Muita, joiden mies pettänyt kerran? (ei siis suhdetta)
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta. Noin puoli vuotta sitten olin työmatkalla viikonlopun ja takaisin tultuani minulla oli outo tunne , että jotain oli vialla. Mies kertoi oman työnsä olevan sellaisessa vaiheessa, että stressasi työtänsä, mutta aavistelin silti jotain muuta. Aloin nähdä unia. En kasvoja, pelkkää puhetta. Joku puhui minulle unessani ja kertoi mieheni pettäneen minua. Heräsin yöllä itkien, mieheni heräsi myös. Kerroin vain nähneeni painajaista. En tiedä, miksi en kertonut asiasta, unen laatu oli jotenkin niin erilainen, ”informatiivinen”, tosi. Seuraavana ja sitä seuraavana yönä näin samaa unta. Heräsin taas molemmilla kerroilla. Neljäntenä yönä, samassa unessa, kysyin puhujalta miksi hän tekee näin, miksi kertoo minulle tällaisia asioita.?! Vastaus; että et särkyisi kun kuulet asiasta, ettet hajoa ihan kokonaan, ettei sokki ole niin iso. Näin unia vielä useita ja aloin tottua niihin. En herännyt enää yöllä.
Meidän suhteemme oli aina ollut hyvä. Puhuimme paljon, hellimme toisiamme joka päivä, rakastelimme vähimmilläänkin varmasti 3-4 krt viikossa. Ja sitten tulee sähköposti, jossa puolituttu nainen selittää pahoitellen ja anteeksipyydellen pettäneensä omaa miestään minun mieheni kanssa, tuona viikonloppuna kun olen pois. Mies ei tahdo ensin myöntää asiaa, mutta myöntää viimein. Olen tyyni kuin peilityyni vesi. Tiesin tämän, minua on valmisteltu ja kerronkin asiasta miehelleni. SItten tulee sokki, raivo, epäusko.. Mikä meillä muka oli vikana? Olin aivan täysin rakastunut mieheeni, kaikki oli hyvin, oli rakkautta oli hellyyttä ja seksiä. Ei kuulemma mikään, nainen tarjosi itseään ja hän otti tilaisuudesta vaarin. Seksi oli kuulemma huonoa, hän ei tullut eikä tullut nainenkaan (tämän vahvisti myös nainen) ja mies tajusi kuulemma heti minkä paskan jutun hän oli tehnyt ja katui syvästi. Raivosin, syljin sanoja ja mietin kaikki mahdolliset loukkaukset mitä pystyin. Mies raivosi naiselle, ihan kuin olisi itse syytön tilanteeseen. Minä en kyennyt naiselle raivoamaan.Katselin hänen kuvaansa netistä ja totesin, että kaunis on ja kovin nuori. Kaikkea mitä minä en ole.
Päätimme jatkaa. Mies lupasi ettei koskaan tule enää tällaista. Vannoo rakastavansa. Hellii joka ilta, halii, rakastelee, puhuu kuin ennenkin. Ja kaikki on kuin ennenkin.. Melkein. Edellinen suhteeni päättyi kun mies petti. En silloinkaan tiennyt minkään olevan vialla. Ehkä minussa on jokin vika jota en vain itse tajua? Vuodatin edellisen suhteeni tarinan miehelleni jo alkuvaiheessa ja hän tiesi miten rikki olin jo siitä. Miten ihminen voi loukata toista niin pahoin, jos sanoo että rakastaa??
En ole puhunut asiasta kellekään. Tiedän mitä ystäväni sanoisivat; jätä se. Mutta kun minä rakastan vieläkin. Niin kauan kuin rakastan, olen valmis ottamaan riskin, että hän särkee minut ehkä joskus uudestaan, kuin että annan nyt heti periksi ja mietin, olisimmeko selvinneet. Puhuimme asiasta mieheni kanssa aluksi muutamia viikkoja. Sen jälkeen hän ei halunnut enää puhua, miksi kuulemma aukoa haavoja. Minua ärsyttää että hän latelee ehtoja puhumiselle. Minä haluan vatvoa asioita, haluan käydä niitä uudelleen ja uudelleen läpi. Ja samalla mietin, Miksi?? Miksi en osaa vain päästää irti ja antaa olla. Jos kerran olemme päättäneet jatkaa, minun pitäisi antaa olla.
Siksipä kirjoitan nyt tänne, etsin kohtalotovereita, apua. Pelkään että kaikesta vahvuudestani huolimatta en pian jaksakaan. Toisaalta minulla on suojattu olo, minusta huolehditaan, kuka se sitten olikin joka minut asiaan valmisteli unessani…
Olen pahoillani, että sinäkin olet kokenut tämän. Tarinasi on muutoin täysin sama kuin omani , mutta olemme olleet yhdessä hieman pidempään, olemme 4-kymppisiä ja meillä on pienehköjä lapsia.
Mies petti vuosi sitten työmatkalla, väittämänsä mukaan tuntematon yhden illan baaripano. En tiedä mitä uskoa, minkä maalainen nainen. Mies tunnusti itse, itkee ja katuu ja väittää rakastavansa. Mielestäni rakastava ei petä enkä siksi usko.
Voisiko joku pettäjä avata mitä mieheni kaltaisen pettäjän päässä on liikkunut ja mahtaako hän oikeasti katua?
Mies ei oikein osaa kertoa syytä teolle, meillä oli myös asiat hyvin ja seksiä monta kertaa viikossa. Mies sanoi, että kun joku osoitti kiinnostusta niin se oli syy. Jos se aiheuttaa pettämisen niin koskahan se uusiutuu? Ei kuulemma koskaan. Olen tullut johtopäätökseen,että mies - tai miehet ylipäätää koko rotu - on äärimmäisen tyhmä, jopa yksinkertainen kun tuhosi avioliittonsa ja äärimmäisen heikko, kun ei osaa pitää kalua housuissa. En luota mieheen enää missään asiassa.
Mies itkee ja anelee, on nöyrä. Pyytää harkitsemaan kun otan eron puheeksi ja väittää että meidän elämä muuttuu hyväksi ja eläkkeellä istumme yhdessä samalla sohvalla. Kohtelee minua kuin kukkaa, tekee kaikki kotityöt. Aiemmin ei tehnyt mitään kotona. Olensanonut että mikään määrä tiskaamista ja imurointia ei hyvitä pettämistä.
Ensimmäisen puoli vuotta yritin. Uskoin, että ehkä joskus olen miehen kanssa onnellinen uudestaan. Varsinkin kun mies on muuttunut niin huomioivaksi ja osallistuvaksi nyt. Eräänä päivänä puolen vuoden kuluttua tapahtumasta vahva tunne valtasi koko kehoni, kuin aalto ja tiesin, että jotain oleellista on nyt kuollut ja se on rakkaus. En ole kertonut miehelle sitä.
Olen päättänyt olla avioliitossa siihen asti että kuopus pääsee ylioppilaaksi ja sitten otan eron. Siihen menee vielä monta vuotta, mutta enköhän sen kestä. Lasten ja rahan vuoksi siis olen jäänyt. Haluan että lapset saavat kasvaa ydinperheessä ja kahden aikuisen tuloilla lapset saavat paremman elämän kuin yhden tuloilla.
Sitten haluan alkaa nauttimaan omasta elämästä, en halua enää miehiä elämääni. Mies voi eron jälkeen puolestani muuttaa vaikka Pattayan baareihin hakemaan hellyyttä.
Rakkauden nimeen tehdään hyvää mutta myös pahaa. Jos vielä tuntee vetoa toiseen ei tunne ole riittävän vahva, sitä ei vaan kannata jatkaa kuin ystävyys tasolla mutta luottaako ystävyyteenkään - ei, itse en luota...
Minulle on käynyt samalla tavalla. Puhuminen auttoi. Mentiin pariterapiaan ja lopulta kävin siellä yksin, koska mies ei kokenut sitä enää tarpeelliseksi. Älä tee äkkinäisiä päätöksiä, vaan anna ajatuksillesi aikaa. Ajatusten kirjoittaminen ylös auttoi minua, samoin rukoilu. Pettäminen on vakava kriisi tarvitset aikaa omaan toipumiseesi. Itse jatkoin parisuhdetta ja saimme kaiken kriiseilyn jälkeen paremman kypsemmän parisuhteen. Mutta kukaan ei voi tehdä sinun puolestasi päätöstä. Anna aikaa itsellesi ja käsittele asioita, niin elämä löytää uomansa.
Aloittaja jatkaa muokatulla nimimerkillä ,ehdin jo unohtaa salasanan kaiken tohelluksen keskellä...☺️ Kiitos vastauksista,jo pelkkä kirjoittaminen tänne auttoi. Oon pitänyt kaiken sisälläni ja koittanut pitää itselleni terapiaa. On helpottavaa saada peilata ajatuksiaan .
Onko normaalia teillä muilla ollut se,että saattaa mennä jopa päiväkin ettei koko asiaa ajattele ja sitten yhtäkkiä huomaa taas,ettei muuta teekään kuin jauhaa asiaa päässänsä ? Huomaan olevani pahalla tuulella miehellenikin tuolloin. Järki sanoo,että kun on luvattu jatkaa ja antaa anteeksi,ei ole reilua sitä enää kaapia ja pyörittää ja tehdä itsensäkin jo hulluksi asialla . Mutta MITEN päästää irti,miten unohtaa? Tuskin tulevaisuudella on kamalasti tarjottavaa,jos ei osaa päästää irti menneestä .
Toinen mikä on tullutkin jo monen tekstistä esille on omantunnonarvo. En ole enää mitään,ruma,epäviehättävä,liikaa kiloja,liian vanha ... Ja samaan hengenvetoon haluaisin ihan piruuttani,että selviäisin tästä entistä vahvempana ja parempana ja tuntisin itseni kauniimmaksi kuin koskaan . Miksi ja miten toisen teot voivat määritellä omaa arvoa ??
Minusta tuo että jatkat lasten takia,kuulostaa aika hurjalta . Ehkä juuri lasten takia ei kannattaisi ? Lapset vaistoavat kyllä vanhempien välit eikä vaikutus ole välttämättä hyvä. Voimia ja jaksamista kuitenkin teille molemmille vastanneille !!!
Voimia teille kaikille ja kiitos jo nyt vertaistuesta.
Sain eilen tietää että mieheni on minua pettänyt. 4vuotta sitten, työmatkallaan, vain yhden kerran. Yhteinen tiemme on kestänyt yli 18vuotta. Kolme lasta olemme saaneet.
Nyt en tiedä mitä tästä eteenpäin, miten jaksan tämän oloni kanssa. Ikinä en ole itkenyt niin paljon kun tänään kun sain lapset koulutielle. Käyn teille ehkä ilmoittelemassa olemassa olostani koska en tiedä muita kenelle avautua. Kaikki ystävät ovat onnellisesti parisuhteessa ja en tiedä miten tämän heille kerron kun en halua kuulla kun he sanoovat, eroa, sillä en tiedä haluanko erota. Olemmehan eläneet valheessa jo neljä vuotta, rakastaen......
Hei,
tämä tukinet on hyvä paikka kertoa murheistaan, jos ei ole uskottua jolle voi kertoa. Sanoit, että toiset ovat onnellisia parisuhteissaan. Kulissien takana voi kuitenkin olla uskomattomia tarinoita. Olisi hyvä jos voisit kertoa vaikka ammattiauttajalle, jos haluat. Älä mieti eroa tässä vaiheessa. Minulla on kokemusta vastaavasta pettämisestä, joka tosin tuli ilmi ihan tuoreeltaan ja oli jatkunut kauan. Itkin, ruokahalu katosi ja tuijotin kapean putken lävitse maailmaa. Tärkeintä olivat silloin lapset ja oma jaksamiseni. Miten tämä pettäminen tuli teillä ilmi? Vahingossa vai puolison kertomana. Voitteko keskustella hänen kanssaan? Rakasta itseäsi nyt entistä enemmän, voimia!!
Kallan Tuoksulle sanoisin ettei mielestäni kannata koko miesrotua syyllistää.
Ei me kaikki miehet petetä vaan pysytään sovitussa ja luvatussa uskollisesti.
Itselläni kun oli niin huono tuuri että sain vaimon jolla ei nähtävästi pysynyt housut jalassa.
Tunsi saavansa kait huomiota/hyväksyntää seksin avulla. Tuntuu olevan naisissa ja miehissä yhtä lailla näitä jotka hetken hurmasta ovat valmiita menettämään kaiken.
Pelaavat riskillä koska ajattelevat että ei jää kiinni. Ja sitten toi että kerran pettänyt.Mistä tiedätte loppujen lopuksi onko ollut millainen suhde. itse ainakin huomasin että kaikki asiat vähätellään ja kaunistellaan ja täten suojataan itseä ja ehkä sitä puolisoakin.
Rikottu7, jos positiivista tilanteestasi koitaa hakea, niin ainakin sinulla on näyttöä siitä, että yhteiselämänne on toiminut pettämisen jälkeenkin. Vaikkakaan et ole asiasta tiennyt, ehkä mies otti opikseen..? Miten asia tuli ilmi noinkin pitkän ajan jälkeen?
Minulle mies on sanonut, että jos suhteemme loppuu, se loppuu minun päätöksestäni, ei hänen. Ei ole kuulemma lähdössä mihinkään. On hetkiä, jolloin uskon häntä, ja hetkiä, jolloin en tunne muuta kuin vihaa, katkeruutta ja täydellistä epäluottamusta. ☹️ Tänään koitin uutta itseni ehjäyttämis-ohjelmaa..Hoin itselleni ääneen, (hulluksi kai tässä tulee...)" Olen kaunis,riitän tällaisena kuin olen, elän elämääni eteenpäin, osaan ja annan anteeksi, unohdan". Kaikenlaisia keinoja kai kokeiltava, jotta pääsisi eteenpäin. Mies ei varmaan edes aavista, miten paljon päivittäin pääni jyllää näitä asioita. Joskus sitten kuppi menee nurin ja tiuskin hänelle kun epäilykset kasvavat. Tälla tavoin tuskin pystyy jatkamaan. Olisi osattava unohtaa.😞
Kirjoitin aiemmin kommentilla Kallan tuoksu tässä ketjussa, mutta salasanan unohduttua rekisteröidyin uudelleen.
Itse hoin myös ensimmäiset puoli vuotta miehen pettämisen paljastumisen jälkeen tiettyjä mantroja itselleni, kuten "selviän tästä", "elämäni muuttuu hyväksi", " selviämme tästä molemmat". Kuten aiemmassa kommentissani sanoin, puolen vuoden kuluttua miehen tunnustuksesta kehoni valtasi suuri aalto, jolloin tajusin, että jotain on nyt muuttunut ja kuollut ja se on rakkaus miestäni kohtaan. Tunne oli hyvin kokonaisvaltainen ja samalla tunsin, että saavutin sisäisen rauhan ja tyyneyden. Nyt minulla on hyvä olla itseni kanssa. En koe ahdistusta tai paineita minun ja miehen parisuhteen osalta.
Olen miettinyt, että mistä rauha ja tyyneys tuli ja keksin sen hyvin pian. Tunne tuli siitä, että en enää ollut valmis aiheuttamaan itselleni ahdistusta ja jatkuvaa itkemistä siitä, että minun pitäisi antaa miehelleni anteeksi petos tai että eläisin illuusiossa, että elämästämme tulee vielä hyvää.
Minulle tuli siis vahva tunne, että minun ei tarvitse antaa miehelleni anteeksi hänen tekoaan. Minun ei tarvitse myöskään hyväksyä sitä eikä unohtaa. Kenenkään ei tarvitse väkisin yrittää antaa anteeksi ja unohtaa sellaista loukkaamista ja avioliiton ja parisuhteen tuhoamista. Koen, että minulla on nyt sisäinen rauha, kun voin todeta itselleni, että en anna ikinä miehelleni anteeksi enkä ajattele väkisin, että kyseessä olisi ollut joku virhe mieheltä. Sehän oli tietoinen idiotismista johtuva hänen henkilökohtainen päätös ja minä en voi sille mitään, että mies on syntymätyhmä.
Tällä hetkellä koen, että elän selaisen ihmisen kanssa, jota en rakasta, en arvosta, en kunnioita. Olen lähes tunnekylmä häntä kohtaan. Minua ei hetkauta onko miehellä kylmä vai kuuma, nälkä vai ei, ilo vai suru - se on yhdentekevää minulle. En myöskään varsinaisesti vihaa häntä, koska en jaksa. Olen sinut sen faktan kanssa, että minun kohdalleni sattui huono ja yksinkertaisen tyhmä mies enkä voi asialle mitään. Jos olisin tämän tiennyt hänet tavatessani, en tietenkään olisi mennyt naimisiin hänen kanssaan. Tiedän, että kenenkään ei kuuluisi tuntea niin aviopuolisoon kohtaan, mutta tämä oli miehen oma valinta.
Välillä minusta jopa tuntuu, että olisi ollut henkisesti helpompaa, jos minut olisi jätetty toisen naisen vuoksi kokonaan. Silloin minun ei tarvitsisi enää katsella miestä arjessani elämänkumppaninani, olisin päässyt eroon miehestä totaalisesti. Nythän olen kuin ikuisessa vankilassa, joudun heräämään joka aamu hänen vierestään.
Olen kuitenkin onnellinen ihanista lapsistani. Ja kun näen heidän olevan onnellisia jaksan arkeani. Lapset saavat nyt elää ydinperheessä enkä joudu jakamaan heitä avioerotilanteessa miehen kanssa eikä lasten tarvitse sopeutua kahteen uuteen kotiasuntoon. En usko, että lapset millään tavalla huomaavat vanhempiensa tilannetta, koska me emme koskaan riitele tai väittele. Minä olen täysin tyyni miehen kanssa, syynä on varmaan se, että tunteeni ovat täysin kadonneet häntä kohtaan. En tietenkään kerro sitä miehelle. Toimimme perheenä, kuten aiemminkin, tosin minun puoleltani ilman tunteita. Mies sen sijaan yrittää tsempata ja hyvitellä. Välillä hymyilen hänelle vastineeksi, ikäänkuin hyväksynnän merkiksi. Joskus jopa nautin siitä että mies luulee kehonkieleni perusteella olevansa anteeksiannon tiellä. Minua ei oikeastaan edes kiinnosta kyllästyykö mies jossain vaiheessa hyvittelemään tekoaan, koska enhän silloin edes voi sanoa häviäväni tai menettäväni jotain hyvää. Pärjään oikein hyvin lasten kanssa yksinkin, jos tarve vaatii.
Luotto mieheen on myös täysin mennyt, en luota mihinkään mitä hän sanoo minulle. Ajattelen siis automaattisesti alitajunnassani, kun hän puhuu minulle että "juupa juu", "diipa daa" ja ihan sama. Eli en usko, että hän puhuu totta enkä usko, että hän olisi vilpitön sanomisissaan.
Minua jopa ärsyttää suunnattomasti miehen ylenpalttinen hyvittämisen tarve imuroinneilla ja lattian moppauksilla (ei siis tehnyt mitään kotitöitä ennen pettämistä). Kun faktahan on, että pettämistä ei imuroinnilla hyvitetä.
Alkuaikoina uskottomuuden tunnustamisen jälkeen mies uhkaili minua sanallisesti jopa hyvin pelottavalla ja uhkaavalla äänensävyllä. Vaati väkisin ,että hänelle pitää antaa anteeksi, koska avioliittovalassa luvataan selvitä myös vastamäessä. Vastasin, että eihän siellä alttarilla kuitenkaan vala mennyt niin, että ensin luvataan uskollisuutta ja toisessa lauseessa sitten pettämisen hyväksymistä. Miksi hän tuolla tavalla uhkasi? Hänen äänensävynsä oli todella uhkaava. Eihän kukaan anna anteeksi sen vuoksi, että käsketään ja vaaditaan?
En myöskään ymmärrä miksi mies ei lähde pois ja muuta omaan asuntoon. Olen sanonut, että ovi on eteisessä, siitä pääsee nopeasti ulos jos vieraat naiset kiinnostavat, mutta takaisin ei ole tulemista. Ja että sitten saapi oikein kunnolla koitella eri naisia. Ja sitten se aloittaa itkun, kuinka rakastaa minua eikä halua pois. Joopa-joo.
En tiedä elääkö kukaan muu petetty samanlaista elämää kuin minä. Vai oletteko te asettaneet omat tarpeenne lasten tarpeiden edelle ja ottaneet avioeron?
Harva kirjoittaa syvimmistä tunteistaan palstalla. Yleensä kirjoitetaan vain siitä, kuinka surua itketään uos ja yritetään antaa anteeksi pettäjälle. Ja kuinka itku kurkussa eletään yhteistä elämää ja sisäinen tasapaino on kadoksissa.
Mitä te tunnette syvällä sisimmässänne pettäjää kohtaan, jos olette vielä yhdessä? Millaisia tunteita? Ja olette kokertoneet tunteista pettäjälle?
Kallan tuoksu1, Minun suhteeni mieheeni on tällainen myös kuin sun. En luota, en luota, en luota edes oven sulkemista, en niin mitään. Huomasin hyvin pian pettämisen ilmitultua kuinka kaikki muukin arjessa petti. On vaan jäänyt tieto; - tarkista ovi on - auki, tarkista vesihana - vuotaa, tarkista kauppa-asioita toimittaessaan et saa mitä pyysit, asiat unohtuvat.Ei ollut välinpitämättömyyttä vain minua kohtaan vaan kaikissa arjen toiminnoissa.
Minullakin toimii tuo tietynlainen välinpitämättömyys, kylmyys mutta ystävällisyys silloin kun hän on paikalla. En näytä tunteitani joita ei ole, ei ole! On aivan sama mulle onko hän toisen luona. Itse asiassa tänäpäivänä toivon sydämestäni että hän palaa sinne missä hänellä oli mukavaa.
Anteeksi olen antanut itseni vuoksi mutta unohda en. Enemmän suren aikaa jonka tuhlasin väärään ihmissuhteeseen.
Myös se että kanssani ei olekaan pakko elää ja jakaa arkea. Ei ole tullut vahvempaa parisuhdetta jos hän niin mielessään kuvittelee. On tullut vahvempi ja vapaampi, toisesta riippumattomampi minä. En ole kärsivä osapuoli, se on asia jonka muistan😉
Säpäle. Näinhän se on, että ongelma on enää olemassa vain sinulla. Pettäjä elää eläämäänsä iloisena eteenpäin. Sinä tiedät ja yhdessä jatketaan, joten mitään ongelmaa ei enää ole. Sinun pitäisi antaa asian olla. Mutta miten se tapahtuu, sitä en tiedä. Kunpa tietäisinkin, kun itsekin painin saman asian kanssa. Asia tulee mieleen joskus yksinäisinä hetkinä yhä uudestaan ja uudestaan. Luottamus on mennyt ja tilalla on suru. Aika, jolloin puhuttiin avoimesti kaikesta, ei palaa enää koskaan. Sen läheisyyden ja avoimuuden menettäminen koskee ehkä enemmän kuin itse pettäminen.
Kallantuoksu. Surun takana tunnen yhä rakkautta. Koetan olla näyttämättä sitä ja tukahdutan sitä. Se on itsesuojelua. Tuntuu, että jos antaa itsensä rakastaa niin kuin ennen, tulee ehkä jonain päivänä taas haavoitetuksi hirvittävällä tavalla ja pelottaa.
Niin, itse tein loppuaikana niin että alkasin samanlaiseen käytökseen kun millainen vaimo oli ollut. Eipä kauan mennyt kun pimahti kun luuli että minulla on joku. Oli siihen asti hokenut että kumpa minä löytäisin uuden ja että hän on väärä ihminen minulle. Luulosairaana Keräsi kimpsunsa ja sanoi että hän ei lähde tälläiseen kostoon. En koskaan ennen ollut häntä niin vihaisena nähnyt kun sillon kun luuli että häntä petetään. Ne hänen pettämiset ei saaneet minulle merkitä mitään. Nyt selittelee puhelimessa että ei kanna kaunaa minulle. No mistä kantaisi? Siitä kait kun kuulustelin häntä pettämisistään ja hermosin. Koskaan en tule häntä arvostamaan/kunnioittamaan oli sitten niin lapsiemme äiti kun on. Hoki aina että lapset ovat hänelle kaikki kaikessa mutta silti pettämisillä tuhosi kaiken mitä oli kasaan saatu. Nämä asiat käsiteltiinkin/sovittiin jo välillä kun jäi kiinni, mutta pari vuotta ja touhu jatkui jonkin toisen miehen kansa. Mikä voi Naista vaivata???
Te kirjoittelette kuinka miehenne moppaa syyllisyydentunnoissaan tai muuten yrittävät hyvittää. Vaimoni ei tehnyt mitään sellaista elettä jonka olisi voinut kuvitella olevan joku hyvitys-yritys tai anteeksipyyntö. Ei kysynyt kuinka jaksan tai mitään muutakaan. Oikeasti minä olisin kaivannut jotain myötätuntoa häneltä. Vittuilua vaan tuli että kun en enää tee sitä enkä sitäkään, että makaan vaan nykyään. No nyt on hyvä kun olemme erossa. Nyt on tilaa hengittää ja vaimo saa leikkiä keski-ikäistä teiniä.
Hän haluaisi että olisimme kavereita mutta en lähde enää siihen. Nyt hän soittelee ja kehuu kuinka olen niin hyvä mies. Vuoden on haukkunut. Ehkä hänellä jonkin verran omatunto soimaa nyt kun hän on taas löytänyt Miehen ja ykkösvaihe erossa on vielä kesken. Sen kyllä tiedän että ratkaisu Ero oli oikea päätös mutta se olisi pitänyt tehdä jo
paljon ennemmin. Turhaan tuhlannut elämääni ja aikaani petolliseen Naiseen. Sen ajan olisi voinut käyttää toisinkin. No tyhmyydestä saa kärsiä ja sinisilmäisyydestä.
Moi Miekkonen.
Minulla hieman samanlainen tapaus. Vaimoni siis löysi viime syksynä uuden miehen netistä. Hänelle oli päivän selvää, että haluaa eron. Ei viitsinyt yrittää korjata suhdetta, vaan uusi ongelmaton suhde houkutteli enemmän. Vaimoni myös sanoi, että lapsemme on hänelle kaikki kaikessa. En tosin ymmärrä miksi hän sitten halusi rikkoa perheen. Syyllisyyttä vaimoni ei ole näyttänyt tuntevan tähän päivään mennessä. Ei anteeksipyyntöä, ei mitään. Ei siis ymmärrä tehneensä mitään väärää. Jossain vaiheessa halusin oikeasti yrittää olla sovussa hänen kanssaan, mutta aina sain lokaa niskaan. Kaikki tuntuu pyörivän hänen ympärillään. Pitäisi vain miellyttää häntä ja tehdä niinkuin hän sanoo. Nyt en enää välitä. Itse asiassa toivoisin, ettei häntä tarvitsisi tavata. Tämä tosin ei ole mahdollista yhteishuoltajuuden takia. Puolen vuoden harkinta-aika on jo mennyt. Vielä en ole jaksanut tehdä eron eteen mitään. Ei tässä ole juurikaan vaihtoehtoja. Luotto on täysin mennyt ja en voisi kuvitella enää eläväni hänen kanssaan. Ehkä tämä on oikea ratkaisu pitemmän päälle. Nyt en vain ihan pysty näkemään sitä.
Tervehdys Sammy 75
No joo, kyllä äkkiseltään kuulostaa hyvin samantyyppiseltä tapaukselta.
Se tässä tuntuu oudolta että kun toisen on tuntenut kymmeniä vuosia niin huomaa
yllättäen että en tunne tuota ollenkaan. Ihminen joka on ollut tärkein ja läheisin muuttuu
ihan päinvastaiseksi. Itselläni on myös se tilanne että en halua olla enää missään ylimääräisissä tekemisissä tulevan Ex.än kanssa. Lasten takia toki joutuu, mutta muuten en lähde enää minkäänlaiseen jutteluun mukaan. Naapurin rouva sivusta seuranneena sano että hän on tullut sellaiseen tulokseen että minä olen ollut liika kiltti/kova tekemään. Oon mahdollistanut sen että vaimolle jäi aikaa noihin sivuraiteisiin kun oon hoitanut kotia yms.. Heti perään sanon että turha lyödä minuun "nössönleimaa"😉 oon vain ollut niin perhekeskeinen ja nyt kun ajattelee niin kait olisi pitänyt omiin harrastuksiin käyttää enemmän aikaa. Jätin harrastukseni pääasiassa kokonaan ja varsinkin ensimmäisen pettämisen paljastuttua minä olin se joka tsemppasi ja yritti ja sekin tuntuu nyt niin väärältä. Vaimo oli vaan kuten ennenkin. Nuorempana kun harrastin enemmän niin siitä kuulin vaimolta moitteita jatkuvasti. Pettämiset hänellä astui kuvaan vasta sitten paljon paljon myöhemmin kun itse alkasin järjestämään aikani ihan suurimmaksi osaksi kotona olemiseen. Olisihan vaimo nytkin ollut valmis jatkamaan avioliittoa ennen kun hetken luuli että minulla on joku. Sanoi tämän sotkun aikana monesti että on läksynsä oppinut ja koskaan ei näin tulisi hänen taholtaan tapahtumaan jos jatkettaisiin mutta mutta, näin hän sanoi jokunen vuosi sitten ennemminkin ja kuinkas käytiin. Ensinnäkin toi sen touhu loukkasi aivan helvetisiti,kuinka noloksi tunsinkaan itseni. Millä hemmetillä voi ylipäätään kuvitella että olisin voinut häneen enää mitenkään luottaa. En tiedä kuinka kunnollinen tämä mies on minkä nyt löysi. Toivon että löytäisi kaltaisensa pettäjän joka viis veisaa hänen tunteistaan. Monesti ajatellut että mitä vaimolle oikeasti pitäisi tapahtua että pysähtyy ajatelemaan kaikkea sitä kamaluutta mitä sai uskottomuuksillaan aikaan. Tuleeko sellainen aika pettäjällä että katuu tai pyytää anteeksi?
Tiedätkö Miekkonen, ei sillä enää lopppupeleissä ole merkitystä pyytääkö pettäjä anteeksi vai ei. Tehty mikä tehty, tuhottu mikä tuhottu. Luotto on kuitenkin mennyt, joten luottaisitko, että anteeksipyyntö on aito ja vilpitön ja että pettäjä tarkoittaa sitä oikeasti. Vai yrittääkö vain saada itselleen parempaa ja vähemmän syntistä oloa, jos petetty hyväksyy anteeksipyynnön.
Kyllä minunkin mieheni on pyytänyt monta kertaa anteeksi, välillä jopa hysteerisenä itkien. Arvaa miltä se tuntuu minusta? Ei yhtään miltään. Se ei aiheuta minussa mitään sympatiaa tai uskoa, että mies oikeasti tarkoittaisi sitä. Tekisi lähinnä mieli potkaista sitä siinä tilanteessa. Se vaikutus mikä miehen anteeksipyytämisellä minuun on, on sama kuin jos hän sanoo 'käyn laittamassa saunan päälle'. Eli yksi tyhjän kanssa ☹️