Lapsena veli käytti hyväkseen

Lapsena veli käytti hyväkseen

Käyttäjä Paula76 aloittanut aikaan 23.12.2013 klo 00:47 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 23.12.2013 klo 00:47

Olin alle kouluikäinen, kun veljeni kärtti yhdyntää kanssani (nyt 37-vuotias). Tähän sitten suostuinkin useita kertoja, vaikken siitä pitänytkään. Hän ilmeisesti harjoitteli minulla. En oikein edes ymmärtänyt mistä oli kyse. Veljeni on minua viisi vuotta vanhempi. Kouluiässä tajusin tiukasti kieltäytyä. Olemme hyvissä väleissä nykyään ja olen hänen lapsensa kummi. Ollaan kuin asiaa ei olisi tapahtunutkaan. Tunnen itseni kuitenkin likaiseksi. Asia vaivaa ja hävettää minua, enkä halua kertoa siitä kenellekkään. Nyt avaudun asiasta ensimmäistä kertaa. Uskon osan myöhemmistä itsetunto-ongelmistani johtuvan tästä kokemuksesta. Seksistä nauttiminen on ollut vaikeaa. Onko täällä muita samanlaisia kokemuksia omaavia? Miten olette asian kanssa selvinneet?

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 23.12.2013 klo 15:55

yhden sellaisen ihmisen kanssa suhteessa olleena (jolla oli hämärä käsitys siitä, että häntä on saatettu käyttää hyväksi nuoruudessa tai ainakin häiritty) kannustan sinua puhumaan asiasta vaikka ensin ammattihenkilölle, tai jollekulle luotetulle mielellään kuviosta ulkopuoliselle, että saat puhua asian ulos jollekulle muulle kuin veljellesi ensin. Hänen aikansa tulee myöhemmin, jos sitten vielä haluat puhua asiaa auki.

Kannattaa puhua, sillä puhuessaan muodostaa asiasta itsekin käsitystä ja tajuaa itsekin asioita vasta sitten. Ja onhan toi nyt sellainen asia, että vaiettuna se vaivaa sekä sinua että veljeäsi, ja vaiettuna kätkettynä ja salattuna se heiluttaa sinua, kuin näkymätön voima. Kun alat sanoa sitä ääneen jollekulle, se tulee näkyväksi, ja siihen ilmestyy "Lahjakahva", nimitin asiaa tällä nimellä, ja siihen kahvaan voit sitten tarttua ja itse hallita sitä asiaa ja sen herättämiä tunteita sinussa.

Lisävaloa näihin kysymyksiin saat lainaamalla kirjastosta P.Kettunen: suomalainen häpeä, kätketty ja vaiettu. Siinä on ihmisten omakohtaisia kertomuksia mm näistä seksuaalisen häpeän ja hyväksikäytön asioista. Terveellistä luettavaa. Siitä voi löytää itsensä ihan muutenkin kuin seksuaalisista asioista.

Onnea matkaan ja voimia puhua asiasta, se kannattaa.🙂👍

Käyttäjä IidaA kirjoittanut 23.12.2013 klo 18:06

Hei Paula76
lukiessani kirjoitustasi tuli ristiriitainen olo: suru siitä, että sua seuraa lapsuudesta tuollainen taakka ja ilo siitä, että tuot asian päivänvaloon.

Itselläni on samansukuisia tapahtumia lapsuudesta. Lapsuudenkodissani oli neljä lasta. Olimme käytännössä yksinhuoltajaperhe, koska isä oli työssä maailmalla ja kävi vain harvoin kotona. Äiti teki vaativaa työtä kodin ulkopuolella eikä ollut aina "läsnä" silloinkaan kun oli kotona.

Leikimme paljon seksuaalissävytteisiä leikkejä. Isot veljeni piirtelivät alastomia ihmisiä ja "panemisesta" ja muusta kuiskuteltiin jatkuvasti. Kun olin 6-vuotias kaksi vanhempaa veljeäni järjestivät samanikäiselle (vähän toisella kymmenellä olevalle) kaverilleen tilaisuuden "panna" - kohteena olin minä. Minut houkuteltiin autotalliin tämän kaverin kanssa (veljet kurkkivat ikkunasta), mutta en tiedä mitä siinä oikein tapahtui. Housut minulta riisuttiin ja poika kävi päälleni, mutta tuohon se luultavasti jäi. Tuolloin en käsittänyt tilanteeta oikein mitään, mutta myöhemmin, aikuisena, veljieni toiminta on kauhistuttanut minua. En ole kuitenkaan pystynyt ottamaan asiaa puheeksi veljien kanssa. Olen kertonut tapahtumasta vain yhdelle läheiselle ystävälleni.

Tyttäreni ollessa 6-10 -vuotias vanhin veljeni (tuolloin 30-mies) oli puhunut hänelle seksijuttuja, näyttänyt elintään ja jotain pornolehtiä. Sain kuulla tästä vasta kun tytär oli jo aikuinen. Tällöin päätin pistää välit poikki veljeeni. Niin olen tehnytkin. Kuitenkaan en ole selittänyt hänelle, miksi en halua olla yhteydessä. En pysty millään puhuman näistä asioista vaikka mielestäni olisin tyttärelleni velkaa sen, että kertoisin veljelleni suoraan, mitä ajattelen hänen toiminnastaan tytärtäni ja myös minuna itseäni kohtaan.

Iida

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 26.12.2013 klo 18:26

Kiitos Iida myös jakamisesta, teidän näkökulmanne auttaa minua myös tajuamaan jotain eksäni traumasta. Olisiko mahdollista että veljesi olisi tullut itse jossain välissä hyväksikäytetyksi...? On todella ikävää, jos hän on jatkanut käyttäytymiskaavaa/trauman läpi elämistä, kun sitä ei ole ollut mahdollista käsitellä. Näin arvelen vaikka en mä voi yhtään tietää mitä siellä taustalla on ollut.

On harmillista, että tällaiset asiat siirtyvät sukupolvelta toiselle, onneksi näistä nykyään jo puhutaan ja niitä pääsee käsittelemään ja sillä tavalla katkaisemaan sukupolvien kirousketjun. Aiheesta on myös näytelmiä... ainakin "Armon varassa"-käsittelee tätä aihepiiriä puhuttelevasti. Varmaan on muitakin.

Miten olette itse pääneet asiassa eteenpäin? Onko ammattiavusta ollut apua vai onko jokin toinen keino löytynyt?🙂👍

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 28.12.2013 klo 00:36

Kiitos, että luitte ja vastasitte viestiini. Tåmä asia on niin vaikea, että aloin jo katua asian "julkistamista", vaikken sitä muille olekaan kertonut. En kanna kaunaa veljeäni kohtaan, ainakaan paljoa. Olihan hänkin vielä aika lapsi. En tiedä kelle kannan kaunaa tai mitä, mutten halua asiaa nostaa esille veljelleni tai kellekään muullekaan lähelläni. Kuitenkin asia vaivaa. Olen ajatellut, että varaisin ajan jollekin psykologille tms. En vain usko, että pystyn sanomaan asiaa ääneen. Jotenkin jo täällä, asian kertominen, kuitenkin tuntui vähän helpottavan. Toisaalta pelkään, että asia suurenee kun siitä puhuu, eikä sitä saa enää unohduksiin. En halua sekoittaa kenenkään elämää lähelläni, enkä omaanikaan.

Miten olette pystyneet puhumaan asiasta läheisillenne ja miten he ovat reagoineet? Miten esim. vanhempanne ovat suhtautuneet asiaan, jos olette kertoneet? Itse olen ehkä katkera omalle äidilleni siitä, ettei hän tehnyt asialle mitään tai seurannut tilannetta. Uskon ettei hän tiennyt, mutta silti. Silloin jäin usein veljeni kanssa kahden, kun äitini oli hoitamassa karjaa ja isäni oli matkatöissä. Toivoisin, että kukaan ei joutuisi kokemaan tällaista.

Minulla alkoivat kuukautiset kun olin 11 ja muistan miettineeni silloin, että onneksi "sitä" ei enää tapahdu, kun voisin tulla raskaaksikin. Se loppui lopullisesti kun olin varmaan jotain 9 tai 10 - vuotias. Silloin olin tarpeeksi iso sanomaan, etten halua. En halunnut kyllä koskaan, mutta en tiedä miksi suostuin. Se oli inhottavaa aina. Sen muistan.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 29.12.2013 klo 17:24

Tämän tiedän että tällä sivustolla on vertaistukea tuohon.
http://www.suomendelfins.fi/
"Delfiinit auttavat haavoittunutta lajitoveria ja nostavat pintaan hengittämään"- on hyvä periaate tuolla ja sieltä saa tietoa, myös jos läheinen on kokenut jotain sellaista.

Kannattaa puhua jollekulle ymmärtävälle taholle asiaa auki, se helpottaa varmasti. Eikä siitä tartte puhua muille, jos ei halua. Pääasia että saa omalta mieleltään piinan ja turhan painolastin pois.🙂👍

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 31.12.2013 klo 00:31

Moi, sehän on hienoa ettet kanna kaunaa veljeäsi kohtaan, mutta asian auki puhuminen varmaan auttaa sen hahmottamisessa ja antaa tunteille mahdollisuuden tulla käsittelyyn. Siinä käy myös niin, että se energiasi vapautuu, jonka olet sitonut tämän asian vaikenemiseen ja peittämiseen. Se tapahtuu niin luonnostaan, että sitä ei huomaakaan. Ja ei sun tartte ajatella sen kertomista kenellekään muulle kuin esim ammattiauttajalle. Sä et ole häpeän kantamiseen velvoitettu siitä tilanteesta, eikä varmaan ehkä veljesikään ymmärtämättömänä, siihen voi olla jokin muu syy, miksi näin on käynyt ja puhuminen varmasti auttaa asiassa peitettyjen ja tiedostamattomien tunteiden tulla ulos ja päästä vankilastaan vapauteen, ja samalla helepottaa todennäköisesti suakin, kun saat "lahjakahvan" siihen asiaan - se ei enää hallitse sua samalla tavoin kuin ennen, vaan sä voit kahvasta sitä siirrellä vaikka pois elämän tieltä... olenko liian optimistinen? Toivottavasti en. Olisi mielenkiintoista kuulla jatkossa miten saat apua.🙂🌻

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 31.12.2013 klo 01:42

Kiitos Pöllöhuuhkaja tuestasi! Kävin tuolla mainitsemallasi sivustolla ja se tosiaan oli hyvä sivusto! 🙂👍 Tuntuu, että jo asian tutkiminen ja täällä jakaminen on alkanut helpottamaan asiaa. Tähän asti koko elämäni ajan olen lähestulkoon kieltänyt koko asian. Nyt vein asian suoraan vielä seuraavalle tasolle ja varasin yksityiseltä psykiatrilta ajan. Haluan kertoa asiani jollekin puhumalla ja saada omat lukkoni vihdoin aukeamaan. Jo nyt tuntuu helpommalta. Vaikka samalla tuntuu pelottavalta, kun tapahtunut tuntuu tulevan todeksi todella. Toivottavasti ei vie enää mennessään..

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 31.12.2013 klo 16:36

Paula76 kirjoitti 31.12.2013 1:42

…Jo nyt tuntuu helpommalta. Vaikka samalla tuntuu pelottavalta, kun tapahtunut tuntuu tulevan todeksi todella. Toivottavasti ei vie enää mennessään..

🙂Tosi hyvä juttu! Saat nähdä senkin vielä että kun pelkojaan kohti käy, niin ne joko pienen taistelun jälkeen lankeavat jalkoihisi, palavat tuhkaksi tai siirtyvät kauemmas, perääntyvät. On siinä varmaan työstämistä, mutta tunnut olevan hyvällä tolalla ja jos kerran asian käsittely jollain tavoin näkyväksi jo nyt auttaa, niin varmaan se auttaa jatkossakin. Olen iloinen kuullessani tästä.

"Se" on ollut sulle totta lapsena, ja kipeä asia, ja nyt se tuntuu varmaan olevan totta edelleenkin, vaikka aikaa ja kilometrejä on vierähtänyt ja olet jo aikuinen ja on mahdollista paremmin hallita itseään, tunteitaan ja omaan elämäänsä varsinkin. Vitsi kun kuulostaa hyvältä. Toivottavasti eksänikin pääsisi asiassaan eteenpäin omalla tavallaan.🌻🙂🌻

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 01.01.2014 klo 23:50

Kävin eilen psykologin vastaanotolla ja kerroin ensimmäistä kertaa ääneen kokemuksestani! Minulla on edessäni aluksi vuoden mittainen psykoterapia, joka toivottavasti helpottaa oloa. Nyt asia ahdistaa tosi paljon. Se on entistä enemmän mielessä koko ajan, kun sen on ottanut puheeksi ja asiaa alkaa käsitellä. Pelkään, että en pysty ajatuksiltani muuhun elämiseen.

Joudun odottamaan terapiaistuntoja maaliskuuhun, koska Kela ei korvaa kun vasta kolmen kuukauden päästä ensimmäisestä lääkärin tapaamisesta. Eikä silloinkaan kokonaan. Oli muuten tosi kallis istunto psykologilla, 145€-kelakorvaus= 127€!! Siihen meni kaikki omat ja lainatut. Terapiaa tulee olemaan 1-2krt viikossa. Itse pitää etsiä Kelan hyväksymä terapeutti. Yksi istunto maksaa n. 70€!! Kela korvaa siitä maksimissaan n. 40€. Eli aika kallista touhua yksityisen kautta. Mulla on sairaskuluvakuutus, jonka toivon korvaavan osan hoidoista ja mahdollisesti pääsisin aikaisemmin terapiaankin.

Nyt tuntuu, että haluaisin alkaa asian käsittelyn heti. Kaikki muu elämä tuntuu toisarvoiselta. Monelle eri ihmiselle asian uudelleen selittäminen tuntuisi raskaalta. Aloitan heti huomenna sopivan terapeutin etsimisen.

Iidan asiaan vielä palatakseni. Tuntuu kurjalta, että veljesi käyttäytyi vielä aikuisenakin noin väärin. Ymmärrän hyvin, että katkaisit välit häneen. Kokemus vaikuttaa pahasti koko elämään. En itsekään ole tajunnut, kuinka raskas tuollainen kokemus voi olla. Luulin aina, että olen tällainen alakuloinen ja epävarma luonteeltani jo ihan syntyjään. Nyt kuitenkin alan ymmärtää, mistä monikin asia johtuu. Kuten esimerkiksi kyvyttömyys nauttia seksistä ja luottaa toiseen.

Ja nyt tilanne on se, että asiat ovat alkaneet tulla sisältä ulos oksennuksen lailla. Kunhan vain löytyisi sanko, mihin ne oksentaa 🤨
Asian jakaminen täällä on auttanut minua jo paljon. Nytkin.

Kaikki me kai ollaan yhtä tärkeitä ja hyviä, oli meillä minkälaisia kokemuksia tahansa 😍

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 02.01.2014 klo 19:15

Moi Paula76 kylläpä kuulostaa hienolta, mitä olet saanut aikaiseksi, käymässä päin omia asioitasi.

Kiitos kun kerroit, tuntuu hyvältä kuulla, että asiasi etenee.

Tuosta oksennussankosta tuli mieleen, että mahdollisuuksia niiden "oksennustunteiden" käsittelemiseen tai minkä tahansa tunteiden käsittelemiseen on monia.
Joku hakkaa nyrkkelysäkkiä tai tyynyjä, minulle tuli vahingossa jostain nanonano-miehen muinaisesta leffasta paljon myöhemmin mieleeni sen roolihenkilön vaimo, joka jossain parantolassa niska-lastoitettuna kävi oman elämänsä elämänkaarta läpi piirtämällä sitä sellaiseen kirstuun, joka laitettiin lukkoon ja avain oli itsellä. Tein siitä sovelluksen, kävin hakemassa silloin tiimarista halvimmat vesivärit ja paperia ja päätin vain oksentaan "vatsassani olevan suokuokan" ulos, tunne oli tosi fyysinen ja kipu sellainen, kuin joku olisi puukkoa pari milliä siirtänyt sivusuunnassa sisälläni.

Kun sain oksennettua ensimmäisen värioksennuksen ulos ja nousin lattialta piirtämästä seisomaan, näin itseni jo puolentoistametrin päästä, tai sen oman osani, jonka tunteen siinne oksensin ja helpotti lisää. Heti vatsakramppikipu, nykyisin suokuokka-kaverini helpotti ja seuraavana päivänä piirsin lisää.

Tässä nykyisessä kriisissäni alkusyksystä tuli taas vatsakramppi ja muistin alkaa piirtämään. Mulla se kanava toimii, jokaisella omansa kipeiden asioiden konkretisoimiseen tai lapioimiseen ulos itsestä näkyväksi. Kaverini piirsi turvakodissa parikymmentä piirrosta ja laittoi seinille vähäksi aikaa siellä huoneessa ollessaan.

Koska ruumis ja lihakset muistaa paljon enemmän kuin mieli ja sanat, on ruumista kuunneltava ja annettava sen puhua itselle omalla tavalaan. Joogassa (ihan perusruumiillista joogaa eikä mitään haahuilujoogaa) loppurentoutuksessa syksyllä tunsin kivun ruumiissani ja hiljaa itkin, kun muistin, että mua on lyöty lapsena, siis annettu selkään ihan normaalisti kuten ennen oli tapana. Siinä suunnassa on mun tunteiden lukot. On myös kävelty rajojeni yli monin tavoin kieltäen pientä poikaa tuntemasta niinkuin tunsi, ja se oli normaali käytäntö sinä aikana - tuskin vanhat vanhempani olisivat muuta osanneet, parhaansa he yrittivät ja siitä annan heille kiitoksen, mutta tunteitteni lukot minun on purettava aikuisena yksin, jos meinaan niitten kanssa olla sinut ja vielä mahdollisesti törmätä johonkuhun miellyttävältä tuntuvaan ihmiseen jonka kanssa voisi jakaa elämänsä ihan konkreettisesti.

Toivo on alkanut vähitellen viriämään itsellenikin tähän suuntaan. No, tuli yllättävä purskahdus, ei ole tarkotus tätä ketjua omia.

Kiitos hyvistä uutisista.🌻🙂🌻🙂👍

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 05.01.2014 klo 23:32

Tänään on ollu tosi masentava päivä. Mikään ei oo huvittanu ja kaikki on tuntunu täysin turhalta. Aamu oli normaaliakin ahdistavampi. Yleensä muutenkin on vaikeaa nousta aamulla sängystä selviämään tulevasta päivästä, mutta tänään olis voinu helposti luovuttaa täysin. Asiat pyörii koko ajan mielessä. Pelottaa, että maailmani kaatuu kokonaan

Ahdistaa, ku en voi/pysty puhumaan tästä asiasta miehelleni. Hän tietää kyllä, että olen aloittamassa psykoterapiaa, mutta ei perimmäistä syytä. En uskalla puhua hyväksikäytöstä, koska tiedän sen hankaloittavan asioita pahasti. Todennäköisesti mieheni ei pystyisi pitämään asiaa itsellään ja katkaisisi välinsä minun perheeseeni, varsinkin tietysti veljeeni ja hänen lapseensa, meidän kummilapseen. Sitä en haluaisi. Itse olen jotenkin pystynyt antamaan veljelleni anteeksi ja haluaisin säilyttää välimme tällaisina, kun ne nyt on. Tulevaisuudessa voin ehkä veljeni kanssa haluta puhuakin, kun olen käsitellyt asiaa itseni kanssa. Harmittaa vaan se, että mieheni ei pysty ymmärtämään esim. sitä miksi seksi on minulle välillä niin vaikeaa tai vaikka ihmisten tapaaminen jne. Ei aina, mutta välillä. Tänään mieheni pyysi minun soittamaan puolestaan eräälle tutulle. Minua on varsinkin tällaisina päivinä ahdistanut puhelimessa puhuminen paljon. Sanoin, että soita sinä. Siitä mieheni hermostui, että tämän minä muistan, kun sä pyydät jotain. ☹️ Tällaisia pieniä, mutta minulle merkitseviä asioita sattuu päivittäin, kun en pysty johonkin "normaaliin". Ymmärrän, että mieheni ei ymmärrä, mutta minulta puuttuu kyky sanoa mitään tai kertoa syytä tai mitään. Olen yleensä vaan hiljaa ja harmistun. Tuntuu, että olen tosi huono ja kykenemätön mihinkään. Mieheni tapa "kostaa" kaikki hänen kokemansa pienetkin vääryydet vain pahentaa asiaa. Tiedän, että hän kyllä haluaisi parastani, mutta hän ei pysty ymmärtämään normaalista poikkeavaa käytöstäni. Sitä paitsi hänelläkin on omat ongelmansa väkivaltaisesta isästään, kun hän oli lapsi.

Tää nyt on taas tällanen päivä 😟 Olen myös menettänyt kykyni nukahtaa illalla sen jälkeen, kun kävin siellä psykologilla. Yleensä olen nukkunut yöni kohtuullisesti. Palaakohan normaali elämä enää koskaan? Toki paha olo aamuisin on ollut jo vuosia. Siitä haluaisin eroon. Ehkä minun pitäisi kokeilla hetken aikaa jotain nukahtamistabletteja tai jotain.

Pöllöhuuhkaja, Kiitos kun jaksat kirjoitella. En ole koskaan tavannut tuollaista miestä, joka on noin henkevä. Uskon, että sinulle on varmasti olemassa joku sopiva nainen jossakin. Ehkä et vain ole tavannut vielä omaa sielunkumppaniasi. Olet päässyt itsesi kehittämisessä pitkälle ja uskon sen auttavan oikeasti sen oikean löytämisessä. Sen, joka ymmärtää ja on samalla aaltopituudella, eikä puukota selkään tai pelkää koko ajan selkäänpuukottamista.

Minua oksetti fyysisesti viime yönä. Olo oli niin paha. Tuo piirtämisidea kuulostaa terapeuttiselta. Olen aina silloin tällöin maalaillut öljyväreillä, mutta nyt sekin tuntuu vaikealta. Ehkä vesiväreillä voisi kokeilla, kun se on nopeampaa. Tai miettiä joku oma muu keino. Rakastan musiikkia ja soitan vähän pianoa. Musiikilla on myös tosi terapeuttinen vaikutus.

Pöllöhuuhkaja olet selvästi pohtinut asioita paljon, kun sulla on niin "kehittyneet" ajatukset. Jos sen nyt voi noin ilmaista 🙂 Itse olen jotenkin niin alussa. Haluaisin kiirehtiä, mutta ehkä niin asia ei korjaantuisi. Jostain syystä minulla ei ole yhtään vihaa antaa ulospäin. Haluaisin saada sitä ulos, mutta sitä ei ole. Olisi ihanaa raivostua todella ja takoa, hakata, riehua tai jotain, mutta sitä ei ole minussa yhtään. Olen juuri sellainen toista miellyttävä, mukautuva ja omat tarpeet hautaava uhri, kuten kirjoissakin sanotaan. Tunnistan itseni kirjoituksista hyvin. Sitten kun sitä vihaa alkaa purkautua, niin pelkään menettäväni mieheni, joka on tottunut siihen että hänen mukaansa aina toimitaan. Tämä tie on kuitenkin kuljettava. Kävi miten kävi. Muuta mahdollisuutta ei ole tai kuolen joko fyysisesti kokonaan tai sitten ainakin henkisesti.

En tiedä. Tämä kirjoittelu taitaa olla sellainen "oksennus" tänään. Toivottavasti muilla on mennyt paremmin? Onneksi olen löytänyt tämän väylän purkaa tunteitani. Kummasti tämä taaskin laastaroi 🙂 Hyvää alkanutta vuotta kaikille! 🌻🙂🌻

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 07.01.2014 klo 13:22

Onneksi kaikki päivät eivät ole samanlaisia 🤔 Viimeyön sain jopa nukuttuakin kohtuullisesti ja heti on päivä ollut vähän parempi kuin muutama taaksepäin 🙂

Viimeaikaiseen tunnemylläkkään on alkanut vatsani reagoimaan. Minulla on ollut aina (tai ainakin koko aikuisikäni) huona vatsa, mutta nyt se ärtyilee päivittäin. Tiedän aika tarkkaan, mitä saan syödä ja mitä en, mutta nyt ei sekään auta. Näiden tunneasioiden tullessa tietoiseen "käsittelyyn" alkaa kroppakin oirehtia enemmän. Mietityttää, jos olisikin ollut parempi koittaa vain unohtaa tapahtunut ja yrittää elää kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Vaikka ennenkin oli huono olo, niin nyt se on selvästi pahentunut. Tilanne tuntuu olevan kokoajan ns. päällä. Mahtaako se asioiden vatvominen oikeasti auttaa niiden yli pääsemisessä? Tuntuu, että ne saavat näin oikein kunnon otteen minusta.

Silti odotan, että terapiani alkaisi. Kaipaan niin, että saisin puhua jonkun kanssa. Olen vaiennut tästä niin kauan. Ja kai se on jonkinlaisen huomion saamista myös. Olen koittanut hakea sopivaa terapeuttia ja nyt olenkin menossa loppuviikolla yhtä tapaamaan ns. konsultaatiokäynnille. Harvalla on tilaa ottaa uusia potilaita, joten toivon että meillä synkkaisi. Eipä olisi varaa lähteä kymmenien kilometrien päähän muille paikkakunnille joka viikko. Kun saan lääkäriltä todistuksen, niin voin hakea myös korvausta sairasvakuutuksesta. Olisi lottovoitto, jos sen saisin! Kela-korvauksen jälkeenkin terapiasta jää maksettavaa n. 150€/kk 😮

Olen lukenut viime päivinä kirjoja häpeästä, uhrista itsessä, hyväksikäytöstä yleensä ja kaikenlaisesta selviytymisestä. Tuntuu hullulta huomata, ettei omat kokemukseni ja tuntemukseni olekaan niin harvinaisia. Toisaalta välillä luulin, että kaikki tuntevat näin. Kuinka paljon ihminen muuttuu, jos ja kun se paranee henkisistä traumoistaan? 😐

Sellasia pyörii nyt mielessä. Hyvää vointia kaikille ☺️❤️

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 07.01.2014 klo 15:59

Paula76 kirjoitti 5.1.2014 23:32

…Pelottaa, että maailmani kaatuu kokonaan

Ahdistaa, ku en voi/pysty puhumaan tästä asiasta miehelleni. Hän tietää kyllä, että olen aloittamassa psykoterapiaa, mutta ei perimmäistä syytä. En uskalla puhua hyväksikäytöstä, koska tiedän sen hankaloittavan asioita pahasti. …
… Harmittaa vaan se, että mieheni ei pysty ymmärtämään esim. sitä miksi seksi on minulle välillä niin vaikeaa tai vaikka ihmisten tapaaminen jne. Ei aina, mutta välillä. …
… Mieheni tapa "kostaa" kaikki hänen kokemansa pienetkin vääryydet vain pahentaa asiaa. Tiedän, että hän kyllä haluaisi parastani, mutta hän ei pysty ymmärtämään normaalista poikkeavaa käytöstäni. Sitä paitsi hänelläkin on omat ongelmansa väkivaltaisesta isästään, kun hän oli lapsi. …

…Ehkä vesiväreillä voisi kokeilla, kun se on nopeampaa. Tai miettiä joku oma muu keino. Rakastan musiikkia ja soitan vähän pianoa. Musiikilla on myös tosi terapeuttinen vaikutus. …

… Olen juuri sellainen toista miellyttävä, mukautuva ja omat tarpeet hautaava uhri, kuten kirjoissakin sanotaan. Tunnistan itseni kirjoituksista hyvin. Sitten kun sitä vihaa alkaa purkautua, niin pelkään menettäväni mieheni, joka on tottunut siihen että hänen mukaansa aina toimitaan. Tämä tie on kuitenkin kuljettava. Kävi miten kävi. Muuta mahdollisuutta ei ole tai kuolen joko fyysisesti kokonaan tai sitten ainakin henkisesti.

En tiedä. Tämä kirjoittelu taitaa olla sellainen "oksennus" tänään. Toivottavasti muilla on mennyt paremmin? Onneksi olen löytänyt tämän väylän purkaa tunteitani. Kummasti tämä taaskin laastaroi 🙂 Hyvää alkanutta vuotta kaikille! 🌻🙂🌻

- - - -
Moi Paula ja kiitos kertomuksestasi, välillä hätkähdän ja mietin että ei kai siellä mun eksäni kirjoita, aistin paljon samaa, mitä hänessä iti.

Olet astunut muutoksen tielle, joka vie sua kohti parempaa, läpi vaikeiden ja mielenkiintoisten ja pelottavienkin maisemien, mutta kohti parempaa omaa itsensä kuulemista ja arvostamista. Se on todella hienoa asia.

Harmittaa, ettet voi vielä kertoa miehellesi. Mä ymmärrän jollain tavalla hänen ärtymystään, sillä hän varmaan kokee sinut läheisimmäksi ihmiseksi kuka hänellä, on ja jos joudut jotain salaamaan, niin se voi hänestä tuntua luottamuspulalta. Toivoisin, että voisit kertoa hänelle jotain prosessistasi, ja jotain sellaista, mikä rauhoittaisi häntä antamaan sinulle tilaa. Se ei ole aina helppoa, jos on elänyt pitkään symbioottisessa tilassa, tai jos hänellä on sinun elämässäsi jollain tavalla iso kontrolloiva ote.

Purkaisi ainakin hänen pahimmat luulonsa ja kuvitelmansa - ehkä voisit kysyä häneltä, että mitä sä kuvittelet tässä olevan. KOSKA jos joku menee psykoterapiaan suhteessa oleessaan, niin toisella voi olla itsesyytöksiä ja kuvitelmia että miksi, olenko minä puolisona niin paha että hänen on mentävä hoitoon... jne. Miehesi ahdistus on merkki siitä, että hän vaistoaa jotain olevan muutoksessa, kerro hänelle mitä voit. Tai kysy terapiassa neuvoa, itse päätät miten etenet.

Se, että sinä olet lähtenyt prosessiin vaikuttaa vääjäämättä parisuhteeseenne, ja se on varmasti hyvä vaikutus, sillä tiellä on todennäköisesti myös se asia läpi elettävänä, että hän joutuu oman persoonallisuutensa kanssa prosessiin, kun sinä alat muuttua. Parisuhde on, Fisheriä lainatakseni, kuin silta joen yli kahden itsellisen siltapilarin tai siltatorinin varassa, ja mitä tahansa toiselle pilarille tapahtuu, vaikuttaa vääjäämättä suhteeseen, eli siltaan. Samoin myös se, että toinen pilari lujittuu, vaikuttaa positiivisesti suhteeseen.

Se, että olet ottanut askeleita kohti omaa vapautumistasi on sinun oikeutesi, jota ei voi eikä saa sinulta riistää, oikeus omaan persoonaan, omaan ruumiiseen ja omaan tahtoon ja tunteisiin. Se varmaan väkisin vaikuttaa parisuhdeseksiinkin. Mutta siis voi myös vaikuttaa positiivisesti, vapauttavasti! Delfiineillä on opasvihkonen myös puolisoille, ja luin sen toiveena saada olla se puoliso eksälleni, mutta toisin kävi. Nyt käyn entistä tarmokkaammin kohti omaa elämääni, poispäin hänestä ja kohti oman elämäni hyviä ja kantavia asioita.

JOS PELKÄÄT MENETTÄVÄSI MIEHESI SIINÄ, ETTET AINA TAIVU HÄNEN TAHTOONSA, NIIN KOKEILEPPA... miehesi saattaa olla oman kuvionsa vanki, oman itsensä vanki siinä suhteessa, että hän aina dominoi. Ei mies aina halua dominoida. Ei vaan uskalla jostain syystä ehkä päästää irti ja olla itse kannettavana, heikkona, hauraana ja vajavaisena. Tämän sanon omasta kokemuksestani, enkä tiedä miehestäsi mitään, arvelen vain.

Lämmin ja kannustava tervehdys täältä, luin jostain muusta viestistäsi että olet saanut nukkumisesta kiinni, tosi hieno juttu!

Toivon sydämestäni, että saat apua ja voit vapautua siitä taakasta ja häpeästä, jota olet ihan turhaan elämässäsi sinä kantanut, se häpeä oisi kuulunut aikoinaan jollekulle muulle, tai vain sille, että joskus elämässä tapahtuu käsittämättömiä asioita, mutta näin ei tapahdu enää ja asia on saanut sanat ja tullut nähdyksi ja surraan aikansa ja sitten jatketaan elämää hieman helpottuneempana.
🌻🙂🌻

Käyttäjä Paula76 kirjoittanut 07.01.2014 klo 23:01

Kiitos Pöllöhuuhkaja viestistäsi ja siitä, että jaksat lukea ja analysoida tätä minun ongelmaani. Mulla pitäis olla sinunlaisesi terapeutti! Tuntuu hyvältä, kun joku "kuuntelee" ja ottaa osaa. ☺️❤️

Olen samaa mieltä, että pitäisi kertoa miehelleni. En vaan vielä pysty. Itsekin ajattelin, että voisin terapian alettua keskustella terapeutin kanssa asiasta, jos vaikka saisi jotain apua ja neuvoa. Koska asian puhuminen on niin vaikeaa, kirjoitin miehelleni viikko tai pari sitten kirjeen. Teen niin aina joskus milloin mistäkin syystä. On joskus helpompaa tuoda vaikeampia asioita julki kirjoittamalla, kuin puhumalla. Yritin sanoa miehelleni, että syy ei ole hänen ja kerroin että hän ja lapset ovatkin ne joiden takia jaksan ja yritän vaikeimpina aikoina. Silloin, kun itsetunto on kaikkein syvimmällä jossain. Hän on antanut minulle hyvin tilaa ja oli otettu kirjeestäni. Uskon asian painavan häntä ja lupasin puhua heti kun saan itse pääni jonkinlaiseen järjestykseen.

Olisi mahtavaa, jos asiat voisivat olla täysin avoimia. Kaikki voisi noin vaan puhua, niin kuin ne on. Miksi meistä ihmisistä on tullut tällaisia estyneitä ja pelokkaita. Kukaan ei ole toistaan parempi. Vaikka sen tajuaa, ei silti voi, pysty...

Tiedän, että osasyy mieheni dominointiin olen itse. On ollut helpompaa vetäytyä kuoreensa, omaan uhriuteensa antamalla toisen alistaa. Jossain vaiheessa en enää edes halunnut taistella vastaan. Itseni takia varmaan valitsinkin puolison, joka on helposti dominoiva, kuin vahvistaen omaa vääristynyttä minäkuvaani. Tuskin hän niin tekisi, jos osaisin vaatia oman tilani ja viitsisin pitää puoleni. Olen perustellut käytöstäni itselleni sillä, että yritän viimeiseen asti toista miellyttää, niin hän tuntee itsensä rakastetuksi ja voisi päästä omista peloistaan. Tavallaan tiedän sen olevan valhetta ja jopa loukkaavaa, kuin pitäisin toista tyhmänä. En pidä, mutta on niin helppo myötäillä ja koittaa toimia valmiiksi niin kuin toinen haluaa. Itse en kestäisi jos joku tekisi minulle niin. 😟 Se on myös aika läpinäkyvää. Olen erittäin huono valehtelija ja minusta näkee naamasta heti mitä ajattelen mistäkin. En pysty peittämään pettymystä tai iloa tai muutakaan. Ärsyttää! Joskus mieheni sanoikin minulle, että sun pitää vaatia. Ei hän tajua, jos et vaadi.

Tänään on kuitenkin ollut taas parempi päivä. Ystäväni, jota en vielä tänä vuonna ollut nähnytkään poikkesi. Miten terapeuttista onkaan jutella hyvän ystävän kanssa niitä näitä ja unohtaa hetkeksi vaikeat asiat. Yksikin hyvä ystävä tekee elämästä jo elämisen arvoista ☺️❤️

Kiitos jälleen, että olen saanut löytää tällaisen paikan jakaa elämäni koukeroita. Ja suuri kiitos niille ihanille, jotka ottavat osaa lukemalla ja vastailemalla. Minäkin otan osaa teidän muiden taakkaan ja rukoilen hiljaa puolestanne 🙂👍

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 08.01.2014 klo 13:25

Kiitos samoin sinulle, kuulostaa hyvältä prosessilta. Avoimuus, sillä tavalla kuin sitä kukin meistä pystyy tiedostamaan ja näyttämään, auttaa useimmiten paranemisessa ja asioiden selviämisessä myös toista osapuolta. Hyvä kun olet löytänyt sua auttavia toimintatapoja.
😉