Lopeta se itkeminen, niistä nenäsi ja kuivaa silmäsi.
Seiso kuin niskavuoren emäntä ja tuumaa, maailma ei yhteen mieheen kaadu!
Sinulla on lapset, joista on huoli pidettävä, tuli syvin tai matalin, mutta eteenpäin on mentävä, vaikka sinusta tuntuu, että nyt se tuki ja turva katosi, mutta onko tuollaisesta miehestä, tosipaikan tullen edes iltatuulen suojaa?
Sinusta löytyy se naisvoima, joka on kaikilla, kun vain tartut toimeen, etkä jää siihen surun tuleen makaamaan.
Älä itke miehen nähden vaikka yksin parkuisit kuin palosireeni, älä pyydä jäämään, jos lähdössä on, avaa vain ovi selkosen selälleen, sitä vaille ettet lisäkyytiä anna.
Kuori itsestäsi kaikki myötätunnon rippeetkin, miestä kohtaan, sinulla on nyt oikeus olla vihainen ja aloita "taistelu" sinun ja lasten hyvinvoinnin suhteen...siinä voi karista miehenkin silmistä muutama vaaleanpunainen ajatus.

Ehkä ilmiantajana oli se toinen, hän halusi koko ihanan kermaleivoksen itselleen, no nyt se voi siltä tuntuakkin.

Kiitos...

Vähän tässä asioita mietittyäni, olen täysin varma että soittaja oli se toinen.
Kuka muu kuin nuo kaksi tietäisivät suhteesta yhtä paljon...

Satuttaa, kun olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja olen aina luottanut "mieheeni".

Puhumaan hän ei pysty. Jos yritän keskustella asiasta, hän vain satuttaa lisää.
Kaikki on aivan auki.

Vanhemman poikani puolesta olen myös peloissani. Hänellä on ADHD ja lisäksi hän on erittäin herkkä ja ihailee isäänsä.

Tänään on herra tulossa "kotiin". Katsotaan mitä tapahtuu...

Jos jotain positiivista haetaan, paino on tippunut 10kg...
... enkä ole tänään itkenyt.

Tiedän että itkusta ei meinaa tulla loppua ja tuska on valtava. Jotta ymmärrät mitä sinulle sanon niin kerron että mieheni jäi kiinni 14 viikkoa sitten ja hänellä on ollut toinen nainen 15 vuotta. Hän jätti tämän toisen heti kun asia tuli ilmi.
Kyllä sinä selviät, usko minua, mutta kyllä se nyt aluksi sattuu niin hurjasti että sielu repee. Sinulla on lapset, laita kaikki energiasi heihin. Älä ota miestäsi takaisin tämän viikonlopun jälkeen, se ei kannata. Anna hänen mennä, älä anele, usko helemiä! Säilytä ylpeytesi! Kerro ystävällesi tai äidillesi tai jollekin joka voi tulla luoksesi. Sinä tarvitset nyt tukijaa ja apua arjen rutiineissa. Jos tuntuu siltä niin mene lääkäriin, saat varmasti sairaslomaa jos olet töissä. Toisaalta työ vie ajatukset muualle mutta tiedän että ajattelet tätä asiaa koko ajan eli työssä et varmaan ole tehokas.
Nyt ei ole oikea hetki miettiä mitä tapahtuu kuukauden päästä vaan nyt vaan selviät näistä päivistä.
Minun mieheni jätti tämän toisen heti ja meillä on haastava tehtävä opetella uudelleen elämään yhdessä, sillä olen päättänyt yrittää ja jatkaa hänen kanssaan koska hän niin haluaa, ja minäkin haluan, mutta annan ajan kulua ja katson miltä tuntuu ensi syksynä.
Sinun on pystyttävä nukkumaan vaikka se tulee olemaan vaikeaa, sinun pitää myös syödä vaikka sekin on vaikeaa mutta kaikki tämä lastesi takia.
Sano miehellesi että pysyy nyt pois ja antaa sinun olla rauhassa vähän aikaa. Anna hänen mennä sen toisen luo, liekö sinua parempi, en usko mutta tuollaista miestä joka haluaa mennä, ei kannata pakottaa jäämään.
Sinulla on suuri tehtävä miettiä tulevaisuutta mutta miehesi on siitä myös vastuussa eli kyllä sinä selviät, Toivon sinulle jaksamista !!

Mihin tahansa ratkaisuun päädytkin, on edessä pitkä ja kivinen tie luottamuksen palautukseen, niin puolisona kuin lastesi toisena vanhempana. Kerrot että vanhimmalla pojalla on ADHD ja lisäksi ihailee isäänsä kovasti. Tästä kannattaisi muistuttaa. Miehestäsi elämä voi tuntua rullaavan nyt unelman lailla, mutta hän unohtaa vastuunsa joka hänelle on annettu lastenne syntymisen yhteydessä.

Myös sinulla on oikeus onneen, itsenäisyyteen ja rakkauden löytämiseen. Ei ole yksin sinun tehtäväsi jäädä murehtimaan ja "suojelemaan" lapsia vain koska miehesi on päättänyt aloittaa uuden elämän.

Kerrot ettet ole enää itkenyt, se kuulostaa hyvältä. Ajatukset varmasti kirkastuvat ajan kanssa, kunhan koko tunteidenskaala on käyty läpi. Sitä ennen kannattaa pitää pää kylmänä ja tehdä vaikka paperille lista niistä asioista, jotka sinun ja puolisosi tulee huomioida lapsiin liittyen. Lisäksi voit tehdä listan jossa käyt läpi omia tarpeitasi ja alat toteuttaa niitä. Silloin et jää kotiinne tiskirätiksi ja lastenhoitajaksi vaan saat omankin elämäsi rullaamaan.

Nyt on ollut taas pahempi päivä...

Olen yrittänyt käyttäytyä kylmän viileästi, mutta...

Tekisi niin mieleni halata tuota #&%¤ ja sanoa että rakastan sitä, mutta en saa antaa periksi.

Ei ole edelleenkään puhunut kanssani tapahtuneesta.

Sattuu, kun rakastan sitä niin paljon.

Oli kyllä harvinaisen nöyrän oloinen kun tuli kotiin ja nukkui yön vieressäni.

Voi sinua, tuo on niin rankkaa että hirvittää. Minulla sentään oli lapset aikuisia, ei tarvinnut niiden puolesta huolehtia.
Etkö saisi häntä mukaan pariterapiaan? Sinun itsesi olisi kyllä saatava apua! Olemme mieheni kanssa saaneet molemmat apua, käymme eri terapeuteilla.
En kyllä ottaisi ukkoani viereeni kun tietäisin että se toisen luota tulee. Meillä mieheni sai nukkua lattialla monta yötä vaikka toisen naisen heti jättikin. Sen jälkeen olemme asuneet myös erillään (maalla ja kaupungissa) mutta teidän kohdalla se toki on vaikeampaa kun on pienet lapset.
KOita jaksaa!!! Tsemppiä sinulle ja järki päässä ja tunteet kuriin, tiedän että sitä ei niin vaan tehdä!

Voimia sinulle. Raskaan oleminen voi kyllä aistia. En ole varma tahtoisinko itse pettänyttä puolisoa vierelleni, mutta on kysynyt paljon rohkeutta tehdä se. Olet vahvempi kuin uskotkaan.

Kohtalotovereita on paljon. Tiedämme tuskan, jota nyt tunnet. Tuska helpottaa ajan kanssa, mutta tuossa tilanteessa se tieto ei paljon auta. En tiedä, miten olisin selvinnyt jos olisi ollut vielä lapset, joista huolehtia. Omani ovat jo aikuisia. Toisaalta ehkä juuri pienet lapset saavat ajatukset muualle ja on pakko jaksaa.

Itse soitin kriisipuhelimeen, kävin lääkärissä, seurakunnan pariterapeutilla. Terapeutilla en käynyt kuin kaksi kertaa koska mieheni ei halunnut siihen osallistua ja itselläni käynti tuotti vain entistä pahemman olon. Olen lukenut paljon kirjallisuutta (mm. Revitty sydän) ja kirjoitellut tänne tukinettiin. Nyt aikaa on kulunut kuusi kuukautta ja olo on helpottunut. Miehellä oli alusta saakka asenne, että kun asiasta ei puhuta, sitä ei ole tapahtunut. Meni aikaa ennenkuin hän tajusi, että minulla on eri keino selvitä tilanteesta.

Tilanteesi on eri kuin omani siinä mielessä, että mies ei halunnutkaan eroa eli tuli katumapäälle välittömästi. Hän pystyi valehtelemaan ja pettämään, mutta lopulliseen ratkaisuun eli eroon hänellä ei riittänyt kanttia. En tiedä, oletko paremmassa tilanteessa, koska sinun ei tarvitse tehdä ratkaisua, jatkaako vai ei. Jos mies menee, niin anna mennä. Itse kärvistelen ja pähkäilen jatketaanko vai erotako. Meillä menee hyvin joka elämän alueella ja siten eroratkaisu on vaikeampi.

Voimia

Nyt alkaa koko mies pikkuhiljaa jo etomaan.
Ei edelleenkään ole puhunut asiasta mitään ja kömpii samaan sänkyyn nukkumaan.
Olen ottanut asioista selvää, enkä pelkää enää tulevaisuuden puolesta.

Hei Maahan poljettu

Kuulostaa jotenkin siltä, että et oikein osaa olla loukkaantunut vaikka sitä syvällä sisimmässäsi oletkin. Sinulla on oikeus olla vihainen ja loukkaantunut itsesi puolesta ja lastennekin puolesta. Sinulla on oikeus kuulla tunteitasi ja ilmaista niitä ulos.

Jos miehesi ei kuule tai kieltää sinulta niiden ilmaisemisen, se tarkoittaa vaan sitä, että hän ei kykene ottamaan niitä vastaan oman syyllisyytensä takia. Jos taas lakaiset asiat vaan maton alle tai painat villaisella ja yrität jaksaa eteenpäin, niin ne tulee kyllä takaisin sieltä käsiteltäväksi jollain niille tunteille sopivalla hetkellä.

Tottakai mietit, mikä on sopivaa ja mikä on rakentavaa perheen kannalta. Mutta sinulla on oikeus myös miettiä asioita puhtaasti itsesi kannalta, ihan samalla tavalla miehelläsi pitäisi olla velvollisuus käsitellä asiaa ja miettiä omaa toimintaansa miten se rakensi suhdetta ja perhettä.

Puhumalla asioita auki niistä voi tulla tietoiseksi ja piilossa olevat asiat tullessaan puhutuksi ulos ovatkin yhtäkkiä helpompia käsitellä ja purkaa pois oikeiden tunteiden tieltä.

Ja sitten, jos päätät valita asian peittelemisen ja villaisella painelemisen, niin sinulla on siihenkin oikeus. Siinä vaan opettaa toiselle rivien välistä, että ei se mitään että petit mua, mä tän kyllä kestän ja sitten jos tulee toinen tilaisuus, niin se pettää taas, koska on oppinut että emäntä vaan villasella painaa tän sitten.

Elikkä Jos ei tule näkyväksi omine tunteineen, niin ei voi olettaa, että toinen ymmärtäisi mitä tunnet tai tarkoitat. Näkyväksi tulemisen vaikeus kuuluu kertomnuksestasi, siis että miehesi ei halua kuulla sinun tunnereaktiotasi. Aikä jännää, ja aika pahan kuuloista, sillä sinulla jos kenellä on tuossa tilanteessa oikeus tunteisiisi. Se on myös oikeutta itseensä, inhimillisyyteensä ja omaan olemassaolon oikeutukseen sellaisena kuin on. Siitä kannattaa pitää kiinni, pitää omia puoliaan ja tulla näkyväksi tunteineen. Se on myös aitoutta.

Tsemppiä ja luovia ratkaisuja toivotellen🙂👍

Hienoa maahan poljettu! Poikkeat täällä valtaväöstöstä siinä, että et kaikkea siedä ja et yritä kaikin keinon törkeiden pettämisten jälkeen jatkaa suhdetta. Kyllä se sattuu, tiedän, mutta totuutta pitää katsoa silmiin ja miettiä, oletko sinä ja sinun elämäsi tuollaisen valehtelevan, pettävän ja edesvastuuttoman miehen arvoinen. Mielestäni vastaus on hyvin selvä, ei ole.

On selvää, että asioiden järjestely vie aikansa, mutta setvi asia kerrallaan, kyllä ne siitä lähtevät kuntoon. Ja joo, kyllä paha olo tulee olemaan läsnä vielä pitkän aikaa, mutta vielä pidemmän aikaa, jos jäät tuohon, hyväksyt miehesi käyttäytymisen ja tyydyt kohtaloosi.

Dignity puhuu asiaa ja mulle tulee vielä mieleen, että se hinta, minkä sinä jatkamisesta ehkä maksat, on oma paha olo, masennus ja epätoivo. Se tunne, mikä sinulle pahimmillaan tulee, kun huomaat toisen pettävän tai kääntyvän pois sinulle tärkeimmästä ihmissuhteesta. Sitä suostuu kestämään ja nielemään niin kauan kuin itsekukin meistä suostuu, itse suostuin sellaiseen ja ihan turhaan, kun omassa tilanteessani olisi pitänyt osata arvostaa omaa itseäni, tunteitani ja omaa ihmisyyttäni sen verran enemmän, että olisin aiemmin eksälleni tajunnut sanoa, että jos sä et halua mua, tai et tiedä haluatko, niin menet sitten miettimään ja tulet kun tiedät että haluat minut.

Tänä aamuna heräsin taas kipeään kaipaukseen unen seasta ja ensimmäsenä kirjoitin tunnetyöstökirjaani: "mitä teen sellaisella naisella, joka ei halua antautua suhteeseen tosissaan kanssani tai joka ei pysty tai ei halua minua oikeasti kumppaniksi?"

Siitä pääsin omaan kipeään kysymykseeni: "miksi tartun niin kipeästi ihmiseen joka on omalla tavallaan tavoittamaton ja saavuttamaton"...? tuttu kysymys minulle jostain kaukaa menneisyydestäni, mutta erittäin ajankohtainen ja odottaa saavansa (tämä kysymys minussa siis) turpiinsa ja purkamisen lähiaikoina, että pääsen siitä lopullisesti eroon ja kohti omaa elämää.

Omassa prosessissani oli kysymys itsetunnosta, siitä että en osannut arvostaa itseäni tarpeeksi, en osannut rakastaa itseäni tarpeeksi, vaan yrittämisellä ja tekemisellä ja venymisellä ja toivomisella anelin koko ajan lisäaikaa suhteellemme, vaikka toinen mies oli jo kuviossa mukana. Ihan perseestä alistua ja alentua norkumaan murusia ja antaa toiselle ihan vääränlainen valinta-asetelma ja kunniapaikka. Jälkikäteen sen näkee, tilanteiden tuiskeissa meloo sinne, minne vain kykenee ja osaa ja keksii, mutta kyllä sillä tavalla etiäppäin jollain tavalla silti pääsee. Elikkä onnea vaan myrskykoskessa melomiseen... melo vaan niinkuin koskessa, virran suuntaan, on turhaa yrittää meloa vastavirtaan koskessa, sitten tyvenen tullen voi tehdä sen vastavirtaan menonkin, jos haluaa ja on voimia.🙂👍

Uusi päivä taas. Eilen mies kertoi mitä viimeinkin haluaa. Eron. Juteltiin ihan rauhassa. Sanoo että voin jäädä tänne lasten kanssa asumaan, ja tietenkin herra itse myös. Enpä taida pystyä. En haluaisi enää enempää pilata meidän välejä. Enkä pysty tuota enää katsomaan ja leikkimään kotia, kerran se käy painamassa toista. Käyn katsomassa nyt meille asuntoa. Mies on muuttoa vastaan, vetoaa poikiin. Pelkää varmasti elatusmaksuja. Niin ja käy tekemässä eropaperit...

Onpa itsekästä mieheltä. Olisihan se hyvä järjestely, että perhe pysyy koossa ja hänellä on paikka, minne panemisen jälkeen palata. Eihän tuo ole normaalin ihmisen käytöstä. Vaan eipä nämä tekijät normaaleja olekaan. Eivät vaan itse tiedosta sitä.

Voin vain kuvitella, miten paha olo sinulla on. Pitäisi löytyä voimia asunnon etsimiseen ja lasten hoitamiseen. Ei paljon auta vaikka sanon, että ajan myötä helpottaa. Itselläni on mennyt parisen kuukautta niin etten aivan koko ajan ajattele asiaa, mutta viime yönä koko paska tuli taas mieleen ja ahdisti. Pitäisi vaan tehdä se päätös erosta ja alkaa hoitaa asioita siihen suuntaan.

Jaksamista!

Olen maahan poljettu ylpeä sinusta. Kunpa muutkin tällä palstalla pystyisivät toimimaan, kuten sinä. Vaikeaa se on, tiedän sen, mutta pidemmän päälle tuottaa paremman elämän. Ehdottomasti omaan kotiin. Etsi rauhassa kiva uusi asunto ja muutosta se kaikki muutos kirjaimellisesti sitten alkaa. Kyllä sinä jaksat, niin me muutkin ollaan jaksettu ja usko pois, ehdottomasti oman itsesi kannalta, ja siten myös lastesi, paras ratkaisu. Tulet olemaan vielä todella onnellinen ja tasapainoinen.