Hei!

Mietin kaksi kertaa ennen kuin päätin vastata. Vaikka olen käynyt oman hyväksikäyttöni läpi monta kertaa, puhunut siitä ammattilaisille ja ystäville ei se ole vieläkään helppo juttu. Nyt osaan kuitenkin elää asian kanssa, vaikka en vieläkään pysty solmimaan parisuhdetta. Toivottavasti tulevaisuudessa se on mahdollista 🙂

Itselläni ei ole aivan samanlaista tilannetta, sillä olen tiedostanut hyväksikäyttöni jo kauan. Mutta silloin kun tajusin asian ja tajusin että sitä on jatkunut jo pitemmän aikaa pikkutytöstä asti, olin kyllä musertunut. Kesti kauan ennen kuin tajusin, ettei minussa ole mitään vikaa, vaan hyväksikäyttäjässä. Pitkään en antanut kenellekään miehelle edes tilaisuutta osoittaa, että heihin voi luottaa vaan tuomitsin kaikki kokemukseni takia. Nyt luon ihmissuhteeni uudelta pohjalta, kun en toimi niin ja olen huomannut että se on parempi keino.

Hyvä että otit asian puheeksi täällä, tästä on varmasti apua monille. Toivottavasti saat vielä otteen elämästäsi ja elämän palaset loksahtavat paikoilleen. Se vie aikaa ja paljon puhumista asiasta, mutta kaikki kyllä järjestyy.

Voimia 🙂👍

Hyvä hyväksikäytetty,
Tätä on tosi vaikea edes kirjoittaa. Minua on käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi. No niin, siinä se nyt tuli. Sen seurauksena olen sairastunut psyykkisesti. Olen käynyt terapiassa. Nyt käyn musiikkiterapiassa, ja se auttaa mua aika paljon. Siinä pystyy tunne tasolla kohtaamaan asioita. Kipeää se kyllä tekee.
Kun rekisteröidyin tänne käyttäjäksi, toivoin mielessäni, että löytäisin muita saman kokeneita. Vertaistukea. Ensin olin pettynyt, ajattelin, ettei tämä ole oikea paikka. Tänään luin sinun kirjoituksesi. Hienoa, että uskalsit ottaa kokemuksesi esille. Toivottavasta saat sitä kautta apua, ja aivan varmasti myös muita avoimuutesi auttaa kertomaan omista kokemuksista.
Voimia sinulle ja kirjoitellaan,

terveisin elämän sävel

Hei,
Tätä on vaikea edes kirjoittaa. Minua on lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. No niin, siinä se nyt tuli. Olen hyväksikäytön seurauksena sairastunut psyykkisesti.Olen käynyt terapiassa. Nyt käyn musiikkiterapiassa, saan siitä apua. Siellä käsitellään asioita tunnetasolla. Kipeää se kyllä tekee.
Kun rekisteröidyin tähän tukinettiin, mielessäni oli, jospa löytäisin jonkun samaa kokeneen. Ensin tuntui, ettei tämä ole minun paikka.Nyt tänään kun luin kirjoituksenne, koin juuri sitä, mitä olin kaivannutkin. Vertaistukea. Olette todella rohkeita kun uskallatte kertoa kipeistä kokemuksista. Se auttaa toisia saman kokeneita ja toivottavasti myös itseänne.
Toivottavasti voimme pitää yhteyttä tällä keskustelupalstalla. Tuetaan toisiamme!
Terveisin elämän sävel

Hei,

Kirjoitin vahingossa eilen tänne kaksi lähes samanlaista viestiä. Syynä oli se, ettei eka viestini tullut heti näkyviin. Ei tullut toinenkaan vielä eilen illalla. Vasta tänään kun tulin katsomaan tätä sivua, huomasin, että molemmat viestini olivat näkyvissä. Kauankohan kestää, ennen kuin viesti tulee näkyviin??
terv. elämän sävel

Viestit ennakkotarkistetaan, yleensä menee enintään vuorokausi ja viikonloppuisin voi mennä pidempään. Kiitos panoksestasi ja toivottavasti jaksat kirjoittaa tänne viiveestä huolimatta 🙂🌻

🙂Kiitos vastauksistanne!
Uskon itsekin, että tällainen vaikea asia, josta on lähes mahdoton puhua läheisten kanssa, tarvitsee edes jonkin foorumin, missä sitä voi avoimesti käsitellä. Minulla on monta läheistä ystävää, joiden kanssa puhun lähes kaikesta. Tätä en kuitenkaan kykene jakamaan. Paitsi perusteettomat häpeän ja syyllisyyden tunteet, minut vaientaa ajatus siitä, että aiheutan ahdistusta ystävilleni.
Päivät vaihtelevat suuresti. Välillä on pakko purkaa ahdistustaan kirjoittaen, välillä taas, kuten muutama viime päivä, en ole uskaltanut ajatellakaan kirjoittamista, pelätessäni ahdistuksen palaavan. Olen siis nauttinut hyvistä päivistä, ensimmäisen kerran hyväksikäytön tiedostettuani. Tällaiset päivät ovat kullanarvoisia. Voimavarani ovat välillä varsin olemattomat, joten tieto siitä, että asiat voisivat olla paremminkin auttaa eteenpäin huonoina hetkinä.
Suurin kiitos hyvistä hetkistä menee miesystävälleni, jonka lämpö ja viisaus saavat minut tuntemaan itseni kokonaiseksi, vaikka olenkin rikki. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen olevani aidosti rakastettu ja hyväksytty omana itsenäni, ilman ehtoja. Voitte vain arvata, miten vaikeaa oli kertoa hyväksikäytöstä, kun pelkäsin menettäväni kaiken. Syvällä sisimmässäni koin olevani huono, en ainakaan rakastamisen arvoinen. Sitä paitsi kaikki miessuhteeni ovat olleet tavalla tai toisella alisteisia, olen ollut niissäkin hyväksikäytetty. Ja lopulta minut on hylätty.
Nyt minulla on yksi ystävä ja miesystäväni, joiden seurassa tunnen olevani hyväksytty, ja joihin suhteeni on rehellisellä pohjalla. Samoin koen olevan aikuisten lasteni suhteen, vaikka he eivät tiedäkään tilanteestani. Siihen se sitten loppuukin. Luottamus muihin sukulaisiini on vähintäänkin horjunut, ellei ihan kaatunut. On vaikeaa olla tekemisissä, kun suhteen aitoudesta ei voi olla varma. Kuka tietää asiasta,vai tietääkö kukaan? Kaikkein eniten minua kuitenkin kalvaa epätietoisuus siitä mitä on tapahtunut. En voi muistaa mitään selvästi. Kuitenkin lapsuudenkodissani on "musta huone", johon liittyy jotakin pelottavaa. Voiko tunteiden perusteella tuomita? Kuvittelenko vai olenko oikeutettu uskomaan tunteitani?
Tunnen taas kirjoittavani hyvin sekavasti, toivottvasti saatte edes jostakin ajatuksesta kiinni.😳
Kiitos vielä kerran vastauksistanne! Jatketaanhan ajatusten vaihtoa.

Hei taas,

Minulla on hyvin varhaisia muistoja, tai oikeastaan muistumia, jotka aiheuttavat pakokauhua. Muistikuva voi tulla mistä tahansa asiasta, joka kaukaisestikin tuo tapahtuman mieleeni.Joskus en edes ehdi huomata, mikä asia sai muiston mieleeni.
Joskus n. 9-vuotiaana tämä hyväksikäyttö loppui fyysisesti. Siksi olikin järkyttävää, kun sama toistui toisen ihmisen taholta kun olin 12-vuotias. Sitä tapahtui vain kerra, mutta siinä oli se kerta liikaa.
Minua hävettää kertoa tästä. Tuntuu vieläkin, että syy oli minussa. Miksi muuten se olisi toistunut 12-vuotiaana?
Jos se ei johdu minusta, kertokaa, miten voin päästä tästä syyllisyyden ja häpeän tunteesta eroon?!
Tämä keskustelu on tärkeä asia. En todellakaan puhu näistä kokemuksista parhaimpien ystävienikään kanssa. Tuetaan toisiamme!
t.elämän sävel

Sinulla on muistumia, joten tiedät tapahtuneen todeksi. En tiedä onko se hyvä vai paha asia. Itselläni ei ole varmoja muistikuvia, ainoastaan tunteet ja muutama unen tapainen- tunsin olevani hereillä- kokemus, jossa näen jotakin ja tunnen suurta pelkoa.
Haluaisin tietää, mutta toisaalta taas pelkään aivan kamalasti muistavani. Ristiriitaista, kuten moni muukin asia elämässäni on ollut.
Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat kai hyvin tavallisia uhrien keskuudessa. Sinäkin olet uhri, et missään tapauksessa syyllinen mihinkään tapahtuneeseen. Et, vaikka tapahtuma on toistunut. Lapsen mielestä aikuiset tietävät, mikä on oikein , mikä väärin. Sitä paitsi olithan jo aiemmin tullut hyväksikäytetyksi aikuisen taholta, joten mitä muutakaan kokemusta sinulla asiasta olisi voinut olla. Aikuinen on aina vastuussa hyväksikäyttötapauksissa, lapsen maailmaan ei seksuaalisuuden sellaiseea muodossa tulisi kuulua lainkaan. Sanon vielä kerran, että ne aikuiset jotka ovat sinua käyttäneet hyväksi, ovat syyllisiä tapahtuneeseen.
Saatko ammattiapua tällä hetkellä? Itselleni apu on ollut korvaamatonta, suosittelen lämpimästi. Tämä ei ole niitä asioita, joista kaveripiirissä jutellaan.
Voimia elämääsi! Kirjoitathan

Moi!
Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi juuri sinä päivänä kun täytin 16-vuotta, oli juhannus ja olin kavereiden kanssa leirintäalueella, jossa oli kauheasti ihmisiä. Eksyin porukasta kun lähdin käymään vessassa ja seuraavaksi muistan kun ystäväni itki vierelläni ja piti minua kädestä. En muista asiaa, koska olin mennyt niin shokkiin. Aluksi syytin tapahtuneesta itseäni, koska olin humalassa, mutta olen jutellut asiasta psykologin kanssa ja päässyt pikkuhiljaa tapahtuneesta aika hyvin yli. Kaikesta huolimatta en ole vieläkään pystynyt käymään kyseisellä leirintäalueella, koska pelkkä ajatus on niin ahdistava.
Olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa kohta 4 vuotta ja noin kaksi vuotta sitten pystyin kertomaan asiasta hänelle. Hän otti asian hyvin ja oli helpottunut kun sai vastauksen mm. siihen, miksi olen niin arka seksin suhteen. Poikaystäväni on ollut tukenani ja jaksanut rakastaa minua vaikka minulla onkin ollut vaikeaa.
Voimia kaikille, joilla on samankaltaisia kokemuksia! Ja muistakaa, että ette ole yksin, ja sanon teille niin kuin minulle on kerrottu: maailmalle olet joku, mutta jollekin olet koko maailma 🙂🌻

Hei taas,
pitkään aikaan en olekaan kirjoittanut. Minulla on ollut hyvä jakso. Suhde miesystävääni on vain syventynyt, mikä saa minut ihmettelemään onneani,mutta ikävä kyllä myös epäilemään omaa ymmärrystäni. Siis sitä , että ymmärränkö oikein tunteeni ja tulkitsenko oikein häntä. Kun oma elämä on ollut niin kovin kieroutuneella pohjalla, että kaikkea ja kaikkia epäilee, niin on todella vaikeaa uskoa omaan arviointikykyyn.
Nyt olen taas nähnyt aivan valtavasti unia, joiden tiedän liittyvän hyväksikäyttöön. Jostain syystä en ole kirjoittanut niitä muistiin ja olen välttänyt muutenkin niitä ajattelemasta. Ehkä pelkään muistavani, en tiedä. Tätä kirjoittaessani huomaan ahdistuksen palaavan. Se on pysytellyt poissa pitkään, näin minun mittakaavassani. Juhannuksesen jälkeen alkaa aika jolloin minulla on paljon aikaa vain itselleni ja se hiukan hirvittää. Entä jos muistikuvia alkaa tulla mieleeni? Kestänkö? Olen myös miettinyt käykö tällä palstalla kukaan kesäisin? Saako täältä tukea sitä tarvitessaan?😑❓

Minä ainakin käyn tätä lukemassa nyt kesällä. Tuntui uskomattomalta että joku on vihdoin uskatanut avata keskustelun tästä aiheesta. Kiitos lasikupu! Olet aivan oikeassa että ystäville ei voi puhua kaikesta, eikä tarvitsekaan. Minä rohkaisin mieleni erään ystäväni seurassa ja kerroin vain lyhyesti isoisäni vuosikausia kestäneestä koskettelusta, ja surustani siitä etteivät vanhemmat osanneet/kyenneet suojelemaan. Se helpotti, vaikka ahdistuinkin kovasti sen jälkeen. Muuten asiasta eivät tiedä muut kun terapeutit ja exäni. Tunnen samanlaista epävarmuutta nykyään ihmissuhteissa kuin mistä kerroit. En ole varma tulkinnoistani, epäilen kaikkea, en luota itseeni. Aivot ja tunne-elämä tuntuu olevan yhtä mylläkkää. Tätä on kestänyt siitä asti kun tajusin miten paljon asioita olin "kieltänyt".

Tämä kesäaika on pahinta aikaa kun ei ole terapeuttikontaktia, ja on yksin ahdistustensa ja muistojensa kanssa. Minäkin kirjoittelen paperille ja itken sitten perään ajoittain. Paperi korvaa kuuntelevan korvan jossain määrin, ettei pää aivan sekoaisi.

lasikupu kirjoitti 07.06.2006 klo 21:28:

Sinulla on muistumia, joten tiedät tapahtuneen todeksi. En tiedä onko se hyvä vai paha asia. Itselläni ei ole varmoja muistikuvia, ainoastaan tunteet ja muutama unen tapainen- tunsin olevani hereillä- kokemus, jossa näen jotakin ja tunnen suurta pelkoa.
Haluaisin tietää, mutta toisaalta taas pelkään aivan kamalasti muistavani. Ristiriitaista, kuten moni muukin asia elämässäni on ollut.
Syyllisyyden ja häpeän tunteet ovat kai hyvin tavallisia uhrien keskuudessa. Sinäkin olet uhri, et missään tapauksessa syyllinen mihinkään tapahtuneeseen. Et, vaikka tapahtuma on toistunut. Lapsen mielestä aikuiset tietävät, mikä on oikein , mikä väärin. Sitä paitsi olithan jo aiemmin tullut hyväksikäytetyksi aikuisen taholta, joten mitä muutakaan kokemusta sinulla asiasta olisi voinut olla. Aikuinen on aina vastuussa hyväksikäyttötapauksissa, lapsen maailmaan ei seksuaalisuuden sellaiseea muodossa tulisi kuulua lainkaan. Sanon vielä kerran, että ne aikuiset jotka ovat sinua käyttäneet hyväksi, ovat syyllisiä tapahtuneeseen.
Saatko ammattiapua tällä hetkellä? Itselleni apu on ollut korvaamatonta, suosittelen lämpimästi. Tämä ei ole niitä asioita, joista kaveripiirissä jutellaan.
Voimia elämääsi! Kirjoitathan

Muistin oman hyväksikäyttöni vasta lähes 28-vuotiaana; yhden kerran.. yhden ainoan karmaisevan kerran; kukallisista alushousuistani päättelin ikäni, mutta tarkkaa ikää vaikea sanoa. Kuitenkin 10 vuoden hujakoilla. Hyväksikäyttäjäni oli naapuri, veljeni kaveri; hänen silmänsä muistuivat pelottavana ja limaisena mieleeni.. Meni kauan; ainakin vuosi, jollei enemmänkin, että hyväksyin sen, mitä olin tiedostanut. Tällä hetkellä olen 31-vuotias ja käyn terapiassa, jopa terapiassa siitä on äärettömän vaikea puhua; muutaman kerran sitä nyt käsitelty ja suunnaton viha, epätoivo, apatia ja tietämättömyys itsestä on miltei aina näiden istuntojen seurauksena..

Mietin välillä juuri samaa, että onko hyvä vaii paha asia muistaa; toisaalta tieto luo tuskaa, mutta tuskan käsitteellistäminen ehkä helpottaa elämään trauman kanssa? Mutta miten se tehdään?

Jossain vaiheessa olen muistanut lisää; ns. takaumia, värejä ja tuollaisia?? Tiedä muistuuko kokonaisuus ikinä mieleen??

Muutamille ystävilleni olen yrittänyt asiasta puhua, mutta ymmärrettävästi osa heistää ikäänkuin väistää puheenaiheen. Pahin oli kyllä kun ravintolassa tämä hyväksikäyttäjä yritti nyt lähestyä minua ja kyseli, että muistanko hänet?? Totesin kylmästi, että muisti palautuu pätkittäin ja seuraavaksi melkein heitin häntä tuolilla.. Eräs tuttuni, jota en sen jälkeen ystäväkseni enää voi sanoa (tiesi tapahtuneesta ja väitti uskovansa), naureskeli miehelle, että minulla vain hiukan tempperamenttinen luonne.. Se oli ehkä pahinta, kun tuntui, että pidettiin hulluna??

Parisuhdetta on vaikea luoda luottamusongelmien takia ja myös sen, että lopulta paljastaessani itsestäni liikaa tai no avautuessani; pelkään, että minut taas leimataan hulluksi?

Tämä keskustelukanava on onni, sillä enää en tunne itseäni ihan niin yksinäiseksi.. Mutta yksinäiseksi kuitenkin! Mutta pidetäänhän yhteyttä ja hienoa keskustelun aloittajalle, että ottanut asian puheeksi!KIITOS!

voimia itse kullekin

lonesome

Mielestäni on todella upeaa, että olette uskaltaneet ja pystyneet jakamaan kokemuksianne. Noloista ja häpeällisistä tuntemuksista puhuminen vaatii todella paljon sisua ja rohkeutta! 🙂👍

Voin vain kuvitella, miten kivuliasta hyväksikäytön muistaminen on! Silti luulen, että se on oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta välttämätöntä. Koska oma keho kuitenkin muistaa kaiken, sitä ei voi saada unohtamaan. Ilman muistamista ja asian käsittelyä keho ei ehkä koskaan hyväksy kosketusta. (En väitä, etteikö olisi mahdollista, että keho ei koskaan hyväksy kosketusta, vaikka asian tiedostaakin, joskus tapahtuma on liian rankka!)

Hyväksikäytön tapahtuessa ihmiseen kuitenkin tulee pysyvät haavat, ja jos asiasta ei puhuta haavat alkavat märkiä, koska niitä yrittää vain hautoa umpeen. Asian muistaminen/siitä puhuminen avaa nämä haavat ja se tekee todella kipeää. Haavat pitää kuitenkin avata, jotta mätä saataisin pois!

Luulen, ettei kukaan pysty tähän "puhdistus operaatioon" yksin. Avun tarpeen myöntäminenkin vaatii rohkeutta ja mielestäni on kerrassaan törkeää, jos "ystäväsi" leimaa sinut hulluksi vain siksi, että olit luottanut häneen paljon! 🙄 Olit paljastanuyt kipeimmän salaisuutesi ja hän ei osannut/uskaltanut uskoa siihen tai ottaa asiaa vakavasti! 😠

Itselläni ei ole vastaavia kokemuksia kuin teillä. Tapaukseni on niin vähäinen, ettei sitä oikein voi edes laskea hyväksikäytöksi. Se tapahtui vain kerran. Vieras mies sai minut mukaansa metsään, ja siellä hän piiskasi minut ja hänen kätensä kävi sellaisissa paikoissa, johon sen ei olisi kuulunut mennä. Mutta eipä siinä mitään oikeasti pahaa tapahtunut...

Vielä kerran kiitokset kaikille, jotka ovat uskaltaneet kirjoittaa tänne! Olen varma, että tämä on hyvä edistysaskel haavojen puhdistuksessa! 🙂👍
Yritän olla hengessä mukana, vaikken olekaan kokenut yhtä pahaa kuin te!

Jaksua ja aurinkoisia päiviä... hei ja muistaha juuri SINÄ olet rakastamisen arvoinen, olet taatusti ansainnut sen! 🙂🌻

miten onnistuu rakastumaan tai saati rakentamaan parisuhteen, kun käy tälläistä prosessia läpi? haluan poikaystävän ja kumppanin, mutta tuntuu, että se mahdotonta.. tuntuu, että elän näkymättömässä vankilassa.. neuvoja!?

Hei lonesome!

Olen jo monta kertaa halunnut vastata sinulle, mutta ongelmana on se, ettei ketään voi pakottaa tai opettaa rakastumaan! Ei siihen tietääkseni ole keksitty reseptiä...
Mutta niin suurin este rakastumiselle on varmaankin oma pelkosi, pelko siitä, että tulet uudelleen hyväksikäytetyksi ja petetyksi. Mielestäni sinun tulisi vain uskaltaa rakastua! Uskalla tutustua vastakkaiseen sukupuoleen ja uskalla hyväksyä seksuaalisuus kauniina ja hyvänä asiana (koska sitä sen pitäisi olla, ilman kieroutunutta maailmaa). Mutta mielestäni, vaikka uskaltaisit tutustua mieheen lähemmin ja hän tuntuisi sinusta turvalliselta ja ymmärtäväiseltä, ei hyväksikäytöstä kannata heti mennä puhumaan.

Minua nyt ihan nolottaa käyttää itseäni esimerkkinä, koska tapaukseni oli niin vähäinen... 😞
Mutta minä itse aloin seurustella noin 7 vuotta "hyväksikäytön" jälkeen. Ja vaikka tapaukseni olikin mitätön, niin en pitänyt siitä, kun poikaystäväni kosketti minua tietyistä paikoista (siis vaatteidenkaan päältä!). Poika huomasi tämän nopeasti ja kysyi siihen syytä. Minä vastasin, että en haluaisi kertoa. Tähän poika sanoi, että minun ei tarvitse, saan kertoa sitten kun hyvältä tuntuu, hän ei painosta eikä pakota! Reilun vuoden seurustelimme, opimme tuntemaan toisiamme ja luottamaan toisiimme, eikä poika kertaakaan painostanut puhumisen kanssa, eikä myöskään koskettanut minua minulle epämiellyttävistä alueista kysymättä ensin. Asian kertominen helpotti oloani vaikka pelkäsin, että poika pitää minua ihan lapsellisena ja naiivina sen tyhmän jutun takia. Mutta poika otti asian hyvin ja sanoi itsekin, että oli ihan hyvä odottaa tuollaisen asian kertomisessa, vaikka se olisi selittänytkin käytöstäni paljon. Hän otti tapauksen mielestäni liiankin vakavasti, enkä oikein ymmärrä miksi... 🙄

Tällä vaan haluan sanoa, että sinun kannattaa kerätä paljon luottamusta vastakkaiseen sukupuoleen ja painotan, että suhteessa eletään seksuaalisissa asioissa aina hitaamman mukaan. Kukaan, joka rakastaa sinua, ei pakota tekemään mitään, mikä tuntuu sinusta epämiellyttävältä. Jos joku vaatii sinulta jotain sellaista, unohda koko ihminen! Asia, joka sinulle tehtiin, on tehnyt todella syvät haavat sinuun ja sinun on oman hyvinvointisi takia mietittävä tarkkaan, kenen läsnäollessa olet valmis repimään haavasi auki.
Toki asia pitää kertoa, mutta ajan kanssa. Kun olet kerännyt tarpeeksi rohkeutta ja luottamusta ja kerrot asian niin olen varma, ettei mies pidä sinua hulluna! Jos hän rakastaa sinua hän ymmärtää ja haluaa tukea sinua!

Eli lyhyt kertaus: Uskalla rakastua ja hyväksy seksuaalisuus kauniina asiana. Tutustu vastakkaiseen sukupuoleen kunnolla. Ystävyyden muuttuessa seurusteluksi hyväksikäytöstä ei (mielestäni) kannata kertoa heti alussa, jos mies rakastaa sinua hän etenee sinun vauhtiasi ja jaksaa odottaa! Tutustu, kerää luottamusta, ota vastaan ja anna rakkautta, kun olet valmis kerro tarinasi. Olen varma, että mies ymmärtää sinua, jos hän todella rakastaa!

Anteeksi sekava selitys, enkä muutenkaan ole varma olenko minä muka oikea ihminen jakamaan neuvoja, koska oma juttuni oli vain semmonen pieni ja tyhmä... 😳
Mutta toivottavasti saat tästä jotain irti!

Voimia ja jaksamista sinulle! 🙂👍

Ja hei, sinä et todellakaan ole hullu! Jos joku muuta väittää katsokoon itseään peiliin ja sanokoon saman uudestaan!