Ollaan oltu avomiehen kanssa yhdessä 3,5 vuotta. Nyt ollaan tultu tilanteeseen, josta en tiedä onko ulospääsyä. Tuntuu kuin kaikki kaatuis niskaan ja ahdistaa niin paljon. Mä en edes tiedä mistä alkaisin kertomaan koko asiaa, koska jo parin vuoden ajan on välillä ollu tällaistä samanlaista, mutta nyt tuntuu että on tultu loppuun.
Mies sanoo, että hän haluaa erota, mutta on sitten taas seuraavassa hetkessä halailemassa ja puhumassa tulevasta. Ja sitten hän sanoo että haluaa että muutetaan erilleen, mutta jos oon ymmärtäny oikein niin kuitenkin jatkettais seurustelua. Olen yrittäny puhua hänelle, mutta tuntuu kuin puhuisi seinälle. Jos sanon jotain negatiivista niin sieltä tulee vastaukseksi vain että ”no mä olen tällänen paska tyyppi” tai sitten kääntää asian niin että syy on mun.Hänen kanssaan ei pysty keskustelemaan. Yritetty on. Ja hassuinta on se että hän haluaisi välillä keskustella, mutta siitä ei tuu mitään.
Tiedän että tää teksti on erittäin sekava, mutta mä en nyt kykene kirjottamaan ajatuksia tän selvemmin koska kaikki on mun päässä ihan solmussa. Mä rakastan miestäni, mutta mun voimat kuluu loppuun tämän asian kanssa. Varsinkin kun kesällä mun mies tavallaan petti mua. Ei siis ollu fyysisesti kenenkään kanssa, mutta luottamus meni. Välillä mä ihmettelen että miksi mä haluan jatkaa tässä suhteessa, mutta eroaminen vaan tuntuu niin pahalta. Ei sen takia ettenkö osais ollu yksin tai mitään sellasta, mutta kuitenkin.
Heippa
Niin parisuhde on haastava laji mut kyllä pärjää kun kummallakin on halua ja
yhteistä tahtoa.
Yrittäkää keskustella kaikista asioista niin se avaisi solmuja mut sekin on
hankalaa kun toinen sanoo sinulle loukkaavasti.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja se helpottas elämää.???
Muista että ei sinussa voi olla syy !!!! kun miehesi niin väittää
Kirjoita miten olet jaksanut??
Kaunista syksyä sinulle
Asiat vaan muuttuu hankalammaksi ja hankalammaksi... Syy on se että mun vähäinenkin takaisin kasvanut luottamus rikotaan uudelleen ja uudelleen... Mun mies liittyi kesällä facebookiin ja on löytänyt sieltä vanhoja kavereitaan uudelleen. Siinä ei oo vielä mitään pahaa, samalla tavalla mäkin olen niitä sieltä löytänyt. Mutta nyt on sitten myös tullut selväksi että yksi niistä tyypeistä on hänen entinen ja ei siinäkään ole vielä mitään pahaa, entisten kanssa voi olla kaveri. Mutta nyt mieheni ei tee muuta kuin viestittelee ja flirttailee tämän entisensä kanssa netissä ja koitti salailla asiaa kunnes kysyin sitä ihan suoraan koska huomasin että mieheni ei kertonut koko totuutta. Ja sanoi vielä senkin että haluaa tavata tämän tyypin kahdestaan. Ei oikein herätä luottamusta kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt. Ja pahinta tässä on se että mieheni yrittää salailla asioita ja jättää niistä kertomatta. Mulla on niin paha olla ettei mitään määrää. Miksi kaiken tän jälkeen mä edelleen rakastan miestäni enkä haluais erota??? Järki sanoo toista, mutta tunteille ei voi mitään. Tää kaikki ahdistaa mua niin paljon ettei sitä pysty edes kertomaan. Voi olla että pelkään ihan turhaan, mutta jotenkin tuntuu että pian tapahtuu jotain mikä kaataa kaiken.
Itselläni vähän samankaltainen tilanne. Tosin mieheni ei kaiketi haaveile kenestäkään toisesta. Meillä on ollut henkistä ja nyt kerran fyysistäkin väkivaltaa. Muutin erilleen, koska luulin välimatkan auttavan. Nyt kuitenkin kaipaan miestä takaisin. Hän käy välillä sanomassa miten haluaa olla minun kanssa ja seuraavana päivänä hän ei oikein enää tiedäkään. Raastavaa.
Sitä tulee vaan miettineeksi, että miksi sellaisen ihmisen kanssa haluaa olla, joka ei anna suhteelle yhtä paljon kuin itse olevinaan on antanut. Pelko yksinolemisesta on voimakas tuska. Ja välillä sitä miettii, että pitääkö sitä enemmän kiinni siitä unelmasta, joka toisen kanssa olisi voinut olla eikä niinkään siitä ihmisestä. Onhan se ihanaa, kun elämässä olisi joku, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Mutta kun se toinen ei olekaan se unelmien prinssi vaikka kuinka haluaisi. Tosin usein se toinen on aluksi ollut ihanaakin ihanampi. Mikä sitten yhtä äkkiä muuttuu.
Kai minun olisi helppo sanoa sinulle, että jätä se ihminen ja jatka elämää, mutta itse kolmannen kerran alusta aloittaneena voin myös todeta ettei se niin helppoa ole. Itse olen aina sitä mieltä, että mikäli mitään mahdollisuuksia on vielä yrittää ja kumpikin antaa suhteen korjaamiselle kaikkensa, niin mikään ei estä vielä yrittämään. Mutta jos vuosia hakkaa vaan päätä seinään, ei se ole sen väärti.
Voimia ja haleja. Niitä me kaikki tarvitsemme 🙂🌻
Kylmän viileesti, kun mies seuraavan kerran puhuu erosta, niin sano, että passaa hyvin, tämä on loppu, the end, finito ja eikä sitten muuta kuin näkemiin. Katso lähteekö, jos menee, niin anna mennä.
Mies uhittelee, että sinä olisit epävarma ja palvoisit maatakain hänen jalkojensa alla.
Nyt on aikaa kulunut jo jonkin verran viimeisestä kirjotuksestani. Asioista ollaan huudettu, riidelty, sovittu, jne... Ollaan nyt sitten tultu siihen tulokseen, että vaikka ei erota, niin mä muutan omaan asuntoon (nykyinen miehen omistusasunto).
Asia pelottaa mua ihan hirveästi. Haluaisin luottaa täysillä mieheeni, mutta en kykene siihen vielä (jos koskaan). En muutenkaan kovin helpolla luota toisiin ihmisiin. Mä pelkään, että kun muutan pois, kaikki kuihtuu pikkuhiljaa kasaan. Että kohta ei ole enää meitä. Niinkuin olen ennekin jo kirjottanut, niin rakastan miestäni ja uskoisin hänenkin rakastavan mua. Mutta riittääkö se???
Kaiken tämän lisäksi mun mieltä painaa tulevat vuokranmaksut sun muut laskut ja menot. Miten selviän niistä kun olen työtön? Tottakai haen asumistukea, mutta kuitenkin. Autosta en pysty luopumaan koska muuten en pääse työvoimakoulutukseeni.... No ehkä nämäkin asiat selviää... Luottotietojeni kun en anna mennä.... Miuluummin sitten vaikka syömättä...
Ratkaisu on parempi, kun olla tekemättä mitään.
Eri asia, mutta itse odotin eron jälkeen mahdollisuutta yrittää vielä yhdessä. Se arvuuttelu ja odottelu oli raastavampaa kuin tämä nykyinen tilanne, jossa vastaus on Ei ole yhteistä tulevaisuutta.
Sinulla tuo mahdollisuus vielä on. Arkisista asioista selviää yleensä aina joten kuten, tavalla tai toisella. Saattaa vaatia kikkailua saada rahat riittämään, mutta yllättävän hyvin vähälläkin tulee toimeen. Nim. opintotuki tuli käytettyä viimeiseen saakka. Bensan hinta nousee, mutta tuoremehun voi aina vaihtaa veteen.
Ja kun arkiset asiat rullaa, niin mietit tuota tilannetta. Miten menette eteenpäin jne.
Kirjoita tänne, jos ei siihen hätään löydy ystävää juttukumppaniksi. Häntä pystyyn. Jonkun tutkimuksen mukaan itsensä pakolla hymyilyttäminen vaikuttaa aivoihin siten, että ikäviä ajatuksia on vaikeampi ylläpitää. Toimii itellä joskus paremmin, joskus huonommin... Tsemppiä! 🙂👍
mailo kirjoitti 10.12.2010 14:57
Nyt on aikaa kulunut jo jonkin verran viimeisestä kirjotuksestani. Asioista ollaan huudettu, riidelty, sovittu, jne... Ollaan nyt sitten tultu siihen tulokseen, että vaikka ei erota, niin mä muutan omaan asuntoon (nykyinen miehen omistusasunto).
Kävittekö terapiassa tai juttelemassa yhdessä ulkopuolisen henkilön kanssa? Minua kiinnostaisi tietää mitä kaikkea kävitte läpi ja helpottiko olosi jossain vaiheessa. Syy miksi haluaisin kuulla lisää on se, että minulle selvisi viikko sitten että vaimo oli 4 kuukautta sitten ollut syömässä ex suhteensa kanssa ja ilta oli päättynyt suudelmiin.
Tämän jälkeen jatkui jatkuva viestittely ja soittelu hellittely sanoineen ja rakkaani kommentteineen. Viestit muuttuivat lopuksi kaksimieliseksi ja kuuman kosteiksi. Tämä loppui viikko sitten ja olemme puhuneet asioista koko ajan. Vaimoni sanoi, että lopetti suhteen heti ilmitulon jälkeen ja keskittyy nyt meidän suhteeseen ja antaa kaikkensa siihen.
Olemme tänään menossa perhenuvoja luokse keskustelemaan tilanteestamme. Tämä viikko on ollut aikamoista vuoristorataa, välillä on parempi olo ja välillä tuntuu että vaipuu masennukseen.
Kävitkö sinä läpi vastaavaa?
Monenmoisia tunteita on tullut käytyä läpi. Psykologilla en ole käynyt juttelemassa... Vielä ainakaan, on meinaan sekin käynyt mielessä, mutta vielä en ole asiaa päättänyt. Aikaisemmin, ennen tätä kaikkea kävin juttelemassa psykologille, mutta siitä jäi paha maku suuhun, mutta kohdalleni silloin osui ehkä itselleni sopimaton psykologi.
Pahinta tässä kaikessa on juuri se odottaminen. Kun ei tiedä mitä loppujen lopuksi tapahtuu. Mutta sen olen päättänyt, että kaikesta koitan miehelleni jutella, koska ei asiat muuten koskaan selviä. Toisaalta välimme on tulleet paremmiksi, mutta kuitenkin sitä miettii että mitä toinen tekee, koska minun luottamus mieheeni on ollut koetuksella muutamaan kertaan... Fyysistä pettämistä ei ole millään tasolla tapahtunut (näin ainakin uskon), mutta joidenkin asioiden kertomatta jättäminen ja jotkut mieheni teot on tämän luottamuspulan aiheuttanut.
Mutta yritän elää nyt vain päivän kerrallaan ja yrittää hymyillä kyynelten ja huonon olon läpikin. Ja uskoa siihen, että jonain päivänä, henkisen hyvinvoinnin kannalta toivottavasti pian, kaikki selviää suuntaan tai toiseen...
Niin ja hyvää kevättä kaikille 🙂🌻
Nyt on tapahtunut se mitä eniten pelkäsin. Ero. Miten tästä selviää, kun tuntuu ettei jaksa aamulla edes sängystä ylös nousta? Mä olen vaan niin hajalla... 😭
Hei mailo! Nyt annat itsellesi luvan olla heikko ja jos et jaksa nousta sängystä, niin et sitten nouse... Ei sun oo pakko jaksaa. Jos tarviit sairauslomaa niin soita lääkärille/hoitajalle ja pidä breikkiä. Muutaman päivän/viikon/kuukauden jälkeen alkaa helpottaa, usko pois. Etsi ihmisiä ja juttele tai puhu täällä, me ollaan sitä varten. Ja muista, sun ei oo pakko olla vahva, kenenkään meistä ei tartte. Jos masentaa niin anna itsellesi lupa siihenkin. Kyllä se siittä🙂! Voimia sinulle 🙂!
saako kysyä miten tilanteellenne sitten lopulta kävi? Onko mitään uutta tapahtunut? miten SINÄ voit??
olen edellisen kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla, anna itsellesi armoa, ole heikko, maassa, lyöty, ahdistunut, ne kuuluvat tunteiden kirjoon. hädän hetkellä ajattele ja muista että tilanne on väliaikainen, et tule aina olemaan surullinen vaikka nyt olet. se on varmaa.
toivon sinulle maailman kaikki voimat! ☺️❤️
Ollaan saatu juteltua asioista kerrankin riitelemättä. Kumpikin uskalsi myöntää omat heikkoutensa ja virheensä ja annettiin toisilleme anteeksi. Tällä hetkellä edetään päivä kerrallaan, mutta itseasiassa valoisammalta näyttää. Olen varovaisen luottavainen siihen että lopulta kuitenkin saadaan asiat kuntoon ja pystymme elämään yhdessä. Jos jotain opin tästä kaikesta, niin tiedän, että selviän vaikka kaikki kääntyisi huonompaan.
Kun luulin eron olevan lopullinen annoin itseni romahtaa ystäviltäni ja täältä (kiitos!) saatujen neuvojen mukaan. Ehkä silloin todella ymmärsin myös sen, että asioissa on aina kaksi puolta. Ymmärsin ettei kaikki ole niin mustavalkoista. Tajusin ettei mun tarvi yrittää olla vahvempi kuin olen.
Nyt etenen kevättä kohden varovaisen toiveikkaana, mutta vahvempana kuin ennen 🙂
Aurinkoista kevättä kaikille 🙂🌻
Miten helkutin idiootti pitää ihmisen olla, että ei opi vanhoita virheistään ja ei päästä irti, vaikka se tuntuis pahalta??? Taas ollaan lähtötilanteessa, vaikka kaiken piti olla hyvin... Mä en oikeesti enää tiedä mitä mun pitäis tehdä???
Heippa Mailo
hupsista kun en ole huomannut sinulle vastata mut vastaan sinulle ja yritän auttaa,
tukea ja neuvoa sinua ja kyllä elämä järjestyy usko minua.
niin kyllähän tuossa sinun kertomuksessa ei oikein ole hyvää
kerrottavaa onnelliselle parisuhteelle.
ymmärsinkö oikein että puolisosi hakee seuraa entisestä ihmisestä.???
Mutta kysyisin sinulta mitä sinä itse tekisit???
Kaunista kevättä sinulle
Volvomies, ymmärsit oikein. Mieheni pitää yhteyttä entiseen tyttöystäväänsä ja flirttailee edelleenkin hänen kanssa suurimmaksi osaksi facebookissa. On käynyt hänen luonaankin, enkä varmaankaan tietäisi edes koko asiasta ellen olis sillon just sattunut miehelleni soittamaan...
On vaan niin totaalisen raastavaa, että taas kun tuntui siltä että asiat on hyvin, niin ei ne sitten oikeasti kai olekaan. Tuntuu kuin yrittäisi kavuta korkealle kukkulalle jonka huippu vaan menee loittonee loittonemistaan. Kyllähän mullakin järki sanoo, ettei tällästä tarvi kenenkään kestää ja loppupeleissä tää ei ole mulle hyväksi, mutta kun tunteet puhuu omaa kieltään. Ja tunteita olen yleensä kuunnellut. Muutenkin olen kovin herkkä ja tunteikas ihminen. Ahdistaa vaan niin kovasti...
Muutama viikko sitten kävin lääkärissä, jotta pääsisin juttelemaan psykologille, mutta vielä ei ole sieltä mitään kuulunut. Se saattaisi auttaa ainakin selventämään omia ajatuksiani ja tunteitani. Ja sitä jos se lopullinen ero tulee... Mieheni on sanonut että haluaa kyllä pitää mut aina ystävänään, mutta mä en tiedä pystynkö koskaan häntä enää näkemään jos eroamme. Se sattuu liikaa. Ja pahinta on se, että välillä ajatuksissa pyörii kysymykset, että miksi mulle aina käy näin? ja olenko todellakin niin kamala ihminen ettei kukaan pysty mua rakastamaan?