Kerran pettäjä, aina pettäjä?
Olen kohta kolmekymppinen mies ja olen ajautunut elämässäni todella ikävään tilanteeseen: olen ollut uskoton avopuolisolleni. En kerran, enkä edes kahta kertaa vaan KUUSI kertaa ja seitsemän eri ihmisen kanssa. Häpeän itseäni, käytöstäni ja sitä, miten olen voinut toimia niin vastuuttomasti ja loukkaavasti avopuolisoani kohtaan. En ole harrastanut seksiä näiden ihmisten kanssa, mutta uskottomuden määreet täyttyvät niin itsellenikin, kuin avopuolisollenikin.
Avopuolisoni on epäillyt minua suhteemme alusta asti ja se tuntui pahalta, koska en silloin ollut vielä tehnyt mitään pettämiseen liittyvää hänen kanssa ollessani. Tästä ei tosin mennyt kuin 4 kk ja ensimmäinen kerta oli jo ovella. Näitä on ollut n. kahden vuoden ajanjaksolla ja en ole pystynyt kertomaan puolisolleni, ennen kuin vasta reilu kuukausi sitten. Uutinen oli luonnollisesti shokki ja suhteemme jatko on vaakalaudalla ja ihan ymmärrettävistä syistä.
Kaikkiin uskottomuuteen johtaneisiin iltoihin liittyy vahvasti alkoholi ja täydellinen kontrollin pettäminen. En usko, että olisin ikinä pystynyt selvinpäin toimimaan niinkuin olen toiminut. Olen jossain määrin ollut julkisuudessa esiintyvä henkilö työni vuoksi ja olen saanut sen vuoksi aina paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolta joka on pönkittänyt huonoa itsetuntoani ja nuoruudessani kokemaani ”hyljeksyntää” merkittävästi, tosin aika sairaalloisella tavalla. Sinkkuna tämä oli tavallaan ”ok” vaikkakin tuntui jo silloin, että hajoitan itseäni runsaalla päihteiden käytöllä ja holtittomalla käytökselläni sekä irtosuhteilla. Kun aloitinparisuhteen, en sitten osannut lopettaa tätä naisten ”huomionhakemista” ja olen jollain tavoin hakenut hyväksyntää muualta, kun kotona on ollut todella vaikeaa.
Suhteemme on ollut täynnä karikkoja alusta asti; Paljon riitelyä, pitkiä seksittömiä jaksoja, jatkuvaa nälvimistä ja haukkumista siitä etten ”osaa mitään” ja ulkonäköni on epämiellyttvä jne. Tämä kaikki on syönyt jo ennestään huonoa itsetuntoani ja -luottamusta entisestään ja jotenkin tuntuu, että nuo mainitut uskottomuudet ovat ajoittuneet juuri näiden pahimpien riitojen ja suhteen alamäkien yhteyteen.
Ne eivät oikeuta käytöstäni enkä yritä millään tavoin selittää tekojani niillä, koska tiedän että se ei ole niin. Olen ollut uskoton omasta heikkoudestani ja tyhmyydestäni, enkä voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. Pidän itseäni suht. ”hyvännäköisenä” ja olen hyvässä kunnossa (jos näin voi sanoa) ja siksi avopuolisoni jatkuva itsetuntoni romuttaminen on tuntunut joksenkin omituiselta ja ikävältä.
Esiintyvänä taiteilijana työni on vaatinut paljon poissa kotoa olemista ja yöpymisiä hotelleissa, joissa on ollut helppo ”heittää” moraali romukoppaa ja toimia väärin. Tätä käyttäytymismallia eivät ole tuominneet edes ihmiset, joiden kanssa olen näillä reissuilla ollut – päin vastoin ovat jopa vähätelleet ja sanoneet ”ettei siinä nyt mitään ihmeellistä ole” ja että ”eihän toi nyt oo paha, älä nyt missään nimessä ainakaan kerro kotona” jne. ja ovat itse tomineet samalla tavalla. Ehkä seura tekee kaltaisekseen ja ihmisen moraalikäsitys ”löystyy” kun on ”väärässä” seurassa. Mene ja tiedä, mutta sen tiedän että en ikinä olisi halunnut näin toimia ja olen katunut jokaista kertaa todella paljon.
Mietin pitkään kerronko kumppanilleni vai en ja pitkään olin sitä mieltä, että jos pystyn itse elämään asian kanssa niin ei hänen tarvitse tietää. Aloin kuitenkin miettimään asiaa hänen kannaltaan ja tulin siihen tulokseen, ettei minulla ole oikeutta päättää hänen puolestaan, mitkä asiat ovat merkityksellisiä ja mitä saa jättää kertomatta joten kerroin. Tosin tätä edelsi hänen kännykkäni ja FB-tilini tarkistus, kun epäili jo valmiiksi etten ole ollut hänelle rehellinen. Kerroin sen jälkeen kaiken (vaikka mitään hän ei puhelimestani tai FB:stäni löytänyt) ja ajattelin, että nyt jos koska on aika olla rehellinen ja antaa kumppanini valita jatkaako hän minun kanssani ja rakentaa kanssani luottamuksen uudelleen, vai haluaako erota. Nyt on 5 viikkoa mennyt ja tuntuu, kuin eläisin maanpäällisessä helvetissä! Puheyhteys on käytännössä menetetty, nukumme eri huoneissa emmeäkä kykene (lähinnä kumppanini) kykene mihinkään asialliseen käytökseen vaan tavarat lentelee, kuulen jatkuvasti haukkuja KAIKESTA ja kaikki mitä teen on väärin, vaikka olisin tehnyt juurikin pyydetyllä tavalla. Ymmärrän että hän on järkyttynyt ja syvästi loukattu, eikä kykene käsittelemään tunteitaan kunnolla ja mahdollisesti ne siksi purkautuvat tuolla tavoin ulos.
Olen itse hakenut ammattiapua psykologilta, koska haluan aidosti selvittää hänelle, mutta ennen kaikkea itselleni, miksi olen elänyt ja toiminut tällätavoin. Itseäni ahdistaa ja pelottaa aivan helvetisti mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta olen myös hyväksynyt sen tosiasian, että teosta on vastattava ja vastuu on kannettava. Kävi miten kävi, kunnioitan kumppanini päätöstä kun sen aika tulee.
Viimeiset 15 kk olen ollut 100% uskollinen ja ei ole ollut edes etäisesti mielessä, että jatkaisin vanhaan malliin ja olisin uskoton. Tiedän, että puolisoni on ihminen jonka kanssa haluan viettää elämääni ja rakentaa tulevaisuutta yhdessä. Nyt vaan tuntuu, että menetin siihen mahdollisuuden ja se tuntuu todella pahalta. Mutta niinhän sitä sanotaan: sitä saa mitä tilaa. Lause on aika karun kuuloinen, etenkin kun kumppanini on usampaan otteeseen kertonut minulle, kuinka hän tuntee itsensä idiootiksi kun on ”odottanut kiltisti kotona” ja ollut minulle uskollinen kun samaan aikaan olen ollut hänelle uskoton. Hän myös sanoi erään keskustelun yhteydessä, että haluaisi mennä ”testaamaan markkina-arvoaan” ja kostaa minulle. Pelkkä ajatuskin tuntuu hirveältä ja ymmärrän varmasti paremmin, miten pahalta hänestä on täytynyt tuntua kun sai tietää minun touhuistani. En tiedä miten suhtautua asiaan ja mietin, onko minulla edes oikeutta ”olla vihainen” jos hän toimisi niinkuin kertoi miettineensä. Olen todella solmussa asian kanssa ja toivon vilpittömästi, että saisin terapia-apua asian käsittelyyn. En suhtaudu kovin luottavaisesti asiaan, koska asun Helsingissä ja kunnallinen terveydenhuolto on mitä on + on varmasti 100x akuutimpia avuntarvitsioita kuin minä.
Olen miettinyt, voinko koskaan olla oikeasti uskollinen (vrt. pääseekö tiikeri koskaan raidoistaan?!) ja kykenevä tasapainoiseen parisuhteeseen jossa molemmat ovat uskollisia toisilleen. Haluan uskoa että näin on…
Hei!
Vastaat itse moneen "kysymykseesi", joten sanon sinulle vain, että; Kyllä. Aiemmin uskoton todellakin voi olla lopun ikäänsä uskollinen.
Petetylle kerran pettäjä on aina pettäjä.. Petetylle ja läheisille. Itse voit hyvin sydämessäsi olla vakuuttunut teoistasi, pettäminen on tahdon asia.- Ehkä tunteesi eivät ole riittävän vahvat kumppaniasi kohtaan. Tunnet epävarmuutta mutta miksi? Pelkäät? - Pelko saa toimimaan joskus tosi typerästi. Samoin itsestäni olen huomannut kiireen (tunne sekin). Mietinnän paikka ennenkuin lähtee jatkamaan silloin kun "lamppu syttyy". Itse olen joutunut petetyksi enkä koskaan ole lähtenyt koston tielle mikäli mukaan ei lueta anteeksiantamattomuutta. Anteeksi antaminen on todella vaikeaa. Itse olen saanut syvän haavan, koko elämäni olen kantanut toisen tekemän virheen seurauksia. Kipu on ollut aivan fyysistä. Äitini sanoi huutaminen ei auta, ei auta, ei ovien ja tavaroiden paiskominenkaan. Paha mieli vaan kasvaa. Kaikki terapiamuodot helpottavat ja opettavat käsittelemään asiaa. Etäisyys, juokseminen, fyysinen rasitus. Mutta se siitä jotta voisi edes hieman ymmärtää toista osapuolta. Jos vaan voisi tietää sen kivun tuskan ja seuraukset uskon että pettämään ei kukaan lähde..
Kiitos kommenteistanne.
Olen nyt asian kanssa yrittänyt elää ja sitä käsitellä, välillä vähänä huonomalla menestykselläkin. Hain apua tosiaan kunnallisesta terveydenhuollosta ja yllätyksekseni sain lähetteen psykiatrian poliklinikalle. Liekö aiempi sairaushistoriani vaikuttanut (olen kärsinyt eriasteisista masennusjaksoista jo monta vuotta) mutta olen todella iloinen. Masennuslääkitys aloitettiin taas ja hoitovasteen vaikutusta odotellessa menee nyt. Olo on aivan hirveä, välillä tulee niin kauheita ahdistukohtauksia ettei henki tahdo kulkea ja kädet täristen yritän kerätä itseäni, että pystyisin toimimaan arkisissa jutuissa.
Mitä parisuhteeseen tulee, on tilanne mennyt vain huonompaan suuntaan... Avopuolisoni puhuu säännöllisin väliajoin kostamisesta ja on alkanut pitää yhteyttä ex-poikaystäväänsä johon ei ole vuosikausiin ollut yhteydessä. Heidän välinsä menivät silloisen eron yhteydessä ja puolisoni on vannonut, ettei ikinä halua exänsä kanssa olla tekemisissä. Nyt kuitenkin haluaa ja ovat viestitelleet useamman viikon ajan ja jostain syystä mulla on sellainen tunne, että ovat tavanneetkin. Tämän kiistää jyrkästi ja toteaa vain että " mun asiat ei kuulu sulle pätkääkään enkä ole tilivelvollinen mistään" mutta tilanne kun on se, että olemme edelleen yhdessä ja sovimme selkeästi että jatkamme eteenpäin, äivä kerrallaan tosin, eikä tähän sotketa nyt muita ihmisiä. Tunnen itseni loukatuksi ja pelkään että avopuolisoni "kostaa" minulle ja pettää minua tämän exänsä kanssa. Pelkkä ajatuskin kuristaa kurkkkua niin, ettei meinaa järjissään pysyä. En tajua kuinka olen voinut loukata rakastamaani ihmistä näin pahasti ja tiedän, ettei mulla periaatteessa olisi varaa olla mustasukkainen/loukattu/tuntea oloani petetyksi. Jälkimmäisen kohdalla todella toivon, että näin ei olisi päässyt käymään...
Yhteiseloamme kuavisin edelleen jäätäväksi, huutoraivo on päivittäistä kumppanini puolelta ja kaikesta tulee täyslaidallinen paskaa niskaan. Oli kyse sitten siitä, että unohdan vaihtaa wc-paperin tai että imuroinnin jälki ei jostain syystä miellytä reaktio on sama.Huutoa, Huutoa ja Huutoa. Tämä kuuluu varmasti asiaan ja osaksi hänen tapaansa käsitellä sekavia ja vihan täyttämiä tunteiaan minua kohtaan. Tuntuu vaan ettei oma pää enään kestä ja toivoisin, että tilanne alkaisi pikku hiljaa saamaan jotain suuntaa, oli se sitten ero tai yhdessä jatkaminen.
Itse olen tullut siihen tulokseen, että oma uskottomuuteni on johtunut osittain omasta heikosta itsetunnostani ja masennuksestani ja siitä, että puolisoni on jatkuvasti mollanut ulkonäköäni ja eläämääni kaikilla osa-aluieilla. Joku varmaan voisi esittää kysymyksen, miksi olette edes olleet yhdessä? Vastaus tulee tässä: siksi koska puolisossani on jotain taivaallisen ihanaa ja rakastan häntä kaikesta huolimatta. On todella sääli, etten itse osannut käsitellä asioita kypsemmin ja toimin miten toimin ja nyt maksan siitä kovaa hintaa ja pahimassa tapauksessa menetän rakastamani ihmisen elämästäni täysin. Olen 100% varma, etä jatkossa tulen olemaan uskollinen jatkamme yhdessä tai emme. En enään ikinä halua loukata ketään ihmistä tällatavalla - ei kukaan ansaitse tällaista!
On jotenkin täysin absurdia ajatella, että kyllä ihminen lähtökohtaisesti tietää mikä on oikein ja mikä väärin, mutta silti toimii liian usein todella typerästi. Toivon että ei olisi liian myöhäistä ja kumppanini tajuaisi tämän myös ja antaisi minulle vielä mahdollisuuden. Sitä vain olen miettinyt, että jos hän kostoksi pettäisi minua, miten itse pystyisin elämään asian kanssa? Pystyisinkö antamaan hänelle anteeksi, vai olisiko siinä edes mitään anteeksi antamista...Asiat pyörii mielessä ja jonain hetkenä ajattelen, että puolisoni saisi tehdä minulle saman kuin minä hänelle, oltaisiin sitten samalla viivalla. Heti seuraavassa hetkessä tulee ajatus, että jos hän sen tekisi niin en voisi jatkaa. Vaikeaa on ja tuntuu että olen asian kanssa ihan hukassa!
Minua on petetty aiemmassa suhteessani ja ne jäljet näkyvät edelleen. Ei siitä kait koskaan pääse yli, mutta annoin anteeksi. Unohtaa en voinut. Veikkaan että nyt kävisi samoin...
Mitä te olette mieltä, onko pettäjällä "varaa" loukkaantua ja olla vihainen jos hänelle kostetaan samalla tavalla kuin itse on tehnyt?
johnnyboy kirjoitti 12.9.2014 18:48
Mitä te olette mieltä, onko pettäjällä "varaa" loukkaantua ja olla vihainen jos hänelle kostetaan samalla tavalla kuin itse on tehnyt?
Petettynä ajattelen, ettei pettäjällä todellakaan ole mitään varaa loukkaantua tai ottaa itseensä vaikka hänellä maistatettaisiin omaa lääkettään.
Omasta mielestäni ihminen, joka käsittelee petetyksi tulemista kostamalla, on erittäin epäkypsä ja rikkinäinen. Hän myös - kostoa ja "tilien tasoitusta" hakiessaan - rikkoo itseään yhä pahemmin. Luultavasti hän kärsii teostaan loppupeleissä itse paljon enemmän kuin koston kohde.
Itse uskon myös, että pettäjä voi lopettaa pettämisen. Se vaatii kuitenkin paljon, sillä yksikään parisuhde ei ole onnen auvoa vuosikymmenien ajan. Niitä myötä- ja vastoinkäymisiä tulee jokaiselle parille, vaikkei papin puheilla oltaisikaan käyty. 😉 Se, pystyykö siotutumaan niin voimakkaasti, ettei huonolla hetkellä - tai TODELLA huonolla hetkellä - palaisi vanhaan käyttäytymismalliinsa, on jokaisesta itsestään kiinni. Eikä lopullista vastausta tiedä ennen kuin katsoo aikaa taaksepäin.
Me ihmiset teemme päätöksiä usein kovin helposti ja varmasti - vain joutuaksemme pyörtämään puheemme seuraavassa hetkessä. Joku - olikohan Mika Waltari - on joskus sanonut jotain sellaista, ettei yhteenkään ihmiseen maan päällä pidä luottaa, ainoastaan omaan itseensä - ja silloinkin varoen.
Pettäjä voi muuttua. Se riippuu vain ja ainoastaan siitä, katuuko hän tekojaan. Jos haluaa muuttua ja olla parempi ihminen, on täysin mahdollista, ettei enää ajaudu typeriin tilanteisiin. Täytyy vaan itse koko ajan tiedostaa, missä tilanteissa kontrolli on ennen mennyt ja välttää niitä. Ei juo niin paljon. Menee ajoissa nukkumaan. Jos joku viehättävä ihminen tuleekin juttelemaan, voi vaihtaa muutaman sanasen, sanoa että väsyttää ja poistua paikalta, jos epäilee itseään. Eli välttää tilanteita ja tahdonvoimalla vaan päättää, ettei petä enää koskaan. Eikä se vaadi mitään suurta tahdonvoimaa, se on vain päätös ja jos todella rakastaa puolisoaan, ei häntä petä. (Tiedän, minäkin nuorempana petin henkisesti kumppaniani koska luulin haluavani tämän toisen, se on vielä pahempaa kuin seksi mielestäni.) Miksi tein niin, vaikka rakastin kumppaniani enemmän kuin mitään? Miksi sellaista tekee? Miten voi olla niin paha ihminen? Ei aavistustakaan. Mutta sen tiedän, etten enää koskaan ikinä missään tilanteessa virittele yhtään mitään kenenkään muun kanssa, jos seurustelen. Ihan sama onko vaikeaa tai ihan sama tuntuvatko tunteet laimenneen. Silloin erotaan ja aletaan vasta sitten sählätä toiseen suuntaan. Toivon, että saatte asiat kuntoon.
Kiitos vastauksestasi pyryharakka.
On mukava kuulla toisten mietteitä tällaisesta asiasta, antaa ehkä vähän perspektiiviä omiin ajatuksiin. Mitä tuohon kostamis-asiaan tulee, ajattelen kyllä niin että vaikka itse olen mokannut ja toiminut väärin ei se silti anna oikeutta ja "lupaa" toislle tomia väärin. Eihän muitakaan ongelmia ratkota kostamisella vrt. jos joku varastaa sinulta jotain, etkai sinä vastaa tekoon samalla tavalla? Tämä voi kuullostaa tosi naivilta ja itsekkäältä, mutta näin ajattelen. Ei ongelmat ratkea niitä toistamalla... Etenkään kun tosiaan puhuttiin, että "pöytä on nyt putsattu" ja että jatketaan yhdessä eteenpäin päivä kerrallaan ja ilman mitään säätöjä' kummankaan osalta. Se tässä ehkä eniten pistää miettimään, että kun ollaan asioista puhuttu lukemattomat kerrat ja oltu (ainakin minun käsittääkseni) samalla sivulla ja molemmilla on tahtoa jatkaa yhdessä eteenpäin, niin miksi nyt pitää hänen alkaa kostotoimiin?! Olen myös päätökseni tehnyt, että jos hän tosiaan kostaisi ja minua pettäisi, en haluaisi jatkaa suhdetta. Se olisi niin tietoista ja tarkoituksen mukaista toisen satuttamista että en näe sen jälkeen mitään järkeä jatkamisessa. En usko että voisin olla siitä kuitenkaan vihainen sanan varsinaisessa merkityksessä, pettynyt ja todella surullinen kylläkin.
Se mitä itse olen tehnyt, ei ole ollut millään tapaa suunniteltua ja/tai tarkoitushakuista toisen loukkaamista vaan puhtaasti heikon itsetunnon pönkittämistä suhteen huonon tilan aikana.
Se ei tee asiasta yhtään sen hyväksyttävämpää tai oikeutettua, mutta silti koen että se on "vähemmän paha" kuin mennä selvinpäin tieten tahtoen pettämään. Ja vielä EX-kumppanin kanssa johon on joskus liittynyt hyvin voimakkaat tunteet. Ikävää tilanteessa on se, että omistamme yhteisen asunnon, auton ja lemmikkejä + muuta omaisuutta, joten erosta tulisi molemmille hyvin vaikea tilanne jo ihan käytännön järjestelyjenkin vuoksi, tunnetasosta puhumattakaan! Tosin jos kumppanini kostaisi, se kyllä indikoisi minulle suoraa tunteiden loppumista ja sitä kautta en usko, että ero olisi hänelle henkisesti niin raskas kuin itselleni.
Tämä nyt on tällaista "ajatusoksennusta" ja voi olla että kun aikaa kuluu, en ihan allekirjoita kaikkea mitä tässä kirjoitan, mutta jotenkin tämä helpottaa oloa kun pukee ajatuksia sanoiksi ja tietää, että joku niitä lukeekin.
Psykologille pääsen vasta muutaman viikon kuluttua ja siihen asti pitäisi jotenkin kestää ja yrittää pitää ajatukset kasassa. Toki siitä eteenpäinkin, mutta nyt se tuntuu eroityisen hankalalta... Olen siitä iloinen, että tiedostan puhumisen auttavan ja että ongelmien kanssa ei pidä jäädä yksin. Vielä joitain vuosia sitten en osannut näin toimia ja olen osittain siksi mokannut elämässä monta asiaa. Helppo on olla jälkiviisas, mutta silti ajattelen että jos vain olisin ollut kypsempi ja ehjempi ihminen ja osannut käsitellä ongelmat oikein, niin mitään tällaista ei olisi tapahtunut ja ihminen jota rakastan eniten ei olisi joutunut kärsimään niinkuin nyt joutuu☹️ Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja ei auta kuin kantaa seuraukset tekemisistäni...
Eihän kostaminen koskaan "oikein" ole. Kuten ei ole pettäminenkään jos ollaan sovittu perinteisten normien mukaisesta parisuhteesta, jossa ollaan keskinäisesti uskollisia.
Vaikka pettäjä kuinka asiat itsellensä ajattelisi parhain päin, ei hän kuitenkaan voi väittää, että ei pettämisellä halunnut toista satuttaa. Koska petetyksi tuleminen satuttaa, aivan takuuvarmasti, ja sen pettäjä tietää jo tekonsa hetkellä. Pettäessään hän siis jo tekee "valinnan" satuttaa.
Tai ehkä en itse kykene näkemään sitä pettäjän "syyttömyyttä" kun itse olen se petetty osapuoli. 😟
Kun minua petettiin oli minulle aivan sama, oliko pettäminen suunniteltu vai ei. Sekin oli ihan sama oliko siinä tunteita mukana vai ei. Petetylle noilla asioilla ei ole merkitystä, eivätkä ne lievennä tapahtuneen aiheuttamia syviä haavoja.
Kiitos kommenteistanne.
Selvennän nyt tässä kohtaa, että en todellakaan yritä puolustella tekemiäni virheitä ja asioita vaan tiedän, että kyllä syyllisen löytyvän peiliin katsomalla. En ehkä osaa pukea ajatuksiani sanoiksi kunnolla, mutta jokatapauksessa ainoa jota voi tilanteesta syyttää on minä itse. Se että suhteessamme on ollut vaikeuksia ei ole mikään tekosyy/oikeutus toimilleni eikä myöskään "suunnittelemattomuus" ja kyllä ihminen valintansa itse tekee ja sitä kautta "tietoisesti" loukkaa toista. Näin minä olen toiminut ja kadun sitä syvästi. Mutta jotenkin silti koen, että kostaminen olisi tarkoituksenmukaisempaa ja sitä kautta "pahempi" asia. Eikä sillä myöskään ratkaista mitään ongelmia...
Mitä tunteisiin tulee kun puhutaan pettämisestä, on näkemyksiä varmasti monia. Itselleni olisi paljon pahempaa jos kumppanini kostaisi minulle exänsä kanssa ja mahdollisesti virittelisi esim. Suhdetta tms.
Joku kännihairahdus baari-illan päätteeksi olisi paljon "helpompi" hyväksyä, jos nyt kostamista voisin hyväksyä ollenkaan...
Tää on todella vaikea asia itselle, kun tiedän toimineena täysin kusipäisesti toista kohtaan ja loukanneeni rakastamani ihmistä syvästi ja osa minussa sanoo että kosto olisi oikeutettua ja ei mulla olisi varaa olla vihainen/loukattu. Toisaalta taas ajattelen, kuten jo aiemmin kirjoitin, olisi kosto jotenkin suunnitelmallisuudessaan pahempi asia ja en voisi hyväksyä sitä...
Toivon todella että saisimme asiamme kuntoon ja jatkaisimme vahvempina tästä eteenpäin ja saavuttaisimme onnellisemman ja tasapainoisemman suhteen. Aika näyttää ja kävi miten kävi, kunnioitan puolisoni valintaa.
Moi kerran pettäjä
Luin päällisinpuolin viestiketjusi.
Ensiksikin, kuinka voi pettää 6 kertaa ja 7 eri ihimisen kanssa?
Toisekseen. Tunnut olevan rehellinen itsellesi. Hyvä.
Pahin pettäminen on se, kun pettää itseänsä, kun sitä et tee, kaikki tiet edelleen on auki. Ihmiset tuomitsee helposti toisiansa, valitettavasti. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole täydellinen.
Kiitos ajatuksista Ronja-M.
Vastaan ensimmäiseen "kysymykseesi" että en todellakaan tiedä!
En kykene ymmärtämään, miten helvetissä olen voinut toimia näin vastuuttomasti ja kusipäisesti toista ihmistä kohtaan. Kun katson ajassa taaksepäin (erityisesti nykyistä suhdettani) näen vain sarjan epäonnistumisia ja rikkinäisen ihmisen epätoivoisen huomion hakemisen ja hyväksynnän saamisen täyttämää elämää. Toki on ollut paljonkin ajanjaksoja, jolloin suhteeni on ollut "hyvä" ja on mennyt paremmin (myös itsetuntoni osalta) mutta kyllä aika ikävältä tuntuu tajuta, miten paskana on ollut ja miten on käyttäytynyt todella kamalasti suhteessa! En muista että olisin koskaan tuntenut näin kovaa tunteiden vuoristorataa, joka lähinnä menee siellä itseinhon ja epäuskoisuuden välillä että olenko se todella minä joka on toiminut näin?! On jotenkin ihan käsittämätöntä, että pystyin noin pitkään elämään tuollaista elämää ja pitämään tekoni sisälläni ja jatkamaan "kuin mitään ei olisi tapahtunut". Tiedän tästä ylipääsemiseb olevan pitkä ja kivinen tie, eikä sitä helpota suhteeni mahdollinen loppuminen. Toisaalta se suhde joka meillä oli, on vertauskuvallisesti "loppunut" ja nyt mietitään voimmeko jatkaa tästä eteenpäin rakentamalla uuden ja toimivan suhteen. Luottamus ja toisen kunnioitus pitää ansaita pala palalta takaisin ja helppoa se ei tule olemaan. Mutta itseäni saan tästä syyttää, enkä ketään muuta. Olen sikäli onnekas, että puolisoni edes harkitsee jatkamista kanssani. On vain vaikea iloita siitä kun oma elämä on täysin sekaisin ja kotona saa vain kuraa niskaan, oikeutetusti kylläkin.
Odotan psykologi tapaamisia ja (toivottavasti) alkavaa pidempää terapiajaksoa todella paljon. Tiedän kyllä ettei se ole mikään automaattisesti autuaaksi tekevä ja ongelmat korjaava asia, mutta uskon sen kyllä helpottavan tilannetta. Itsestä tämä on aika pitkälti kiinni että miten saan asiat käsiteltyä ja kuinka pystyn olemaan kumppanilleni parempi mies ja rakentamaan hänen kanssa "uuden "suhteen. Mietin usein myös, jos seurasin vierestä jotain muuta tilanteessani olevaa, miten suhtautuisin? Varmaan ajattelisin ensiksi että mitä *ittua?! Miten joku voi mokata asiansa tuolla tavalla ja toimia noin väärin toista kohtaan?! Toki yrittäisin (ja varmasti pystyisinkin) ymmärtämään kokonaiskuvaa ja sitä, että ihmiset toimivat elämänsä vaikeina hetkinä hyvin arvaamattomasti eivätkä aina näe tekojensa seurauksia sillä hetkellä. Uskon anteeksi antoon ja toivon kumppanini uskovan myös. Ei elämässä olisi mitään järkeä, jos katkeroituisi kaikesta pahasta joka kohdalle osuu...
Nyt annan sulle hyvän neuvon näin petetyn näkökulmasta. Kirjoitit, että paskaa sataa niskaan puolison taholta. Varaudu siihen, että sitä sataa ja pitkään. Siihen voi mennä pari vuottakin. Pettämiseen palataan aina uudestaan ja uudestaan. Petetty haluaa käydä asiaa läpi, eikä se ole sinun kiusaamista vaan sitä, että petetty yrittää selvitä asiasta ja yrittää saada vastauksia asioihin miksi näin kävi.
Jos sinä väsyt käsittelemään asiaa puolisosi kanssa ja sanot muutaman kuukauden kuluttua, että pitäisi päästä yli, olet mitätöinyt aika pahasti puolisosi tunteet. Pettäminen sattuu niin syvälle, että siitä ei toivu helposti. Sinun tehtäväsi on nyt ottaa vastuu teoista. Vaikka puolisollasi veisi aikaa asian käsittelyssä.
Olin äärettömän loukkaantunut, kun mieheni muutaman kuukauden jälkeen sanoi, että nyt pitäisi asiasta päästä jo yli. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan tekonsa seurauksia eikä sitä, kuinka syvältä rikkoi minut.
Pettäminen rikkoo todella pahasti. Tulin elämäni miehen, sen todellisen, ainoan ja oikean, pettämäksi 29 vuotta sitten. Olen jo ajat sitten unohtanut miehen, josta otin avioeron nuoruuden ehdottomuudella kahden minuutin miettimisen jälkeen. Mutta pettämistä en unohda ikinä, enkä olisi enää koskaan halunnut kokea sitä helvetillistä tuskaa, jonka se aiheuttaa. Kyllä se on myös niin, että kerran petetty, aina petetty.
Tervehdys! Seuraan mielenkiinnolla matkaasi helvetin tulen läpi, koska samaa matkaa taitetaan meillä kotona. Itse olen vain se petetty osapuoli, mutta muuten tarinasi on ammattia myöten pelottavan samankaltainen, kun mikä minulle paljastui aviomiehestäni kolme kuukautta sitten. Hän on ollut kuivilla maniastaan nyt 13kk. Aloituskysymykseesi tsemppaan että kyllä, voit olla uskollinen! Jos tiedostat heikkoutesi ja tilanteet joissa repsahdat ollaan jo löydetty jotain konsteja matkalla uskollisuuteen. Syiden löytäminen uskottomuuteen onkin sitten elämänmittainen tutkimusmatka omaan päähän.
Olen siis sama ihminen nimimerkin Limestiina takana, mutta kuluneen kesän aikana pää on kokenut sellaisen hurrikaanin, että sieltä on hävinnyt muutakin kuin tunnukset ja salasanat. Kun mietitte miten voitte jatkaa parisuhdetta, kerron miten me etenemme. Ajattelemme, että se mies, joka petti, on kuollut. Sitä ihmisraatoa ei enää ole. Nyt rakennan periaatteessa täysin uutta suhdetta ihmisen kanssa, jonka historiassa tiedän olevan uskottomuutta - he-le-ve-tin paljon. Miksi haluan jatkaa? Siksi, että arki tämän ihmisen kanssa on helppoa, hän antaa minun olla oma itseni. Avioliitostamme ensimmäinen 20kk on ollut uskollista, alusta alkaen elämämme ei ole perustunut petokselle. Sitten asia, jonka toivon sinun kertovan puolisollesi. Hän oivaltakoon saman minkä minä tänään: PUOLISOSI elämä ja arki ei ole perustunut petokseen, hänen sydämensä on kirkas sinun tekemistäsi valinnoista huolimatta. Kaikki se mitä HÄN on tehnyt ja kokenut, on aitoa, mikäli hän on elänyt jokaisen hetken aidosti mukana.
Töitä on edessä lopuksi elämää, jatkattepa yhdessä tai ette. Toivon teille molemmille kärsivällisyyttä ja lujaa uskoa niin omiin kuin yhteisiin voimiin.
Hei 🙂🌻
Ajattelin itse petettynä osapuolena myös kirjoittaa sinulle muutaman sanasen.
Uskon, että pettämisenkierteestä voi päästä eroon, kunhan ensin on työstänyt sitä, mitä pettämisellä on hakenut? Terapia on siinä mielessä hyvä asia, että yleensä syyt uskottomuuteen löytyvät syvemmältä, kuin parisuhteen tilasta. Usein pettäjä ei pysty vastaamaan siihen kysymykseen, että miksi petit? Näin ainakin meillä on.
Meillä toisena naisena oli perheellemme tuttu nainen, miestä vanhempi.
Suhde kesti muutaman kuukauden (näin minulle kerrottuna) ja enemmälti oli puhelinflirttiä mutta oli myös tapaamisia, joilla yritettiin seksiä siinä ihan täydellisesti onnistumatta.
Mieheni murtui täysin asian paljastuttua joutuen sairaslomalle kahdeksi kuukaudeksi.
Hän itki ja suri sitä, mitä oli tehnyt minulle ja perheelle.
Roolit kääntyivät siinä mielessä toisin päin, että minä jouduin kannattelemaan pettänyttä osapuolta.
Sitten, kun mieheni oli päässyt ns.jaloilleen, ei hän halunnut asiasta enää puhuttavan, koska pelkäsi psyykkeensä romahtavan jälleen.
Eli minä kasasin itse itseni; noin puoli vuotta tapahtumista olin kypsä terapiaan.
Terapiasta koin saavani sen avun, mitä tarvitsin.
Pettäminen rikkoo petetyn itsetunnon, perusturvallisuuden ja luottamuksen.
Viimeksi mainitun koen kaikista hankalimmaksi palauttaa.
Edelleenkin olen epäileväinen minulle kerrotusta tarinasta, jopa niin, että epäilen suhteen kestäneen parisenkin vuotta ennen sen julkituloa. Puhelinlaskujen mukaan soittoja tiettyyn liittymätyyppiin tuona aikana on välillä paljon, välillä vähemmän. Tilasimme puhelinerittelyt muutamalta haluamaltani kuukaudelta taaksepäin ja niissä ei ollut mitään epäilyttävää. Mies käyttää puhelintaan myös työjuttuihin.
Siksikin olen epäileväinen suhteen pituudesta, koska mieheni on luonteeltaan harkitsevainen ja rauhallinen. Se ei mielestäni sovi yhteen tuon seksiin ryntäämisen kanssa.
Tämän lisäksi huomasin miehen hävittäneen kalenterinsa v.2010-12. Minulle kerrotussa versiossa pettäminen tapahtui 09/12 - 11/12.
En ehkä koskaan saa totuutta tästä asiasta selville.
Nämä ovat ehkä pieniä asioita mutta mielestäni pettämisen jälkeinen suhde täytyy rakentaa täydelle rehellisyydelle tai muuten siihen tulee vaikeuksia myöhemmin.
Totuus satuttaa mutta on kuitenkin ainoa keino yrittää alkaa paikkaamaan suhdetta.
Eli sama myös teidän suhteessanne.
Ihminen voi muuttua: jos on ollut pettäjä, niin löytäessään varsinaisen syyn teoilleen, voi eheytyä ja tarve pettää poistuu. Tämä ei tietenkään tapahdu hetkessä, vaan vaatii työskentelyä. Tämän lisäksi myös se, että oppii arvostamaan kumppaniaan, niin, ettei halua loukata häntä, auttaa käytännössä asian toteutumisessa.
Paljon en voi sinulle vinkkejä antaa mutta kannattaa aina miettiä, mikä tulee olemaan salasuhteen hinta. Ei ole niinkään varmaa, että kumppanisi jää rinnallesi, kun asiat tulevat hänen tietoonsa.
Me päätimme yrittää pitkän avioliittomme jatkamista mutta kyllä tämä lisäajalla vielä menee. Niin puun takaa petos minulle julki tuli ☹️