Hei🌻🙂🌻
Laulava: tarkoitin sitä, että voisi pysähtyä ja puhua IHAN MISTÄ TAHANSA. Ja mitä tekemisiin/ menemisiin tulee: tämä fyysinen sairauteni on este niille, mitä hän ehdottelee. Ei me puhuta pettämisestä täällä kotona enää 😟

Hei 🌻🙂🌻
Ps. Yleensä mies nukkuu illat sohvalla tai tekee omia työjuttujaan. En ole säälin kerjääjä mutta tämä foorumi on tukiverkkoni, tärkeä sellainen 🌻🙂🌻

Hei mariella, emntäs jos menisitkin ihan kokeeksi siihen sohvalle tunkisit hänen viereensä ihan vaan nukkumaan ja lepäämään, panisit mukavoo mussiikkia ja kynttilän soemaan ja siihen vuan viereen kyhnyttämmään, eikä sen enempee?😉

Meillä oli eilen pojan kanssa iso riita. En ole ikinä nähnyt poikaa niin vihaisenä. Hänen vihan, turhautumisen, pettymyksen ja pelon tunteet rupeavat tulemaan esille. En ihmettele. Hän kokee, että hänet on hylätty. Poika ei ole halunnut enää jutella meidän erosta. Hän on ollut kyllä erittäin tarkka minun tekemisistä ja haluaa tietää kenen kanssa, milloin ja mihin olen menossa. Olen kyllä kiltisti raportoinnut, koska hän pelkää menettävansä myös toisen vanhemman.

Minun vanhemmat erosivat, kun olin vuoden ikäinen. Pahin tässä tilaanteesa oli se, että isä asui n 3 vuotta samassa kerrostalossa, kuin me , mutta hän ei pitänyt meihin minkälaista yhteyttä( äidiltä oli lupaa). Muistan, että n 3 vuotiaana kävin hänen luonaan. Muistaakseni katsoin televisiota ja isä antoi minulle yhden karkin, minkä mä vein veljelle, koska en ollut pienenä karkinystävä. Ja toinen muisto, mikä onkin aika kipeä: olin n 18 ja oltiin kaveriporukalla baarissa, missä oli myös minun isä. Minä tunnistin hänet heti (valokuvat). Hän kyseli omalta kaveriltaan, että millainen on minun tytär ja osoitti sormella minun kaverin suuntaan ja kyseli:"Tämäkö?" Se kyllä sattui. Sen jälkeen en ole nähnyt isää.

Tämä oli tarina tytöstä ja naisesta, kuka on tuntenut koko elämänsä ,että hän ei ole oma isän rakkauden arvoinen. Olin kieltänyt niitä kipeitä tunteitä itseltäni, vasta nykyinen hylkäämisen kokemus, sai minut tunnistamaan lapsuuden haudatut tunteet. Vihan tunteet on jo tullut esille ja nyt pitää ne lapsuuden haavat myös surra. Pikkuhilja rupee surun tunteet tulemaan kuvioihin.

Mä niin toivoin, että minun poika olisi kasvanut ehjässä kodissa, mutta se olikin vaan minun unelma.😞

Näyttää siltä, että se kaikki piti saada itsestä ulos.

Hei 🌻🙂🌻
Vaikuttaa siltä, että poikasi purkaa vihansa sinuun Marion2, kun isä ei ole saapuvilla.
Lapsille ero on hankala tilanne mutta toivon, että poikasi ajan myötä sopeutuu.
Meillä lapset eivät hyväksyneet isän uskottomuutta ja jouduin olemaan välikätenä sovun teossa aikoinaan.
Nyt tilanne heidän osaltaan on jo normalisoitunut.
Eilen mielestäni mies puhui sopimattomasti: sanoi tyttären ja minun läsnäollessa, että työreisulla naiset kehuneet häntä nuorekkaaksi ja taitavat olle ihastuksissa häneen ☺️
Tilanteemme huomioonottaen se oli mielestäni ikävästi sanottu. En tiedä, oliko huomionhakua vai mitä?
Kuljen edelleen psykiatrilla hänen tekemistensä vuoksi...Taitaa ottaa kevyesti tämän masennukseni 😑❓

moi mariella, kuulostaa että hänellä on oman itsetunnon vaje, johon hän tarvitsee sitä että on "nuorekkaampi" kuin keskimäärin ja vielä jollain tavalla "haluttu". Ei se johdu sinusta. Hänellä on oman elämänsä omat solmut ilmeisen hukassa. Harmillista ja ikävää, kun se tulee noin ilmi, mutta parempi että tulee edes jollain tavalla ulos. En puolustele kenenkään tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, mutta varmaan molemmilla osapuolilla pettämistilanteessa on oikeus ja vastuu itse tulla nähdyksi ja kuulluksi itsenään. Saada hahmo ja sanat sisällä oleville tunteille ja nähdä omat vaikuttimensa, olivat ne sitten miten lapselliset tai kypsät tahansa. Siihen se ammattiapu oliskin hyvä areena, jos sinne pääsis. Taitaa olla aika punnertamisen takana monella. itse mietin, että olispa pitäny mennä jo aiemmin...🙂👍

Hei 🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: keskustelin tuosta miehen kommentista tänään hänen kanssaan ja hän ymmärsi sen, että se oli sopimaton. Ennen uskottomuutta hänellä oli paljon huolta vanhenemisestaaan, sen näkymisestä ulkoisesti. Monet olivat siitä hänelle sanoneet...
Itse tuolloin sanoin, että eikös sen ikääntymisen pidä näkyäkin. Omapahan toisten tiedossa, että on elämänkokemusta takana.
Se ei tuolloin riittänyt ehkäisemään pettämistä.
Nyt sovittiin, ettei tuollaista huumoria viljellä kumpikaan. Turha herätellä mustasukkaisuuden tunteita tässä tilanteessa.
Miehellä on nyt todettu fyysinen sairaus, johon aloitettiin lääkitys. Eli molemmat sairastamme.
Uskon ja huomaan, että hänen sairautensa huolestuttaa häntä. Heidän suvussaan on halvaantumisia ja sydäninfarkteja ollut paljon.
Hän yrittää vähätellä asiaa mutta välillä myöntää, että kyllä se pistää miettimään eri tavalla elämää.
Huomaan, että keskustelemme nyt hieman enemmän. Mielestäni se on hyvä asia.
Kuitenkin teen hiljaa tätä tunnetyöskentelyä taustalla.
Ehkä se elämä voittaa kuitenkin...😎

Hei!

Mariella, hyvä kun saitte sen kommentin käsitteltyä. Vastavuoroinen kommunikaatio on sellaisissa tilanteissa paras. Jos tunnet itsensä loukkaantuneeksi ja/tai mustasukkaiseksi, silloin sanot sen äänen myös toiselle, sitten toinenkin osapuoli tietää missä mennään. Omien tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen on sellainen jalo taito, mitä minä olen vasta opettelemassa.

Luulen, että poika kokeilee myös omia rajoja, onko ne turvalliset ja samanlaiset kuin ennen, tai ehkä enää ei olekin rajoja- nyt, kun meidän perhe on hajonnut, tai se ei ole enää sellainen kuin se oli.
Olemme ottaneet myös pojan toiveitaan huomioon. Hänen ykköstoive oli, että jäisimme asumaan omaan kotiin, vaikka itse halusin muuttaa pois.... ja muistojen keskellä asuminen on suorastaan kiduttava.Olen pakannut kyllä miehen henkilökohtaiset tavarat, mutta se ei ole kauheasti helpottanut. Minusta tuntuu,että jopa pannulapiossa on yhteisiä muistoja. Olen laittanut varastoon tavarat, mitkä häiritsevat minua, jos sama tahti jatkuu, on mun ympärillä kohta vaan 4 seinää.......ja tapetit valittiin yhdessä. Noh, mutta kyllä se ajan myötä helpottaa.

Tsemppiä kaikille!🙂

moi Marion2, toi on kyllä yhtä itsekidutusta, mutta ymmärrän, jos pojan toive on tommonen, mutta voitko loputtomiin tehdä toisen/lapsenkaan mielen mukaan.
Mä sain viimein viimeiset eksästä muistuttavat asiat siivottua kodista pois. Helpotti sekin omalta osaltaan lisää. Jes!☺️

Hei, Pöllöhuuhkaja!

Ajattelin antaa pojalle aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen. En halua, että hänen elämään tulisi liian paljon muutoksia: teini-iästä ja isän lähtemisestä on nyt tarpeeksi haastetta.
Olen miettinyt, että jos joudun asumaan muistojen keskellä, ehkä mä käsittelen myös siihen liittyvät tunteet nopeammin pois tai ehkä mä olenkin masokisti, sitä mahdollisuutta ei saa myös poissulkea.😉

Haa, hyvä pointti toi, onnea käsittelyyn.☺️

Viimeisestä kerrasta onkin kulunut aikaa. Elämä on ollut jatkuvaa vuoristorataa, kaikennäköiset tunteet ovat vielä yllättävän voimakkaita.

Minusta tuntuu, että viimeiset pari kuukautta olen junnannut paikallaan. Edistystä ei ole kovin paljon tapahtunut. On ollut vaan todella ikävä toista ihmistä, usein on ahdistanut ja välillä vatuttanut 🙂 täysillä. Olenkin tässä ihmetellyt, miten pitkään ihminen pitää yllä satumaisia toiveita yhteenpalusta, vaikka järjen tasolla olen helpottunut, että meidän suhde loppui, mutta kuin ne tunteet....

Sen verran olen kyllä täysin varma, että en ottaisi eks-miestä enää missään nimessä takaisin. Heidän suhde kyllä jatkuu, mutta jatkuu myös eksän juominen. Olen ollut melkein alusta asti oikeassa siitä, että hän etsi itselleen vaan uuden juomisen mahdollistajan. Tämä tieto on helpottanut minun kriisiin sopeutumista. Vihan tunteet ovat vähentyneet ja hetkittäin pystyn jo tuntemaan myötätuntoa eks-miestä kohtaan.

Omaksi iloksi olen huomannut, että tunteiden tunnistaminen ja niistä puhuminen on nyt minulle jo ihan normaalia, eikä ahdista enää minua. Tämä on ollut siis todella iso juttu minulle.🙂

Olen myös huomannut sen, että paras juttu minulle juuri nyt on tasaisen arjen eläminen. Yllättävä on ollut huomata se, että myös liian jännittävät tapahtumat eivät tee minulle hyvää. Tasapaino lähtee. Olen kuin pikkulapsi, ja tavallaan olenkin, koska koko minun käsitys itsestä, lapsuudesta, edellisestä elämästä ja ympäröivästä maailmasta on muuttunut. Olen rakentamassa itseni täysin uusiksi. Toivottavasti. En halua palata vanhaan.

Olisi todella kiva kuulla myös mariellan, pöllöhuuhkajan ja anonen kuulumisia.🙂

Kiva kuulla susta Marion taas jotain. Täällä on elo edennyt ja edelleen keskittyminen tiukasti oman elämän kantaviin asioihin ja niihin, joista saa hyvää energiaa on kantanut eteenpäin. Muistoja ja flashbäkkejä tulee vähän väliä eikä taida mennä päivää paria että eksääni hetken päivässä miettisin, mutta osaan jo antaa sen hetken tulla ja mennä ja luopua siitä, siunaaminen auttaa mua ja sitten jatkan taas omaa päivääni eteenpäin, miettien joskus että mikä helevetin koukku itessä on, joka vaan antaa sen kipeän tunteen olla kiinni, mutta viisas ammattilainen ja luottoihminen mua valisti tässä, että se on luonnollista jäädä kiinni tunteeseen ja tulla tollaisia tunteita kun on ollut tosissaan ja tietoisesti suhteessa ja toivonut siltä paljon. Että se ottaa vaan aikaa... no niin.

Itelle tuli oivallusten kautta sellanen olo, ettei ole mihinkään enää kiire ja se oli hyvä juttu. Seuraa kaipailen kyllä ja toisaalta viihdyn niin hyvin itsekseni omissa oloissani että ystävät ihan ihmettelee, että eikö oo nyt jo uutta matoa vetämässä... mä oon sanonu että no eipä oo. Noi treffipalstat on ihan pöllöstä ja siellä ei kukaan ota yhteyttä saati vastaa viesteihin, joten antaapi olla vaan. Jos elämäni nainen tupsahtaa vastaan, niin tulkoon sitten 😀

Hei Tsemppiä sulle ja lohdutti kuulla vertaisesimerkkinä että siellä eksä jatkaa omaa tuhoisaa kuviotaan etsien sille vaan mahdollistajan. Jos saisin tuollaisen tiedon itse eksästäni niin olisin myös huojentunut ja helpottunut, mutta en ole pitänyt yhteyttä enkä halunnut nähdä enkä kuulla mitään koko ihmisestä. Hän sen sijaan on minuun ottanut yhteyttä tuossa reilu kuukausi sitten halusi väen vängällä tietää mitä mulle kuuluu. Ja kertoi samaan syssyyn ettei sen takia ota yhteyttä, että heillä menisi jotenkin huonosti, halusi vain ottaa yhteyttä... Kummallisia noi nais(t)en mielihalut tällaisessa tilanteeessa, en ymmärrä lainkaan...

Hei jatketaan elämää hyvillä mielin ja hyvistä asioista nauttien! 🙂👍

Mukavaa kuulla "vanhojen" tuttujen kuulumisia täälläkin, vaikka eihän nämä aiheet kaikkein mukavia ole, eikä aina kuulumisetkaan. Kaikenlaisten tunteiden kanssa sitä itsekin on tullut kamppailtua, mutta kaikesta huolimatta tuntuu että on itse löytänyt suunnan mihin haluaa kulkea, mitä se eteen tuokaan.

Olen kuitenkin itsellenikin antanut vapautta myös siihen, että koko ajan ei tarvitse vain kehittyä ja omaa itseään parantaa vaan välillä vaan olla.

En edes muista mitä kaikkea olen "meistä" tänne kirjoittanut, mutta käänteitä on riittänyt melkein enemmän kuin jopa oma mieleni on kestänyt. Kuukausi sitten oli parin viikon vaihe, että jopa minä aloin väsähtää ja kypsyä tilanteeseen.

Meillä on tilanne avoin, mutta vihdoin edennyt sellaiseen vaiheeseen, jossa toivottavasti vaimoni saa hetken levätä ja miettiä mitä kaikkea tässä onkaan tapahtunut ja millaisia vaikutuksia niillä ehkä on ollut.

Vaikka monen mielestä ei ole mitään järkeä tosiaan odotella enää vaimoa takaisin, niin olen huomannut että rakkaus on monimutkainen asia, niin en ole täysin voinut kääntää selkää menneelle.

En kaipaa kyllä juurikaan mitään siitä vanhasta, mutta totuus on että meillä oli tosi paljon hyviä asioita ja paljon jäi vielä löydettäväksi. Toisaalta tämä kokemus on kasvattanut minut siihen valmiuteen, että uskaltaisin kokeilla jotain ihan uuttakin rakkauden kanssa. Muutenhan olen tehnyt niin suuria muutoksia kriisin takia, että voi vaan olla kiitollinen, vaikka se vuosi sitten olisi kuulostanut ihan järjettömältä ajatukselta.

Totuus on kuitenkin se, että isoja asioita pitäisi tapahtua, että yhteenpaluu olisi mahdollista. Ongelmia on ihan jo sellaisissa perusasetelmissa ja toivoin vaimon
oman itsensä takia, että herää jossakin kohtaa huomaamaan niitä asioita mistä aikoinaan sanoin ja tahtoisin sanoa edelleen. Ei siksi, että voitaisiin palata yhteen, vaan mielestäni osa meidän ongelmista tulee sieltä jostain syvältä eikä ne häviä sieltä vaihtamalla "elämää".

Koska oma elämäntilanne (etenkin lapset) ja tietyt itselleni tärkeät arvot ja vastuut estävät radikaalit elämänmuutokset täytyy uusia asioita elämään haalia harkiten ja viisaasti. Syksyllä onkin sopivasti luvassa uutta työn ohessa opiskelun merkeissä ja mistä sitä ikinä tietää mihin se johtaa.

Uusia oivalluksia itsestä, vaimosta (ei erottu vielä) ja meidän menneestä parisuhteesta tulee viikoittain ja niissä riittää pureskeltavaa. Hienompia on ne hetket kun tajuaa vaikkapa sen, että löytää jotain ihan uutta tai löytää niitä piirteitä itsessä, jotka on jossain kohtaa ehkä kauan ennen vaimoa tavatessa jo olleet häviksissä.

Hyvää kesää (kunhan se nyt tulisi) Marion2 ja voimia arjen haasteisiin, koska niitä kuitenkin riittää. Muista tehdä itsellesi paljon hyvää mieltä tuottavia asioita!

Hei 🌻🙂🌻
Marion2: minun kuulumiset ovat sellaisia, että jotenkin junnaan paikallani tässä tunteiden käsittelyssä.
Olemme miehen kanssa yhdessä edelleen ja jos asiaa kysyttäisiin häneltä, niin meillä menee hyvin...
Luottamus ei ole vieläkään palautunut; sen verran korkealta ja kovaa putosin tämän uskottomuuden paljastuttua.
Ja, ehkä olenkin ollut liian sinisilmäinen tähän asti? Vai voiko parisuhteessa niin olla?
En usko siihenkään, että tämä julkitullut olisi ainoa syrjähyppy. Näitä voi olla useampikin, koska miehen edellinen reissutyö on mahdollistanut sen. Epäilenkin, ettei mieheni lähtenyt terapiaan juuri siksi, että pelkäsi, mitä siellä tulee ilmi. Vieraalle hän ei ehkä valehtelisi niin sujuvasti, kuin minulle.
Eli tämmöistä täällä.
Hyvä, että Sinä olet henkisesti selvinnyt kaikesta. Olet vahva, sitkeä nainen ja hatunnosto Sinulle siitä.
Oikein hyvää kesän jatkoa niin Sinulle, kuin Pöllöhuuhkajallekkin 🌻🙂🌻