Juttukaveria vailla
Mä päätin nyt alkuun kokeilla tänne kirjoittaa, kun en enää jaksa pohtia asioita vain o assa päässäni. Mulla on kyllä ihana ja läheinen perhe. Pari läheistä lapsuudenystävää, joiden kanssa on jaettu paljon sekä hyviä että vaikeitakin asioita. Ja muutama muu hyvä kaveri. Työkaverit on kivoja ja juttua riittää. Oon siis kyllä sosiaalinen ihminen, mutta en enään yhtä avoin omista henkilökohtaisista asioistani. Tai oikeastaan, jos asiat koskee nykyistä parisuhdettani. Iloisista asioista jaksan kyllä puhua, mutta en ongelmista.
Miehen kanssa eläminen on välillä hankalaa. Varsinkin, kun ottaa huomioon, millainen mun mies onkaan. Tätini kanssa oon tietyltä osaltani hipaissut tätä aihetta ja molempien lapsuudenystävien kanssa omilta osiltaan. Mutta kun ekaa kertaa haluaisin jutella jonkun ulkopuolisen kanssa. Ystäville tai perheelle en viitsi, koska he ”tuntevat” mieheni. Perheelle en voi paljastaa kaikkea. Nää asiat koskettaa yhtälailla mun miestä ja tiedän, että hänen asioita en voi vaan lörpötellä yhteisille tutuille. Enkä mä oo sellanen ihminen, että työkavereille rupeaisin avautumaan. Ei niidenkään tartte musta kaikkea tietää, vaikka tuleekin paljon aikaa yhdessä vietettyä ja meillä on mahtava porukka.
…ja nyt kaikenlisäks kun on ilmeisesti ero meneillään niin tulee mietiskeltyä kaikenlaista. Paljon kysymyksiä päässä. Eikä toi toisessa huoneessa nukkuva herra ole viitsinyt puhua tai vastata mun kysymyksiin.
Jos nyt vähän kertoisin ensin Markosta (nimi muutettu). Marko on vetäytyväinen ja viihtyy omissa oloissaan. Vastakohtana hän on myös extrasosiaalinen sosiaalisissa tilanteissa. Kaikki tykkää siitä. Mutta Markolla on salaisuus. Hän on tunteiltaan ja mielialoiltaan ailahtelevainen. Ja oon huomannut myös, että hänen mielipiteensä saattavat ajan mittaa muuttua. Kai sitä nyt muillakin ihmisillä, mutta Markolla jotkut mielipiteet muuttuvat mielentilan mukaan. Välillä hänellä on selkeesti masennuskausia, jolloin hän on enemmän äksy ja passiivinen. Ja silloin kun elämä hymyilee niin hän on aktiivisempi ja ystävällisempi. Kyllä mullakin on tollasia, mutta…
Viikko sitten lauantaina meillä oli ollut oikein hyvä ilta miehen veljen ja tämän naisystävän kanssa. Oli hyvää ruokaa ja pelailua ja paljon naurua. Kotimatkalla autossa Marko sanoi, että ”Kyllä, Jekku, musta tuntuu, että sä oot mun nainen loppuelämän” ja hymyili mulle loiste silmissään koskettaen samalla mua ohimennen reidestä. Kotona maisteltiin yhdet lasilliset kuplivaa, katsottiin hetki tv:tä ja käytiin nukkumaan. Koko sunnuntain olin töissä ja maanantaina lähdin reissuun. Ei siis paljoakaan nähty toisiamme.
Tiistaina palasin kotiin ja pyysin tulemaan vastaan bussipysäkille, koska olin väsynyt ja mulla oli painavat kantamukset. No kyllä hän tuli, nappasi matkalaukun ja meni niin nopeasti, että jäin pahasti jälkeen. En muista sainko edes ”Moi”ta vai vaan ”Anna tänne!”. Mieheni siis on aika kärsimätön. Ei siedä jahkailua eikä odottelua. Ei tullut kysymyksiä, että oliko hyvä matka eikä mitään muutakaan vaan kotiin päästyä suoraan tabletin ääreen katselemaan jotain videoita netistä. Tämän jälkeen alkoi komentelu, kun ei saa matkalaukkua jättää eteiseen ja kaulahuivi kuuluu naulakkoon ja valitusta matkalaukun jättämistä kuravesijäljistä. En ollut kerennyt riisumaan edes takkia ja kenkiä. No siitä syntyi riita. Siivouksesta ja kaikesta muusta pienestä, joka sit tulehtui entisestään. Huudeltiin toisillemme. Hänen suuttuminen saattaa muuttua agressiiviseksikin, kuten tässä tilanteessa lopulta sit huitaisi kädellään lipaston päältä kukan alas niin, että mullat levisi pitkin olohuoneen lattiaa. Tällä kertaa päästiin vähällä. Lopputuloksena hän ei suostunut enää olemaan loppuiltaa samassa huoneessa ja yö nukuttiin erillämme. Seuraavana iltana töistä palattuani hän oli pakannut omat DVD:t ja kirjat pahvilaatikkoon. Vaatteita jätesäkissä. Tää on nyt viides yö näin.
Tänään yritin kysellä ja vastaus edelleen, että ei halua puhua mun kanssa, ei jaksa jauhaa paskaa, ei halua olla missään tekemisissä enää. Huomenna meinaa jatkaa pakkaustaan ja aikoo muuttaa pois. Ei jaksa enää parisuhdetta. Kyllästynyt tähän kaikkeen. ”Mene pois, anna mun nukkua”. Joten päädyin taas sohvalle. Ja tuostakin keskustelun tyngästä on nyt kulunut jo muutama tunti. Kerkesin jo kuvitella, että tilanne on jo hälvenemässä, kun pari iltaa oli kuitenkin melko neutraalia, kylmää, mutta neutraalia sananvaihtoa. Hän meinas jo raivoatua kunnolla kaikista mun kysymyksistä. Annoin hänen kuitenkin nukkua ja painotin, että joutuu kuitenkin lopulta kertomaan mulle syyn. ”Mieti sitä!” ei ole mulle pätevä syy. Ja hän myös väitti, että tää oli oikeesti viimeinen kerta… Että hän ihan oikeasti lähtisi.
Mitenkään teidän historiaa tai taustaa tuntematta, mutta Marko on ilmeisen vakuuttunut siitä, että on joutunut petetyksi sinun työmatkasi aikana. 'Mieti sitä!' On varmasti pyöritellyt asiaa pari päivää mielessään ja sitten kun tulit kotiin, niin puolustusreaktionaan käyttäytyy miten käyttäytyy.
Ilmeisesti et ole mitään syytä tähän antanut? Itse myönnän, että vaimoni työ/koulutusmatkan jälkeen tunnelma voi olla kotona hieman kireähkö, koska itse olen pyöräyttänyt kolmen lapsen huushollin ja kodin tiptop kuntoon kun toinen on ollut a) töissä ja b) rilluttelemassa illalla ja ei kuitenkaan sano suoraan, "että olipa kivaa" vaan yrittää mennä "seiniä pitkin" näkymättömänä ettei näkyisi että olipa kivaa olla muualla kuin kotona. Sitten kun tuohon meillä liittyi oikeasti myös pettämistä, niin itselleni on ollut suunnattoman henkisen kasvun paikka vain sietää yön yli työkuvioita toisilla paikkakunnilla. Reiluinta tässä on ollut se, että toinen on reilusti myöntänyt, että on ollut kivaa, mutta on ollut vielä kivempaa tulla kotiin.
En osaa sanoa miten teillä on ja joutuuko miehesi työreissujesi aikana kovillekin esim. lasten- ja kodinhoidon suhteen verrattuna normaaliin tilanteeseen kun olet paikalla? En tiedä, mutta nykyinen käytös kuulostaa lähestulkoon henkiseltä väkivallalta, jota en itse sietäisi. Erolla uhkaaminen on kova ase ja sillä toistuvasti uhkaaminen on äärimmäistä vallankäyttöä. Ei vaikuta kovin sitoutuneelta sinuun. Jos erolla sillä uhkaa, niin vastavetona tee jo henkinen ero, valmistaudu ja tee backup-plan itsellesi ja seuraavalla kerralla anna vauhtia ja katso tuleeko nöyryyttä. Ja sitten jos lähtee, niin sitten lähtee. Olisi lähtenyt muutenkin. Yksinään ei voi parisuhdetta pitää kasassa, kyllä se vaatii kaksi sitoutunutta kumppania. Nykymalli ei vain kuulosta siltä.
Sen verran taustasta, että emme ole naimisissa eikä ole lapsia. Eli matkani aikana miehellä ei ollut huolehdittavana kuin vain itsensä. Hän viettää paljon aikaa tietokoneella pelatessa, joten en nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Saipahan viettää vähän vapaa-aikaa itsekin. En ollut kilpailemassa hänen huomiostaan.
Työhöni ei yleensä edes kuulu työmatkat, tuo oli vain yksi koulutusreissu. Häntä ei ole koskaan ennen haitannut, jos olen jonnekin lähtenyt esim. kavereideni kanssa juhlimaan. Monesti hän on se, joka yrittää minut saada lähtemään, jos jään arpomaa . Aina kyllä tarjoan vaihtoehtoa lähteä mukaan, mutta yleensä hän tykkää mieluummin jäädä kotiin. Ja en siis juoksentele jokainen viikonloppu ulkona. Ehkä kerran tai pari kuukaudessa. Meillä on sitten keskenämme omat juttumme.
Olemme tienneet/tunteneet toisemme kaverini kautta 7 vuoden ajan ja nyt olemme seurustelleet 2 ja puoli vuotta. Meillä oli, kuten monella muullakin nuorella pariskunnalla, erittäin kiihkeä alku. Vaikka seksi onkin vähentynyt niin ollaan edelleen oltu hyvin läheisiä. Läheisyyttä ja hellyyttä on kuulunut melkeinpä jokaiseen päiväämme, vaikka oltaisiinkin oltu väsyneitä. Viimeistään nukkumaan mennessä ollaan hetki halailtu ennen nukahtamista.
Viime kesä oli aivan ihana! Istutimme parvekkelle kukkia (uskokaa tai älkää, mies oli asiasta enemmän innoissaan kuin minä😀 ) ja käytimme jokaisen helteisen vapaapäivän ulkona rannalla tai muuten pihalla esim. fresbeetä heitellen. Juhannuksena käytiin hänen äitinsä luona grillaamassa. Tehtiin loppukesästä päiväreissu Porvooseen nauttien kauniista maisemista, soutelusta järvellä ja käytiin ravintolassa syömässä. Teimme paljon pyöräretkiä aurinkoisina päivinä syksyyn asti. Toivon siis, että hän nytkin "heräisi" jostain synkkyydestä kevään tullessa.
Meidän juttu on ollut käydä elokuvissa. Ollaan "keräilty" Marvelin elokuvia ja silloin tällöin animaatioitakin. Kotona meillä on yhteiset sarjat joita katsomme syysiltoina. Ja toki pelailemme välillä videopelejäkin yhdessä. Ja mä tykkään kokata meille välillä "kynttiläillallisia". Marko tykkää hyvästä ruuasta, kuten minäkin. Joulukuussa käytiin katsomassa uusin Star Wars, pidettiin lautapelipikkujouluja ja vietettiin joulua kummankin osapuolien perheiden luona. Alkuvuosi on ollut hiljaisempi, mutta hyviä hetkiä on mahtunut tähänkin vuoteen. Esimerkiksi ollaan pari lastenhoitokeikkaa tehty hänen ystävälleen, vietetty muutamaan otteeseen lautapeli-iltaa ja helmikuussa käytiin mun synttäreiden sekä ystävänpäivän kunniaksi katsomassa Deadpool.
Tämä kuukausi on nyt ollut jotenkin hankala. Onhan meillä riitoja ollut ennenkin, mutta ne kuuluu parisuhteeseen. Varsinkin, jos parisuhteessa keskenään on kaksi jääräpäistä yksilöä. Pari kertaa ollut vähän isompaakin riitaa. Pienistä asioista yleensä lähtenyt, kuten tämä viimeisinkin. Musta vaan jotenkin tuntuu, että ei kyse pohjimmiltaan ole matkasta. Toisen oli vaan helppoa alkaa kiukuttelemaan, kun paikalle saapuu joku, jolle kiukutella. Ja kun minä kiukuttelen väsyneenä takaisin...
Seksi on vähentynyt viime aikoina entisestään. Kun oikein miettii niin muutaman viime kuukauden on ollut petipuuhat vähissä. Miestä ei haluta. Jossain vaiheessa se väheni kerran viikkoon ja sitten ehkä kerran tai pari kuukauteen. Seksin määrä on aiemminkin vaihdellut mielialojen mukaan. Mä kun olisin valmis milloin vaan. Vaikka ei varsinaisesti haluttaisikaan niin mun mielestä seksi on silti aina kivaa. Vaikka masentaisikin niin seksi saattaisi piristää 😉 Mutta Marko on erilainen. Kyllä se joskus innostuukin, kun vaan rupee härnäämään. Ja paljon kaikkea kivaa olen hänelle tehnytkin. Nyt viime aikoina ehdottelu tai turha koskeminen saa sen äreäksi. Ei on ei.
Mä ymmärrän, että sitä stressaa, kun ei löydä työpaikkaa ja opiskelu omatoimisesti on hankalaa. Toki paineet voi viedä halut ja voi muutenkin aiheuttaa pahaa oloa. Mutta noi mielialojen vaihtelut on jotain... no, kun oli tottunut nyt hetken sellaiseen passiiviseen "ei kiinnosta"-asenteeseen ja sit alkoikin elämä taas hieman hymyilemään. Kuten aloituksessa mainitsin niin meillä oli ollut erittäin onnistunut ilta takana ja oltiin paljon naurettu ja hymyilty ja mä näin sen ilon ja rakkauden sen silmistä. Ja sit parin päivän päästä haluaakin erota??
Tilanne tuosta viime kirjoituskerrasta on nyt palannut kylmään neutraaliin. Ei ole mies häipynyt, mutta on kyllä jotain kitkaa meidän välillä. Pari viikkoa kiireistä työelämää niin ei kerinnyt murehtia kotona vallitsevaa tilannetta. Ehkä välttelinkin. Hetken aikaa meni jo ehkä mukavammin, viikon. Katseltiin yhessä sarjaa ja onnistuin yöllä halimaan. Tykkäs jopa, kun oli pari viileämpää yötä. Ja sen jälkeen leffaa katellessa makoiltiin yhdessä sohvalla. Mutta ei kyllä muuten ole oikein antanut koskea. Ja nyt on mies nukkunut pari yötä sohvalla. Olen siis ite mennyt aikasemmin nukkumaan ja hän ei ole tullut viereen. Ja välttelee kaikkea kosketusta. Eikä halua puhua mistään oikeista asioista...
Siis... miesystäväsi käytös kuulostaa minun korvaani pikkulapsen kiukuttelulta!
Voin kyllä kuvitella, että erilainen elämäntilanne (toinen töissä ja itse ei) voi aiheuttaa vaikka minkälaista mielen liikettä. On kai niin, että vain miesystäväsi tietää, mistä on kyse. Jos hän ei sitä suostu avaamaan, niin arvailuksi jää. Ehdottaisin tietysti juttuelua jonkun ulkopuolisen kanssa, ei kyllä oikein siltä kuulosta, että Marko suostuu moiseen vapaaehtoisesti 😋