Pettämisessä ei ollut minun kohdallani mitään tekemistä seksin tai yhteenkuuluvuuden kanssa. Olen jo pitkään kärsinyt masennuksesta ja jo varhaisteininä hain "tukea ja hyväksyntää" vastakkaiselta sukupuolelta useita kertoja. Siitä muodostui kierre joka toistui parisuhteissa.
Edellisessä parisuhteessa joka kesti kolme vuotta petin poikaystävääni varmasti kymmenisen kertaa. Näin jälkeenpäin se tuntuu uskomattomalta; miten voin tehdä sellaista, teinkö MINÄ niin? Menneisyys tuntuu usvaiselta ja palaaminen noihin hetkiin jolloin olin vieraan miehen luona, tuntuu pahalta unelta.
Hain pakotietä, pois pahasta olosta. En uskonutkaan että se auttaa, mutta olin niin tottunut tähän kuvioon...Ja joka aamu kun tulin kotiin, tunsin kuolevani sisältä. Silti tein sen uudestaan. En saanut tukea masennukseeni poikaystävältä (joka ei tiennyt että petin häntä) enkä muiltakaan. Hänen takiaan muutin toiselle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään. Poikaystäväni luuli että kaikki on ok, hän ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, ei edes silloin kun olin lähellä itsemurhaa.
Syyllisyys kalvoi koko ajan...En voinut kertoa, en uskaltanut. Poltin siltoja takana niin monta kertaa että lopulta oli pakko pakata laukut ja lähteä.
Sen jälkeen on ollut mahdotonta katsoa peiliin, olinko se minä joka petin niin monta kertaa eri ihmisten kanssa, ja vieläpä kerran hänen ystävänsä kanssa....
Siitä on nyt yli vuosi aikaa ja monesti menneisyys nakertaa päivittäin, ja se tietenkin edesauttaa uuden masennuskauden puhkeamista.
Tämän vuoden alusta aloitin parisuhteen, ja kerroin hänelle kaikki. Oli uskomatonta kuinka paljon tukea sain, ja meidän suhde on vahvistunut avoimuuden myötä.
Tänä päivänä tiedän että tarkoituksenani ei ollut satuttaa ex-poikaystävääni vaan minua itseäni. Prosessi parantumiseen on pitkä, mutta yhden asian tiedän: kuppi on vuotanut yli, tämä kierre päättyy tähän ja pettämisen aika on ohi. On helpottavaa huomata kuinka vahvasti sen tuntee...Ihminen joutuu kasvamaan heikkouksiensa avulla ja nimenomaan kohtaamaan ne!
Mutta sanon sen että ei pidä jäädä tuleen makaamaan, vaan jos on todella paha olla, jos tilanne käy sietämättömäksi, hae apua! En voi tarpeeksi painottaa terapian tarpeellisuutta. Tämä keskustelu on hieno asia mutta ihan oikea liveterapia saa asioita vielä paremmin liikkeelle.

Luottamus elämään..."Vaikka aurinko on kaukana, se saa lootuskukat aukeamaan."

🙂🌻

Mulla on aika lailla sama tilanne kuin sinulla minttu8. Petin myös poikaystävääni noin kuukausi sitten ja me olemme olleet myös yhdessä 5 vuotta.☹️
Kerroin poikaystävälleni heti seuraavana aamuna pettämisestä. En olisi voinut olla, jos en olisi kertonut, en nähnyt mahdollisuutta olla kertomatta. Poikaystäväni sanoi haluavansa yrittää vielä eteenpäin ja sanoi yrittävänsä antaa anteeksi. Itse haluan myös yrittää jatkaa suhdetta, sillä on meillä niin monta ihanaa vuotta takana ja niin mahtavaa ihmistä kuin poikaystäväni on, niin ei varmasti löydy. Itselleni en ole voinut antaa vieläkään anteeksi. Toisena päivänä on hyvä olla ja toisena tuntuu että sama kuin luovuttaisi. Tämä ei ole helppoa, mutta kärsittävä se on, kun menin tekemään sen. Pahinta on se, kun näen poikaystäväni kärsivän ihan vain minun typerien tekojeni takia. Olemme olleet toisillemme tuki ja turva monta vuotta ja sitten tapahtuu näin. Minä, lähin ihminen hänelle, petän hänen luottamuksensa.
Meillä oli menny ihan hyvin, mitä nyt pieniä kinasteluja/tappeluja, mutta muuten kyllä hyvin on menny. Tulevaisuutta suunniteltiin kovasti ja sitten minä särin kaikki...En tiedä miksi tein sen, mutta elämäni huonoin teko se oli. Nyt ainakin tiedän, että haluan poikaystäväni enkä ketään muuta. Erittäin huono tapa (pettäminen) ottaa selvää haluaako toista vai ei.
Olen ollut aina pettämistä vastaan. Tuntuu nyt vaan niin hullulta ja oudolta että olen pettänyt toista. Päivä kerrallaan tällä hetkellä on elettävä. En pysty puhumaan asiasta kenenkään muun kanssa kuin poikaystäväni. Jos voisin puhua jollekin kaverilleni, voisi olla helpompaa. Juuri sen takia päädyin itsekin tänne sivustolle. Tukihenkilön kanssa kirjoittelu on auttanut, mutta luulen että parempi olisi mennä ihan livenä ammattiauttajan kanssa juttelemaan.
Päivä kerrallaan...
Voimia kaikille!