Kimuranttia elämää

Kimuranttia elämää

Käyttäjä Mara70 aloittanut aikaan 16.02.2011 klo 18:21 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 16.02.2011 klo 18:21

Olen kirjoitellut tänne jo jonkun aikaa, mutta kukaan ei oikeastaan tiedä omasta tarinastani vielä mitään, menimme vaimoni kanssa naimisiin 1990, ensimmäinen lapsi tulikin jo loppuvuodesta, seuraavat 1991, 1994, 1997 ja viimeinen pikkukeskosena 2002.
jo 1990 alkoivat vaikeudet, olimme vauvamme kanssa pitkään hoidossa munuaisongelmien takia, myöhemmin lapsen varttuessa ja koulun alkaessa paljastui lisäksi adhd, joka on tuonut oman mausteensa elämään.
nyt varttuessaan tuo 1990 syntynyt poikamme syyllistyi lääkkeiden väärinkäyttöön, päihderiippuvaisuuteen ja ajoi kaksi rattijuopumusta, näistä on aikaa nyt suunnilleen vuosi, mutta hänen elämänsä on nyt menossa oikeaan suuntaan, selvää kautta jo kaksi kuukautta ja työpaikka seurakunnalla.
1991 syntynyt poikamme ei sitten juuri mitään ihmeellisyyttä tuottanutkaan, ainoastaan vauvaiässä esikoisen kanssa olivat melko haastavia kavereita, sekä lapsireuma joka nyttemmin on parantunut, nykyään opiskelee jo ammattikorkeakoulussa.
sitten tuli vuosi 1994 ja syntyi keskimmäisemme, jo aika nuorena oli selvää, että kaikki ei ollut kunnossa, noh lapsella todettiin 2 v iässä lapsireuma ja 4v iässä epilepsia, koulun alkaessa todettiin, että vielä on jotain vialla, paljastui keskivaikea kehitysvamma joka vaikeuttaa opiskelua, tällä hetkellä poika käy eritysluokkaa ja on tiedoiltaan ja taidoiltaa 10 vuotiaan tasolla.
voitte vain kuvitella mikä huoli ja hyppääminen hänen kanssaan on ollut, nykyään kovin riitainenkin on, mutta onneksi on helpotuksena joka toisen viikonlopun tukiperhekäynnit.
Vuonna 95 ostimme talon, remontoimme hyvin ja kuinka ollakkaan 1997 kaksi viikkoa ennen tyttäremme syntymää tämä talo paloi
1997 tammikuussa syntyi sitten prinsessamme, ja taas sama tauti lapsireuma, joka jatkuu edelleen, epilepsia todettiin noin 10vuoden iässä.
tämä tyttäremme huostaanotettiin viidennen luokan keväällä kiireellisenä, koska koulukuraattori oli päätellyt, että hän on itsetuhoinen ja masentunut.
tästä alkaen olimmekin sitten myös lastensuojelun hampaissa.
saimme tyttäremme taistltua lastenpsykiatrian osastolle joka kumosi väitteet ja parin kuukauden taistelun jälkeen saimme prinsessamme takaisin kotiin.
Tästä kaikesta jäi kuitenkin joka kuukausi toistuvat tukiperhevierailut.
aika oli kaaoottista ja sekavaa ja sysäsi minut syvään masennukseen, joka on vasta viime aikoina täysin parantunut.
Samaan aikaan sain itse keuhkoveritulpan josta alkoi keuhkokuumekierre, nyt kahdessa vuodessa kahdeksan keuhkokuumetta hoidettu sairaalassa.
Nyt vasta näihin alkaa löytyä selitys, elikkä vakava autoimmuunituti on hyökännyt kimppuuni.
jossain tässä kaiken kohelluksen välissä vaimoni sairastui agressiiviseen reumaan, jota ei ole saatu vieläkään hoitotasapainoon.
Eläkkeelle passitus on hänellä nyt edessä.
2002 syntyi pienin poikamme, reilusti etuajassa, painoi syntyessää 1,4kg ja olimme hänen kanssaan lastenteholla kuukausikaupalla ennenkuin saimme hänet kotiin.
noh ekaluokan opettaja päätteli, että pienimmäisellä on jotain vikaa ja passitti perheneuvolan tutkimuksiin, jotka jatkuvat vielä, tuntuu, että käydään tosi tiheällä kammalla läpi että saataisiin joku sairaus hänellekkin, vaikka tokaluokan ope totesi normaaliksi pikkupojaksi.
Noh ensimmäisen kerran meille tarjottiin tällä viikolla kongreettista apua, eli kunta olisi valmis maksamaan säännöllisenn siivouksen, suostuimme tuohon.
Itse sain näiden vaikeiden aikojen aikana tulla uskoon noin neljä vuotta sitten, samassa yhteydessä jätin myös satunnaisen viikonloppu alkoholinkäytön.
Töitä näiden vuosien aikana on ollut enemmän kuin tarpeeksi, olin ensin yrittäjänä neljä vuotta, mutta vuodesta 1992 olen ollut palkollisena ja joka ainoa vuosi on tullut ylitöitä noin 300 tuntia.
Tästä kaikesta huolimatta yhdessä ollaan suhteellisen tyytyväisenä ja pääsin masennuksestanikin eroon.
elikkä joskus voi vastustaa ja kunnolla, mutta siitä voi selvitä, nythän tämä kaikki pikkuhiljaa helpottaa kun lapset kasvavat ja uskon, että pahin on takana.
ps. toivottavasti en paljastanut liikaa perheestämme tällä tilityksellä.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 31.03.2011 klo 00:24

Sä taidat olla harvinaista ja kullanarvoista lajia mieheksi, joka osaa kuunnella. Jos vaimollasi ei kuitenkaan ole vielä tarvetta puhua, ole kuitenkin kannustava, mutta älä painostava. Mitä mää mestaria neuvomaan. 😉

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 02.04.2011 klo 07:17

Kiitos Pala Lasia, yritän vain toimia omatuntoni ja moraalini mukaan ja muistaa, että mitä haluat toisen tekevän sinulle tee se hänelle.
Siitä tulee vaan hyvää.