Olen 21-vuotias nuori nainen, jota elämä on kohdellu melko kaltoin vastakkaisen sukupuolen ihmissuhteissa. Vuosi sitten päättyi n. 2 vuoden suhde, josta olen vasta viime kuukausien aikana päässyt täysin yli. Käyn töissä ja elämä rullaa muutenkin ihan mukavasti…

MUTTA

… olen viimeisen kuukauden aikana tutustunut yhteen mieheen, joka on osoittaunut kiinnostuksen itseäni kohtaan. Itsekin pidän miestä erittäin mielenkiintoisena, kiehtovana, asiallisena ja ihan kivan näköisenäkin. Ongelma on se, että pelkään päästää häntä lähelleni :/ Henkisesti. Itseäni pelottaa, että hän tulee ja sortaa, romuttaa tän kaiken, jonka oon vuoden aikana saanu takasin koottua. Mun oman pienen valtakunnan, joka on tällä hetkellä vahvana.. saanu ne muurien seinämät takasin paikoilleen. Tiedän, että olisin henkisesti liian heikko kestämään takapakkia. Ainakaan vielä tässä vaiheessa. En uskalla ottaa sitä riskiä, että ”mun oman pienen arjen pyörittäminen” menisi sekaisin…

KUITENKIN

.. pelkään, että olisin päästämässä jotain tosi hienoa menemään.. Sen enempää tutustumatta. Tai antaa tälle miehelle mahdollisuutta vastaavasti tutustua itseeni. En usko, että osaisin ottaa tätä asiaa esille. Miten edes ottaisin? Jos joku kertoisi itselleni, ettei itsekään tiedä mitä haluaa, niin kyllä siinä mielenkiinto karisisi.. En haluaisi ottaa sitäkään riskiä :/ Tuntuu, etten osaa enkä halua ottaa mitään riskejä?

Mitä sitten fyysiseen puoleen tulee, niin sekin hieman häiritsee itseäni. Mies on 22-vuotias, eikä hän ole koskaan aikaisemmin harrastanut seksiä. Se ei missään nimessä ole väärin, jokainen tekee sen silloin kun itsestä tuntuu, mutta kieltämättä se mietityttää itseäni. Hän ei ole aikaisemmin seurustellut eikä harrastanut yhden illan juttuja. Noin hän on asian ilmaissut, josta voi päätellä, ettei ole seksiä aikaisemmin harrastanut. Olen itse kuitenkin hyvin seksuaalinen ihminen..

ELI

.. jos (tai kun?) tutustuisimme entistä enemmän toisiimme, en haluaisi kuitenkaan häntä mihinkään painostaa tai hoputtaa. (Silti itse haluaisin myös fyysistä läheisyyttä.. ilman kuukausien odottelua)

Toivottavasti en anna kovin itsekästä kuvaa itsestäni :/ En missään nimessä itseäni sellaisena pidä, enkä näitä asioita uskalla ääneen sanoa tai kertoa.. Sen vuoksi päätin tänne kirjoittaa <3

Olenko löytänyt todellisen kultakimpaleen (mies, jolla elämä on raiteillaan, hyvä ja vakituinen työpaikka, urheilullinen sekä asiallinen). Vai olenko löytänyt äitin pikkupojan (ei aikaisempaa kokemusta naisrintamalla, hieman ujo ja toisinaan hieman jota ”tylsä”)

??