Pettäminen netissä

Pettäminen netissä

Käyttäjä Alexander aloittanut aikaan 24.03.2014 klo 15:54 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Alexander kirjoittanut 24.03.2014 klo 15:54

Asiani ei ole suhteessa monien muiden ongelmiin kovin merkittävä, mutta kirjoitanpa kuitenkin.

Vaimoni tunnusti vastikään kirjautuneensa pettämissivustolle ja kirjoittaneensa siellä toisen miehen kanssa. Vaimoni ei ole tavannut miestä ja hän lopetti flirtin muutaman päivän viestittelyn jälkeen. Hän on pahoitellut tapahtunutta moneen kertaan.

Meillä on vuoden ikäinen lapsi ja vaimoni on tunnustanut kokeneensa turhautumista kotona olemisesta. Hän on tuntenut, että puheyhteytemme ei ole ollut yhtä tiivis viimeisten kuukausien aikana. Näin varmaan on.

Sanoin vaimolleni, että en ole hänelle vihainen. Muutama päivä sitten tunsin oloni petetyksi ja nöyryytetyksi. Teko on sinällään pieni, mutta sen takia minua tuskastutti niin paljon: miksi toinen on valmis rikkomaan luottamuksen mitättömän asian takia.

Vaimollani on työstämistä itsetuntonsa kanssa ja hän selittää ajatuksiaan sekä tekoaan sillä, että hän halusi tuntea olevansa haluttu. Olemme kyllä harrastaneet usein seksiä, mutta se ei hänelle riittänyt vaikka olemme molemmat siitä nauttineet.

Kysyin häneltä, miksi hän ei voinut kertoa ajatuksistaan. Tunnen oloni petetyksi, koska minulle rakkain ihminen ei luottanut minuun sen vertaa, että olisi puhunut tunteistaan. Tunteille ihminen ei voi mitään. Teoille kyllä.

Tällä hetkellä tunnen suurta halua parantaa suhdettamme ja auttaa vaimoani hänen pahasta olostaan ulos. Samaan aikaan mietin, jääkö näinkin pieni teko kalvamaan minua. Rehellisyys on minulle kaikki kaikessa. Aamulla hakkasin nyrkkeilysäkkiä,
mutta en tuntenut raivoa. Haluan auttaa häntä ja itseäni.

Tunnen, että joudun pitämään työssä ja ystävien seurassa naamiota päällä. Miten katson vaimoani enää samalla tavalla? Olenko hölmö, koska haluan auttaa häntä, koska minua harmittaa hänen paha olonsa?

Täällä on paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet paljon pahempaa. Voimia teille kaikille. Ajattelin kuitenkin jakaa omankin tarinani, josko joku on ollut samassa tilanteessa tai on päässyt vastaavanlaisesta kokemuksesta eteenpäin.

– Alexander

Käyttäjä Menolly kirjoittanut 24.03.2014 klo 20:32

Alexander, vaimosi tunnusti ajoissa. Ota tämä lahjana.
Uskon, että sinusta tuntuu pahalta. Vaimosi kuitenkin kertoi avoimesti ja oma-aloitteisesti tunteistaan, hän selvästi kunnioittaa suhdettanne ja hänellä on moraalintaju kohdallaan.
Keskustelkaa asiasta, käykää paristerapiassa tai parisuhdekurssilla (netistäkin löytyy). Kerro sinäkin avoimesti omista tunteistasi. Mutta minusta voit todellakin katsoa vaimoasi silmiin, hän tunnusti tekonsa ja se vaatii rohkeutta. Hän osasi pysäyttää, ennen kuin meni tekemään jotain peruuttamatonta.
Teillä on kaikki, KAIKKI mahdollisuudet korjata suhteenne.
Toivon, että onnistutte.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 24.03.2014 klo 23:10

Mielestäni et ole ollenkaan hölmö. Olet inhimilllinen ja olettehan sentään päässeet jo puhumaan asiasta ilman tunnekuohuntaa ja räiskimistä. Ja hän on sanonut yhden selittävän syynkin: turhautuminen kotona olemiseen, ilmeisesti seuranaan pääasiallisesti vain vauva.

Sä voisit passittaa hänet yhtenä tai kahtena iltana viikosta hänen mieliharrastuksensa pariin ja sanoa, että hoidat lapsenne sillä aikaa, kun hän menee tuulettamaan aivojaan. Sitä pienten lasten äidit tarvitsevat, muuten voi tulla kotona pirttihulluksi.

Mun äitini aikoinaan (neljän lapsen äiti) sanoi isälle, kun mä synnyin, että yhtenä iltana hänen tarttee päästä jumpalle ja voimistelemaan, että älä ota siihen iltaan iltatöitä. Ja sillä kait ne meni pitkän pätkän etteenpäin. Mutta se oli 60-lukua ja mun vanhemmat molemmat 20-luvun alussa syntyneitä, nyt ollaan 2010-luvulla ja sukupuoliroolit on menneet sikinsokin jo aikaa sitten. Eli rohkeesti vaan tuuppaamaan emäntää sen mieliharrastuksiin ja ystäviensä kanssa tapailuun.

Turhautuneena sitä tekee itse kukin ihan järjettömiä asioita. Se ei tarkoita että tarkoittaen haluaisi toiselle pahaa tehdä.

Toinen ajatus mikä tuli mieleeni on että onkohan hänellä sisäinen tiedostamaton ja "kapinoimaton" kapina pyrkimässä pintaan ja se heijastuu sinuun, vaikka se kuuluisi heijastaa lapsuuden ilmapiirille tms. Ei sitä kukaan muu tiedä, kuin te itse. Puhutte sentään ja se on paljon.

Uskalla näyttää oma haavoittuvuutesi, se että sinuun sattuu, minä-viestein: minusta tuntuu tältä ja tältä. Saat nähdä, että kun näytät inhimillisyytesi, on toisen helpompi ilmaista asioita sinulle kun et ota "yli-ihmisen" vahvaa ja kaiken kestävää roolia...🙂👍

Käyttäjä mariella kirjoittanut 25.03.2014 klo 00:03

Hei 🌻🙂🌻
Alexander: olet siinä mielessä onnekas, ettei mitään intiimimpää ole ehtinyt tapahtua. Mutta ymmärrän täysin tuntemuksesi liittyen luottamuksen menettämiseen.
Meillä on avioliitto jatkoajalla miehen pettämisen vuoksi.
Olet ehkä lukenutkin siitä ketjusta mutta tiivistettynä: mieheni haki lohtua tuttavastamme ollessani toipumisvaiheessa vakavasta sairaudesta.
Nämä ovat todella vaikeita asioita mutta ensimmäisenä tulee mieleen, että vaimosi tulee ehdottomasti katkaista suhde kolmanteen osapuoleen ja vasta sitten voisitte yhdessä keskustella siitä, miksi näin kävi.
Pettäminen on aina pettäjän oma valinta. Vaimosi olisi pitänyt selkeästi tuoda esille ne asiat, joihin hän on ollut tyytymätön suhteenne aikana.
Itsetuntovajetta ei kumppani voi paikata, vaan sen korjaaminen lähtee liikkeelle ihmisestä itsestään. Toki kehuminen silloin tällöin molemmin puolin on hyvä asia.
Mikäli ette kahdestaan pysty asioita selvittämään, on paljon ammattiapua tarjolla; mm.pariterapia on yksi muoto.
Toivon, että saatte asianne järjestykseen ja myös sinä itse purettua vihan ja syrjäyttämisen tunteet rakentavalla tavalla. Tuo nyrkkeily ei kuulosta ollenkaan huonolta keinolta vihan purkamiseen.
Teille parempaa huomista toivoen 🙂🌻Mariella

Käyttäjä Alexander kirjoittanut 25.03.2014 klo 11:53

Kiitos paljon näistä kommenteista, niistä kaikista on paljon apua! Jaksamista teillekin kaikille. Uskon että asiat kyllä selviävät. Sillä tiellä tunnutaan nyt olevan. 🙂

Käyttäjä Marmot kirjoittanut 05.04.2014 klo 18:13

Hei,

jotenkin tiedän, mitä käyt läpi.
Itselläni n. 1½ kuukautta sitten kävi niin, että sain selville mieheni flirttailleen läheisen työkaverinsa kanssa netissä. Loukkaannuin siitä syvästi ja sen jälkeen yhteinen elämä on ollut hyvin myrskyisää. Yhteisiä vuosia takana on useita, reippaasti yli kymmenen eikä koskaan aiemmin ole näin käynyt tietääkseni. Hanskoja en tiskiin haluaisi lyödä vaan päästä asiasta yli ja löytää luottamus toiseen uudelleen.

Keskustellessa asiasta mieheni kanssa, hän oli sitä mieltä, että "pettämistä" ei ole tapahtunut, kun se ei ole ollut fyysistä - itse tunnen kuitenkin, että luottamus on murentunut tapahtuman johdosta ja koen, että minua on petetty henkisellä tasolla vaikkei fyysistä kontaktia olekaan tässä tapauksessa ollut.

Olen jotenkin aina pitänyt selvänä suhteessamme sen, että minkäänlaista flirttiä ei toisten kanssa harrasteta missään muodossa. Ilmeisesti miehelläni on ollut toisenlainen käsitys asiasta.

Tapahtuneesta on nyt reilu kuukausi ja alan olla sillä asteella, että asia ei ole mielessä koko ajan. Epäilys kuitenkin iskee ajoittain kyntensä vielä herkkään mieleen ja sekoittaa omalla tavallaan pakkaa. Asiaa ei auta se, että miehellä tuntuu olla pakottava tarve antaa todisteita minulle niitä pyytämättä esim. yhteydenpitotilanteissa päivittäin. Itselle tulee sellainen olo, että ei voi pitää päivän aikana yhteyttä ilman, että toinen luulee minun kontrolloivan ja epäilevän hänen toimintaansa. Koita siinä sitten kasata luottamusta uudelleen kasaan. Ja näistä tilanteista johtuen meillä tuulee ja myrskyää aika usein.

Jos jollain on hyviä vinkkejä, miten edetä asiassa niin otan niitä vastaan. Itsellä alkaa olemaan voimat lopussa, kun tuntuu, että tunnelin päässä ei ole lainkaan valoa vaikka jo ollaan tosissaan siinä pisteessä, että asia ei kaiherra mieltä koko ajan.