Kiitos E.V lohduttavista sanoistasi. Juuri nyt tuntuu siltä, että en jaksa... Haluan vain nukkua. Pyörittelen mielessäni kysymystä, miten olen voinut rakastua niin julmaan ja pahaan ihmiseen. Kuka se ihminen on? On kuin eläisi kauhuelokuvassa... ihminen, jota rakastaa, muuttuu hirviöksi... Kaikki tuntuu kaatuvan päälle, kotia ei ole, jäljellä on vain loputon toivottomuus, yksinäisyys ja tuska. Miksi, miksi, miksi....?

Hei Tuntematon, Hemma, Liini ja te muut tätä viestiketjua lukevat. Luin vielä läpi tämän ketjun kirjoitukset ja panin selkeästi merkille, että tässä on ollut ihan sama pettämiskuvio mukana koko ajan - niin minunkin elämässäni. Toinen osapuoli irtautuu perheen normaalista elämänmuodosta ja jollain verukkeella alkaa elää omaa elämäänsä. Usein siihen kuuluu kaverit ja kaverien kanssa juuri baari-illat. Tämä lähtee vaivihkaa käyntiin ja näyttää aluksi päällisin puolin melko viattomalta "kaverien tapaamiselta ja kaverien kanssa hauskan pidolta. Lähes aina pettämiseen yhdistyy ravintoloissa käynti. Tämä on ehdottomasti suuri hälytysmerkki! Tämä kuvio päätyy lähes aina ennemmin tai myöhemmin pettämiseen.

Tuntematon, kerroit yhdessä kirjoituksessasi, että miehesi menisi joka viikko, jos et estäisi. "jalka vipattaa koko ajan". Minun vaimollani tämä vietti esiintyy siten, että hän käy salaperäiseksi, rauhattomaksi ja alkaa etsiä matkakohdetta Suomesta tai ulkomailta vaivihkaa. Sitten lähtee tyttökaverinsa kanssa minulle sen kummemmin edes aina kertomatta mihin maahan on lähdössä. Reissuilla asiaan kuuluu lähes aina ravintolayöt - lyhyemmät tai pidemmät riippuen miesseurasta. Hän hermostuu, jos matkalta tullessa vihjaisen tai kysyn mihin asti sitä oltiin ravintolassa.

Tuntematon, kerroit miehesi jääneen tavoiltaan teinipojan asteelle. Minusta tässä on toinen selkeä ongelman ydin meillä niin monella parilla. Toinen puolisoista on omassa henkisessä kasvussaan jäänyt tunne-elämältään sinne teinivuosiin ja liitossaan käyttäytyy kuten käyttäytyi 13 - 15 vuotiaana. Minun vaimollani ei mikään ole muuttunut noista vuosista, jopa hänen poikakaverinsakin ovat lähes saman ikäisiä, nyt vain muutaman vuoden silloista vanhempia, vaikka hän itse on viisikymppinen.

Meillä on tälle palstalle kirjoittavien kanssa niin kovin paljon yhteistä. Meillä kaikilla tuntuu olevan niin paha olo tapahtuneesta, että sitä ei voi sanoin kuvata. Me yritämme löytää tietä pois kestämättömästä olotilasta. On varmasti juuri oikea tie, että tutkimme ensin voiko puolisomme lopettaa tämän parisuhdetta tuhovan käytöksensä ja monessa tapauksessa suoranaisen elämän tyylin. Joskus se näyttäisi onnistuvan ja tämä antaa toivon pilkahduksen. Jos näet toivoa parisuhteessasi, yritä ihmeessä pelastaa se. Minusta ainoat todelliset merkit toivosta on se, että puoliso todella muuttaa tapansa, haluaa itse hakea terapiasta apua ja muuttua, haluaa sydämestään olla avoin ja rehellinen. Muussa tapauksessa on turha odottaa pettämisen loppumista.

Oman kokemukseni perusteella pettämisestä kiinni jäänyt aina on katuvainen , itkee: "älä jätä, en tee sitä enää koskaan", "sinä ole minulle niiin hirveän tärkeä", "rakastan sinua niin mielettömästi" jne. Olen huomannut, että tällä käytöksellä ei ole tulevaisuuden kannalta paljonkaan merkitystä. Minun kohdallani puolisoni jatkoi tauon jälkeen vanhaa elämäntyliään ja pettäminen jatkui. Odotin todelllista muutosta - sitä ei koskaan tullut. Vielä eron harkinta-aikana piti salaa päästä yölllä ravintolaan ja sitten valehdella ummet ja lammet kun sain asiasta vihiä.

Sanoisin lopuksi Liinille, toivon sinulle jaksamista ja olet ajatuksissani. Kehotan sinua menemään terapeutille. Voin sanoa jo pitkästä kokemuksestani, että se auttaa todella paljon. Olen kohta vuoden ajan käynyt seurakunnan perheterapiassa. Ensimmäinen terapeutti ei oikein tajunnut tilannettani, mutta sain sitten minulle sopivamman ja hänen kanssaan olen voinut käsitellä syvää tuskaani. Paikkakuntasi ev.lut. seurakunnan perheasiain neuvottelukeskus on veloituksetta käytössäsi.

E.V kirjoitti 6.11.2007 8:19

Meillä on tälle palstalle kirjoittavien kanssa niin kovin paljon yhteistä. Meillä kaikilla tuntuu olevan niin paha olo tapahtuneesta, että sitä ei voi sanoin kuvata. Me yritämme löytää tietä pois kestämättömästä olotilasta. On varmasti juuri oikea tie, että tutkimme ensin voiko puolisomme lopettaa tämän parisuhdetta tuhovan käytöksensä ja monessa tapauksessa suoranaisen elämän tyylin. Joskus se näyttäisi onnistuvan ja tämä antaa toivon pilkahduksen. Jos näet toivoa parisuhteessasi, yritä ihmeessä pelastaa se. Minusta ainoat todelliset merkit toivosta on se, että puoliso todella muuttaa tapansa, haluaa itse hakea terapiasta apua ja muuttua, haluaa sydämestään olla avoin ja rehellinen. Muussa tapauksessa on turha odottaa pettämisen loppumista.

Hei E.V.!
Mahdatko muistaa vielä, kun aikoja sitten kirjoitin kommenttejani "toisen osapuolen" näkökulmasta? Siitäkin, kuinka pettäminen ilmiönä pitää sisällään niin monenlaisia syitä.

Kaikki eivät pysty kohtaamaan todellisia syitä. Vaimosi saattaa päästä vähemmällä kärsimyksellä, kun eronne jälkeen jatkaa omaa elämäänsä satuttamatta enää sinua. Tosin erokin satuttaa - onhan teillä monen vuosikymmenen yhteiset muistot.

Itse olen sillä tiellä, että olen joutunut kohtaamaan todelliset syyt hirvittävän henkisen tuskan ja viimeaikojen uusien takaumien tultua fyysisten kipujen kanssa. Siksi olen sitä mieltä, että hän pääsee vähemmällä kärsimyksellä. Mikäli tästä kaikesta vielä joskus selviän (mitä todella pahasti epäilen toisinaan), elämäni on toivottavasti muuttunut kaikilta osin. Toivon löytäväni siihen syvällisen merkityksen pakonomaisen suorittamisen ja pintapuolisuuden sijaan. Toivon myöskin puolisoni jaksavan rinnallani tämän prosessini pyörteissä. Emme pääse kumpikaan helpolla ja tämä kaikki saattaa kestää vuosia ennen kuin voimme todeta, että tämä rääkki kannatti ja sittenkin kestimme - yhdessä!
Voimia sinulle omaan elämääsi! 🙂🌻

Hei, olen lukenut näitä viestejä melkein päivittäin ja tuntuu pahalta miten paljon on surua ja tuskaa tullut toisen pettäessä.
Miehelläni on ollut suhe toiseen naiseen jo 5kk ja olen tiennyt siitä melkein yhtäpitkään.
Olen soittanut tuolle naiselle kerran ja pyytänyt häntä laittamaan jarrut pohjaan ja päästämään mieheni irti mutta ei😭 Mieheni asuu viikot minu ja lasten kanssa ja viikonlopuksi menee naisensa luo, en jaksa☹️ Itku on herkässä, sydän pakahtuu tuskaa, iltaisin kun hän ei ole kotona nukun hänen peiton alla ja pidän jotain hänen paitaa päällä jossa tunnen hänen tuoksun😭 Mieheni valehtelee kokoajan, pettää lupauksensa, huutaa pienestäkin asiasta ja usein syyllistää minua jos kaikki ei mene hyvin eli aloittaa riidan aivan pienestä asiasta ja näin saa syy soittaa tai lähteä sen naisen luo.En tiedä kauanko jaksan, olisiko elämä parempi lasten kanssa keskenään vai jaksanko vielä yrittää miehen kanssa😭

Hei
Voimia vaan kaikille tästä ongelmasta kärsiville. Olen pitkään ihmetellyt niitä, jotka tieten tahtoen lähtevät naimisissaolevan ihmisen mukaan tähän pettämissarjaan. Mitähän he kuvittelevat saavansa naimisissaolevalta ihmiseltä. En siis jaksaisi yksin syyllistää pettäviä puolisoita. Lisäksi meissäkin on omat syymme, miksi toinen lähtee etsimään ulkopuolelta sitä jotain. Kuitenkin,tilanteen tultua ilmi, on aina kunkin elämän kokonaisuus, mitä milloinkin kannattaa tehdä ja mitä prosesseja lähteä läpikäymään. Pettämisen tultua ilmi, on vain pakko lähteä terapiaan. Eihän siitä muuten selviä. Puolisoilla voi olla hyvinkin erilaiset käsitykset siitä mitä se pettäminen on. Jonkun, eli minunkin mielestäni kaikki salaa tapaillut ihmiset ovat pettämistä. Mielestäni pettäminen ei edes välttämättä ole sukupuolista kanssakäymistä (sitähän voi tehdä ilman tunteitakin). Nähdäkseni pettämiseen kuuluu myös toista rakastaminen, jota voi tapahtua vaikkapa kahvilla käydessä. Silloin kun puolison ajatukset ovat jossain muualla kuin kotona, niin tämä häiritsee avioliittoa. Sen sijaan joku pano, jota ei edes muista, niin onko se välttämättä niin paha. Tokihan se voi olla alku jollekin syvemmälle. Avioliitossa pitää voida sanoa, että nyt tapaan sen ja sen naisen tai miehen. Jos näin tapahtuu tietämättä, silloin siihen on joku syy, eli mahdollisesti jotain jota ei voisi muille näyttää. Tilanteen tultua ilmi, se tunneskaala on jotain käsittämätöntä, varsinkin pitkän liiton jälkeen. Itse olen tilanteessa, että en edes halua ajatella eläväni ilman miestäni. Tämä elämä on ollut niin vaativaa, että jos näin kävisi, niin voimia elämän jatkamiseen ei enää olisi. Tässä onkin terapeutilleni töitä. Kuitenkin, kaiken tämän prosessointi hyvässä terapiassa, lue tämä, terapiassa jossa saadaan tietoa, ei vain päänsilitystä ja pilleri poskeen, on todella antoisaa ja kannattaa käydä läpi. Kaikki siinä aikaan saatu on ollut riemastuttava kokemus. Olen jopa tyytyväinen kaikesta tapahtuneesta, sillä elämä on todellakin mennyt parempaan suuntaan. Lisäksi onnen avaimet ovat pikkuhiljaa löytymässä. Ilman tapahtuneita asiota olisin ollut kutakuinkin tyytymätön elämääni.

Hei Kissmiss, luin juttusi ja olen paljon samalla kannalla.Mieheni naisystävä tiesi meidän olevan naimisissa mutta ei välittänyt asiasta. Toivon että elämä tästä vielä korjaantuu ja voisimme elää miehen kanssa yhdessä loppuelämämme mut aika näyttää. Itse en ole vielä terapeutilla käynyt mut tiistaina 27. päivä menen eka kertaa
hiukan jännittää ja pelottaa mutta eiköhän se siitä mene.
Voimia kaikille ja hyvä kun tänne voi kirjoitella ja purkaa tuntojaan muitten samoja asiota kokeneiden kanssa, ihmisten jotka ymmärtää tuskan joka velloo sisällä yötä päivää☹️

Hei, te kaikki petetyiksi joutuneet, toivottavasti en loukkaa teitä osallistumalla keskusteluun tämän otsikon alla. Olen kovasti pahoillaan puolestanne ja ymmärrän tuskaanne. Kaikki me kysymme: MIKSI olemme tulleet petetyiksi ja miksi olemme pettäneet puolisoamme? Moni jää ilman todellista vastausta. On paljon väärin ymmärrystä, oletuksia, syyllisyyttä ja syyllistämistä. Pettäminen loukkaa syvästi ja horjuttaa luottamusta - joillakin ehkä lopullisesti.

Nyt kysyisin; löytyykö niitä avo- tai avioliitossa olevia, jotka ovat päässeet ylitse pettämisen aiheuttamasta kriisistään? No, ehkä heidän ei enää tarvitse käydä näillä palstoilla, vaan elävät auvoista yhteistä elämäänsä uudelleen toisensa löytäneinä ja anteeksi antamuksen kautta opiksi ottaneina toisiaan rakastaen. Olisi hienoa, jos löytyisi myöskin kokemuksia onnistumisista! Millaiseksi elämänne on muuttunut, jos olette pystyneet käsittelemään ja ratkaisemaan pettämisestä aiheutuneen ongelmanne ja jatkamaan yhteistä taivaltanne? Tiedän, että on puolisoita, jotka eron jälkeenkin ovat vielä palanneet yhteen ja löytäneet yhteiselle elämälleen aivan uutta sisältöä.

Noin se varmaan on "kevät"... Jos saa suhteen kukoistamaan, niin eipä enää näillä
sivuilla tarvitse "notkua". Itsekin kaipaisin esimerkkejä onnistumisista! Viime aikoina
olen törmännyt vain juttuihin: ei siitä mitään kuitenkaan tule tai hirveä särö jäi! Ja
minä kun olen haaveillut jopa entistä paremmasta suhteesta...
Meillä on tavallaan kaikki hyvin ja sitten ei kuitenkaan. Pettämishistorian
paljastumisesta on tosin kulunut vain kuukausia, mutta olin jo mielestäni yllättävän
hyvää vauhtia toipumassa. Silti jokin on vielä pahasti rikki, klöntti kurkussa. Haluaisin
kyllä lähelle miestäni, mutta viime aikoina se on ollut vielä vaikeampaa kuin vaikkapa
kuukausi sitten. Kuinka kauan tämä "jähmä"vaihe kestää. On kuin olisin tahmassa.

Miten teillä "kevät" ja "Kismiss" "Tuntematon" tai E.V. ja muut, millaisella aikataululla
asiat etenevät? Suuntaan tai toiseen? Onko teidänkin suhteessanne tullut
taantumajaksoja vai onko tämä lopun alkua? Nykyinen fiilis on rankka myös
miehelleni, kun epäilen,tuleeko tästä sittenkään mitään...(uskon sinua "kevät",
prosessi voi olla yhtä raskas molemmille...) Tiedän silti, etten haluaisi erota. Mutta
kärsivällisyyttä ja pysähtyneisyyden sietoa tässä tarvitaan. Huh huh.

Ehkä pettämisen voisinkin antaa anteeksi, mutta luottamusta ei enää koskaan saa takaisin. Rakkaus jatkuu, mutta yhteiselämä ei. Pettäminen on aiheuttanut niin suuren tuskan minulle, että elämä on luisumassa pahasti alamäkeä. Tunne, että rakastaa jotakuta, jota ei todellisuudessa edes ole olemassa, sillä ei petturi ole se jota rakastan. Sekavaa, anteeksi... Lääkäri määräsi jotain lääkkeitä, että jäisin edes henkiin, taitavat sekoittaa vain enemmän päätäni. Onneksi sentään pääsen pian terapiaan, johonkin tämä tuska on saatava purettua. Inhoan itseäni, kun olen näin heikko ja säälittävä.

Hei Harmaata!
Ymmärtääkseni suurin osa kirjoittajista on niitä, jotka ovat tulleet petetyiksi ja tuntevat suurta tuskaa asian tultua julki. Itse olen se "toinen osapuoli", joka olen ajautunut "tyhmiin tekoihin". Emme ole eroamassa ja rakastamme toisiamme. Olemme olleet 35 vuotta avioliitossa, johon on toki mahtunut myötä- ja vastoinkäymisiäkin. Meillä on ollut normaalia perhe-elämän arkea, jota nyt on keväästä alkaen horjuttanut saamani muistikuvat lapsuuteni väkivaltaisista hyväksikäyttötraumoista. Nyt tiedetään syy käytökseeni. Enää ei tulisi mieleenikään tehdä mitään niin loukkaavaa. Traumojeni työstäminen on ollut tuskallinen prosessi ja se tulee jatkumaan vielä ehkä vuosien ajan. Kärsin syyllisyydestä, vaikka olenkin ollut lapsena uhri ja kokemani kauheudet ovat vaikuttaneet monella tavalla tiedostamattani elämäni valinnoissa ja tekemisissä. Toivon sydämestäni liittomme kestävän ja toivon myöskin voimia muille, jotka ovat siinä tilanteessa, että haluavat ponnistella yhteisen elämän puolesta kriisien ylitsepääsemiseksi.

Silloin kun usko ja luottamus tulevaisuuteen alkaa mennä, olisi paljon apua kannustavista kirjoituksista, joissa kerrotaan kuinka on onnistuttu rakentamaan uudelleen riittävä luottamus ja päästy kriisien ylitse.
Kyllä tänne saa kirjoittaa positiivisiakin asioita - ihan riittävästi saa lukea näitä surullisia asioita. Vai elämmekö niinkuin sananlaskussa sanotaan: "Kel onni on, se onnen kätkeköön" ?

Hei, tätä minäkin halaisin kuulla: kuka on onnistunut pääsemään yli pettämisestä ja miten se on onnistunut. Näitä tarinoita tänne nimenomaan kaivataan. Pettämisen jälkeen petetty on hirveässä hädässä ja joutuu sekasortoisessa tilanteessa päättämään: yritänkö eheyttää jotenkin suhdetta vai otanko eron.

Minusta tuntuu, että päätöstä pitää viivyttää pahimman shokkivaiheen yli ja odottaa kunnes pystyy kunnolla ajattelemaan. On varmasti luonnekysymys sitten, mihin suuntaa päätös kääntyy tämän jälkeen. Ymmärrän sinua Liini, kun sanot, että luottamusta ei enää koskaan saa takaisin. Tämä on totta monella kuten minulla, mutta haluaisin tässäkin kuula niitä, jotka ovat pystyneet luottamuksen rakentamaan.

Sanot Liini naulankantaan, että tunnetta että rakastaa ei ole todellisuudessa edes olemassa, sillä petturi ei ole se , jota rakastan. Näinhän se juuri on. Meillä on ollut tietty kuva kumppanistamme, mutta hän ei olekaan kuvamme kaltainen, vaan hän on joku muu outo ihminen, joka pystyy tekemään tällaisia hirveitä rakkaudettomia tekoja.Tällainen muuttunut toisen tiedostaminen vie paria auttamatta toisistaan erilleen. Miten ja kuka on onnistunut rakentamaan uuden ihmiskuvan kumppanistaan tämän jälkeen siten, että suhde on jatkunut? Tämä on varmaan ihmiselämän haasteellisimpia tehtäviä ja Liini et ole lainkaan sekava etkä säälittävä, jos tunnet voimattomuutta tehtävän edessä. Nyt vain terapiaan ja käsittelemään hirveää möykkyä rinnassa, sitten pienin askelin eteenpäin - isoja harppauksia ei nyt jaksa tehdä eikä ole tarviskaan.

"tuntematon", "kevät" "liini" ja te kaikki muut: etsitään kukin se oma polkumme näissä vaikeissa oloissa. Joskus se varmaan on yrityksen ja erehdyksenkin tie, mutta uskon, että jossain vaiheessa meille selviää oma reittimme. "Kevät" erityiskiitos sinulle rohkeasta esimerkistäsi valottaa asiaa toiseltakin puolelta.

Minä olen pähkäillyt asian kanssa 1,5 vuotta. Siis todella kauan ja vieläkin tulee tosi vaikeita hetkiä, jotka kohta tuntuvat tosi tyhmiltä. Yhtä vuoristorataa; mutta nuo vuoret menevät kauemmaksi ajan kuluessa ja terapian auttaessa. Siis vaikeita hetkiä tulee yhä harvemmin. Minulle sanottiin alkuun, että kotiin ei saa jäädä. Tämä oli hyvä neuvo. Olinhan aina ollut kotona odottamassa miestäni, kun hän tulee töistä. Jos nyt tulee noita ylitöitä, en siis ole kotona hänen kotiutuessaan. Tämä olikin miehelleni aika iso asia. Siis mustasukkaiseksihan se tuli. Itsestään selvyys ei saisi olla! Tätähän ne pettävät osapuolet odottavat toisen olevan. Siis mielenkiinnottomia? Ja mukamas ei osata tyydyttää heidän tarpeitaan. Noh vedä tai työnnä ainahan se etsii minusta jotain moitittavaa. Tässä on vain pidettävä puolensa, eli esitettävä että kumpikin puoli asiassa herättää tyytymättömyyttä, voisikohan herra päättää mitä haluaa. Puhun asiat mahdollisimman suoraan, silläkin uhalla, että se lähtee. Oman elämän hallinta on se avainsana, joka on tullut 1,5 vuoden aikana. En kuitenkaan ole selvillä vesillä, koska noita vaikeita hetkiä vieläkin on. On täysin minun ratkaisu, että suostun olemaan suhteessa tietäen toisen olemassaolosta. Tämä toinen on alkanut lähetellä minulle epämääräisiä tekstiviestejä. Ilmeisesti on kyllästynyt tilanteeseen. Minua lähinnä nuo viestit huvittavat. Ehkä jopa saan niistä voimaa. Tämäkin on tätä vahvuuden kasvattamista, mielestäni. Olen lukenut mustasukkaisuudesta kertovaa kirjallisuutta. Tämä on ehdottomasti hyvä asia terapian ohella. Lääkkeitä en ole suostunut syömään, vaikka itsemurha on monesti ollut hyvin lähellä. Lääkkeet vievät kyvyn ajatella, surra ja toipua sekä tehdä itselle oikeita päätöksiä. Toki tämä vaihtoehto ei sopine kaikille. Kannattaa lukea myös kirja "revitty sydän", jonka ovat kirjoittaneet Buchert-Kiianmaa-Uljas. En ole kuitenkaa aivan varma onnistumisestani, sillä näen olevani tilanteessani ja selvittelyissäni yksin. Ehkä, jos mieheni vihdoin avautuisi, voisi yhteiselämämme avautua parempana. Tämä kyllä edelyttää toisen poistumista kuvioista. Niinpä toivoisinkin sen toisen ottavan ja tulevan esiin, ihan kunnolla.

Hei kaikki petetyksi tulleet, eiköhän uskota parempaan huomiseen vaikka itku on herkässä ja mieli maassa mutta niinkun laulussa sanotaan:
joku aamu heräät huomaamaan sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan....☹️
Omassa kriisissä ilmeisesti on lopputulos se että, mieheni lähtee pois ja jättää minut lapsien kanssa asumaan tänne kotitilallemme, en ole vieläkään hyväksynyt asiaa mutta ei ole paluuta enää entiseen koska en voi luottaa mieheeni, on jäänyt kiinni nyt niin monesta valheesta vaikka sovittiin ja puhuttiin ja hän lupasi olla rehellinen vailla luinka kipeää tekisi😭

Heipä teille kaikille. Uskomatonta kuinka paljon tätä pettämistä maailmassa on. Olenko todella ollut näin sinisilmäinen ja itseeni käpertynyt ja nyt vasta silmäni auki saanut tässä asiassa. Pettämistä on ja on ollut meilläkin. Mies ei sitä tunnusta, mutta selviä merkkejä on asiasta ilmentynyt. Nyt kysynkin teiltä arvon ihmiset lähestynkö tätä mieheni naisystävää kirjeitse ja tiedustelen häneltä missä mennään vai annanko asian vain olla. Tunteet menevät kyllä sellaista vuoristorataa, että enpä tiedä mistä itseni lopulta löydän...

T:Essi

Hei,

Minäkin olen ollut ihmeissäni viimeiset puoli vuotta, että miten paljon pettämistä nykyään on. Mieheni selittää, että kaikihan nykyään ihastuvat työkaveriinsa eihän siinä mitään ihmeellistä ole. Okei, meillä mies on erittäin katuvainen ja pyytää anteeksi ja haluaa jatkaa yhdessä. Mutta tosiaan, olen aivan ihmeissäni, että eikö nykyään ole mitään rajaa, kuka on naimisissa tai muuten varattu. Kaikkikö muut sitten vaan hakevat jotain säpinää ja pientä seikkailua kuin minä. Tuntuu, että olen ollut täysin tollo tässä viime aikoina, kun en ole tajunnut, missä mennään.
Olen itsekin miettinyt tuota, että pitäisikö olla naiseen yhteydessä. Soittaisin ja ehdottaisin tapaamista. Saisin haukkua hänet oikein kunnolla ja kuunnella häne selityksensä. Tosin en tiedä, olisiko hänellä pokkaa tulla minua tapaamaan. Yksi ystäväni sanoi, että älä soita sille naiselle, älä alennu samalle tasolle kuin se naikkonen. Minua vaan ärsyttää tämä osa, että pitäisi vaan olla hiljaa, eikä saisi raivota sille, joka tässä on touhunnut sellaista, mitä ei pitäisi.