Hei E.V.
Aloitan itse uuden viestiketjun, ja jos haluat voimme jatkaa keskusteluamme täällä.
Mieheni soitti juuri olleensa pahassa autokolarissa sulottarensa ja hänen pienen poikansa kanssa, joten olen itsekin hiukan shokissa ja saatan kirjoitella läpiä päähäni. He ovat läheisessä sairaalassa, mutta mieheni ei kaiketi ole myöskään pahemmin loukkaantunut, naarmuilla selvinnyt. En kuitenkaan saa luonnoltani mentyä katsomaan, sillä en siedä nähdä silmissäni hänen sulotartaan. Laitoin juuri viime viikolla hänelle viestiä, etten halua enää koskaan kuulla hänestä yhtään mitään… mutta kaiketi minulla ei ole sitä huvia eikä oikeutta.
Nytkin mieheni lähti bussiasemalle päin ja hänen piti lähteä bussilla kaverinsa luo pariksi päiväksi… että oli taas kuin olisi puukosta saanut, sillä mistä helvetistä se mamma taas ehti väliin??? Surkeinta kaikessa on sekin, että en ole koskaan ollut niin kova kuin tänään hänen lähtiessä matkalle. Olemme aina sopineet riitamme ennen matkalle lähtöä, varsinkin kun tiedän, että hänellä on trauma oman äitinsä kuolemaa edeltäneistä riidoista jotka jäivät sopimatta. Joten meillä on ollut tapana aina antaa jonkinlainen ”synninpäästö” toinen toisillemme ennen matkustamista. Tänään olin kuitenkin niin tuskaa täynnä, että halusin hänen vain jättävän minut rauhaan itsekseni tuskaani itkemään. Hän vielä mainitsi lähtiessään jotain, ettenkö tule edes hyvästelemään, eihän koskaan tiedä mitä sattuu… Noh, en ole sitä tyyppiä, että kuolemaa sillä tavalla pelkäisin. Enkä osaa ajatella tässä tilanteessa, että kuolema satuttaisi minua enempää kuin tämänhetkinen elämä. Mutta ei voisi enempää satuttaa, että TAAS sen muijan piti olla leikissä mukana… ensin ajattelin mieheni olleen jo bussimatkalla kun hän soitti… se olisi ollut miljoona kertaa siedettävämpi ajatus!!!! Sinä ehkä tämän ymmärrät, koska koet samaa nöyryytystä päivästä ja vuodesta toiseen.
Olin juuri ajatellut kysymystäsi siitä, että jos sinulla on täydellinen vaimo, mutta hänellä on iso iso ongelma, pitääkö sitä kestää. Minä vastaisin, että sitä ei pidä kestää, ellei sinulla ole keinoja suojata itseäsi ja antaa hänelle tukea ja apua ongelmaansa. Tähän tulokseen on tullut nimimerkki itsekin kokeillut 🙂 Juuri tänään meillä oli niin repivä keskustelu aamulla. Olen ollut niin satutettu, että olin kiveäkin kovempi hänen lähentely-yrityksilleen. Sinulla ja minullahan on tämä ”ongelma”, mistä toiset joutuvat vain haaveilemaan, että olemme puolisoidemme kanssa läheisiä… mikä on ihan hirveän raskasta silloin, kun haluaisi omaa tilaa möllöttää tuskaansa pois. Mieheni kuitenkin puhui mielestäni hänen omien ongelmien avainkysymyksestä, hänellä on täysi paniikki päällä ja paniikkinappula pohjassa. Ja se on jäänyt päälle hänen äitinsä kuoleman yhteydessä, kun nuoren pojan elämä suistui sitämyöten raiteiltaan ja kaikki läheiset hylkäsivät. Olen aina ajatellut, että se oli hänen elämänsä taitekohta, sillä jollakin tavalla se on hänet niin pahoin traumatisoinut. Ja olen aina epäillyt, että hurmurina hän etsii yhä uudestaan ja uudestaan sitä äidin helmaa, turvaa ja rakkautta. Sitä turvaa mitä hän sanoo kokevansa minun kanssani, mutta kun välimme ovat menneet niin pahaan jamaan, minun lähtöpuheeni vievät hänet pois tolaltaan. Sillä olen murskaamassa hänen ”turvaansa”. Olen hänelle se ”äiti”. Ironista kaikessa on se, että hän eheytti minua monta vuotta suhteemme alkuvaiheessa. Olin niin rikkinäinen kuin vaan voi ihminen olla. Hänen rakkautensa sai minut ensimmäisen kerran elämässäni puhkeamaan kukkaan, kukoistamaan ihmisenä ja naisena. Siksi koen ihmisenä olevani hänelle velkaa, antamaan anteeksi hyvinkin paljon, koska koen hänen pelastaneen minut silkalta itsetuholta. Elämäntapani niihin aikoihin oli täysin itsetuhoista, mieleltään sairaan alkoholistin kanssa eläminen oli vienyt minut aivan pohjille kuten olen muissa ketjuissa jo kertonutkin. Joten ironista on se, että mieheni on rikkomassa sen mitä itse sai työllä ja tuskalla rakennettua vuosien saatossa, eli minun uskoni omaan arvooni naisena ja ihmisenä 😟
Joten vastaus kysymykseesi: jos luulet hahmottavasi, miten vaimosi tuskaa voisit purkaa ja hänen minuuttaan eheyttää, ei ole poissuljettu vaihtoehto että häntä tuet. Mutta sitten sinun pitää harkita sekin, missä menee raja toisen tukemisella ja omalla hyvinvoinnillasi. Ehkä voisitkin auttaa häntä paremmin olematta hänen puolisonsa… en tiedä. En kuitenkaan näe järkevänä, että jatkat moisessa ryöpytyksessä, ellei MIKÄÄN muutu. No niin, näitä kuitenkin olin miettimässä ennen kuin sain kuulla kolarista.
Voimia sinulle E.V.
Hei, Veit taas varpaat suustani vai miten se nyt menikään... Puolison valinta on minutakin se elämän tärkein päätös ja siihen päätökseen käytetään yleensä vähemmän järkeä, kuin vaikkapa auton hankintaan. Minä en käyttänyt järkeä ollenkaan, menin vain tunteeni mukaan. Onko ihme, että epäonnistuin?
Olen nyt vähän järkyttyneessä tilassa, kun vaimoni kippasi eilen minun ja edesmenneen isänsä päälle kaikki syyt pettämisistään. Oli kehitellyt teorian, jonka mukaan hän oli uhri ja me syyllisiä. En ole niinkään järkyttynyt näistä puheista, vaan siitä miten olen voinut elää noin sairaan ihmisen kanssa kymmenet vuodet. Olen kuullut ennenkin ja itsekin todennut, että pettäjä etsii jostain syyllisen tekoihinsa ja ei ota vastuuta teoistaan. Kun sen taas kuulee uunituoreena vaimonsa suusta kaiken jälkeen, tuntuu todella surrealistiselta ja mielipuoliselta. Hän oli ajatuksissaan puhdistanut itsensä kaikesta, tuntui ajattelevan lämmöllä itseään ja teot ovat ainakin nyt täysin hänen ulkopuolellaan: Minä olen syyllinen kaikkeen ja hänen isänsä, kun lähti aikanaan merille ja pois kotoa.
En tiedä syyllistääkö miehesi sinua kuinka paljon, mutta täällä meillä on kyllä selvät sävelet. Ei se minuun vaikuta muuta kuin mielialaani. Ajatuksissa olen jo selvillä vesillä, vaikka olin vuosikymmenet vaimoni manipulaoitavissa ja ohjattavissa. Minusta meidän tulee ottaa vastuu teoistamme nytkin, kun olemme eroaikeissa ja suunnattava kohti ehjää elämää. Siihen kuuluu todennäköisesti näistä sairaista kuvioista irti repäiseminen ja sitten pikkuhiljaa arpeutuminen ja paraneminen. Eikös se haavakin lähde pohjalta paranemaan? Voisiko se tarkoittaa sitä, mitä puhuit tuosta puolison valinnasta ja katsomisesta taaksepäin elämääsi? Voisiko se olla juuri tuota kertomaasi aiemman elämän ymmärtämistä, ja syiden ja seurausten avointa tarkastelua? Tarkoitan tällä sitä, että uskalletaan katsoa myös omia virheitä silmästä silmään ja tunnustaa jopa oma pahuutemme.
Kun vaimoni etsii kaikkiin tekoihinsa syylliset muualta, hän samalla tekee mahdottomaksi sairautensa paranemisen. Eikö AA kerhonkin sääntöihin kuulu esitellä itsensä: Minä anonyymi alkoholisti. Jos et tunnusta sairauttasi, et voi siitä parantua. Minulle terapeutti sanoi, että narsistin on lähes mahdotonta parantua koskaan. Miten ja miksi pitäisi elämänsä suuntaa muuttaa, jos muut ovat tekoihin syyllisiä?
Jaksellaan ja katsotaan päivä kerrallaan ja yritetään valita elämä valintoja järjellä ja sydämellä. Oletkos muuten huomannut näitä palstoja lukiessasi, että ihmisten ongelmat ovat kummasti samanlaisia kuin meillä? Me ollaan valitettavasti tässä elämänkoulussa vain niitä yläluokkalaisia, huijatuksi tulemisen korkeamman loppututkinnon suorittaneita.😮 Siellä on taas uusissa otsikoissa kuin meidän elämämme tarinan palasia. Uudestaan ja uudestaan ihan sama kuvio: puoliso jää pettämisestä kiinni ja tuskainen petetty on vihdoin löytänyt Tukinetin ja kirjoittaa kipeää elämäänsä. Näyttää siltä, että KOSKAAN ei pettäjä tarvitse tukea. Missä on ihmisten omatunto, joka kolkuttaisi pettämisen jälkeen niin, että elämä kävisi mahdottomaksi, jos ei kerro?
Hei, EV!
"Olen nyt vähän järkyttyneessä tilassa, kun vaimoni kippasi eilen minun ja edesmenneen isänsä päälle kaikki syyt pettämisistään. Oli kehitellyt teorian, jonka mukaan hän oli uhri ja me syyllisiä".
Olen jvr. seuraillut tätä viestiketjua ja nyt pysähdyin tuon lauseen kohdalla miettimään erästä asiaa. Onko vaimosi kokenut olleensa hyväksikäytön uhri? Miksi hän syyttää edesmennyttä isäänsä, onko isä kohdellut lastaan loukkaavasti?
Hei E.V.
Olet oikeassa, meillä on selvästi korkeakoulututkinto takana tässä koulussa... ellei peräti jatkotutkinto...
Mä en enää edes viitsi lukea noita pettämisjuttuja, sillä eihän ensikertalaisille voi sanoa suoraan, että lähde lätkimään... aina pettäjillä on hyvä syy takanaan... eilen juuri kysyin ystäväni mielipidettä, hänkin kun kuuluu petettyihin, että voiko ihminen rakastua vasten tahtoaan, aivan kuin vahingossa... ei hänkään ollut sitä mieltä. Minusta kyse on sitoutumisesta... en ole osannut pettää kumpaakaan tapausta, vaikka päähän on ottanut kuinka... koska olen lupautunut olemaan puolisko ja niin kauan kuin sitä olen, en ole mitään muuta... onko tämä nyt sitten taas niitä never say never juttuja...
Onhan se hupaisaa, että voi tuolla tavalla tehdä itsestään täysin syyttömän, mutta tämähän kuuluu taudin kuvaan. Olen nyt katsellut kahta samanlaista sairasta 20 vuoden ajan, joten tiedän, kuinka syyllinen on aina jossain muualla... nämä ihmiset ovat virheettömiä suuren osan ajasta. Ja me idiootit puolisot olemme niitä maan matosia joita talloa sopii 😉
Mutta mutta, voinhan mäkin sanoa, että minua ei rakastettu lapsena. Pidin aina perhettäni normaalina, mutta jotain jossain on ollut vinksallaan, etten ole koskaan tuntenut olevani rakastettu... ja sitten koin ensimmäisen kerran olevani rakastettu vasta nykyisen mieheni kanssa. Vaan ei tämmöisillä perusteilla voi ketään alkaa syyttelemään. Perheeni ei pystynyt osoittamaan minulle rakkautta, eikä osa halunnut, mutta MINÄ ITSE OLEN VASTUUSSA SIITÄ, MITÄ PÄÄTÖKSIÄ ELÄMÄNI VARRELLA TEEN!!! En voi syyttää perhettäni siitä, että olen valinnut väärät puoliskot itselleni...
Aivan oikein sanoit, että taudin kuvaan kuuluu kaikenlainen vastuun pakeneminen. Ja kyllä tässäkin taudissa pitää itse ymmärtää, että on sairas, jos parantua haluaa, aivan kuten AAssa. Muuten ei ole mitään toivoa.
Kerron sinulle mitä meillä tapahtui lauantaina...mieheni oli lähtenyt tavallista aiemmin töihin... joten oletin hänen tapaavan heitukkaansa... hetken päästä sain omituisen tekstarin typykältä... ensiksi en ymmärtänyt yhtään mitään... mutta sitten sain AHAA-ELÄMYKSEN... en olekaan hullu vaan epäilykseni lauantaipäivistä ovat osuneet JÄLLEEN KERRAN oikeaan. Typykkä tuli paljastaneeksi, että itse asiassa hän on ollut kolmena päivänä viikossa mieheni oppilaana... plus kaksi yötä per viikko... plus yölliset chatit netin kautta...plus puhelut ja tekstarit... plus muut ex tempore tapaamiset... ja raukka valitti, että on kyllästynyt odottamaan ko. miestä... ja haluaa tehdä lopun tarinalle siitä syystä, vaikka on AIVAN HULLUNA HÄNEEN 😀 Minusta se oli erittäin hupaisaa, ja teki mieleni koiranleukailla ja vastata, että sinä olet viettänyt kosolti enemmän aikaa mieheni kanssa kuin minä itse per viikko ja vielä valitat... olen odottanut vuosia, että nk. mieheni alkaisi leikkiä miestä eikä vapaata sinkkua... saati sitten hänen ensimmäinen vaimonsa joka on kärsinyt 20 vuotta lapsineen päivineen miehestä, josta ei ole muuta tukea kuin suoraa huutoa silloin tällöin puhelimessa 😀 Joten teki mieli laittaa typykälle viesti, että tervetuloa joukkoon tummaan 😮 vaan ajattelin tällä kertaa olla viisaampi.
Sittemmin iltapäivällä mieheni oli juttelemassa kaverinsa kanssa puhelimitse, kun ovikello alkoi soida. En koskaan vastaa ovikelloon, ellen odota ketään, joten usutin hänet vastaamaan, kun ovella oli joku sitkeä tapaus... mieheni meni alas harmissaan ja kun nostin luurin, kuulin typykän kiihtyneen äänen...meni puolisen tuntia, mieheni palasi tuohtuneena, ja minä yritin olla aivan pokkana ja rauhallisena, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, sillä en halunnut kuulla taas uutta typerää peitetarinaa... satujahan olen jo kuullut tarpeeksi...
Rahallisestikin olen hirttäytymässä taas kiinni, sillä muuttoni ei ole tulossa tarpeeksi pian... mutta en voi kuin yrittää pitää hermoni kurissa, mikä ei totisesti ole helppoa... ja mieheni epäilee koko ajan jotain... jotain kuitenkin on jo järjestynyt kämppien suhteen joten en voi kuin elää hetken kerrallaan toivoen, että torstaina voin ottaa jalat vihdoin alleni 🙂🌻🙂🌻 ja ruokarahat ja kämppärahat joudun näillä näkymin taas lainaamaan joltakin... ensi alkuun... mutta paluuta ei ole kun ei tätäkään enää jaksa. On aivan sietämätöntä yrittää kestää sellaisen ihmisen lähentelyä, jota itse asiassa vihaa... mutta kun pitää yrittää peilata, että edes jotain on ihan normaalia vaikka kuinka pistäisi vihaksi...
Joten pitelehän vaan E.V. peukkuja ja varpaitakin pystyssä, että kestän nämä viimeiset päivät tätä hermosotaa menettämättä malttiani
Hei, vastaan sinulle "Kevät 2007" lyhyeen, mutta merkittävään viestiin ensiksi: Terapeuttini epäili vaimoani hyväksikäytetyn lapsuudessa. Hänen käytöksessään on tekijöitä, jotka eivät ilmeisesti muuten olisi mahdollisia. Kysyin suoraan tätä vaimoltani, mutta hän ei sitä myönnä. Ainoastaan sen, että isä ajoi humalassa häntä takaa lapsena ja oli väkivaltainen. Miten ottaa selvän tuosta, kun vaimo osaa valehtelun jalon taidon.
Mitä mieltä olette tästä, kuulostaako uskottavalta? vaimoni on kehittänyt selkeän polun elämäänsä lapsuudesta lähtien ja sanoo kaiken johtuvan näistä tekijöistä:
- "lapsuudessa isä oli väkivaltainen, en saanut turvaa"
- seurustelumme aluissa olin puhunut yhdestä ainoasta tyttöystävästäni mitä minulla oli koskaan ollut ja olin sanonut seurustelleeni hänen kanssaan naimisiinmenotarkoituksessa, kunnes tyttö oli jättänyt minut. (todellisuudessa olin vain pitänyt kädestä yhtä tyttöä muutaman kerran, se tuntui silloin ujosta pojasta jo naimisiinmenoseurustelulta 😮). "Tämän puheen vuoksi varmaan petin, kun en saanut turvaa sinusta".
- samantyylisiä syitä pettämiseen tähan päivään asti, aina vika minussa tai puheissani.
Selvyyden vuoski on hyvä todeta, että ennen minua hänellä oli ollut yli 20 poikakaveria parin vuoden aikana ja oli pettänyt heitäkin, oli monen kanssa samaan aikaan.
Tällaisen syyn ja itse asiassa oikeutuksen hakeminen pettämiselle minusta ja hänen isästään tuntuu aika oudolle, jaksatteko vastata ja kertoa mielipiteenne - asia on minulle tärkeä?
Jokujossakin, tilanteesi kuulostaa todella herkälle ja toivon kaiken menevän hyvim. Pidän sinulle todella peukkuja täällä ja olet todella ansainnut parempaa kohtelua. Tuollaista ei tarvitse kenenkään sietää ja tilanne ei ole korjaantunut pitkään aikaan. Tunnet itse parhaiten, milloin lähdön aika on ja tee silloin rohkeasti sydämesi päätös. Tuo mitä kerroit, kuulosti kyllä sellaiselta sekoilulta miehesi osalta, että se kertoo paljon tilanteen vakavuudesta ja hänen uskollisuuden asteestaan. Voimia sinulle!🙂👍
Hei E.V,
"Terapeuttini epäili vaimoani hyväksikäytetyn lapsuudessa. Hänen käytöksessään on tekijöitä, jotka eivät ilmeisesti muuten olisi mahdollisia. Kysyin suoraan tätä vaimoltani, mutta hän ei sitä myönnä".
Ehkä vaimosi on kokenut lapsuuden hyväksikäytön niin järkyttävänä, että hänellä ei ole niistä mitään muistikuvia. Näin kävi minulle. Muistikuvat alkoivat vyöryä tajuntaani n. 50 vuoden jälkeen tapahtuneesta. Olin täysin dissosioinut koko kammottavan asian.
Aluksi en ollut itsekään uskoa itseäni, vaan pelkäsin menettäneeni järkeni ja luulin omia ajatuksiani harhoiksi. Myöhemmin olen kuitenkin saanut vahvistuksen tapahtuneelle toiselta henkilöltä. Hyväksikäyttäjäni on kuollut jo 20 vuotta sitten.
Tämä kaikki on ollut suoraan sanottuna helvetillistä. Käyn terapiassa, aloitin lääkityksen ahdistukseeni, sain tukihenkilön Suomen Delfins ry:n kautta, olen lukenut asiaan liittyvää kirjallisuutta ym. ym.
Olen aiemmin käynyt samalla terapeutilla kuin nytkin, tosin työpaikkakiusaamisen ja vaikean elämäntilanteen takia ja hän sanoi, että jo silloin epäili hyväksikäyttöasiaa, mutta ei tullut kysyneeksi. Olisin ehkä silloin asian kieltänyt, koska muistikuvia ei ollut.
Olen "ajautunut" muutaman kerran avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin.
En ole osannut analysoida, miksi olen näin toiminut. Syyllisyys on ollut valtavaa, en kuitenkaan ole syyttänyt muita kuin itseäni.
Rakastan miestäni syvästi edelleen 35-vuotisen avioliiton jälkeen. Nyt kun lapset ovat maailmalla ja käyn tätä omaa toipumisprosessiani, olemme entisestään lähentyneet.
Toivon sydämestäni, että löydätte ongelmiinne ratkaisun. Joskus se vaatii paljon kummaltakin osapuolelta. Mikäli vaimollasi on loukattu lapsuus, hänkin tarvitsee apua. Itse en olisi selvinnyt ilman asiantuntevaa ammattiapua.
Voimia teille kummallekin, mitä sitten ikinä jouduttekaan kohtaamaan. 🙂🌻
Hei E.V.
Älä nyt sitten tuollaisien lorujen perään usko. Siis en sitä kiellä, etteikö vaimosi olisi voinut olla hyväksikäytetty lapsena tai etteikö voisi olla niin, ettei hän tunne olevansa turvassa kenenkään kanssa. Siihen teoriaan olen itse päätynyt, että nämä tällaiset veitikat hakevat turvaa turvattomuuteensa sekoilemalla sylistä toiseen. Huijaten kaikkein eniten itseään. Mutta MIKÄÄN, toistan MIKÄÄN ei anna kenellekään perustetta kohdella ketään nurjasti. Johan tämä maailma olisi yksi helvetti jos kaikki vääryyttä kokeneet laittaisivat vahingon kiertämään... Enkä kiellä sitäkään, etteikö vaimosi olisi terapian tarpeessa. Mutta oli hänen taustansa aivan mikä tahansa, se ei oikeuta häntä kohtelemaan sinua kaltoin. Tai ketään muutakaan.
Ajattele nyt jos kaikki sodan kokeneet esimerkiksi maailmassa alkaisivat lietsoa vihaa... ja niitäkin löytyy aivan liiaksi jotka vetoavat tällaisiin tekosyihin voidakseen oikeuttaa kieroutuneen käytöksensä. Mutta se ei ole oikein. Ei ole oikein etsiä mitään tekosyitä sille, että saa toiselle tehdä pahaa. Ne ovat siis vain tekosyitä. Enkä ollenkaan kiellä, etteikö vaimosi saattaisi olla täysin sisäisesti vammautunut jostakin lapsuudenkokemuksesta, josta hän ei ole tähän päivään päässyt kasvamaan yli, koska ei ole siihen uskaltautunut. Kipu kasvun tiellä pelottaa meitä aina, eikä ole helppoa antautua tuskalle. Joten en syytä häntä siinä mielessä, ymmärrän, etteivät nämä sairaat ihmiset uskalla hakea apua ja katsoa ongelmiaan silmästä silmään. Eivät sellaiset päätökset ole helppoja.
Ajattele nyt kuinka vaikea päätös mulle on ollut pelkästään avun pyytäminen ystäviltäni... on pitänyt osoittaa, että omat voimat ovat seis, että olen heikko ja haavoittuva vaikka olen teitä kaikkia tukenut ja pitänyt pystyssä vuosia leikkien vahvaa pilaria... mutta kun ei enää jaksa, ei voi näytellä jaksavansa... on pakko avautua ja turvautua vahvempien apuun... mieti tätä taustaa vasten miten vaikeaa vaimollesi tai kenelle muulle tahansa vaikeasti vinoutuneelle ihmiselle on lähteä hakemaan apua... juoruilu... pahansuopaisuus... loukkaavat sanat... kasvojen menettäminen... ei se ole helppoa kohdata kenellekään.
Hei Kevät 2007 ja Jokujossakin ja myös teille hiljaisille tämän palstan seuraajille! Nyt sanoit Kevät 2007 jotain sellaista, joka pysäyttää veret ainakin minulta. "minulla ei ollut hyväksikäytöstä muistikuvaa ja en olisi myöntänyt aiemmin hyväksikäyttöä". Onko tässä vastaus mieltäni askarruttavaan kysymykseen?? Miksi vaimoni ei myönnä hyväksikäyttöä eikä muista? Vastasitko jo nyt koko kysymykseen. Selväentävänä asiana kerrron, että vaimoni käytöksessä on ollut ennen tapaamistani asioita, jotka eivät selity hänen kertomallaan elämän historialla. Hän on tehnyt täysin mahdottomia asioita sen historian valossa, minkä hän on kertonut minulle. Hän ei olisi osannut ja voinut tehdä niitä juttuja ilman hyväksikäyttöä - näin sanoi terapeuttini, joka on lisäksi erikoistunut seksuaalaliterapiaan. Jos sinulta oli hävinnyt mielestä nuo tapahtumat, on melko selvää, että vaimoni on valikoivasti unohtanut oman hyväksikäyttönsä. Miten sinulle tuli mieleen nuo kertomasi asiat? Pystyykö ihminen tahallaan painamaan unohduksiin epämiellyttäviä asioita? Vaimnollani on "muistikatkoja" taktisesti hänen kannaltaan hyvissä paikoissa, jotta ei tarvitse kertoa mitä todellisuudessa on touhunnut rakastajiensa kanssa. "Menin sinne käsi kädessä, mutta en muista mitä siellä tein"-tyyliin.
Jokujossakin, olet oikeassa, että mikään ei oikeuta meitä kostamaan kokemaamme. Nämä asiat vain selvittävät sen, miten joku, kuten vaimoni kovettuu noin piinkovaksi hyväksikäyttäjäksi itse ja lähtee yrittämään elämän pituista rikosta aviopuolisoaan vastaan, kuten minun kansssani vaimoni yritti. Omaatuntoa ei ole lainkaan. Kostaako hän koko miessukupuolelle kokemansa nöyryytyksen? Käyttääkö hän yhden yön suhteita kokemansa nöyryytyksen maksamiseen takaisin, yhtä kylmästi ja tunteettomasti leikkii heidän tunteillaan kuin se joka teki väkivaltaa hänelle? Tämä on kaikki spekulaatiota, kun parempaa tietoa ei ole. On vain käynyt niin ennenkin, että nämä spekulaatiot ovat osittautuneet todeksi. Olen pitänyt ajatuksistani ja pohdinnoistani päiväkirjaa ja käsittämättömän monet epäilyni ovat osoittautuneet myöhemmin todeksi. Taitaa olla niin, että jos joku merkki viittaa pettämiseen, sieltä se viimein löytyy hyvin peiteltynä, kun aikaa kuluu.
Minun ääliömäinen takertumiseni tällaiseen ihmiseen nuorena ja kiinni pysyminen tänne asti on juttu sinänsä. Sitä ihmetteli terapeuttinikin. Moni teistä ihmettelee, että tuo äijä ei voi olla terve, kun ei ole lähtenyt jo vuosia sitten. Olen itse samaa mieltä nyt, kun järki on alkanut hitusen toimia. Pitää kuitenkin muistaa, että vaimoni on ammattimaisesti hämännyt minua ja jäi suorasta pettämisestä avioliitossa vasta nyt kunnolla kiinni. Käytti minun hyväuskoisuuttani hyväksi kymmenet vuodet. Uskonto on hyvä lannevaate....😀
Jokujossakin: Peukkuni osoittavat taivaalle puolestasi juuri nyt!🙂👍🙂👍🙂👍
Ajattelinkin jo eilen vastatessani tähän viestiketjuun, että otan tietoisesti riskin laittamalla persoonani peliin esimerkilläni omasta elämäntilanteesta. En kuitenkaan osannut olla siinä mielessä ihan realisti, että olisin varautunut siihen, kuinka jonkun toisen kommentit saattavat satuttaa. 😭 En pidä itseäni, eikä myöskään terapeuttini mitenkään kieroutuneena. Pitäisi kertoa aika paljon enemmän, josko sittenkään kukaan ymmärtäisi. Ainoastaan sellainen ihminen, jolla on omakohtaisia kokemuksia hyväksikäytöstä ja siitä kuinka monissa asioissa se lapsen loukattu koskemattomuus kulkee mukana koko elämän ajan, vaikuttaen erilaisissa elämäntilanteissa, saattaa ymmärtää.
Meitä loukattuja on paljon, meidän pitää muistaa se totuus, että yksikään lapsi ei pyydä tulla hyväksikäytetyksi, vaan on aina uhri.
Toin omia ajatuksia tänne siksi, että ne saattavat kuitenkin jollekin avata uuden näkökulman omien ongelmien ratkaisuissa.
Elämä jatkuu - niin myös täällä ja omassa toipumisprosessissani.
Hei E.V
Esitit muutaman kysymyksen, yritän vastata.
Ymmärrän hyvin, että koet asiat veret seisauttavana asiana, niin minäkin koin omani. Olin shokissa useamman päivän viime pääsiäisen aikaan, kun muistikuvat alkoivat tulla tajuntaani. Välillä uskoin, välillä en, sanon suoraan, niin suurta tuskaa en ole koskaan tuntenut.
Kaikki alkoi oikeastaan jo aiemmin Kelan kuntoutuskurssilla, jossa työmenettelmänä käytettiin psykodraamaa. Eräässä draamassa en millään pystynyt menemään sellaisen henkilön rooliin, joka myöhemmin osoittautui hyväksikäyttäjäkseni. Ohjaajatkaan eivät puuttuneet purkutilanteessa tähän asiaan, vaikka sitä pyysin. Silloin ajattelin, että tästä minä vielä otan selvää, miksi minulle kävi näin.
Kuntoutuksen jälkeen menin terapeutilleni ja sitten vain sattui erilaisia asioita, kuten, että eräs mies työpaikalla yritti lähennellä ja reagoin siihen tilanteeseen erittäin voimakkaasti. Yksi asia johti toiseen ja muistikuvia alkoi tulla myöskin kun terapeuttini osasi tehdä oikeanlaisia provosoivia kysymyksiä. Pitkä stoori, mutta näin lyhykäisyydessään.
Kaiken lapsuudessa tapahtuneen pahuuden ja julmuuden unohtaminen on ollut minun pelastukseni, näin ovat viisaammat kertoneet.
Näistä asioista on saatavissa paljon erilaista kirjallisuutta, johon kannattaa perehtyä.
Huomaan, että moni tälläkin palstalla tuomitsee - se on surullista.
Itse en hae menneisyydelläni mitään oikeutusta teoilleni, en odota edes myötätuntoa elämäntilanteelleni. Ymmärrän, että nämä ovat vaikeita asioita ja paljon varmasti tapahtuu avioeroja juuri näistä syistä.
Siksi olenkin onnellinen, että olen saanut "tyhjentää kaikki luurangot omasta kaapistani". Asiantuntevan ammattiavun turvin olen luottavainen omaan selviytymiseeni ja avioliitossamme voimme kunnioittaa ja rakastaa toisiamme menneisyydestäni huolimatta.
Pienin askelin parempaan huomiseen!
Hei, Kevät 2007. Olen sinulle kiitollinen, että kerroit tällaisten asioiden voivan painua unohduksiin. Toit henkilökohtaisista kokemusksistasi uutta valoa minulle ja ehkä jollekin muulle saman tapaisista asioista kärsivälle. Juuri tätä varten vertaistuki on ja kohtalotoverien tuki voi auttaa jopa ammattilaisten sanoja enemmän. Avasit minulle uusia näköaloja asiaan ja pääsen taas todennäköisesti eteenpäin vaikeassa toipumisprosessissani minäkin. Olen pahoillani, jos valitsin innoissani sananai tökerösti, mutta kerroin vain ja ainoastaan vaimostani ja jos olet lukenut näitä minun viestiketjujani laajemmin, tiedät että hänen käytöksensä on ollut sairasta teinivuosista asti. Mikä tämän on aiheuttanut sitä tuskin varmuudella tietää kukaan. Kiitollisuudella EV.
Hei Kevät2007,
Riskihän on aina olemassa, että loukkaamme toisiamme huomaamattamme... täälläkin, vaikka täällä asiassa yleensä pysytäänkin. Sitäpaitsi en usko että E.V. tai minä puhuttiin sinun kieroutumisestasi, puhuimme lähinnä omista puolisoistamme ja kuinka koemme heidän sairaan käytöksensä. Mutta hyvä että ilmaisit tunteesi ja loukatuksi tulemisen. Sitäpaitsi minä luulen, ettet ole lukenut ketjuamme läpi, sillä meidän puolisojemme ongelmat ovat todella vaikeita ja pitkälle menneitä eikä jäljellä tunnu olevan toivoa hitustakaan terveemmästä elämästä.
Kyllä E.V. hyvinkin voi olla, että vaimosi kostaa koko miessukupuolelle kokemaansa vääryyttä. Sinun vain ei olisi pitänyt osua tielle ☹️ Minäkin olen ihmetellyt sitä, miten ihmiset vasta vuosikymmenien päästä muistavat hyväksikäyttötapahtumia. Uskomatonta kuinka ihminen itseään suojellakseen voi painaa asioita unohduksiin. Mutta itselleni tapahtui hiukan samaa, olen edellisen suhteeni yrittänyt kaikin puolin jättää unholaan. Silti vain jokin aika sitten satuin lukemaan erään naisen tarinaa narsistin kanssa elämisestä. Olin "unohtanut" miltä se kaikki tuntui silloin. Yks kaks kaikki välähti mieleeni takaisin ja muistikuvat tulvivat kauhunomaisina...minulle väkivallan kanssa eläneenä yhden vuosikymmenen verran on myös jäänyt valtavia haavoja. Joten voin vain kuvitella, kuinka kipeitä haavat ovat silloin kun on joutunut lapsena jonkun uhriksi!!! Minä en esimerkiksi exäni jälkeen pysty katsomaan väkivaltaisia elokuvia, eikä mitään mikä viittaa seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai raiskaukseen tai pahoinpitelyyn. Tunnen itseni jopa fyysisesti pahoinvoivaksi, kun mieheni usein katsoo sellaisia mielestäni sairaita filmejä. Sanonkin aina, että pitääkö siitä vielä maksaa, että joku tekee rahaa fiktiivisillä sairailla tapahtumilla, jotka joillekin toisille ovat tosielämää!!!
Jossain vaiheessa lueskellessani hyväksikäytettyjen tekstejä aloin jo epäillä olisiko itselleni tapahtunut jotain sellaista lapsena, kun koen kaiken seksuaaliseen väärinkäyttöön liittyvän erittäin ahdistavana. Mutta minulla ei ole kerta kaikkiaan minkäänlaista mielikuvaa mistään sellaisesta. Eilen illalla seurasin yhtä sarjaa, ja järkytykseni siinä alettiin puhua ilotyttöjen elämästä. Kun olen tottunut sarjaa katsomaan, ja se on yleensä hyvin elämänmyönteinen ja positiivinen, katsoin eilenkin loppuun asti, mutta väkivaltaiset kohtaukset minun piti välttää vaihtamalla siksi aikaa kanavaa. Kuulostaako hullulta E.V.?
Mutta minusta ei ainakaan Suomessa ole enää niin vaikeaa päästä hakemaan apua, jos on ollut lapsena hyväksikäytetty. Kun kuulin ensimmäisen tositarinan omakohtaisesti eräältä tuntemaltani naiselta, hän puhui juuri siitä yksinäisyydestä, kun ei mistään voinut saada tukea vuosikymmeniin. Nyt tiedän olevan monenlaisia tukiryhmiä, joissa asioista voi puhua eikä tarvitse enää vaieta. En tiedä auttaako se sinua E.V. yhtään pohdinnoissasi, mutta kerron lyhykäisesti tuon tarinan. Se minusta osoittaa järkyttävällä tavalla, kuinka paha ketjuuntuu ihmisen elämässä, eli hyväksikäyttö jatkuu myöhemmin.
Tämä nainen oli ollut veljensä hyväksikäytön uhri lapsena. Eikä siinä vielä ollut kylliksi, hän tuli sen seurauksena teinityttönä raskaaksi. Vanhemmat eivät kaiketi hyväksyneet aborttia, vaan omivat hänen lapsensa, ja uskottelivat kaikille, että se oli heidän omansa. Eli tämä nainen menetti oman asemansa ja oikeutensa äitinä. Sittemmin hän meni naimisiin miehen kanssa, joka oli alkoholisti ja pahoinpiteli häntä niin pahoin aika ajoin, että hän joutui sairaalaan iskujen seurauksena. Kun hänen tyttärensä, joka siis oli tuon hyväksikäytön tulos, meni naimisiin, hänenkin miehensä oli alkoholisti... Tuntui, ettei surulla ollut loppua kun hän avautui minulle. Siis sukupolvesta toiseen kantautuvalla surulla.
Halusin muuten kysyä sinulta E.V. oletko kokenut kuten minä, kun sait tietää vaimosi uskottomuudesta, että olet "likainen"? Minulle tuli tietynlainen hirveä inho ruumistani kohtaan, kun ajattelin, kuinka monen naisen kanssa mieheni on maannut ja minä jakanut tuon saman ruumiin heidän kanssaan... Sitten jossain vaiheessa "kostin" katsomalla pornoa (joka osoittautui puuduttavan tylsäksi ja mielikuvituksettomaksi) ja jätin tahallani sellaiset kanavat auki kun mieheni tuli kotiin. Hän ei huomannut ensin mitään, mutta kun sanoin hänelle tekeväni sellaista, hän sai shokin... eihän hänen madonna vaimonsa voi sellaista tehdä... tunsin kuitenkin jonkinlaista sairasta mielihyvää, ehkä koin että nyt alkaa olla puntit tasan. Kukaties. Jossain vaiheessa minuun iski myös flirttikuume. Yritin kaikin tavoin valloittaa mieheni, yritin kilpailla hänen tyttöystävänsä kanssa pukeutumalla seksikkäästi... Noh, ei ne tuollaiset kuumeet kauaa kestä. Vastustaja on lujaluonteinen ja piintynyt tapoihinsa. Mikään ei tuo muutosta ellei hän sitä itse halua.
Huomenna on minun elämässäni H-hetki. En voi kuin toivoa, että kaikki menee suunnitelmien mukaan, ja huomisiltana saan pitkästä aikaa nukkua levollisen yöunen 🙂🌻 En tiedä sen jälkeen, milloin pääsen kirjoittelemaan, mutta hyvää viikonloppua ellei minusta sitä ennen enää kuulu
Pari jälkimaininkia teille molemmille...
Ensikin sinulle kevät 2007: ero sinun tapauksesi ja meidän puolisoidemme välillä on siinä, että puolisomme eivät itse tunnista tai myönnä elämänsä olevan vinksallaan, eivätkä ota kuuleviin korviinsa terapeuteille menemistä. Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä olet hyväksikäytön uhri, mutta nämä ihmiset ovat hyväksikäyttäviä narsisteja, ja heille seksuaalisuudesta on tullut päihde. Eikö niin E.V. tai ehkä E.V.n vaimo on molempiakin? Luulen, että mieheni kohdalla syy avusta kieltäytymiseen on siinä, että hän tietää olevansa väärillä poluilla elämässään, muttei uskalla kenenkään ulkopuolisen edessä alkaa painolastiaan purkaa. Olen yhtä alkoholistia hyyssännyt aikanaan, enkä aio enää toista addiktia kantaa. Hänen on pakko itsensä mennä hakemaan apua ja pyrkiä terveempään suuntaan. En voi päättää sitä hänen puolestaan, enkä myöskään tuhota omaa elämääni hänen takiaan. Eli et voi alkuunsakaan laittaa itseäsi samalle viivalle, älä edes yritä 😉 Sinä olet uhri omalla tavallasi, ja me E.V.n kanssa omalla tavallamme. Mutta älä missään nimessä laita itseäsi puolisoidemme asemaan. Olet kärsinyt omalla tavallasi ja tehnyt omat virheesi. Mutta kukapa meistä ei olisi virheitä tehnyt elämässään ??? Avain parempaan elämään on kuitenkin se, minkä sinä olet terveellä tavalla tehnyt eli hakenut apua ja alkanut käsitellä asioita. Voimia sille tielle 🙂👍 Olen itsekin käsitellyt loputtomiin kipupisteitäni tänä talvena. Itkenyt ja voihkinut, mutta paljon paljon olen siitä oppinut ja löytänyt uutta voimaa.
Ja sinulle E.V. Minun korviini alkoi karskahtaa jälkikäteen tapasi puhua siitä, että olet toisten mielestä tyhmä jäädessäsi tuollaiseen suhteeseen niin pitkään. Ensiksikin, usein ne jotka ovat innokkaimpia arvostelemaan ovat juuri niitä kaikkein jäävimpiä antamaan lausuntojaan, ja jotka eivät ole omaa elämäänsäkään pystyneet saamaan tolpilleen. Näin on ollut esimerkiksi minun perheeni laita... joten sellaiset kommentit jääkööt omaan arvottomuuteensa... Toisekseen kukaan ei voi täysin ymmärtää mitä sisässämme liikkuu. Me itsekään emme aina jälkikäteen ymmärrä miksi olemme tehneet tiettyjä valintoja elämässämme. Mutta ole itsellesi armollinen, mieti taaksepäin, ehkä itse koet NYT tällä hetkellä analysoituasi asioita loputtomiin, että olisi pitänyt tehdä aikanaan toisin. Mutta huom, silloin sinulla ei ollut sellaisia työkaluja käsillä kuin nyt. Olet tehnyt aikanaan valintasi ja päätöksesi siltä pohjalta ja ymmärrykseltä mikä sinulla oli SILLÄ hetkellä. Jos joutuisit uudelleen samaan tilanteeseen SILLOISELLA tietomäärällä, tekisit todennäköisesti samoin uudelleen. Joskus mietin, miten eläisin elämäni, jos tällä elämänkokemuksella saisin sen elää toisin... tämä ajatusleikki alkoi siitä, kun ymmärsin exäni jätettyäni juuri tuon asian, että en tekisi edelleenkään asioita toisin, sillä mitä tiedän nyt, en tiennyt silloin kuin alunperin päätökseni yhteiselämästä tein. Olisin esimerkiksi rakastavampi lapsi vanhemmilleni, perheelleni... uskaltaisin murkkuna olla surutta oma itseni...en jättäisi opintojani kesken... harkitsisin tarkkaan kenen kanssa elämääni rakennan...niimpä niin, se mitä olen elänyt on minua kuitenkin koulinut moneen lähtöön. En tiedä sinusta E.V. mutta itse en osaa kuitenkaan katua montaakaan päätöstä. Joitakin tekemisiäni kyllä, mutta en mitään pitkälle vieviä päätöksiä. Elämäni on mennyt näin, eikä mikään minua estä muuttamasta elämäni suuntaa paitsi minä itse. Ja sitä nyt sitten yritän parhaani mukaan 🙂🌻
Vain muutama sana - muutto meni ok. Oli tosi rankka paiva, ei ehtinyt pysahtya laisinkaan. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta tuli tippa linssiin, kun mieheni lahti autolla aamulla ja katsoin ikkunasta kuten niin monet kerrat aiemmin... Edellisena paivana kolahti etta ehka en tulekaan takaisin tanne enaa koskaan, ja tuli siitakin haikea olo. Tama nyt kuitenkin on ollut yksi vuosikymmen elamaani. No jaa, tanaan olen sitten onnesta sekaisin, en oikein tajua viela todeksi, etta tasta lahtien voin satsata energiani rakentavampiin asioihin eika tarvitse koko ajan pelata puoliskonsa lasnaoloa.
Eikohan tama tasta hiljalleen... tuo muutto oli kuitenkin henkisesti kaikkein rankin vaihe. Nyt pitaa vain keskittya siihen, miten voi suojata yksityisyytensa jatkossa. Sen pitaisi olla jo helpompaa.
Toivon sinullekin E.V. sydamestani, etta voit joskus kokea viela samanlaisen vapauden tunteen. Minusta tuntuu, etta olet nyt siina pisteessa, mita minakin kavin lapi pitkaan, missa yritat ymmartaa pohjamutia myoten, mita vaimosi kaytoksen takana piilee. Muuten narsisteista puheen ollen, luin juuri tanaan eraalla toisella palstalla, kuinka joku urhoollinen nainen oli taistellut elintilastaan narsistin kanssa ja onnistunut siina vuosien tyon jalkeen. Mutta oletan etta kuviot silloin olivat aivan toiset, eli kuvioissa ei ollut mukana uskottomuutta ja valehtelua. Nehan ne veivat pohjan minun liitoltani. Ei ollut mitaan mille rakentaa tasta eteenpain.
Jokujossakin, Toivon sinulle nyt kaikkea hyvää uudessa elämänvaiheessasi. Tämä oli sinulle ratkaiseva vaihe pelastaessasi itseäsi. Kuten terapeuttini olisi sanonut, pelastaessasi sitä pientä ja puhdasta ihmistä, joka sisälläsi asuu. Tämä terapeuttini näytti minulle pienen vauvan kuvan ja sanoi: "sinun on pelastettava ja suojeltava tätä pientä miestä, joka asuu sisälläsi. Ethän halua häntä satutettavan". Olet vienyt turvaan itsesi ja toivon, että tulevat päivät lähtee hiljaa seestymään ja sairaat kuviot jäävät taakse. Paraneminen kohdallasi lähti taphtumaan eilen, jolloin sait fyysisesti tehtyä tuon rankan siirron. Aika näyttää miten kauan se vie, se voi nyt tapahtua nopeastikin, mutta tiedä se, että suunta on varmasti oikea, kun olet sen näin sydämessäsi oikeaksi tuntenut.🙂👍
Kiitos E.V. kauniista sanoistasi. Mina vasta nyt muuton jalkeen heraan siihen todellisuuteen, ettei viimeiset ajat ole olleet mitaan muuta kuin sita itsensa suojelemista. Juuri sen herkan pienen ihmisen suojelua... jota sairas mieheni talloi sita tomerammin mita heikommaksi tunsin itseni. Melkein kaikki energiani meni siihen. Muistan joku viikko sitten, kun han alkoi niin tutuksi tulleen raivokohtauksensa ja jumputuksensa, ja itse olin taysin voimaton. Itkin lattialla polvillani ja suorastaan rukoilin hanta lopettamaan. Ja varjele kun erehdyin sanomaan, etteiko han tunne minkaanlaista armoa minua kohtaan, eiko han nae etta olen aivan loppu, etten JAKSA enaa tallaisia mitteloita... sehan oli kuin haralle punainen vaate ja raivo ja meuhaaminen vain yltyi...
Sairaan ihmisen kynsiin ei pitaisi jaada, jos on itse heikoilla, silla lopulta ei ole enaa voimia edes suojella itseaan. Mutta mulle mieheni sairaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tiesin, etta han oli hirvean kiinnostunut ja suuntautunut naisiin, mutta etta han leikki todellista hurmuria selkani takana oli minulle jarkytys. Se etta han oli patologinen valehtelija oli myos jarkytys. Kaikki arvot joita luulin jakavamme olivat taynna tyhjaa. Koko syksy meni kaiken sen sisaistamiseen, vasta joululomalla aloin tajuta hiljalleen, etta mieheni prioriteetit olivat todella jotain aivan muuta kuin perhe-elama. Loma lomalta se kavi yha selvemmaksi. Paasiaislomaksi olin pyytanyt hanelta aikaa puhua tulevaisuudestamme, eli mina halusin puhua, kuinka jarjestaisimme eromme. Han ilmeisestikin sen arvasi, eika loytanyt sellaista saumaa... mutta kyllakin typykalle loytyi aikaa ja sitten tuli se onnettomuuskin...
Saa nyt nahda jos tama meneekin odotettua paremmin tama jalkiselvittelykin. Alku ainakin on lupaava. Toisaalta olen henkisesti paljon valmiimpi suojelemaan omaa yksityisyyttani kuin viime vuonna lahtoni jalkeen. En tiennyt mita oli tapahtumassa ja mihin olin menossa. Nyt minulla on paa taynna ideoita siita mita voisin mahdollisesti tehda. Aika nayttaa, missa jarjestyksessa sen kaiken teen. Enka ole sulkenut pois mahdollisuutta tanne jaamisestakaan, varsinkaan jos mieheni jattaa minut suht rauhaan eika juokse halki maapallon minut jaljittaakseen kuten viimeksi... ainakaan ainoa ystavani jonka olin tavannut viime viikonloppuna julkisesti salaamatta mieheltani ei ole saanut yhteydenottoa mieheltani... ehka alku on hehkeampi kuin olisin koskaan arvannut. Mutta onhan tassa ollut aikaa hautoa tilannetta myos hanen puoleltaan, ja terveina hetkinaan han sanoikin olevansa valmis lahtooni ja auttavansa minua siina. Ja myonsi, ettei voinut minua pidatella jos itse halusin lahtea. Vaikka tiesin, ettei se ollut totta, tiesin myos etta han oli kuitenkin asiaa miettinyt. Niin tai nain, tata vapauden tunnetta en antaisi pois...
Muistan kun jatin exani ja sossulle tuli hata exani lapsen puolesta, silla han oli matkustanut peraani. Vaittelin pitkat patkat hanen kanssaan siita, onko lapselle parempi jatkaa isansa kanssa vai joutua laitoselamaan. Kuvani laitoselamasta ei todellakaan ollut haavi nahtyani sita hiukan huostaanottojen yhteydessa. Han ikaantyneena sossuna esitti minulle kysymyksen joka oletettavasti hanta oli vaivannut uransa aikana, etta mika oikein minua oli pidellyt niin pitkaan moisessa suhteessa. Ulkopuolisen on kaiketi vaikea tajuta sita, etta sairaankin ihmisen kanssa voi kokea hyvia hetkia. Hehan nakevat konkreettisesti edessaan vain mustelmaiset puolisot ja lapset. Exani kanssakin kuten varmaan kaikissa alkoholistiperheissa tilanteet jakautuvat kahtia. On niita ihania seesteisia terveita hetkia, ja sitten se painvastainen. Ja uskon etta monelle sairaan ihmisen kanssaelajalle nuo hyvat hetket pitavat suhteen kasassa. Olen kuullut niin monen alkoholistin kanssa elaneen sanovan, etta kun puolisko on kuivilla, on niin hyva olla yhdessa, ollaan niin laheisia ja hellia toisilleen. Tama muuten aiheutti itselleni hirvittavan sisaisen ristiriidan, silla sama heppu joka oli hetki sitten ollut vakivaltainen, halusi kanssani sankyyn. Vuosia karsin siita tajuamatta mita se oli. Luulen, etta siita jai alitajuntaani tunne raiskauksesta, silla kuinka voit olla vapautunut sankykammaripuolellakaan ihmisen kanssa, joka on samaisena paivana tai hiljattain kayttaytynyt kuin hirvio kanssasi.