Takana 18 vuoden avioliitto ja helmikuussa selvisi, että mieheni on käynyt maksullisissa naisissa viime marraskuusta lähtien. Kiinni jäämisen jälkeen hän on jatkanut. Hänellä on vakio prostuutti joka on hänen mukanaan työmatkoilla ja normitaksojen lisäksi hän ostelee tälle vielä kalliita lahjoja. Meillä on kaksi teini ikäistä tytärtä, kuinka selittää tilanne heille? Mieheni on ylipainoinen ja se on ehkä syy että hän käyttää maksullisia naisia, sillä ns vapailla markkinoilla mahdollisuudet eivät ole kovin hyvät. Vaikka näillä palstoilla on todella paljon uskottomuudesta kärsineitä, tunnen olevani ainoa maailmassa jonka mies pettää maksullisen naisen kanssa. Meillä ei ollut täydellinen avioliitto johtuen lähinnä siitä etten hyväksynyt hänen ylipainoaan ja sitä ettei hän tehnyt asialla mitään, mutta muuten koin että asiat olivat hyvin. Siitä lähtien kun sain tietää asiasta hän on asunut muualla ja minä lasten kanssa. Olen todella masentunut ja päällimmäiset tunteet ovat kuvotus, häpeä ja suru.
Et varmasti ole ainoa, mutta monikaan ei tiedä.
Sinä et hyväksy miehen ylipainoa, joten et hyväksy miestä muutenkaan, vaikka kulissit näyttääkin hyvältä.
Mieheni kohdalla ei ole kyse mistään pienestä ylipainosta vaan tilanne on niin paha että pelkään koko ajan hänen henkensä puolesta varsinkin kun hän on kaiken lisäksi ketjupolttaja. Minusta se, ettei ole millään lailla kiinnostunut huolehtimaan omasta terveydestään varsinkin kun perheessä on vielä lapsia jotka tarvitsisivat isää on melkoista itsekkyyttä. Näillä elämän tavoilla ei ole montaa elin vuotta edessä, se on vaan lääketieteellinnen fakta. Mikään vakuutusyhtiö ei esimerkiksi myönnä hänelle sairasvakuutusta sairaalloisen ylipainon vuoksi..
Olen parin kymmenen vuoden ajan tukenut häntä kaikin mahdollisin keinoin painon pudotuksessa huonolla menestyksellä. Hän olisi jopa päässyt lihavuus leikkaukseen, mutta kun siihen vaadittiin näyttöä että pystyy pudottamaan painoa muutaman kilon niin se jäi siihen.
Olen varmasti ollut huono vaimo, mutta olen tehnyt kaikkeni tämän avioliiton onnistumisen eteen vaikka en olekaan hyväksynyt ylipainoa. Mielestäni molemmilla on velvollisuuksia avioliitossa eikä vain niin, että toisen osapuolen on hyväksyttävä kaikki. Olimme keskuttelleet uskottomuudesta aiemmin ja hän oli sanonut ettei ikimaailmassa voisi olla uskoton, sillä perhe on hänelle niin tärkeä ettei mikään suhde voisi olla sen arvoinen ja nyt ollaan tässä tilanteessa. Kaiken järjen mukaan minun tulisi luovuttaa ja antaa hänen tappaa itsensä ruualla ja tupakalla ja ehkä myös sukupuolitaudeilla, mutta en pysty. En tiedä onko se rakkautta vai onko se sitä etten pysty luovuttamaan ja myöntämään itselleni etten onnistunut.
Nämä minun molemmat ongelmat; ylipainoinen mies ja prostituutio ovat sellaisia asioita, että vaikka olen lukenut päivä kaupalla näitä tarinoita en ole törmännyt yhteenkään vastaavaan. Tiedän että ihmisiä jotka moittivat toisen ylipainoa moititaan ja sanotaan että he ovat pinnallisia ja ettei ulkoisilla asioilla ole merkitystä vaan pitäisi katsoa sisäistä kaunetta. Mutta haluaisin tietää kuinka joku onnistuu mitätöimään tämän ongelman puolison kohdalla vaikka joutuu päivittäin seuraamaan vierestä sitä tuhoa mitä ylipaino saa toisessa aikaan. Kaiken lisäksi minä olen se, jolle sukulaiset ja tuttavat puhuvat hänen ylipainostaan ja niitä vuodatuksia olen kuunnellut parin kymmenn vuoden ajan ikään kuin voisin asialle jotain tehdä ja ikään kuin syy olisi minussa. Jokainen pystyy laihduttamaan tai lopettamaan tupakan polton jos haluaa, mutta minä en voi sitä halua aikaan saada vaikka mitä tekisin, sen on lähdettävä ihmisestä itsestään.
Siinäpä se onkin.
Sinulla ei ole mahdollisuuksia muuttaa miestäsi, tässä mennään ihan samoja ratoja kuin alkoholismissa, siihen pystyy vain hän itse.
Entäpä jos tosiaan panet miehen seinää vasten, muutat lastesi kanssa muualle, jätät hänet, se on joskus toiminut herätyksenä alkoholistille, niin miksei?
Minun ymmärrykseni ei enää riitä, hyväksymään, omalla kohdallani muutakaan pettämistä, saatikka sitten maksullistakaan, se tie on minun osaltani kuljettu jo loppuun.
Mies on asunut muualla siitä päivästä lähtien kun sain tietää pettämisestä ja nyt ihmettelee sitä, että olen ottanut tämän tosi raskaasti. Lasten takia yritän pakottaa itseni käyttäytymään "normaalisti", tosin huonolla menestyksellä. Äitien päivän vietin sängyssä itkien aamusta iltaan☹️
Avioliitto on kyllä vaikea taitolaji, ollut ainakin minulle. Mutta jos jotain on oppinut ajan kanssa niin ainakin sen, että ei ole vastuussa toisen tekemisistä. Jos mies päättää mennä vieraisiin niin hän menee ja saa kantaa vastuun siitä. Tuo liiallinen syöminen on melkein samanlainen sairaus kuin alkoholismi. Siitä tulee hyvä olo hetkeksi. Ei siinä jankuttaminen auta jos ihminen ei itse huomaa/halua auttaa itseään. Petetyksi tuleminen on tosi nöyryyttävää omalle egolle. Tulee olo että ei kelpaa sellaisena kuin on ja se sattuu. Kaikkihan haluaisi kelvata sellaisena kuin on ja olla se ainoa oikea sille omalle aviopuolisolle. Taitaa olla toiveajattelua. Olen sitä mieltä että surra saa kun surettaa, mutta joillekin asioille ei vaan mahda mitään. Ja jossain vaiheessa sureminen vähenee kun aikaa kuluu. Pitää vaan jaksaa eteenpäin ja jättää asian ajatteleminen vähemmälle. Sulla on lapset, nauti niistä ja kesästä.
Hei. En olisi koskaan uskonut että luen tällaisia keskusteluja netistä, ja vielä vähemmän sitä että kirjoittaisin tänne itse. Taustatietona se että olemme olleet yhdessä reilut 12 vuotta, 3 lasta, punainen tupa ja perunamaa. Suhde vakaalla pohjalla ja ei mitään suuria ongelmia. Kuitenkin pari päivää sitten maailmani romahti kun sain tietää vaimoni pettämisestä joka oli tapahtunut paria päivää aiemmin. Vaimo oli työreissulla jossa pettäminen oli tapahtunut. Tätä ennen hän oli tapaillut/soitellut ihastukselleen parin kuukauden aikana jonkin verran, kyseessä ilmeisesti jokin vanha tuttu. En voinut koskaan uskoa että vaimoni pettäisi minua varsinkin kun hän on puhunut yleensä pettämisestä todella pahaan sävyyn ja ei ole sitä voinut mitenkään ymmärtää kun sitä lähipiirissä on ollut. Nyt hän kuitenkin menee ja tekee itse sellaista jota inhoaa, miten niin voi käydä😭
En itseasiassa tiedä kumpi on pahempaa, se että hän on pettänyt vai se että hän on ihastunut tai jopa rakastunut kyseiseen henkilöön. Lupasi kyllä katkaista yhteydenpidon tähän henkilöön, mutta en voi mitenkään olla varma että näin käy. Täytyy kai vain luottaa?
Asiassa ihmetyttää myös suuresti oma reaktioni asiaan. En ole vaimolleni varsinaisesti vihainen, vaan lähinnä vain pettynyt. Missään vaiheessa en ole ajatellut että haluaisin erota ja läheisyyttäkin olen kaivannut ja saanut. Harrastimme jopa seksiä samana iltana kun asia paljastui, ja se ei tuntunut mitenkään vastenmieliseltä. Sama juttu on tapahtunut myös uudelleen. Miten voi olla niin että henkilö joka on pettänyt luottamuksesi täysin voi kuitenkin lohduttaa tässä asiassa😐 Kai rakkaus on vain jotain sellaista mitä ei voi käsittää? Itselläni on tilanteeseen nähden ihmeellisen hyvä olla, ja pelkäänkin kokoajan että onko tämä jokin alkushokin aikaansaama juttu ja jossain vaiheessa hajoan täysin. Välillä mielessä käy myös ajatus että tämä kaikki on vain pahaa unta eikä mitään pettämistä ole edes tapahtunut. Kaipaan lähes kokoajan vaimoni läheisyyttä ja heti kun olen erossa hänestä niin olo on huonompi. Onko muilla kokemusta tällaisista tunteista?
Olemme puhuneet tapahtuneesta avoimesti ja uskon että sekin vaikuttaa positiivisesti. Toki asiassa on vielä paljon puitavaa, mutta alku on ollut ainakin lupaava tulevaisuutta ajatellen. Uskon myös että vaimoni aidosti katuu tapahtunuttta. Jotain siitä kertoo ehkä sekin että heti kun hän tuli reissusta niin tiesin että kaikki ei ole kunnossa ja että häntä vaivaa jokin asia. Tokikaan en silloin ajatellut että mitään tällaista olisi voinut sattunut. Hän ei myöskään missään vaiheessa kieltänyt pettämistä kun sitä jossain vaiheessa kysyin.
Emme ole kertoneet tapahtuneesta kellekkään ainakaan vielä. Mahdollisesta pariterapiasta on ollut puhetta että sinne mennään jos jossain vaiheessa jommasta kummasta tuntuu siltä. Tällaisilla ajatuksilla kohti huomista ja toivottavasti parempaa tulevaa.
Hei Jonas,
Kuulostaa tutulle. Minäkään en olisi aiemmin voinut kuvitellakaan lukevani tällaisia keskusteluja, mutta niin vaan vuosi ja kolme kuukautta sitten maailmani romahti, eikä mikään ole tullut eikä tule enää koskaan entiselleen.
Ihan samalla lailla minunkin mieheni oli aina aiemmin tuominnut kaiken pettämisen, mutta toiminut itse ihan päinvastaisesti. Ja ihan samalla lailla minäkin halusin alussa mieheni läheisyyttä ja hain jopa turvaa hänestä, vaikka hän oli tuhonnut elämäni. Ehkä se on elimistön suojelureaktio, ettei käsitä vielä kaikkea. Myöhemmin mukaan tulee varmaan enemmän tuntemuksia, ja se pahan olon ja tuskan määrä on jotain käsittämätöntä. Mutta siitä on vain puskettava eteenpäin ja käytävä ne kaikki tunteet läpi. Oikotietä ei valitettavasti ole.
Toivottavasti vaimosi pystyy jättämään tuon ihastuksen taakseen. Omalla kohdallani niin ei ole valitettavasti käynyt, vaan mieheni on edelleen jossain määrin kiinni ihastuksessaan, vaikka haluaisi elää kanssani. Tilanteet ovat joskus todella ristiriitaisia ja käsittämättömiä. Todellinen elämä on ihmeellisempää kuin saippuasarjoissa. Mutta jos pystytte puhumaan ja käsittelemään asioita aidosti, teillä on mahdollisuudet onnistua. Entiseen elämään ei ole paluuta, mutta johonkin uuteen voi tulla uudenlainen mahdollisuus. Pariterapia on varmasti hyväksi.
Olen kirjoittanut enemmän alkuajan tuntemuksistani ketjussa "Elämän sortuminen, mieheni on pettänyt ja ihastunut toiseen". Siellä on paljon muitakin tarinoita, joista voi löytää jotain tuttua tuossa ahdistavassa tilanteessa.
Toivotan sinulle kovasti voimia. Kannattaa antaa ajan kulua, eikä tehdä äkillisiä ratkaisuja. Päivä kerrallaan ja askel askeleelta edeten. Voimia!
Nyt tuli taas olo että pakko kirjoitella ajatuksia ja tuntemuksia tänne. Edellisen viestin jälkeen suurin osa asioista on sujunut tilanteeseen nähden hyvin. Ollaan juteltu asiasta ja siihen johtaneista syistä. Lomareissullakin ollaan perheen kans käyty ja kaikki päällisin puolin hyvin. Päivääkään ei toki ole etteikö tapahtunut pyörisi mielessä, mutta suurimmaksi osaksi se ei herätä hirveesti tunteita. Välillä tulee hetkiä että ahdistaa tosi paljon, onneksi olen voinut kuitenkin niistäkin puhua vaimon kanssa.
Eilen tilanne kuitenkin taas paheni kun sain selville että vaimo on pitänyt säännöllisesti yhteyttä ihastukseensa. Olin asiasta aiemmin kysynyt ja silloin sain vastaukseksi ettei ole ollut kuin pari kertaa yhteydessä ja ilmoittanut että tiedän pettämisestä. En tiedä kumpi on pahempaa, se että on pitänyt yhteyttä vai se että valehteli asiasta kun sitä suoraan kysyin. Toinen osapuoli on myös perheellinen ja itsekin tunnen hänet. Molemmat kuulemma katuvat tapahtunutta ja ovat jutelleet lähinnä siitä eivätkä ole suunnitelleet mitään tapaamisia tai vastaavaa. Haluaisin uskoa että asia on niin, mutta välillä se on vaikeaa. Nyt vaimo lupasi lopettaa yhteydenpidon ja toivon niin tapahtuvan. Tiedän että välillä tulee tilanteita että he kohtaavat koska heillä on sama harrastus. Tilannetta sekoittaa myös se että vaimoni on paljon tekemisissä toisen osapuolen vaimon kanssa myös harrastuksiin liittyen.
Olen ollut hoitovapaalla ja kesälomalla nyt pari kuukautta ja ensi viikolla pitäisi palata takaisin töihin. En tiedä miten siitä selviän, sillä tuntuu että asiat pahenee aina kun olen vaimosta erossa. Kuulostaa hullulta mutta niin se vain on. Vaimoni on siis myös ollut kotona kesän poislukien yhtä työreissua jossa pettäminen tapahtui. Keväällä olin työuupumksen vuoksi pari viikkoa sairaslomalla ja kävin juttelemassa psykologin kanssa pariin kertaan. Tarkoitus on mennä juttelemaan vielä hänen kanssaan ja jonkinlainen päätös myös pariterapiaan menosta ollaan tehty.
Missään vaiheessa en ole vakavissani harkinnut eroa ja uskon että tästä selvitään, mutta kuinka kauan se vaatii aikaa niin ei varmaan kukaan tiedä.
hei
en tieda mita enaan ajatella tai mita uskoa. Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa vasta 1,5 vuotta, yhdessa kolmisen vuotta. Nyt olen raskaana ja laskettuaika oli muutama paiva sitten..
Kaiken piti olla paremmin kuin hyvin, toki rahallisesti olemme tiukilla koska mieheni on ulkomaalainen ja opiskelee suomea, joten tulonsa pienet ja itse olen aitiyspaivarahalla.. mutta luulin etta olemme molemmat tyytyvaisia suhteeseemme, vaikka toki ongelmia ollut mutta niista yli paasty.
Mutta eilen kaikki muuttui. Mieheni lahti tapaamaan miesta joka oli luvannut hanelle toita. Kahden tunnin paasta han soitti minulle etta on matkalla kaupunkiin joka on noin 400 kilometrin paassa, tapaamaan jotain henkiloa joka on erittain tarkea hanen uraansa ajatellen. Nyt mieheni ei ole vastannut viesteihin tai soittoihin 12 tuntiin, eika myoskaan ole tullut kotiin ensimmaisella tai muutamalla seuraavallakaan junalla kuten minulle eilen puhelimessa lupasi. Han on nyt myoskin kayttanyt tililtaan rahoja joita itse hanen tililleen siirsin saastoon etta on sitten varaa matkustaa taksilla synnytykseen ja takaisin..
Eli tilannehan nyt siis se etta panikoin persaukisena etta jos synnytys alkaa niin milla sinne menen ja miten mies jota olen rakastanut voi nain minulle tehda?
Tulenko koko miesta enaan nakemaan vai onko han loytanyt jonkun toisen joka hanet nyt majoittaa ja ruokkii yms. olenko menettanyt sen kaiken mita rakastin ja arvostin.
puoli vuotta kulunut ja ainuttakaan päivää ei ole kulunut ilman kyyneleitä. En halua tavata ketään enkä mennä mihinkään.En kestä nähdä onnellisia perheitä enkä jaksa puhua "tyhjänpäiväisyyksiä" ihmisten kanssa samaan aikaan kun olen menettänyt 18 vuotisen perhe elämän ja tulevaisuuden. Lasten takia teeskentelen kaiken olevan hyvin päivästä toiseen, mutta kohta hekin lentävät pesästä.