onko ero nyt ainoa vaihtoehto?
Olen kirjoittanut tänne ennenkin, hiukan vajaa kaksi vuotta sitten. Olen uskotellut itselleni, että kaikki olisi mennyt parempaan suuntaan, mutta ei vaan ole. On ollut hyviä aikoja, mutta nyt tuntuu taas siltä, että raju vauhti kohti kuilun pohjaa alkaa kiihtyä.
Rakastan lapsiani, en heistä eroon halua miissän niemessä enää. Niin epätoivoinen en ole, enkä siihen asti halua itseäni uudelleen päästää. Mutta, mieheni on taas ottanut itse puheeksi kahden vuoden takaiset ”paljastumiset”, kun muu lähipiirimme sai tiedon ja ymmärryksen hänen jokapäivisestä alkoholin käytöstään. Siinä sitten tapahtui kaikenlaista ja minä ajauduin täydelliseen epätoivoon.
Jos ihminen juo joka ilta 10-12 pientä oluttölkkiä, viikonloppuisin tuohon vielä aamuöisin samat annokset ja nyt taas tullut kirkkaat mukaan, niin eikö se aika alkoholistilta kuullosta? Päivätyössä hän kyllä käy, on vielä autolla liikkeellä päivisin. Erilaisissa lääkärintesteissä, joissa taannoin ja hiljattainkin hän on käynyt, ei vaan näy viitteitä suuresta alkoholin käytöstä, Terveydenhoitoihmiset eivät pääse huomauttamaan.
Miten ottaa ero ihmisestä, jonka kanssa on murrosiästä asti ollut? Josta on toistaalta huolehtinut, jota on rakastanut, jonka kanssa on neljä lasta saanut? Miten siitä voi erota? Mies on niin monta kertaa vuosien aikana sanonut, että hän aikoo juoda niin kauan kuin henki pihisee. Myös hän on joskus sanonut juurikin yrittävänsä juoda itseään hengiltä. Nyt ei vaan enää itselläni tunnu rakkautta toista kohtaan riittävän.
Kun saisi tämän jotenkin päättymään hyvin. mutta miten ihmeessä… lapset ovat tärkeintä elämässäni, heidän parastaan pitäisi ajatella. Kertokaa, voiko tuollainen itsekäs ja narsistinenkin alkoholisti parantua? Itse en taida voida olla avukseen mitenkään, ei kuuntele minua.
Todellakin alkoholisti, jos hän ei kerran voi juomatta olla. Entä juhlapyhät, juoko silloinkin? Ja onko juomatta jos pyydät (tulossa vieraita tms) ?
Alkoholisti ei parane ilman omaa tahtoa ja häntä ei siihen voi pakottaa. Luultavimminkin joisi niin kauan kun sen sallit. Juo kenties sittenkin kun eroat. Ero tuskin helppoa on kun kauan on yhdessä oltu, mutta se on mahdollista ja myös suositeltavaa tuossa tilanteessa. Toivon, että he osaavat neuvoa sinua, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa olleet. Itse voin kertoa vain lapsen näkökulmasta, että vanhempien joka viikonloppuinen juominen jo oli erittäin raastavaa. Ei lapsen kuulu sellaista perhe-elämää kokea. Voimia!🙂🌻
Kiitos kommentistasi eheytynyt, hyvä on kuulla myös tuo, mitä sanot lapsen näkökulmasta
kokeneesi. Sitäkien tietoa kaipaan, että mikä nyt sitten olisi lasten kannalta se paras vaihtoehto? Vanhin lapsistamme on kohta täysi-ikäinen ja kärsinyt isän juomisesta jo kauan. Saanut monet puuskat kokea... Hyviäkin aikoja oli, mutta kun lapsi kasvoi, alkoi ajatella enemmän itsenäisesti, ei ollut enää aina samaa mieltä isän kanssa, niin ei ollut siten enää se "kelvollinen" ja hyvä lapsi. Arhg! Toiseksi vanhin on juuri rippikoulun käynyt ja hän myös saanut isä tunteenpurkauksia osakseen. On ollut enemmän vastaan, niin jollain tapaa isä ei ole niin paljoa purkanut puuskiaan häneen. Nyt kaksi pienintä, eskari- ja päiväkoti-ikäistä, alkavat pikkuhiljaa myös olla joskus toista mieltä isän kanssa ja ovat jo saaneet osakseen muutakin kuin päähän silitystä.
Eli, mies on joskus humalassa vielä helposti kiukustuva ja lapsilleen erityisesti. Minun on käynyt kiinni vain tuolloin talvella 2011 muutaman kerran, tosin uhannut tappaakin ja ollut todella hurjana, mutta jollain tapaa tilanteista sitten hengissä selvittiin.
Että, miten pienimmät sitten saisivat sitä hyvää isää sitten jatkossa tavata, jos ollaan erossa? Toisaalta pelkään, että erolla syöksen miehen lopuliiseen tuhoon. Muutoinkin pidän tilannetta suurelta osin omana syynäni, kun olen tämä tällaiseksi päästänyt.
Jonkun sellaisen kanssa tahtoisin kasvotusten keskustella, joka olisi vastaavaa kokenut. Että voisiko se ero sitten saada miehen vihoin näkemään oman tilanteensa ja hakeutumaan hoitoon?
Hei sinulle!
Kovan paikan edessä olet, mutta ansaitset rehellisen vastauksen. Mietit, että miten voit erota jos olet ollut murrosiästä asti kumppanisi kanssa yhdessä ja mitä lapsetkin asiasta ajattelevat? Mutta entäs sinä itse?
Me olemme vain välikappaleita tässä elämänkulussa - miksi sen sinun pätkäsi pitäsi olla surua ja kärsimystä. Lapsesi ansaitsevat onnellisen ja tasapainoisen äidin. Puolisosi elämänhallinta ei ole sinun vastuullasi.
Pyydän sinua, tee ratkaisu oman elämäsi takia. Puolisosi tarvitsee ammattiauttajaa, koska juomisen tahti on vain kiihtynyt. Jos et saa häntä järkipuheella hoitoon, lähde ja anna mahdollisuus itsellesi tasapainoiseen elämään. Koin itse kamalan lapsuuden isäni alkoholismin takia ja miellyttämisen haluni aikuisiällä on kai osaksi lapsuuden peruja.
Lähdin itse nuoruusiän liitosta ja helppoa se ei ollut. Mutta pian huomasin, että pala kerrallaan elämänhaluni palasi. Löysin värit elämääni, sisustin sieluni ja kotini uusilla väreillä - tunne, että minua 'kannettiin' vaikeina aikoina vahvistui. Sain apua täysin tuntemattomilta ihmisiltä, se oli merkillistä. Pelotti niin vietävästi, mutta kannatti ottaa se ensimmäinen askel tuntemattomaan...sinä onnistut, olen varma siitä!
Kaikkea hyvää ja supervoimia sinulle!
Ero ei ole ainoa vaihtoehto.
Puhun menneessä aikamuodossa, sillä olen kokenut tämän tilanteen, mutta erosin myöhemmin kuitenkin.
Mies joi samaa tahtia kuin miehesi juo, mutta se oli kossupullo ja noin kolme kaljaa per ilta. Hänellä oli muitakin liitännäisia siihen lisäksi, mutta ne ei nyt kuulu tähän.
Minä sain tarpeekseni siitä jatkuvasta juomisesta ja muustakin. Hommasin asunnon, en puhunut miehelle mitään, yksi päivä vain muutin. Mies oli kai kuin halolla lyöty.
Saman päivän iltana hän oli juonut sen tavanmukaisen annoksen ja sen jälkeen sanonut, "nyt riitti" ja sen jälkeen hän ei enää juonut, pisaraakaan. Mitään vieroitusoireitakaan hänellä ei ollut. Palasin sitten lasten kanssa takaisin. Hänelle se yksin jääminen oli niin paha asia, että se voitti viinanhimonkin.
Tässä tapauksessa juominen loppui, mutta hänen luonteensa pysyi kuitenkin samana ja se johti sitten yli 10v kuluttua eroon. Yrittämisen puutteesta en itseäni moiti, olimme yhdessä yli 30v.
Kiitos viesteistänne. Kannustavia sanoja ja voimaa antavia lauseita. Elän yhtä elämän vuoristorataa, vaikka sitähän elämä voi muutoinkin olla.
Täss on niin hankalaa, kun on hyviä päiviä ja iloisiakin tilanteita, mutta aina kun alkoholi alkaa vaikuttamaan (mikä siis tapahtuu joka päivä) ja varsinskin jos mukaan tulevat muut kuin oluet, alkaa se tunnelta kiristymään. Keksitään negatiivista asiaa mistä vaan ja itse yritä luovia ja pitää "hyvää tuulta" yllä, jottei tapahtuisi mitään pahempaa. Nuorimmaisemme eivät osaa vielä tilannettä ymmärstää, ovat itse asiassa tutustuneet vain humalaiseen isäänsä. Aika surullista, kun sitä näin ajattelen.
Olisihan se toki mukava, että tapaisivat joskus se "oikean" isän, joka voisi arkea kanssamme selvinpäin viettää, mutta toiveajatteluksi taitaa jäädä.
No, luen täältä kohtalotovereiden kirjoituksia ja yritän kasata omia ajatuksiani ja saada jostain voimia toteuttaa lähtö. Tässä suhteessä ei ole enää tulevaisuutta, on liian monta petettyä lupausta ja liian monta ikävää tilannetta arpeuttaneet sielun ja sydämen, että vaikea on jatkaa. Teeskentely suhteen olemassa olosta siis jatkuu kuitenkin vielä hetken... 😞
Niin, sinä itse. Itsen hoitaminen on lasten hyvän olon vaalimista. Parisuhde on lasten koti. jne.
Normaali viisas aikuinen ei ole kännissä lasten aikana. Pienikin humalatila aikuisella saattaa pelottaa lasta, koska aikuinen muuttuu kummalliseksi, arvaamattomaksi. Lapsi tuntee turvattomuutta. Uskon, että lapsi tuntee turvattomuutta, vaikka ei olisi isäänsä koskaan selvin päin nähnytkään, siis tottunut aina humala-aikuiseen.
Tuskin sinäkään eroa olisit ajatellut,jos ei siihen olisi todellista syytä. Todellinen syy pahaan oloon suhteessa. Huonoon, kaikenlaiseen huonoon tottuu. Jälkeenpäin sitä saattaa sitten vain ihmetellä, kuinka onkaan katsellut sitä touhua monet vuodet.
Se on todella kummallista,miten me ihmiset emme aina tuon alkoholin käytön kanssa oikein ole niin selvin ajatuksin. Nimittäin eihän alkoholi ylipäätään ole ihmiselle mikään luonnollinen juomakaan. Ihmiset ovat vain keksineet, että siitä saa mukavan rentouttavan ja vastuuttoman olon ja alkaneet käyttää sitä ja sitten moni jää koukkuun jne. Välillä se tuntuu olevan niinpäin, että on kummallisempaa olla käyttämättä alkoholia.
Meidän pitäisi olla hysteerisiä, pelätä sitä ainetta kotonamme ja muualla. Vältellä, koska se aiheuttaa niin paljon pahaa keskuuteemme. Tokihan minäkin käytän, en ole absolutisti, silti saarnaan ja tarkkailen omaa käyttöäni, koska pelkään sitä ainetta.
Lapsilla pitäisi olla turvallinen, alkoholiton lapsuus. Pitäisi miettiä, mistä ja miten luomme turvallisen kodin lapsillemme. Ei siihen yhtälöön kuulu kännääminen ja örvellys tai muu henkinen väkivalta, taikka fyysinen. Missä on rakkaus ja siitä aiheutuvat vaikutukset?
En voinut olla vastaamatta. Kun itse olin elänyt alkoholistin kanssa 6vuotta. Aina tyhjiä lupauksia ja jännitystä kun taas ottaa viinaa ja pelkoa mitähän se seuraavaksi keksii. Tommosen ihmisen kanssa elämä menee hukkaan. Eikä tuo ole edes mitään elämää. Itse otin eron pitkän pohdinnan jälkeen, kun mietin, että haluanko ihan oikeasti elää lopun elämän alkoholistin kanssa. Harvemmin tälläinen ihminen haluaa luopua juomisesta. Minä sanoin miehelleni, että valitse viina tai minä! Ja kuten arvata saattaa, niin viinanhan hän valitsi. Pakkasin tavarani ja läksin.
Niinpä Eveny, lapsiani tässä pitäisi eniten ajatella. Mutta, kun en yhtään tiedä, mitä sitten tapahtuu, jos kotioveni viimeisen kerran suljen. Olen aivan tuuliajolla, aivan heikoilla jäillä itse. Mieheni on niin taitava manipuloimaan, että on aina saanut pääni uskomaan, sen kerran kun on jotain mennyt paremmasta tulevaisuudesta lupaamaan. Sitten toisessa hetkessä hän on täysin varma, että ei hän ole mitään lupauksia antanut yhtään mistään.
Nyt taas isänpäivä on tuonut tunteita pintaan. Miehelläni itsellään on takana lasinen lapsuus ja kuuli viime viikolla oman isänsä olevan huonommassa kunnossa, kuin taas hetkeen ollut. Ehkä miettii, pitäisikö mennä tapaamaan, ehkä ei. Mutta aina nämä tilanteet taas heijastuvat vanhimpaan lapseemme, aivan kuin hän olisi jollain lailla syyllinen tilanteeseen.
Tämä on niin uskomantonta, kun oikein tilannettamme ajattelen, että olen itsekin aivan sekaisin mitä ja ketä tässä pitäisi uskoa. Se on varmaa, että alkoholia kuluu liikaa, että alkoholilla on vaikutusta käytökseen (eikä aina niin hyvään), mutta mieheni tuntuu eniten ajattelevan alkoholista ja sen käytöstä, että kun eihän hän "riehu" ja ole väkivaltainen, kuten oma isänsä oli, niin miksei sitä sitten juoda saisi joka päivä, kun itse niin haluaa? Tosin, sitten tulee hetkiä, jolloin hän saattaa kimpaantua hyvinkin pienestä, jos hänen jollekin "vitsilleen" ei löydy riittävästi "kannatusta".. Ja pienemmät lapset pitävätä isän humalaista käytöstä vitsailevana. Sekin tässä "rassaa, että kyllähän nämä nyt isäänsä ihailevat pienokaiset vielä jossain vaiheessa huomaavat isän todellisen tilanteen, kuten aikaan nyt jo isoksi kasvaneet huomasivat. Siitä se sitten lähti isä-suhteet "kehittymään", mutta ei todellakaan positiiviseen suuntaan.
No, taas menen miettimään. En tiedä, miten ja mistä saan voimia tilanteen ratkaisuun. Tänne kirjoittaminen hieman helpottaa tuskaa, mutta tuntuu, että tarvittaisiin joku taluttamaan minut tästä pois.😑❓
Jossittenkin...
siis uskaltaisi ottaa tuon uskomattoman suuren askeleen! Olen aikas tismalleen samojen kysymysten ja tälläkin hetkellä kyynel poskelta vierien miettimässä, että koska olisi se hetki uskaltaa? Itse olen liitossa ollut 25 vuotta ja teinirakkaus on vastapuolena, alkoholi on aina liittynyt suhteeseen. Oli aika milloin mietin miksi ikinä en eronnut jo ennen lapsia kun kaikki menee hullusti mutta silloin sitä uskoo muuttavansa toisen suurella sydämmellään ja rakkaudellaan ☺️❤️☺️ mutta nyt nämä vuodet myöhemmin rakkaus ei asu meillä ja lapset voivat pahoin. Ja minä!!! Kaikkea sitä miettii omaisuuden jaosta siihen mihin sitä muuttaa asti, useita suunnitelmia on tehnyt mielessään mutta taas on edessä maanantai ja robotti minussa ottaa vallan hoitaa tuleva viikko taas putkeen mutta se viikonloppu tulee taas ☹️ uudet pettymykset ja murheet ja taas "suunnitelmat"... Kai sitä tosiaan toivoo, että olisi joku taluttamassa ulos tästä hel**ti**ä mutta olisi vaan paras uskoa itseensä ja alkaa toimimaan. Sinua haluan kannustaa sydämestäni toimimaan sillä muuten hajoaa itse koska suuntahan sen jälkeen on vain ylöspäin 🙂👍. Mulla on unelma ☺️ omasta, siis ihan ikiomasta elämästä, lapset kasvavat ja joskus lähtevät mutta ennen sitäkin elämä voisi olla jotain muuta ja jokainen hetki valuu nyt hukkaan siitä unelmasta. Toivon itsekin lukevani tätä oikeasti siihen uskoen ja toteutan seuraavan jo tekemäni suunnitelman lähteä... joten 🙂👍
Kiitos Eiko viestistäsi. Robotti on aika hyvä termi kuvaamaan juuri sitä, mikä tilanne on. Robotti on "ohjelmoitu" toimimaan tiettyyn tapaan, jottei tule konflikteja (ainakin minimoida ne), jotta tarpeet tulee tyydytetyksi, muilla, paitsi robotilla ja jotta taas päästään eteenäpin. Meillä tuo alkoholi kuuluu jokaiseen päivään, eli ei tarvitse odottaa viikon arkipäivien kulumista, joka ilta saa asian tuntea läsnä.
Jotain pitää tehdä, se on selvä. Näin ei vaan enää jaksa. Kun vain olisi varmuus, että asiat sitten kääntyisivät parempaan suuntaan, että saisimme lasten kanssa elää normaalia arkea ja ehkä lasteni isäkin sitten "heräisi" ja haluaisin lapsistaan nauttia myös selvinpäin eikä aina "hauskuuttaa" heitä 10-12 tölkin jälkeen. Säälittäväähän tuo toisaalta ehkä on. Ja ottaa todella päähän. Varmasti miehellänikin on syynsä / pahaa oloa, kun on pakko humalaa turvautua. Mutta en vain jaksa käsittää, ettei hän tosiaan ymmärrä, miksi esim. isommat lapemme eivät seuraansa kaipaa... ☹️
SeOnMa, tilanteesi koskettaa minua todella!
Huomaan, että itsekin jo tiedät, miten sinun on toimittava. Tee siis se, minkä tiedät välttämättömäksi: vie itsesi ja lapsesi turvaan ja aloita uusi elämä uudelta pohjalta. Ratkaisu on vaikea ja eron jälkeiset ajat tuskaisia, tiedän sen. Mutta sulla on mahdollisuus antaa itsellesi ja lapsillesi sellainen tulevaisuus, jonka te kaikki ansaitsette.
Puolisosi käytöksellä on syynsä ja taustansa. Hänen toimintansa on kuitenkin väärin ja täysin hänen omalla vastuullaan. Sinun vastuullasi on suojata itsesi ja lapsesi.
Tsemmpiä ja halauksia!
Iida
Miettikää, elättekö miehen elämää vai omaanne.
Mies on aikuinen, vastuussa omista valinnoistaan, jos hänen valintansa on juoda, niin te ette missään tapauksessa ole vastuussa siitä valinnasta. Teidän ei ole mikään pakko katsoa toisen juomista ja yrittää selviytyä päivästä toiseen, teillä on vastuu itsestänne ja lapsista.
Ei ole lapsienkaan etu, että toinen vanhemmista juo ja elää omassa maailmassaan.
Ero ei toisaankaan ole maailman loppu, se voi olla alku paremmalle elämälle, joten älkää antako toisen ihmisen oman elämän, pilata omaa ja lastenne elämää.
Kukaan ei tiedä, millaisia jälkiä lapsiin on jäänyt.
Robotti vertaus on todella hyvä, sanoin joskus, aamulla kun kello soi, niin alkaa kone toimia, toimii taas päivän.
Aivan loppu olen, nyt tarvittaisiin "pihdit" joilla joko mieheni voitaisiin nostaan täältä pois tai sitten minut ja lapsemme.
Ero tuottaa meille taloudellisen kriisin, samoin nuorimmat lapsemme tulevat pistämään hanttiin, koska heille isi kuitenkin edustaa sellaista "hassuttelijaa" ja herkkujen tarjoajaa. Mieheni heille syöttää karkkia ym, mitä nyt tullaiset alle kouluikäiset erittäin mielellään ottavat vastaan. Isommat eivät ole enää lahjottavissa, he kyllä ymmärtävät tilaneen, missä mennää. Isä on juoppo mikä juoppo.
Se on kummaa, miten alkoholia käyttävä ihminen pystyy manipuloimaan ja lamauttamaan muut ympärillään. Miten hän pystyy saamaan minut ajattelemaan, että kaikki mikä on normaalia onkin epänormaalia? Se, että haluaisin pitää yhteyttä lähimmäisiini, vanhempiini, ystäviini, on jotenkin hänestä ei sallittua. Mutta vain perheen kesken pitää mennä ja olla. Joulakin pitäsi nyt viettää niin, että ketään ei meille tulisi. Eihän se eroaisi millään tavoin normaaliarjesta, jossa katsomme joka päivä perheen isää ja miestä humalassa. Miten siitä voisi tulla joulu?
Olen todella loppu, mutta samalla aivan lamaantunut. Olin jo hyvin lähellä taas sitä, että itseäni vahingoitan, yritän päästä tästä helvetistä pois. Pää hajoaa.
Miten saan tämän päättyvän jotenkin hyvin? JOs en päästä miestäni kotiinsa, minne hänen sysään? Saanko edes pidettyä oven toisella puolen?
Olen aivan loppu...
Oletko aloittaja vielä täällä? Itse olen samassa tilanteessa ja kaipaisin juttuseuraa..