Seurustelin kaksi vuotta miehen kanssa, joka alisti, kiusasi, kontrolloi elämääni. Olen reilu parikymppinen ja ex-mieheni oli lähemmäs kolmekymppinen.

Tapasimme noin 3 vuotta sitten ensimmäisen kerran, kaksi vuotta sitten aloimme tapailla toisiamme. Samoihin aikoihin läheiseni oli joutunut sairalaan, hän tuki minua, kuunteli ja lohdutti. Hänellä oli aina aikaa tavata minua ja jutella kanssani. Aloimme seurustella, luulin tavanneeni sen oikean. Meni muutama kuukausi ja olimme kihloissa.

Hän alkoi määräillä ja arvostella minua. Ensin katosivat kaikki kaverit, en saanut tavata heitä (ainakaan yksin), koska minun kaverit olivat hänen mielestään typeriä. Hänellä oli oikeus tavata omia kavereita kun hän halusi, vaikka ilman minua. Olin liian lihava, laihdutin vähentämällä ruuan määrää, koska en saanut käydä lenkillä tai kuntosalilla, (en ole koskaan ollut ylipainoinen).
Ulkonäköni ei miellyttänyt häntä. Silmäni olivat liian pienet, nenäni liian suuri, takamus liian leveä yms. Vaatteni olivat rumia, hän kielsi minulta korkokengät, en saanut meikata. Tein ruuan väärin ”äitini tekemä on parempaa, pyydä häneltä ensi kerralla apua, että osaat tehdä oikein”. Aloin uskoa häntä ja itsetuntoni mureni.

Hän sai raivokohtauksia. Kerran hän alkoi heitellä tavaroita päälleni, juoksin metsään karkuun. Kun palasin huuto jatkui ja minun kuului nostella hänen heittelemänsä tavarat pihamaalta, hän vahti vieressä että kaikki tavarat löytyisi. Pari kertaa hän sai raivokohtauksen tiellä (esim. jos tietty cd-levy ei ollutkaan autossa mukana) hän kiilaili ohittelevia autoja ja kaahasi kovaa, itkin vieressä ja rukoilin että hän pysäyttäisi auton. Hän uhkasi tappaa itsensä jos jättäisin hänet. Pari kertaa hän oli kurkussani kiinni, muutaman kerran luulin että tukehtuisin.

Hän asui äitinsä helmoissa. Opiskelin eri paikkakunnalla, jouduin joka viikonloppu ajamaan hänen luokseen. Hän sanoi ”et rakasta jos et tule”. Hänellä oli aina tekosyy miksi hän ei voi tulla luokseni, esim. ”on liian liukkaat tiet” ”joku voi murtautua autooni” ”vanhemmat ei pärjää viikonloppua yksin”. Hänen äitinsä oli myös pompottamassa minua exäni apuna. He yrittivät saada esim. minun ja oman äitini välit katkaistua.

Eräänä päivänä selvisi että hänellä on netissä treffipalstalla/-palstoilla ilmoitus, hän esiintyi sinkkuna. (sanoin hänelle asiasta, mutta hän ei ole mitään sellaista tehnyt, vaan joku muu esiintyy hänenä) Minulle tuli tästä todella paha olo, otin terveydenhoitajaan yhteyttä, hän avasi silmäni ja kertoi, että mies kuulostaa narsistilta. Meni aikaa ennen kun sain voimia tarpeeksi erota, eikä lähtö ollut helppo. Exäni ei ollut kotona, mutta hänen äitinsä yritti estää minua seisomalla oven edessä ja vaatimalla selitystä, ”et voi tehdä näin, olette kihloissa se on lupaus avioliitosta…” hän siirtyi vasta kun omat vanhempani tulivat auttamaan minua.

Erosta on nyt kuukausi, minulla on häntä välillä ikävä, sillä oli meillä hyviäkin hetkiä ja rakastin häntä. Mietin teinkö oikein kun lähdin. Syytän itseäni kaikesta, ahdistaa ja olen yksinäinen. Pelkään, että en koskaan pysty luottamaan miehiin. En enää uskalla esim. pukeutua eritavalla kuin muut, sillä pelkään muiden kommentteja. Pelkään sanoa omat mielipiteeni, jos joku vaikka alkaa nauraa minulle. Olen mieluumin hiljaa ja kotelossani. Mistä saan rohkeutta? Miten löydän taas itseni? Miten täyttää tyhjyys jonka hän jätti?