Myrskyisä parisuhde

Myrskyisä parisuhde

Käyttäjä Velmut aloittanut aikaan 04.08.2014 klo 13:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Velmut kirjoittanut 04.08.2014 klo 13:19

Olemme olleet 8 vuotta yhdessä, myös pari kertaa olen pidemmäksi ajaksi lähtenyt pois. Aina palanut takaisin joka johtaa siihen että ollaan samassa pisteessä. Meillä on myös ihana 4 vuotias lapsi. Arkemme lähinnä koostuu että mies pelaamassa sulkkista tai katsoo telkkaria (telkkari aina päällä mikä minua ärsyttää jos puhun tärkeistä asioista niin se aina pauhaa päällä) ei juurikaan lapsen kanssa ole, kotityöt,eläimet ja lapsi jää minun taakakseni.haluisin että vietettäisiin perheenä aikaa,ihan arkisia asioita.hyvin harvoin saan houkuteltua että teemme yhdessä mitään.myös hän ärsyyntyy todella helposti kaupassa,liikenteessä,työpaikalla ja tietenkin kotona ei juurikaan siedä lapsemme kitinää tai aina on heti toteltava tai hän todella suuttuu.ja jotenkin menee lapsellisen tilaan, lähtee kaverilleen ja tulee kun huvittaa ei vastaa puhelimeen.tuntuu ettei tunne juurikaan empatiaa, ei pyydä anteeksi,eikä näe itsessään vikaa. Eli pariterapia ei tule kuuloonkaan. Tuntuu että aina saa olla pyytelemässä anteeksi ja mennä miehen ehdoilla. Haluisin niin auttaa miestä,tiedän hänen todella rankan lapsuuden,ehkä siksi olenkin katsonut joitakin asioita sormien läpi.mutta usein se on todella rankkaa.

Käyttäjä Kurrnau kirjoittanut 04.08.2014 klo 13:49

Ensimmäisenä mieleeni tulee MIKSI ihmeessä olet tuollaiseen suhteeseen palannut? Rakkauden takia? Lapsen takia? Itsesi takia et ainakaan...

Rankka lapsuus ei ole mikään syy kohdella läheisiään huonosti. Asioita voi työstää ja sitä kautta tarjota esim. omalle lapselleen parempaa henkistä kasvuympäristöä. Apua ei kuitenkaan voi hakea ellei tunnista itsessään avun tarvetta. Sinä et voi miestäsi parantaa vaikka kuinka haluaisit ja rakastaisit.

Onko lyhytpinnaisuus vain luonteenpiirre vai olisiko taustalla masennusta; miehillä ärtyneisyys on usein vahvimpia masennusoireita? Kykeneekö miehesi tunneilmaisuun muulla tavalla; osaako hän hyvinä hetkinä osoittaa hellyyttä, välittämistä, huolehtimista?

Käyttäjä Velmut kirjoittanut 04.08.2014 klo 15:50

Kurrnau kirjoitti 4.8.2014 13:49

Ensimmäisenä mieleeni tulee MIKSI ihmeessä olet tuollaiseen suhteeseen palannut? Rakkauden takia? Lapsen takia? Itsesi takia et ainakaan...

Rankka lapsuus ei ole mikään syy kohdella läheisiään huonosti. Asioita voi työstää ja sitä kautta tarjota esim. omalle lapselleen parempaa henkistä kasvuympäristöä. Apua ei kuitenkaan voi hakea ellei tunnista itsessään avun tarvetta. Sinä et voi miestäsi parantaa vaikka kuinka haluaisit ja rakastaisit.

Onko lyhytpinnaisuus vain luonteenpiirre vai olisiko taustalla masennusta; miehillä ärtyneisyys on usein vahvimpia masennusoireita? Kykeneekö miehesi tunneilmaisuun muulla tavalla; osaako hän hyvinä hetkinä osoittaa hellyyttä, välittämistä, huolehtimista?

Palasin lapsen takia ja myös kaipuun takia.enkä jaksanu eroa viedä loppuun asti,oikeudenkäynnit,perätön lastensuojelu ilmoitus,luovutin,sillä hetkellä helpoin ratkaisu.
Lyhytpinnaisuus on luonteenpiirteensä myös isänsä on lyhytpinnainen ihminen ja temperamenttinen. Masennustakin voisin epäillä, paljon on velkoja ja uutta lainaa tekemässä miltei koko ajan kun parasta pitää saada.
Välillä kun on hyvällä tuulella niin on tosi ihana antaa vähän hellyyttä ja keskustelee ja ehkä jopa jollakin tavalla välittämistä. Vihaisena hän viis vessaa minusta tai lapsestaan. Hän aina luulee että kun haluan keskustella että haluan haastaa riitaa. Järkevästi emme osaa puhua.