Väiski kirjoitti 19.3.2014 10:54

Ihmettelen vieläkin mitä teen ja miksi? Avomieheni jäi kiinni n 4 kuukautta sitten pettämisestä ja suhteesta. ….
…Samalla kuulin muutamasta muusta pettämisestä. …

Olin jo valmis eroamaan, mutta joku sai minut jäämään ja miettimään miten saisimme suhteemme toimimaan. Olemme käyneet perheneuvolassa ja seuraavalla kerralla mietimme pariterapiaa, koska suhteessa on monia asioita joiden pitää muuttua.…

Miksi pitää pitää kiinni suhteesta, jossa toinen pettää?
Miksi petetty on näistä asioista aina enemmän vastuuntuntoinen kuin pettäjä?
Mikä "sisäinen tiedostamaton näytelmä" pettäjällä on kuvionsa takana?
Mikä "sisäinen tiedostamaton toinen näytelmä", on meillä petetyillä oman käyttäytymisen takana?

Kipeitä asioita ja usein tiedostamattomia oman elämän tunteita, toiveita ja ratkaisemattomia oman elämän ongelmia, joista ei osaa itse ottaa vastuuta, siis oman elämän ratkaisemattomasta ongelmasta...
Sitä kun niin helposti heijastaa toiveen oman elämän ratkaisemattomien ongelmien osalta suhteelleen tai kumppanilleen... ainakin minä tein niin omassa romuksi menneeksi parisuhteessani, enkä osannut tiedostaa oman elämäni kipeimpiä toiveita ja asioita. Toisella osapuolella oli omat kipeät käsittelemättömät kysymykset, jotka nämä kaikki etsivät toisensa vastinkappaleiksi etsien ratkaisua, joka oli melkoinen rytinä ja rakkauden romukasa.

Ehkä toivotan sulle itsesi rakastamista ja arvostamista. Sitä, että lakkaat olemasta suhteen ylivastuullinen osapuoli ja pakitat ja peräännyt suojelemaan itseäsi. Samalla annat toiselle tilaa tulla näkyväksi sillä tavalla kun hän haluaa. Ehkä se jopa yllättää sinut positiivisesti, jos on tunnustanut tilanteen ja tapahtumat ja haluaa kuitenkin jatkaa kanssasi.

Pettämisestä harvoin pääsee helposti eteenpäin, koska se koskettaa suhteen ydinturvallisuuskysymyksiä,,, ohhoh, mikä sana, siis suhteen ytimessä olevaa turvallisuuden kokemusta, tarkoitan. ITse yritin tahtomalla ja rakkautta vakuuttelemalla päästä eteenpäin, mutta ei sitä voi petetty yksin tehdä. Suhteeseen ja sen rakentamiseen tarvitaan kaksi vapaaehtoista tahtovaa ihmistä. Suhde on ton Fisherin viisauden (jälleenrakennus-kirja) mukaan kuin virran yli kulkeva silta, jossa on kaksi tukipalkkia, kumpikin omalla rannallaan, ja kun toisessa tapahtuu romahtamista, ei silta pysy paikallaan vain yhden siltatolpan varassa. Siksi kaikki, mikä toisessa siltatukipalkissa tapahtuu vaikuttaa itse suhteeseen, siltaan. Samoin toisessa päässä.

Suhteeseen tarvitaan kaksi vapaaehtoisesti samaa tahtovaa ihmistä. Odota sitä eksältäsi, anna hänen tahtoa, jää sinä välillä odottelemaan tuleeko se toinen oikeasti mukaan vai ei. Minulta jäi se odottaminen väliin, kun en tajunnut, ryntäsin vaan olevinaan auttamaan ja kantamaan vastuuta liian kanssa, kun olisi pitänyt pakittaa ja odottaa että toinen ottaa oman osansa jos todella tahtoo kanssani jotain. En silti syytä itseäni tilanteesta, pettäjä lähtee tekoihin ja toimintaan, ennemmin kuin alkaa puhua suhteen epätyydyttävyydestä tai suostuu oiekasti paljastumaan ja tekemään töitä suhteen parantamiseksi.

Miksi pitää pitää kiinni suhteesta, jossa toinen pettää? 🙂👍

Hei,

Kyllä taustalla on hyvin keskeisenä tekijänä rakkaus. Väkisin ei voi jatkaa, mutta jos toinen tulee hyvin vastaan, se helpottaa niin, että en kertakaikkiaan halua jättää. Jättäminen tuottaisi vielä paljon enemmän tuskaa.

Ja mistä rakkaus tulee? En kunnolla tiedä. Taustalla on pitkä yhteinen elämä, paljon yhteisiä muistoja ja paljon yhteistä tekemistä ja yhteistä selviämistä ei tilanteista. Halua elää saman ihmisen kanssa myös loppuelämä. Eletty elämä, toisen ymmärtäminen ja koettu loukkaus ovat se tausta joka mahdollistaa anteeksiannon, tai sitten ei mahdollista anteeksiantoa.

Niin meillä asutaan eri osoitteissa vaimon pettämisen takia. En päässyt yli asiasta ja nyt on ollut helpompaa kun ei olla juurikaan tekemisissä. Niin rankka asia se vaan on
ollut, että vieläkin välillä ahdistaa aivan käsittämättömän paljon koko juttu ja mielikuvat. Se tuntuu erikoiselta että vaimon mielestä emme ole asumuserossa hänen pettämisten takia vaan ihan muista syistä, sitä en tajua. Itselläni on käynyt satummainen onni, olen löytänyt uuden ystävän jolle olen voinut puhua kaiken ja joka ymmärtää. En varmasti jaksaisi jos ei minulla olis tätä ystävää ollut tukemassa. Vaimo luultavasti kuvittelee että muutamme takaisin vielä yhteen koska nyt on ollut eroajan kiltisti eikä kulje missään, vaikka minun puolesta saisi tehdä mitä lystää. Vai onko se niin ettei hänellä ole samanlaista jännitystä kun oli silloin kun olimme yhdessä ja sai salaa touhuta touhujaan. En tiedä. Itse en aio hänen taholtaan tätä enää koskaan kokea joten päästän hänestä irti. On aloitettu kerran ennemmin puhtaalta pöydältä mutta silti jonkun vuoden jälkeen teki tämän uudestaan. Voimia kaikille ja🙂🌻

Beren kirjoitti 19.3.2014 13:49

Hei,

Kyllä taustalla on hyvin keskeisenä tekijänä rakkaus. Väkisin ei voi jatkaa, mutta jos toinen tulee hyvin vastaan, se helpottaa niin, että en kertakaikkiaan halua jättää. Jättäminen tuottaisi vielä paljon enemmän tuskaa.

Ja mistä rakkaus tulee? En kunnolla tiedä. Taustalla on pitkä yhteinen elämä, paljon yhteisiä muistoja ja paljon yhteistä tekemistä ja yhteistä selviämistä ei tilanteista. Halua elää saman ihmisen kanssa myös loppuelämä. Eletty elämä, toisen ymmärtäminen ja koettu loukkaus ovat se tausta joka mahdollistaa anteeksiannon, tai sitten ei mahdollista anteeksiantoa.

niin, ajattelen asiaa myös samalla tavalla, että jokin tunne tahtomisen takana, mutta molempien pitää tahtoa ja tehdä ratkaisuja suhteen eteen, ei vain toisen.

Hei🌻🙂🌻
Beren lienee oikeassa siinä, että rakkaus saa jatkamaan yhdessä pettämisen jälkeenkin. Itse tosin miettisin jo eroakin, mikäli toinen olisi sarjapettäjä, eikä millään tavoin osoittaisi katumusta tekojensa jälkeen. Sellainen rakkaus satuttaisi liikaa kerta toisensa jälkeen.
Meidän tilanteessamme oli ehkä hyväkin asia se, että mies ikäänkuin tipahti jalustalta tavallisen, erehtyväisen ihmisen rooliin.
Hän joutui ensimmäistä kertaa liittomme aikana kasvotusten myös muiden vaikeiden asioiden ( väkivaltaisuus) kanssa tämän pettämisen jälkeen käytyjen keskusteluiden myötä.
Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin...vanhaa sananlaskua mukaillen.
Mutta, jos viitteitä uudesta pettämisestä vielä tulisi, en jäisi enää tähän suhteeseen.

Se on jonkinlainen hulluus tai masokismi, joka saa jatkamaan. Itse tulin petetyksi, vaikka mies ei sitä pettämisenä pitänyt. Tilanteissa ei ollut seksuaalisia tekoja mutta ehkä seurustelun kaltaista toimintaa muuten. Erikoisinta tässä toki se, että mies tuli edellisessä parisuhteessaan petetyksi monesti.

Pitkään meni hyvin, nyt alkaa hiipimään mieleen epäilys, että josko sivusuhteet eivät koskaan päättyneetkään tai vain henkilöt ovat vaihtuneet. Ennusmerkkejä on ilmassa. Edellistä petosta en ole antanut anteeksi. Elämässä on joitain tekoja, joita ei tarvitse antaa anteeksi.

"Nauroion niin kovaa...Se oli kaikkein paras vitsi, minkä olin koskaan kuullut; "Hän ei rakasta sinua." Ja oli vieläkin hauskempaa, kun kerroit sen itse; "En rakasta sinua." Ja nauroin niin kovaa, että koko talo tärisi, ja sortui ryskyen päälleni.
-Nancy (Fisherin jälleenrakennuskirjasta poimittua)

Tälläinen olo minulla on: nauran niin kovaa, niin hullua naurua, että koko talo sortuu päälleni.

Niin, miksi jatkamme yhdessä. Ihan rehellisesti vastattuna, olisipa se vastaus vain yksinkertaisesti rakkaus. Kuitenkin puolison uskottomuus ja törkeä kohtelu (jota en yllätys yllätys olisi ikinä hänestä uskonut) sekä paljastumisen jälkeen jatkunut valehtelu on aika tehokkaasti nakertanut sitä rakkautta. Koko homma on mennyt uusiksi: olen joutunut kyseenalaistamaan kaiken puolisosta ja siitä, mitä luulin hänen olevan. Kyselen, tunnenko tätä ihmistä ollenkaan. Kuinka voisin luottaa tai uskoa hänen puheisiinsa, kun valhe toisensa jälkeen on paljastunut, itse hän ei ole pystynyt ottamaan niistä vastuuta ja oikaisemaan, se on täytynyt tapahtua aina jotain kiertireittiä: kuulopuheista, kuiteista, pankkitiliotteista. Valheita ja uusia valheita ja valheita vielä valheista kiinni jäätyäänkin. Hän on kyllä itse tunnistanut valehtelun olevan ongelma ja ainakin kysyttäessä koki sen itsekin hankalaksi. Ja on aikeissa työstää asiaa.

Niin. Kyllähän ne tunteet aika kovasti löivät, kun koko jupakka tuli ilmi. Koin myös sitä rakkautta. Terapiassa mietimme, oliko edes tiedossa, kuinka voimakkaasti minä kumppania kohtaan tunsin. Oli kuherruskuukausi kaiken sen helvetin keskellä. Oli se myös sitä, että minun puolisoani tämä kolmas pyörä ei tule viemään, jonkinlaista taistelutahtoa kai.

Ja sitten tajusin senkin, että pelkään ja kammoksun aivan valtavasti sitä kipua, jonka eroaminen tuo tullessaan. Aikaisemmasta suhteesta erotessa vuosia vuosia sitten romahdin pahasti. Enkä käsitellyt eroa, vaan pakenin sitä kaikin mahdollisin keinoin muihin ihastuksiin, hukutin sitä alkoholiin, kaikkea epätoivoista pakenemista. Niinpä se jäi käsittelemättä.

Ja meidän kanssamme sama: hänen hylkäämisensä tuottama kipu oli jotenkin liian raastavaa. Tietysti se juontaa juurensa myös niihin lapsuudenkokemuksiin ja siellä olleisiin hylkäämisiin ja traumaattisiin kokemuksiin, kuten täälläkin monissa keskusteluissa on muidenkin kohdalla pohdinnoissa näkynyt. Eli tiivistäen: pelkään eron tuomaa kipua liikaa! Pelkään, pelko! (Kyllä minäkin voin osaltani suositella tuota Fisherin kirjaa asioiden työstämiseen.)
Mutta onko pelko riittävä syy, no ei tietenkään. Parempi kärsiä kerralla läpi ja kunnolla kuin kitua loppu elämänsä jokainen päivä. Sitä en aikonut, ja jos ei muutosta tule ei kai minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin suojata itsei. Tämä kolmas pyörä on taaksejäänyttä elämää, mutta muuten on kovasti korjattavaa ja muutettavaa puolison toiminnassa, parisuhteessa, omissakin käyttäytymismalleissa: pitkä pitkä tie..

Toinen syy on kai se, että niin pitkä historia kuin meillä on, en haluaisi vieläkään antaa periksi. Koska vaikeuksia on parisuhteessa ollut, olin hieman toiveikas, että tämä oli se lopullinen kriisi, joka saa puolison havahtumaan omaan toimintaansa ja siihen, kuinka se muihin vaikuttaa. Ja kyllä se sitä on tietysti ollut, uskottomuus kun ei ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna mikään vakaalle pohjalle, rakkaudelle ja rehellisyydelle perustettu ihmissuhde, vaan hänen pohjanoteerauksensa: ongelmien viimeisin ilmentymä ja omien ongelmien pakoonjuoksua. Kai se vähän lohduttaa ja tietysti se, että puoliso valitsi jäädä selvittämään asiat oman kumppaninsa kanssa.

Kolmas syy: Ne lapset. Tiedetään tiedetään, ajatuksia tämän puolesta ja vastaan. Kuitenkin haluaisin ehjän perheen, en uusioperhettä. Kai se on vain sellainen arvo, mistä haluaisi niin kovasti pitää kiinni.

Neljäs syy: Olen ansainnut parempaa. Tämähän tietysti täytyy tarkoittaa myös sitä, että jos ei kumppani todella kaikesta voimastaan kykene näkemään, osoittamaan katumusta, korjaamaan rikkomaansa, muuttamaan tapojaan, niin se "ansaitsen parempaa" on huonosta kohtelusta irrottautumista. Kuitenkin kai toivon, että sitä parempaa siltä kaltoinkohdelleelta puolisolta saisin. Että hän olisi juuri se, joka vihdoin antaisi sitä parempaa kaiken tekemänsä jälkeen. Ehkä eniten kestämättömältä tuntuu myös ajatus siitä, että hän onnistuisi käymään oman pitkän prosessinsa läpi ja toteuttaisi myöhemmin niitä asioita, jotka olisivat kuuluneet minulle (voinko ajatella näin?) jonkun toisen kanssa. Eli tulisi toinen henkilö, joka korjaisi potin kun minä sain kaiken kurasateen niskaani ja sitä elämää ja mitä ei puolisolle voi tehdä, ensin "harjoiteltiin" minun kustannuksella, koko perheen kustannuksella. Tajuaakohan joku, mitä tarkoitan?

Viides syy: Jos ero on edessä, haluan kuitenkin selvittää koko parisuhteen kunnolla, jotta erostakin tulisi helpompi. Se olisi reilua kumpaakin kohtaan.

Kuudes syy: Meillä on hyvää läheisyyttä. Tietysti kumppanin uskottomuus on keikauttanut koko seksuaalisuuden nurinniskoin, mutta siitä huolimatta koen, että siinä on myös paljon hyvää ja jotain sellaista, mikä on säilynyt rikkomattomana. Toisaalta en kirjoita tätä uskoen sanomaani sataprosenttisesti. Ehkä kyse on toiveajattelusta.

Seitsemäs syy: Hyväntahtoisuus ja arvot, ehkä myös liika kiltteys. Sinnikkyys. Haluan kääntää joka kiven ja kannon, että tiedän ainakin että yritetty on.

Kahdeksas syy: Kumppanissani on valtavasti hyvää potentiaalia, mikäli hän vain pääsee ongelmistaan selville vesille. Haluan tukea hänen kasvuprosessiaan ja mielelläni näkisin hänet vierelläni tuo potentiaali käyttöönotettuna, vapaana ongelmista.

Yhdeksäs syy: Välitän kumppanistani kuitenkin syvästi. Kai sitä voisi välillä rakkaudeksikin kutsua. Kai sitä täytyy miettiä taas uudestaan, mitä rakkaudella käsitän. Vaikka välillä vihaan häntä ja hänen tekojaan niin syvästi, että aivan painokelvottomia ovat siitä vihasta kumpuavat ajatukset.

Kai tuossa olivat ne syyt. Aika hataraa, varsinkaan, kun en tiedä sopivatko tulevaisuuden haaveemme edes yhteen mitenkään. Tietysti harmittaa miettiä sitä nyt kun on elämää yhdessä toistakynmmentä vuotta eletty, perheet perustettua ja elämä siten rakennettu, että yhdessä tässä ollaan. Vaan kun toisaalta ymmärrän myös ne vuodet toistensa jälkeen, kun olen odottanut sen yhteisen tulevaisuuden rakentamista, yhteisten (?) haaveiden toteutumista ja olemme olleet täysin jumissa, kun toinen ei ole pystynyt ratkaisemaan omia kehistyshaasteitaan vaan jumiutunut pahasti ongelmiensa vuoksi ja käynyt emotionaalisesti todella etäiseksi.

Miten tämän suhteen nyt näkeekin aivan uusin silmin, kiitos myös terapian, Fisherin ja keskustelujen. Ja itkujen mitä surua se onkaan tuottanut. Vaan tästä vanhasta suhteesta todellakin HALUAN EROTA ja katsotaan sitten, löytysikö meille eheytyneinä jotain hyvää ja yhteistä pohjaa jolle rakentaa. Kovasti sitä harmikseni epäilen, tämä nykyinen taisteluhelvetti repii meitä molempia. Mutta jospa sitten kuitenkin. Sen suhteen taidamme ainakin olla samoissa aatoksissa, keikkuvassa veneessä.

Tulipa tästä pitkä kirjoitus. Toivottavasti edes joku jaksaa tämän lukea.

Jaksoinpa hyvinkin🙂 Hyvää pohdintaa. Väkisin suhteeseen ei pidä jäädä. Jos selkästi toinen ei halua, on ilkeä tms. Entä tilanteissa, jossa pettäjä on aidosti katuvainen, häpeissään ja haluaa jatkaa. Pitää toista kuin kukkaa kämmenellä. Joskus voi avioliitto jatkua jopa parempana kuin ennen pettämistä. Kriisi ikään kuin avaa silmät näkemään, mitä on menettämässä. Pitäisikö erota vain kostaakseen toiselle. "Siitäs saat, kun menit ja petit".

Itselleni tulee tunne, että periksi en ainakaan heti anna. Hyvä onkin katsoa tilanne rauhassa. Mitä häviää, mitä voittaa. Helppoja ratkaisuja ei ole. Jos vain voisikin lähteä kävelemään, mutta kun on talon myymiset ym. käytännön asiat.

Hei 🌻🙂🌻
Minä olen päättänyt jäädä ja tietenkin myös vastoinkäymisiä kommunikaatioon liittyen on ollut.
Mies asetti aikoinaan vuodenvaihteen rajaksi: sen jälkeen asiasta ei olla puhuttu, vaan normaalia arkea on eletty. Eikä nyt huonosti ole mennytkään.
Intiimielämän alueella on ongelmia; mies haluton ja syyt tiedossa. Ei suinkaan toista naista ole, muuten vaan vastustaa.
Nyt mies sitten otti puheeksi oman olotilaansa. Hän ei olekaan toipunut uskottomuudestaan, vaan jotenkin on ollut energiataso matala siitä lähtien. Hänhän piti sairasloman masennuksen takia tuon tapauksen jälkeen.
Kysyin mieheltä, että olisiko hänen pitänyt tuolloin kuitenkin lähteä ja vastaus oli, ettäsen kun tietäisi???
Oli vaan ehdottomasti sitä mieltä, ettei halua eroa tuolloin.
Tämä vaikuttaa jo aika hämmentävältä...
Sen tosiaan tiedän varmaksi, ettei toista naista ole mutta silti tuo kommentti hämmentää.
Ei tässä enää tiedä, onko ihan turhaan taistellut tunteiden kanssa, että tämä liitto pysyy kasassa. Ilmeisen voimakas on miehen syyllisyydentunne edelleen ja terapiaa ei halua.

Itse en ole tuota kysymystä uskaltanut esittää. Oman pahan olon lisäksi askarruttaa se, että katuuko mieheni päätöstään pysyä liitossa. Onko hän onnellinen?

Voi jestas teitä. Kysymys on, oletko sinä onnellinen? Kysymys on sinun elämästäsi. Ja en kyllä jäisi sekunniksikaan miehen luokse, joka ilmoittaa "sen kun tietäisi". En jäisi enkä ole jäänyt myöskään sekunniksikaan pettämisen jälkeen.

Dignity, olet ratkaisusi tehnyt. Oletko onnellinen. Itse en ole onnellinen tietenkään, mutta en ole varma olisinko onnellisempi jos eroaisin. Mies yrittää todella kovasti ja on katuvainen. Itse ajattelen, niin että jokainen meistä tekee virheitä. Hätiköiden en halua päätöstä tehdä. Tarkoitin tuolla viestillä lähinnä sitä, että jos miehellä olisi kanttia tehdä se lopullinen päätös (jos ei ole onnellinen), niin minulle se olisi helpompaa. On rastasta pähkäillä vaihtoehtojen välillä.

Hei 🌻🙂🌻
Meillä miehen masentuneisuus on selkeästi ikäkriisiin ja tähän pettämiseen liittyvää. Meidän suhteemme tuntuu olevan hänen mielestään kohdillaan.
Olen lueskellut, että monelle tulee juuri 50- ikävuoden taitteessa monenlaisia oireita...

Kysy itseltäsi, haluatko antaa itsellesi mahdollisuuden onnellisuuteen? Kysy itseltäsi, haluatko tuon elämän, mikä sinulla nyt on. Joko tyydyt siihen tai sitten annat sen mahdollisuuden. Minulle vastaus kysymyksiin oli hyvin helppo. Tie on ollut karikkoinen, mutta mahdollisuus onneen on ollut toisin kuin olisi ollut, jos olisin jäänyt liittoon. Ja kyllä, nyt olen hyvin onnellinen ja tasapainoinen.

Hei 🌻🙂🌻
Dignity: en ole tai koe itseäni onnettomaksi. Mieskin korjasi sanomaansa tarkoittaen sitä, että uskottomuudesta lähtien HÄNEN olonsa on ollut huonohko, eikä hän ole voinut unohtaa tekemäänsä virhettä.
Oma oloni on seesteinen, hieman odottava sen suhteen, miten mies saa asiaa käsiteltyä.
Itse en ajattele asiaa päivittäin enää. Tottakai se mielessä vielä käy, samoin, kuin mikä tahansa elämän vastoinkäyminen.
En tiedä, onko minun itsetuntoni syynä siihen, etten edes koe petturikumppania uhkana enää...hänen yrityksensä viedä juttu loppuun asti epäonnistui ja mies tunsi olonsa hyväksikäytetyksi naisen taholta.
Mies haki kaveripohjalta tukea tuttavastamme ja aluksi se onnistui.
Sitten tulivat nämä lähentelyt mukaan ja sitä myötä mies yritti hankkiutua suhteesta eroon.
Se ei ollut helppoa: nainen ahdisteli vielä suhteen julkitulon jälkeen. Ilmeisesti ei kestänyt sitä, että juttu jäi kesken, vaikka kovasti anteeksi pyyteli käytöstään minultakin.