LonelyWolf87 kirjoitti 24.3.2016 17:22

Olen 28v nainen. Noin viisi vuotta sitten , nuoruuteni rakkaus jätti mut seisomaan yhteiselle ulko-ovellemme lohduttomasti itkiessäni ,Sanoen "Anna anteeksi, mun mitää nyt mennä...." Enkä ole hänestä sen koommin kuullut. Katosi kuin tuhka tuuleen. Olimme olleet yhdessä kauan ,ja tämä teko jätti sydämeeni pysyvän arven. Olin shokissa, olin murtunut. Minulla ei ole ikinä ollut isoa liutaa kavereita, Vain harvat ja valitut otan ystävikseni. Siihen aikaan minulla ei ollut yhtään ystävää jolle jakaa tunteitani. Asuin yksin, Olin yksin, kissa vain kaverina. Jotenkin madellen aika kuitenkin kului eteenpäin, Olin kuin haamu , minä olin, mutta en ollut .. Tapasin sitten sattumalta tämän elämäni rakkauden "parhaan kaverin, ja rupattelimme niitä näitä, yritin olla sosiaalinen, edes vähän hymyillä. Hän näki masennukseni ja kipuni, Ja alkoi viettämään aikaa kanssani päivittäin ,Aloimme yhdessä kuntoilemaan, lenkkeilemään, syömään terveellisesti ja muutenkin viettämään mukavaa aikaa yhdessä.Toivo alkoi nousta takaisin elämääni, ja eräänä iltana hän tunnusti että rakastaa minua. En oikeen osannut suhtautua asiaan ,pidin häntä vain kaverina ,mutta suostuin kuitenkin tyttöystäväksi,aloimme seurustelemaan ,kaikki oli jo paljon paremmin. Sitten eräänä päivänä näin facebookissa erään kundin ,joka oli aivan identtisen näköinen ex-rakkaani kanssa, hölmönä jotenkin vaan "ihastuin"häneen heti ja aloin lähettää hänelle viestejä ,ja hän vastasi. Siitä meni vähän aikaa ja jo tämä mies seisoi olohuoneessani kun samaan aikaan pihalla yritin selittää poikaystävälleni(jota en oikeasti rakastanut)että tämä oli nyt tässä, ja jatkan eteenpäin ilman häntä. Hänen sydämensä murtui silmieni edessä, hän valahti maahan ja itki. Ja sitten lähti.. Jatkoin elämääni tämän "kaksoisolennon"kanssa ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä, Olinhan jo paljon paremmassa kunnossa. Mutta sitten vuoden jälkeen kyllästyin häneen ja hänen ärsyttävään perheeseensä ,Ja taas kerroin, että hei, nyt tämä oli tässä.Hänkin itki. Ja kylmänä jatkoin elämääni, ottamatta ikinä enää yhteyttä... Sitten siitä parin kuukauden päästä istuin eräässä ravintolassa ,juomassa teetä, ajatuksissani ja iltalehteä lukiessani ,Kun ravintolan työntekijä katsoi minua tiskin takaa, niin ...lempeästi...Hän pyysi minut istumaan lähemmäs, ja menin..Ravintolassa ei ollut muita silloin. Juttelimme jonkun aikaa, kun hän varoittamatta otti kädestäni kiinni ja suuteli intohimoisesti !! En ollut ikinä kokenut sellaista. Noh..Siitä sitten alkoi taas uusi suhde. Seksi oli jotain niin mahtavaa. Tapailin tätä miestä ,ja jonkun ajan jälkeen hän tunnusti olevansa naimisissa. Vai tämmönen casa nova!!- ajattelin vihaisena. Mutta hän kuitenkin selitti että ei rakasta vaimoaan ja että suhde on ihan kuollut ja vetelee viimeisiään. Noh, olin ihan hurmiossa hänestä joten odotin että hän eroaisi niinkuin lupasi. Siitä on kohta kolme vuotta, ja edelleen odotan. Surkeaa, säälittävää ,varmasti ajattelette..Mutta mielummin odotin, kuin olin yksin. Yksinäisyys on jotain niin kamalaa ja vältän sitä kaikin keinoin. Tämä mies on myös väkivaltainen ja hakannut mut sairaalaan kaksi kertaa. Arvet muistona päässä ym. Ja kaksi keskenmenoa ja yksi kivulias abortti. Nyt melkeen kolmen vuoden "suhteen"jälkeen ,Olen taas alkanut ikävöimään ensimmäistä rakastani ... En tiedä miten elämäni tästä jatkuu, Luultavasti jätän tämän casanovan ja olen oikeasti YKSIN jonkun aikaa...Koko tänä aikana olen bilettänyt ,tapellut, käyttänyt alkoholia sekä kannabista ,ja yrittänyt itsemurhaa noin 4 kertaa. Kaikki tämä varmasti peilautuu kärsivistä silmistäni jossei mistään muusta. Tarinan opetus ja neuvoni muille on tässä : Jos joku joskus särkee sydämesi, Älä missään nimessä tee sitä samaa muille!! Älä jatka sitä domino-efektiä! Ja Hoida itsesi OIKEASTI kuntoon ennen kuin hyppäät uusiin suhteisiin !! Ja hanki hyviä ystäviä ,niin ei tarvitse yksin kaikkea kelata. Ei muuta tällä erää ...toivottavasti edes joku ottaa neuvooni todesta ..🙂👍

LonelyWolf87 kirjoitti 24.3.2016 17:22

Olen 28v nainen. Noin viisi vuotta sitten , nuoruuteni rakkaus jätti mut seisomaan yhteiselle ulko-ovellemme lohduttomasti itkiessäni ,Sanoen "Anna anteeksi, mun mitää nyt mennä...." Enkä ole hänestä sen koommin kuullut. Katosi kuin tuhka tuuleen. Olimme olleet yhdessä kauan ,ja tämä teko jätti sydämeeni pysyvän arven. Olin shokissa, olin murtunut. Minulla ei ole ikinä ollut isoa liutaa kavereita, Vain harvat ja valitut otan ystävikseni. Siihen aikaan minulla ei ollut yhtään ystävää jolle jakaa tunteitani. Asuin yksin, Olin yksin, kissa vain kaverina. Jotenkin madellen aika kuitenkin kului eteenpäin, Olin kuin haamu , minä olin, mutta en ollut .. Tapasin sitten sattumalta tämän elämäni rakkauden "parhaan kaverin, ja rupattelimme niitä näitä, yritin olla sosiaalinen, edes vähän hymyillä. Hän näki masennukseni ja kipuni, Ja alkoi viettämään aikaa kanssani päivittäin ,Aloimme yhdessä kuntoilemaan, lenkkeilemään, syömään terveellisesti ja muutenkin viettämään mukavaa aikaa yhdessä.Toivo alkoi nousta takaisin elämääni, ja eräänä iltana hän tunnusti että rakastaa minua. En oikeen osannut suhtautua asiaan ,pidin häntä vain kaverina ,mutta suostuin kuitenkin tyttöystäväksi,aloimme seurustelemaan ,kaikki oli jo paljon paremmin.

Sitten eräänä päivänä näin facebookissa erään kundin ,joka oli aivan identtisen näköinen ex-rakkaani kanssa, hölmönä jotenkin vaan "ihastuin"häneen heti ja aloin lähettää hänelle viestejä ,ja hän vastasi. Siitä meni vähän aikaa ja jo tämä mies seisoi olohuoneessani kun samaan aikaan pihalla yritin selittää poikaystävälleni(jota en oikeasti rakastanut)että tämä oli nyt tässä, ja jatkan eteenpäin ilman häntä. Hänen sydämensä murtui silmieni edessä, hän valahti maahan ja itki. Ja sitten lähti.. Jatkoin elämääni tämän "kaksoisolennon"kanssa ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä, Olinhan jo paljon paremmassa kunnossa. Mutta sitten vuoden jälkeen kyllästyin häneen ja hänen ärsyttävään perheeseensä.
Ja taas kerroin, että hei, nyt tämä oli tässä.Hänkin itki. Ja kylmänä jatkoin elämääni, ottamatta ikinä enää yhteyttä...

Sitten siitä parin kuukauden päästä istuin eräässä ravintolassa ,juomassa teetä, ajatuksissani ja iltalehteä lukiessani ,Kun ravintolan työntekijä katsoi minua tiskin takaa, niin ...lempeästi...Hän pyysi minut istumaan lähemmäs, ja menin..Ravintolassa ei ollut muita silloin. Juttelimme jonkun aikaa, kun hän varoittamatta otti kädestäni kiinni ja suuteli intohimoisesti !! En ollut ikinä kokenut sellaista. Noh..Siitä sitten alkoi taas uusi suhde. Seksi oli jotain niin mahtavaa. Tapailin tätä miestä ,ja jonkun ajan jälkeen hän tunnusti olevansa naimisissa. Vai tämmönen casa nova!!- ajattelin vihaisena. Mutta hän kuitenkin selitti että ei rakasta vaimoaan ja että suhde on ihan kuollut ja vetelee viimeisiään. Noh, olin ihan hurmiossa hänestä joten odotin että hän eroaisi niinkuin lupasi. Siitä on kohta kolme vuotta, ja edelleen odotan. Surkeaa, säälittävää ,varmasti ajattelette..Mutta mielummin odotin, kuin olin yksin. Yksinäisyys on jotain niin kamalaa ja vältän sitä kaikin keinoin.

Tämä mies on myös väkivaltainen ja hakannut mut sairaalaan kaksi kertaa. Arvet muistona päässä ym. Ja kaksi keskenmenoa ja yksi kivulias abortti. Nyt melkeen kolmen vuoden "suhteen"jälkeen ,Olen taas alkanut ikävöimään ensimmäistä rakastani kovasti.

En tiedä miten elämäni tästä jatkuu, Luultavasti jätän tämän casanovan ja olen oikeasti YKSIN jonkun aikaa....Tarinan opetus ja neuvoni muille on tässä : Jos joku joskus särkee sydämesi, Älä missään nimessä tee sitä samaa muille!! Älä jatka sitä domino-efektiä! Ja Hoida itsesi OIKEASTI kuntoon ennen kuin hyppäät uusiin suhteisiin !! Ja hanki hyviä ystäviä ,niin ei tarvitse yksin kaikkea kelata sekä toimiva ehkäisy. Ei muuta tällä erää. Tarina jatkuu.. toivottavasti edes joku ottaa neuvooni todesta .. 🌻🙂🌻