Pettäjän tie, elämä sivusuhteen jälkeen
Olen pitkään naimisissä ollut nainen, meillä on pari lasta ja melkein kaksi vuotta minulla on ollut suhde naimisissa olevaan mieheen. Nyt tämä sivusuhde on päättymässä, ilmeisesti lopullisesti, miehen mielenkiinto näyttää lopahtaneen ja itsekin olen ollut jotenkin tympääntynyt koko juttuun viimeisinä kertoina kun olemme tavanneet. Mieheni ei tiedä mitään enkä missään nimessä aio eroa.
Olen ihan rikki, entinen minä ja identiteetti on mennyttä, aiemmin en missään nimessä hyväksynyt pettämistä, olin kunnollinen äiti ja sitoutunut avioliittoon. Nyt olen tehnyt asioita joita en koskaan olisi uskonut tekeväni. Nuorempana en juurikaan nauttinut seksistä eikä mieheni ole koskaan päässyt nahkani alle kuten tämä mies, intohimo oli uskomatonta ja ihanaa vaikkakin harhaa ilman todellista luottamusta ja rakkautta. Tiesin koko ajan että en voi luottaa häneen, ja ilmeisesti sen takia järki pysyi päässä edes sen verran että en tuhonnut avioliittoani hormoni-huumassa. Pari vuotta on pitkä aika; opin tuntemaan hänen elämänsä ja historiansa ja myös perheen vaiheet, rakastuin häneen, tunsin myös myötätuntoa hänen vaimoaan kohtaan, en koskaan mustasukkaisuutta. Ajauduin suhteeseen kun elämässäni oli iso kriisi ja halusin testata viehätysvoimaani ja tuntuihan sitä olevan.
Onko täällä ketään joka on kokenut vastaavaa, miten olette päässeet yli itseinhosta ja sopeutuneet elämään ilman adrenaliinibuustia ja jännitystä? Koen että tämä vertautuu esim. päihteistä toipumiseen, seksikin voi koukuttaa. Hyvääkin on tapahtunut jos olen rehellinen, olen tutustunut omaan ruumiiseeni ja seksuaalisuuteeni aivan uudella tavalla.
Olen aina kärsinyt itsetunto-ongelmista ja ollut masennukseen taipuvainen, murehdin paljon asioita. Ulkonäköni on aina kiinnittänyt ihmisten huomiota ja introverttinä olen kokenut sen monesti kiusallisena, toisaalta toisten huomio ja hyväksyntä on ollut minulle tärkeää epäterveellä tavalla.
Djanna, miten pystyit salaamaan. Luulen että sivusuhde ei ollut kovin tiivistä kanssakäymistä , tai, puolisosi tiesi ja tietää kaiken mutta järkevänä miehenä vaikeni ja vaikenee. Ehkä jotain muutakin mutta jääköön sanomatta.☺️❤️☺️
Hei Djanna!
Minun vastaustani et tainnut varsinaisesti haluta, koska en ole kokenut samaa, mutta tunnistan ex-mieheni kertomuksestasi. Eli olen ollut sillä toisella puolella. Kirjoitat, että et onneksi tuhonnut avioliittoasi. Sitä et varmaankaan vielä voi tietää. Oletko miettinyt, mitä teet, jos miehesi saa tietää? Hyvin monesti petetyt puolisot saavat selville, ennemmin tai myöhemmin, tai ainakin aavistelevat jotain. Ja siinä kohtaa pettäjän valehtelu on erittäin yleistä ja erittäin tuhoisaa (parisuhteelle ja varmaankin pettäjän oman kriisin käsittelylle myös).
Varmaankin sinun kannattaisi hakea jotain apua itsellesi, kävi avioliitossasi sitten niin tai näin. Esim. Väestöliiton nettipalveluista on hyvä lähteä liikkeelle. http://nettipalvelut.vaestoliitto.fi/
Djanna: minä sain selville viiden vuoden jälkeen. Vaimoni sivusuhde hiipui kun saimme kolmannen lapsen, mutta töihin palattuaan se alkoi taas, vaikka välissä oli 300 km ja näkivät 2-3 kertaa vuodessa. Jos suhde olisi loppunut hiipumiseen, niin koskaan en olisi saanut tietää, mutta uudelleen herännyt suhde ja tiivis yhteydenpito herättivät epäilykset ja loppu on historiaa.
Olemme nyt yrittäneet selviytyä siitä vuoden ajan. Vaimoni muuttui jo ennen kiinnijäämistään ilottomaksi ja ontoksi eikä innostunut mistään ja seksi oli vain suorite. Omien sanojen mukaan hän vain odotti kiinnijäämistään ja oli lopulta helpottunut kun näin kävi. Kävimme yhdessä todella alhaalla ja nyt olemme hiljalleen kasvaneet uudenlaiseen parisuhteeseen. Entisenlaista siitä ei tule koskaan, koska jotain on mennyt peruuttamattomasti rikki. Tulemme toimeen ja ehkä se rakkauskin sieltä vielä kurkistaa.
Vaimoni syö tällä hetkellä masennuslääkitystä ja yrittää selvitä itseinhostaan yli. En yritä syyllistää häntä enää, koska näen hänen aidosti katuvan tekoaan. Moni ihmettelee miksen lähtenyt lätkimään, mutta jotkut ihmiset ovat yrittämisen arvoisia.
Jos jotain pitäisi neuvoa, niin hae apua. Jos et pysty olemaan rehellinen puolisollesi ja et tiedä miten hän reagoisi, niin hakeudu psykiatrille keskustelemaan. Ja miksei myös mielialalääkitys tarvittaessa jos itseinho ja masennus vievät elämäniloa.
Olen pahoillani puolestasi ja olen pahoillani aviomiehesi puolesta sillä olen itse ollut petettävänä osapuolena. Se tulee puun takaa kuin höyryjuna.
Kirjoitit myös mun tarinan. Pitkä avioliitto, 2 lasta. Vuoden salasuhde, sellaista intohimoa ja yhteenkuuluvuutta en ole kokenut koskaan mieheni kanssa. Järjellä tiesin koko ajan, että suhde on väliaikainen - olimme aivan liian erilaisia ja mies oli selkeästi ongelmainen ja epävakaa. Mutta voi, miten hyvältä oli tuntea olonsa pitkästä aikaa Naiseksi ja halutuksi. Rakastuin korviani myöden. Suhde loppui kuin seinään. Tekstiviestillä.
Mitä nyt,mun suhteen loppumisesta on kulunut muutamia kuukausia? Ikävä alkaa hiljalleen hellittämään. En inhoa itseäni, olen onnellinen siitä yhteisestä ajasta. Tunsin eläväni! Mutta voinko enää jatkaa avioliittoanikaan? Suhteen myötä tajusin lopullisesti, minkälaisessa kulissiliitossa olen elänyt vuosia. Meillä ei ole kipinää, seksiä, ei yhteisiä unelmia.
Olen päätynyt siihen, että on parasta luovuttaa ja todeta, että avioliiton "parasta ennen"- päiväys on auttamattomasti ohi. Avioliitto on ollut vaikea. On käyty pariterapiassakin, yritetty, yritetty. Suhde oli vain oire huonosta liitosta, ei syy eropäätökseen. Hyvään liittoon, jossa molemmat kokevat itsensä rakastetuksi, ei pääse kukaan väliin. Vuosien torjunnan jälkeen olin "kypsä Marja" poimittavaksi tälle intohimoiselle miehelle...Ja kyllä, allekirjoitan, että hyvään seksiin voi jäädä koukkuun kuin päihteisiin. Siitä vierotus on vaikeaa. Kun vielä hölmö uskoin kaikkiin niihin kauniisiin puheisiin.
Mitä tästä opin...? Tämä on elämää ja joskus on pakko luovuttaa. 😟😟
Sanot, että hyvään avioliittoon kukaan ei pääse väliin. Väärin. Kyllä pääsee. Meillä oli hyvä liitto. Tiivis perheyhteisö. Oli seksiä ja hyvää. Oli yhteistä tekemistä. Silti nainen luikerteli mieheni elämään. Ihmiset ovat heikkoja. Ehkä miehet heikompia kuin naiset. Nyt pettäjä kärsii, petetty kärsii, ehkä myös tuo toinen nainen. Erotkaa hyvät ihmiset jos liito on huono ja hakekaa sitten vasta uusi kumppani. Erosta selviää, mutta ei siitä että pelataan selän takana ja valehdellaan.
ASM kirjoitti 24.4.2016 7:10
Sanot, että hyvään avioliittoon kukaan ei pääse väliin. Väärin. Kyllä pääsee. Meillä oli hyvä liitto. Tiivis perheyhteisö. Oli seksiä ja hyvää. Oli yhteistä tekemistä. Silti nainen luikerteli mieheni elämään. Ihmiset ovat heikkoja. Ehkä miehet heikompia kuin naiset. Nyt pettäjä kärsii, petetty kärsii, ehkä myös tuo toinen nainen. Erotkaa hyvät ihmiset jos liito on huono ja hakekaa sitten vasta uusi kumppani. Erosta selviää, mutta ei siitä että pelataan selän takana ja valehdellaan.
Aivan niin. Hyvä seksi e i ole tae avioliiton/parisuhteen onnistumiselle. Hyvä seksi pettäjät-suhteessa ei takaa suhteen onnistumista ja jatkuvuutta. Täytyy olla muita yhdistäviä tekijöitä kuten moraali (anteeksi) joka ei nyky maailmassa taida olla kovin arvostettu sananakaan - niin ja toisen kunnioittaminen.Olen tätä mieltä, kuin myös edellisen kanssa pettämisestä ylipäätään. Mielestäni suoranaista röyhkeyttä olipa pettämistilanteessa aloitteen tekijänä kumpi tahansa. Pettäminen on toisen (petetyn) arvojen loukkaamista, se on toisen onnen kadehtimista, ties mitä. Kaiken kaikkiaan petetty saa ikuisen haavan sieluunsa, sitä en itse ole koskaan aiheuttanut josta olen onnellinen, vaikkakin haavoitettu sellainen. Kosto puuhiin en aijo.🙂👍 sen verran tiedän, olen kokenut ja pettynyt 🙂👍
Ihan nyt mielenkiinnosta te naimisissa olevat ihmiset, jotka huumassanne rikotte paljon myös monesti naimisissa olevan petturikumppanin kanssa: miksi ei missään vaiheessa osaa kääntyä takaisin? Miksi ei???
Rikki menee oma perhe, oma pää nyt näköjään ainakin, ja samalla pahimmassa tapauksessa petturikumppanin perhe. Ihan on vaikea ymmärtää, että jos on niin onneton omassa liitossaan, miksei hoida sitä ensin pois ja etsi sitten vapaita kumppaneita, jos se kipinä nyt niin on kadonnut?
Edelleen jaksan ihmetellä, miten rakkaus loppuu, jos se on joskus alkanut? Ei kai rakkaus omiin lapsiin tai vanhempiinkaan sillä tavalla vain "lopu"? Vaikka eivät aina niin mieleen olisikaan.
Kunhan nyt ihmettelen.
😑❓
1Maisa kirjoitti 24.4.2016 16:56
Rikki menee oma perhe, oma pää nyt näköjään ainakin, ja samalla pahimmassa tapauksessa petturikumppanin perhe. Ihan on vaikea ymmärtää, että jos on niin onneton omassa liitossaan, miksei hoida sitä ensin pois ja etsi sitten vapaita kumppaneita, jos se kipinä nyt niin on kadonnut?
Koska ihmiset tottuvat siihen "onnettomana" olemiseen. Arki kuitenkin sujuu, laskut maksetaan, lasten kanssa on kiva olla. Toiset ovat epämääräisen tyytymättömiä ja väsyneitä, mutta pysyvät silti, koska minne muuallekaan sitä menisi - miksi rikkoa perhe vain siksi, että on epämääräisen tyytymätön ja elämä on tasaista ja hailakan väristä. Toiset eivät edes huomaa vaan menevät vain päivästä toiseen sen verran puuhakkaina.
Sitten tulee se uusi rakkaus, joka räjäyttää värit uudelleen taivaalle. Vasta silloin moni havahtuu siihen, että entinen elämä oli jo menettänyt värinsä. Sitä oli niin tottunut, ettei huomannut. Joskus tämä on tietenkin vain näköharha ja vanhaan kaivataan takaisin, joskus se on pysyvämpää. Mutta tämä on se syy, miksi suurin osa ihmisistä ei eroa ennen pettämistä - koska ennen sitä ei ollut mitään erityistä syytä erota. Elämää ei pidetty erityisen huonona, kipinän puuttumista ei murehdittu aktiivisesti tai sitä pidettiin normaalina, elämältä ei odotettu enempää.
Siksi nämä "erotaa ensin, etsikää uusi sitten" -neuvot ovat valitettavasti aika turhia eivätkä osu maaliin. Harva näistä pettäjistä oli nimenomaan etsimässä itselleen toista.
Ne, joilla on useampi pelkästään seksuaalinen kohtaaminen/lyhyt suhde ovat vähän eri asia. He eivät eroa, koska he eivät ole hakemassa mitään uutta suhdetta mistään, ainoastaan seksiä, olipa syy se, että ovat tyytymättömiä seksiin puolison kanssa tai ovat ihmisiä, jotka ylipäänsä haluavat seksiä useiden ihmisten kanssa.
En sano, että nämä asiat olisivat oikein, mutta kun kysyttiin, miksi tyypit eivät ensin eroa.
Se taas, loppuuko rakkaus vai ei, on ihmissidonnaista. Kyllä rakkaus voi omiin vanhempiinkin ja lapsiinkin loppua - jos sitä on koskaan ollutkaan. Eivät kaikki rakasta vanhempiaan tai lapsiaan ja vaikka rakastaisivat, eivät kaikki rakasta ikuisesti. Ihmiset ovat erilaisia. Toiset eivät lakkaa rakastamasta ikinä, vaikka eroaisivat eivätkä näkisi toista enää koskaan. Toiset lakkaavat rakastamasta kuin seinään. Kyllähän tälläkin palstalla moni petetty on kuvannut rakkauden loppuneen, joskus jopa siihen paikkaan - miksi se ei pätisi pettäjän kohdalla? (Toki moni on myös kuvannut sen jatkuvan ja jälleen, miksei pettäjänkin kohdalla?)
Ymmärrän Theofano tuon tottumisen onnettomana olemiseen. Ja olen lähipiirissä nähnyt paljon liittoja, joiden koossapysymistä on ihmetellyt. Ja ymmärtänyt niissä sen tarpeen muutokseen.
Mutta se muutos. Kun sitten on meitä tavallisessa, ehkä pitkässäkin liitossa eläviä, joilla asiat periaatteessa on ihan ok. Varmasti tulee puolin ja toisin hetkiä, että kaikki tuntuu olevan haalean harmaata. Mutta olisi niin reilua, kun edes yrittäisi ensin tehdä jotain sen oman liittonsa hyväksi. Ja ellei ole enää tahtoa, eroaisi reilusti. Petetyksi tuleminen rikkoo, toki jätetyksi tuleminenkin... Petetty miettii miksi en kelvannut, miksi en riittänyt... Sinänsä hyviä pohdintoja, mutta kipeitä, kun toinen hehkuu uuden rakkauden huumassa. Minä olin se kohde joskus, miksi en saanut enää edes mahdollisuutta?
Ja ehkä ymmärrän joskus tuon rakkauden loppumisen? Jos joskus on jostain välittänyt todella sydämensä pohjasta, on surullista, että sen voi unohtaa? Vaikka ukko on tehnyt mitä on, välitän hänestä edelleen paljon. Vai siitä mielikuvasta mikä hän oli... Ihminen kun muuttuu.
Hmm...?
😐
Theofano sen sanoi aika hyvin. Itse kerroin miehelleni varsin selväsanaisesti että nyt ei tunnu hyvältä, että en tunne itseäni naiseksi, en koe tulevani huomioiduksi. Miehen mielestä yritin vain keksiä turhaa draamaa eikä asiaan koskaan palattu hänen lupauksestaan huolimatta. Sitten vastaan sattui ihana ihminen... ja minä (josta ei meistä kumpikaan olisi uskonut) petin. Suhde oli lyhyt, mutta salaisuus raskas kantaa. Miehelleni tunnustin aivan kaiken ja suhde loppui vaikka sen lopettaminen oli vaikeaa tunteiden takia. Ja suhde oli enemmän henkinen kuin fyysinen. Kaikki paljastui 6,5 kuukautta sitten. Ja vaikka tein väärin ja satutin miestäni kovasti, olemme edelleen yhdessä ja tavallaan kaikki on jalostanut meidän suhdetta paremmaksi. Kuitenkin koin niin että 15-vuoden suhteelle on annettava toinen mahdollisuus ja tilanne on se että kaikesta huolimatta haluamme pysyä yhdessä. Mieheni sanoi että hän sai kunnon herätyksen, ehkä turhan rajunkin. Ei miehenikään ole täydellinen ollut, vaikkakaan tietysti sekää ei oikeuta pettämistäni.
Niin, miksei lähde. En tiedä. Itsellä on joku kriisi menossa, olen onneton juuri nyt. Mies ei ymmärrä, koska hän on aivan tyytyväinen, hän ei pysty ymmärtämään, että olen onneton. Erinäisistä syistä, kriisi on minun ja heijastuu parisuhteeseen. Vieraisiin en ole menossa, kokeiltu, ei ole minun juttuni, mutta voin ymmärtää, että ihastuminen ja uusi ihmissuhde tuo jollekin sitä kipinää elämään. Kyllähän se tuottaa erinäisiä mielihyvähormoneja, saa tuntemaan olevansa taas elossa. Uskon ja tiedän, että jotkut syrjähypyn ovat vain toisen kriisistä, se on ehkä tapa "pysyä pinnalla". Ei ole tarkoitus loukata ketään, vaikka niinhän siinä yleensä lopulta käy. Ehkä pitäisi ennemmin hakeutua hoitoon tai pilleripurkille, en tiedä.
Maisa1:
Ei se reilua ole. Elämä ei valitettavasti ole reilua... Osa on yrittänyt tehdä jotain liittonsa eteen, mutta epäonnistuen, kuten Sweet82 kertoi. Osa ei ole, koska eivät tosiaan ole tajunneet tehdä, kaikki on hukkunut arjen kiireisiin ja liiton heikko tola oivalletaan vasta, kun sen eteen asetetaan uuden rakkauden peili - mutta sitten on jo usein myöhäistä. Harva lähtee tahallaan rikkomaan ja pettämään ja epäilen, että se "kylmyys", joka usein huokuu petettyä ja jätettyä kohtaan näissä tilanteissa on puolustusmekanismi. Pettäjä ja jättäjä ei tahdo eikä kykene näkemään tekemäänsä vahinkoa, joten hän kieltäytyy näkemästä sitä, torjuu sen ja kylmenee entistä puolisoaan kohtaan. Koska jos hän välittäisi, se tekisi kipeää. Toinen on sitten se, että rakastuminen on erittäin voimallinen tunne, joka jyrää kyllä kaiken muun tieltään aivoissa. Se mielihyvähormoniryöppy ei jätä tilaa entiselle elämälle ja ihmiset tekevät hulluja asioita. Kuin olisivat aineissa ja niin he tavallaan ovatkin. Se mielihyvä vain on niin voimakas, että siitä tulee tärkeämpää kuin mikään muu. Kaikki eivät koe sitä näin, mikä on loogista, koska ihmisethän kokevat humalankin eri tavoin.
En tässä puolustele ketään. Kerron vain, kun kysyttiin "miksi". (En ole itse tehnyt tuota kylmyys-juttua, mutta tuolta se minun silmääni näyttää.)
Rakkauden loppumisesta sanoisin, että se ei ole kuitenkaan sama kuin unohtaminen. Jotkut tosiaan haluavat pyyhkiä kaiken muistoistaan, mutta epäilen taas, että se on suojamekanismi. Ja toisaalta vähän pohjaa sille yhteiskunnan tiukan monogamian ideaalille, jonka mukaan exänkin kanssa tekemisissä oleminen on vähän epäilyttävää. Mutta toiset eivät unohda, vaikka rakkaus loppuisikin. He voivat muistella lämmöllä mennyttä rakkautta, vaikka eivät enää haluaisi tämän kanssa elää.
Arvelen myös, että osa pettäjistä, etenkin niistä, jotka pettävät useammin kuin kerran, on itse asiassa ihmisiä, joille ei sovi yksiavioisuus. Kaikki eivät ole yksiavioisia. Ei niin, etteivätkö kaikki pystyisi siihen suorituspuolella, mutta osan se tekee onnettomaksi ja on vaikeaa elää, jos on koko ajan taustalla onneton. Tämän hetken normi kuitenkin on tiukka monogamia, joten moni sitten yrittää kuitenkin - ja epäonnistuu.
Kiitos Theofano asiallisista ja kärsivällisistä vastauksistasi, vaikka petettynä ja loukattuna en haluaisi tätä toista puolta asiasta nähdä tai edes yrittää ymmärtää 😉
Rakennamme yhteistä tulevaisuutta pettäjäukkoni kanssa edelleen ja haluaisin ymmärtää ja osata varoa tulevaisuudessa. Toisaalta joudun opettelemaan hetkessä elämistä, hyvistä hetkistä nauttimista ja luottamista. Tämä on vain vienyt niin paljon voimia. Tiedän, etten olisi onnellisempi yksin, se on kokeiltu. Olin onnellinen ennen tätä kamalaa paria vuotta. Nyt olen sitten vain... En tiedä? Ok?
Vaikka elämä on nyt taas kohtuullisen hyvää, tässäkin ketjussa käy tuskallisesti ilmi, että petturikumppani pyörii pettäjän mielessä, vaikka pettäjä palaa siihen entiseen liittoonsa ja sivusuhde lopetetaan. Tahtomattani mietin verrataanko minua siihen toiseen, vaikka luokseni palattiinkin.
Että tältä pohjalta 🙂🌻 Ehkä se tästä iloksi muuttuu vielä.
Maisa1:
Se liiton ulkopuolinen kumppani voi jäädä pyörimään mieleen joksikin aikaa, mutta yleensä se kyllä hiipuu ajan mittaan. Ymmärtääkseni teilläkin on jo aikaa siitä, joten ei ole todennäköistä, että kyseinen tyyppi olisi aktiivisesti miehesi mielessä enää. Vertaamisesta on paha sanoa. Kyllähän jotkut vertaavat kumppaneitaan keskenään, oli siis kyse existä, liiton ulkopuolisista tai kenestä hyvänsä, mutta en tiedä, miten yleistä se on. Lähden itse aina siitä oletuksesta, että vertailua ei tapahdu, koska mun mielestä vertailu on niin turhaa ja mieletöntä ja ihmisen oma ongelma, jos se sitä tekee. Mutta siis, ymmärrän kyllä sen pelon, kun on petetty - olen ollut silläkin puolella. Ja kyllä muuten sieppasi silloin aikanaan.
Oma tilanteeni on sikäli erilainen, että minua on petetty ja olen pettänyt itse. Samassa suhteessa. Tähän mennessä olemme paitsi kursineet kaiken kasaan onnistuneesti niin mua ei enää oikeasti suuresti kiinnosta, käykö herra jossain seikkailemassa vai ei. Kokonaisuuden kannalta katson, että sillä ei ole minulle sen suurempaa merkitystä edellyttäen, että mies rakastaa minua ja haluaa pysyä minun kanssani eikä mahdollinen seksi/sivusuhde vaikuta meidän suhteemme laatuun.
En nyt neuvo muille samaa, yhdelle sopii yksi ja toiselle toinen. Mutta jossain vaiheessa, jos haluaa suhteen jatkuvan, on vain pakko luottaa. Ei ehkä välttämättä edes siihen, että toinen ei käy vieraissa vaan luottaa itseensä - luottaa siihen, että maailma ei romahda, vaikka toinen kävisikin vieraissa. Suhde voi toki romahtaa, ei sitä tarvitse hyväksyä, jos ei halua, mutta ehkä se helpottaa, jos luottaa omiin voimiin ja kykyihin?
Kiitos kommenteista, olen hakeutumassa terapiaan. Olemme myös aiemmin käyneet pariterapiassa mieheni kanssa, joten yrittämisen puutteesta ei ole kysymys. Vuosikausia minä olin se joka oli aloitteellisempi esim. seksin suhteen, mutta jotenkaan se ei vaan meillä suju. Pettäjänä olen epäluuloinen, joten tarkistan säännöllisesti mieheni älypuhelimen (satun tietämään turvakuvion), joten tiedän että hänellä ei ole ketään.
Tuosta rakkaudesta halusin sanoa pari sanaa; voi olla vaikea tajuta että se mitä tein ei ollut mitenkään suunnattu miestäni vastaan, tein sen ihan puhtaan itsekkäästi itselleni, siinä purkautui vuosien seksuaalinen turhautuminen. En ole missään vaiheessa lakannut rakastamasta miestäni, se rakkaus on vain erilaista, syvempää ja samalla arkipäiväisempää, kun toiseen mieheen se oli aistillista ja pinnallista, lopulla kaikki tuntui enemmän ja enemmän ontolta mitä rakastuneempi olin, koska en voinut luottaa häneen, luottamus on kuitenkin todellisen rakkauden perusta. Luulen että monesti pettäjä ei lähde pettämään siksi että se kumppani olisi jotenkin huono mies/vaimo/rakastaja, ennemminkin täyttämään jotain tyhjyyttä itsessään.
Voimia kaikille!