mies joka ei paljo puhele niistä negatiivisista asioista suhteessa toiselle, antaa olettaa että kaikki on hyvin, jättää ne hoitamatta ja "siivoaa" säntäämällä eteenpäin. näin kävi mun kanssa ja mulle jäi mielikuva että kertoi mulle ne pari tästä sopivasta esiin tullutta negatiivista asiaa, mutta ei puhunut niistä sopivalle. mies parat jotka mut jatkossa kohtaa - toivottavasti osaavat puhua 8)

hyvä tietää että osaat opettaa kitaran soittoa. jos nämä paikalliset ja lähiympäristön opet menettää hermonsa - kieltäytyy mua opettamasta, varoittaa muitakin - niin otan suhun yhteyttä 8)

hyvää viikonloppua kaikille - muistakaa hymyillä - vastaan voi kävellä joku joka taistelee näiden samojen juttujen kanssa eikä löydä positiivista päiväänsä - mutta vieraan hymy voi olla sitä!

tsemiä kaikille 😀

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 08.02.2014 klo 23:13

Nana41 kirjoitti 8.2.2014 14:17

…mitä tuohon ikävään tulee, mä olen kerran "tuntenut" että kaikki ei hänellä ollut hyvin. tosiasia taisi olla että mulla alkoi olla asia hallinnassa kun olin tajunnut yhden oleellisen asian kyseisestä miehestä: hän taitaa olla mies joka ei paljo puhele niistä negatiivisista asioista suhteessa toiselle, antaa olettaa että kaikki on hyvin, jättää ne hoitamatta ja "siivoaa" säntäämällä eteenpäin. näin kävi mun kanssa ja mulle jäi mielikuva että kertoi mulle ne pari tästä sopivasta esiin tullutta negatiivista asiaa, mutta ei puhunut niistä sopivalle. mies parat jotka mut jatkossa kohtaa - toivottavasti osaavat puhua 8)…

Moi Nana41, siis hän kertoi sinulle puolihuolimattomasti (?) jotain negatiivista uudesta kumppanistaan? Niin myös mun eksä alussa kertoi minulle, että ei se mies nyt ihan täydellinen olekaan, ja sitten sopivassa tilanteessa taas ryhtyi häntä kehumaan, kuinka tää uusi on osannu olla sitä ja tätä ja tuota sopivissa tilanteissa. Näin kävi kun sattumalta törmättiin ja jäätiin vaihtamaan kuulumisia. Silti hän halusi olla kanssani ystävä... aivan käsittämätön ja raaka kuvio, joka osuu minussa siihen koukkuun että haluaisi olla tarpeellinen, haluttu ja rakastettu ja vielä voittaa tämä toinen itselle - ihan perseestä. Mutta sen koukkuni aion selättää lähitulevaisuudessa. Ystävien ja ammattiavun avulla. Ja myös tämän sisältäni nousevan vatsakramppikivun avulla, se on kaveri, suokuokka joka nostaa sisältäni nyt omat sitoutumisen tunteeni vielä kerran tiskille hakattavaksi palasiksi ja poltettavaksi surun ja vihan tulessa. Ja itsensä rakastamisen grillissä pois tieltä paremman oman elämäni edestä. Se hyvä kuuluu minulle, se hyvä olo itsestäni ja elämästä.

Miten sä Nana repäsitkään ittesi irti?

Käyttäjä suvion kirjoittanut 09.02.2014 klo 13:15

Hei kaikki!

Voiko exän kanssa olla ystävä?

Menin sanomaan jotain mahdollisesta ystävyydestä ensi shokissa, mutta nyt en enää usko mitenkään, että voisin olla ystävä? Miksi pitäisi? Jokainen turha yhteydenotto herättää henkiin aina muistot ja jonkinlaisen ikävän. Haluan siitä ihmisestä eroon henkisesti ja "ystävyys" tarkoittaisi yhteydenpitoa. Miten silloin edistää omaa paranemistaan ja erkanemistaan?

Ei mitenkään.

Ex haluaisi jotain yhteydenpitoa yleisellä tasolla, koska olemme olleet niin kauan yhdessä ja on pitkä historia. Minä en halua yhteyttä enää mitenkään. Haluan vain tervehtyä ja hankkia/saada oman elämän.
Ja uusi elämä on jo ovella, olen niin auki omalle tulevaisuudelleni.
Teen sitä joka hetki🙂

Pitäkää siis hyvää huolta tärkeimmästä ihmisestä - itsestänne🙂

Käyttäjä Nana41 kirjoittanut 10.02.2014 klo 09:31

hei pöllöhuuhkaja,

itse asiassa sain repästyä itseni irti kun tajusin että hän soutelulla ja huopaamisella kuluttaa mut loppuun herättämällä toivon hetkeksi ja sitten sammuttaa sen sekä lopetin sen "huolestuneisuuden" hänen hyvinvoinnistaan, psykologin suurella avustuksella.

viimeisessä "minä vai sopiva" viestittelyssä ilmeni että oli tullut yksi syy lisää että sopiva ei ollutkaan niin sopiva - hän oli alkanut ihmettelemään sopivan alkoholin käyttöä. musta se oli käsittämätöntä että hän katsoi sitä sormien läpi kun tietää mitkä riskit "enemmän kuin kohtuullisessa" käytössä on ja hän oli vielä eronnut vaimostaan tämän alkoholin käytön takia.

tuon viestittelyn jälkeen oli hiljaista viikkoja kunnes tuli se viimeinen yhteydenotto, joka oli totaalisen "per..stä". mä olin pitkän ajan jälkeen "hyvällä tuulella" hyvän ystävän synttäreillä kun huomasin että häneltä oli tullut viesti - vaihdettiin muutama siinä illan aikana kunnes selvisi että hän tarvitsi "viihdyke viestejä" tylsään yövuoroon ja ajatteli niitä multa saavansa kuten oli saanut meidän seurustellun aikana. kun yöllä ajoin kotiin sen parin tunnin matkan aikana "nollasin" hänet ajattelustani - ajattelin vain itseäni ja sitä mitä hän minulle "tarjosi" & mitä skeidaa olin hänelta saanut viime kuukausien aikana. kotiin päästessä itselle oikea päätös oli tehty, ei mieluinen mutta ainoa oikea, ja viimeinen viesti hänelle lähti:

"kainalopaikkasi olet antanut sopivalle joten hoitakoon hän viihdyttämisesi niin arjessa kun juhlassa, jos ei sitä osaa/halua arjessa tehdä - auts".

jos joku lukee tuosta veemäisyyttä - sitä siinä oli. mun ystävät tietää että mitä enemmän mua ärsytetään sitä jäätävämmän kohtelias olen kun sitä "raivari rajaa" kohti mennään ja kun se raja ylittyy - musta tulee veemäinen... tuo oli eka kerta kun hän sitä sai maistaa ja näillä näkymin viimeinen - sen tosin aika näyttää - tosin jos vielä kuuluu jotain olen luvannut elää periaatteella: niin metsä vastaa kun sinne huudetaan.

eli oman itensä ajatteleminen ja hänen toimintaansa "totaalinen v..minen" sai mut tekemään tuon kipeää tekevän mutta lopullisen & ainoan oikean ratkaisun. tuohon ikävän tunteeseen olen löytänyt vasta lääkkeen: kun hän tule mieleen, muistelen vain niitä loukkauksia - toimii!

suvion: kaveruus lienee ok jossain vaiheessa kun olet siihen itse valmis eikä hän ymmärrä väärin mitä kaveruus tarkoittaa eli sitä kautta yritä "uida suosioosi". kehoitan testaamaan - laita viesti että kaveruus ok ja että otat yhteyttä kun olet valmis siihen ja siihen asti pyydät häntä kummioittamaan sinua hiljaisuudella. katso miten käy...

hyvää viikonalkua kaikille & kiitos tästä sivustosta sen ylläpitäjille!
uskotaan että sumun takaa nousee aurinko!