Heippa kaikki ja erityisesti Swallo.

Kylmät väreet meni selkää pitkin kuin luin kertomustasi...Oli kuin olisin sen itse raapustellut. Kamalaa ja samalla niin ihanan helpottavaa tietää, etten ole ainut!

Kerronpa oman tarinani nyt tähän samalla, tämän ongelman vuoksi palstalle hakeuduin ja heti löysin jo valmiin ketjun. Itse olen alkoholistiperheestä. Isä hakkasi äitiä ja molemmat olivat sairaalloisen mustasukkaisia. Jatkuvaa haukkumista ja vahtaamista. Henkistä väkivaltaa myös meitä lapsia kohtaan. Heikko itsetunto varmaan siksi...
Mulla aina ollut siis heikko itsetunto, taipumusta kiltin tytön syndroomaan, perfektionismiin, syömishäiriöön. Äitinäkin täytyy olla ihana, paras, kaikkivoipa. Ja siihenhän ei kukaan kai pysty ja siitäpä se olo vain huononee...Siltikin kaikki meni edes jokseenkin hyvin kunnes tapasin mieheni ja rakastuin... Ja aluksi mies oli kai enempi mustasukkainen ja suhteen vakavoituessa alkoi luottaa eikä ollut niinkään suurempaa syytä olla enää, ainakaan siinä mittakaavassa. Mutta minun osaltani tarina olikin vasta alussa.
Olin mustasukkainen ihan kaikesta. Mieheltä alkoi suhteen edetessä kaverit jäädä ja tietysti jäi itseltänikin menot ettei mies menisi myös. Ja pian alkoi häiritä myös jopa tv ja lehdet, ihan kaikki. Netti olisi ollut ihan kamala asia, mies ei edes harkinnut koneen käyttöä. Meillä siis pian 8 yhteistä vuotta takana. Ja oikeastaan ensimmäiset kolme vuotta meni niin että minä kontrolloin lähinnä sanattomasti ja mumisten miestäni eikä kumpikaan ottanut asiaa puheeksi kunnolla. Molemmat tiesivät missä mennään. Tiesin että mies tiesi kaikki ajatuksenikin ja mies tiesi, että minä tiesin.(Selkeää). Lopulta mies sanoi että nyt riittää ja otti puheeksi kun ei voitu edes elokuvia katsoa. Mulla on kamala, säälittävä alemmuuden tunne kaikkia naisia kohtaan. Kaikki on kauniimpia ja mäö en tiedä onko se häpeän vai minkä tunne kun yhdessä katsotaan vaikka alastonkohtaudta tai kaunis nainen pukeissakin riittää. Tulee viha, kateus, katkeruus, pelko yms. Pakko sanoa jotain tosi pahaa,vmäistä ,jotta tilanne laukeis. Kamalaa.¨
Lopulta oltiin siinä pisteessä, että oli pakko tehdä jotain. Mies sanoi, että ei voi elää näin. Pelätä ketä katsoo kaupassa, tuleeko bikinimainos telkassa tai onko paikallislehdessä ilmoitus stripparista. Ja mä hain apua. Menin paikallisen diakonissan luo, vaíkken ole sen koommin uskovainen. Se auttoi paljon. Kävin psykiatrisella sairaanhoitajalla, joka ohjas lääkäriin ja sain lähetteen psykiatrin polille. Lekuri siellä sanoi, että mulla on muidenkin oireiden perusteella jonkinlainen pakko-oireyhtymä. Sain lääkkeet ja ne oikeesti auttoi hirveesti prosessissa.
Sitten mä aloin enemmän miettiä asioita, puhua suoraan miehelle kun tuli paha hetki. Kerroin mikä ketutti ja miksi. Kikki sairaimmat ja nolot jutut myös. Ja mietin, että jos mies katsoo muita ja nauttiskin siitä niin mitä sitten? Ei kuitenkaan petä ja on kestänyt tän kaiken ja silti rakastaa. Ja katson itsekin enkä silti rakasta sen vähempää. Ja sitä ajattelutapaa toistan joka päivä, edelleen käyn läpi koko ajan. Ja se on kamalaa. Mutta kun mä mietin sitä mistä on lähdetty ja missä olen nyt niin mä olen ihan voittaja. Mä olen itkeny ja raivonnu ysin ja myös m iehelle ja mä edelleen käyn kam alaa taistelua telkankin suhteen. Mutta mä en enää satita mun miestä sanoilla niin paljoa. Mä taistelen itseni kanssa, ja se sattuu.
Mä myös päätin, että mä haluan jonkinlaista siedätyshoitoa. Mä olen ostanu aikuisviihdettä ja sitä katsottu toisinaan kun hyvä hetki. Me on käyty kahdesti erotiikkamessuilla ja meillä on ollu aivan älyttömän hauskaa. Mun mies on mieletön...Se on tukenu mua ja mä olen huomannu ettei pysty nauttimaan oikein aianakaan eroottisessa mielessä mistään missä on muita naisia jos oon paikalla. Mut mä tunnen kuinka helpottunu se on siitä, että voidaan niin tehdä...Se on iso voitto molemmille...
Mies ei siis sitä ole vongannu eikä varmaan mun kans sitä useimmiten tahtoiskaan mut se on mulle niin iso asia et voin todeta että onpa toi nainen kaunis ja kylläpä mä kestänkin tän nyt hyvin. Jonkun mielestä ehkä ällöttävää ja säälittävää...
Mä ikäväkseni vaan olen huomannu et jos mä voin itse kontrolloiuda mitä katsotaan ja millon niin helppoa on...Mut vaikeampaa jos mies jotain leffaakin ehdottaa vuokralle, jossa on kauniita naisia. Ja sama jos ostan seiskan niin okei, mut jos mies niin apua. Eli tää on niin kontrollointiasia...Ja ei oo helppoa ei.
Nyt mä sitten hakeuduin tänne kun tuli uus seinä vastaan saman asian kanssa. Me alettiin suunnitella viime vuonna kolmatta lasta ja toki mä halusin lopettaa lääkkeet. Ja ollut siis ilman nyt vuoden verran. Ja heti kun lopetin ne ja tulin raskaaksi niin tapahtu jotain hieman odottamatonta. Ihanku kaikki tunteet olis kuollu, seksihalut meni. Kaikki lopahti. Ja siitä asti ollu tosi kuivaa, ankeeta, ahdistavaa.Ja nyt viimeset pari kuukautta oon taas entistä enemmän alkanu tuntemaan samoja aggressioita yms kuin aiemmin. Alkaa pelottaa, että palataan taas lähtökuopille. Aina vaikuttanut se, että miten hyvin meillä menee. Mitä huonommin niin sitä epäilevämpi ja kamalampi mä olen. Ja mä en jaksais nyt tätä. Mä haluaisin vaan, että olis onnellista ja lapsilla hyvä perhe. Ne on aika hyvin kaikelta säästyny, niiden edessä ei näitä asioita olla selvitelty.
Oonko mä nyt tullu toiseen ääripäähän omistavasta ämmästä sellaseks, joka on vaan vmäinen, muttei tunne mitään eik'ä välitä. Kamalaa.

Mun kokemuksen mukaan tv:ssä olevien ja kaduilla vastaantulevien muiden kauniiden naisten vuoksi koettu mustasukkaisuus helpottaa iän myötä. Mustasukkaisuus on ihan kamala vaiva, ennen kaikkea sille mustasukkaiselle itselleen!!

Kokemuksen mukaan mustat sukat liittyy siihen suhteeseen jossa on. Ammattilaisen suusta kuultuna mustasukkaisuus on kummankin ongelma suhteessa ja sen, joka on mustasukkaisen kohde pitää auttaa pääsemään eroon mustista sukista. Se ei ole siis ainoastaan sen mustasukkaisen ongelma, kuten väärin luullaan! Toki se, joka mustis on on se joka kärsii esim. niistä itsetunto-ongelmista ja tietyt teot johtavat mustasukkaiseen käytökseen. Joskus se toinen ihminen ei tee yhtään mitään ansaitakseen syytöksiä.

Paras lääke mustiin sukkiin on kait se minkä itse kokee parhaaksi, mutta yhteispeli kumppanin kanssa on avainasemassa. Itse varmaan tietää, voiko kumppanille asiasta sanoa. Yksin ei kannata jäädä taistelemaan, tai ainakin pitää mennä terapiaan. Mustasukkaisuus on sopivassa määrin söpöä, kertoo aidosta välittämisestä, mutta kun se on sairaalloista niin pelissä voi olla koko elämä..Sellon ampujan motiivi oli sairaalloinen mustasukkaisuus. Se on todella pelottavaa. Eihän ne olleet parikaan enää, ja niin vaan mustasukkaisuus jatkui eronkin jälkeen. Mustasukkainen tahtoo omaksi, eikä antaisi kellekään muulle sitä omaisuuttaan..

Mustasukkaisuutta voi jonkin verran säädellä itse, kuten edellä mainittiin siitä että kun itse voi asiaan vaikuttaa (valitsemalla filmi tms.) niin mustis vähenee. Kuinka todellinen uhka se kadulla vastaan kävelevä nainen ihan todella on sille suhteelle? Kävelee ohi, ja se on siinä. Tuskin nyt kaikki naiset numeroitaan ja käyntikorttejaan kaduilla ohimennessään jakelee. TV, porno ja kadun naiset 🙂 eivät ole todellisia uhkia. Porno voi häiritä suhdetta kyllä, jos mies ei sen vuoksi halua omaa kumppaniaan ja kieltäytyy seksistä.

Mustasukkaisuus lisääntyy sellaisissa suhteissa, joissa toinen ei ole tosissaan tai yhtä rakastunut. Ihan selvästi se vaikuttaa. Jos on tunne, että ollaan tarkoitettu toisillemme ja tullaan ihan superhyvin juttuun ja on hauskaa, niin ei sellainen muiden vilkuilu niin kamalaa ole. Sitä ymmärtää, että tuo toinen on tuossa ja pysyy, vaikka vähän muualle vilkuileekin. Itse olen ollut hirveän mustis juuri sellaisessa suhteessa, jossa itse olin rakastuneempi kuin se toinen, jossa toiselle oli ihan sama mitä tein, ei koskaan kysellyt tekemisistä, ollut mustis tai osoittanut mitenkään julkisesti että olin hänen oma. Se oli todella raastavaa, ja koko ajan lähellä oli nainen joka oli miehen sielunkumppani ja jonka kanssa hänellä synkkasi mielettömän hyvin. Miten sellaisessa tilanteessa voisi välttyä mustasukkaisuudelta ja jaksaa uskoa siihen, että mies ei lähde toisen matkaan? Ei voi. Lopulta sen toisen tavallaan ajaa siihen pisteeseen sillä mustasukkaisuudella, että se todella sitten lähtee..mutta parempi niin, jos toisen kanssa on parempi olla!

Pitäisi siis pyrkiä omissa parisuhteissa siihen, että tuntee toisen mahdollisimman hyvin ennen kuin alkaa seurustella. On sovittu yhdessä pelisäännöt miten toimia uskottomuuden houkutuksen käydessä liian suureksi. Tärkeintä on voida luottaa siihen, että se toinen on rehellinen. Uskottomuus ei ole niin paha asia kuin siitä valehtelu. Mustasukkaiselle tuo on suorastaan epähumaania, jos epäilee ja onkin oikeassa, ja toinen vain kiistää ja valehtelee. Se on niin kamalaa henkistä väkivaltaa ettei paljon pahemmasta väliä.

Mustasukkaisuuden esille tullessa pitää siis kysyä, että onko se reagointi suhteessa siihen mitä se toinen tekee/sanoo? Voinko luottaa siihen, että hän rehellisesti kertoo jos pettää? Jos et voi luottaa, niin kannattaako sellaisessa suhteessa pysyä?? On eri asia yrittää suvaita asioita kuin hyväksyä pettäminen. Toisten katsominen ei ole pettämistä (tv jne.). Jos ajattelee muuta kuin omaa kumppania sängyssä, se on mielestäni pettämistä. Jos rakastuu toiseen kuin omaan kumppaniin, se on pettämistä. Jos soittelee salaa, tapailee salaa jotain toista, se on pettämistä. Avainsana on se, että voiko toisen rehellisyyteen luottaa! Kuka tahansa voi pettää, mutta harva sen tunnustaa. Me ei voida kontrolloida ketään muuta kuin itseämme. Uskon, että ihminen joko luottaa tai ei luota. Sanotaan myös, että luottamus lisää luottamusta..

Voi olla järkevää pyrkiä osoittamaan julkisesti muille se, että se kumppani on rehellinen ja uskollinen. Näin suhteen väliin pyrkivien määrä vähenee. Kun muut näkevät, että suhde on kunnossa ja olette onnellisia niin joko siihen tulee joku joka haluaa tietentahtoen hajottaa, tai kukaan ei uskalla väliin. Mustasukkaisuudessakin kyse on perustunteesta, kateudesta. Olet kateellinen siitä, mitä ne muut naiset saa (poikaystävän ihailua, jonka kohde et olekaan sinä..). Jotain vajaaksihan se mustis jää, koska tuntee niin suurta mitättömyyttä. Ei se aina ole se huono itsetunto, vaan myös kumppanin hienotunteisuuden puute. Jos nyt on niin ääliö, että kehuu jotain isorintaisia naisia omalle kumppanille, niin mitäpä jos printtaat itse adoniksen kuvan netistä ja pistät seinälle, ihailet sitä niin johan alkaa mies tajuta..ei silloin tarvitse toisten perään kuolata, kun on oma kumppani vieressä ja tästä voi ihan hyvin sanoa toiselle. Vaikka mies ihailee jotain pornobabya, niin todellisuudessa vällyjen väliin kelpaa lähes kuka tahansa, mutta sydämeen vain se yksi kerrallaan (kai)..

Tiedän, että on helpompi sanoa kuin toteuttaa tätä, mutta jos mustis iskee niin ei se auta kuin yrittää parantaa sitä omaa suhdetta. Olettaen, että se toinen ei ole antanut aihetta esim. pettämällä tai osoittamalla, että kilpailutilanne on todellinen. Kun panostaa siihen yhteiseen aikaan, kommunikaatioon, rehellisyyteen ja avoimuuteen niin ehkä se oireilu vähenee. On kerrottava myös sille kumppanille, että mitä itse tarvitsee jotta mustis-oireet menisi pois. Pitää miettiä mikä on kohtuus. Voi esittää toiveita, mutta se toinen päättää itse kunnioittaako niitä. Jos yrität mustasukkaisena seurustella flirtin menevän miehen kanssa, niin siitä ei hyvää seuraa. On joskus ihan turhaa pakottaa itsensä hyväksymään toisessa tiettyjä piirteitä kun huomaa, ettei pysty niiden kanssa elämään. Esim. mustikselle on ehkä vaikea hyväksyä muita naisystäviä poikaystävälle. Tässäkin kyse on siitä millaisen uhkan nämä naiset muodostavat suhteelle. Aina kyse ei ole aidosta ystävyydestä, vaan siitä että kumpikin tai toinen on kiinnostunut muussakin mielessä, eikä silloin ole sairaalloista pyytää rajoittamaan yhteydenpitoa. Toisaalta itse ainakin haluaisin tuntea kaikki miehen naisystävät niin, että voin olla turvallisin mielin ja uskoa siihen, että mieheni on myöskin "vain kaveri" näille naisille.

Avoimuus on se avainsana. Kaikesta pitää olla niin avoin kuin mahdollista, jotta mustasukkaisuus hellittää kun huomaa, että se toinen todella avautuu eikä salaa mitään.

Kunpa joku perustaisi nettisivuston mustasukkaisille, jossa olisi ihan ammattiapuakin tarjolla..

Moikka Rikkomaton .

Tiedätkö mitä ajattelin, kun luin kirjoitustasi. Lääkkeiden lopettaminen aiheuttaa kaikenlaisia yllätyksiä, ehkä oma raju paluusi entisiiin tunteisiiisi johtuukin juuri lääkkeiden käytön lopettamisesta. Sille ei juurikaan voi itse mitään. Ehkä voisit kertoa siitä miehellesi, ehkä hän voisi sitten paremmin ymmärtää, miksi olet muuttunut.. Hienoa, että luovuit lääkkeistä lapsen hyvinvoinnin takia, se kertoo siitä, että olet vastuuntuntoinen äiti. Miehet eivät kuitenkaan välttämättä ymmärrä asioita samoin kuin me.

Itse lopetin lääkkeet myös raskauden takia enkä edes itse ymmärtänyt omaa käyttäytymistä sen jälkeen. Vasta nyt vuosien päästä tajuan, kuinka tuuliajoilla olin ilman lääkkeitä.