Olen lukenut paljon juttuja petettyjen näkökulmasta, mutta ei pettäjänkään olo ole mukava. Onko täällä muita sellaisia? Meidän avioliitossa on ollut ongelmia jo aiemminkin, vuosikausia…miehelläni epäillään bibolaaritautia. Se ei ole syy pettämiseen…tiedän että olen tehnyt väärin. Tutustuin toiseen netin keskustelupalstalla. Alusta asti tein selväksi että en halua suhdetta, enkä koskaan halua erota miehestäni. Tuttavuus eteni kuitenkin niin pitkälle, että eräänä erittäin vaikeana iltana mieheni unohdettua sopimuksemme lupasin tälle toiselle että voimme tavata. Olin pettynyt omaan avioliittooni, ja mieheni käytökseen…oli mukava tunne kun joku välitti minusta ja ajatuksistani.
Ei sitä kauan kestänyt, pari kertaa tavattiin ja liian pitkällehän se meni….puhelimitse pidettiin enimmäkseen yhteyttä. Omaatuntoani vaivasi niin, että mun oli pakko miehelleni kertoa koko tarina. Lupasin lopettaa koko suhteen, mutta ei se ole niin helppoa. Kun miehelläni on huono päivä, minulla on valtava kiusaus ottaa tähän toiseen yhteyttä. Pari kertaa niin teinkin, ja kun mieheni sen sai tietää selattuaan puhelimeni tietoja, hän oli romahtaa. En pitänyt lupaustani. Ymmärrän erittäin hyvin, että mieheni on vaikea luottaa minuun tämän jälkeen. Vilpittömästi kuitenkin haluan yrittää yhdessä eteenpäin. Tuon toinen mies teki mulle selväksi, ettei halua hajottaa liittoamme. Hän ei väkisin tule väliimme. Kun sanoin että haluan jatkaa avioliittoamme, hän sanoi ymmärtävänsä.
Miehelleni yritän olla mahdollisimman avoin ja kertoa miten asia on, mutta aina hän ei usko sanojani vaikka kuinka vakuutan puhuvani totta. Toisen miehen kanssa ei olla enää pidetty yhteyttä, vaikka se edelleen on todella vaikeaa. Varsinkin silloin kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle eikä oman miehen kanssa voi jutella tekisi mieli soittaa ja jakaa ajatuksia. Lupaus on lupaus, ja yritän tosissaan olla luottamuksen arvoinen….