Aloittaisinkohan täällä Parisuhde, koti ja perhe -osastolla monisataviestiseksi muodostuvan kuvailun puutteessaolosta, siitä, kun EI ole parisuhdetta?
Siis kun ei ole parisuhdetta. Se tekee hulluksi. Varsinkin kun on tottunut, että ei tarvitse olla puutteessa, on aina ollut joku, on ollut hellyyttä, läheisyyttä ja seksiä jossain muodossa. Ja sitten ei sattuneista syistä olekaan ja mahiksetkin ovat vähäiset. Sitä ihan nääntyy ja riutuu. Mitä saisi olla? Se Oikea olisi tietysti paras vaihtoehto. Se taitaa kyllä olla utopiaa - siltä vaikuttaa, kun seuraa tätäkin palstaa. Kumppani, jonka kanssa asuisi eri asunnoissa, olisi hyvä vaihtoehto, ei liian sitova eikä kyllästyisi ärsyttäviin tapoihin, tapaaminen olisi aina vähän juhlaa. Hyvä pelkästään fyysinen suhdekin olisi aivan mainio asia. Tosin mkään ei ole pelkästään fyysistä. Minulle kumminkin riittäisi rakastajakin ilman täydellistä henkistä sielunveljeyttä. Kokemusta on avioliittohelvetistä, pitkästä erillissuhteesta ilman oikeata rakkautta, intohimoisesta fyysisestä rakkaudesta ilman suurta henkistä yhteenkuuluvuutta. Viimemainittu oli paras vaihtoehto. Ja nyt on oltava ilman mitään ja ketään, rakkaudenpuutteesta itsemurhaa hautoen. Ihminen nääntyy ilman kosketusta ja hellyyttä, minua koskettavat vain lääkärit ja hammaslääkärit. Sekin on ihanaa paremman puutteessa. Olen luotu hellimään ja pitämään hyvänä, mutta on oltava ilman. AARGHH!
Minkäs teet. Kun näitäkin juttuja lukee, tuntuu, että ihmisille pulpahtaa aina uusi kumppani kuin taivaasta. Minä en nyt löydä ketään. Mutta ei tästä kannata palstatolkulla valittaa.
Pitipä sitten minunkin kirjoittaa tähänkin asiaa. Puutteessa on siis tullut eleltyä nyt vähän yli 2 kuukautta. Seksiä oli viimeksi sinä viimeisenä yönä kun mies oli kotona. Sitten se loppui kuin seinään. Muutama viikko tuntui ihan tuskaiselta kun oli tyhjä puolikas sängyssä. Kukaan ei ollut vierellä, ei halauksia ei kainaloa mihin käpertyä, ei suukkoja eikä varsinkaan seksiä. Kummasti sitä on ilmankin elänyt. Mutta kaipaus on edelleen suuri. Mutta niin kauan kuin tämä tilanne on meidän välillä kesken, ei aio hypätä vieraisiin, vaikka joku kavereista on siihenkin yllyttänyt. En halua kostaa. Riittää kun toinen meistä pettää.
Noloa tunnustaa, mutta menin tilaamaan itselleni sellaisen pienen "kaalimadon". Hieman on vielä harjoitteluasteella ne jutut, mutta se saa riittää minulle mieheksi toistaiseksi. Se ei ainakaan lähde vieraan naisen matkaan ! 😋
Kiitokset kommenteista. Vertaistuki on ollutkin minulla aika vähissä.
Valaisen asiaa: tyttäreni oli pahasti koulukiusattu yläasteaikoinaan. Tällä nykyisellä miehellä on ollut samanlaisia kokemuksia aikoinaan, ja aika pahojakin: koulut ovat jääneet kesken, ja kiusaamisen seurauksena on tullut paha paniikkihäiriö.
Minulla taas näitä ongelmia ei ole ollut, joten tyttären ja tämän nykyisen miesystäväni (sen ilkeän) vertaistukikeskustelut saivat tyttäreni edes vähän raiteilleen. Tytär sitten suorittikin yläasteen ihan mallikkaasti, periaatteella "vitut muista", yli kasin keskiarvolla.
Hän on nyt parikymppinen, eli täysi-ikäinen. Voidaanhan välillä kapakoida, vai? Hyvin harvoin kylläkin, noin kerran puolessa vuodessa.
Tyttären huorittelu johtuu varmaan hänen omasta pahasta olostaan. Hän tarvitsee vieläkin mielialalääkkeitä, jotta voisi soittaa puhelimella johonkin virastoon (puhelin on paha paikka). Koulutuspaikka on vielä etsinnässä, haettu kyllä on aikuispuolen koulutukseen.
Peruskoulu OLI paha paikka...
Se ilkeä miesystävä (ikä 54) tuskailee monenkin asian kanssa. Rahallinen toimeentulo on pahin (ei pysty paniikkihäiriön takia kouluttautumaan uudelleen, koska entinen tuttu työpaikka lakkautettiin). Nyt hän on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.
Mielenterveyshäiriöt ovat yksi syy ilkeään käytökseen. ("Miksi en pysty olemaan normaali ihminen, miksi pitää koko ajan pelätä toimeentulon puolesta, miksi en pysty käymään edes kaupassa paitsi silloin, kun siellä on tosi hiljaista jne.")
Jotenkin säälin häntä. Että voisinko olla se, joka nostaisi takaisin elämään? Samoin, kun hän auttoi omaa tytärtäni.
Mutta suhteen pahimmat puolet: hän on minulle velkaa yli kymppitonnin ja suuttuu, jos mainitsen, että pitäisi kai ne takaisinkin maksaa, pihtaa seksiä (tai ei seiso - hankkisi viagraa! olen ehdottanutkin) ja on luulotautinen, jos käyn kapakassa (huora).
Suhteen parhaimmat puolet: parhaimmillaan, saa minut nauramaan.
Olen neuvoton....
Suhteesi on Lulu sairas. Tämä on mielipiteeni, ja jos lukisit minun kirjoittamani samantyyppistä, uskon että sinustakin suhde kuulostaisi sairaalta.
Ei sinun tarvitse hyväksyä KENELTÄKÄÄN, vaikka olisi kuinka masentunut, tuollasita kohtelua!
Mies on sinulle noin paljon vielä velkaakin? Onko velasta tehty mitään papereita? (Pelkään ettei ole..)
Mitä sinä olet tyttäresi "terapiasta" miehen kanssa hänelle velkaa? Et mitään. Sinulla ei ole myöskään mitään velvoitetta kuunnella, oli syy mikä tahansa, huorittelua. Ja kapakoinnista sanoin siksi, että se johtaa tuohon huoritteluun. Eli tyttären kanssa kapakassa käynti ei tee sinulle hyvää mieltä, vaan päinvastoin.
Minun on vaikea ymmärtää, miksi ihmiset löytävät syitä sille, että heitä saa kohdella huonosti. Tytärtäsi on koulukiusattu ja se on hirmu ikävää, mutta miten aikuinen keski-ikäinen mies saa hänet kääntymään sinua vastaan, se on minusta kummallista. Myös se, että selittelet itsellesi miksi haluat olla tuon miehen kanssa. Ei hän ole sinun arvoisesi. Käytökselle ei ole mitään pehmeää laskua, ihan sama onko hän paniikkihäiriöinen tai muuta. Minullakin on ystäviä joilla on isoja ongelmia, eikä heistä kukaan ikinä nimittelisi minua noin. Ei tuolle ole mitään perustelua.
Olet nyt jäänyt heittopussiksi kahden ihmisen pahan olon kohteeksi. Sinä olet siis varaventtiili joihin ne suoltavat kaiken ikävän. Haluatko todella olla sitä, varsinkin aikuisen miehen, joka rötvää kotona ja sen jälkeen haukkuu sinua?
Minä todella toivon, että sinä saisit jostain sellaisen kiukun tai omanarvon ripauksen, että ymmärtäisit, että olet niin paljon arvokkaampi. Sinun ei tarvitse sietää tuollaista. Toivottavasti velkapaperit on olemassa, sitten vaan velkaa perimään vaikka ulkopuolisen tahon kautta. Minä en näistä raha-asioista mitään tiedä, mutta toivottavasti joku muu osaa neuvoa.
Sinun pitää hyvä nainen nyt kertakaikkiaan lähteä tuosta "parisuhteesta". Sinun itsetuntosi ja arvosi poljetaan lopulta katuojaan. Kauniimmin en osaa tätä nyt sanoa, juokse kun vielä voit. Sinä olet varmasti upea nainen, saat paljon paremman miehen ja tyttäresikään käytös ei mielestäni ole missään mielessä hyväksyttävää - asiasta voisi keskustella ja ilmoittaa, että tämä ei käy.
Kaikkea hyvää yhä edelleen.
Suhde ei voi toimia, jos toinen on toiselle vain hoitaja/terapeutti/ jne...Ei.
Kyllä siinä molempien pitää saada ja antaa.
On paljon sellaisia naisia kuin Lulu2. He uskovat, että heidän tarkoituksensa on pelastaa muut ihmiset ikäviltä asioilta. Todellisuudessa jokainen ihminen on vastuussa omasta elämästään, eikä kukaan muu voi pelastaa meitä kuin me itse.
Toivoisin, että sinä, Lulu, ymmärtäisit, että miehesi käyttää sinua hyväkseen. Pelkään kuitenkin pahoin, että samoin kuin kaikki muut kaltaisesi naiset, et välitä itsestäsi tarpeeksi puolustaaksesi oikeuksiasi. Kunpa vain olisin väärässä.
Minusta on hyvä juttu, että joku teistä otti tuossa taannoin esille itsetyydytyksen. Sehän on mitä luonnollisin asia. Eikä siinä mielestäni ole mitään hävettävää, jos nainen haluaa käydä seksivälinekaupassa ostamassa seksilelun. Onhan meilläkin omat halumme, ei masturbointi ole vain miesten oikeus.
Itse olen päättänyt, etten enää etsimällä etsi miestä. Se niin sanottu oikea tulee vastaan jos ja kun on tullakseen. Pidän tietty silmäni auki, ja kehotan teitä muitakin tekemään niin. On myös hyvä muistaa, että jos haluaa juuri sen miehen, joka miellyttää itseä, on oltava valmis tekemään itse aloitteen. Muuten voi käydä niin, että kulkee onnensa ohi. 😉