Petetty ja jätetty, vaikka anteeksi annoin.
En ole koskaan kirjoittanut tällaisiin paikkoihin, mutta nyt tuntuu, että on pakko yrittää, jos vaikka se auttaisi.
Elämäni romahti pari kuukautta sitten, kun 10 vuoden suhteen jälkeen avomieheni päätti, että hän haluaa jatkaa yksin.
Kaikki alkoi siitä, että noin vuosi takaperin mieheni kertoi pettäneensä minua kerran kännissä. Annoin anteeksi koska rakastan häntä niin paljon. Sen jälkeen suhde on ollut vaihteleva, välillä kaikki on hyvin ja välillä ei, mutta hän ei ole pettänyt uudestaan. Edelleenkään asiat eivät olleet kuten ennen, mutta mielestäni parempaan päin, suunnittelin naimisiinmenoakin viimein. Kunnes sitten, kun otin taas kerran tulevaisuuden puheeksi ja sanoin, että on pakko jotain päätöksiä tehdä, mieheni sanoi, että haluaa jatkaa yksin.
Avomieheni on ollut oikeastaan ainoa ihminen maailmassa, johon koskaan olen menneisyyteni vuoksi voinut luottaa aivan täysin ja nyt hänkin petti ja jätti minut aivan yksin. Tuntuu, etten koskaan pääse tästä yli ja haluaisin vain luovuttaa. Elämänhalu on täysin kadoksissa ja kaikki vain sanovat, että aika parantaa…
Heippa
Olen pahoillani sinun puolesta mut elämä välillä mut niistä vaan on mentävä / päästävä
yli ja niin sinäkin pääset.
Mut onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja???
se auttas elämässä eteenpäin.
Nyt et saisi yksin ongelmiesi kanssa
nyt vaan pitää katsoa elämää vähän pidemmälle ajalle niin kyllä se elämä
siitä järjestyy sen tiedän.
Kyllähän pettäminen on mielestäni kova loukkaus toista kohtaan.
Kaunista syksyä sinulle
Mulla ei ole juurikaan oikeita ystäviä, muutamia kavereita on, mutta heidän kanssaan en osaa asioistani puhua eikä heillä tahdo olla aikaa mulle. Saattaa johtua myös siitä, että en ole heille kertonut kuinka vaikeaa mun elämä tällä hetkellä on eivätkä varmaan tajua sitä koska eivät ole itse samaa kokeneet koskaan.
Pettäminen ei ole mulle tällä hetkellä se ongelma vaan se, että nyt yhtäkkiä kaikkien näiden vuosien jälkeen oon aivan yksin, aiemmin joku oli aina siinä vierellä, vaikka ei fyysisesti niin silti aina siinä. Mieheni on auttanut mut niin monen raskaan asian yli elämässä ja huomaan nyt, että oon eläny mun elämää hänelle ja koko ajan kaiken ajatellut sen mukaan, mikä hänelle olisi parasta. Nyt sain kiitokseksi tämän. Sillehän ei tietenkään voi mitään, jos rakkaus loppuu, mutta en voi ymmärtää, miten niin pitkän ajan jälkeen rakkaus vain yhtäkkiä katosi. Hän ei jättänyt mua kenenkään toisen takia, sen tiedän ja hän myös yrittää nyt mua auttaa parhaansa mukaan, se ei vain ehkä ole ihan paras tapa selvitä tästä kaikesta jos ainoa juttukaveri on se, jota on niin valtava ikävä ja jonka lähtöä suree. Meillä on aina ollut hyvät välit ja olen hänelle puhunut ihan kaikesta, nyt kuitenkin huomaan, että sama ei ollut toisinpäin.
Kaikkein vaikein asia ymmärtää on varmaankin se, ettei mieheni kertonut mulle mitään siitä, että ei rakastaisi mua vaan päinvastoin, ihan muutamia viikkoja ennen kun lähti vannoi, että rakastaa ja haluaa pysyä mun vierellä. Nyt hän kuitenkin sanoo, että ei ole kertaakaan lähtönsä jälkeen ajatellut palaavansa takaisin eikä tunne halua jatkaa yhteistä elämää.
Tuntuu niin pahalta ja yksinäiseltä, mutta jospa tämä kirjoittaminen tänne helpottaisi.