Pitkä parisuhde, jokin tökkii

Tämä sanonta on vanha ja omiin kokemuksiini nojaten sen sanon...varas toista varoo ja huora toista luulee... en tarkoita että teillä näin olisi, mutta mustasukkaisuuden takana on menettämisen pelko, aivan järjetön, mutta jos teillä on vuosia mennyt kuitenkin hyvin, niin ihmettelen mistä tämä "uusiutuminen".

Kyllähän minäkin ihmettelisin, että mitä ne uudet miehet/naiset puhelimessa on..Katsoiko mies ollenkaan mitä nimen takana oli? Mustasukkaista ei vakuuta mikään, jos on se tunne että nyt salataan tai peitellään jotain.

Mustasukkaisuus on teidän kahden ongelma, joten menkää yhdessä puhumaan asiasta terapeutin tai perheneuvojan kanssa. Se ei auta, että mies menisi yksin, vaan sinun pitää mennä sinne puhumaan se miten itse asian koet ja miten voit auttaa miestäsi selviämään noista harhoista, jos ne niitä on. Joskus on pakko ottaa lääkityskin käyttöön, jos ei muu auta. Sairaalloinen mustasukkaisuus johtuu tutkimusten mukaan alhaisesta serotoniinitasosta, joten ssri-lääkitystä kannattaa harkita mikäli tuo on päivittäinen tuska sinulle (siis lääkitystä varmaan tarvitsee lähinnä miehesi 🙂).

Sinä olet jo hautautunut miehesi vahvuuden alle, olet lakannut elämästä ja olet masentunutkin, joten eikö kuitenkin olisi aika miettiä eroakin. Meillä on vain yksi elämä elettävänä, ja kyllä sen voi elää ilman että vanhuudessa tarvitsee joku olla huolehtimassa. Tiedä vaikka tapaisit vielä jonkun mukavan vaarin aikanaan, jos annat vain tilaisuuden tulla. Turha on huonoon suhteeseen jäädä, paitsi jos olet valmis miehen kanssa asiaa työstämään ammattilaisen luona. Yksin noista mustisasioista ei oikein selviä eikä kannata väkisin yrittääkään. Sanoisin, että kannattaa välttää kaikenlaista asioiden vääristelyä ja valehtelua, ei pidä antaa mitään syytä mustasukkaiselle alkaa kuvitella asioita tulkitsemalla. Parasta on aina rehellisyys, se että teet omia asioitasi mutta osoitat miehelle, että et ole mihinkään lähdössä (jos siis aiot pysyä) ja että sinun omat menosi ja tekemisesi eivät uhkaa häntä ja anna syytä epäillä mitään..tiedän, on raskasta elää noin, mutta voit valita halutessasi muuttaa elämäsi kulun aivan itse..eihän kukaan muu voi elämääsi elää ja tiedät, että on turha odottaa miehesi muuttuvan jos et muutu itse ensin..

tuohon sanontaan minäkin uskon. Niin......mistä se taas pulpahti esiin, olen kyllä ottanut nyt vähän irtiottoja ja käynyt yksinkin lomilla pari/kolme kertaa vuodessa, kylläkin miestänikin mukaan pyytäen, ei hän jouda on vastaus. Elinhän 30 vuotta etten päässyt mihinkään, jos joskus yritin, että tekis mieli käydä jossain yksinkin, vastaus oli aina sama, "senkun menet, mutta takasi ei ole tulemista", arvatkaa meninkö, koska silloin oli lapset vielä kotona.
Joten ajattelin että nyt on aika minunkin elää, ennenkuin se on liian myöhäistä. Nyt on lapset aikuisia ja ovat tilanteesta tietoisia, joten kimppuun mies ei enää uskalla käydä, tietää kyllä tasantarkkaan, että poikani astuu kuvioihin välittömästi. Olisko se ajatus siellä päässä kumminkin tyyliin "mitähän se eukko touhuaa". Enpä ole erityistä kokaan "touhuillut" olen vanhanaikainen nainen ja minuun kuvioihin ei kuulu pettäminen tilaisuuden tullenkaan. Siksikin kai on niin vaikea sulattaa tuota koko "mustasukkaisuus peikkoa". Muuten kyllä osaan pitää hauskaa ja jututtaa sekä miehet että naiset.
Mukava olis kuulla oliko vastaavanlaista tilannetta kellään ja johtaako tuo minun irtiotto sitte loppujenlopuksi avioeroon? siis tarkoitan että mies ei kuitenkaan sisimmässään sitä sulata, vaikka minulle kyllä toisin väittää ja jopa toimittaa, että mene vaan.

Heippa
Se ahdistuneisuus / masennus pitäisi kyllä saada hiljakseen pois sillä se vaan
ajanoloon pahenee.
Kyllä Sinulla pitää olla omaa aikaa omia juttuja.
Onko sulla ystäviä / kavereita???
joille voisit kertoa iloja ja suruja???
Joo ei mustasukkaisuutta pidä sallia ei toinen voi toisen elämää rajoittaa ja ei toinen voi aina tehdä niin kuin toinen sanoo jos toinen joustaa nyt niin toinen sit seuraavan kerran.
Eikä sitä pidä sallia että sinut aina jyrätään sillä ei toinen voi aina olla oikeassa.
Mutta nyt vakavasti puhumaan asiat suoriksi ja sopimaan pelisäännöt sillä mielestäni noin
ei voi jatkua ja hiljakseen muutoksia elämään tekemään.
Tosin voi muutokset olla vaikeata kun on noin pitkään toinen määräillyt mutta ehdottomasti
muutoksia elämään.
Ja toivon että voisitte elää onnellisina kummiskin loppuelämään.
Mut kirjoita miten olet jaksanut niin vastaan sulle.
sillä kyllä asiat järjestyy ja elämä voittaa.
Kaunista kesää sulle

Ikävä sanoa, mutta omalla käytökselläsi ruokit sitä mustasukkaisuutta..Se että varot tekemisiäsi tai sanomisiasi, toimit toisen uhkaavan käytöksen alla eri tavalla kuin normaalisti haluaisit ei todellakaan tee hyvää teille kummallekaan. Kuten sanoin, mustasukkaisuus on teidän kummankin ongelma ja siksi sinun pitää pakottaa miehesi lääkäriin tai terapiaan.

Miehelläsi ei ole mitään valtaa päättää siitä mitä sinä teet. Ei hän voi sanoa edes sitä, että kotiin ei ole tulemista jos menet omille teillesi. Jos talo on teidän yhteinen niin hän ei voi sinua kotoa poiskaan pakottaa. Miksi ihmeessä haluat olla noin alisteisessa asemassa vapaaehtoisesti? Sinulla on täysi oikeus elää omaa elämääsi, ja kyllä sinuna menisin itse terapiaan hakemaan voimia eropäätökseen. Elämäsi helpottuisi takuulla, jos vain menet ammattilaisen kanssa puhumaan ongelmista. Rakastaa saa ja pitää, vaikka olisi kuinka mustasukkainen mutta mustasukkaisuudessa ei ole kyse rakkaudesta, vaan omistamisesta. Miehesi haluaa käyttää vain valtaa sinuun ja omistaa, määräillä mielivaltaisesti väkivallan uhan alla..? Haluatko siis jäädä olemaan edelleen ihmisen kanssa, joka ei rakasta sinua..?

Pelkäätkö, että miehesi voisi tehdä jotain peruuttamatonta sinulle? Miksi haluat elää jatkuvassa pelossa? Usko pois, jos alat mennä menojasi, elät omaa elämääsi niin mies ehkä herää tajuamaan oman tilansa. Jos taas todella pelkäät henkesi edestä niin mene ihmeessä asumaan muualle, heti. Kerropa miten se miehesi pitää sinusta huolta? Sanoit, että et halua vanheta yksin kun tulee sairauksia jne., niin miten konkreettisesti mies huolehtii sinusta? Hakkaamalla, rajoittamalla tekemisiäsi ja ystäviäsi??

Kuule, usko minua kun sanon että sinun varovaisuutesi tekee hallaa teille kummallekin. Mustasukkaisuutta voi lääkitä sillä, että menisit niitä menojasi mutta teet selväksi sen, että kun menet niin tulet myös takaisin sovittuun aikaan, kerrot mitä tapahtui ja ketä näit. Olet mahdollisimman avoin kaikesta. Jos se ei miehelle riitä, niin sitten kävelet tilanteesta ulos ja sanot, että ymmärrät toisen pahoinvoinnin, mutta että sinun ei tarvitse tätä sietää.

Kysyn ihan vaan uteliaisuuttani, että voisiko olla että mies itse pettää sinua tai on pettänyt joskus menneisyydessä? Oletteko koskaan yhdessä selvittäneet mistä tuo kaikki johtuu?

Minun entinen mies oli mustasukkainen, en saanut liikkua yksin missään, sillä työ oli kotona, postilaatikkokin oli liian kaukana. Ihmettelin aikani, se oli yksi silmänräpäys, kun epäilys kerran iski mieleeni ja otin selvää, paljastui se sekava soppa, kaikki suomalaisen miehen harratukset, viina ja naiset, muttei laulua kuitenkaan...ja minua epäili vieraista miehistä ja sitä tavallinen ihminen tajua, millainen lentävä mielikuvitus tuollaisella on.
Kuitenkin olin naimisissa yli kolmekymmentä vuotta, väkivallan pelossa ja että menetän lapset. Katsoin sen liiton niin viimeseen tappiin asti, ettei minulle jäänyt yhtään epäselvyyksiä, olin kaikkeni tehnyt ja se ei riittänyt, eikä olisi enempikään riittänyt.
Jos sinä haluat rauhallisen vanhuuden ja loppuelämän, niin harkitse tarkkaan, se tauti voi paheta vanhetessa.

Kiitos samoin mukavaa kesää...

Niin onko ystäviä, kvereita? Kylläpä ne kaverit ja ystävät ovat hyvin vähissä, ennen ei ollut ihan ketään nuorempana,jolle olisin voinut/uskaltanut puhua, häpesin mustasukkaisuutta, peittelin mustaa silmää, valhetelin jos joku kysyi että mitä on tapahtunut, en vaan uskaltanut puhua. Nyt on pari luotto ystävää joille uskallan puhua kaikesta.
Tuo puhelinjupakka, ei mies alkanut katsomaan edes, kun näytin että nimen takana ei ole enää mitään numeroa, koska sitä korttia ei enää ole, nimi vain jäi minulta poistamatta, hän sanoi että ei minulla saa olla sellaisia nimiä puhelimessa, ketä hän ei tunne tai tiedä, sanoin että saakait minulla olla miesystäviäkin, ei kuulemma saa sellaisia mistä hän ei tiedä🙂 saako vaiko ei? no ei titenkään...koska minut on kuolittu niin että mies on aina oikeassa ja jos ei muuten mene perille niin huutamalla ja raivoamalla...eli taas minulle jäi se tunne niinku aina, että olen tehnyt hirvirrävän vääryyden...ja siitä kai se masennus johtui, jälkiselittelyt ja puolustelut mieheni puolelta eivät vieneet pois masennusta, eli olivat ihan turhia.

En tiedä onko hän minua pettänyt, eikä mua kauheasti ole se asia koskaan huolettanut, eihän se ole minulta pois, jos en siitä tiedä, onhan tuosta jääny vielä minullekki ihan tarpeeksi ja liikaaki🙂
Onhan tästä puhuttu, että mistä tämä johtuu, kuulemma siitä että minä en osoita rakkautta tarpeeksi ja olen kylmä...miksiköhän?
Alistettunahan minä olen ollut jo niin kauan, että en tiedä paremmasta....

Tuo että voiko tehdä jotain peruuttamatonta...mitä sillä tarkoitit? sitäkö että hakkais minut...ei uskalla enää..sitä en pelkää...ellei hänen pää mene ihan sekaisin lopullisesti.

Meidän suhde on aina ollut sellainen, että hän sillä hyysäämisellä ja holhoamisella ja alistamisella on minut puskenu seinää vasten, olen vain aina katsonut olisko siinä seinässä aukkoa että pääsisi pois....ahdistaa.

Kiitos Teille kirjoittajille..tämä helpottaa kun saan lukea mielipiteitänne..tulee minulle sellaista itsetutkiskelun tunnetta....enhän minäkään virheetön ole, mutta pettänyt en miestäni ole koskaan, enkä tule sitä koskaan tekemään.
Toivottavasti tämä keskustelu vielä jatkuu🙂

Alistettunahan minä olen ollut jo niin kauan, että en tiedä paremmasta....
-----------------------
Siinpä se, itse sanoit, sinä et tiedä paremmasta, et tiedä, miten tavalliset ihmiset toimii!
Minä tiedän nyt ja sanon suoraan, että melkosen ihmeissäni olen välillä. Enää ei tarvitse joka kerta ilmoittaa, kun ovesta ulos menee, minne on menossa, vaikka sen pitkäaikaisen koulutuksen tuloksena se usein luiskahtaakin. Ihmeellistä, että minullekkin on maailma avoinna.
Sinä elät siinä "turvallisessa turvattomuudessa", etkä osaa muuta vaihtoehtoa ajatellakkaan, sillä ihminen on ihmeen sopeutuvainen elukka.
Jos sinun ajatuksiisi tulee joskus katuminen, niin kumpaa kadut enemmän tekemisiäsi vai niitä asioita jotka olet peloissasi jättänyt tekemättä??

Heippa
Joo kirjoita tänne vaan.
Sinun ei todellakaan tarvitse näyttää puhelinta miehellesi kelle olet soittanut sinä voit
soittaa ihan kelle vaan.
Tajuatko miten vakavasta asiasta puhutaan kun sinua on kotona lyöty eli olet perheväkivallan uhri eli jos toinen tarttuu kiinni niin sillon on raja ylitetty ja sit kannattaa tehdä viranomaiselle
ilmoitus???
Eli väkivaltaan ei missään nimessä pidä alistua??
Hommaa itsellesi esim tukihenkilö auttaa varmasti elämääsi
sillä tiedän kun toiselle puhuu asioita niin auttaa eteenpäin elämässä.
Äläkä todellakaan itseäsi syyllistä sillä sinussa ei ole vikaa vaan olet uhri.
Ja niinkuin sanoin tästä hiljakseen noustaan ylös ja tulet voittajana maaliin aikaa se kyllä vaatii.
kirjoita miten olet jaksanut???
Kaunista kesää sulle ja voimia

Kyllä minäkin pelkään, että tuo tauti pahenee iänmyötä. Vaikkakin, niinkuin tuolla aiakasemmin mainitsin, mieheni on tehnyt kovasti töitä itsensä kans päästäkseen eroon mustasukkaisuudesta. Muistan noin kolme vuotta sitten kun lähdin (uskalsin poikani tukemana) mustasukkaisuusriidan päätteeksi lähteä kolmeksi päiväksi kylpylään. Se oli elämäni ensimmäinen oma loma siis yksin. Sen jälkeen olen sitte lähtenyt pari kertaa vuodessa.
Nyt kuitenkin, rakastan tanssimista ylikaiken, arvatkaapa tekiskö mieli lavatansseihin näin kesällä, kyllä miehenikin tanssii, mutta lähtee silloin kun häntä huvittaa, muutaman kerran vuodessa, kylläkin vain minun kans, ei hän mene yksin..eipähän sitte eukkoakaan tarvi laskea sinne yksin. Mitähän tuo tekis jos lähtisin ihan oikiasti yksin tansseihin...oiskohan meistä "toinen laudoissa ja toinen raudoissa" sen jälkeen🙂

On tämä elämä mutkikasta, välillä mennään pilviä hipoen ja välillä täysin siipi maassa.
Mutta Helemi, sinä olet reipas kun olet tempaissut itsesi irti miehen kynsistä.....kyllä minäkin tunnen itseni paljon vahvemmaksi kun nuorempana ja tarkkailen tilannetta, otan aikaa enemmän itselleni ja jos/kun ongelmat käyvät sietämättömäksi.....perässä tullaan. Se on meillä vähän hankalampaa, tuo erojuttu, jouduttais kuitenkin olemaan tekemisissä, koska leipä tulee samasta luukusta meillä koko perheellä ja jokaisen työpanos on tärkeä.
mutta......ihminen itse kuitenkin on se kaikista tärkein ja henkinen hyvinvointi.........maallista mammonaa saa olla vaikka kuinka paljon, mutta ei se ole minulle ainakaan niin tärkeä kuin itseni henkinen hyvinvointi....

Heippa Kukkanen2
Joo kirjoita vaan tänne niin toivottavasti helpottaa eläämääsi.
Kun miehesi on mustasukkainen niin tuntuu pahalta sanoa sulle ja vähän rajoittaa
tai sanotaan että tämä on neuvo???
Eli vaikka tykkäät tanssimisesta niin älä varsinkaan yksin mene tanssimaan ja jätä tanssimiset joksikin aikaa vaikka kokonaan pois sillä se tanssiminen varmasti ärsyttää toista
ja sit päässä mustasukkaisella liikkuu vaikka minkälaisia ajatuksia ja kuvitelmia.
Sillä onhan harrastuksia vaikka mitä ja ehdottomasti sinun pitää käydä kaikissa tapahtumissa ja ystävien ja sulle tärkeissä jutuissa se antaa iloa elämään ja pidät omasta jaksamisesta
ja hyvinvoinnista huolen.
eli omaa aikaa tarvitset.
Mutta tee muutokset askel askeleelta eli hiljakseen edeten niin miehesi siihen tottuu
sillä ihmisen mieli on ihmeellinen.
Mut kysyisin sulta että mitä sinä tekisit itse teidän parisuhteellenne???
Se on plussaa että miehesi myöntää että on mustasukkainen ja on väärin tehnyt sinua kohtaan.
Joo kirjoita miten olet jaksanut
Kaunista kesää sulle.

"Mut kysyisin sulta että mitä sinä tekisit itse teidän parisuhteellenne??? "

Nyt tuntuu tällä hetkellä että pysyn miehestäni entistä kauempana, sittenpähän en romahda seuraavassa mustasukkaisuuskotauksessa kun en ole mitään rakentanutkaan.
En tiedä mitä pitäis tehdä.....niinkuin mieheni tässä ykspäivä sanoi, että ollaan kuitenki yhtiökumppaneita....enempään en pystykkään...valitettavasti.....tuskin enää koskaan...olen jotenki luovuttanu jo. Kai tässä sitte vain kämppiksinä asutaan ja yhtiökummppaneina......kai se menee tällä iällä jo näinkin...ei minulla ainakaan minkäänlaista miehen/vaarin tarvetta ole...yököttää kun ajattelee.....olenkait vissiin jo umpihullu🙂

Heippa Kukkanen2
Niin sinun pitää itse päättää mitä sinä teet teidän parisuhteelle.
Mut sitä sinun ei pidä sallia että sinua huonosti kohdellaan eli kyllä sulle
kuuluu ihmisarvo.
Sitä minä olen monesti itse pohtinut itsekseni et miksi aviopuoliso on toiselle ilkeä ja
pahansuopa jne kun toista pitäs rakastaa ja kunnioittaa ( mut voin sanoa että tuo sinun juttusi on suomessa yllättävän yleistä ikävä kyllä )
Ja älä itseäsi syyllistä ja olet varmasti upea
ihminen mut tosiasia on kun olet kokenut kymmeniä vuosia toisen alistamista / mustasukkaisuutta niin pakostakin se jättää jälkensä ihmiseen.
Mut muutos minun mielestä sinun on elämään saatava ja käy ystävien, kaikissa tapahtumissa,
harrastuksissa jne mistä sulle tulee hyvä mieli ja saat onnellisen olon.
Ja sanot todellakin miehellesi että alistaminen todellakin on loputtava??
kirjoita vaan miten olet jaksanut.
Kaunista kesää ja jaksamista

Et umpihullu vaan kokemuksiesi perusteella uskosi miehiin menettänyt. Mustasukkaisuuskohtauksisssa tavoitteena onkin sinun romahtaminen, saada sinut tuntemaan itsesi "syylliseksi" ja sinua on sen jälkeen paljon helpompi käsitellä. Minulla oli tapana sanoa, kun vieraista syytti, etten minä ole vielä tuttujakaan läpikäynyt, vielä tässä vieraita ja kun puhui toisesta miehestä, tuumasin mikä toinen, eihän minulla ole sitä ensimmäistäkään omaa, vaan yhteishyvä. Kyllä siitä palautetta tuli, kovaa ja korkealta tehosteiden kera. Olen kantapään alta, lattian raosta hitaasti noussut kuin sitkeähenkinen rikkaruoho, tie on pitkä ja vaikea, mutta olen huomannut jo jotakin, miehetkään ei ole kaikki samanlaisia. 🙂👍
Sanoppa, muuttuisiko sinun elämäsi huonommaksi, jos ottasit ja lähtisit omaan asuntoon, vaikka lähelle, omaisuutta ei tarvitseisi heti jakaa ja yritystähän voi pyörittää niinkin, jos puhevälit pysyy.
Koska ikääsi en tiedä, niin sanoisin, että naulaa paalu noin vuoden päähän, keskustele tai ainakin koeta keskustella miehen kanssa kaikista mieltä painavista asioista ja jos vielä samalta tuntuu, niin viileästi alat katsoa omaa polkua tai sitten teet yhtäkkisen päätöksen.

Kiitos Teille rakkaat ystävät kun jaksatte kannustaa🙂

Niin......minähän olen parinvuoden päästä jo "kuudenkymmenen ja kuoleman välillä".
Siksikin mietin, että onko erossa mitään järkeä, tuo Helemin esitys on just se, mitä mieheni esitti, että tehtäis juuri noin. Tuo on järkevää, minustakin, siksipä juuri nyt en ole niin ahdistunut, en ole niin umpikujassa, kun tiedän että jotenkin kaikki järjestyy.
Sanoin kyllä miehelleni, että jos ihmisiksi et ole, etkä anna minulle rauhaa, silloin otan lopullisen eron välittömästi ja pistän tuomarin asialle, (kiristää ei sais, mutta pakko välillä), että hänkin saa tuta että minäkin olen yks pii haravassa, joskus kun sanon hänelle näin, hän sanoo "että olethan sinä, mutta se joka on katkennut".....no kyllähän minä huumoria ymmärrän🙂

Helemi on kyllä jaksanut huumorimielelläkin suhtautua tuohon mustasukkaisuuteen, yksin nauroin kun luin🙂 ehkäpä minäkin otan oppia ja yritän sitä konstia seuraavalla kerralla, mutta se voi ola kaukana, koska mieheni on tosissaan yrittänyt muuttua. Ehkäpä nyt minun pitäis alkaa elämään niinkuin minusta hyvältä tuntuu, (tietysti aviopulisoa kunnioittaen) eikä ajatella niin, että jos haluan yksin mennä jonnekkin, että eihän sitä voi miehelle esittää, eihän sitä kuitenkaa hyväksy. Nyt vastedes esitän asiani, jos haluan jonnekkin mennä, jos jätän asian esittämättä, (niinkuin tähän saakka en ole uskaltanut edes esittää) sillon se jää tuonne nuppiin hiertämään ja lisää sellaista vanhojen kaunojen hengissä pitämistä, yritän välttää riitelyä ja hyväksyn myös sen, jos mieheni sievästi sanoo, että hän tykkäis että olisin nyt kotona.
Tämä tulee olemaan minulle vaikeaa, koska, niinkuin Volvomieskin siihen viittasi, eletty elämä on jälkensä jättänyt ja se oikea minä on hakusessa.
Me ollaan kuitenkin aika kiivsluontoisia molemmat ja sillon kun poksahtaa, niin poksahtaa kunnolla ja kai minä sitte kuitenkin aina heikommalle jään, koska joudun sitte kärsimään tuosta masennuksesta ja mun mies myös taatusti osaa tuon toisen polkemisen loukkauksilla niin alas, että taatusti sieltä ei hetkessä nousta.