Miten selvittää uskottomuus, jonka puoliso kiistää?

Miten selvittää uskottomuus, jonka puoliso kiistää?

Käyttäjä MrsHope aloittanut aikaan 07.01.2015 klo 19:20 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä MrsHope kirjoittanut 07.01.2015 klo 19:20

Minua on jo vuosia vaivannut arvuuttelu siitä, onko mieheni uskollinen vai ei? Olen siis epäillyt vuosia, mutta en ole saanut aikaiseksi lähteä kunnolla tutkimaan asiaa. Myös elämäntilanne vaikeuttanut asian tutkintaa. Olen ollut naimisissa jo vuosia. Lapsia meillä ei ole. Olemme yrittäneet saada lapsia viimeiset pari vuotta. Vuosi sitten sain jotain todisteita uskottmuudesta, lähinnä aihetodisteita, esim. kuulin hänen viettävän jonkun naisen seurassa aikaansa. Mies kiisti kaiken, emmekä ole voineet käsitellä asiaa.
Meillä on ollut paljon vastoinkäymisiä koko avioliiton ajan. Olemme niistä selvinneet. Mies on minua nuorempi. En pidä sitä muuten ongelmana, ainoastaan lapsen saannissa mies ei kiirehdi, kun mulla taas alkaa tulla biologinen kello vastaan. Uskon, että miehestäni tulisi hyvä isä, siksi olen valmis äidiksi, vaikka epäilyksiä miehen uskollisuudesta on.
Asia vaivaa minua päivittäin. Emme pysty puolison kanssa keskustelemaan lainkaan aiheesta. Tällä hetkellä minulla on voimakas intuitio, että toinen nainen on edelleen kuvioissa, mutta että mies taistelee itsensä kanssa ja tahtoisi antautui suhteellemme täysin. Mutta ihan kuin mies olisi ”jonkun asian lumoissa”. Siitä mikä tuo asia on, ei minulla ole täyttä varmuutta. Täyttä luottamusta mulla ei enää ole, koska olen saanut pieniä vihjeitä aina aika ajoin toisen naisen olemassaolosta, esim. hiuslenkki auton takapenkillä, joku on käyttänyt meikkejäni, mieheni on naisen seurassa, mutta kiistää naisen olemassaolon jne.
Olemme käyneet parisuhdeterapiassa, mutta emme ole voineet uskottomuudesta keskustella, miehen kiistäessä itsepintaisesti kaikki.
Onko keinoja uskottomuuden selvittämiseen puolison kiistäessä uskottomuuden olemassaolon? Miten hankkia todisteita asiasta? Meillä on puolison kanssa työvuorot eri aikaan. Epäilen, että pettämistä tapahtuu jonkun verran kotonakin minun poissaollessa. 😯🗯️
Olen viimeisen vuoden aikana pohtinut paljon omaa osuuttani asioissa, ja näen tehneeni virheitä puolisona, joita olen koittanut korjata. Täydelliseksi en pysty muuttumaan, kuuluuhan ihmisyyteen vajavuus, mutta olen yrittänyt tehdä parhaani. En silti katso, että olisin missään vaiheessa ”ansainnut” tulla petetyksi. Olen usein surullinen, kun ajattelen asiaa. Tuntuu niin ”hullulta” salata tuo suru ja tuska, jota sisälläni tunnen asiasta. Kuitenkin tuntuu, että tunteiden piilottaminen ja salaaminen on ainoa keino, koska mies pyrkii vahingoittamaan minua joka kerta jos otan asian puheeksi. ”Olen hullu” ja ”mielisairas”, jos edes kehtaan epäillä uskottomuutta. Haluaisin todisteet, jotta loppuisi tämä ”sairas leikki”, joka ehkä kuvaa parhaiten tilannetta. Rakastan hyvin paljon puolisoani, ja kun meillä menee hyvin, menee meillä todella hyvin.
Nyt meillä menee ”näennäisesti” hyvin, mutta sisimpäni kuohuu asiasta. Miten eteenpäin?
Sellaisia ystäviä, joille voisi tästä kertoa ei ole. Minulla oli yksi ystävä, jolle puhuin tästä pitkään, mutta kun huomasin, ettei ”ystävä” koskaan soitellut minulle päin, eikä tullut kylään, niin jätin kertomiset. Toivoisin löytäväni edes yhden oikean ystävän, jolle voisi uskoutua. 🌻🙂🌻

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 04.02.2015 klo 17:39

Heippa taas! Kameraa olen itsekin harkinnut, mutta syy miksi en ole asentanut on yksinkertainen. Me muutimme vähän aika sitten suurempaan asuntoon. Asuntomme on niin tyhjä, että kamera olisi helposti huomattavissa. Olen tehnyt pari kertaa niin että jos ole sairastunut työpäivän aikana en ole etukäteen soitellut vaan päräyttänyt yllättäen paikalle - vielä ei ole käry käynyt. ☹️
Luulen, että joudun toimimaan pitkän kaavan mukaan ja sisustaa kotimme uudelleen. 😉
Outoa kyllä mutta puolisoni oli tänään minua kohtaan todella ystävällinen. Kävi ostamassa lempiherkkujani kaupasta ja sanoi rakastavansa...mutta pelkään jo seuraavaa ilkeilykohtausta. Luin jostain että henkiseen väkivaltaan kuuluu kylmän ja kuuman kohtelun vuorottelu, että uhri tuntisi olonsa epävarmaksi. Kiitos kun olette olemassa. Saan teiltä juuri sitä tukea mitä tarvitaan ☺️❤️

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 05.02.2015 klo 11:54

Hei taas kaikki!

Äsken meni hermot puolison kanssa, ja tuli vähän riitaa. Kun puoliso sanoi, että pitäisikö hänen muuttaa pois, sanoin, että ehkä parempi niin. Kun hän alkoi huoritella minua, sanoin ihan suoraan, että talossa on tasan yksi H###a! Siihen taas alkoi sama vanha vainharhaiseksi syyttely. Mies lähti ovesta ulos. Minä huikkasin perään, että käyttää sitten kumia, ettei kakkonen tule raskaaksi tai tule tauteja.
En olisi halunnut vajota taas tälle tasolle, mutta jotenkin kummasti se helpotti oloa. Minua pelottaa asua omassa kodissani, kun mies tuo kakkosta tänne. 😟 Jotenkin helpotti taas sanoa, että kyllä minä tiedän. Toivottavasti se ei yllytä miestä pettämään lisää, jos hän jotenkin kuvittelee, että minä hyväksyn sen, että hänellä on toinen nainen? Minä en todellakaan hyväksy sitä, mutta jotenkin olen yrittänyt olla kärsivällinen ja odottaa todisteita. Mutta kun niitä todisteita ei tunnu koskaan tulevan. En jaksaisi enää odottaa.
Olen sillä tavalla riippuvainen miehestäni, että asunto on yhteinen. Jos ero tulee, niin voi olla että joudun luopumaan asunnosta. Sitäkään en haluaisi. Kärsin homepölyaltistuksesta, ja en voi asua missä tahansa. Tämä kotimme oli tarkkaan mietitty ja tutkittu, että täällä ei ole homemikrobeja, eikä kosteusvaurioita. Tämä koti on minulle kaikki kaikessa. Siksi ajattelin, että parempi jos haluaa vapaaehtoisesti lähteä pois, vaikka kaikkein paras olisi, että tunnustaisi tekonsa ja haluaisi jatkaa elämää yhdessä kanssani rehellisellä pohjalla. Mutta uskottoman puolison kanssa on vaikeaa elää - suorastaan pelottavaa. 😞
Tuntuu, että uskottomuuden vuoksi elämämme on jatkuvaa kriisiä. Elämä tuntuu molemmilla valuvan hukkaan, emmekä ole edenneet urillamme niin kuin olisimme halunneet. Olemme molemmat jämähtäneet töihimme, joista emme erityisemmin pidä, ja siksi varmasti molemmilla paljon turhautumista. Olen tullut prosessin kautta vahvemmin uskoon, mutta uskottomuus koettelee eniten uskoani kaikkiin muihin elämän ongelmiin nähden. Olen keskustellut kahden papin kanssa tilanteestamme, toinen oli sitä mieltä, että hän ei kestäisi, toinen oli sitä mieltä, etten voi erota ilman todisteita. Eli papeillakaan ei ole näihin selviä kantoja. Uskottomuus lienee elämän yksi kipeimmistä asioista. Kun aina kysytään miksi Jeppe juo, voisi yhtä hyvin kysyä, miksi Jeppe pettää? Tähän kun saisi vastauksen vielä tässä elämässä, ja vielä tässä elämässä nauttia tasapainoisesta, avoimuuteen perustuvasta parisuhteesta, olisin tyytyväinen. ☺️❤️☺️

Käyttäjä Särkynyt_61 kirjoittanut 05.02.2015 klo 21:25

Käyn edelleen näillä sivuilla, vaikka olenkin jo jättänyt kaksinkertaisesti uskottoman puolisoni melkein vuosi sitten ja erokin astui voimaan kesällä.
Oman ahdinkoni keskellä kaipailin kommentteja ihmisilltä, jotka olivat uskaltaneet ehdä ratkaisunsa, mutta niitä ei juuri ollut.

Elämäni on huomattavasti onnellisempaa- vaikkakin talouden kannalta tiukempaa nyt. En kaipaa ex-puolisoani. Olen ymmärtänyt, että viimeinenkin pisara rakkaudestani häntä kohtaan on kuollut jo aikoja sitten hänen tekojensa takia. Lapsellemme hän oli mitä mainioin isä.

En ota kantaa millään lailla hänen elämäänsä nyt, en halua tavata, vaikka hänellä tuntuu olevan tarve siihen huolimatta kakkosestaan, siis nykyisestään.

Rakennan omaa elämääni.

Nimimerkiksi voisin vaihtaa "Eheytymässä_61"

Käyttäjä EronnutNainen kirjoittanut 06.02.2015 klo 15:06

Kamerasta, on laitonta asentaa kamera kotiin asukkaan tietämättä. Jos tähän ryhtyy, pitäisi avoimesti kertoa, että kamera on. Jos salakuvaa, ei todella kannata ottaa sitä esille ennen tai jälkeen- salakuvatut suuttuvat aiheesta. Salakuvattu kodin vieras voisi nostaa kunnianloukkaussyytteenkin.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 06.02.2015 klo 15:19

Hei 🙂🌻
Särkynyt_61: olen iloinen, että olet saanut tehtyä päätöksesi ja olet myös tyytyväinen siihen. Helppoa päätöksenteko ei varmaan ollut. Kuinka pitkä parisuhde teillä oli ex-miehesi kanssa?
Minä; kuten jo aiemmassa ketjussa mainitsin, puolestaan vielä mietin asiaa. Pari vuotta olisi siihen, kun nuorin lentää pesästä ulkomaailmaan.
Meillä oli välillä jo todella hyviä aikojakin: matkustelimme ulkomailla muutamalla kaupunkilomalla. Ja muutenkin mies oli auttavaisempi ja mukavampi minua kohtaan. Olin jo niin toiveikas kaiken onnistumisesta.
Nyt en sitten enää ole varma siitä. Intiimielämämme uskottomuuden jälkeen ei ole palautunut normaaliksi. Ja muutenkin: olen jälleen hänelle se roskakori, johon paha olo puretaan. Tottakai ymmärrän senkin, ettei elämä aina pelkkää onnea voi olla mutta tämä muutos huonompaan suuntaan tuli mielestäni liian nopeasti.
Jostain olen lukenut, että uskottomuuskriisistä selviytyminen voi jopa parantaa parisuhdetta. Nyt en enää ole varma siitä, käykö meidän kohdallamme niin.
En halua vielä luovuttaa mutta mikäli tämä tilanne jatkuu vielä kauan, on minun vaikeaa enää jatkaa. Silloin päätökseni on ero vaikka mieheni ei kuulemma sitä halua.

Käyttäjä Särkynyt_61 kirjoittanut 06.02.2015 klo 18:44

Mariella, olimme yhdessä 32 vuotta, joista 27 vuotta naimisissa.

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 24.02.2015 klo 17:45

heippa taas lukijat ja keskustelija! Kertoilenpa väliaikatietoja taasen meidän kuvioista. Mitään ei ole selvinnyt. Yksi asia kuitenkin selvisi, mikä ei liity uskottomuuteen vaan lääkkeiden väärinkäyttöön. Eli pyysin puolisoa tekemään huumetestin! Sepäs näyttikin benzojen kohdalla heikosti positiivista. Puoliso kiisti tuloksen, ja kieltämättä tulos oli hieman epäselvä. Eli joko negatiivinen tai heikosti positiivinen. Kyse oli suomalaisesta apteekin myymästä huumetestistä. Puoliso siis vakiduunissa esimiesasemassa ja saattaa olla että hänellä piilopaheena jonkinlainen aineiden väärinkäyttö? Nyt odotan sopivaa tilaisuutta päästä uusimaan testi. Jos kyse aineiden väärinkäytöstä, niin tietyllä tavalla tästä tulee helpompi prosessi, koska saattaa olla, että riippuvuus aineista ajaa pettämään jne. Voihan jopa olla, että kakkonen toimii jonkinlaisena diilerinä miehelleni. Puolison veli on todella voimakkaassa huumeriippuvuudessa elävä ihminen, joten saattaa olla, ettei omena ole kauas ns. puusta pudonnut.
Nuorempana käytimme yhdessä reilusti alkoholia, mutta sittemmin olemme lähes lopettaneet alkoholin käytön. Itseasiassa haluaisin joskus juoda lasin viiniä, mutta pidättäydyn puolison seurassa kokonaan alkoholista, etten yllytä häntä omalla esimerkillä juomaan.
Olen miettinyt miten voisin kohentaa omaa elämääni, ja auttaisiko se myös tähän uskottomuuden paradigmaan? Auttaisiko esim. jatko-opiskelu keskittymään omaan elämään niin, ettei jaksaisi murehtia puolison pettämisiä jatkuvasti? Toinen asia, on että auttaako hyvän koulutuksen saaminen ns. oman arvon nostamisessa, että yksin jäämisen pelko ei olisi niin kova? 😐
Unelmoin sellaisesta päivästä, että puoliso tunnustaisi ja voisimme nämä kaikki selvittää. Sitä ennen elämä on aika erikoista, se ei ole huonoa, koska omaan niin järjettömän positiivisen ajattelun mallin, että koitan nähdä kaikessa pahassakin jotain hyvää. Mutta ei tämä elämä hyvääkään näin ole. Avioliittoon kuuluva läheisyys puuttuu, kun ei voida puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Voimia kaikille uskottomuustaisteluissa eläville! 🙂👍

Käyttäjä olkinainen kirjoittanut 25.02.2015 klo 11:45

Voi hyvät naiset: suoristakaa selkänne ja nostaa leukanne! Hankkikaa vaikka se koulutus,jos se siitä on kiinni. Antakaa omille tyttärillenne vahva pohja uskoa itseensä ja "kelpaavuuteensa". Pääasiahan on kelvata itselleen! Muutenhan elämä on helvettiä!
Tuntuu kauhealle lukea, miten joillakin(ja niin monilla!) tämä ainut ja kullanarvoinen elämä menee puolison epäilyyn, kyttäämiseen, huumetesteihin, puhelimen ja netin tutkimiseen jne jne. Miksi se oma itsenäinen elämä omana terveellä itsetunnolla varustettuna naisena on niin pelottava? Miksi pitää ripustautua ja riippua? Tukahduttaa toinen ainkaikkisella epäilyillä, syytöksillä, tenttaamisella?
Ajatelkaa kerrankin vain itseänne, tässä kohtaa saa ja pitää olla itsekäs. Sanokaa itsellenne että minä olen arvokas ja ansaitsen paljon parempaa kuin tämä! Ja uskokaa siihen!
Sitten alatte katsella avoimin silmin elämäänne nyt. Onko se hyvää ja nautinnollista? Jos ei, mitä pitäisi tehdä? Jos puoliso ei suostu asialliseenkaan keskusteluun, ei minkäänlaiseen yhteistyöhön yhteisten asioitten selvittämiseksi, tehkää selväksi ettette aio jatkaa näin. Joskus mies herää ja haluaakin puhua kun huomaa olevansa totuuden edessä. Jos ei, maailma ei kaadu. Nykyajan nainen pärjää yksinkin. Vahva nainen löytää helpommin rinnalleen vahvan miehen, jos haluaa.
Turhanaikainen mustasukkaisuus ja tenttiminen pahentaa tilannetta molemmilta. Se myrkyttää elämän. Jos pettää, niin selvä. Se on iso isku ja loukkaus mutta siitä pääsee yli. Kun tiedät olevasi arvokas ja ansaitsevasi parempaa, käyt läpi eronkin tuoman tuskan ja pettymyksen. Kyllä siitä selviää, ja elämä voi olla todella ihanaa! puhun kokemuksesta.
Eikä aina ratkaisu ole ero. On monia jotka pääsevät uuden alkuun ja jättävät entisen taakse. Se vaatii paljon tahtoa ja sitä oikeaa aitoa rakkautta. Eikäse ole helppoa.

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 10.10.2015 klo 23:25

Heippa taas kaikille uskottomuus-taisteluissa painiville! Onkin kulunut jo tovi viime päivityksestä, peräti 7 kk!

Hainkin tuossa viimeisessä mietteitä opiskelusta ja itsensä kehittämisestä. Ilmeisesti alitajuisella tasolla lähdin aika pian tuon jälkeen mukaan mielenkiintoiseen työprojektiin. Se vei minut mukanaan ihan kokonaan. Puolisollekaan ei oikein jäänyt aikaa. Kesälomaa vietimme viikon yhdessä ja se oli ihanaa. Menimme upeaan loma-kohteeseen ja nautimme toisistamme ja en antanut edes yhtä ajatusta uskottomuudelle. Seksiä oli yllin kyllin - sen viikon ajan 😉 mutta, mutta...

Mieheni oli tuon koko projektin ajan minua kohtaan kannustava ja mustasukkainenkin, kun työn kuvaan kuului paljon uusien ihmisten tapaamista ja tutustumista. Se oli imartelevaa. Ihaninta tuossa projektissa oli se, että en uhrannut juurikaan ajatuksia uskottomuudelle. Ikävää oli läheisyyden ja ajan puuttuminen avioliitosta.

Työprojekti loppui ja ajattelin antautua taas enemmän perheelle ja avioliitolle. Ikävää on ollut oma sairasteluni tuon projektin jälkeen. Muutaman viikon työnsin miestä pois kimpustani, kun ei kertakaikkiaan ollut haluja sairastumisen vuoksi. Kunnes olin huomaavani, ettei hän enää olekaan kimpussani...

No ajattelinpa vihdoin kuukauden selibaatin jälkeen, jospa harrastaisimmekin seksiä? 😍😍
Kaikki ikävät asiat jo unohtaneena ajattelin, että kyllä miestä varmaan haluttaa, kun on ollut niin pitkä tauko...Paskat. Ei mitään elämää alakerrassa? Siitäkös kimpaannuin ja kysyin suoraan, että oletko itse tyydyttänyt itsesi? Epävarma ilme kasvoilla mies myönsi näin käyneen. Samalla siunaamalla hetkellä mieleeni tuli, että ukkohan valehtelee ja pettää! 😠 Taisin siinä äänenkin jotain tuhista pettämisestä..

Seksileikit loppuivat kuin seinään ja herra meni eri huoneeseen nukkumaan. Olin surullinen ja itkeskelevä koko yön ja seuraavan päivän. Olen koittanut keskustella asiasta hänen kanssaa, mutta toistaiseksi ei ole suostunut puhumaan asiasta.

Minulle tuli mieleen, että olisiko mies kuitenkin jatkanut pettämistouhujaan koko ajan? Olen usemmastakin lähteestä kuullut, että usein nämä pitkäaikaispettäjät eivät lopeta ennen kuin tunnustavat, katuvat ja haluavat tehdä parannuksen. Näin ei meidän tapauksessa ole missään vaiheessa käynyt. Olen vain huomannut, että sata kertaa helpompaa on olla keskustelematta aiheesta ja vain elää elämäänsä, kuin alkaa kaivella todisteita ja oikeasti pyrkiä selvittämään totuus. Mikä siinä totuudessa niin pelottaa? Pelkäänkö näkeväni hirviöitä? 🤨

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 15.10.2015 klo 01:41

Oletko ajatellut, että jospa miehesi ei petäkään ja olet itse tuhoamassa suhdetta?
Sanon nyt ihan suoraan, että tilanne ei vaikuta ihan terveeltä. Voi olla että miehesi on uskoton ja voi olla, ettei ole. Ehkä et saa koskaan todisteita, koska uskottomuutta ei ole tai miehesi peittää jälkensä ikuisesti. Näkisin, että sinun on nyt mietittävä, mitä asian kanssa teet eli sen, ettet saa tosisteita. Miksi edes haluat todisteita? Suhteesi on ilmeisestikin jostain syystä pielessä ja syy ei välttämättä ole uskottomuus, oletko miettinyt sitä? Esim. tämä viimeisin, miehesi tyydytti itseään, mitä sitten, miksi haluat nähdä sen muuna?

Nyt kannattaa oikeasti miettiä, haluatko jatkaa suhdettasi. Jos haluat, sinun on opittava elämään epävarmuuden kanssa, koska miehesi ei aio puhua tai puhuttavaa ei ole. Oikeastaan kaikki parisuhteessa elävät elävät jonkinlaisessa epävärmuudessa, tavalla tai toisella. Tuo sinun epäluulosi, on se sitten syystä tai syyttä, rasittaa myös parisuhdettanne. Jos et jaksa elää epävarmuudentunteessa, jonka miehesi aiheuttaa, ehkä on syytä miettiä, kannattaako parisuhdetta jatkaa. Ehdottaisin terapiaa, joko yksin tai yhdessä. Ja täm ihan ystävyydellä 🌻🙂🌻

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 04.03.2016 klo 13:12

Huomasin, että onpa aikaa viime kerrasta 🙂 Tehnyt töitä niin paljon, etten ehtinyt tänne kirjoittaa. Nyt on hieman helpompi tilanne töiden suhteen. 😋
Ikäväkseni sain juuri tietää, että minulla on emätintulehdus. Alavatsakipuilua on ollut muutaman viikon ja lekurilla kävin, joka totesi heti, että emätintulehdus. ☹️
Nyt sitten lääkitystä ottamaan ja toivomaan, että tauti lähti pois.
Tämä emätintulehdus nosti taas uskottomuuusepäilyt vahvasti pintaan. Etenkin, kun emme kipujen vuoksi ole pystyneet harrastamaan seksiä nyt kuukauteen. 😳
Pintaan tuli taas jälleen kerran epäilys: Entäs jos? Se on totta, että epävarmuutta on opittava sietämään suhteessa, kuin suhteessa. Olenkin alkanut enemmän panostaa itseeni. Käyn salilla, koitan syödä terveellisesti ja käyn myös terapiassa, niin kuin tuossa edellinen kirjoittaja kirjoitti. Olen käynyt terapiassa jo muutaman vuoden, ja nyt olen alkanut saada tuloksia. En koe enää mielestäni olevan "turhaan" mustasukkainen, ja asioiden jatkuvasta puimisesta olen päässyt pikkuhiljaa eroon.
Avioliittomme olosuhteet ovat rankat. Toimiminen edelleen omaishoitajana rasittaa avioliittoa, kun yhteistä vapaa-aikaa ei juurikaan ole. Siksi koitankin päästä omaishoitajuudesta eroon ja saada omaisen asiat muulla tapaa järjestettyä. Vaikeaa se tulee jokatapauksessa olemaan, kun jokapaikassa säästetään. Mutta koitan parhaani.
Tämä palsta yhtävien puutteessa auttaa sietämään epävarmuutta. En haluaisi kuitenkaan sulkea silmiäni tosiasioilta.
Kiitos kovasti palstalaisille. Teistä on ollut iso apu jaksamisessa. 🙂👍

Käyttäjä GretaGarbo kirjoittanut 15.03.2016 klo 10:48

joku toinen kirjoitti 15.10.2015 1:41

"Oletko ajatellut, että jospa miehesi ei petäkään ja olet itse tuhoamassa suhdetta?"

Vastaus: olen ajatellut. Olen tätä terapiassa käsitellyt. Osittain kyse on ajatusharhasta ja taipumus murehtimiseen, jonka olen perinyt isältäni. On tärkeää, että me mustasukkaiset vaimot haluamme uskoa miestämme ja luonnollisiin selityksiin erinäisistä tapahtumista. Koska, jos aina epäilee, eikä usko puolisoa, voi itse olla tuhoamassa hyvää avioliittoa. Olen terapiassa tiedostanut taipumukseni hallitsemiseen, vaikka elämää ja toisia ihmisiä ei voi muuttaa, eikä oikein hallita. Varsinkaan mies ei pidä siitä, että nainen pyrkii hallitsemaan miestään. Teen itseni jokapäivä töitä. Nyt jokakerta kun ajatus uskottomuudesta tulee mieleeni, niin pyrin torjumaan ajatuksen, ennen kuin se valtaa koko kehoni. Nimittäin mustasukkaisuuden tunne on tuhoava. Jos ei ole ilmiselviä todisteita, on aivan turha vatvoa asiaa. Luulen, että taipumukseni mustasukkaiteen, johtuu rikkinäisestä ja turvattomasta lapsuudestani, jossa vanhemmat riitelivät päivittäin. Takerruin aiemmin mieheeni kuin hukkuva oljenkorteen - hän oli ja on edelleen perusturvallisuuteni. Terapian avulla otan pieniä askeleita kohti itsenäisempää elämää.

"Sanon nyt ihan suoraan, että tilanne ei vaikuta ihan terveeltä. Voi olla että miehesi on uskoton ja voi olla, ettei ole. Ehkä et saa koskaan todisteita, koska uskottomuutta ei ole tai miehesi peittää jälkensä ikuisesti. Näkisin, että sinun on nyt mietittävä, mitä asian kanssa teet eli sen, ettet saa tosisteita. Miksi edes haluat todisteita? Suhteesi on ilmeisestikin jostain syystä pielessä ja syy ei välttämättä ole uskottomuus, oletko miettinyt sitä? Esim. tämä viimeisin, miehesi tyydytti itseään, mitä sitten, miksi haluat nähdä sen muuna?"

Niinpä, miksi haluan nähdä sen muuna? Ehkäpä perustelisin sen naisen vaistona, mutta voiko vaistot olla väärässä tai vääristyneet?

"Nyt kannattaa oikeasti miettiä, haluatko jatkaa suhdettasi. Jos haluat, sinun on opittava elämään epävarmuuden kanssa, koska miehesi ei aio puhua tai puhuttavaa ei ole. Oikeastaan kaikki parisuhteessa elävät elävät jonkinlaisessa epävärmuudessa, tavalla tai toisella. Tuo sinun epäluulosi, on se sitten syystä tai syyttä, rasittaa myös parisuhdettanne. Jos et jaksa elää epävarmuudentunteessa, jonka miehesi aiheuttaa, ehkä on syytä miettiä, kannattaako parisuhdetta jatkaa. Ehdottaisin terapiaa, joko yksin tai yhdessä. Ja täm ihan ystävyydellä 🌻🙂🌻

😐"

Olen päässyt jo niin pitkälle, että tiedostan tuon, että epäluuloni rasittaa suhdetta. Teen työtä terapiassa ja itseni kanssa, että pääsen turhasta epäluuloisuudesta, mutta myöskin sinisilmäisyydestä eroon. Pitkä matka on vasta edessä, mutta nyt on jo parempi ja vapaampi olla. 😀

Käyttäjä erakkomainen kirjoittanut 15.03.2016 klo 12:18

Olen itse elänyt suhteessa, jossa jouduin vuosikaudet kantamaan pettäjän viittaa, vaikka ikinä en ollut pettänyt. Se on todella raskasta. Jatkuvaa vakuuttelua, anteeksi pyytämistä asioista joita ei ole tehnyt, hyvittelyä, suuttumista joka sekin otetaan merkkinä uskottomuudesta. Ei voinut käydä missään ilman pelkoa epäilyistä. Ja mitä naurettavimmat asiat olivat merkki pettämisestä. Tavarat väärällä paikalla. Sellainen ovi auki, joka normaalisti kiinni. Purkkaa tai jotain vastaavaa takapuolessa joka oli sitten miehen mielestä spermaa. Miten voit vakuuttaa, että aivan normaaleissa asioissa ei ole mitään epäilyttävää, kun se koko tilanne on ihan uskomaton muutenkin? Kun siinä nyt on selkeästi jokin todiste minun uskottomuudesta, eikä minulla ole mitään vastatodistusta? Paitsi järki, mutta kun ei se ollut järjen asia.

Miten voi vakuuttaa toisen jostain, joka on totta siellä toisen päässä, vaikka mitään todisteita ei ole sen puolesta? Mutta kun ei ole vastaankaan? Kun se nyt vaan on totta hänestä. Ihan sama mitä sanon, teen tai mitään muutakaan. Se myös loukkaa, että minut nähdään sellaisena, jota en todellakaan ole. Että minun sanaani ei luoteta, minuun ei luoteta, vaikka aina olen ollut sen luottamuksen arvoinen.
Ja hulluinta, että tämä toinen itse koki sen suurena loukkauksena, jos häneen ei luoteta. Koska hänhän on niin luotettava. Mutta minä sitten niin epäluotettava vai? Ja millä ihmeen perusteella? Koska toisesta nyt vaan sattui tuntumaan siltä.

Käyttäjä hämppis kirjoittanut 15.03.2016 klo 13:30

On ihan pakko vastata omin kokemuksin. Mikäli epäilee uskottomuutta on mielestäni paras tapa suojata itsensä ja selvittää, odottaa oikeaa hetkeä kysymyksille. Jättää tutustumisvaiheeseen tai juosta kovaa karkuun. Omalla kohdallani kävi nuorena, ensimmäisen vakavan suhteeni aikana näin. Tapasimme, aloimme seurustella, kihlauduimme ja aloin odottaa lasta. Seurustelun ja koko suhteen aikana mies katosi töihinsä iltaisin. Joskus hän tuli yöllä joskus aamulla joskus selvinpäin kotiin. Kun kysyin missä hän oli ollut alkoivat pahoinpitelyt. Ketään ei ollut kolmatta osapuolta hänen sanojensa mukaan kuin ei myös hänen perheensä sanojen, vakuuttelujen mukaan. Totuus paljastui kun löysin kirjeen aivan sattumalta lapsuudenkodin ullakkohuoneesta. Kirjeessä olivat onnittelut isäksi tulon johdosta. Juuri sillä hetkellä hän oli taas jossain töissä. Hän ei myöntänyt isyyttä eikä osuutta asiaan. Kun lapsemme syntyi erosin koska sama diili jatkui. Noin vuosi myöhemmi e.asiani puitiin oikeuden kautta virkailijan toimesta ja samalla se toinenkin juttu sai päätöksensä. Meitä oli (ainakin) kaksi samanlaista. Toki olen myöhemmin saanut saman kohtelun, nyt päättynyt suhde jossa olivat samat elementit muutoin paitsi että meillä ei ollut lapsia. Suhteessa miehellä oli vuosien ajan suhde jonka hän kielsi. En ota syitä itseeni muuta kuin sinisilmäisen hölmöyteni - ainoastaan. Suhteen hän myönsi lopultakin. Suhde oli alkanut ennenkuin edes ilmaisin epäilyni. Myöntämisen jälkeen hän tuli katumapäälle ja perui sanoen toista naista pyrkyriksi joka ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Olin keskustellut toisen osapuolen kanssa joka myönsi seurustelunsa ollen tietämätön olemassaolostani joka sekään ei pitänyt paikkaansa. Olen miettinyt kuinka paljon kyykytetään että nämä tapaukset tunnistaisi. Enää en etsi ketään tyhjän saa pyytämättäkin. Miettinyt näinkö yksinäisiä ihmisiä syntyy😭

Käyttäjä Keaton kirjoittanut 15.03.2016 klo 17:50

Itse olen ollut tällainen hullu, joka epäilee syyttä ja suotta. Olen ihan hellyyttävä höpsö, joka jaksaa olla mustasukkainen jostain kolmen lapsen äidistä, joka on ulkonäöllisesti jo rupsahtanut kurttu. Onhan se toisaalta imartelevaa, että jaksan olla mustis, mutta ihan turhaan, syyttä ja suotta.

Vuosia jaksoin kipuilla, protestoida ja epäillä, kunnes tajusin sen olevan turhaa. En jaksanut olla mustis, kun asiat kuitenkin olivat hyvin, perheemme pysyi kasassa enkä ollut menettänyt puolisoani. Lopussa olin ihan ok vaimoni miespuolisesta kaverista. Vein hänet jopa "treffeille poikaystävän" luo ja sanoin "pidä hauskaa". Puolisoni epäili minun olevan sairas kun en jaksanut hiiltyä.

Kasvoin henkisesti yli turhan epäilyn. Ja voitte kuvitella kuinka kovaa ja korkealta napsahdin maahan kun olinkin ollut vuosia oikeassa vaimoni ja mieskaverinsa suhteen todellisesta laadusta. Kyllähän liukas tavara illan päätteeksi kertoi jostain muusta kuin kotiin pääsyn odottamisesta.

Sairaalloinen mustasukkaisuus on perseestä, mutta aivan yhtä lailla toisen hulluksi leimaaminen on perseestä. Minä olen ollut se vainoharhainen, joka on nähnyt mörköjä siellä missä niitä ei muka ole ollut.

Ja käryämiseen ei tarvittu kuin vuosien epäilys ja epäluulo, yksi epäilyttävä viesti, PIN-koodin selvittäminen ja puhelimen ratsaus tilaisuuden tullen. Teille, jotka epäilette uskollisuutta, niin muistakaa ettei toista voi omistaa ja pakottamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Meillä oli oma valtataistelu, joka on päättymässä parhain päin tai sitten ei. Totuus tulee lopulta ilmi jos on tullakseen.