Onko tässä maailmassa edes tilaa miehen tunteelle?
Velimies74 kirjoitti 9.1.2012 13:49
Avovaimoni tunnusti syksyllä toisen suhteensa ja halusi eron. Tämän jälkeen nopeassa aikataulussa tuli muutto ja omaisuuden jako, kunnes lähes yhtä nopeasti hän minut pyysi takaisin. Tätä takaisin paluuta ollaan kipuiltu sitten muutama kuukausi. Aika on ollut tunteiden ja järjen välistä kamppailua sekä tapahtumien ja tilanteiden nopeaa muutosta, kuten varmasti osaatte kuvitella.
Meidän suhdetta vaivaa tuo sama puhumattomuus, tai oikeastaan negatiivisten tunteiden läpikäymättömyys. Naiseni on kyllä sosiaalinen mutta se mitä on tapahtunut, niin hänellä on yleensä kaksi reagointi tapaa, joko hän raivostuu kyselyistäni tai sitten hän kokee, että liioittelen, eli asioilla ei nyt ole ollut niin suurta merkitystä? (hänen suhteellaan). Sanomattakin on selvää, että kun uudessa osoitteessa katselee elämän raunioita, niin, niin miten tätä tilannetta voisi edes liioitella?
Tuo luottamus on jo sanana tätä nykyä aika luotaantyöntävä, lievästi ”insinööri” ajatteluun taipuvaisena sitä ehtinyt jo aika paljon pähkäillä. Ehkä tässä nyt yritän kirjoitella vähän omia ajatuksia selkeämmiksi. Olen ajatellut, että jakavani luottamus- sanan kahteen osaan. Ensimmäisenä tulee ajatus siitä, miten voi luottaa, ettei eroamis ajatukset tule uudestaan hänen mieleensä? Ehkä aika vain näyttää, ehkä tähän ei kukaan pysty antamaan mitään takuita? Toiseksi olen ajatellut, että vaikka uusi vieras suhde olisi todella hirvittävä kokemus, niin kamalampaa olisi se, ettei hän siitä enään kertoisi. Jo, siksi että nythän hän tietää, että vaikeuksia tulee ja ennekaikkea niitä ikäviä kysymyksiä. Mikä tähän auttaisi? Kyttääminen😉 ? Noh, ainakin toisen rehellisyys. Olisi jotenkin ehdottoman tärkeää, että tietäisi mahdollisimman tarkoin mitä on tapahtunut/ajateltu, varsinkin kun kaikki puuttuvat ”kohdat” täyttää sitten oma mieli. Ja tunnetusti, oma mieli ei mielikuvissaan paljoa armoa anna. Puhuminen pitäisi auttaa, mutta mitäs sitten kun toinen ei suostu? Tästähän täälläkin on moni kirjoitellut.
Ja nämä kaksi luottamus- kysymystä johtaa siihen suurimpaan kysymykseen koskien suhteen uutta rakentamista. Miksi tehdä työtä suhteen eteen? Onko kaikki kerrottu? Voiko enään toiseen luottaa? Miksi minä näkisin vaivaa uuden suhteen rakentamiseen? Niin, itse koen, että minulla on tarpeeksi tietoa erotakseni mutta ei tarpeeksi tietoa jatkaakseni. Vaikeita kysymyksiä, eikä juurikaan vastauksia ole.
Voiko oikeasti pelkkä aika itsessään, pelkkä odottelu pelastaa suhteen? Puhutaan mukavia, hymyillään ja odotellaan? Niin minähän odottelen jotakin tapahtuvaksi, naiseni ei. Hän seurustelee kanssani ja minä siis odottelen? Mitä?
Tuli aika sekava teksti, mutta komppaan jo edellisiä kirjoittajia. Joihinkin asioihin on vain niin vaikeaa löytää vastauksia, aikahan se auttaa. Mutta silti tässä ”väliajan” kärvistelyssä auttaa teidänkin viestien lukeminen. Ei ihmiset, sukupuolesta/polvesta riippumatta, niin paljoa toisistamme eroa. Jotenkin lohdullinen ajatus tuo ihmisten samankaltaisuus, eipä siis ihmisyyttä kummempaa tämäkään.
Liitin alkuun oman tekstini, että saatte vähän mielikuvaa tilanteestani.
Miespuolisenakin pystyn samaistumaan naisen kirjoittamaan tekstiin, sillä samoja tunteita tunnetaan sukupuolesta huolimatta. Mutta silti erojakin löytyy, ja joskus jopa lievää kateellisuutta tuntien luen palstasiskojen tekstejä. Vaikka tietenkin kateellisuus loppuu jo siihen, kun samaistuu/ymmärtää kuinka rankoista tunteista on kyse.
Niin eroavaisuudet… Koen olevani hyvä puhumaan myös vaikeista asioista, ymmärrän tunteita, joskus. Ainakin omiani, joskus. Mutta ehkä se suurin eroavaisuus sukupuolten välillä tuleekin siitä miten niitä tunteita voisi tuoda esille?
On ihan itsestään selvyys, että raivon, mustasukkaisuuden jne ns. negatiivisten tunteiden esille tuominen ei ole miehelle ihan itsestäänselvyys. Niitä pelkää itsekin, puhumattakaan jos riita menee ”huutokilpailuksi”. Jo pelkkä ”basson” olemasaolo itselläni antaa aikamoisen etumatkan tässä kilpailussa. Ja silti ne tunteet?! toivoisin, että omistaisin jonkunmoisen pehmustetun terapiakepin, jolla voisin hakata kaikki tuusannuuskaksi, ilman, että kukaan vahingoituisi. Anteeksi, jo pelkkä ajatus?! (Yksinollessaan sitä pyörittelee, jos jonkin moista ajatusta..)
Naisen miestä lyöminen ei vahingoita ketään fyysisesti, näin ainakin luullaan, miehellä ei siis ole tälläistä harhaluuloa, ei edes pahimmalla ”hakkaajalla”, näin luulen. Onneksi asia on näin! En edes toivo, että lyöminen on kenenkään toivelistalla, paitsi tuo pehmustetun terapiakepin muodossa (jos sekään). Pointtini on, että kovia tunteita kokiessaan minä miehenä pelkään, joskus, omaa mahdollista väkivaltaisuuttani, vaikka en ole toista ikinä lyönytkään. Ja kaiksta hauskinta on se, että nykyään olen täysin varma itsestäni, että kykenen käsittelemään vaikeita tilanteita jopa ääntä korottamatta. Pelkonsa kullakin… Isäni perintöä, tietenkin. (sukuni naiset ovat olleet muuten vain, liiankin vahvoja hahmoja, ainakin osa heistä).
Parisuhteessani olen viimeaikoina kokenut aikamoisia vastoinkäymisiä. Ja se mikä minua ihmetyttää, on se, että nainen kykenee sanomaan aika välinpitämättömiä sanoja (ja huutamaan). Ja sehän tässä ihmetyttää? Onko kyseessä naisen vika vai se, että minä olen antanut mielikuvaa jostakin täysin viilipytystä. Mielikuvaa siitä, että minä kestän tai minulle voi sanoa mitä tahansa? Myönnän kyllä, että mitä vakavampi paikka itselläni on, sitä todennäköisemmin heitän pari itseironia- korttia. Ja itkenytkin olen eron jälkeen tasan kaksi kertaa. Klassisesti, ensimmäinen itku tuli eropäivänä humalassa koskien koiraa ja toinen muuten vain yksin ollessani, ja vieläkään en oikein tiedä, että miksi?
Miksi minulla on kokoajan tunne, ettei minua oteta vakavasti, tarkoitan tunteitani? Naisten tunteet otetaan, minä ainakin otan. Onko mielipiteitä? Ehkä esimerkkiä?
Omasta parisuhdetilanteesta olisi varmasti kirjoitettavaa, mutta en taida nyt jaksaa. Tai jos jotain.
Ero on tällähetkellä lähempänä kuin ikinä. Minua siis petettiin, jätettiin ja silti elämme tilanteessa, jossa minun pitäisi tehdä ratkaisuja. Siis tulee tunne, että se olen minä, jonka pitäisi koko sotku hoitaa. ”Naiseni” ainoa ratkaisu on, että keskitytään vain ja ainoastaan hymyilyyn ja mukaviin asioihin. Ehkä hän sai eromme jälkeen suhteemme siihen tilaan kuin halusikin? Negatiivisista asioista ei voi, eikä saa puhua. Ja suhteemme, sille en voi mitään, miksi on tälläinen tunne? Hän elää unelmaansa, kait, hänellä on minut ja takaisin saatu vapaus?? ja minä odottelen ja koen olevani vankilassa?? Liikkumavaraa ei minulla ole. Mitäs tässä voi enään tehdä? Ruveta järjestämään huutokilpailuja? (Onhan näin tietenkin jo tapahtunutkin, mutta sillain päivittäin?). Takana on jo miljoona itse keksittyä kysymystä ja keskusteluyritystä. Hiljaiseksi itseni vetää, ja minä koen, että hiljaisuus on jo lopun alkua, ja hänellä tuntuu menevän paljon paremmin.
Rakastan häntä, ja hän sanoo rakastavansa minua. Mutta silti… Kun hän sanoo/tekee jotain ikävää, ne ovat merkityksettömiä asioita, siis hänen mukaansa, eivätkä kerro mitään merkittävää hänen rakkaudestaan minua kohtaan??? (rakkaus ei olekaan tekoja? Vain hyviä fiiliksiä?)
Voiko odottelemalla ja tämänlaisella hiljaisuudella saada suhdetta toimimaan? Ehkä olen vain liian kärsimätön?
Ovatko naiset ja miehet sittenkin eri planeetalta? Vai ovatko sukupuolten erot kuviteltuja loppujen lopuksi?
Onko tässä maailmassa edes tilaa miesten tunteille?
Mitenkäs velimiehen tilanne on edistynyt?
kiitos kysymästä.
Tuossa viime vkl olimme eksäni kanssa yhteydessä mitä nyt tekniikan avulla pystyy. Ja oli kyllä yhtä vuoristorataa. Ehkä tästä nyt sitten jotain oppi.
Kerroin tuosta deitti-ilmoituksesta, jonka hän kielsi hymyhuulien kera. Eli olen sitten naurettava. Mutta kun kerroin yksityiskohdat ja vetosin siihen, että kyllä minä hänet tunnen, joten on loukkaavaa että kieltää asian. Niinkuin olikin. Ja hän sitten myönsi ilmoituksen ja jopa sen että vastauksiakin on tullut ja ystävänä? treffejä sovittu. No joo. Vaikka olisi kieltänytkin hamaan loppuun asti niin olin kyllä varma asiastani, joten liekö sillä niin merkitystä.
Itselleni tuli olo, taas kerran, että hänen mielestään mikään hänen tekonsa ei taaskaan merkitse yhtikäs mitään. Noinhan voi vissiin sattua sitten kelle tahansa? Mutta merkitseehän nuo asiat minulle!
En ymmärrä häntä en ollenkaan. Hän jopa halusi jatkaa seurusteluamme, jos kykenen katsomaan tulevaisuuteen. Joka oli jotenkin järjetön ehdotus. Hänhän oli juuri jäänyt valheesta kiinni, jälleen kerran. Mutta kyllä hän muutti sitten tarjouksen ystävyydeksi, kun kirjoittelin parit valitut sanat. On se kiva, kun tarjotaan suorastaan kaikkea mahdollista. Kunhan kykenen katsomaan tulevaisuuteen. 🙄
Kuten sanoin keskustelu oli vuoristorataa, välillä kävi sitten itselläkin mielessä, olisiko tässä mahdollisuus jotain korjata. Mutta kyllä hän sitten aina laittoi jotain sellaista, että taas tajusi, ettei toinen ymmärrä minua ei ollenkaan tai sitten minä häntä. Noh, se nyt ainakin tuli selväksi, että häntä oli loukannut se kun epäilen hänen rakkauttaan ja puheitaan. Mikä tietenkin sisältää aikamoista ironiaa. Sillä niinhän hän sitten teki miten epäilin. Eikä nuo häntä loukkaavat epäilykseni suinkaan tulleet mistään vainoharhasta, vaan perustui mitä hän on aikasemmin tehnyt 🙂. Ei mene aina ihan putkeen. Vielä kun lisää sen, ettei hän kuitenkaan tehnyt eroa, jos kerta olen häntä niin loukannut, mikä nyt olisi ollut suotavaa, vaan täysin päinvastoin. Pyysi hän anteeksi epävarmuuttaan, mutta eihän sen pitäisi olla syy valehdella.
tuli käytettyä välillä aika kovaa kieltä. Siis kirjoiteittaessani. Ja sekin harmittaa. Täällähän sitä on itseään tsempannut, ettei alentuisi mutta se on sittenkin niin vaikeaa. Nyt yritän kyllä pysyä poissa hänen tieltään. Mutta hän ei kestä kovin hyvin yksinäisyyttä, joten pitää toivoa, että hän löytäisi jonkun tarpeeksi nopeaan. Tuokin. On se jotenkin mukavan julmaa, että oikeasti pitää toivoa toiselle uutta...
Kun tässä on kirjoitellut, etten ymmärrä häntä, eikä hän minua, niin tuli sitten taas asialle varmistusta. Toivottavasti tämä nyt riittää 😳. Livenä en siis ole häntä nähnyt, onneksi.
Kyllä minä lähes aina ponnekkaasti tuon omaa näkökantaa esille, mutta onkohan sitä sitten jotenkin liian kiltti? Kun toinen on jo siinä tilanteessa, että hän voi hyvinkin nopeaan sivuttaa kaiken sanomani? Jaa, sinua on sitten loukattu, mutta oletko kuullut, että kävin tässä eilen kaupassa- tyyliin.
En ymmärrä häntä, en ollenkaan? Noh, pitää tyytyä niihin vastauksiin mitä saa. Ja yrittää jatkaa elämäänsä.
Itse en ole vieläkään saanut haettua tavaroitani.... Ihmeellistä touhua, mutta jospa tällä viikolla saisi homman naputeltua vihdoin ja viimein pakettiin.
Harvoinpa on joutunut ex-tyttö ystävän kiristämäksi, mutta nyt sekin on koettu 😀
Ei riitä mikään kyllä, vähän ärsyttää jos samanlainen touhu jatkuu, vaikka kyllä luulisi, että kaikki olisi nyt sovittua ja selvää, vaikkakin haukkujen kera 😀
Minua kyllä nyt harmittaa oma epäonnistuminen, että lähin tunteella mukaan, käytin sellaisia kauniita sanoja kuin kusettaja ja valehtelija 😳. Noh, onneksi hän sitten nappasi chatti-keskustelun nopeasti poikki, etten päässyt kovin pitkälle.
Vai hävettääköhän minua se, että välillä oli sitten niitä rakkauden- fiiliksiä?
Älä sinä nyt vaan lähde tunteella mukaan. Joo, toivottavasti saat tavarat vaihtoon. Mutta mutta... Niin, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. 🙂.
Ei muuta kuin tsemppiä!
Kerroin tuosta deitti-ilmoituksesta, jonka hän kielsi hymyhuulien kera. Eli olen sitten naurettava. Mutta kun kerroin yksityiskohdat ja vetosin siihen, että kyllä minä hänet tunnen, joten on loukkaavaa että kieltää asian. Niinkuin olikin. Ja hän sitten myönsi ilmoituksen ja jopa sen että vastauksiakin on tullut ja ystävänä? treffejä sovittu. No joo. Vaikka olisi kieltänytkin hamaan loppuun asti niin olin kyllä varma asiastani, joten liekö sillä niin merkitystä.
Aika todella varmasti raskasta tuollainen, jopa ne fiilikset varmaan on heitellyt laidasta laitaan ja itse saattaisin haluta melkein uskoa, että se on totta että vain ystävänä, mutta itsepetostahan se olisi. Miksi kukaan aikuinen ihminen jaksaa yrittää selitellä tuossa vaiheessa tollaista... Miten tyhminä jotkut pitävät toisia ihmisiä.
Itselleni tuli olo, taas kerran, että hänen mielestään mikään hänen tekonsa ei taaskaan merkitse yhtikäs mitään. Noinhan voi vissiin sattua sitten kelle tahansa? Mutta merkitseehän nuo asiat minulle!
En ymmärrä häntä en ollenkaan. Hän jopa halusi jatkaa seurusteluamme, jos kykenen katsomaan tulevaisuuteen. Joka oli jotenkin järjetön ehdotus. Hänhän oli juuri jäänyt valheesta kiinni, jälleen kerran. Mutta kyllä hän muutti sitten tarjouksen ystävyydeksi, kun kirjoittelin parit valitut sanat. On se kiva, kun tarjotaan suorastaan kaikkea mahdollista. Kunhan kykenen katsomaan tulevaisuuteen. 🙄
Aika todella ihmeellisen kuuloista menoa, ei taida nainen todellakaan oikein tietää itse mitä haluaa, mutta osoittaa kyllä mielestäni aika selvästi kuitenkin, ettei sillä ole merkitystä mitä sinä ajattelet tai miltä sinusta tuntuu tuollainen tilanne. Ihmettelen myös näitä ystävyys juttuja eron jälkeen, hei cmoon, voiko typerämmän kuuloista juttua olla jos ensin vannotaan että palataan yhteen ja että tunteita olisi ja sitten sen perään ehdotelllaan ystävyyttä 😀 Varmasti on mahdollista erota ystävinä ja on minullakin eräs ex-tyttö pysynyt monta vuotta sellaisena kaverina, mutta silloin kumpikin koki parhaammaksi antaa leikin olla meidän välillä. Eikä se ystävyys tullut silloinkaan näin, että hei " Ollaan kavereita nyt sitten"..
tuli käytettyä välillä aika kovaa kieltä. Siis kirjoiteittaessani. Ja sekin harmittaa. Täällähän sitä on itseään tsempannut, ettei alentuisi mutta se on sittenkin niin vaikeaa. Nyt yritän kyllä pysyä poissa hänen tieltään. Mutta hän ei kestä kovin hyvin yksinäisyyttä, joten pitää toivoa, että hän löytäisi jonkun tarpeeksi nopeaan. Tuokin. On se jotenkin mukavan julmaa, että oikeasti pitää toivoa toiselle uutta...
Kun tässä on kirjoitellut, etten ymmärrä häntä, eikä hän minua, niin tuli sitten taas asialle varmistusta. Toivottavasti tämä nyt riittää 😳. Livenä en siis ole häntä nähnyt, onneksi.
No virheistä oppii ja vaikka nyt itsekkin tässä on yrittänyt olla niin laittamatta tunteita peliin ja siinä vielä kohtuu hyvin onnistunut, niin tiedä sitten olisiko pitänyt, jopa täräyttää parit valitut sanat vielä 😀 Kuitenkin, sait varmasti varmuuden ettei mitään oikeastaan oikeasti enää tilanteelle voi tehdä!
Kyllä minä lähes aina ponnekkaasti tuon omaa näkökantaa esille, mutta onkohan sitä sitten jotenkin liian kiltti? Kun toinen on jo siinä tilanteessa, että hän voi hyvinkin nopeaan sivuttaa kaiken sanomani? Jaa, sinua on sitten loukattu, mutta oletko kuullut, että kävin tässä eilen kaupassa- tyyliin.
No yrittänyttä ei laiteta vai miten se menee, mutta kertoohan tollainen toiselta osapuolelta jotain. En tiedä, mutta suosittelisin vetämään ihan radio hiljaisuutta tai vastaamaan vain lyhyesti ja asiallisesti ilman mitään tunteita tai muita.
Minua kyllä nyt harmittaa oma epäonnistuminen, että lähin tunteella mukaan, käytin sellaisia kauniita sanoja kuin kusettaja ja valehtelija 😳. Noh, onneksi hän sitten nappasi chatti-keskustelun nopeasti poikki, etten päässyt kovin pitkälle.
Vai hävettääköhän minua se, että välillä oli sitten niitä rakkauden- fiiliksiä?Älä sinä nyt vaan lähde tunteella mukaan. Joo, toivottavasti saat tavarat vaihtoon. Mutta mutta... Niin, mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. 🙂.
Uskon, että harmittaa, mutta ei nuo nyt niin pahoilta sanoilta kuulosta. Ja varmaan tosiaan voi olla onni onnettomuudessa, että laittoi chatin pois..
Omasta tilanteesta sen verran, että tuntuu täysin naurettavalta nyt tämä minun ja hänen touhu. Hän ilmoitti viime to, että voin maksaa ne omat laskut sitten kun hän tietää paljon hänen omat kirjat on myöhässä, no mikäs siinä olisi ollut.
Itse kuitenkin päätin soittaa sitten sinne kirjastoon ja selvitin vähän paljon voi tulla laskua ja näin paljastui, että asiat eivät ole niin kuin minulle väitetään.
No tilanne kääntyikin niin, että hän yritti suoraan valehdella summista ja kun ilmoitin että tiedän kyllä miten asiat ovat ja uskon kyllä kirjaston työntekijää ja menen hoitamaan maksut sinne, ( minullla oli vielä pari kirjaa joista oli kertynyt hurjat 3.2 laskua... yhteensä huimat 18.2 euroa..
No siinä sitten lähdin palauttamaan kirjoja, hän ilmoittaa edelleen että en saa tavaroita kun aiheutin hänen kirjojen myöhästymisen yms. " Iso mies ja noin kiero".
No kirjastossa alkoi jo naurattaa kun tämä ihana exäni on käynyt sielä sanomassa, että vain hän voi maksaa sakkonsa. Selvittelin kirjasto tyypin kanssa tilannetta ja summa oli minun kirjoista tasan se mitä puhelimesta kuulin.
No siinä sitten yritin kysellä häneltä summia ja että miten hoidetaan homma. Vastauksina "olet lapsellinen, epäreilu, vitun ääliö yms, susta ei ole kolmeen kuukauteen kuulunut mitään mukavaa". Ihan kummallista ja turhaa, mutta lopuksi sitten haukkujen kera hän onkin sitä mieltä että minä panikoin ja olen sekaisin.. ja ilmoittaa kun voin hakea kamat🙂👍
No yritin tänään kysellä, että josko voisi laittaa tilinumeroa ja että varmaan parasta hoitaa niin ettemme tapaa kun kerran pelkää minua yms.
Aivan pimeätä touhua kun hän itse on raivonnut minulle sakoista ja miten tavarat pitää hakea yms, haukkuu, nimittelee, haastaa riitaa ja sitten kun en lähde mukaan tai hauku takaisin olen paniikissa ja naurettava
Toivotaan parasta, että tällä viikolla show ohi😀 Menee niin maku koko tytöstä jos vielä tälläinen jatkuu, jotenkin tulee fiilis, että hänen todellisuuden tajunsa alkaa ihan oikeasti olla aika hämärtynyt.
Aika todella varmasti raskasta tuollainen, jopa ne fiilikset varmaan on heitellyt laidasta laitaan ja itse saattaisin haluta melkein uskoa, että se on totta että vain ystävänä, mutta itsepetostahan se olisi. Miksi kukaan aikuinen ihminen jaksaa yrittää selitellä tuossa vaiheessa tollaista... Miten tyhminä jotkut pitävät toisia ihmisiä.
Oli kyllä raskas keskustelu ja voi sitä omaa harmituksen määrää. Oli jäänyt sittenkin aika paljon hampaankoloon. Ehkä eniten itsessäni harmittaa se, että kun joutuu katkeruuden kanssa kamppailemaan, ei kykene näkemään mitään hyvyyttä missään. Enkä tarkoita niinkään toisessa, vaan ihan yleisessä elämässäkin.
Niin, olen ajattelematta sitä kuinka pahasti asita voivat olla. Sillä ei ole sittenkään merkitystä. Vain sillä mitä on tapahtunut, siis minkä tiedän varmasti. Ihmettelen vain hänen ajatuskulkua; jos teon seuraus ei ole mukamas paha, niin itse tekokaan ei ole sitten, jotenkin, ilkeä. Onhan se.
Kyllä se kieltämättä käy mielessä tuo, kuinka tyhmänä toinen minua sitten pitää. noh, ehkä se vain kertoo siitä yleisestä arvostuksesta, kun toista ei kunnioiteta, eihän siinä sitten kunnioiteta mitään. Ehkä hän ajattelee, kun olen katsonut "läpi sormien" pahempaakin, niin miten tuo deitti "ystävän" kanssa voisi muka olla jotenkin pahempi. Eihän tuossa mielessä olekaan, mutta kun se on sitä samaa jatkumoa, siis syksyn erosta lähtien. Minun ajatuksilla tai tunteilla ei ole muuta merkitystä, kuin se ettei hän loukkaannu.
Onhan tässä aika kova paikka itsellä. Ei kysymys kuitenkaan ole omasta ymmärryksestä, sittenkään, vaan mitä on valmis hyväksymään. Kun rakkaus loppuu toiseen, se sitten loppuu, eihän se ole elämää ihmeellisempää. Vaikkakin, kun toinen kertoo ettei välitä ja samalla kertoo välittävänsä, aiheuttaahan se lievästi sanottuna ristiriita. Se on todellakin loukkaavaa.
Voisi se toinenkin ottaa vastuuta käytöksestään. Muutenhan, tuli siis mieleen, että jos toinen oikeasti ajattelee, että rakastanhan minä mutta toisen käytös suorastaan pakottaa tekemään kaikkea ilkeää. Niin eihän se ole silloin kuin ajan kysymys, että tuo syksyn ero toistuu. Että olen niin paska, että olen paska. Tuli vaan siitä pommin odotuksesta mieleen, tuotahan sitä odottelee.
Se, että toinen ottaisi vastuun ja toteaisi itselleen että en rakastanat sittenkään. Se ei tuntuisi minusta hyvältä mutta antaisi ainakin ymmärryksen, eikä silloin tarvitsisi odotella, että milloin alkaa esim "saatanan kyttääjä" huudot. Siis tämähän on pahin skenaario tulevaisuudesta, eikä näin varmastikaan tapahdu. Noh, jotakin tuollaistahan se syksyn ero oli. Eli onhan peloillani nyt jotain syytäkin.
Aika todella ihmeellisen kuuloista menoa, ei taida nainen todellakaan oikein tietää itse mitä haluaa, mutta osoittaa kyllä mielestäni aika selvästi kuitenkin, ettei sillä ole merkitystä mitä sinä ajattelet tai miltä sinusta tuntuu tuollainen tilanne.
Niinpä, jos toinen edes tunnustaisi tämän itselleen tai tunnustaahan hän, mutta on sokea epävarmuutensa seurauksille. Jos on epävarma, ei se todellakaan anna syytä kaltaiselle käytökselle.
Ihmettelen myös näitä ystävyys juttuja eron jälkeen, hei cmoon, voiko typerämmän kuuloista juttua olla jos ensin vannotaan että palataan yhteen ja että tunteita olisi ja sitten sen perään ehdotelllaan ystävyyttä 😀 Varmasti on mahdollista erota ystävinä ja on minullakin eräs ex-tyttö pysynyt monta vuotta sellaisena kaverina, mutta silloin kumpikin koki parhaammaksi antaa leikin olla meidän välillä. Eikä se ystävyys tullut silloinkaan näin, että hei " Ollaan kavereita nyt sitten"..
Ja varsinkin kun hän tarkoittaa hyvinkin aktiivista ystävyyttä. Yhteisiä harrastuksia, keskusteluita, kuuntelua jne. Yritin hänelle selittää, että miltä hänestä tuntuisi viettää aikaansa ystävän kanssa, jonka tietäisi valehtelevan ja loukkaavan. Mutta ei menny ihan putkeen, taaskaan... Ja varsinkin kun lisää, että on paljon hänen kieltämiä puheenaiheita ja tunteita, joita nyt ei vaan, sattuneesta syystä ei voi olla itse ajattelematta. Aika jäätävää... Hänellä ei sitten ole tunteita minua kohtaan. Mikäpä siinä, mutta kun minulla on, häntä ja itseänikin kohtaan 🙂. Katseleppa siinä sitten tulevaisuuteen.
No virheistä oppii ja vaikka nyt itsekkin tässä on yrittänyt olla niin laittamatta tunteita peliin ja siinä vielä kohtuu hyvin onnistunut, niin tiedä sitten olisiko pitänyt, jopa täräyttää parit valitut sanat vielä 😀 Kuitenkin, sait varmasti varmuuden ettei mitään oikeastaan oikeasti enää tilanteelle voi tehdä!
No yrittänyttä ei laiteta vai miten se menee, mutta kertoohan tollainen toiselta osapuolelta jotain. En tiedä, mutta suosittelisin vetämään ihan radio hiljaisuutta tai vastaamaan vain lyhyesti ja asiallisesti ilman mitään tunteita tai muita.
Niinpä. En vain voi hänen kanssaan keskustella suuttumatta, ainakaan vielä. Muuten näin ilman häntä, voin hyvinkin ajatella myös asioita eri kanteilta. Noh, jos joituisin häntä livenä tapaamaan, niin ei mulla itseasiassa tuo suuttumisen pelko ole edes päällimmäisenä, vaan päinvastoin 😳.
Noh sain ainakin varmuuden 🙂. Mutta tuo täräyttäminen, se ei ole hyvä homma. Edelleen ajattelen näin. Se on huono käytöstä, tulee paha mieli kaikille. Se antaa toiselle kuvan, että jos hän on käyttäytynyt huonosti, niin olihan se oikein sittenkin, kun kerta toinen pystyy tuollaiseen kielenkäyttöön jne.
Omasta tilanteesta sen verran...
Onhan tuo todella raivostuttavaa (ja pelottavaakin). Toivon, että hänellä menee sitten niin yli, että sinulle tulisi enemmän ymmärtämisen (ja ehkä huvittunutkin)- asenne häntä kohtaan.
Sillä, jos toinen kykenee tuollaiseen käytökseen, et sinä häntä voi "voittaa", vaan asiat voi vieläpä muuttua pahemmiksi. Sinun kanattaa luottaa vaistoihisi. Jos sinulle tulee tunne, että toinen on rajaton, niin eihän silloin ole mitään syytä odottaa, että toisen raja olisi tässä, siis esim kirjastolaskuissa? Vaan rajattomuus on rajattomuutta taivaaseen asti. Yritä pysyä viilipyttynä, vaikka vaikeaa se on, todella vaikeaa.
Tsemppiä!
Ps. Yritän käydä tällä palstalta vähän harvemmin nyt, ei sen takia, ettei täältä apua saa, kiitos pietari! Vaan ihan sen takia, että välttäisin omaa looppi- ajattelua. Että toistaa itseään tunteella, eikä pääse yli. Enkä yritä vältellä tunteita, ei se olisi edes mahdollista, vaan siis omaa itseäni ärsyttävää jankkaamista 🙂.
Oli kyllä raskas keskustelu ja voi sitä omaa harmituksen määrää. Oli jäänyt sittenkin aika paljon hampaankoloon. Ehkä eniten itsessäni harmittaa se, että kun joutuu katkeruuden kanssa kamppailemaan, ei kykene näkemään mitään hyvyyttä missään. Enkä tarkoita niinkään toisessa, vaan ihan yleisessä elämässäkin.
Samoja tunteita kävin itse heti oman eron jälkeen läpi, kyllä silloin tuli kerran annettua kuuluakin, mutta ei sillä ollut mitään, tuli vaan huono omatunto. Vaikka jo heti kyllä niiden viestien jälkeen pyysin anteeksi ja sen jälkeen siis yli 2kk en ole häntä enää syytellyt tilanteesta. Eikai sillä ole silti merkitystä, harmaata ja synkkää se aluksi on, mutta vaikka kuinka clicheeltä kuulostaa niin kyllä se aika auttaa näkemään valoa! Usko pois.
Kyllä se kieltämättä käy mielessä tuo, kuinka tyhmänä toinen minua sitten pitää. noh, ehkä se vain kertoo siitä yleisestä arvostuksesta, kun toista ei kunnioiteta, eihän siinä sitten kunnioiteta mitään. Ehkä hän ajattelee, kun olen katsonut "läpi sormien" pahempaakin, niin miten tuo deitti "ystävän" kanssa voisi muka olla jotenkin pahempi. Eihän tuossa mielessä olekaan, mutta kun se on sitä samaa jatkumoa, siis syksyn erosta lähtien. Minun ajatuksilla tai tunteilla ei ole muuta merkitystä, kuin se ettei hän loukkaannu.
Arvostuksen ja kunniotuksen puute on se ainakin mikä minut lopulta sai unohtamaan haaveet yhteenpaluusta tai muustakaan. Ei ollut millään väliä, ei vaikka myönsi omat virheet ja halusin sitten sopia asiat aikuismaisesti keskustellen... Millään sanomisilla ei pahoilla eikä hyvillä ole ollut mitään väliä, kun kerran mitään mukavaa hän ei ole minulta 3kk kuullut 😀 Sikäli luulisi, että se olisi mukavaa etten itke takaisin tai se että halusin takaisin, miten voi olla että kaksi toiset sulkevaa asiaa ei kumpikaan ole mukavaa.... Kuulostaa kyllä sellaiselta, ettei hän oikeasti vain ymmärrä eikä arvosta samallalailla sinua kuin sinä häntä.
Onhan tässä aika kova paikka itsellä. Ei kysymys kuitenkaan ole omasta ymmärryksestä, sittenkään, vaan mitä on valmis hyväksymään. Kun rakkaus loppuu toiseen, se sitten loppuu, eihän se ole elämää ihmeellisempää. Vaikkakin, kun toinen kertoo ettei välitä ja samalla kertoo välittävänsä, aiheuttaahan se lievästi sanottuna ristiriita. Se on todellakin loukkaavaa.
Voisi se toinenkin ottaa vastuuta käytöksestään. Muutenhan, tuli siis mieleen, että jos toinen oikeasti ajattelee, että rakastanhan minä mutta toisen käytös suorastaan pakottaa tekemään kaikkea ilkeää. Niin eihän se ole silloin kuin ajan kysymys, että tuo syksyn ero toistuu. Että olen niin paska, että olen paska. Tuli vaan siitä pommin odotuksesta mieleen, tuotahan sitä odottelee.
Niin jos itselle tärkeät asiat tuhoutuu niin mitä on enää siitä rakkaudestakaan jäljellä, jos sen kohde muuttuu tuntemattomaksi, vieraaksi ihmiseksi. Kyllä se rakkaus on tietenkin taustalla, mutta sen kohde onkin erilainen ihminen mitä se jota rakasti/rakastaa. Samaa kaavaahan luultavasti tilanne vain toistaisi uudestaan ja uudestaan jos palaisitte yhteen, kerran vikaa itsessään hän ei tahdo tai osaa nähdä.
Se, että toinen ottaisi vastuun ja toteaisi itselleen että en rakastanat sittenkään. Se ei tuntuisi minusta hyvältä mutta antaisi ainakin ymmärryksen, eikä silloin tarvitsisi odotella, että milloin alkaa esim "saatanan kyttääjä" huudot. Siis tämähän on pahin skenaario tulevaisuudesta, eikä näin varmastikaan tapahdu. Noh, jotakin tuollaistahan se syksyn ero oli. Eli onhan peloillani nyt jotain syytäkin.
Niin itsellekin olisi kaikista mukavinta ollut kuulla, että ne tunteet muuttuvait minua kohtaan eikä mitään mussutusta miten paha minä olen tai muuta. Siitähän on kuitenkin kyse ettei halua olla jonkun kanssa yhdessä ja se kertoo että ei ne tunteet ole enää samanlaiset kuin ennen. Kova paikka se on, mutta mielummin niin kuin näin. Miksi hän sanoisi saatanan kyttääjä? Suosittlen jos olet häneen yhteydessä niin poista hänet kavereista ja estä. Siitä aiheude kuin turhaa mielipahaa jos hänelle alkaa tulla uusia tuttavuuksia ja kavereita, vaikka ne olisivat ihan muita niin kyllä siinä turhaa itselle hallaa tekee. Ja on parempiakin keinoja pitää oikeasti yhteyttä kuin netin välityksellä. Itse aluksi olin ajatusta vastaan, mutta nyt tuntuu helpommalta kun hän on estettynä ja eikä tule itselle mielihaluja sitä kautta ottaa yhteyttä tai käydä kyttäämässä mitään. Eikä hänkään voi kytätä minua.
Ja varsinkin kun hän tarkoittaa hyvinkin aktiivista ystävyyttä. Yhteisiä harrastuksia, keskusteluita, kuuntelua jne. Yritin hänelle selittää, että miltä hänestä tuntuisi viettää aikaansa ystävän kanssa, jonka tietäisi valehtelevan ja loukkaavan. Mutta ei menny ihan putkeen, taaskaan... Ja varsinkin kun lisää, että on paljon hänen kieltämiä puheenaiheita ja tunteita, joita nyt ei vaan, sattuneesta syystä ei voi olla itse ajattelematta. Aika jäätävää... Hänellä ei sitten ole tunteita minua kohtaan. Mikäpä siinä, mutta kun minulla on, häntä ja itseänikin kohtaan. Katseleppa siinä sitten tulevaisuuteen.
Onpas kummallista ja suoraan sanottuna minua vituttaisi rankasti jos oma eksäni olisi kehdannut tuollaista edes ehdottaa, ei minulla ole ainakaan ollut tarvetta sellaisille ystäville joiden kanssa ei ole mukava olla enää. Tai siis, että miten tuollainen ystävyys voisi toimia mitenkään, kun tunteet olisi taustalla ja pettymys ja loukkaukset sitten koko ajan fraamilla. Helkkarin mukavaa varmasti sinulle. Se olisi kyllä sellaista kidutusta mitä en suosittelisi kenellekkään, minkään varjolla. Hyvin itsekästä touhua eksältäsi.
Niinpä. En vain voi hänen kanssaan keskustella suuttumatta, ainakaan vielä. Muuten näin ilman häntä, voin hyvinkin ajatella myös asioita eri kanteilta. Noh, jos joituisin häntä livenä tapaamaan, niin ei mulla itseasiassa tuo suuttumisen pelko ole edes päällimmäisenä, vaan päinvastoin 😳.
Noh sain ainakin varmuuden. Mutta tuo täräyttäminen, se ei ole hyvä homma. Edelleen ajattelen näin. Se on huono käytöstä, tulee paha mieli kaikille. Se antaa toiselle kuvan, että jos hän on käyttäytynyt huonosti, niin olihan se oikein sittenkin, kun kerta toinen pystyy tuollaiseen kielenkäyttöön jne.
Niin kai itselläkin, nyt kun on saanut sitten rauhassa työstää omaa oloa ja ajutksia niin jotenkin tuntuu, ettei minulla enää ole mitään mielenkiintoa tavata häntä tai edes keskustella, vaikka tiedän etten suuttuisi tai mitään nostaisi se ihan turhaan asioita pintaan. Olkoon sitten näin.
Itse ajattelen samoin, että pyrin nyt vetämään niin ystävällistä linjaa, ettei ainakaan hän pääse saamaan minusta tuollaista kuvaa mitä itse antaa. Vaikeaa ja ymmärrettävää se on kun välillä karahtaa kiville, mutta jos vain pyrkii siihen tahdolla niin pikku hiljaa alkaa onnistua. Pahaa mieltä en halua itselleni enkä hänelle aiheuttaa.
Onhan tuo todella raivostuttavaa (ja pelottavaakin). Toivon, että hänellä menee sitten niin yli, että sinulle tulisi enemmän ymmärtämisen (ja ehkä huvittunutkin)- asenne häntä kohtaan.
Sillä, jos toinen kykenee tuollaiseen käytökseen, et sinä häntä voi "voittaa", vaan asiat voi vieläpä muuttua pahemmiksi. Sinun kanattaa luottaa vaistoihisi. Jos sinulle tulee tunne, että toinen on rajaton, niin eihän silloin ole mitään syytä odottaa, että toisen raja olisi tässä, siis esim kirjastolaskuissa? Vaan rajattomuus on rajattomuutta taivaaseen asti. Yritä pysyä viilipyttynä, vaikka vaikeaa se on, todella vaikeaa.
No on se jo mennyt sen verran yli, että naurattaa toisaalta koko touhu, toisaalta toki nyt edelleen ärsyttää, kun yritin viimeks maanantaina kysyä hänen tilinumeroaan ja pyysin, että jos pelkää minua niin voi heittää tavarani pihalle vaikka, että laittaa vaan sen tilinumeron niin maksan sakkoni, lupasinpa vielä vitosen ekstraa, että jos hän kantaisi pihalle auton renkaat ( ei paha rasti, kun maantasalla kellari.), ettei tarvitsi sen enempää sählätä No vastausta ei ole sitten tähän hetkeen mennessä kuulunut... Kun mikään ei riitä... Ajattelin ens viikon alussa laittaa hänelle näin jos se tepsisi.
: Moikka, Voisitko ystävällisesti kertoa miten voisin saada minun tavarat? Paljonko rahaa haluaisit ja miten pitäisi toimia, että tällä viikolla onnistuisi. ? Olisit niin kiltti ja päästäisit mut irti, kun et varmaan tahdo pitää kiinnikkään 🙂 , oot kaikesta huolimatta mukava tytttö ja toivon kaikkea hyvää 🙂"
Mitäs mieltä olet onko liian lässyä, mutta kun ei tunnu mikään auttavan ei kova asia linja ei mikään, niin jos sitten edes pienien kehujen kanssa menisi..
Ajattelin, että maksetaan sitten parit kympit ylimääräistä jos kerran se hänelle niin tärkeätä saattaa olla, ei minun kuuluisi kyllä, mutta että pääsisi nyt jo vihdoin eroon tästä oikeasti aika stressaavasta touhusta.
Kyllä ymmärrän, että toisaalta mukavaahan se on että merkitsen kuitenkin näin paljon hänelle, mutta ei tuollaista käytöstä nyt jaksaisi varsinkin kuin siinä aioin pysyä, etten omia mielipiteitäni ilmaise enää enkä ala riitelemään. Joku voisi pitää tätä jotenkin nössönä, mutta enemmän miestä tälläinen viilipyttyily kyllä vaatii kun mikään ja eipä tässä vaiheessa minun sanat mitään voittaisi, niinkuin sanoit tätä sotaa ei voi voittaa enää. Sitäpaitsi kun mitään rajoja ei ole hänellä niin pitää ne omat vaatteet saada turvaan ennen kuin ne on roskissa tai revittyinä. Onkohan sitten viisainta jos tuokaan ei toimi ottaa yhteyttä suoraan hänen isosysteriin.. Eikai se hänelle kuuluisi, mutta häneen tuli erossa muutenkin oltua yhteydessä ja luulis, että saisi edes noi tavarat sieltä takaisin sitten niin.
Ps. Yritän käydä tällä palstalta vähän harvemmin nyt, ei sen takia, ettei täältä apua saa, kiitos pietari! Vaan ihan sen takia, että välttäisin omaa looppi- ajattelua. Että toistaa itseään tunteella, eikä pääse yli. Enkä yritä vältellä tunteita, ei se olisi edes mahdollista, vaan siis omaa itseäni ärsyttävää jankkaamista.
Ei se mitään, kyllä kannattaa toki aina käydä jos siltä tuntuu, mutta ymmärrän mitä tarkoitat tuolla looppi-ajattelulla! Ilolla noita sun juttuja kuitenkin lukenut ja vastauksista on paljon ollut hyötyä! Ajattelin itsekin palata sitten ensi viikolla asiaan jos vaikka homma olisi ohi, tietenkin mukavaa jos ehdit ennen ensi viikon alkua kommentoida mun juttuja, mutta ei mitään kiirettä! Tsemppiä ja jaksamisia, kyllä se siitä vielä
PS. Itsellä on tänään treffit sovittuna.... Senkin takia pitäisi saada noi omat kuviot ohi ja pelottaa toisaalta mitä tästä seuraa, sellainen ihmeellinen tunne vaan että vielä tulee selkään ja lujaa jollain tavalla. Toisaalta mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja jatkaa elämää
...Usko pois.
Kiitos vastauksesta. Niinpä, uskon varassa tämä menee ennemmän tai vähemmän. Mutta eiköhän se tästä.
...miten voi olla että kaksi toiset sulkevaa asiaa ei kumpikaan ole mukavaa....
Ehkä se on sitä, ettei toinen edes tiedä mikä hänet onnelliseksi tekisi? Onhan se tietenkin harmittavaa, että tälläisessä tilanteessa toinen sysää vastuuta sitten toisen päälle. Koko ajan tekin puhutte hänen ristiriitaisesta tunne-elämästä, hänen ristiriitaisesta reagoinnista ja silti edes tästä toiset kykene tekemään johtopäätöksiä.
Siis tarkoitan, että jos minä en koe sisälläni ristiriitaa, miten ongelman ratkaisu tai syyt silti olisi minulla?
Kuulostaa kyllä sellaiselta, ettei hän oikeasti vain ymmärrä eikä arvosta samallalailla sinua kuin sinä häntä.
Niinpä. Mutta tuli mieleen tässä se ristiriita, että toisaalta eksäni arvosti minua jollakin tasolla todella paljon. Hän kokee, että olisin hyvä ystävä, kuuntelen, neuvon, tunnen hänet. Olenkohan minä edes tuollainen? Ainakin läheisilleni yritän olla. Mutta toisaalta hän "pissasi" kaiken sen päälle millä on minulle merkitystä, luottamus, rehellisyys jne. Ja vieläpä uudestaan ja uudestaan ja...
Niin jos itselle tärkeät asiat tuhoutuu niin mitä on enää siitä rakkaudestakaan jäljellä, jos sen kohde muuttuu tuntemattomaksi, vieraaksi ihmiseksi. Kyllä se rakkaus on tietenkin taustalla, mutta sen kohde onkin erilainen ihminen mitä se jota rakasti/rakastaa. Samaa kaavaahan luultavasti tilanne vain toistaisi uudestaan ja uudestaan jos palaisitte yhteen, kerran vikaa itsessään hän ei tahdo tai osaa nähdä.
Todellakin näin!
Kävimme tuossa syksyllä yhden keskustelun, jossa hän puhui ystävyydestä ja tapailusta, seurustelun ulkopuollella. Ja sanoin, että eihän tuollainen onnistu kun tulee uusia seurustelukumppaneita. Hän vastasi naureskellen, ettei meidän tarvitse heille kertoa. Oli varmastikin vitsi, tai noh, miten sitten tulevaisuus meni, niin hankala sitä on nyt naureskella. Mutta muistan sen hetken, että sitä oikeasti katsoi toista kuin vierasta. Ei minun tuntema ihminen olisi tuollaista sanonut, ei edes vitsinä. Miten joku voi muuttua noin paljon? Vai muuttuiko sittenkään, ehkä jokin, rakkaus?, esti minua näkemästä todellista ihmistä? Tarkoitan, että olen kyllä tiennyt, että eksäni vaatii paljon huomiota ja läheisyyttä, mutta en osannut kuvitella, että se sitten kääntyisi joksikin tälläiseksi.
Niin itsellekin olisi kaikista mukavinta ollut kuulla, että ne tunteet muuttuvait minua kohtaan eikä mitään mussutusta miten paha minä olen tai muuta. Siitähän on kuitenkin kyse ettei halua olla jonkun kanssa yhdessä ja se kertoo että ei ne tunteet ole enää samanlaiset kuin ennen. Kova paikka se on, mutta mielummin niin kuin näin.
Kun eksälläni on vain kaksi tapaa suhtautua, joko hän on itse itsesäälin vallassa ja peloissaan tulevaisuudesta tai sitten minä olen jotenkin mahdollistanut kaiken. Niin kyllähän sitä sitten vähän odottelee mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siis lähinnä yhteisten tuttujen kautta. Ehkä ei mitään. Tai ainakin toiveissa olisi.
Miksi hän sanoisi saatanan kyttääjä? Suosittlen jos olet häneen yhteydessä niin poista hänet kavereista ja estä. Siitä aiheude kuin turhaa mielipahaa jos hänelle alkaa tulla uusia tuttavuuksia ja kavereita, vaikka ne olisivat ihan muita niin kyllä siinä turhaa itselle hallaa tekee. Ja on parempiakin keinoja pitää oikeasti yhteyttä kuin netin välityksellä. Itse aluksi olin ajatusta vastaan, mutta nyt tuntuu helpommalta kun hän on estettynä ja eikä tule itselle mielihaluja sitä kautta ottaa yhteyttä tai käydä kyttäämässä mitään. Eikä hänkään voi kytätä minua.
Eihän sitä tarvitse kuin heikon hetken ja sitten hetken mielijohteen, kun saa kirjoitettua todella typerän lauseen 🙂.
Tuo kyttääjä juttu kertoo enemmänkin omasta pienuudesta ja huonosta omasta tunnosta. Vaikkakin en ole muuta tehnyt kuin sen mitä googlettamalla voi tehdä. Mutta se ajatus taustalla, siis että minun piti kytätä. Kiitos, ei ikinä sellaista suhdetta, että pitää ruveta epäilemään toista! Ja olla vielä oikeassa.
En halua hänestä, en mitään informaatiota.
Onpas kummallista ja suoraan sanottuna minua vituttaisi rankasti jos oma eksäni olisi kehdannut tuollaista edes ehdottaa, ei minulla ole ainakaan ollut tarvetta sellaisille ystäville joiden kanssa ei ole mukava olla enää. Tai siis, että miten tuollainen ystävyys voisi toimia mitenkään, kun tunteet olisi taustalla ja pettymys ja loukkaukset sitten koko ajan fraamilla. Helkkarin mukavaa varmasti sinulle. Se olisi kyllä sellaista kidutusta mitä en suosittelisi kenellekkään, minkään varjolla. Hyvin itsekästä touhua eksältäsi.
Niinpä. Ja arvaa ymmärtääkö toinen? 🙂. Onhan sitä joutunut käymään, omasta mielestäni niin "hauskoja" keskusteluja toisen kanssa. Ei mitään logiikkaa tai armoa, siis että ihmisellä olisi myös tunteita. Toinen ei samaistu ei ollenkaan.
...Kun mikään ei riitä...
Niin, kyllähän eksäsi vähän rajattomalta kuulostaa. Yritin aikaisemmin puhua tuosta omaisuuden jaosta. Jos toinen ei tule vastaan niin huonohan silloin on mitään sopia. Vaikka jokin ehdotuksesi olisi kuinka järkevä tai aikaa säästävä, niin ei taida toinen näin asiaa kokea. Joten itse aikoinaan ratkaisin asian niin, että teen itse kaiken sen mihin vain itse pystyn, enkä ehdottele mitään. Nykyisessä erossani en ole sitten joutunut tälläisten asioiden kanssa jankkaamaan, joten kait, sitten asiat on tuossa mielessä mennyt hyvin. Epäreilua se kyllä on, mutta mitä se epäreiluus jo valmiiksi konkurssissa merkitsee, eipä juuri mitään.
Mitäs mieltä olet...
Jos asiat saa vaan toimimaan, niin ei muuta kuin pistät viestiä. Sinä hänet tunnet, joten itse tiedät mikä voisi olla ns. hyvä viesti. Vaikkakin, jos toine ei usko sinun "hyvyyteen" enään, niin onkohan silloin mistään positiivisestakaan mitään hyötyä, tässä mietin? Oletko ajatellut realististista ymmärtämisen linjaa, että suoraan kerrot ymmärtäväsi, kuinka inhottava/paska/sairas/tressaava tavaranvaihto tilanne voi hänen mielestään olla, annat sen jotenkin ilmi, onhan se sinullekin. Ja sitten kerrot tavaran vaihdon hyviä puolia, tressitilanne laukenee, pääsee jälleen rauhoittumaan jne. Tietenkin omilla sanoilla. Voihan sitten loppuun laittaa, että täältä saa minut kiinni, jos joskus tulee jotain mielen päälle.
Joku voisi pitää tätä jotenkin nössönä, mutta enemmän miestä tälläinen viilipyttyily kyllä vaatii kun mikään ja eipä tässä vaiheessa minun sanat mitään voittaisi, niinkuin sanoit tätä sotaa ei voi voittaa enää. Sitäpaitsi kun mitään rajoja ei ole hänellä niin pitää ne omat vaatteet saada turvaan ennen kuin ne on roskissa tai revittyinä. Onkohan sitten viisainta jos tuokaan ei toimi ottaa yhteyttä suoraan hänen isosysteriin.. Eikai se hänelle kuuluisi, mutta häneen tuli erossa muutenkin oltua yhteydessä ja luulis, että saisi edes noi tavarat sieltä takaisin sitten niin.
Jos joku tuollaista pitää "nössönä", hän ei ole vain itse ollut tuollaisessa tilanteessa. Kysymys ei enään ole mistään sodasta, vaan rauhasta. Kumpaa kohti ihminen haluaa mennä, sotaa vai rauhaa? Sisäinen rauhahan se on varmastikin se lopullinen tavoite, miksei siis sitä kohti menemistä aloittaisi heti? Sodat ovat vain väliaikaisia, ja niitä käydään, että on usko vielä siihen, että jotain voisi voittaa. Mutta jos ei kerta voi niin siitä pitää tehdä omat johtopäätökset.
Joo, tuo siskon apu siinä mielessä on aina vähän hankala, ettei asia varmaankaa hänelle kuulu. Mutta kyllä tuokin kannattaa pitää mahdollisuutena, jos kerta mikään muu auta, niin minkäs teet? Ehkä se voisi olla hyväkin asia, että on joku ulkopuolinen pistämässä asioihin vauhtia.
PS. Itsellä on tänään treffit sovittuna.... Senkin takia pitäisi saada noi omat kuviot ohi ja pelottaa toisaalta mitä tästä seuraa, sellainen ihmeellinen tunne vaan että vielä tulee selkään ja lujaa jollain tavalla. Toisaalta mukavaa päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja jatkaa elämää
Kuulostaa mukavalta! 🙂. Ainahan eroista jää arpia ja jomotusta jonnekin takaraivoon. Mutta eiköhän nekin sitten ajan kanssa... Ja varsinkin kun itse tiedostaa pelot, siis syyt, ei kait pelot silloin pääse (ainakaan kovin pahasti) tekemään tuhojaan.
Ehkä se on sitä, ettei toinen edes tiedä mikä hänet onnelliseksi tekisi? Onhan se tietenkin harmittavaa, että tälläisessä tilanteessa toinen sysää vastuuta sitten toisen päälle. Koko ajan tekin puhutte hänen ristiriitaisesta tunne-elämästä, hänen ristiriitaisesta reagoinnista ja silti edes tästä toiset kykene tekemään johtopäätöksiä.
Siis tarkoitan, että jos minä en koe sisälläni ristiriitaa, miten ongelman ratkaisu tai syyt silti olisi minulla?
Niin voihan se niin olla, mutta en se ainakaan minä taida olla 😀 Niinpä tuohon viimeiseen virkkeeseen, miten se olisi jotenkin minun vastuullani puuttua enää mitenkään toisen asioihin tai ristiriitaisuuteen. Minä olen kantani tehnyt kyllä selväksi ja hän tietää mitä ajattelen asiasta. Niin ei todellakaan ole minun vastuullani viedä asioita loppuun ja ottaa lisää kokoajan omille harteille. Perhana, enhän minä tässä ole ketään lempannut edes, nyt monesti sellainen fiilis, että roolit tosiaan ihan hukassa...
Niinpä. Mutta tuli mieleen tässä se ristiriita, että toisaalta eksäni arvosti minua jollakin tasolla todella paljon. Hän kokee, että olisin hyvä ystävä, kuuntelen, neuvon, tunnen hänet. Olenkohan minä edes tuollainen? Ainakin läheisilleni yritän olla. Mutta toisaalta hän "pissasi" kaiken sen päälle millä on minulle merkitystä, luottamus, rehellisyys jne. Ja vieläpä uudestaan ja uudestaan ja...
Aivan kuin omasta kynästä, neuvot ja apu kelpasivat kyllä aina ja hirveästi sai kiitosta, mutta toisaalta silläkään ollut sitten oikeasti yhtään mitään merkitystä. Varsinkin kun se arvostus vedätään sitten kerralla kylmästi kaivoon, ilman sen kummempia selvityksiä. Sillälailla, että hei kuule ihan sama, ei kiinnosta.
Todellakin näin!
Kävimme tuossa syksyllä yhden keskustelun, jossa hän puhui ystävyydestä ja tapailusta, seurustelun ulkopuollella. Ja sanoin, että eihän tuollainen onnistu kun tulee uusia seurustelukumppaneita. Hän vastasi naureskellen, ettei meidän tarvitse heille kertoa. Oli varmastikin vitsi, tai noh, miten sitten tulevaisuus meni, niin hankala sitä on nyt naureskella. Mutta muistan sen hetken, että sitä oikeasti katsoi toista kuin vierasta. Ei minun tuntema ihminen olisi tuollaista sanonut, ei edes vitsinä. Miten joku voi muuttua noin paljon? Vai muuttuiko sittenkään, ehkä jokin, rakkaus?, esti minua näkemästä todellista ihmistä? Tarkoitan, että olen kyllä tiennyt, että eksäni vaatii paljon huomiota ja läheisyyttä, mutta en osannut kuvitella, että se sitten kääntyisi joksikin tälläiseksi.
Aika hiljaiseksi varmaan kyllä vetäisi.. Juuri sellaisia hetkiä missä ne silmät aukeavat hetkeksi, mutta miten rakkaus tekee ne taas sokeiksi.
Kun eksälläni on vain kaksi tapaa suhtautua, joko hän on itse itsesäälin vallassa ja peloissaan tulevaisuudesta tai sitten minä olen jotenkin mahdollistanut kaiken. Niin kyllähän sitä sitten vähän odottelee mitä tulevaisuus tuo tullessaan, siis lähinnä yhteisten tuttujen kautta. Ehkä ei mitään. Tai ainakin toiveissa olisi.
Niin tuo yhteisten tuttujen ulottuvuus on sinäällään ehkä hieman kimurantti, kehtaako hän kertoa omista petoksistaan vai yrittääkö hakea jopa jonkinlaista uhrin viittaa niskaansa. Mene ja tiedä, mutta kai ne puheet toisaalta voi jättää omaan arvoonsa?
Jännittävää miten jollain se peiliinkatsominen on niin mahdottoman vaikeaa, joko ollaan niin uhreja ja ties mitä diagnooseja haalitaan käytöksen perusteiksi ja mussutetaan miten vaikeaa ja yms on ollut ja on nyt. Tai sitten asiat laitetaan toisen vioiksi ja syiksi, ilman sen kummempia selityksiä, toinenhan on vaan ilkeä, luonnehäiriöinen, tylsä, ei tietoakaan, että toisella tekojen ja käyttäytymisen taustalla voisi olla mitään perusteita tai vaikka olisi ei niitä huomioida ollenkaan. On vain yksin se itsekeskeinen uhri, hyvä ja paha. No onnea vaan oikeasti niille toisaalta, jotka joutuvat tälläisiä tyyppejä lähellään kantaa, toisaalta voimme olla siitä iloisia, että enää ei itse tarvitse välittää !
Katkeraa kyllä, mutta monesti sitä kun tarpeeksi tollaista touhua seuraa niin hyvin mustavalkoista näytttää joidenkin elämä olevan.
Eihän sitä tarvitse kuin heikon hetken ja sitten hetken mielijohteen, kun saa kirjoitettua todella typerän lauseen 🙂.
Tuo kyttääjä juttu kertoo enemmänkin omasta pienuudesta ja huonosta omasta tunnosta. Vaikkakin en ole muuta tehnyt kuin sen mitä googlettamalla voi tehdä. Mutta se ajatus taustalla, siis että minun piti kytätä. Kiitos, ei ikinä sellaista suhdetta, että pitää ruveta epäilemään toista! Ja olla vielä oikeassa.
En halua hänestä, en mitään informaatiota.
Niin, olisi se hienoa jos ne tunteet osaisi vaan oikeasti lakaista pois ja katkoa typeriltä haaveilta ja ajatuksilta aina siivet, ennen kuin ne pääsevät kirjoitettuun muotoon. Ei kyllä sellaisessa suhteessa mitään järkeä olisi pidemmän päälle, jossa pitäisi vielä leikkiä salapoliisiakin, kyllä siinä alkaisi varmaan näkemään peikkoja missä sun sattuu. Parhaalta ratkaisulta tuo kokonaan informaatio katkos kuulostaa, on ihmisiä jotka pysyvät mukana ja on ihmisiä jotka pysyvät muistoissa mukana, mutta joiden nykyhetki ja tulevaisuus ei enää ole milläänlailla relevanttia itselle. Mitä sillä tiedolla tosiaan tekisi, onko hänelle uusi mies tai ei, tai onko missä töissä yms. Ei kuulu minulle, en kysy, enkä kyttää.
Niinpä. Ja arvaa ymmärtääkö toinen? 🙂. Onhan sitä joutunut käymään, omasta mielestäni niin "hauskoja" keskusteluja toisen kanssa. Ei mitään logiikkaa tai armoa, siis että ihmisellä olisi myös tunteita. Toinen ei samaistu ei ollenkaan.
Samaa kaavaa toistaa omatkin viestinvaihdot, ihmetellen itse ettäkö mitähän vittua tässä on meneillään, loogisuudesta tai edes perus-käytöstavoista ei tietoakaan ja silti minussa olisi se kaikki vika ja paha...
Niin, kyllähän eksäsi vähän rajattomalta kuulostaa. Yritin aikaisemmin puhua tuosta omaisuuden jaosta. Jos toinen ei tule vastaan niin huonohan silloin on mitään sopia. Vaikka jokin ehdotuksesi olisi kuinka järkevä tai aikaa säästävä, niin ei taida toinen näin asiaa kokea. Joten itse aikoinaan ratkaisin asian niin, että teen itse kaiken sen mihin vain itse pystyn, enkä ehdottele mitään. Nykyisessä erossani en ole sitten joutunut tälläisten asioiden kanssa jankkaamaan, joten kait, sitten asiat on tuossa mielessä mennyt hyvin. Epäreilua se kyllä on, mutta mitä se epäreiluus jo valmiiksi konkurssissa merkitsee, eipä juuri mitään.
No eipä toiminut tuokaan kun en jaksanut odotella vaan päätin perjantaina kysyä, kuulemma ilmoittaa sitten kun on selvittänyt kirjaston esimiehen kanssa asian. Ei auttanut vaikka ehdotin ja pyysin, että maksaisin hänelle sen koko summan ja antaisi vaan tavarani, ja jos tekisi mieli palauttaa rahoja niin siirtäisi tililleni, helkkari yhdellä viestillä olisi voinut ilmoittaa päivän ja kellon ajan, mutta ei. Ainoa mitä vastasi oli, että " Lopeta ruikutus, olen kotipaikkakunnalla." Ei siinä selitykset eikä rautalangasta väännöt näköjään auta, ei anelut, ei realistiset pyynnöt, ei mikään 😀
Täytyy nyt sitten odottaa mitä sieltä lisää keksitään... Asiat kun voisi tehdä helposti tai sitten näin, no itse hänet tuntien voisin veikata että jonkinlaista vallankäyttöä ja viimeistä kontrollointia tämä kyllä nyt on. Hän ei aio antaa minulle mitään periksi niin eipä sitä kannata enää kysellä, toivottavasti nyt ei enää mitään älytöntä keksi, muuten luulen että tämän täytyy olla ensi vkl:n mennessä ohi! Sormet ristissä toivotaan, hampaita takuulla joutuu kiristelemään ja puremaan yhteen, mutta nyt on ainakin omat aseet ammuttu tyhjiksi ja valkoisen lipun heiluttelut todettu turhiksi. Ei auta kun antautua ja antaa olla.
Kuulostaa mukavalta! 🙂. Ainahan eroista jää arpia ja jomotusta jonnekin takaraivoon. Mutta eiköhän nekin sitten ajan kanssa... Ja varsinkin kun itse tiedostaa pelot, siis syyt, ei kait pelot silloin pääse (ainakaan kovin pahasti) tekemään tuhojaan.
No treffit sujuivat hyvin ja näin, mutta pitää nyt kyllä edetä vaan pirun hitaasti, nimittäin ei sitä voi kun myöntää itselle, että tuo eksä kummittelee niin pirun vahvasti pääkopassa ettei mitään rajaa, ainakin nyt kun on tämä tavarataiteilu vielä käynnissä. Helkkarin ahdistavaa, että itsekin on niin typerän heikko, että antaa sellaisen vaikuttaa niin rankasti omaan elämään....
Huh pitää nyt sen verran omaa tilannettä päivittää, että joskopa nyt asia olisi oikesti ratkeamassa, sama meno hänen suunnaltaan, mutta sain nyt tilinumeron johon tulee laittaa 40 euroa, että voin saada tavarani! Päivää ei toki voinut sopia etukäteen, mutta lupasi ilmoittaa milloin voi tavarat hakea.
En jaksa enää edes kirjoittaa niitä kaikkia haukkumasanoja ja syytöksiä mitä taas tuli niskaan 😀 Meni jo niin huumoriksi koko touhu, kuulemma se kirjasto homma josta kerroin menee kuluttajaasiamiehelle ja ei ole tulossa ihan pieni homma siellä kirjastossa... Tai ainakin omaan korvaan kuulostaa jo sen verran sekavalta, että ollaan jo haastamassa jotain kirjastoa oikeuteen tai vastaavaa, omien mokien takia.
Ihan sama loppupeleissä, nyt homman pitäisi kuitekin olla 95% varmuudella ohitse! Toki, sitten vasta voi huokaista kun vaatteet on ehjinä turvassa. Ainoa mikä mieleen tuli hänestä on tälläinen lause, joka löytyi eräästä kirjasta :
Hän piirtää huomaamattaan oman muotokuvansa epäoikeudenmukaisilla syytöksillään toisista . Niinhän se menee ja ei sitä peliä voi voittaa!
Helpottunut ja jotenkin huojentunut olo!
Mites velimiehen viime-ajat ovat maistuneet! Pikkuhiljaa se kirkastuu ja ehkä tässä meillä sinäänsä vaikka niin typerältä kuulostaakin on käynnyt jollain tavalla onni, että voi oikeasti kokea edes sitten erossa olevansa se aikuisempi osapuoli 😀 Jos sellaista pitää edes ilmaista tai jos sillä nyt sinäällään mitään merkitystä olisi..
Jaahas aikaa taas kulunut, mutta jos jotenkin ehkä osasi arvata niin eihän se rahan maksaminenkaan auttanut. Pakko oli tänne tulla kirjoittamaan vitutusta pois mielen päältä.
Omaa tilannetta sen verran, että tämä nykyinen exäni on nähtävästi päättänyt roikkua kiusaten mukana viimeiseen saakka. Tietenkin nyt voi syyttää omaa tyhmyyttäni kun vihdoin ja viimein onnistui hänen ilmoittaa päivä, mutta menin sitten typeränä sanomaan, että onnistuu kyllä, ja ettei sillä ole varmaan väliä etten tule paikalle, nimittäin jouduin lähtemään toiselle paikkakunnalle ja tietenkin tämä päivä sitten oli ainoa joka sopii..
No nyt tilanne on tietenkin se, että minun pitää mennä yksin hakemaan tavaroita, mutta päivää ei taaskaan voida sopia vaan hän harrastaa samaa jo viikkoja jatkunutta peliä, kysyy että mitkä päivät sinulle kävisit ja sitten kun kerran niin hän ei ilmoita milloin itselle sopisi vaan koittaa kääntää aiheen johonkin muuhun.
Laki on kuulemma hänen puolellaan ja minulla ei ole kuuleman mukaan todisteita siitä että vaatteitani olisi hänellä, onhan hän voinut valehdella ynnä muuta. muistutti myös, että kaikki viestit ovat tallella, joka toki omalta kohdaltani on todellisuudessa aivan loistava homma, kun niistä nyt jokainen terve-ihminen huomaisi mitä peliä tässä pelataan. Olen kyllä onneksi myös kaiken varalta tallentanut viestit... Naurettavaa touhua, ja kun kysyy että mikä tässä on ongelma niin syy toki on minussa. Pinnaa kiristää aika huolella kun joutuu tälläisen vitun turhan asian takia kiistelemään, mutta alkaa tässä nyt olla ihan periaatekysymys, että ei nyt hitto vie kukaan kinua 40euroa tyhjästä ja sitten vielä pidä omaisuuttani.
Seuraavaksi ajattelin, että on varmaan viisainta ottaa yhteyttä hänen omaisiinsa kun ei tästä kerran nyt tule mitään. Mielestäni kuukaudessa ja satojen viestien jälkeen joku raja on ylitetty. En jaksa millään kuunnella sitä miten kiero ja urpo olen, varsinkaan kun en nää järjen häivääkään siinä, että henkilö joka on ilmaissut myös että haluaa minusta lopullisesti eroon vaatiikiin minua henk. koht paikalle hakemaan tavaroita. Olen yrittänyt sanoa, että voi laittaa tavarat pihalle, tai voin tulla hakemaan tai joku voi tulla hakemaan tai hän voi ne tuoda, mutta ei niin ei.
Mikään ei riitä ja taitaa nyt olla kyseessä sellainen tilanne, että kiusa se on pienikin kiusa.
Mitenkäs velimiehen tilanne on kehittynyt ja onko jo parempi fiilis?
Itsellä menisi vallanmainiosti jos ei nyt tälläistä saakelin showta pitäisi jatkaa.
pietari123 kirjoitti 22.2.2012 16:37
Jaahas aikaa taas kulunut, mutta jos jotenkin ehkä osasi arvata niin eihän se rahan maksaminenkaan auttanut. Pakko oli tänne tulla kirjoittamaan vitutusta pois mielen päältä.
Omaa tilannetta sen verran, että tämä nykyinen exäni on nähtävästi päättänyt roikkua kiusaten mukana viimeiseen saakka. Tietenkin nyt voi syyttää omaa tyhmyyttäni kun vihdoin ja viimein onnistui hänen ilmoittaa päivä, mutta menin sitten typeränä sanomaan, että onnistuu kyllä, ja ettei sillä ole varmaan väliä etten tule paikalle, nimittäin jouduin lähtemään toiselle paikkakunnalle ja tietenkin tämä päivä sitten oli ainoa joka sopii..
No nyt tilanne on tietenkin se, että minun pitää mennä yksin hakemaan tavaroita, mutta päivää ei taaskaan voida sopia vaan hän harrastaa samaa jo viikkoja jatkunutta peliä, kysyy että mitkä päivät sinulle kävisit ja sitten kun kerran niin hän ei ilmoita milloin itselle sopisi vaan koittaa kääntää aiheen johonkin muuhun.
Laki on kuulemma hänen puolellaan ja minulla ei ole kuuleman mukaan todisteita siitä että vaatteitani olisi hänellä, onhan hän voinut valehdella ynnä muuta. muistutti myös, että kaikki viestit ovat tallella, joka toki omalta kohdaltani on todellisuudessa aivan loistava homma, kun niistä nyt jokainen terve-ihminen huomaisi mitä peliä tässä pelataan. Olen kyllä onneksi myös kaiken varalta tallentanut viestit... Naurettavaa touhua, ja kun kysyy että mikä tässä on ongelma niin syy toki on minussa. Pinnaa kiristää aika huolella kun joutuu tälläisen vitun turhan asian takia kiistelemään, mutta alkaa tässä nyt olla ihan periaatekysymys, että ei nyt hitto vie kukaan kinua 40euroa tyhjästä ja sitten vielä pidä omaisuuttani.
Seuraavaksi ajattelin, että on varmaan viisainta ottaa yhteyttä hänen omaisiinsa kun ei tästä kerran nyt tule mitään. Mielestäni kuukaudessa ja satojen viestien jälkeen joku raja on ylitetty. En jaksa millään kuunnella sitä miten kiero ja urpo olen, varsinkaan kun en nää järjen häivääkään siinä, että henkilö joka on ilmaissut myös että haluaa minusta lopullisesti eroon vaatiikiin minua henk. koht paikalle hakemaan tavaroita. Olen yrittänyt sanoa, että voi laittaa tavarat pihalle, tai voin tulla hakemaan tai joku voi tulla hakemaan tai hän voi ne tuoda, mutta ei niin ei.
Mikään ei riitä ja taitaa nyt olla kyseessä sellainen tilanne, että kiusa se on pienikin kiusa.
Mitenkäs velimiehen tilanne on kehittynyt ja onko jo parempi fiilis?
Itsellä menisi vallanmainiosti jos ei nyt tälläistä saakelin showta pitäisi jatkaa.
Terve Pietari!
Käyn nyt täällä palstalla harvemmin. Ei oikein ole ollut lisättävää aikaisempiin teksteihini, ja yritän vältellä ettei tule kirjoiteltua samaa tekstiä uudestaan ja uudestaan. Noh, kuukausi erosta ja emme ole tavanneet tai sen kummemmin keskustelelleet, lukuunottamatta noita paria chatti viesteilyä. Ei siis mitään uutta auringon alla. Aikaa kulutan... tai odotan sen kulumista 🙂.
Harmittaa todella paljon sinun puolesta! Eksäsi on todellakin rajaton juuri nyt, ja niin, mitä silloin voi enää itse tehdä? Olen sanonut aikaisemminkin, että teksteistäsi kyllä tulee ilmi, että omaat paljon maalaisjärkeä, että nyt sinun pitää vain uskoa tähän. Että vaikka kuinka tekisi mieli lähteä rajattoman ihmisen kanssa kilpailemaan, niin sinä et voi sitä "voittaa", koska kyllä sinulla rajat on! Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ole vain ylpeä omista rajoistasi! Ja usko omaan viisauteesi, vaikka kuinka palaute hänen suustansa olisi päinvastaista. Älä missään nimessä lähde mukaan.
On huono antaa mitään käytännön neuvoa, koska niinkuin kirjoitatkin, en usko, että eksälläsi on enää pidikkeitä, eikä hän taistele sinänsä paidoista tai materiasta. Hän etsii vain syntipukkia omalle pahalle ololleen. Ja hänen paha olonsa on varmaankin tällä hetkellä loputon, koko hänen maailmansa, ei siihen kykene, ei kukaan yksittäinen pieni ihminen vastaamaan.
Olen kuitenkin hengessäsi mukana ja toivon, että pääset tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti!
Tsemppiä!
Hyvää tekstiä ja kiitos! Tuosta oli todellakin apua.
Mitään järkeä tai logiikkaa ei enää koko touhussa ole. Onneksi nyt vihdoin ja viimein on päivä tiedossa milloin tavarat voi hakea. Sen verran ihmeellistä touhua on tuo minun vaatiminen sillä verukkeella paikalle, että aikoo laittaa nyt minut käyttäytymään ja hoitamaan asiani aikuisenlailla, luottamatta kuitenkaan pätkääkään minuun, koska olen erityisen kiero ihminen. Ei voi mitään, mutta nyt laitan kyllä vanhempani asialle, ei toi määräily ja piinaminen lopu yksinkertaisesti ikinä jos ei siitä nouse kokonaan pois.
Rajatonta ja älytöntä touhua kaiken kaikkiaan. Nyt on onneksi päivä tiedossa ja ensi viikon torstaina pitäisi olla asia vihdoin ja viimein finito! Onneksi näin, kyllä sitten takuulla helpottaa oikein urakalla!
Noh, jos sitä sitten vähän tilittäisi. Niin harmittavaa, koska tätä sitä on juuri yrittänyt välttää.
Yleensä ottaen eron jälkeinen aika on ollut, ei ehkä nyt positiivista, mutta vapauttavaa. Koko talven jatkunut huopaus oli ahdistavaa. Ja kun välimme, eksäni kanssa oli todellakin tulehtuneet (ja varsinkin kun siitä ei edes voinut puhua), niin onhan nyt olo, että ihankuin olisi jostakin vankilasta vapautunut.
Eksäni kokee varmaankin samalla lailla. Nimittäin sen verran olen hänestä kuullut, että hän on päivä päivältä enemmän ja enemmän päätökseen tyytyväinen. En tiedä, oliko häneltä kirjoituslapsus vai mikä. Mutta mitä päätöksiä hän on muka tehnyt? Laittoi minut tekemään likaisen työn.
Noh asia on vähäpätöinen. Tai ei oikeastaan... Eksäni kohteli minua kuin kakkaa, nöyryytti ja petti, ja loppupeleissä kaikki oli minun syytäni. Minähän häntä jopa lohdutin siitä, kun hän oli minua pettänyt! Ja minä annoin tämän kaiken tapahtua. Että lähes ainoa asia, millä voin omanarvontuntoani kohottaa, on se etten antanut enempää aikaa kuin tuon 4 kk. Että jos hän rupeaa tämän ainoan tähtihetkeni omimaan, niin onhan se perskules... Se oli minä joka lähti! 🙂
Nyt kun tätä kirjoittelen, niin rupeaa hymyilyttämään. Kirjoittaminen auttaa 🙂.
Mutta vielä kerran tsemppiä Pietarille!
No johan kuulostaa kyllä myös eksäsi touhu hassulta, mutta kai se kertoo jonkin asteisesta, jopa katkeruudesta. Tarkoitan siis, että pitää kääntää itselleen asia noin ja väistää se totuus, että hän se kyllä sitten lopulta oli syyllinen pettämiseen ja siihen, että suhde loppui.
Sinä onneksi tiedät miten asiat oikeasti olivat ja minun mielestäni pettäminen on aina ja vain yksin omaan sen pettäjän vastuulla, ei sen joka tulee petetyksi. Oli sitten syyt missä tahansa. Ensin pistetään suhde sitten poikki tai taistellaan ja puhutaan ongelmista ja sitten haetaan seuraa muualta. Ei pitäisi periaattessa teorian tasolla olla niin kovin vaikeaa.
Tsemmpiä myös sinulle! Kyllä se vapauttava fiilis on aika maireaa. Itse tein sen päätöksen, että jääköön tavarat sitten hänelle jos ensi torstaina en niitä saa itselleni. Olkoon sitten niin. Materiaa vain se on ja puolen vuoden päästä en edes muista kyseisiä vaatteita. Saahan niitä aina kaupasta ja ostettua vaikka samanlaiset tai vielä hienommat. Minulle tuli fiilis, todellakin sellainen olo, että nyt se loppuu kävi miten kävi 1.3.12. Elämä jatkuu jokatapauksessa!
Ajankuluksi piti tänne tulla kirjoittelemaan taas, kun kerran kipeänä sitä joutuu sängynpohjalla muutenkin makoilemaan.
Jännittää aika pirusti mitä huominen tuo tullessaan, sinäällän loppupeleissä aivan sama saanko tavaroitani vai en. Toisaalta odotan sitä helpotusta kun tietää, jokatapauksessa että huomenna minun ja eksäni välillä ei enää pitäisi olla mitään. Kaikki on lopullisesti paketissa.
Harmittaa tietenkin, että touhu meni näin typeräksi ja pääkopassa jyllää ajatuksia siitä, että olisiko voinut tehdä jotain toisin ja taas uusia kysymyksiä, miks hän on niin katkera. Toisaalta ei niitä pitäisi miettiä, eikä niillä ole merkitystä, ei ole minun vastuullani enää edes yrittää mitään järkevää asiallista keskustelua luoda. Ei siitä mitään tulisi.
Joskus vain asiat menevät omalla painollaan päin honkia ja turha vääjämätöntä vastaan on taistella. Ehkäpä tänne perjantaina pääsee kirjoittamaan ns. viimeiset kerrat omasta Showsta!
Terve Pietari,
Edellisessä viestissä sitä huvitti se, kuinka sitä tarrautuu välillä johonkin yksittäiseen lauseeseen ja saa sen(kin) sitten maailmaa suuremmaksi. Noh, tunteesta sitä kirjoittaa, joten en koe tuontyyppisiä ylilyöntejä ylilyönniksi. Mutta on mukaavaakin välillä katsella laatikon ulkopuolelle ja huomata hymyilevänsä itselleen. Ei tietenkään loukkaavasti.
Aika on mennyt arjen ihmettelyssä. Yksin maailma on erilainen, ja erilaisuutta lisää, yllättävästi, kun nyt puuttuu se naispuolisen näkemys tähän maailmaan. Omaa (pari)suhdehistoriaansa on tullut mietittyä ja joitakin, pieniä ahaa elämyksiä on saanut, että näinhän, se sittenkin silloin meni. Pieniä juttuja isolla merkityksellä.
En kuitenkaan ole itse eroa katunut. Ero oli ainoa mahdollinen. Että jos on tullutkin, että näin se olisi pitänyt tehdä- ajatus, niin olen aika nopeasti huomannut, että tuollaiset ajatukset liittyvät sittenkin parisuhteen rakentamiseen tai vastaavaan, josta meidän suhteesta ei lopulta ollut edes kysymys, siis lopussa. Lopussa oli kysymys normaaleista käyttäytymissääänöistä, että mitä läheiselleen voi tehdä ja mitä ei.
Ehkä joskus kaikki kulminoituu johonkin yhteen hetkeen, jos hyvin käy, minulla se hetki oli, kun toinen kertoi, ettei kykene ajattelemaan asioita minun kannalta (eli empatiaan). Tähän asti sitä kesti lähes kaiken ja tuon lauseen jälkeen suhde oli ohi kahdessa viikossa. Niin mitä siihen enään sanoo. "Minä rakastan sinua" vs "en kykene ajattelemaan asioita sinun kannalta". "Korjataan suhde" vs "en kykene ajattelemaan asioita sinun kannalta". "Ollaan ystäviä" vs. "en kykene ajattelemaan asioita sinun kannalta"... Jne. Niin, joskus kaikki jää yhteen hetkeen kiinni. Tajuaa kokonaisen maailman... Syyn ja seurauksen.
Toivottavasti flunssa menee ohi, ja niin, olen hengessä mukana, sinulla on sitten jännittävä päivä edessä. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Joskus vain asiat menevät omalla painollaan päin honkia ja turha vääjämätöntä vastaan on taistella. Ehkäpä tänne perjantaina pääsee kirjoittamaan ns. viimeiset kerrat omasta Showsta!
Tästä tulee pienin muunnoksin oma tunnuslauseeni 🙂.
Kaikki sujui mitä parhaiten ja tavarat oli siistissä nipussa ulkona, jopa renkaat oli raahannut pihaan.
Toisaalta tietenkin hyvä homma ja arvelen, että kun hänen siskolleen viime viikolla kirjoitin aiheesta niin on viesti sitäkautta mennyt perille. Toisaalta tuntuu naurettavalta itsestä edelleen että miksi tälläinen paskamainen show-piti ylipäänsä järjestää 😀
No siihen ei tule vastauksia saamaan ja itse en todellakaan aio enää viestin viestiä hänelle kirjoittaa ja uskon ettei hänkään minulle.
Homma on sitten vihdoin paketissa ja tottakai jotenkin nyt tällähetkellä haikea fiilis, mutta toisaalta onnellinen olo. Se oli selllainen hetki elämässä ja monta kokemusta viisaampana taas voi jatkaa matkaa.
Huh-heijaa kun miettii, niin olipa kyllä sellainen suhde ettei ihan samanlaista toivoisi uudestaan 😀