Voi ei, en tiedä mitä sanoa, mutta miehesi on vastuuntunnoton. Taidatte olla aika nuoria. Mielestäni tarvitset nyt apua, vanhempasi, ystäväsi tai sitten ammattiapu olisi nyt paikallaan. Olet tosi hurjassa tilanteessa ja pienet lapset tarvitsevat äitiä. Jos et nyt muuta keksi niin mene lääkäriin ja kerro tilanteesi, sieltä sinut ohjataan eteenpäin.

Tuosta erosta ei kyllä selviä vielä pitkään aikaan mutta nyt sinun olisi vaan jaksettava eteenpäin.
Jaksamista sinulle!

Joo, nuoria ollaan, itse täytän 24 ja mies täyttää 26.
Juuri soitin perheneuvolaan ja odotan nyt aikaa sinne. Koko eilisen ja tämän päivän oon vaan tärissyt kun niin huono olo, viime yö meni nähden vaan painajaisia ja nukkunut en juuri ollenkaan. ☹️ Keskimmäinen lapsi näkee joka yö jotain painajaisia ja aina päätyy huutaa isiä.

Kiitos viestistäsi! Tuntuu että itse en pääse tästä eteenpäin, kun taas miehelle helpompaa. Hän kun oli voinut käsitellä tätä asiaa jo ennen, itselle tuli niin yllätyksenä.

Tukiverkkoja minulla ei täällä juuri ole, isäni asuu kaukana, äiti asuu suht lähellä, mutta ei olla kunnon väleissä.. muuta sukua ei oikein ole. Yksi hyvä kaveri, jolle olen voinut puhua ja hän onkin kuunnellut ja neuvonut.

Tuntuu että en tunne miestä enää ollenkaan, on muuttunut niin radikaalisti eron myötä. Ikinä en osannut kuvitella että hänestä muuttuisi niin erilainen. Minusta tuntuu että ei jaksa edes noiden lasten kanssa olla, mutta kun kysyn asiasta niin kuulemma jaksaa. Ei kuitenkaan juuri ole niiden kanssa. Edellisen viikonlopun lapset olivat hänen luonaan. Lauantai aamuna jo kysyi voisko hän "palauttaa" lapset päivää etuajassa, en suostunut ja suuttui. Ja sitten mun pitäis uskoo että hän haluaa olla lastensa kanssa?! Todella ristiriitaista. ☹️

Hei 🌻🙂🌻
Liittyykö eronne ns. kolmatta osapuolta?
Ajattelin vaan, että muuten kuulostaa tuo miehesi käytös oudolta, mikäli ei ole rakastunut toiseen naiseen.
Mielestäni miehet harvemmin miettivät tunnejuttuja syvällisesti, mikäli joku ulkopuolinen ei ole laittanut tätä pyörää ajatusmaailmassa liikkeelle.
Hyvä, jos saisit keskusteluapua tilanteessasi. Sinun täytyy huolehtia omasta jaksamisestasi kaiken muutoksen keskellä.
Tukea antava virtuaalihalaus ja toive siitä, että asiasi kääntyvät parempaan suuntaan 🌻🙂🌻

Moikka Pikkumyy ja tsemppiterveisiä täältäkin.

Miehesi kummallisen käyttäytymisen takana voi olla mitä vaan, mitä hän ei pysty tiedostamaan saati sanallisesti itselleen tai sinulle hahmottamaan. Ehkä häpeää kertoa jostain tapahtuneesta tai tunteestaan. Älä syytä sinä siitä itseäsi, mikä on hänen sisällään ja vielä tulematta ulos. Joskus näissä tilanteissa on kyse kolmannesta osapuolesta, joskus jostain käsittelemättömästä kipeästä oman elämän asiasta, joka on latenttina uinunut untaan ja aktivoitunut sitten jostain syystä käsiteltäväksi, tiskille, ja jos sitä ei osaa käsitellä, niin juoksee niin kauan karkuun, kunnes kykenee sen kohtaamaan. Niin se menee meillä kaikilla.
Joskus siellä voi myös olla epäselvyys omasta seksuaali-identiteetistä ja kaapista ulostulo vapauttaa sitten, jos sen uskaltaa kohdata että on bi- tai homoseksuaalinen.

Sinua ei tietenkään tilanteessa auta se, että et tiedä. Sinun onkin siksi rakennettava omaa elämääsi ja haettava sitä hyvää oman elämäsi asioista rohkeasti ja päättävästi. Sallien kaikenlaiset tunteet itselleen ja jos mahdollista keskusteluvälit mieheesi. Eipä se varmaan aina ole mahdollista, jos toinen ei pysty eikä halua.

Suhde on Fisherin (eroseminaarikirjailija Bruce F) mukaan kuin silta joen päällä, ihmiset osalliset siinä kummallakin siltatöyräällä olevat sillan kannatintolpat tai perustukset ja itse suhde sitten se silta. Ja kun toisella puolella alkaa tapahtua jotain murtumisia sillan kannatinpalkeissa tai perustuksissa, vaikuttaa se vääjäämättä itse suhteeseen, vaikka toisen puolen perustukset ja kannatinpalkit ois kuinka hyvässä kunnossa. Tämä mielikuva auttoi minua hyväksymään eksäni poukkoiluja hieman jossain oman eroni kaikkein myrskyisimmässä vaiheessa kun kolmas pyörä ilmaantui kuvioon ja itse vielä halusin katsoa kortin loppuun saakka ja siis jäin siihen kuvioon, kunnes eksäni teki valintansa.

Salli itsellesi kaikenlaiset tunteet ja ilmaise ne jotenkin ulos itsestäsi, että ne eivät jää sisääsi. Kirjoita, huuda, itke, rukoile, piirrä kuvia, oksenna tunteita ulos paperille tai puhku niitä metsään, uima-altaaseen, järvelle tai äänieristettyyn huoneeseen. Kunhan annat itsellesi luvan tuntea ja annat niiden tulla ulos, etteivät räjähdä sisäänpäin. Sinulla on oikeus tunteisiisi, ne ovat omiasi. Saat myös ilmaista niitä miehellesi tilanteen tullen, varisnkin tollasessa tilanteessa, että hän haluaakin lapsista eroon yhtäkkiä ennenaikaisesti.

Varastoimme tunteita kehoon, ja siksi tärisyttää, se on luonnollista ja kertoo siitä, että asiat koskettaa. Haet siihen apuja vaikka lääkäristä, kuten me monet, että saa yönsä nukuttua ja aivot saa sen verran lepoa prosessista ja ittekin jaksaa sitten taas pakertaa seuraavan päivän elämäänsä, kunnes se tuska vähitellen tulee läpikäydyksi ja helpottaa.

🙂👍 Minulta saat myös virtuaalihalauksen ja tsemppitoivotuksia. Sinussa ei todellakaan välttämättä ole mitään suurta vikaa, joka johti miehesi hänen tunteisiinsa, vaan hänellä on ihan ikioma prosessi meneillään, josta hän välttämättä ei ole itsekään tietoinen, mikä häntä vaivaa. Tai sitten siellä on jokin häpeällinen asia, jota hän ei voi myöntää itselleen saati kertoa sinulle ääneen. Se on sinulle varmaan todella kipeää ja käsittämätöntä, kun ei tiedä...
Mutta lohdullista on, että me paljastamme itsemme jossain vaiheessa ja se vapauttaa hyväksymään asioita ja tilanteita.🌻🙂🌻 Ne on vaan nuo tunteet ja niiden käsittely semmosia asioita, joita meille ei koulussa opeteta, ja ne on opeteltava sitten omin nokin ja kavereiden avulla.

Haet apua itsellesi ja se on hyvä juttu.

Itsellä on oletettavasti sama edessä. Meillä on 11-,8- ja 3-vuotiaat lapset. Ehkä eniten olen surenut sitä, että pienin ei koskaan muista meitä yhdessä. Onhan meillä tietysti valokuvia ja muitakin muistoja. Inhottaa vain, kun ne muistot tunkevat kokoajan esille. Enkä pääse eteenpäin.

Kiitos vastanneille!

Mies kieltää että tähän liittyisi kolmatta osapuolta, ja jotenkin en osaa uskoa että siitä voisi olla kyse, mutta en toki voi olla varma, koska tuntuu että en tunne miestä enää.
Toivon todella että siitä ei ole kyse, ja sanoinkin miehelle että jos ja kun löytää uuden niin kertoo siitä minulle, hän lupasi. on tosin ennenkin rikkonut lupauksiaan joten..

Sain ajan sinne perheneuvolaan ens viikon perjantaiksi. Yksin menen.

Yritän kaikin tavoin että olisi miehen kanssa ihan asialliset välit, ihan lasten takia, mutta vaikeaa tekee. Miten toista ihmistä voikaan rakastaa ja vihata samaan aikaan?

Olen kirjottanut päiväkirjaa reilun pari viikkoa, sinne olen kirjottanut kaiken, mitä en voi kellekkään puhua, suosittelen kovasti, vaikka kuulostaa ehkä hölmölle.

Päivä kerrallaan eteenpäin.. Kiitos tsempeistä 🌻🙂🌻

niin ja korppi83, tsemppejä sullekkin! mullakin tulee niitä muistoja koko ajan mieleen, varsinkin kun isommat lapset halus joku aika sitten tehdä oman valokuvakansion johon laittoivat itselleen mieluisia kuvia. Useimmat kuvat olivat minusta ja miehestä. Harmittaa niin pirusti noiden lasten puolesta, ettei sitä pysty edes sanoin kuvailla. ☹️

Minä aloitin joskus aiemmin kirjoittamaan kirjaa miehelle, niistä asioista mitä en voinut koskaan sanoa ääneen tai mikä meidän välillä on ollut mukavaa. Eikä miehen koskaan niitä tarvitse lukea tai muutenkaan tietää. Tärkeintä oli vain saada oksennettua kaikki ulos.

Tää päivä on ollut taas kauheen vaikee.
Aamulla olin vaan täynnä vihaa miestä kohtaan, päivällä se oli muuttunut kaipuuksi. Aivan järjetön ikävä enkä tiiä miten taas saa nukuttua. ☹️ En vaan ymmärrä Miksi mies ei halunnut tätä perhettä? Mikä tässä oli vikana? Mitä mä voisin tehdä että hän haluis olla meidän kaa?
Tuskin mitään, koska hän ei halua niin ei voi pakottaakkaan. Mua inhottaa ne jotka on yhdessä vaan lasten takia, mutta mulle ois kelvannut sekin, niin olis ehkä ollut mahdollista yrittää saada asioita korjaantumaan kun oltais oltu saman katon alla, nyt nähdään niin harvoin että se on mahdotonta ja kun hän on päässyt jo siihen "vapaaseen" elämään niin tuskin haluaa takasin. Nyt voi tulla ja mennä omaan kotiinsa miten haluaa ja kenen kanssa haluaa välittämättä lapsista tai musta, oltiin vaan esteenä ☹️

Pitäskö mun vaan yrittää olla pitämättä siihen yhteyttä, muuten kun lasten asioissa? Se on kauheen vaikeeta! Toisaalta sille ei voi enää sanoa mitään, kun suuttuu melkein samantien, joten siltäkin kantilta ois ehkä parempi. Enkä voi itelleni mitään, aina kun nähdään niin oon yleensä kauheen kiukkunen ja siitäkös se riemu repee..

Äsken syötiin noiden 3 & 4v tyttöjen kanssa iltapalaa, ja höpsöteltiin kaikkea, sit ne vuorotellen kysyi multa: "Arvaa äiti mitä? sä oot ihana" 🙂 Miten joku ei haluu olla kuulemassa tollasta oman lapsensa suusta?

Tää on niin väärin ☹️

pikkumyy09 kirjoitti 27.2.2014 11:8

…Sain ajan sinne perheneuvolaan ens viikon perjantaiksi. Yksin menen.
Yritän kaikin tavoin että olisi miehen kanssa ihan asialliset välit, ihan lasten takia, mutta vaikeaa tekee. Miten toista ihmistä voikaan rakastaa ja vihata samaan aikaan?
Olen kirjottanut päiväkirjaa reilun pari viikkoa, sinne olen kirjottanut kaiken, mitä en voi kellekkään puhua, suosittelen kovasti, vaikka kuulostaa ehkä hölmölle.
Päivä kerrallaan eteenpäin.. Kiitos tsempeistä 🌻🙂🌻

Hienoa että olet päässyt eteenpäin ja saanut itsellesi perheneuvolaan ajan. Sillä käynnillä on myös sellainen virallinen merkitys, että jos teille tulee ero, niin sä näyt siinä prosessissa osapuolena joka yrittää hakea perhettä auttavaa ratkaisua.

Ja hienoa kun olet päässyt työstämään asiaa ulos myös kirjoittamalla. Omien tunteiden hahmottaminen ja työstäminen ulospäin itsestä on tosi tärkeää. Toivotan onnea ja tsemppiä edelleen! 🙂👍

Kirjoitin eilen illalla tänne pitkän jutun, mutta ilmeisesti se ei tullutkaan.

Eilen oli ihan kamala kaipuu miestä kohtaan. En ymmärrä miten tästä voi selvitä. Yöllä taas näin unta hänestä koko ajan, päivät mietin häntä ja sit vielä unissakin! ☹️
Mä en mitään haluais niin paljon kun että mies tulisi ja sanoisi että haluaa olla meidän kanssa. Mutta en usko että niin tulee käymään. Hän on nyt päässyt siihen ns. "vapaaseen elämään", että voi tulla ja mennä miten tahtoo ja milloin tahtoo.

Miten joku voi jättää näin pienet lapset ja näin pian? Ymmärrän toki että jos hän ei pystynyt olla mun kanssa, niin parempi lähteä. Mutta kun mekin oltais voitu yrittää selvittää asiat ☹️ Ainakin kokeilla. Mutta ei.
Eilis ilta oli keskimmäiselle lapselle tosi vaikee, itki ja raivos vaan koko illan. Yritin kysellä että mikä on, mutta huuti vaan. Sitten kysyin että haluaako soittaa isälleen videopuhelun ja sanoa hyvää yötä, niin heti halusi ja rauhottui. Hän on aina ollut enemmän isäntyttö, niin tämä on hälle kova paikka. Hirveetä kattoo vierestä kun toisella niin ikävä, kun itselläkin on.

Sitten mua pelottaa että tuo 6kk poika ei opi kunnolla tuntee isäänsä, kun on niin pieni, voiko niin käydä? Ei kuitenkaan nää hirveen usein.

Taas ajatukset sekaisin ja koko ajan tekis mieli laittaa miehelle viestiä kaikesta ihan turhasta kunhan sais vaan yhteyden..

Niinpä niin, sitä jätettynä toivoo ja rukoilee ja haluaisi uskoa että toinen palaa ja rakastaa ja antaa rakastaa itseään. Se on luonnollista. Ja siihen tunteeseen haluaisi jäädä, mutta se ei valitettavasti tuo lähtijää takaisin. Varsinkaan, kun hän ei vastaa viesteihin ja on tavoittamaton. Se kertoo siitä, että hän haluaa mennä pois, on jo mennyt ja valinnut toisin, ja jättänyt sinut. Sen hyväksyminen on karmeaa, mutta terveellistä. Kun se on kerran totta. Hän ei ole siellä jakamassa arkea kanssanne. Hän on poissa.

Hän on jättänyt sinut ja lapset jonkun toisen takia tai oman vapautensa halun takia. Hän ei ole kyennyt eikä halunnut kanssasi suhteeseen, perheeseen yhdessä. Hänen prosessinsa on alkanut jo kauan ennen näkyvää kriisiänne, sen takia hän on siinä jättäjänä niin paljon pidemmällä. Ja pakenee/peittää syyllisyydentunnettaan sillä, ettei halua olla tekemisissä eikä olla tavoitettavissa. Se painaa siellä kuitenkin tässä tilanteessa, vaikkei sitä näytä.

Sun prosessisi jätettynä on rankkaa, kun lapset ovat siinä oman prosessinsa kanssa, eikä jättäjä pysty sitä heidän kanssaan samalla tavalla kohtaamaan, varsinkaan jos ei muutenkaan kohtaa heitä kuin viikonloppuisin tai harvemmin. 😭 Lapsilla on omat tunteet, ja parhaasi varmaan teet ja yrität. Riittäähän siinä se, että antaa lapsen tulla näkyväksi omine tunteineen ja antaa heille luvan tuntea niinkuin tuntevat. Luonnollisesti he kohdistavat pahan olonsa sinuun, koska olet läsnä, olet olemassa, toisin kuin jättäjä. Sinua ja lapsiakin varmaan helpottaa, jos voit sanoa, että sinäkin suret sitä että näin kävi, mutta isä valitsi toisin. Isä lähti, koska ei rakasta enää sinua. Sen ääneen sanominen on varmaan vaikeaa, mutta voi auttaa lapsia hahmottamaan tilannetta. Ne kun luotaa koko juttua tunneälyllään niin paljon enemmän kuin me vanhemmat voidaan kuvitellakaan. Asioiden ääneen sanominen vaan helpottaa heitäkin.

Piirtäminen voi avata asioita. Mulle henkilökohtaisesti värien ja kuvien oksentaminen poisti tulpan, sitten vähitellen alkoivat tulla sanat. Lapsille piirtäminen ja leikkiminen on luonnollista tunteiden työstämistä. Niin meissäkin aikuisissa asuu pieni lapsi kaikissa vielä, onneksi.

Haethan apua itsellesi, että voit ilmaista tunteitasi aikuisille kaikessa raadollisuudessaan. Lapsille ei voi kaikkea näyttää, mutta näkeehän ne jos äiti on surullinen ja se on luonnollista. Raivaa itsellesi tilaa työstää sitä, että sinut on jätetty ja se sattuu. Siivoa eksä pois kodistanne, ja siihen on sulla oikeus ja velvollisuus, niin pääset eteenpäin, eikä kaikki ole aina hänestä muistuttamassa. Muuta vaikka järjestystä siellä, niin se ei ole enää teidän yhteinen koti vaan sun ja lasten koti. Heti alkaa helpottaa kun käsket hänen hakemaan kaikki kamansa pois tai heität ne roskikseen tai kutsut kirppariauton hakemaan ne.

Eksäni oli säilyttänyt seitsemän vuoden ajan kaiken hänen eksänsä jättämän tavaran siinä kodissa, mihin jäi lastensa kanssa. Sitten kun me mentiin kihloihin, hän siivosi kämpästään 18 banaanilaatikkoa vanhoja lasten ja eksän vaatteita ja kiikutin ne konttiin. Muutossa pois löytyi vielä jokunen laatikko eksän tavaraa. Mä olin hänelle pomppulauta uuteen elämään pois eksän vaikutuspiiristä ja entisestä elämästä, ja sellaiseksi sitten jäin, kun hän löysi uuden. Eli siivoa mahdollisimman paljon itse omin nokin eksäsi ulos kämpästä tai muuta uuteen, kun sopiva tilaisuus tulee.

Lähtijän on niin paljon helpompaa luoda uusi elämä, kun ei ole entiset seinät ja huonekalut ja naapurit muistuttamassa entisestä.

Mut sie selviät tuosta kaikesta ja ehkä olet onnellisempi elämässäsi ilman eksääsi, joka aiheutti kaikenlaista hässäkkää ja epätoivoa ja kärsimystä suhteessa kanssasi. Vaikka kuinka haluat muistella hyviä asioita ja toivoa hänen paluutaan, niin kohtaa todellisuus. Se on uuden alku.

Tsemppihalauksin PH

🙂👍

Moi Pikkumyy.

Sama tilanne täälläkin. Vaimoni on juuri ekaa yötä uudessa kodissaan luultavast uuden miehen kanssa. Tiedän kuinka vaikeaa on päästää irti vanhasta suhteesta, kun oma sydän tuntee vielä toista kohtaan. Järki käskee yrittämään lasten takia, jotta perhe säilyisi heillä. Tässä kohtaa tiedän jumittavani vielä pitkään. Oma elämäni romahti noin 4 kk sitten, kun kuulin ettei vaimolla ollut enää tunteita jäljellä. Voin vain toivoa, pystyt irrottautumaan vanhasta suhteesta pois ja alkaa rakentamaan uutta omaa elämää. Lapset kyllä pärjää, jos vanhemmat pärjää. Ja tärkeintä on, että lapsia rakastetaan molempien vanhempien toimesta. Oma 4 vuotias tyttö käsittelee jo aika hyvin äidin pois muuttoa kodista. On jopa sanonut, että hänellä on kaksi kotia. Toivon, että perheneuvola toisi jotain valaistusta tilateeseen. Itse koin tärkeäksi yrittää, vaikka se olikin toisaalta turhaa. Eipä ainakaan jäänyt mitään epäselvää ja oli se omalla tavalla myös sitä erotyötä.

Koeta jaksaa.

Kiitos viesteistä! 🌻🙂🌻 ihanaa kun on tällänen paikka mihin voi kirjoittaa omasta surusta.

Eilinen oli tosi vaikee päivä taas, koko ajan mietin miestä. Illalla sitten laitoin viestin että voisko hän soittaa jossain välissä jos on aikaa, eipä koskaan soittanut. Yön vaan pyörin ja mietin että missä on ja kenen kanssa ja että mahtaa olla hauskaa viettää vapaata.
painajaisia silloin kun sain hetken nukuttua. Ihan kamalaa.

Sanoin tytölle äsken aamupalalla että voitaisiin tänään pakata isin tavarat pois, heti sanoivat iloisesti että joo pakataan vaan! Eli tämän päivän tavoite olisi saada ne pakattua. Vaikeeta, kun sitä tavaraa täällä vielä on niin paljon.

Yöllä tajusin, että ei hän ole palaamassa luokseni. Kipeetä tekee, mutta kai tästä selviää, aikanaan.

Uutta asuntoa olen yrittänyt katsella, mutta ei toistaiseksi ole löytynyt, vuokralla asun ja hirveen kalliiseen ei ole varaa. Ja en kyllä tiedä miten saisin edes muuton tehtyä yksin.. Mutta etsiskelen edelleen, koska nämä seinät muistuttavat liikaa kaikesta, haluan uuden alun elämälleni.

En yhtään tiedä milloin mies ajatteli seuraavan kerran olla lastensa kanssa, eikä suoraan sanottuna jaksa edes kiinnostaa. Lapsille se toki olis kiva mutta jos miestä ei kiinnosta niin en tiedä olisko se sit kiva lasten olla siellä.. 4v sanoi tänään että häntä ei haittaa että isi ei oo nyt ollut heidän kanssaan, 3v sanoi että hänellä ikävä. Sanoin että äiti ymmärtää kyllä, ja että äidilläkin on ikävä, mutta äiti ja isi ei voineet olla enää yhdessä. Ja että molemmat meistä kuitenkin rakastaa heitä (lapsia).

On tää niin väärin. Odottelen nyt sitä perheneuvolassa käyntiä, jos se tois jotain apuja tähän.

Inhottaa kun kaikki arkisetkin asiat on niin vaikeita, joku kaupassa käyntikin. Itsellä ei autoa ja kaupat ei niin lähellä niin noiden kanssa lähteminen on kauheen vaikeeta. Yritän nyt ajatella että kai tällä oli joku tarkoitus.

Luulen, että kyllä se mies jossain vaiheessa tajuaa, että mitä on menettänyt. Itse yrittäisin (helpommin sanottu kuin tehty) pitää hiljaiseloa, ja katsoa miten kauan menee, että ottaa yhteyttä. Ja sitten jos soittaa tai laittaa viestin olisit itse hiljaiseloa. Muuta en osaa sanoa kuin: Voimia!!!🌻🙂🌻