Miehen mieli

Miehen mieli

Käyttäjä Airami aloittanut aikaan 28.04.2011 klo 09:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Airami kirjoittanut 28.04.2011 klo 09:04

Olen 60 vuotias, 15 vuotta sitten eronnut nainen. Ex-mieheni oli huikentelevainen, epäluotettava ja vastuutaan pakoileva. Hän petti ja sain pari sukupuolitautiakin häneltä. Elämä oli pelkoa ja välillä tuskaa. Saimme kuitenkin yhden lapsen, tytön.

Minulla on ollut eron jälkeen 1-4 vuoden suhteita, ei koskaan yhden yön juttuja. Vuoden 2006 kesällä tapasin miehen, jonka kanssa suhde on ollut yhtä vuoristorataa. Alussa kaikki oli täydellisyyttä hipovaa ja hän oli erittäin hyvä minulle. Mies oli juuri lähtenyt kotoaan erotakseen. Hän oli pettänyt avioliittonsa aikana vaimoaan paljon.

Jo puolen vuoden kuluttua hän alkoi pitää välimatkaa ja jotenkin suhde kylmeni. Sain kuulla myös muista orastavista naissuhteistaan. Välillä kaikki tuntui olevan hyvin ja hän vakuutti rakkauttaan ja etteivät muut suhteet merkitse hänelle mitään. Näin jatkui kevääseen 2010, jolloin hän oli törmännyt naiseen, joka oli hyvin innokas seurustelemaan hänen kanssaan. Mies itse kertoi tästä naisesta sen vuoksi, ettei hän halunnut menettää minua. Suhde kuitenkin alkoi ja uusi nainen osoittautui epävakaaksi persoonaksi. Hän teki mitä ihmellisimpiä temppuja, jopa niin, että poliisit oli joskus kutsuttava avuksi. Minä jäin tässä vaiheessa takavasemmalle.

Parin kuukauden kuluttua mies soitti minulle ja kertoi uuden suhteensa vaikeuksista. Minä kuuntelin ja säälin häntä. Minulla oli vielä paljon tunteita häntä kohtaan. Meidän ”keskustelumme” antoi minulle toivoa, että voisimme jatkaa suhdettamme. Syksy 2010 ja talvi 2011 menivät siten, että olimme yhteydessä ja myös rakkaussuhteessa. Olin toiveikas.

Viikko sitten mies ilmoitti, että hän on lopettanut suhteen tämän epävakaan naisen kanssa ja samalla ilmoitti, että meidän täytyy olla varovaisia tämän epävakaan takia, koska hän voi keksiä mitä tahansa häiritäkseen minua ja häntä eron vuoksi. Petyin kovin, vaikka ymmärsin vaaran. Tulkitsin hänen viestinsä niin, että hän haluaa eroon minustakin.

Nyt olen surullinen ja masentunut tilanteesta. En ymmärrä, mitä mies nyt haluaa, vai haluaako mitään. En ymmärrä miehen mieltä siinä, miksi hän aina haluaa uusia ihastuksia ja petyttyään palaa entisen luo. Minua satuttaa hänen välinpitämättömyytensä ja ailahtelevaisuutensa. Hän on adoptiolapsi ja saanut paljon rakkautta lapsuudessaan. Rauhoittuuko tämän sorttinen mies koskaan? Voiko hän muuttua ja alkaa elää tasapainoista elämää. Haluan itselleni tavallista elämää ja rauhallista arkea. Taitaa olla turha toivo tämän ihmisen kanssa.

Onko niin, että haen tiedostamattani samanlaista miestä kuin ex:äni ja petyn uudestaan ja uudestaan. Se askarruttaa minua. Samalla pelottaa yksinäinen tulevaisuus. Luulen rakastavani häntä kaiksesta huolimatta.

Kuulisin mielelläni mielipiteitänne tilanteestani!

Käyttäjä helemi kirjoittanut 28.04.2011 klo 10:38

En usko muutokseen, ehkä hiukan, jos hänen oma hyvinvointinsa ja tilanteensa niin vaatii, vain siinä tapauksessa.
Näitä ikuisia casanooviakin on, jotka haluaa naisten huomiota, vielä haudan partaallakin.

Käyttäjä Airami kirjoittanut 28.04.2011 klo 11:14

Taidat Helemi olla oikeassa. Tuo pitää varmaan paikkansa, että jos hänen OMA hyvinvointinsa on kyseessä, niin silloin voi muutosta tapahtua. Koen kyllä hänet aika itsekeskeiseksi henkilöksi, se on myönnettävä. Se, mikä näissä miehissä askarruttaa on, että miten he itselleen selittävät nämä juttunsa. Eikö koskaan tule mieleen se, miten se loukkaa muita ihmisiä. Eikö tule huono omatunto? Ovatko he vain kylmiä hyväksikäyttäjiä? Siinä kysymyksiä, johon haluaisin valaistusta. Odotan mielipiteitä!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 28.04.2011 klo 13:01

Heippa
Niin ei minullakaan oikein riitä ymmärrystä sellaiselle puolisolle joka käy vieraissa
on se sitten mies / nainen sillä väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään
onnellisena loppuelämän mut se vaatii kummaltakin yhteistä halua ja tahtoa.
Mutta kannattaa pyrkiä välttelemään sellaiset klivva kundit.
Esim on mies tai nainen jos se pettää parisuhteessa ollessaan ja etsii toista siinä sivussa
niin kannattaa kyllä kiertää, kuin myös kyllä sen jo seurusteluvaiheessa näkee
luonne, elämäntavat, käytös jne
Mutta myös on onnellakin osa pelissä.
Mutta pääsääntöisesti kyllä ihmiset niin miehet kuin naiset on upeita
mut tietyt ihmiset kannattaa kiertää kaukaa Rikolliset, väkivaltaset, narsistit jne
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä helemi kirjoittanut 28.04.2011 klo 14:22

Eivät he koe itseään hyväksikäyttäjiksi, hehän antavat toiselle, mitä toinen sillä hetkellä haluaa. Lupaukset ja uskollisuuden valat on vain sanoja, joita se toinen haluaa kuulla, eivät he itse niitä edes ajattele, mitä ne tarkoittavat.
He kulkevat rispaantunut sädekehä pään päällä, seikkailusta toiseen, omatunto on heille sana, o-kirjaimen kohdalla. Naiset saa syyttää itseään, jos joutuvat pettymään omissa unelmissaan, hehän ovat taivaan lahja maailman kaikille naisille.
Mutta...naiset rakastuvat heihin, yksi toisensa jälkeen ja antavat paljon anteeksi, koska "on hän niiiin ihana!"

Käyttäjä Airami kirjoittanut 29.04.2011 klo 05:10

Kiitos Helemi ajatuksistasi.
Näkökantasi pitää varmaan paikkansa. Kun olen seurannut jo lähes viisi vuotta kyseisen miehen elämää, voin hyvin yhtyä mielipiteeseesi. Hän on kertonut minulle luullakseni lähes kaiken seikkailuistaan. Olen jo "tottunut" hänen juttuihinsa ja olen ollut varmaan jonkinlainen äitihahmo hänelle, Leelian lepotuoli. Sekin sanonta pitää paikkansa, että naiset rakastuvat renttuihin. Nyt täytyy vain ottaa järki käteen ja analysoida asiaa kaikessa rauhassa. Olen hyvilläni, että sain totuudenmukaisia luonnehdintoja asiasta. Kun itse on asian keskipisteessä, sitä tulee jotenkin sokeaksi eikä ymmärrä tosiasioita. Olen ollut taipuvainen uskomaan hänen vakuutteluihinsa, mutta nyt laitan tiukan seulan sille mitä uskon yleensä miesten vakuutteluista. Siperia opettaa.

Käyttäjä Airami kirjoittanut 30.04.2011 klo 06:49

Kirjoitan vielä tämänhetkisestä tilanteesta. Lupasin hänen tulla luokseni eilen ja keskustelimme asioista. Sain voimaa sanoa asioita suoraan täältä mm. Helemiltä saamani tuen ansiosta. Kerroin hänelle, että en halua enää olla hänelle vain yksi monista enkä suostu enää hänen pompoteltavakseen. Kylläpä ääni muuttui kellossa. Olen ylpeä itsestäni. Minä tein sen.

Sanoin hänelle, että menetän itsekunnioitukseni kokonaan suostumalla suhteeseen, joka on selvää hyväksikäyttöä. Casanovalle tälläinen käy henkeen. Hänhän ei ymmärrä häneen kohdistuvaa kritiikkiä. Hänhän ei ole tehnyt mitään väärää jne.

Nyt toivon vain, että löytäisin arvoiseni miehen. Kuten olen aiemmissa osioissa sanonut, ansaitsen parempaa.

Hyvää kesän odotusta kaikille.