tekstiviesti päätti aikuisen naisen pitkän suhteen
Hei!
Olenkohan kummajainen?
Olen lähes viisikymppinen nainen, jolla pitkä, yli 10v parisuhde takana.
Tulin jätetyksi täysin yllättäen tekstarilla!
Suhteemme oli ns etäsuhde, mutta hyvin kiinteä. Meillä oli eri asunnot eri paikkakunnilla, mutta olimme yhdessä kaikki viikonloput, lomat, välillä viikollakin sekä soittelimme joka päivä 2-3 kertaa ja puhuimme tuntikausia vuorokaudessa. Tiesimme kaikki toistemme asiat – olimme yhdessä/yhteydessä varmaankin enemmän kuin monet yhdessä elävät pariskunnat.
Kaikki oli mielestäni todella hyvin, meillä oli yhteisiä harrastuksia kulttuurin ja liikunnan parissa. Teimme yhdessä kotihommia, matkailimme ja puhuimme paljon. Läheisyys oli tärkeää meille molemmille. Arvostimme toisiamme. Rakkaus oli läsnä.
Niin luulin.
Tekstari tuli minulle ihan puun takaa. Olimme juuri puhuneet normaalisti puhelimessa ja hetken päästä tekstarissa luki, että mies haluaa lopettaa suhteen ja etsiä elämälleen uusia asioita. Hän vain kiitti yhteisistä vuosista!
Minulle selvisi, että mies oli tapaillut jo kuukausia toista naista omalla paikkakunnallaan ja halusi uutta elämää. Olin järkyttynyt. Miten hän oli voinut elää toista elämää viikolla ja minä en ollut huomannut mitään! En kerrassaan mitään!
Putosin tyhjyyteen.
Myöhemmin mies kertoi, että suhde toiseen naiseen loppui, mutta minä olin jo ihan rikki.
En voinut enää luottaa häneen – en tuntenut häntä enää.
Luottamus oli mennyt.
Olin menettänyt hyvin rakkaan ihmisen ja parhaan ystänäni.
Miksi en halunnut palata yhteen ja yrittää?
En uskalla, sillä sama voisi toistua ehkä vuoden, kahden päästä? En jaksaisi enää.
Nyt olen niin hajalla, että fyysinen terveyskin on katkolla.
Yksinäisyys on pahinta.
Puhelin ei enää soi kuten ennen. Ei ole ihmistä, jolle kertoa asioita. Läheisyys ja turva on kadonnut elämästä, kaipaan ihmistä viereeni ja fyysistä läheisyyttä. Kaipaan ihania keskusteluja. Olen menettänyt peilin elmästäni.
Miten tässä iässä enää löytää sellaista ihmistä, johon uskaltaa luottaa?
Olen hukassa ja hyvin ahdistunut.
Elämässäni ei ole enää mitään suuntaa.
Apua!
Hola! Kiva kuulla, että menee paremmin. Kerron vain nyt kaikille, että jos on mahdollista, lähtekää matkalle jonnekin. Olen tullut takaisin aivan eri ihmisenä. Toki ei se ole tullut ilmaiseksi, mutta kuitenkin. Nukun hyvin, ilman lääkkeitä, enkä enää itke miehen perään. Maailma on niin täynnä ihania ihmisiä. Pitää sanoa, että tällä reissulla olin niin blessed, tapasin niin ihania ihmisiä, ettei mun elämässä ikinä koskaan ole ollut niin hauskaa. Ja loppulomasta katselin miehiä jo sillä silmällä. Olisi pitänyt tehdä se jo aikaisemmin, mutta näin meni. Matkaan kaikki murehtijat! Elämä voi oikeasti muuttua kahdessa viikossa aivan toiseksi, yhtä kaikki kuin se voi tuhoutua 24 tunnissa.
Hienoa Annika67!
Matka teki sinulle siis todella hyvää🙂
Onnea!
Minullakin menee huomattavasti paremmin - talvesta huolimatta uskon uuteen kevääseen, myös ihmissuhteissa. Olen avoin kaikelle ja en ole enää synkkyydessä. Uskon, että elämä kantaa.
Minun uneni eivät ole vielä normaaleja, pakko käyttää medikalisointia edelleen.
Töissäkin jaksan jo aika hyvin, toki odotan jo lomaa.
Hienoa kuulla, että törmäilit uusiin upeisiin ihmisiin...
Elämähän on tässä ja nyt.
Ja mehän tästä elämästä teemme elämisen arvoista ihan itse.
Juuri nyt tuntuu ihan hyvältä ja toivon tämän tunteen kantavan...
olen lueskellut tätä teidän ketjua tässä aamutuimaan - etäpäivä töissä, pitäisi varmaan avata työsähköposti mutta.. tästä tulee pitkä teksti.. toivottavasti joku jaksaa lukea
mä olen aina ollut järki ihminen, mutta viime kesänä järki lensi taivaan tuuliin kun tapasin miehen joka totaalisen todellisesti vetäs multa jalat alta ja se kuuluisa järki - vähän se yski takaraivossa mutta vaan tilanteen takia, siis hänen elämän tilanteentakia, uikutti ja vaati pitämään edes vähän itsesuojeluvaistoa päällä. hänen tilanteensa oli että edellinen suhde oli päättynyt äkillisesti ja sitä hän ei ollut käsitellyt eli se kummitteli vielä ajatukissa... kerettiin seurustelemaan pari kuukautta - pieni aika kun lukee teidän kokemuksia, mutta se mies oli "se mies" - näin ajattelin. meille tuli pari väärin käsitystä ja tuo mun itsesuojeluvaisto pyysi häneltä hidasta etenemistä meidän suhteessa... hänen ratkaisu mun hidasteluun oli etsiä itselleen sopivampi nainen ja sellainen joka on valmis laittamaan lusikat samaan laatikkoon tilanteesta riippumatta... sellainen löytyi ja "hän työnsi mua portista ulos, veti toista sisään ja samalla kuitenkin piti mua vähäsen paidanhelmasta kiinni". mä tein kaikkia periaatteitani vastaan ja suostuin vielä pitämään häneen yhteyttä ja samalla tietysti toivoin, arvaatte mitä... yhteydenpitoa jatkui sitten jonkin aikaa mutta sitten jäätiin kiinni viestittelystä ja parista tapaamisesta, sitä hänen uusi kumppani ei hyväksynyt, hänen piti valita - minä kokonaan pois elämästä tai sitten hän - mä "hävisin" sen valinnan.. jatkoa seurasi: tuli yhteydenotto, mä pidin pintani ja kerroin suoraan että hänen pitää tehdä valinta sen mukaan kumpi "tarjoo" sitä mitä hän haluaa juuri nyt - sillä hetkellä, taas "hävisin" ja taas jonkin ajan päästä yhteydenotto, uutena vuotena. se yhteydenotto sai mun pinnan kärähtämään ja selvä viesti meni: kaikki tai ei mitään - rauhallisemmalla tahdilla, kaveri tai ei mitään... noh nyt ei ole kuulunut mitään, joten "kaikki tai ei mitään" ei ole tarjolla, eikä kaveruus ei kelpaa..
itselle tämä olisi helpompaa, jos tietäisi että tämä sopiva olisi hänelle se totaalisen oikea, mutta kun tuo soutaminen ja huopaaminen, asiat jotka häntä siihen ajaa, kertoo toista, eli sopiva mutta ei se totaalisen sopiva ... hän ei osaa olla yksin, suora lainaus häneltä...
mutta se miksi tänne kirjotan on että toi elokuusta tähän päivään asti aika on ollut aikaa erittän syvältä sieltä mihin aurinko ei paista... ensin sitä toivoo että toinen tajuaa mitä tarkoitin - tajuaa että vanha suhde pitää laittaa järjestykseen ensin ennen uutta - siihen tarjosin hänelle aikaa ja tukea, sitten se samperinmoinen suru, toiveen herättäminen, taas tunteiden heitto silmille jne...
mun kaverit on kyllästyneitä kuuntelemaan, psykologi auttaa ajattelemaan mutta ei hänelläkään ole sitä "ihme avainta" tästä pääsemiseen mutta kukaan ei ole tämän asian tuoman lastin vatvomiseen niin totaalisen kyllästynyt kun mä itse. haluisin jo aamulla herätä ilman että ekana hän tulee mieleen, haluisin edes yhden päivän että en häntä mieti...
multa lähti painoa neljässä viikossa yli 10 kiloa (vanhasta painosta oli varaa ottaa), sisko jo ilmoitti että safkaa nainen naamaan tai hän ja mutsi vie mut sairaalaan - heillä on lähiomaisina oikeus. tajuttomia itku purskahduksia mitä ihmeellisimpiin aikoihin & paikoissa, unettomuttaa, keskittymiskyvyn puutetta .. loputonta suossa tarpomista. yksi ystävä jo kysyi mitä voisi tehdä jotta saisin elämän ilon takasin - simppelisti pyysin häntä tyhjentämään mun "pään kovalevyn" aikaan ennen tätä miestä - eipä pystynyt auttamaan, irvisteltiin vaan molemmat kun tiedettiin kuinka huono toive multa tuli
tässä mun jutussa on kaksi erittäin surkeeta asiaa:
eka: vieläkin itkeskelen ja toivon että häneltä tulee viesti että on ikävä
toinen: olen tavannut miehen, joka tietää tilanteen yhtydenotot jne - ei tosin ihan kuinka surkeaksi asiasta menin, mutta tuo "kesäkollin" takia en uskalla laittaa tunteita peliin...
mutta eniten mua hävettää tässä tämä mun "uikutus". maailmassa on monta surekeempaa asiaa. pidempiä suhteitä jotka päättyy ja joissa on lapsia jotka joutuu niistä kärsimään. ihmisiä jotka sairastaa ja ovat sillä viimeisellä polun pätkällä... ja mä ulisen yhden miehen perään joka ei hyväksynyt mun varovaisuutta, apua asioiden selvittämiseen - vieressä pysymistä sen aikaa kunnes ne on hoidettu, lupausta että ne lusikat laitetaan samaan laatikkoon kun molemmilla on se tunne että ne siellä pysyy, niin varmasti kun missään suhteessa voidaan luvata että ne pysyy ... ARGH!
sori vuodatuksesta... ja kiitos niille jotka luitte loppuun asti...
p.s. toi mitä aikasemmin tuli tuolla - puhelimen hiljaisuus, ei enään sitä että kun näkee soittajan tai viestittäjän nimen - naama venähtää hymyyn kun siellä on hän... ☹️
Moi Nana41, kuulostaa jokseenkin tutulta tuo "odottamisen tapa", ihan on itse elettyä ja siihen auttaa mulla vain se, että tajuan eksäni olevan uudessa suhteessaan ja pysyvän siinä ja tajuan alkaa katsoa kohti omaa elämääni - sen hyviä juttuja. Minä olen ollut ammattilainen hylkäämään itseni, siirtämään oman elämäni kehittämisasiat syrjään ja elämään toiselle, koska halusin häntä ja sitä kaikkea mitä yhteisesti oli kyllä puhuttu haluttavan. Hän vaan sitten sousi ja huopasi kihlausten kanssa aikansa ja lopuksi lentää lehahti toisen syliin.
Minä törmäsin siihen, että etsin tyydytystä suhteesta ja ihmisestä, joka oli epävarma ja halusin rakastaa hänet "itselleni", terveeksi ja ehkäksi yms mums yms. Minä halusin vain antaa ja olla olemassa ja en uskaltanut tulla esiin kuitenkaan omine toiveineni ja oman rikkinäisyyteni kanssa kuin vasta lopussa. Lisäksi toisella oli omat ylikäymättömät ongelmansa, pitäköön nekin, joita olisin niin kovasti halunnut "parantaa" ja auttaa. (kuuntele tässä välissä melkoista hekottelua itselleni, siis nauran itselleni)
Sä kohdistat häneen nyt sellaisia tiedostamattomia toiveita ja unelmia, jotka murskaa sinut, kun hän ei responssaa, siis reagoi. Tältä se minusta näyttää. Tutkimalla ja kuuntelemalla itseäsi pääset eteenpäin ja terveesti omillesi. Se on tunnekoukku. Tiedostamaton tunnekoukku (sinussa), mikä sinut niin otti ottautumaan ihastumaan korviaan myöten siihen mieheen. Tätä tapahtuu meille jatkuvasti, pienemmässä mittakaavassa vaan. Heijastamme toiveemme toiseen ihmiseen tiedostamattomasti. Hyviäkin asioita silviisiin voi tapahtua.
🙂👍
kiitos pöllöhuuhkaja viestistäsi,
toi kohta on niin oikeassa eli halusin rakastaa hänet ehjäksi, näin se oli. en ollut sokea tiesin että puheet ex vaimosta ja siitä liitosta kuulin vain hänen kantansa asiasta, alkoholismia, pettämistä, salailua... ehkä se hänen äänessään kuulunut "katkeruus ja loukkaantuneisuus" sai varovaiseksi. sen verran järki oli päässä että tiesin sen suhteen aiheuttamien "traumojen" (ainoa sana minkä keksin nyt) tulevan mukana ja ne pyysin häntä selvittämään ammattiauttajalla ennenkuin olisin uskaltanut niitä lusikoita hänen luokseen kantaa. koko tuon ajan lupasin pysyä mukana matkassa, odottaa. ensinmäinen "varoitus" vanhan suhteen tuomista ongelmista minulle oli että hän ei ymmärtänyt että pidin yhteyttä miespuolisiin ystäviini, siis ystäviin - ei mitään muuta... yritin selittää että nämä ystävät oli lapsuudesta asti elämässä mukana olleita ihmisiä, pieni kylä jossa asuttiin lapsena - saman ikäiset kasvoi "yhteen" sukupuolesta riippumatta ja yhteyttä pidettiin vaikka elämä oli heitellyt eri suuntiin..
sama kuin sinulla, hän meni kaiken edelle - olenkin yhden kaverin kanssa naureskellut että hänet melkein heitin pihalle kerran kun kutsu kävi ja miehen luo lähteä 8)
tiedän ja tunnustan että hänellä on suhde nykyään jossa hän aikoo pysyä, mutta ne muutamat tiedot jotka tältä mieheltä olen jälkeen päin heidän suhteestaan saanut, kertoo vain tylyä totuutta että taitaa mennä pers edellä puuhun...
häneen en mitään suunnitelmia uskaltanut heijastaa, tiesin että meidän taru voi olla lyhyt niinkuin olikin - tietysti olin tyytyväinen että hän piti lapista ja lomareissu siihen suutaan olisi kelvannut hänellekkin - jos oltaisiin sellainen keretty tekemään..
no himputti - ajatus katkes kun ystävä soitti ja kysy kuulumisia. mutta kiitos vielä viestistäsi - upeaa kuulla että muutkin sortuneet samaan...
mua eniten tässä pännii se että tähän ikään mennessä mua ei ole kukaan loukannut niin pahasti kuin hän - tarjosin tunteeni hänelle, vaatimatta mitään ja hän heitti ne silmille
nyt pitää poistua, jatkan joskus kun muistan mitä olin tähän laittamassa... mutta
tiedän että joku päivä nauran tälle ajalle, se saa jaksamaan - joka ilta kun menen nukkumaan toivon että se olisi se seuraava päivä - mutta vielä olen herännyt ja todennut että se ei ollut tämäkään päivä... sitä siis odotellessa.
Hei Pöllöhuuhkaja ja Nana!
Aika rämpimistä on tämä omakin taival ollut.
Olen tosissani työstänyt irti itseäni vanhasta ja etsinyt uutta elämää.
Ammattiapu on ollut myös tarpeen. Minua ahdistaa vielä sekin, että
ex viestittelee, vaikka olen kieltänyt. Hänelläkään ei mene hyvin, katuu.
Mutta minä olen jo kaukana.
Ja olen päätökseni tehnyt, kipeän sellaisen.
Aion myös päätökseni pitää, sillä en kestäisi enää samanlaista kohtelua ikinä!
Niin hajalle menin.
Toivon voimia teille kaikille, jotka vellotte kärsimyksissänne!
Elämä jatkuu, se vain muuttuu ja se uusi elämä voi olla tosi hyvä!
Niin uskon.
Hehherrh moi, kyllä se päivä tulee.
Mulla on ollu kans pitkään päällä sellainen moodi, että hatuttaa kun eksä on mielessä pitkinpäivää ensimmäisenä herätessä ja viimeisenä maate mennessä ja vain intensiivinen tekeminen saa ajattelemaan muuta, mutta se vaihe alkaa onneksi vähitellen väistyä ,kun olen saanut ensin antaa luvan kaikenlaisille tunteille ja sen jälkeen tunnistaa ja purkaa vihaa ja muuta mitä sisälleni olen pullottanut. Me perustettiin parin kaverin kanssa "kiltteydestä kipeiden" kasvuryhmä ja se aikuisten vertaistuki on ollut todella yllättävän positiivista ja paljastavaa kun toinen purkaakin sanoiksi siis sanoittaa omasta näkökulmastaan minun kipuani ihan oman elämänsä paletista kertoen, mutta ihan samat fiilikset. Tulee sellanen olo, etten olekaan ihan hullu, että tämä on inhimillistä ja tästä voi puhua ja muuttua vähemmän kiltiksi muille ja kiltimmäksi itselleen.
Kohti hyvää omaa elämää, käy päiväkäskyni itselleni. Jokin huoneentaulu siittä vielä tulleepi. Tsemppiä sulle. ja teille muille näkymättömnille kohtalotovereillekin. 🙂👍 eksät mukaanlukien... 😀😠
moi suvion ja pöllöhuuhkaja,
eilen päätin olla itsekäs ja ilmotin että pidän pari ylityövapaa päivää. tämän päivän "pyhitin" tän asian vatvomiselle, huomenna laitetaan muita asioita järjestykseen...
se tunnekoukku juttu laitto mut miettimään, oli pitkä yö ja sosiaalisesti hiljainen päivä..
kun päässä raksutti ja pyörät pyöri, analysoin 8) että oonko menny askel askeleelta kauemmas hänestä - yhteenveto mun askeleista on että:
eka askel oli kun pääsin siitä jumittamisesta - niistä hyvien juttujen muistelusta. toinen askel oli kun lopetin sen "jos olisin sillon sitä ja tätä sanonu & tehny olisko nyt toisin". kolmas askel oli että tajusin kaverin tekevän mokan lähtiessään noilla eväillä noin vakavaan liikkeeseen kun epäröi tämän sopivan suhteen mutta pyysi tätä silti muuttamaan luokseen (tässä vaiheessa sopiva sai melkeen mun sympatiat sillä oon erittäin varma että hänelle ei niistä kahdesta epäröinnin syystä puhuttu - mulle manittiin). oonko nyt sitten sillä neljännellä askeleella, kun päässä pyörii vain nyt ne paskat asiat, se soutaaminen ja huopaaminen, mun perään vielä vongattiin ja kaikki ne sanat ja jutut joilla mua loukkas... (tyyppi ei tajunu kuinka mua satutti keskustella hänen uuden naisen parista "miinuksesta" - argh..)
tosi asia on että ne joiden kanssa jutusta olen puhunut, naiset ja miehet, ovat sitä mieltä että ns. pelastuin - sillä olin menossa syvälle suohon rämpimään. psykologi jonka kanssa olen pari kertaa puhunut, teki mulle tiivistelmän asiasta ja se tiivistelmä päättyi lauseeseen: hän ei moisen tyypin kanssa hengailisi. pitäis jo mun kaltasella idiootilla alkaa raksuttaa... sitäkö tää nyt on - toivottavasti! asutaan eri kaupungeissa, välillä joudun käymään hänen kotikaupungissaan, viime aikoina vältelly sinne menoa mutta sunnuntaina oli pakko mennä. kun liikennemerkki kertoi että 10km jäljellä alko mua ahdistaa ajatus jos hänet nään jossain... ei ihan tervettä
suvion kirjoitti 28.1.2014 20:52
Hei Pöllöhuuhkaja ja Nana!
Aika rämpimistä on tämä omakin taival ollut.
Olen tosissani työstänyt irti itseäni vanhasta ja etsinyt uutta elämää.
Ammattiapu on ollut myös tarpeen. Minua ahdistaa vielä sekin, että
ex viestittelee, vaikka olen kieltänyt. Hänelläkään ei mene hyvin, katuu.Mutta minä olen jo kaukana.
Ja olen päätökseni tehnyt, kipeän sellaisen.
Aion myös päätökseni pitää, sillä en kestäisi enää samanlaista kohtelua ikinä!
Niin hajalle menin.Toivon voimia teille kaikille, jotka vellotte kärsimyksissänne!
Elämä jatkuu, se vain muuttuu ja se uusi elämä voi olla tosi hyvä!
Niin uskon.
omasta tapauksesta tuli mieleen että eikö miehet ihan oikeesti tajua että tuo "katuminen" palauttaa toisen taakse päin ... tai siis näin oletan, itselle kävi niin että ne pari jos sittenkin viestiä - palautti sen toiveen ja sitten taas vettä niskaan... mä olen siinä vaiheessa että tiedän että "meitä" ei enään tule ja vielä pelkään että törmään kuitenkin uudestaan samanlaiseen tyyppiin ...
kiitos suvion: voimia myös sulle ja toivotaan että uusi elämä on tosi hyvä jos ei tosi niin hyvä ja parempi ainakin...
☺️
kiitokset suvion ja Nana
mulla se meni pitkään niin päin että minä viestittelin minut jättäneelle... ihan perseestä sekin kuvio, tarrauduin kiinni omaan toiveeseeni ja unelmaani, olin jo tehnyt sen aiemmin, ja osittain omalla unelmaani tarraamisella varmaan sain oman osani aikaan suhteen romuttamisessa, mutta mä olin kuitenkin avoimesti tosissani ja näytin tunteeni. Toinen teki sitten soutamis-jhuopaamisliikettä ja mä annoin sen tapahtua, kun en osannut itseäni arvostaa.
Nyt tultuani keskusteluhetkestä ammattilaisen kanssa tajuan miten kieroon olen kasvanut koko elämäni. Ollut niin otollinen maaperä hyväksikäyttämiselle, että ei paljoa parempaa. Suhteeseenkin annoin itseni kokonaan ja liiaksi. Ja nyt opettelen hyvällä omallatunnolla haluamaan itselleni omaan elämääni hyviä ja minua kiinnostavia asioita,. vihdoinkin! Ihan on käsittämätöntä miten koko elämäni olen jollain tavalla niitä kieltänyt itseltäni, ja nyt sitten vasta tajuan ymmärtää ja antaa itselleni luvan haluta itselleni hyviä asioita.
Oman elämän rakentamisen suuntaan ja hyvien asioiden äärelle kun menee, niin sitä voimaantuu. Kiitän ystäviäni ja ammattipeilauspintaa. Myös yllättävää oli se, että sain ammatinvalintapsykologin käynneistä hyvää apua itseni peilaamiseen ammatillisessa mielessä ja sehän on osa persoonaa.
Hei tsemppiä teille ja muillekin kamppaillessamme kohti omaa elämäämme, ja sen hyviä juttuja. Tai itse ehkä kutsuisin sitä antautumiseksi elämälle. Omalle elämälle sen tulla sellaisena hyvänä kun se tulee, ehkä hyökyaaltonakin, hyvänä sellaisena, sitä odotellen
🌻🙂🌻
Hei Pöllöhuuhkaja ja Nana.
Vielä tuli mieleen omista myllerryksistä pari juttua:
minullehan on sadellut exältä txt/meilejä koko tämän prosessin aikana tosi paljon. Tyypillistä niille oli, että ne oli lähetetty aina jossain "tiloissa" eli välillä tuli tosi pas.. ja sitten taas nyyhkyanteeksi/yritetäänvielä juttuja.
Tein niin, että kirjoitin niihin viesteihin vastineeni, mutta en koskaan lähettänyt niitä - paitsi itselleni.
Purin itseäni niihin ja annoin tulla täydeltä laidalta.
Ex ei niitä kuitenkaan saanut. Hänelle olen oikeasti laittanut vain muutaman hyvin lyhyen, asiallisen viestin - ja sekös häntä pännii myös!
Jossain vaiheessa laitoin myös viestin, että ei enää yhtään viestejä!
Menikin jokin aika hiljaisuudessa. Taas niitä on tullut...
Kerään vielä itseni viimeiseen viestiin, jonka jälkeen tulee se ISO PISTE.
Ohjaan jatkossa exän mahdolliset viestit suoraan roskikseen.
Tämä juttu on päättynyt päässäni ja minun on vahvistettava itseäni, että pysyn ruodussa.
Onhan minullakin ajoittain vaikeita hetkiä edelleen.
Silti uusi elämä on jo oven takana...
mm. varasin juuri matkan niinkuin Annika 67 kehotti🙂
Voimia ja uskoa elämään kaikille teille samoissa tuskissa pyöriville!
Hienoa suvion! Matka tosiaan ainakin mulla muutti kaikki. Olen edelleen todella hyvällä mielellä ja tuulella, vaikka jo viikon olen ollut täällä pakkasessa. Olen varma, että sama tapahtuu sinullekin. Ja ehkä sinäkin tapaat reissullasi ihania ihmisiä!
moi Suvion ja Nana, olemme pitkällä jossain ties missä siitä että "tekstiviesti päätti aikuisen naisen pitkän suhteen", mut ei sen väliä, hyvää keskustelua.
Niin se vaan jotenkin on, että jätetty on jäänyt kiinni suhteeseen, josta jättäjä on jo jonkin aikaa ennen jättämistä tehnyt eroa, ottanut vauhtia, ollut liikkeessä jo poispäin. Siksi se on jätetylle niin kipeää ja tuskallista. Jättäjälle taas syyllistävää, jos suostuu syyllistymään.
Huomasin eksäni kotiin ajellessa tossa äskettäin autosta ja hän varmaan minut ja siitäkös täällä päässä sitten huonot fiilikset lehahti. Mielettömiä tyhmiä kysymyksiä päässäni siitä, että missä hän oli, ketäköhän lie tavannut, ja miksi tuli tältä suunnalta... En ymmärrä itseäni ja sehän on ihan pimeetä ajatella noin. Tai luonnollista jos on jätetty ja olisi halunnut jatkaa... mutta...
Mä en vieläkään tajua, miksi olen niin kiinni eksässä. Ilmeisesti otin hänet niin syvälle sisälleni, siis aivan liikaa, ja menetin oman itsellisyyteni unelmoidessani ja toivoessani suhteestamme sitä pelastusta itselleni tilanteesta, ettei mulla ole perhettä. Halusin perhettä ja suhdetta ja häntä niin paljon, että en edes tajunnut miten paljon uhrasin itseyttäni, itsellisyyttäni. Sitä mekanismia olen toteuttanut koko elämäni jollain tavalla, tai sitten ollut se, joka ei niin kovasti sitoudu ja hypännyt kyllä nuorempana kukasta kukkaan. Mutta ihastuessani ja rakastuessani tosissaan, olen aina hukannut tai jopa hukuttanut itseni siihen suhteeseen ja se on perseestä. Se on sitä, että sysää toiselle vastuun omasta onnellisuudestaan, ei ollenkaan tervettä.
Tervettä on haluta itselleen asioita, joita tunnistaa haluavansa. Tervettä on tahtoa hyvää tasapainoista ja vastavuoroista suhdetta. Tervettä on haluta itselleen kumppania, jonka kanssa ollaan ja mennään eteenpäin rinta rinnan toisiaan tukien ja inhimillisyytensä näyttäen, siis heikkoudet ja huonoudet. Tervettä on ottaa oma tila, omat kaverit ja ystävät ja antaa toisen ottaa myös se tila. Tervettä olisi kai olla itse vastuussa omasta onnellisuudestaan, eikä sysätä sitä suhteen niskaan tai toisen vastapuolen osalle omilla odotuksillaan ja unelmillaan. Eri asia on jos ne unelmat on yhteisiä, ja kyllähän silviisiin pitkälti meilläkin oli, mutta hänen tasapainottomuutensa seksuaalielämän mielihyvän ja häpeän asioissa oli yksi iso asia joka meidän juttua rasitti. Se mun on pitänyt hyväksyä, alleviivata ja muistuttaa itseäni jatkuvasti siitä, etten koko ajan syyllistä itseäni sillä salakavalalla ajatuskuviolla, että jos olisin ymmärtänyt sitä ja tätä ja tuota tehdä ja oivaltaa, niin hän olisi pysynyt suhteessa kanssani. KILIN PASKAT! Hän haki minusta pomppulaudan eteenpäin elämässään, vaikkei sitä myöntänyt, mutta se fiilis mulla on. Ja minä annoin itseni avomielin hänelle, näköjään myös pomppulaudaksi. En edellyttänyt, en vaatinut en osannut arvostaa itseäni, kun hän ekan kerran sanoi, ettei voi jatkaa kihlausta kanssani. Silloin olisi pitänyt astua pari askelta taaksepäin, ja sanoa, selvitä pääsi, minä haluaisin sinut, mutta sun pitää haluta minut ja olis pitäny yksin mennä hakeen ammattiapua jo silloin, toisen välirikon tapahduttua.
Kun toinen osapuoli vatvoo omassa suossaan tajuamatta hakea itselleen apua, niin siinä vetää toisenkin lokaan ja suohon siinä myllerryksessä, varsinkin jos toinen on liian kiltti. Elämä on erilaisissa tilanteissa olevien ihmisten törmäämistä ja vetovoimaa toisiinsa. Minä olen vetänyt hänet puoleeni, koska olin tietynlainen ja halusin vain antaa ja kantaa vastuuta suhteesta. Hänen oli helppo tulla siihen autettavaksi, ja apua hän monen lapsen kanssa yksinhuoltajana tarvitsikin. Minulle se paketti olisi kelvannut hyvin, mutta minä en kelvannut hänelle. Se realismi kantakoon tämän illan ja yön huomiseen aamuun ja parempaan päivään.
Sori ryöpsähdyksestä, tää tuli nyt tänne. Tunnekoukkuja on täälläkin! Väsymys pukkaa kroppaan ja haluaa kertoa jotain, en tiedä mitä....
😠🤕🤨😞
moi teille,
mä eilen vielä pyörittelin ja kääntelin asioita... lopputulos oli että nyt se kaveri mun elämästä ULOS! helpommin sanottu kun tehty - pari kyyneleet silmään kohtausta tuli mutta vedin ne takasin...
mun täytyy tunnustaa että pelkään hänen näkemistä - tajuttomasti... me ei olla lokakuun puolen välin jälkeen nähty, mutta tuo että joudun käymään suunnalla jolla hän asuu laittaa mut vielä ns. tulilinjalle, siltä se tällä hetkellä tuntuu. mulla on käynyt tuuri että mulla on pari ystävää, jotka ollu samassa tilanteessa - liian pian eron jälkeen yhteen, heillä tosin miehet palasivat exien luo, mulla etsi sen sopivamman... mutta heidän kanssaan on ollu helpottava puhua - tosin he ovat puolueellisia mun suuntaan tietty ja heistä mies on typerä mies, menetti upean & mahtavan naisen kuulemma 8) siksi varmaan teille on helpompi tästä kirjoittaa - ei silittelyä ystävyyden nimissä - raakaa totuutta ja ajatusten vaihtoa ja omien tunteiden purkua puolin toisin - toivottavasti teillekkin yhtä helpottavaa kun mulle
mä mietin asiaa missä sanoitte että viestiä tuli laitettua ja saitte viestejä. mulle hän teki palveluksen (ei siltä tosin tuntunut eikä tunnu vieläkään) mutta kun jäätiin tälle sopivalle kiinni yhteydeenpidosta, sain häneltä niin tylyn ja loukkaavan "jatka elämääsi" viestin että sellaista en enään halua enkä pysty vastaanottamaan häneltä. se on hyydyttänyt mun halun lähettää hänelle mitään viestiä omasta aloitteesta. häneltä sen jälkeen tulleisiin viesteihin olen vastannut asiallisesti, en lähtenyt hänen "pikku flirtti" viestittelyyn, enkä syytellyt tai kysellyt meistä - asiallisesti kerroin omat kantani hänen purkamiin heidän asioihin ja kerroin että "pikku kiva" jota sopivalta ei näköjään saa on haettava jostain muualta kun multa - sen jälkeen ei ole kuulunut, surullista mutta parempi näin että pääsen eteenpäin. sen olen päättänyt että jos jostain syystä muhun vielä ottaa yhteyttä, annan palaa - en enään häntä säästele, hänen mielestään meidän väärinkäsitykset jotka ajoivat hänet etsimään tämän sopivan oli mun puhumattomuuden syytä - tossa syksyllä jo tajusin että herra olisi voinut kysyä multa mitä tarkoitin sen sijaan että teki ton liikkeen... eli kehotus peiliin katsomisesta on kaverilla edessä jos mulle viestiä laittelee ... sen olen luvannu itselleni. näin jälkeen päin ajatellen kaveri on hyvä menemään toisen "selän taakse" kun jotain ei niin kivaa tapahtuu...
suvion - kiva kuulla että matka odotettavissa - toivottavasti erittäin erittäin mukava matka 😀 kerro toki miten meni jos et sitä ennen kirjoittele. toi on hyvä systeemi, vastata viestiin mutta ei lähetä. mulla on varastossa yksi laatikko, jossa on mun "päiväkirja" viime syksystä, pikku lippu lappuja kasapäin. joissakin on kyyneliä joissain syytöksiä jne.. sitä miltä juuri sillon on tuntunut. joku päivä poltan ne tai postitan ne hänelle - en vaiskaan - joskus kun vein uuden lapun siihen laatikkoon luin niitä ensinmäisten viikkojen lappuja ja musta näköjään saa kunnon draama diivan jos oikeeseen hermoon osuu... 8) toivottavasti sinäkin joku päivä virnuilet niille vastauksille...
sinulle pöllöhuuhkaja - surullista, mutta noin siinä varmaan käy kun näkee, ikävä itsellä toista ja kun näkee, herää ne ajatukset... en tiedä sinusta mutta tuo on se yksi syy mitä pelkään jos hänet nään, että se tukahdutettu toive syttyykin uudestaan tai ainakin herättää ajatuksia menneestä ja palauttaa takasinpäin tässä hommassa ja taas rämmitään..
yksi minkä tästä olen oppinut: ikinä en petä ketään - haikaile aidan toiselle puolelle,
vilkuile toisen olan yli - en sitä ole tosin tehnyt ennenkään. toinen asia on että jos vielä ns. kusettajaan / pähkäilijään törmään - yläkerran herra häntä auttakoon, raivari on varmaan mitä mielenkiintoisin - varsinkin kun luonteelta olen tällainen rauhallinen ja ystävät tietää mitä tyynemmäksi ja ystävällisemmäksi jossain negatiivisessa asiassa menen sitä vihaisempi / loukkaantuneempi olen 😉
sori jos "kuulostan" itsekkäältä, tän viestin piti olla vastaus teille, mutta kun alkaa purkaa aioita huomaan että tulee purettua omia ja sitten se mitä teille piti laittaa unohtuu-- SORI!
Hei Pöllöhuuhkaja!
Kirjoitit niin asiaa noista tunnekoukuista.
Sitähän se on aina näissä suhdekoukeroissa, jompikumpi on se "koukku" ja toinen sitten kiikkuu siinä. Minäkin olin ja pahasti.
Olen tänään istunut jälleen terapiassa ja jotenkin tuntuu, että olen välillä huonommassa kunnossa ammattiavun jälkeen? Tonkiminen sattuu. En tiedä, haluanko enää tonkia kauaa? Minun pitäisi oppia vihaamaan exää. Siihenkään en juuri kykene?
Ja hirveä totuus on se, että kyllä tämä ikävä kestää varmaan vielä kauan.
Ikävä yhteistä elämää, arkea, tapoja ja tekemisiä. Ei niitä voi unohtaa.
Ja silti voin jo aika hyvin.
Yritän muistuttaa itseäni siitä joka päivä; kuuntelen paljon hyvää musiikkia, joka vie minua eteenpäin (Janna: Sinä et ole hullu).
Annika67 tapaan odotan tulevalta matkalta paljon ja teen sen vielä "hyvässä seurassa".
On mitä odottaa🙂