Takerruin ja karkotin

Takerruin ja karkotin

Käyttäjä meku68 aloittanut aikaan 06.05.2012 klo 15:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä meku68 kirjoittanut 06.05.2012 klo 15:24

Ja tällä hetkellä vain itkettää, ahdistaa ja masentaa. Ja mietin mistä saada apua ja rahaa mahdolliseen terapiaan, koska selvästi kärsin jostain persoonallisuushäiriöstä, takertuvasta sellaisesta luulisin. Siis tutustuin tähän mieheen nettitreffien kautta. Aloimme tapailemaan, ja hän kertoi heti alussa että edetään rauhassa ja kattellaan. Mäkin olin pari viikkoa ihan iisisti ja käyttäydyin hyvin, mut sitten se helvetti alkoi. Jos hän ei vastannut tekstariin tunnin kuluttua viimeistään, olin varma että hän on jo jättänyt minut kuin nallin kalliolle.

No, kuitenkin hän aina vastasi ja näimme silloin tällöin. Hän on reissuhommissa joten kului päiviäkin välillä ettemme nähneet. Hänen seurassaan mä nautin olostani, niin mukava ja ihana mies, kosketteli, tuli lähelle ja ennen kaikkea oli niin ihanan tavallinen ja poikamainenkin luonne. Ihastuin häneen paljon ja hänkin lienee minuun kun soitteli ja pyysi kylään jne….

Mut viime viikkoina menin ihan sekaisin. Jos hän lähti kamujen kanssa jonnekin, häiriköin viesteillä ja niitä lähti paljon ja sairaita sellaisia. Tyyliin, miksi minua ei otettu mukaan ym…tosi skitsoa, vaikka aikuinen nainen olen. Ja odotin vain hänen yhteydenottoaan, kaikki muu elämä katosi ympäriltä eli takerruin sairaalloisesti. Hän kertoi monesti että se on rasittavaa enkä uskonut. Jos en ollut hänen luonaan se tekstarirumba alkoi ja hävettää myöntää että viestit olivat todella sairaita 😳 Tänään sitten juteltiin ja hän sanoi että ei jaksa sitä enää. Että mikä kiire minulla oli kun olisimme voineet rauhassa edetä ja sanoi että mikään muu kuin kaveruus ei enää tule kyseeseen. Tällä hetkellä tuntuu että miksi pitää elää ja olla kun ei osaa olla kunnolla ja menetti hyvän miehen omien hulluuksien vuoksi 😭

Mietin vain häntä ja olen tehnyt sitä koko tän parin kuukauden ajan, ts. tiedostan että minussa ei ole nyt kaikki palaset päässä kohdillaan. Miksi pitää karkoittaa ihana ja hyvä mies takertumalla ja olemalla idiootti. En tiedä miten tästä selviää….Kun nyt vielä mietin sitä juttumme alkua, niin menin jotenkin päästä pyörälle kun hän sanoi että on minusta vähän kiinnostunut, ts. oletin että ei juurikaan, silti hänen käytös minua kohtaan oli sellaista kuin kiinnostusta olisi ollut enemmänkin, silti koko ajan kun tapailimme hän meni yleensä lähtöni jälkeen treffipalstalle katteleen, koska onlinena siellä oli jopa sen jälkeen kun olimme seksiä harrastaneet.

Alusta saakka olen sen tiennyt että hän siellä vieläkin naisia bongailee ja sen perusteella tein johtopäätöksen että en hirveesti kiinnosta ja nyt äsken hän sanoi puhelimessa että olikin kiinnostunut ja lisäsi suolaa haavoihini. Tää mies ei tiedä minun tietävän että olen käynyt tsekkailemassa hänen onlinetilaansa treffipalstalla, koska itse en ole sisään kirjautunut vaan käynyt katsomassa kun hänen nikin tiesin. Ehkäpä tuo ajatus mielessäni selviän tästä paremmin ja pääsen ikävästä eroon. Kun tiedän että jos olisimme hänen taholtaan tosissaan olleet, olisi hän seuranhakunsa päättänyt jo meidän tapaillessa, itse ainakin niin tein.

Käyttäjä memmu688 kirjoittanut 12.05.2012 klo 09:03

Täällä taas. Olen tässä viime päivien aikana miettinyt tätä miestä paljon ja alusta saakka. Miettinyt hänen käytöstään ja tapaa toimia minun suhteen. Silloin kun olimme vasta muutaman kerran nähneet oli yhteydenotot hänen puoleltaan erittäin usein toistuvia, saattoi soittaa kolmekin kertaa päivässä. Ja viestejä myös lähetteli. Silti oli jokin ihmeellinen epävarmuus esim. siitä milloin nähdään, hänen kanssaan oli vaikeeta sopia varmaksi mitään ja usein tapaamiset tulivatkin noin vain yhtäkkiä.

Hän oli alusta saakka erittäin itsevarma ja esim. eteneminen sänkyyn saakka ei ollut mitään ujoutta ja hämillisyyttä sisältävä juttu vaan erittäin itsevarmoin ja rohkein ottein kaikki eteni, siis hänen puoleltaan. No, voinhan tehdä tulkintoja vaikka maailman tappiin, mutta tulihan se mieleen että oliko sittenkin kyseessä jonkin sortin peluri, joka vain saalistaa ja sitten kun saavutus on voitettu, siirrytään seuraavaan. En taida ikinä saada vastausta tuohon 😑❓

Sitten oli niitä viikonloppuja jolloin kaverit veivät voiton ja hän lähti heidän kanssaan ryyppäämään ja silloinhan mua ei ollut olemassakaan. Muistan kerran kun lähetin hänelle viestin jossa kysyin jotain tyyliin, mitä hän touhuilee, kun oli aiemmin ollut puhetta että lähden hänen ja hänen kaverin kanssa baariin. Vastaus oli "arvaa". ja se siitä. Kyllä se pisti vihaksi ja hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo viimeistään silloin.

Sitten kun yhä vain mietin häntä, niin hänen kanssa viettämäni aika oli kuitenkin mukavaakin. Silloin kun olimme kahden, höpöteltiin kaikkea, löhöiltiin sohvalla vierekkäin ja hän oli jopa huomaavainen minua kohtaan. Mutta kuitenkin jokin ärsytti jo silloin, en esim. saanut häntä koskaan lenkille, koska hän ei liiku lainkaan. Hän veti lähes kaikki lapsestaan vapaat viikonloput olutta ja me näimme viikolla paljon. Ja sitten hän kuitenkin aina sai minut sanoillaan luokseen, ja oli mukavaakin mukavampi, kunnes sitten hermostui mun viesteihin ja ymmärrän sen hyvin.

Voin jossitella ja jossitella, mut jos en olisi ollut niin vainoharhainen enkä olisi mennyt sinne treffipalstalle katteleen miehen onlinena oloa, niin olisin ehkä luottanut enemmän. Oli erittäin halventavaa että hyvä kun kotiin pääsin ensimmäisen seksikokemuksemme jälkeen niin siellä se hemmo taas surffailee. Ja tekee sitä edelleen. Itse en tiedä mitä tekisin, koko ajan hirvittävä ahdistus päällä eikä kestä olla yksin kotona kun mieleen tulee kaikki niin vahvana. Sen verran järkiinnyin, että sen feikkiprofiilin otin pois ja selitin jotain ympäripyöreää miksi en voikaan hänen kanssa treffeille lähteä. Miksi itseäni enää syvemmälle suohon upottaisin yhden miehen takia...😐

Käyttäjä White princess kirjoittanut 26.05.2012 klo 13:34

Rohkenen olla eri mieltä. Rakastumiseen ja rakkauteen kuuluu erilaisia psykologisia vaiheita. On toki totta, että ei saa ripustautua, vaan pitää olla olla oma elämä. kuitenkin rakastumisvaiheeseen liittyy tietynlainen ripustautuminen toiseen ihmiseen. Siinä vaiheessa on tärkeää hoitaa suhdetta, jotta se kestisi myös arjen tultua kuvioihin. Nyky-yhteiskunta vaan on mielestäni niin surullinen paikka siinä mielessä, että Facebook ja treffipalstat yms. voivat helposti tuhota juuri alkaneen suhteen. Itse en kuuluu niihin naisiin, jolla on uusi mies odottamassa, kun sen hetkisessä tulee esim. netin takia ongelmia. Minäkin pidän huomiosta,jota saan tuntemattomilta, mutta ajattelen samalla, että aikuisiällä rakkaus mitatan kuitenkin niin eri kriteereillä kuin hetkellinen huomio. Olen vaimotyyppiä kait vähän liikaakin. Kun ihminen pystyy kiintymään, niin sellaista vaihetta juuri alkaneessa suhteessa ei saisi haavoittaa. Silti tätä tapahtuu. Siksi ihmiset käsittääkseni joutuvat kuka mihinkin kierteeseen. Se kierre on aikuisella oma valinta. Tätä mieltä minä olen, mutta mielipiteitähän on monia. Totta, Facebook realitetti ja treffipalstat nousevat mionella hattuun, mutta kun ihminen kykenee rakkauteen, niin puhutaan ihan eri asioista kuin tällasesta huomiosta. Rakkaus on kuitenkin kahden ihmisen välillä kaikkea muuta kuin sitä kuka on kaikkein kaunein.