Hei!

Avaapas hieman enemmän itseäsi ja kerro mikä on ajanut sinut tähän tilanteeseen ja näihin tunteisiin.

Varmasti löytyy monet silmät ja korvat täältä jakamaan iloja ja suruja.

Voimia!

Mielellään kuulisin lisää, olen itsekin paininut ehkä samantyylisen ongelman kanssa ja toivottavasti pystyisin auttamaan!

Toivon voimia ja jaksamista.

Samassa tilanteessa ollaan. Parisuhde kriisissä. Et ole ainut... En vaan minäkään tiedä kuinka eteen päin mennää/ lähdetään? Meillä avioliittoa 21v ja lapsia edemmän. Minä työtön/ osa-aikainen, mies kohta myös työtön. Puhumattomuus , luottamuksen puute, syytökset.. ne meillä arkipäivää.

Varmasti jokainen joka on ollut pitkään saman ihmisen kanssa tuntee välillä kyllästymistä niin parisuhteeseen kuin omaan elämäänsä. Voin ainakin itse tunnustaa, että 15 yhteisen vuoden jälkeen välillä toinen osapuoli tuntuu aika "tasapaksulta", tietää jo valmiiksi, mitä puoliso sanoo tai tekee seuraavaksi...

Minut pysäytti tänä aamuna Huomenta Suomen aamu-tv, jossa kerrottiin, kuinka avioeroissa vain harvat miehet saavat pitää kunnollisen suhteen lapsiin, ja kuinka kaikki osapuolet kärsivät asiasta. Silloin ajattelin, että koska perheeseemme kuuluu alakouluikäisiä lapsia, yritän viimeiseen asti, että perheemme pysyisi ehyenä.

Olisiko apua, jos listaisit kaikki suhteenne positiiviset ja negatiiviset asiat, ja niiden pohjalta pohtisit parisuhdettanne uudemman kerran?

Tsemppiä!🙂👍

Mieheni on työholisti. Se onkin sitten tärkeintä kaikessa. Minä koen etten koskaan ole saanut sitä mitä eniten olen toivonut, että olisin ykkönen hänelle. Läsnäolo ja tunne puuttuu. Läheisyys. Ravaan tansseissa, se on elämäni ilo ja riemu. Mieheni käy myös, yhdessäkin käymme, emme vaan tanssi kuin ne pari pakollista. Kumpikaan ei halua.

Tuttu juttu. Mutta ei sitä työtä voi oikeen mieheltä viedä, jos se määrittää hänet ja miten hän sitten kokee itsensä. Yrittäisin vain hyväksyä asian. Välttämättä ei minusta tarkota ettetkö olisi miehellesi hyvinkin tärkeä, mutta ehkä kakkonen etkä ykkönen. Meinaan että se ykkönen on mies itse ensin. Ehkä tuo on hänen ainoa tapansa tuntea itsensä kokonaiseksi, päteväksi, tarvituksi ja hyväksi. Epäilen että itse olet melko vahva nainen ja miehen miehisyys vaatii vielä enemmän todistetta työn kautta.

mielenkiintoinen tuo viimeinen kommentti 🙂🌻

Tuntuu vaan siltä että mulle ei riitä se kakkosena oleminen, enää. HALUAN muuta. Ja se tunne kasvaa sisällä pelottavaa tahtia. HALUAN sen mitä eniten aina olen toivonut. ☺️❤️

Ehkä vastaus onkin jo sinulla valmiina. Haluat muuta ja nykytilanne repii. Varmaan on sitten pakko mittailla onko tunteita mieheen jäljellä; olisitko mustasukkainen jos hän löytäisi uuden rakkaan, kaipaisitko entistä.Haluat kuitenkin muuta kuin hän sinulle syystä tai toisesta pystyy tarjoamaan; ehkä sitten pitäisi seurata haluaan ja toteuttaa ne?

Niin...luulen että tässä käy niin. Sinnepäin ollaan kyllä' kovaa kyytiä menossa. Se tuntuu oikealta ratkaisulta meidän tilanteessa, lapsista huolimatta. Minun mielestäni, mutta mieheni ei ole kyllä valmis ainakaan vielä. Toivon niin kovasti että elämä järjestyy meille, molemmille. Olemme niin nin erilaiset. meillä on erilaiset tarpeet ja asiat mitä arvostamme elämässä. Tuntuu että molemmat kärsii tästä. Minä, joka olen eroa vastaan viimeistä pisaraa myöten. Ajattelin minulle ei koskaan käy näin, meille ei koskaan käy näin. ☹️ Voi maaliman pyssyt sentään 😞
Kertokaa toisetkin tunteista, miltä tuntuu. Uhratakko oma elämä toisen onnen vuoksi?
Kärsiä siksi että toisten on edes jotenkin hyvä olla? vaikkei se sitä enää edes ole. Pitääkkö kulissia yllä? Suojella omia vanhempiaan ja kärsiä itse? Järjetöntä kai se on. Elää valheessa. ei tunnu hyvältä.😭

Parisuhdekriisi meilläkin mieheni kanssa. Takana 26 vuotta yhteiseloa ja lapsia 2.
Miehestä tullut etäinen eikä kerro syytä. Uhkailee erolla viikottain. Oma mielialani vaihtelee melkoisesti eikä elämän eteenpäin suunnittelusta tahdo tulla mitään. Olen yrittänyt kaikkeni avioliittomme eteen, mutta mikään ei tunnu olevan riittävää. Nykyään nukumme eri huoneissa ja mieheni mielestä se on ihan normaalia. Itse kaipaisin ihmistä, jonka viereen voisi illalla käpertyä enkä yksinäisyyttä. Töistä kotiin tullessamme vaihdamme tuskin muutamaa sanaa enempää. Ymmärrän siis hyvin mitä te "kanssasisareni" joudutte kokemaan. Koetetaan kuitenkin jaksaa🙂 Ihanaa, että on tällaisia keskustelupaikkoja, jossa voi kertoa jollekin tuntemuksistaan ja saa myötätuntoa. Sain haukkumiset siitäkin, kun sanoin hakeutuneeni kriisikeskuksen nettisivulle keskustellakseni asiasta. Puoli vuotta elämästäni on ollut melkoista vuoristorataa, mutta silti sitä jaksaa odottaa malttamattomasti päivää kun se aurinko paistaa risukasaankin...🙂

Niin on hyvä kun voi edes puhua...vaikeaa varmasti on monella. Mutta jokainen ansaitsee onnen. Ei ole pakko olla ikäänsä onnettomassa liitossa, tuo ajatus on alkanut kypsyä sisälläni. Meillä ei niin sanotusti päällepäin ole mitään hätää, kaikkihan on helvetin hyvin. Ja jos mieheltäni kysytään, asiat on todella hyvin. Hänen mielestään minä vain kiukuttelen. Hän ei halua lähteä parisuhdetterapiaan. Kaikki on hyvin niin kauan kun minä jaksan.Olla rinnalla, tehdä töitä, ruokaa, siivota, hoitaa lapset, vaihtaa suukon joskus, antaa pillua kun hän haluaa. Mitä minä saan tältä suhteelta? missä on läheisyys? Läsnäolo silloin KUN MINÄ TARVITSEN??? Kun mina en tahdo enää jaksaa.. Minun sisälläni on suuri suuri tyhjyys. Mikään ei ole kunnossa. Tällaisia ajatuksia ja nämä ovat olleet sisälläni jo kymmenen vuoden ajan tässä liitossa. Että, ei ihan juuri tulleet päähäni. Minulla on ollut kaksi läheistä miestä liiton aikana. En ole nainut heidän kanssaan. He ovat olleet ns. omia ihmisiäni. Tukena, lähellä. Minua varten.Kun en ole jaksanut olla yksin. En ole jaksanut. Molemmat naimisissa, molemmilla lapsia, molemmat onnettomia. Molemmat jutut olen lopettanut, tai ne ovat loppuneet.Miehet eivät olisi sitäö halunneet kumpikaan. Mutta, nyt tuntuu että olen löytänyt ihanan ihmisen lähelle...en tiedä kuinka käy. Tuntuu välillä että se on menoa nyt. minä olen paha, minä olen petturi. Mieheni tietää että minulla on ollut läheisiä miehiä, nytkin hän tietää tästä. Sanoo häntä poikaystäväkseni. Minusta kuvio on outo. Miksi mieheni hyväksyy asian? Minä en jaksa loppuikääni tätäkään, haluan kaiken sen ihanan oikeasti. Täytenä. Niin kuin voi saada. Rukoilen asian puolesta päivittäin.montakin kertaa. Ja että mieheni löytäisi vaikka jonkun. On ihanaa kirjoittaa tänne...saa kirjoittaa kaiken pois sisältä...kokeilkaa toisetkin... 🌻🙂🌻 Minä olen paha kamala pettäjä. Miksi? Siksi koska tahdon niin hartaasti elämää. Enkä saa sitä tässä. Miksi en kerro suoraan miehelleni ? Pelkään että mieheni romahtaa, on lapset, omat vanhemmat. Jonain päivänä minun on tehtävä se. Rukoilen päivittäin näin, Jumala anna minulle voimaa hyväksyä asiat mitä en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin. Tämä sopii tilanteseeni. en voi muuttaa miestäni, olen sitäkin yrittänyt. Olen yrittänyt hyvin paljon, mutta kun mikään ei van ala toimia. Entä sitten. Mitä voin muuttaa? Niin. Voin saada kaiken muualta. pyydän rohkeutta lähteä, jonain päivänä. Jos Luoja suo. Niin käy minulle **sen avulla jaksan nyt.