En tiedä mistä aloittaisin 😐
On varmaan aloitettava lähes neljä vuotta takaperin (tammikuu 2009).
Olin silloin todella rikki ja kaiken syksyä mietin avioeroa ja keräsin päätökseeni voimia. Oli tammikuun alku ja taas kerran olin kolmen lapseni kanssa yksin, kun mieheni oli vanhimman lapsen kanssa hänen harrastuksen parissa toisella puolen suomea. Oli syntymäpäiväni ja päätin etten taas vietä sitä yksin lasteni kanssa (kävin nuorimpien kanssa pizzalla) he eivät edes tienneet että oli syntymäpäiväni. Illan saapuessa soitin muutamille naisystävilleni, josko he voisivat tulla juhlistamaan päivääni minun kanssani. Muutama lopulta saapui. Silloin en enää kestänyt vaan purin pahaa oloani ja kerroin suunnitelmistani. Veljenikin soitti illalla onnitellakseen minua ja kerroin itkuisena hänelle myös asiani ja hän pyysi minua/meitä baariin jossa he olivat pelaamassa biljardia.
Menimme naisissa sinne ja keskustelin veljeni kanssa hän lupasi olla tukenani. Lähdimme kotikaupunkimme paikalliseen isompaan baariin. Siellä tapasin mieheni työkaverin, jonka kanssa juttelin koko loppuillan. Hän kehui miestäni ja puhui minut pyörryksiin niistä asioista joiden takia minun ei tulisi hakea eroa. Hän vei minut taksilla kotiin ja pyysin hänet vielä kotiimme. Juttelimme aamuun asti. Pariin otteeseen halasimme ja suutelimme sillä kaipasin hellyyttä, mutta se jäi siihen. Hän tiedosti asemansa mieheni työkaverina. Hän lähti ennen kuin lapsemme heräsivät.
Mieheni tultua kotiin kerroin suunnitelmistani ja siitä että olin keskustellut ja nyt en tiedä mitä tekisin. Se oli aika pommi miehelleni. Keskustelimme asioista useaan kertaan ja sain vakuuttaa hänelle ettei meidän välillä ollut suutelua intiimimpää. Kevään me yritimme korjata suhdettamme ja hän ottikin minua huomioon ja seksielämämme alkoi uudestaan monen kylmän vuoden jälkeen.
Olin kevään aikana myös muutamia kertoja puhelinyhteydessä tähän kaveriin olkoon vaikka tässä nimeltään A. A:lla oli oma suhde kariutunut edellisenä elokuuna, joten hän tiesi ettei sekään ole herkkua siis yksinolo ja hän oli saanut kuulla sairaudestaan joulukuussa. Olimme siis toistemme henkisinä tukina tuon ekan kevään /kesän. Hän alkoi käydä meillä kylässä noin kerran kuukaudessa, musiikki yhdisti minua ja häntä ja työ miehiä. Mieheni tiesi että olimme myös puhelinyhteydessä ehkä kerran viikossa alkuun. En tosin jutellut hänen kanssan kuin yksin ollessani. Tunteita minulla häneen oli heti alusta.
Eka vuosi vierähti ja seuraavana keväänä suunnittelimme jo kesän tapahtumia porukassa (2010). Oli sitten mitä tapahtumia paikkakunnallamme tai lähiseudulla menimme sinne porukalla. Aloimme nähdä siten toisiamme noin kahden viikon välein ja edelleen kaikki ystävyyspohjalta (vaikka minulla niitä tunteita olikin ja molemmat niistä tiesivät koska kerroin ne rehellisesti ja avoimesti).
A kävi meillä välillä viikonloppuina iltaa istumassa (joskus jäi yöksikin) ja jos me menimme kaupunkiin kävimme istumassa hänen luonaan alkuillan. Hän kulki ja kulkee kuitenkin omia polkujaan ja viettää öitään naistuttujen kanssa edelleen (niitä kyllä riittääkin).
Niin on sujunut myös vuodet 2011ja 2012. Yhdessä kolmistaan ollaan käyty lähiseudeun musiikkitapahtumissa, ravintoloissa, iskelmäfestareilla jne. Minut hän sai jopa hyppäämään bengihypyn, mistä olen iloinen sillä rikoin siinä rajojani sillä uskalsin, vaikka pelotti.
Tänä vuonna olemme olleet useamman kerran viikossa puhelinyhteydessä. Keskustelemme paljon hänen ”lapsistaan”, eksästään, jota hän edelleen rakastaaa ja toivoo asioiden korjaantuvan. Käy siellä lähes päivittäin eli ovat ainakin ystäviä. Itsekin olen hänen eksänsä kanssa jutellut, mutta en ole niin varma asioiden paluusta entiseen. Juttelemme välillä myös hänen muista naistutuista, joita on tavannut. Joskus en siihen pysty ja pyydänkin et ei jutella, koska se sattuu välillä niin kovin (omat tunteni nääs). Juttelemme myös töistämme ja minun perhejutuista eli samoista asioista kuin juttelisin jonkun läheisen naisystävän kanssa. Tosin lisäksi saatamme jutella tunteistanikin koska koen aika ajoin kovaa ikävää, jos emme ole olleet puheissa tai nähneet esim. Viikkoon.
Olemme keskenämme sopineet, ettei välillämme ole seksiä, ainoastaan halit ja suukko joskus. Siitä ollaan pidetty kiinni nämä vuodet. Välillä ”suutumme” toisiimme koska ollaan niin pirun suorapuheisia toisillemme. Sitten ei jutella vähään aikaan, mut jompikumpi ottaa kyl yhteyttä toiseen. Kerran oltiin 2kk puhumatta toisillemme mutta se sattui molempiin ja sen jälkeen luvattiin ettei noin pitkiä mykkäkouluja enää koskaan.
Omaa miestäni kohtaan minulla ei ole enää samanlaisia tunteita. Ne hävisivät vuosien aikana. Olen yrittänyt, olen yrittänyt rakastaa häntä ja unohtaa A:n mutta ei onnistu. Olen kuitenkin hoitanut aviolliset velvollisuuteni ja nauttinut, mutta se tunne puuttuu ainakin minulta. Isompia ongelmia ei avioliitossamme ja perhe-elämässämme ole. Olemme olleet yhdessä lähes 30v ja naimisissakin vajaa 25v.Lapsia meillä on neljä ; kaksi lähtee maailmalle ja kaksi on vielä kotona. Molemilla vakituiset työt ja oma talo, autot jne. Yhteisiä hankintoja teemme edelleen eli normaalisti ainakin näin ulkosesti elämme. Tosin tämä yhteinen ystävämme kuuluu ainakin minun elämääni vahvasti ja siitä kaikki tämä mustasukkasuus ja epäluottamus varmaan johtuu. Usein miten näihin suurempiin mustasukkasuuskohtauksiin kuuluu jollain lailla alkoholi mukaan kuvaan.
Olen nuoruudessani luopunut nykyisen suhteen/mieheni takia ystävistäni eli olin vain mieheni ja hänen ystävien seurassa eikä minulla ollut vuosikymmeniin mitään omia menoja tai omia ystäviä, tuttuja vain. Lasten saannin jälkeen olin vain kotona. Emme käyneet missään iltariennoissa eli tunne oli lopulta todella ahdistava. Miehelläni on työ joka vei häntä usein reissun päälle ja vanhemman lapsen harrastus lisäsi sitä. Lopulta oma arkeni oli koti, työ, kauppaan ja kotiin. Aikuiset ihmiskontaktit lähes olemattomat.
Ja koska minulla ei ollut omia ystäviä ei ollut luotettavaa oloa puhua kelleen asioista.
Nyt kun ollaan liikuttu ulkona välillä olen vielä tullut siihen tulokseen että vaikka eroaisin olisin ainakin kotipaikkakunnalla vieläkin mieheni eksä eikä minuun olisi lupa koskea ei ilman etteikö siitä koituisi jotain pahaa minulle tai toiselle osapuolelle. Sen toisaalta uskon ja pelkää. Ja haluan pitää edes tämän yhden luottoystävän.
Viime viikonloppu oli vaikea☹️.
Oli taas sellanen mustasukkasuusviikonloppu. Se alko jo perjantai-illansuussa ku tuli yllätysvieras ihan kahville. Olis varmaa ollu valmis olee pitempääkin mut mieheni lähti verkoille yhen toisen kaverinkaa ja mulla oli lapsen hakuu illalla naapurikaupungista yms. juoksevii juttui. Oli mullekii vähä yllätys en tienny etukäteen vaik yleensä tiedän.
No La -aamuna ku mieheni oli taas menny verkoille pirautin (vaik en ollu ees varma vastaako) ja oli ollu yhen toisen työkaverin ym. kanssa viihteellä eikä olleet vielä ees nukkumaan menneet klo 8 ja sanovat et tulevat meille aamukahville sanoin et pitäs varmaa kysyy mieheltäni ekaks ku ei anna mun kuites hakee niitä. Lupasvat soitella hänelle. No aikaa kului eivätkä soittaneet aattelin et olivat käyneet maate. Sit mä olin yhteydessä mieheeni mut en puhunu asiasta sille mitää ku aattelin et hoitavat ite. No menin nuorimmaiseni kans ruokakauppaan ja soittivat ku tultii just sielt ulospäin. kysyin saivatko miestäni kii. Ei ollu vastannu niille. Sanoin et ollaa kyl kaupungissa lapseni kans ja mieheniki on kotipäin jo tulos et jos ovat viiden min sisällä valmiina pihalla ni voin ottaa kyytii ajaessani ohi. Ja olivat ni toin tullessani. Avittivat sit mun ostokset sisää ja laitoin kahvit tippuu ja sit tulikii jo mieheniki hailien kanssa. Ukot joivat aamukahvit ja mustikkapiirakat ja mä putsasin kalat ulkona sit me halstrattii ne ja istuvat meiän takapihalla mieheni kans höpisemässä. Sitt ku olivat menossa pelaa pesismatsii kysyvät et voisinko heittää ne ja lupasin sillä mulla ei ollu mitää puuhaa sovittuna. No mieheni tietty lähti mukaa sillä eihän mua voi yksin laskee matkaan. Epäilin kyl herrojen tai pelaajan pelikykyä. ja niinhän siinä kävi et ku oli tunti kulunu soitti mulle et tuunko hakee. Sanoin et voisin tulla mut mieheni ei kyl anna tulla. Lupas soittaa sit myöhemmin. Sit olin mieheni, poikani ja yhen tutun kans huvimajassa ku soitti mut mieheni melkee suuttu ja tarras käteen et mä en saa mennä hakee ketää. Et pääsee se taksillaki, hän vaikka maksaa, mut mä en saa poistua paikalta, ku se ei ite halunnu lähtä. No siinä sit meni iltaa mieheni oli lähes koko illan puhelimessa jopa ku naapurin E tuli tölkkien kera sitä moikkaa ni oli ainaki 1.5h puhelimessa alkuun ja välillä lisää. Ite olin jo menossa maate, mut tein sen virheen et soitin A:lle. No ku juttelin sen kanssa ni mieheni hyökkäs makkariin ja aloitti ihan kaameen huudon niin mulle ku mun puhelimeen A:lle. Jopa E poistui paikalta sen huudon seurauksena. Olisin lähteny jonnee, jos oisin vaa päässy mut mieheni esti mua. Enkä aio käyttää väkivaltaa. No A sano et hyö tulee käymää. sanoin puhelimeen et onko se viisasta et älä tuu. Mut eihän sen päätä muuta. sanoin nukkuvani. Tulivat sit A ja sen nainen(ennestää tuttu viettävät välillä viikonloppuja kimpassa) ja ukkojen työkaveri (Kuskina) ja sen tyttöystävä. Toi nuori kaveri joka oli kuskina on mieheni gollega eli kans samassa firmassa. No tiesinn kuka nainen A:lla on mukana enkä oikee sulata sitä ja se tuli viel makkarii löpisee et tuu siekii tonneyläkertaa , ku tosiaa jäin jo maate ku puhelun katkasin. Mieheni sit seurusteli porukan kans ja lopulta A oli sammunu keittiön pöydän ääreen (vihdoin uni voitti) no se sen nainen lähti taksilla ja me yritettii sen toisen naisen kans siirtää se nukkuu mut ei saatu. Mieheni sit ystävällisesti nosti sen sänkyyn nukkuu. sit se pari lähti ja aamulla ku herättii mieheni kyttäs jokaista mun askelta ja ku menin A:ta herättelee ja juttelee sille se naljaili jotain todella ärsyttävää koko ajan. Mä tajusin kyl en tiedä tajusko A. No lopulta heitin A:n autolla sen mutsille tohon salen viereen (sille reissulle mieheni ei lähten matkaa). sit pyyteli multa anteeks ku palasin kotii mut itestä tuntu et mä en jaksa. kysyin A:lta et teinkö jotaa väärää tai annoinko aihetta mustasukkasuuteen ja se väitti että en. Mieheni kyl tietää et me soitellaa lähes päivittäin ja välillä kuuntelee puhelut vieressä mistä en pidä mut olkoon ku arkisia juttuja sillon jutellaa. Sit ku mä oon sanonu miehelleni et en mä pilais hyvää ystävyyttä hetken huumalla ja vaarantas kaikkee mut ku ei se taida vielkää uskoo. Mulla on kyl tunteeni ja molemmat ne tietää mut ku niill ei oo mitää välii. . no täss tää karkeesti oli. Välillä tulee mieleen et miks helvetis en sillon reilu kolmevuotta sitte ottanu sitä avioeroa ku meinasin ja välillä kaikki on lähes ennallaan, mut ku mieheni tolla mustasukkasuudella ja vihalla vähä niinku ajaa mua taas kauemmas. Mä olen sanonu et mä oon kerran menettäny sen takii hyvii ystävii ja toista kertaa niin en tee vaan valitsen ne ystävät. Tuntuu ettei oo voimii tehä ratkasuu kumpaankaa suuntaan sillä toisaalta ehkä pelkään et menetän A:n ystävyyden, jos otan eron koska se vois kokee et tein sen sen takii vaikka kyse olis vaan musta itestä. . Joskus vaan oon niin loppu ja tosi herkillä. Ilman A:n tukea mä en ois tässä ja sitä mieheni ei tajuu Se sai mut luopumaan avioeroaikeista ja se kannattelee puheillaan aina ku voin pahoin sille voin purkaa itteeni.
Täytynee viel sen verran kertoo et tää Ystäväni sairastaa MS-tautia ja joskus on tosi huonoja aikoja ja mä taas sillon uskon kannattelevani häntä. Sit hän on paikkakunnallamme aikamoisen naistenmiehen maineessa ja on sitä nuoruudessaan ollutkin (on mielestäni vieläkin). Biologisia lapsia hänellä ei ole, mutta tästä aiemmasta suhteesta ovat kuin omia lähes aikuisia Alkoholinkäyttö on melko runsasta viikonloppuisin ja varsinkn sillon kun ei ole meidän seurassa eli on ns. poikaporukassa.
Sanottakoon etten ole edes tän kaverin naistyyppi ja tiedän ettemme varmaan koskaa voisi olla yhdessä monestakin syystä. Nämä asiat on kyllä puhuttu vuosien varrella ja miehenikin on osallistunut useimpiin näistä keskusteluista.
Tiedän myös että tämä on miehelleni rankka asia asummehan melko pienellä paikkakunnalla ja he ovat samassa työpaikassa joten kaikenlaiset jutut leviää vaikkei niissä olisi perää. Eroakaan mieheni ei ole halunnut sanoo mulle aina vaan et tee sit mitä haluut ku oot kuuskymppinen mut niin kauan ku lapset on kotona en pääse lähtemään tai hän tekee jotaa jollee. Kuuskymppinen sen takii etten sit kuulemma enää kelpaa kellee. Vaikeita asioita,
perhe-elämääni kuuluu kuitenkin paljon hyviäkin asioita🙂, mutta kun en vaan välillä jaksa😴. Tutut ovat sanoneet kuten miehenikin että unohda tää ystävä ja katkase välit siihen😞 jopa kiristäen mua (he ei tuu meille ennen kuin näin tapahtuu). Mut mä en vaan pysty. Tiedän et tällä A:lla ei ole OIKEITA ystäviä vaan ryyppykavereita ja niitä jotka haluavat hyötyä tai naida häntä. On ihan mukiinmenevän näköinen kaveri. Oon yrittäny olla soittamattakin mut viikon päästä mulla itellä on jo niin ahistava olo ettei siitä tuu mitää.