Petetyn tie on ahdistavaa!
Olen ollut naimisissa yli 30 vuotta, mikä on mielestäni todella pitkä aika. Meillä on ollut paljon hyviä hetkiä mutta valitettavasti myös huonoja.
Miehelläni on ollut useita suhteita avioliiton aikana. Jotenkin olen aina vaistonnut, että kaikki ei ole kohdallaan. Siitä syystä olen käyttänyt kaikki salapoliisitaitoni ja onnistunut ”narauttamaan”. Koskaan mieheni ei ole myöntänyt, että suhteissa olisi mitään väärää; on vain työasioita tai muuten pari kertaa ollut kuuntelijana.
Viimeisin suhde alkoi reilu vuosi sitten. Tämäkin paljastui, kun aloin epäilemään epämääräisiä menoja, puhelimen piilottelua yms. näitä tyypillisiä oireita. Salapoliisitaitojeni ansiosta onnistuin saamaan tuon naisen nimen ja osoitteen. Muutaman kerran ajoin tuon naisen talon ohi ja hups. muutaman kerran löysin mieheni sieltä. No, niihinkin käynteihin löytyi selitys: työasiaa, lampun vaihtoa yms. Kaikki kanssakäyminen, myöhäiset puhelinsoitot, yölliset tekstailut liittyivät työhön??
Sain tietysti raivareita ja lupasin jättää mieheni. Hän vannoi lopettavansa kanssakäymisen tämän naisen kanssa kokonaan tai jos on jotain pakollista asiaa, niin hän hoitaa sen avoimesti, ilman salailuja. Koska minua hän rakastaa eikä voi tulla toimeen ilman minua.
Viimeinen niitti tuli viikko sitten, kun taas aavistin jotain. Mieheni oli työmatkalla, ja ei yllätyksenä, samainen nainen oli samalla paikkakunnalla ja he ainakin saapuivat kotiin (siis naisen kotiin) samalla autolla.
En tiedä, olenko turhan itsekäs, kun haluan olle ainoa nainen miehelleni, enkä hyväksy suhteita muihin naisiin. Omasta mielestäni suhteessa on salattavaa, kun kaikki tehdään salassa. Työmme puolesta joudumme olemaan paljon eri ihmisten kanssa tekemisissä ja soittelemaan myös kotoa. Mutta ei minun mielestäni työasioita hoideta iltaisin, viikonloppuisin tai varsinkaan yöaikaan.
Jotta itsekunnioitukseni edes jotenkin säilyisi, olen nyt laittanut avioeroprosessin liikkeelle. Tiedän, ette yksinkään ole hyvä olla mutta ei myöskään näin. Edelleen mieheni on siinä ajatuksessa, että muutama päivä ja kaikki taas palautuu ennalleen.
Mitä mieltä muut ovat tilanteestani?
Hei!
Hyvä että olet pannut pisteen asialle. Tottakai avioliittoon kuuluu että sinä olet ainoa nainen! se nyt ei ole mitenkään hurja ajatus!😉
Selvästikin sinun olikin aika vaientaa höpötys! Hyvä kun olet sen verran itsekunnioitusta pystynyt jättämään itsellesi.
Nyt etene avioeroprosessissa. Jos miehesi aikoo saada sinut takaisin niin puhdistakoon pöydän. Juu aivan hyvin voi ja kuuluukin sopia että työasiat hoidetaan työpaikalla työaikaan. Olet AIVAN oikeassa🙂👍
Lähetän paljon rohkeutta ja itsepäisyyttä.... äläkä lipeä päätöksestäsi. Älä usko lupauksiin vaan tekoihin. Voisi olla hyvä ajatus että vaadit kertakaikkiaan tunnustamaan ihan siksi että moni valehtelee ja vähättelee enemmän itselleen, ettei joudu todella kohtaamaan tekoaan.
🙂👍
No kukin meistä säätelee parisuhteensa pelisännöt.Selvästikkin tuo loukkaa sinua,joten silloin sille tarvii tehdä jotain.
Voimia ja itsensä tutkiskelua se vaatii.
Se,että olet jo tehnyt asioille jotain mikä on hieno asia.Sinulla on tavoite ja toivottavasti pystyt toteuttamaan sen.Itsekunnioitusta ei parane unohtaa heikkoina hetkinä.Totta kai miehesi kuvittelee,että päivä ja kaikki on taas hyvin.Hän on kerennyt tottumaan siihen,että jatketaan samaan malliin.Teki hän mitä tahansa.
Anteeksi jos sanani on liian julmia.Voimia ja jaksamisia sinulle.
Tuttua on tuo tunne, joskin minulla jo taka-alalle jäämässä.
Työasioiden varjolla voi tehdä, melkeimpä mitä vaan....mutta ompa siellä kyllä tumpelo nainen, joka ei itse saa edes lamppuja vaihdettua.
Jos miehelläsi on näitä seikkailuja ollut ja niille ei loppua näy, niin miksi jäädä tuleen makaamaan? Mitä muuten, miehesi tuumaisi jos sinä hommaisit itsellesi rakastajan, lamppuja vaihtelemaan?
olet antanut miehelle jo niin monta mahdollisuutta, että nyt on armon ajat jo käytetty.
Hei mirjakki!
Ihan oikean ratkaisun teit, kun lähdit eroa hakemaan. Ei ole itsekkyyttä toivoa puolisolta uskollisuutta. Se on minusta miltei vaadittavaa. Ei ole rakkautta eikä reilua puolisoa kohtaan hyppiä vieraissa.
Itsellänikin päättyy n.20 vuotinen avioliitto, kun puolisoni lähtee toisen naisen matkaan. Se sattuu v*t*sti. 🌻🙂🌻
Ihmettelen itsekin, miksi olen aina jatkanut. Kai sitä on vaan ollut niin riippuvainen.
Tosin meitä sitoo vielä tuo työkin, kun olemme yrittäjäpariskunta. Mutta uskon, että pystyn repäisemään itseni siitäkin irti. Mieheni tosin on sen jälkeen melkoisessa pulassa, koska hän ei ole mikään talousihminen, ei kotona eikä työssä. Mutta eiköhän siihen homaan jokua naispuolinen löydy helposti.
Niin ja tottakai mieheni kuvittelee mielessään, että tästä taas jatketaan, kun aina on jatkettu. Että olen ollut idiootti Jo hän eilen illalla sanoi, että jatketaisiin "puhtaalta pöydältä". Miltä? Eihän se luottamuskaan ole koskaan päässyt palautumaan, vaan aina on tunne, että joku toinen nainen on mielessä.
Juu hyvä Mirjakki!
Tuolla tarmolla eteenpäin!
🙂👍
Älä mitään, meitä idiootteja piisaa, vielä seuraavassa sukupolvessakin.
Tuo on todella se yhdistelmä, yritys+avioliitto, joka on melkoinen sinetti papin aamenelle. Siinä muuttuu niin paljon, jos toinen lähtee ja uskonkin että siihen miehet luottaakin, "eihän se nyt anna yrityksen mennä huonosti, se mihinkään lähde..."
Mutta, jospa sieltä 🙄 tulisi se "lampunvaihto taidoton" jatkamaan ja mies joutuu kouluttamaan 😉...ja uskon, siinä vaiheessa hän katuu joka ainoaa petostaan.
Vahingonilo on ainoa aito ilo.
Niinpä, eteenpäin on mentävä. Eniten harmittaa, kun mies ei edes tässä tilanteessa voi tunnustaa tekosiaan. Vaikka minkä faktan vedän esiin, niin aina löytyy parin nielaisun jälkeen selitys. Musta tuntuu, että hän ei itsekään tiedä, mikä on totta ja mikä tarua. Aikansa kun selittelee, niin uskoo itsekin omia juttujaan.
On vielä yks asia millä hän mua yrittää pitää kiinni. Vetoaa sairauteensa, joka on todettu tuossa vuoden vaihteessa. Mutta vielä ei tiedetä, kuinka vakavasta on kysymys. Tai siis vakavaa on, mutta luulisi tässä vaiheessa varsinkin turvautumaan vaimoonsa, koska molemmat tarvitsisimme tukea.
Tällä hetkellä meillä ei juurikaan puhuta. Vastailen tarpeellisiksi katsomiini kysymyksiin, muuten olen kuin miestä ei olisikaan.
Musta tuntuu, että kaikki tämä on yhtä pahaa, kuin olisi turpiinsa saanut. Onneksi väkivaltaa ei ole koskaan perheessämme ollut, siis fyysistä.
sehän tässä hurjinta onkin, että henkinen väkivalta on usein fyysistä pahempaa. ainakin se menee kipuna luihin ja ytimiin. on vaikeaa selvitä suurista pettymyksistä, tarkoitan tällä sitä että jos petyt itseesi, suhteeseesi tai mihin tahansa mihin on uskosi ladannut. tässä sinun tapauksessasi myös tuo läheinen ihminen. on vaikea käsitellä sitä miten joku niin lähellä voi puukottaa selkään.
on minun tässä helppoa sanoa ettei se ole arvoisesi, ansaitset parempaa ja niin se onkin. tällä hetkellä ei sitä kuitenkaan vielä nää, siihen menee aikaa, voi mennä paljonkin.
ihminen pystyy kuitenkin selviytymään pettymyksestä. se on varmaa tietoa. sinä selviät.