Se taisi olla siinä..
Kuukausi sitten mies käyttäytyi omituisesti. Kysyin painaako joku. Sanoi, että on hieman ahdistunut suhteessamme. Nyt kaksi päivää sitten mies sanoi yhtäkki, että haluaa muuttaa pois ja ei rakasta minua, katsoo minua halveksien. Meillä oli aivan samanlaista käytöstä 2 vuotta sitten kun mies petti, siitä vuosi taakse päin petti ensimmäisen kerran. Olen antanut anteeksi, mutta miehen mielestä en voi unohtaa. Sanoi minulle, että hänen paikkansa on täällä ja rakastaa minua, että minun toipumiseen voi mennä vaikka 7 vuotta, hän auttaa. Selvitimme asian ja syyt tapahtumaan.
Periaatteessa haluaisin tehdä mitä tahansa vielä, että voisi meillä olla jotakin yhteistä. Meillä on kolme lasta, joista pienin ei varmaankaan muista meitä yhdessä. Ehdotin miehelle, että josko hän muuttaisi pois vähäksi aikaa. Jotenkin hän vain haluaisi olla yksin. Hän on aina ollut tietotekniikan parissa viihtyvä ja siihen on joskus mennyt monia tunteja. Olen kestänyt, koska se on ollut harrastus. Harvoin teimme perheenä mitään, joskus jos ehdotus tuli minulta, eikä koskaan itse ehdottanut mitään.
Meillä on aika hektistä elämää, pojalla on ADHD ja muutenkin haastava, lapsilla on melkein joka arki päivä harrastuksia. Kysyin ahdistaako perhe-elämä. Ei kuulemma johdu lapsista, itse ainankin tiedostan, että rankkaa on pojan sairauden takia. Eli se olen minä joka ahdistaa, mutta mies ei osaa eritellä, että mikä minussa. Epäilen, että jos olisi jotain sutinaa taas, mutta en ole saanut käytöstä kummempaa osviittaa asiaan. Ellei sitten ole ottanut sairauslomapäiviä.
Ehdotin miehelle, että josko voisi olla työuupumusta ja ahdistukseenkin on lääkkeitä. Mies ei usko, että kukaan voisi sanoa mitään mikä auttaisi, koska hänellä on oma mielipide. Hänestä kaikki masennuslääkkeet ja muut sellaiset on ihan humpuukkia. Harmi vain, että itse käytän masennuslääkettä, josta mies ei tosin tiedä (ihan vain siksi, että tiedän hänen kantansa asiaan). En tiedä mitä tehdä.
Meillä on omakotitaloa ja mies sanoo, että voin jäädä tähän. Haluaisin itsekin jäädä. Minulla on määräaikainen työsopimus, kuten hoitoalalla yleensä. En tiedä saisinko lainaa. Asunnon arvo on nyt suurempi kuin ostaessa, mutta mies harkitsi sitä, että jos ei tarvisisi maksaa elatusmaksua, niin se lyhentäisi velkaani hänelle. Jo tämä olisi helpottavaa, että voisin jäädä tänne, ei lapsilla koulut ja kaikki muuttuisi. Mies tekee kolmivuorotyötä ja tietty työn luonteen vuoksi odottaa, että minä hoidan lapset. Ja olen lapsillekin luvannut, että ollaan aina yhdessä. Itse olen arkipäivät töissä, joskus voi olla että työ vaihtuu ja teen itsekin kolmivuorotyötä. Se on taas sen ajan murhe.
Aamulla oli vaikeaa herätä. En millään päässyt yli siitä, että en voi olla miehen kanssa aina. Rakastan kyllä kovasti häntä, mutta se ei riitä. Ajattelen, että minut tekee onnelliseksi se, että näen toisen iloisena. Nyt olen siinä vaiheessa, että haluaisin miehen pois täältä. En siksi, että en haluaisi olla hänen kanssaan, vaan siksi, kun näen ne halveksuvat katseet. Rintaa koskee ja puristaa. Kävin eilen lenkillä koiran kanssa, olo oli hyvä kun olin poissa kotoa. Torstaina on käynti mielenterveyskeskuksessa, ahdistaa. Mies sanoo, että hänellä on niin hyvä olla yksin. Yritin ehdottaa, että otetaan suhteessa vähän etäisyyttä. Hän puhuu paljon siitä, että jokainen ihminen tekee omat päätökset, kun itse ajattelen suhteessa tehtävän yhteisiä päätöksiä ja sallia sellaisia juttuja puolin ja toisen mitkä ei itsestä tunnu mukaville.
Hei 🌻🙂🌻
Aika oudolta kuulostaa miehesi äkkinäinen eropäätös.
Itse epäilisin pettämistä ja sitä, ettei hän uskalla kertoa asiasta historianne takia.
Sinulla on nyt joka tapauksessa todella rankkaa, joten ota vastaan kaikki mahdollinen apu, minkä voit saada.
Toivon, että asiat selviävät parhaalla mahdollisella tavalla 🌻🙂🌻
Hei 🌻🙂🌻
Ps. Kerroit, että miehesi katsoi sinua halveksivasti eropäätöksestään ilmoittaessaan. Tu kuulostaa perin oudolta...Olisiko hän mahdollisesti projisoinut itseinhoaan sinuun?
Kirjoituksestasi käy ilmi, että elätte normaalia, tosin haastavaa arkea sairaan lapsen vuoksi.
Jos mietit tarkkaan, onko lähiaikoina tapahtunut mitään tavallisuudesta poikkeavaa?
Olisiko kuitenkin kyse miehen mielenterveyden ongelmista, burn out tai vastaava.
Kyllä hänen tulisi keskustella asioista nyt selkeämmin kanssasi. Pelkkä syy: en rakasta sinua enää, ei mielestäni teidän perhetilanteessa ole riittävä.
Hänen tulisi kuunnella myös Sinun tuntemuksiasi asioista 🌻🙂🌻
Voimia Sinulle 🙂🌻
Moi Korppi83
Veikkaisin kanssa, että miehelläsi on jotain meneillään, vaikka ei tunnustakkaan. Omalla kohdalla on hyvin samanlainen tarina. Vaimoni löysi netistä itselleen uuden miehen noin 4kk sitten. Selitti, ettei enää rakastanut ja haluaa muuttaa erilleen. Käytiin jopa 3 kertaa perheneuvolassa keskustelemassa, mutta vaimolta ei löytynyt halua korjata mitään. Uusi suhde houkuttelee enemmän. Nyt edessä muutto erilleen ja avioero on jo vireillä. Meillä on yksi 4 v muksu, jonka takia olisin tehnyt vaikka mitä. Edelleen toivon, että hänellä olisi säilynyt perhe hieman pitempään ehjänä.
Itse olen löytänyt Bruce Fisherin Jälleenrakennus kirjasta paljon vastauksia, miksi meille kävi näin. Yksi juttu minkä olen tunnistanut meidän suhteesta on ulkoinen kapinointi. Tällaisen ihmisen sanasto menee: "välitän sinusta, mutta en rakasta"," en ole varma, rakstinko sinua koskaan", "haluan pois tästä rakkaussuhteesta, jotta voin löytää itseni", "minun täytyy saada tilaa". En tiedä voisiko teillä olla menossa tällainen vaihe? Oman identiteetin ja toisaalta erillisyyden hakua. Tässäkin tilanteessa pitäisi pystyä puhumaan ja ymmärtämään molemmin puolin. Toinen mielenkiintoinen idea tuosta kirjasta on parantava erillisyys. Tässä muutetaan erilleen, mutta kuitenkin sitoudutaan huolehtimaan suhteesta. Tässä tietty täytyy olla molempien aidosti mukana, jotta toimii.
Suosittelen lukeman tuota kirjaa ja toivotan jaksamista.
Tiedän, että kaikki on mahdollista ja kaikki viittaakin sellaiseen. Tiedän, että mies pitää rakastumisen tunteesta ja siitä, että hänestä pidetään. Viimeeksikin hän sanoi, ettei voinut koskea minuun, koska se tuntui pettämiseltä toista kohtaan. Muutos tapahtui ihan samoin, kuin viimeeksi.
Eilen mies sanoi, että kun on vielä täällä antaa mahdollisuuden sille, että tunne löytyy. Ei kuitenkaan pidä, että kosken häneen. Tiedän, että kun rakastuu ei enää muista, että mitä joskus on ollut.
Sammy: Miehellä on juuri tuollainen vaihe ollut aina pettämisen jälkeen. Hän kuulemma ajattelee lapsia, mutta minusta pettäminen ei ole lapsien ajattelua. Tiedän, että jos nyt lusikat jaetaan miehellä suhde aivan varmasti, vaikka vannoi, että haluaa itsensä kuntoon. Sitä en kyllä ymmärrä miksi kaikki kävi niin yhtäkkiä, eikä mitään korjaushaluja ole. Sanonut joka kerta, että pidempään on tuntunut jo huonolta. Sitä ei kuitenkaan ole huomannut, sitten kun on avautunut kaikki räjähtää käsiin ja ei rakasta minua, eikä muutakaan.
Tekisi mieli huutaa ja raivota, mutta en halua suututtaa. Siitä voi seurata se, etten voikaan jäädä tähän taloon lasten kanssa.
korppi83 toivon todella että löydät itsellesi tilan, paikan ja mahdollisuuden raivota tunteitasi ulos. Sinulla on oikeus niihin kaikkiin tunteisiisi, mitä sinussa nousee, kun toinen käyttäytyy noin... sanoisinko huonosti ja hukassa itseltäänkin ollen.
Sinä on nyt se tuhannen taalan kysymys, joka on niin näkyvillä täältä sivusta, itsekin jotain tuonsuuntaista kokeneena, että miten arvostat itseäsi? Millä tavoin annat itseäsi kohdella. Miten rakastat itseäsi, etkä vain sitä suhdetta, jossa toinen osapuoli käyttäytyy aika tasapainottomasti.
Sinuna lähtisin siitä asunnosta muualle, enkä jäisi anomaan armopaloja siinä asumisesta. Astuisin omaan erillisyyteen, asuntoon, jonne toisella ei ole asiaa, ellen häntä sinne kutsu ja jossa voin itse päättää asioistani ja keitä sinne kutsun. Kyllä lapset sellaisesta selviävät, kun niille kertoo asioiden tilasta avoimesti, että teitä me kyllä molemmat rakastetaan, muttei enää oikein toistemme kanssa tulla toimeen. Paljon parempi se, että pääsisit "turvasatamaan" omillesi, kuin että joudut olemaan siinä avoimesti satutettuna kun toinen arpoo, että minkä ja kenet mä nyt tähän ottaisinkaan itselleni.
Helssten sanoo asian jotenkin makaaberin mustalla huumorilla jotenkin silviisiin, että jos et tykkää tennarin pohja kuvasta naamallasi, niin ehkä kannattaisi harkita istumaan tai jopa seisomaan nousemista. Sinne ei noin vain tennarin pohja kävellessä yllä.
Pohjimmiltaan on kysymys varmaan siitä, uskaltaako sitä sanoa tunteitaan ääneen, pelkäämättä mitä toinen reagoi. Jos suuttuu niin suuttuu sitten, mutta asiaahan sä puhut ja sulla on oikeus tuntea niinkuin tilanteessa tunnet. Ne on sun tunteita, sun fiiliksiä ja jos toinen valitsee toisen kumppanin, on oikeus tuntea olonsa loukatuksi, hylätyksi ja jätetyksi. Jotkut meistä saavat siitä ihan käsittämättömän powerin jatkaa omaa itsellistä elämää, toiset jäävät (kuten mä) siihen joksikin aikaa riutumaan ja toivomaan parasta, ennenkuin tajuavat lähteä oman elämän perään opettelemaan itsensä arvostamista uudelleen, kun ovat menneet rakkaudessa lankaan sellaisen kumppanin kanssa, joka ei ehkä osaakaan muuta toimintatapaa kuin itsensä arvottamisen useiden kumppaniehdokkaiden välillä. Silläkin on oma loppunsa, kun useat kumppaniehdokkaat huomaavat hänen motiivinsa, niin voipi jäädä sitten ihan ilman joksikin aikaa. Sen haistaa ihmisestä, miten rehellisesti se on liikenteessä.
Tsemppiä toivon sulle itsesi rakastamisen opettelemisessa 🙂👍
Kiitos viesteistä, niitä lukiessa tulee sata kertaa parempi mieli.
Tiedän, että en rakasta itseäni, ja olen läheisriippuvainen. Kukaan viisas ei täällä olisikaan. Olin odottanut tätä päivää, kun sain isot lapset leirille ja pienin meni ekaa kertaa yökylään mummille ja ukille. Kävimme miehen kanssa ravintolassa ja oli hyvä olla.
En tiedä onko tässä kyseessä siitä, että mies ei todellakaan rakasta minua. Sanoo olleensa jotain ihan muuta pari kuukautta. En tiedä voiko kukaan näytellä noin. Olen itse varma, että miehellä on jotakin muuta. Hokee olevansa väsynyt, eikä jaksa yrittää, eikä oikein haluakkaan. Se tiuskii minulle, ja lapsille ja haukkuu kaikki muutkin. Sanoi äsken sen johtuvan siitä, että ahdistus jonka minä aiheutan purkautuu näin. Kysyin, etteikö olisi mahdollista, että hänessä olisi vikaa? Olen ollut ja olen vieläkin masentunut. Haluaisin, että mies voisi käydä lääkärissä. En sano, että siellä tunteet minua kohtaan muuttuisi, mutta kohtelisi ainankin lapsia paremmin. Mies kuitenkin sanoi, että on rakastanut minua enemmän kuin mitään, mutta ei enää. Voisimme olla mitä vain, jos hän ei vain olisi alkanut hölmöillä. Sanoi vielä, että kyllä saan nähdä, että kun hän pääsee pois hän parantuu.
Illalla oltiin vielä miehen kanssa katsomassa telkkua, meillä oli hauskaa. Mies oli samanlainen kuin ennenkin. Kävin vessassa ja miehen hymy oli hyytynyt. Olin illalla suihkussa ja mies tuli sinne mukaan. Se oli silmät kiinni ja silittelin kasvoja. Mies hymyili. Aamulla yritin varovasti silittää ja mies häipyi, yritin kysyä mikä mättää, mutta sanoi vaan ettei tunnu hyvälle. Itse yritän niin kovasti, että hän olisi iloinen. Tänään hän oli luvannut, että kannetaan siskon huonekaluja toiseen osoitteeseen. Sain kuitenkin miehen lähtemään kavereiden kanssa päiväreissulle, vaikka aluksi oli jäämässä minun kanssa kotiin. Viimeiseksi sanoi puukkona, että kun hän lähtee tästä kotoa kavereiden kanssa, hän voi vaikka lähettää viestin miten iloiseksi tulee kun pääsee pois.
En enää ymmärrä, ihan kuin miehelle tulisi hyvä olo, mutta sitten torjuu sen.
Itse aion vähän aikaa olla kotona, soittaa ehkä lääkärille ahdistuksen takia. Mennä vanhempieni luokse ja kysyä onko heillä mitään mielenkiintoa auttaa, että voisin jäädä tähän taloon. Olen yrittänyt saada aikaa pankista, mutta sieltä ei ole vastattu mitään. Yritän saada jäsenneltyä esim. rahakuvioita paperille. Onneksi sentään olen nyt töissä, viime episodin aikaan pelkäsin sitä, että jään rahattomana ja asunnottomana pyörimään.
Hei,
pitkästä aikaa täällä ja pettämistä pohtimassa. Tuo Korpin sanominen siitä, ettei rakasta itseään on tuttua minullekin. Kun ei rakasta itseään antaa muiden tehdä pahaa ja loukata, silloin voi mennä kauankin ennen kuin tajuaa mitä antaa tehdä itselleen. Minäkin olen ajatellut liikaa muiden parasta, rakastanut rakastamasta päästyäni, antanut loukata. Ja sitten olen ajatellut, että rakastan liikaa ja kahlitsen toista rakastamalla. Pöh!
Meilläkin on ollut rankkaa lapsen neurologisen sairauden takia. Totta kai se vaikuttaa parisuhteeseen kun on työtä ja tehtävää aamusta iltaan ja sitten vielä lapsen sairaus. Se on kahlinnut minut kotiin, ja niin kuin teillä Korppi ja Mariella, mies tekee työtä vuorotta. Joskus tuntuu, että se työ on hänelle elämän ykkönen. Se menee kaiken edelle ja siihen voi vedota kun mikään muu ei kiinnosta: ei jaksa tehdä lasten eikä puolison kanssa mitään yhteistä. Kun siihen vaiheeseen ajaudutaan tai jopa halutaan ajautua alkaa parisuhde (ja myös suhde lapsiin) hajota. Joskus tuntuu, että ihan hakemalla haetaan syytä pettämiseen.
Nyt olen pitkän ja rankan pohtimisen jälkeen tullut siihen loppupäätelmään, että en enää odota että toinen sanelee minun elämääni. Olen päättänyt, että minulla on oikeus olla onnellinen tässä ainoassa elämässäni. En anna toisen pahojen tekojen vaikuttaa itseeni enkä lapsiini. Päätös ei ole helppo kun takana on vuosia yhteiselämää. Lopetin toisen asioiden vatvomisen, kaikenlaisen hänen elämänsä seuraamisen ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelun. Meillä ei ole ehkä koskaan ollutkaan sellaista. Minä vain luulin niin. Ja arvatkaa että oloni on parantunut. Uskon, että lopullinen askel on tosi lähellä.
Korppi, kun asiat selkenevät (älä tee hätiköityjä päätöksiä) kannattaa miettiä onko hyvä jäädä siihen taloon asumaan. Jos muutatte pysyvästi erilleeen, elatusmaksuista kannatta aina sopia virallista tietä eikä kytkeä niitä asumisen kanssa. Tämän neuvon olen lukenut monesta lähteestä. Eli lunastaa vaikka miehen osuus talosta (jos yhteinen laina) jos vaan tulot sallivat yksin asumisen siinä. Hän voi kyllä ehdottaa muuta, ehkä siksi että palaaminen sinun luoksesi on helppoa jos ei "elämä yksin" olekaan niin ruusuista kuin on ajatellut. Jos hänellä on ADHD oireyhtymä, tunteet ja päätökset menevät laidasta laitaan. On tuttua. Ja selitykset ja valehtelu oman selustan turvaamiseksi. Kaameaa mut totta.
Rakastuminen rakastumisen tunteeseen on tuttua meidän huushollissakin. Siis tuon toisen osapuolen maailmaa. Olishan se ihanaa olla euforisessa tilassa koko ajan. Se kai kuvaa jotenkin tätä nykymaailmaa: kaikki on vaihdettavissa kun minä haluan. Jos en jaksa sun kanssas: niin vain lähden. Mutta: otat kai minut takaisin??
EN.
kiss: Kiitos viestistäsi.
Kuten kirjoitin aamu oli syvältä. Sanoin miehelle, että nyt jutellaan, mikä homman nimi on. Miksi on täällä, jos ei halua olla täällä. Sanoi, että kai hän jotenkin hämärästi toivoo, että tästä voisi tulla jotakin. Ehdotin, jos menisi vaikka viikoksi jonnekin muualle. Itselläni ainankin arvostelukyky katoaa, kun olen miehen kanssa samassa tilassa. Sanoin, että haluaisin nähdä, että kuinka mies tekee töitä meidän eteen. En vain tiedä miten se on mahdollista, kun toinen ei voi edes koskea. Itse toivoisin, että voisimme varata ajan perheneuvolaan, voisimme keskustella asiat läpi, meni ne sitten miten tahansa. Mies vaan puhuu kokoajan, että hän ei halua, että hänen ajatuksiinsa vaikutetaan. On vain ärsyttänyt aina soutaminen ja huopaaminen, että mies ei halua tehdä mitään. Yleensä se johtuu siitä, että se ei välttämättä ole hänelle mieluista. Kuitenkaan hänellä ei ole ehdottaa mitään mikä olisi mieluisaa. Sovittiin, että kirjoitetaan vaikka kalenteriin mitä minäkin päivänä tehdään, jotta ei tule hetkiä jolloin kaikki ahdistaa. Mietinkin, että jos olisin itse mahdollisimman neutraalisti ja odottaisin, että mies tekee seuraavan siirtonsa. Milloin se saisi sanottua, että lähtee tai mitään muutakaan. Antaisin hänen egossaan tuntea, että nyt hän ei ole se joka tätä tilannetta hallitsee. Osaan olla itsekin hankala, mutta en viitsi ennenkuin asiat on pulkassa.
Se nyt lähti enivei kavereidensa kanssa. Ja sanoi, että eilen illalla oli ok. Että EHKÄ hän voisi kokeilla tehdä uusiksi jotakin.
Ja tarkoitus onkin, että lapsilla ei asiat muuttuisi niin tradikaalisti. Haluaisin jäädä tähän asumaan ihan sen takia, että se olisi edullisempaa kuin vuokra-asuminen. Ja kun mies piti yhtenä vaihtoehtona sitä, että hänen ei tarvitse maksaa elatusmaksua x-vuoden ajalta, jotta velkani hänelle on kuitattu. Taloa on jonkin verran makettu ja arvokin on noussut 40000te. Tiedän, että minulla ei ole mahdollista ottaa suurta lainaa ja kerran pankista tiedustelessani sanottiin, että pitää olla työpaikka ja mahdollisesti minun vanhempieni luvata maksaa jos en itse voi. Olen kuitenkin tehnyt laskelmia, että säästäisin asumalla tässä 400e/kk. Niin ja tottakai kaikki olisi mustaa valkoisella.
Onko muuten kenelläkään hajua miten menee tilanne: Meillä on kaksi autoa, molemmat hankittu avioliiton aikana, mutta miehen nimissä. Molempiin on velkaa, jotka vain miehen nimissä. Autoja on kuitenkin maksettu yhdessä. Mies kuitenkin sanoo, että toisen auton saan, hän vaikka järjestää tänään niin, että auto on minun nimissäni. Tietenkin maksaisin lainan pois, vaikka se miehen olisikin. Varsinainen kysymys on se, että onko minulla oikeastaan mitään osaa tai arpaa autoihin, vaikka ollaan yhdessä niitä maksettu.
Moi Korppi
Ositus avioliiton erotilanteessa tarkoittaa, että kaikki laitetaan puoliksi. Kannattaa katsoa netistä ositussopimusmallia. Tuossa mallissa on laskelma, jolla arvioidaan molempien omaisuus ja velat. Sitten niistä tehdään ositus kuka ottaa mitäkin ja mikä on tasingon osuus. Välttämättä kaikkea ei kuitenkaan tarvitse jakaa kahtia, mutta siihen teillä on oikeus. Elatuavusta tuolla sopimuksella ei voi sopia vaan siitä sovitaan lastenvalvojalla. Valitettavasti näihin on tullut tutustuttua viimeaikoina...
Homma menee niin, että ensin pitää sopia lasten elatuksesta. Sen jälkeen ero vireille. Eroanommuksessa kysytään lasten elatuksen sopimisesta. Kun ero on vireillä voi alkaa tekemään ositusta. Kannattaa hakea netistä tarkempaa tietoa miten mikäkin steppi menee.
Tästä taitaa nyt tulla sellainen avautumisketju - jatketaan kun aloitinkin.
Eilen mies lähti puolen päivän aikaa kavereiden kanssa reissulle, päivän aikana en saanut viestin viestiä. Odotin illalla, että tulisi, koska jätti avaimet kotiin. Tulihan se 01.00 aikaan. Yritin soittaa, mutta puhelin oli kiinni (selvennykseksi sanottakoon, että oli ulkomailla). Oli vähän juonut, mutta sanoi, että kotiintulo ahdisti. Aamulla nousin itse ekana. En enää kestänyt, mutta näyttelin miehelle, että kaikki olisi ok. Soitin terveysasemalle ja sieltä sitten käskyn soittaa mielenterveyspäivystykseen. Soitin. Kohta menen käymään siellä. Sitten hakemaan lapset leiriltä. Tuntuu, että maanantaina töihin meno on hankalaa, vaikka tiedän asioiden helpottavan siellä. Eniten tässä ahdistaa se, että toinen käyttäytyy muuten normaalisti, mutta ei voi koskea. Annan olla, enkä itsekään yritä mitään. Lähden nyt, tulen sitten kertomaan miten kävi.
korppi83 kirjoitti 28.2.2014 10:16
. Soitin terveysasemalle ja sieltä sitten käskyn soittaa mielenterveyspäivystykseen. Soitin. Kohta menen käymään siellä. Eniten tässä ahdistaa se, että toinen käyttäytyy muuten normaalisti, mutta ei voi koskea. Annan olla, enkä itsekään yritä mitään. Lähden nyt, tulen sitten kertomaan miten kävi.
Kiitos kun kerrot Korppi83
On erittäin hyvää ja itsensä rakastamista, että haet itsellesi apua, jos toinen ei kykene vuoropuheluun eikä osaa kertoa mikä häntä ahdistaa. Hyvin tehty, saat itse purkaa omaa ahdistustasi ulos, saat peilauspintaa asioihin ja voit tehdä omia päätöksiä tilanteessa itsesi ja lasten parhaaksi. Muista: itsesi parhaaksi! Itseäsi varten ja kuunnellen itseäsi. Se on hyvä asia, aivan elämän perusedellytys, joka hämärtyy kun lähellä on ihminen, jonka kanssa ei pysty toimimaan avoimesti ja rehellisesti.
Se hämärtyy meillä monilla, vaikka olisi kuinka hyvä itsetunto, kun ollaan syvällä rakkaussuhteessa. Se on ihan normaalia. Sitä yrittää ja kantaa asioita ja toista mukanaan tiedostamattaan, ottaa toisen ongelmia itselleen ja niin edelleen. Puhun kokemuksesta. Olen tullut sen suon läpi ja se kannatti : tulla takaisin itseensä, omaan minuuteen, turvapaikkaan itsessään, lupaan tuntea ja lupaan kuulla itseään ensisijaisesti. Se ei ole narsismia vaan tervettä oman itsen kuulemista ja sen arvostamista miltä tuntuu ja mitä haluaa.
Miehelläsi on ilmiselvästi oma vaikea prosessi, jotain salattavaa, jotain sellaista häpeän verhoamaa, mitä ei pysty käsittelemään, saati tunnustamaan tai ehkä jopa ei pysty tunnistamaan. Mutta keho muistaa, vaikka mieli ei muista. Siksi hän ei kosketa sinua. Se on jokin mielikuva hänessä itsessään, et sinä ole inhottava, etkä epämiellyttävä, vaan kyseessä on HÄNEN tunnetilansa, prosessinsa, kehon muistikuva, hänen maailmansa ratkaisematon ongelma.
Se on niin kauan ratkaisematon, kunnes hän uskaltautuu puhumaan siitä. Se, kenen kanssa, on arvoitus, et ehkä koskaan ole sinä, jonka kanssa hän pystyy siitä puhumaan. Toivottavasti pystyy, sillä se avaisi sinulle problematiikkaanne tosi paljon ja voisit sijoittaa itsesi paremmin kartalle. Nyt olet ulkona kartalta, täytät ongelmakentän sanaristikkoa omilla mielikuvillasi ja ahdistut kun et voi nimetä asioille syitä, selityksiä ja taustoja.
Kyllä parisuhteessa pitäisi olla oikeus saada kuulla rehellisesti mikä mättää. Toiset ei vaan pysty siihen, eikä taida itsekään aina ihan tyylipuhtaimmin. Aika epätäydellisiähän me kaikki ollaan omalla tavallamme, ja jotkut epätäydelliset sopii toisia paremmin yhteen.
Fisherin eroseminaarikirja jälleenrakennus kehottaa sen sijaan, että kysyisi miksi olemme tässä tilanteessa, kysymään: miksi ylipäätään alussa menitte yksiin? Se oli itselleni raadollista, mutta muistutti itseäni omista ja toisen motiiveista, joita ei todellakaan kaikkia sanottu ääneen. Eikä niitä aina kaikkia pystykään sanomaan, mutta jos edes tärkeimmät.
Sulle tsemppihalit ja uskallusta pitää huolta itsestäsi
🙂👍
Hei 🌻🙂🌻
Hei kiss, korppi83 ja muut..Kun on lueskellut näitä juttuja tulee väistämättä mieleen se, että arkipäivän pakeneminen on yksi tekijä, joka johtaa pettämiseen. Näin ainakin meillä. Työ ei riittänyt (voimat lopussa?) enää siihen, vaan piti hakeutua sivusuhteeseen.
Eikä siinä ollut järjen hiventäkään itseään vanhempaan, äidilliseen naiseen tukeutuminen. Toki uskon, että miehelläni oli alunperin stressin purkaminen mielessä mutta erotiikka tuli naisen tavassa kohdata hänet mukaan ja sitten myös seksi, tai yritys ainakin.
Jotenkin huomaan, etten arvosta miestäni enää samalla tavalla, kuin ennen.
Kaikki se, mitä tapahtui sairauteni ollessa pahimmillaan; hänen pakenemisensa hankalista tilanteista tulee mieleen.
Useimmilla oli puoliso mukana sairaalassa mm. isojen leikkausten päivinä. Minulla ei ollut.
Samoin tämä uskottomuus; se on minun ongelmani, ei hänen enää, koska hän sanomansa mukaan on asian jo käsitellyt, mitä suuresti epäilen.
Torjunta on helpoin tapa ratkaista ongelmat mutta pitkällä tähtäimellä huono sellainen.
Itse olen kokenut huonoa kohtelua vuosikausia...nyt vasta olen herännyt sen kunnolla huomaamaan.
Voimia teille kamppailussanne oman itsenne hyväksi. Sen olen huomannut, ettei sitä taistelua elintilasta kukaan muu voi tehdä minun puolestani.
Hyvää viikonloppua 🙂🌻