Olen 50v. nainen ja ollut parisuhteessa 23v. josta naimisissa pian 20v. Meillä on 3 aikuista lasta jotka kaikki jo muuttaneet omilleen sekä 5 lastenlasta. Mies on aina tehnyt pitkää päivää töissä ja minä vastaavasti tehnyt vähemmän töitä sekä hoitanut omakotitalon ja lapset. Kun viimeinenkin lapsi muutti pois kotoa niin minä jo rakentelin mielikuvia, että vihdoinkin minulla olisi sitä kuuluisaa omaa aikaa, saisin harrastaa, mennä ja tulla kun mies on pitkään töissä ja viikonloppuisin nukkuu viikon univelkojaan.  Mahdollisesti kun hän jaksaisi, voitaisiin yhdessäkin tehdä jotain mukavaa. Mutta tässä kävikin niin, että minulle jäi tuo yksi iso lapsi vielä kotiin ja sitä asiaa on nyt työstetty terapiassa yhdessä ja erikseen eikä asia tunnu etenevän suuntaan ei toiseen. Mieheni on todella kiltti, ei ryyppää ei rellestä, enkä usko, että hän tekee näitä asioita tahallaan, mutta oikeasti jos olemme sopineet vaikka, että hänen pitää ruokkia ja käyttää koira ulkona minun poissa ollessa niin todennäköisesti kumpikaan niistä ei ole tapahtunut, pyörän kun vie varastoon ovi jää laittamatta kiinni, kaupasta jää aina osa tavaroista tuomatta, ulko-ovi lukitsematta, vessa vetämättä ym., näitä asioita on todella paljon ja kaikki aivan tavallisia arkipäivän asioita. Itse alan olemaan aivan loppu tähän jatkuvaan perässäkulkemiseen ja tarkistus soittoihin enkä usko, että se miehestänikään mukavalta tuntuu koska hän kuitenkin omien sanojen mukaan oikeasti yrittää, mutta kun ei vaan muista/huomaa kun on keskittynyt johonkin muuhun. Tilanteesta tekee vaikean myös se, että hän on tapahtuneista aidosti pahoillaan, sitten niitä käydään läpi ja mietitään ratkaisuja, mutta kuitenkaan mikään ei muutu.  Parisuhteemme kärsii tästä todella paljon ja toivoisin vertaistukea/neuvoja samassa tilanteessa olevilta.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe ja asian pois jääminen