Oletko sä hakenut jotain keskusteluapua? Mä itse olen vasta nyt alkanut todenteolla surra. Tietyllä tavalla ajattelen, että näin todellakin on parasta, mutta suren silti. Huomenna ajattelin kysyä, josko voisin alkaa purkaa tätä omaa settiä ammattilaisen kanssa.
Minun ex on nyt ollut livenä alle 10 päivää lomaromanssinsa kanssa, ja meinaa tuoda sen lastemme nähtäväksi loppukuusta. Sen on tarkoitus viipyä kuukausi siinä kodissa, josta minä muutin pois alle kuukausi sitten. Mies sanoo, että se on ihan sama kuin jos hänellä olisi kaveri kylässä, ei hän sano että se on tyttöystävä. Mutta kun eihän nuo lapset tyhmiä ole.. Minä en ole ainoa, joka on hänelle sanonut siitä, että vielä ei ole oikea aika esittäytyä lapsille. Mutta ei hän kuuntele ketään. Hän on täysin kykenemätön myöntämään sitä tosiasiaa, että tämmöiset asiat ihan oikeasti satuttaa myös lapsia. Tuntuu, että aina jos mainitsinkin tästä liian nopeasta tutustuttamisretkellä, hän nousee takajaloilleen ja rupeaa puolustuskannalle. Ikäänkuin se olisi uhka hänelle, jos ei saa vielä tutustuttaa tätä naista meidän lapsiin. Vaikka minä en muuta halua kuin varjella niitä kahta pientä ihmistä turhalta hämmennykseltä.
Olen neuvoton. Toivon, että saan ammatti-ihmisiltä apua myös tässä asiassa.

Joo ei lohduta ei. Mutta kiitos kuin kumminkin yritit. Tuntuu vaan että en ole mennyt yhtään eteenpäin päinvastoin. Välillä sitä miettii onko tämä elämisen arvoista elämää? Tiedän en tee itselleni mitään. Mutta voiko mun pää tai kroppa kestää tätä. Kai se raja tulee jokaisella jossain vaiheessa vastaan?

Minullakin on tullut välillä takapakkia ja olen ollut sekoamisen partaalla. Viime päivinä olen kuitenkin pannut merkille että tuskan terä ei ole enää niin viiltävä ja saattaa mennä jopa päivä, että en juuri ajattele asiaa. Kyllä sinäkin selviät! Olen käynyt myös terapiassa ja saanut sieltä uusia näkökulmia.

Mä luulin olevani vahvoilla vesillä, mutta nyt taitaa pohja vetää luokseen...

Tilanne on se, että mies ei yhäkään saa lastaan nukahtamaan päiväunille. Kaiken huipuksi joudun jatkuvasti ravaamaan entisen mieheni kämpällä, koska julkisivuremontin melun takia lapsi ei pysty nukkumaan kotona päiväunia. Kerta kerralta miehen kämppä on entistä pahemmassa sotkussa ja joudun siivoilemaan, jotta pääsen antamaan lapselle lounasta ja nukuttamaan päikyille. Ensi viikolla en enää kestä mennä miehen kämpälle, se on aivan kamala ja epäsiisti poikamiesläävä. Pakko saada lapsi nukkumaan vaikka rattaissa - mä mielummin kuolen, kuin näen enää sitä kämppää.

Siinä kämpässä muistan kaikki yhteiset hetket ja etenkin ne huonot....

Tänään olin niin hajalla, että itkin junassa, kun kaveri oli tehnyt oharit...

Voi kurjuus! Kauanko remonttinne vielä kestää? Entä onko jokin erityinen syy, miksi lapsen isä ei saa nukutettua häntä? Voisiko olla, että hän haluaa sinut sinne ja heittäytyy sen takia avuttomaksi? Tämä oli siis vain tällainen ajatus, voihan hänellä oikeastikin olla vaikeuksia lapsen hoitamisessa. Ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu, kun ystäväsi teki oharit. Olen itsekin herkistynyt ystävien käytökselle, ja tuntuu tosi pahalta jos joku peruu viime hetkellä jonkun sovitun jutun.

Vastahan tuo remontti alkoi, kestänee jonnekin talvelle saakka, lopulta valmistuu vasta ensi vuoden kesäkuussa. Pakko varmaan muuttaa, en jaksa koko vuotta pakoilla poissa kotosalta. Ikävä juttu, koska ollaan lapsen kanssa kotiuduttu tänne tosi hyvin ja leikkipuistossa käy paljon kivoja tuttuja. Lapselle olisi vielä päiväkerhopaikka näiltä meidän nurkilta, en sitten tiedä saadaanko uudella alueella päiväkerhopaikkaa. Tällä meidän alueella ei oikein ole tilavia kaksioita eikä kolmioita vapaina. Harmittaa!!

Ei ole mitenkään yllättävää, että ex-miehen on vaikea saada lasta nukahtamaan. Eihän se ole yölläkään rauhoitellut yli vuoteen. En ole ex-miehen hoitovuoroina mennyt auttamaan lapsen nukuttamisessa, kotiini on siis palautettu auttamattoman väsynyt pieni lapsonen. Silloin kun on lainattu sen kämppää, on ex-mies ollut onneksi töissä. Silti yhteydenpito ex-mieheeni ja hänen saamisensa mukaan lapsen tarvikkeiden hankintaan on ollut sellaista tervassa räpiköintiä, että vähemmästäkin menee hermo. Hänen omasta mielestään on ihan ok junnata kaikessa vastaan.... 90% miehen luona olevista lapsen vaihtovaatteista on mun ostamiani.... Ja miehellä on todella paljon enemmän rahaa käytettävissään kuin minulla!!! Mutta lapsen kengät,vaatteet, lelut ja muut tarvikkeet ostan silti miltei pelkästään yksinäni. Voihan reiluus!!😠

Erotuskaa, sitä on täälläkin! Hain yksipuolisesti avioeron toukokuun alussa. Ex vaimo on pettänyt kerran avioliiton aikana. Tämä on osaltaan selitettävissä mielenterveys ongelmilla. 17 vuoden suhde oli pakko päättää, koska en halunnut että hän satuttaa minua enempää.
Nyt vaimolla on jo uusi miesystävä. Kaikki tapahtuu nopeasti sairauden ollessa tässä vaiheessa. Lisäksi minulla on ex vaimon kanssa 11 vuotias tytär.
Oma olo ei ole ollut niin paha, kuin uskottomuuden tultua ilmi 8 vuotta sitten. Siitä toipuminen kesti ainakin 2 vuotta. Tarkoitan tässä toipumisella sitä, että asia ei ollut enää päivittäin mielessä.
Nyt aamupuurolle vinkkejä. Samana päivänä kun hain avioeroa olin yhteydessä kunnan mielenterveystoimistoon sain ajan jo seuraavalle viikolle. Työterveyslääkärissä olen käynyt ainakin 5 kertaa. Keskustelu lääkäreiden ja mielenterveyshoitajan kanssa on auttanut toipumisessa. Olen aloittanut ennalta ehkäisevän masennuslääkityksen heti tilanteen alettua. Lisäksi olen käyttänyt aluksi 30 päivää nukahtamislääkitystä. Kriisi syveni taas viimeviikolla ja tuli yksi uneton yö nukahtamislääkityksestä huolimatta. Menin lääkäriin ja lääkitystä vaihdettiin. Nyt on käytössä nukahtamislääkkeen ja rauhoittavan sekoitus. Rauhoittavissa on vaan se huonopuoli, että niillä siiretään tunteita myöhemmäksi. Toipumisen kannalta ne negatiiviset tunteet pitää käsitellä itsensä kanssa, joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Uni on todella tärkeää, koska asiat tuntuvat väsyneenä ainakin kaksi kertaa pahemmilta. En koe itseni kannalta mitenkään häpeällisenä turvautumistani lääkkeisiin. Työkyky on säilynyt, enkä ole masentunut. Asioita on pakko saada itsensä kannalta eteenpäin. Luottamus vastakkaiseen sukupuoleen tässä on minullakin koetuksella. Mutta eiköhän se ajan kanssa palaudu. 🙂👍

Kiitos kun jaksatte välittää/auttaa. Yritän viellä selvitä omillani eli ei lääkitystä eikä terapiaa. Kyllähän tän on pakko joskus loppua! Koville kyllä ottaa! Tsemppiä kaikille!

Moi! Aamupuuro täällä noin vuoden jälkeen. Vuosi on ollut helvetin raskas ja olen ollut todella maissa. Ei huvittanut mikään muu kuin odotin vain aina että viikko meni ja sain pojan taas luokseni. Eli olin viikon ihan paskana ja sitten viikko pojan kanssa tehtiin kaikkea kivaa ja tunsin eläväni. Mutta ne viikot kun poika oli äidillään olin täysin lamaantunut. Nyt voin sanoa että osaan jo nähdä asian niin että onneksi erosimme. Ansaitsin parempaa kuin pettäjän ja valehtelijan. En ole viellä ajatellut edes uutta suhdetta pientä säpinää tosin on ollut mutta ei mitään laastaria ja olen ollut myös rehellinen että en ole uutta suhdetta viellä aloittamassa. Halusin vain kertoa teille että varmasti se elämä jossain vaiheessa hymyilee myös teille. Nyt pojan äiti yrittää takaisin ja on kateellinen kun mun ja pojan arki rullaa hyvin. Takas ei ole tulemista. Älkää ottako pettäjää ja valehtelijaa takaisin jos ette halua että hän satuttaa teitä uudestaan. Hyvää kesää ja tsemppiä. Mä oikeesti luulin että en selviä siitä tuskasta ja pahasta olosta mitä koin eron jälkeen. Mutta nyt tiedän näin on parempi. Tsemppiä kaikille älkää luovuttako.❤️

Hei! Kamalaa kun toinen ei välitä ollenkaan toisen tunteista. Onko siis näin että vaimosi ja tämän uuden miehen suhde ei kestänyt?
Minua ei varmaankaan ole petetty... En tiedä. Kerron nyt ihan rehellisesti. Petin joskus poikaystävääni, eikä se tuntunut hyvältä, mutta sen jälkeen pystyin irrottautumaan todella huonosta suhteesta. Hän oli mieluummin kavereidensa kanssa ja pelasi. Kerrankin lähti ihan mitään ilmoittamatta kotiinsa. (Meillä oli etäsuhde.) Tämän jälkeen ei ollut kahteen viikkoon missään yhteyksissä ja kertoi syyksi että halusi pelata ja olla kavereiden kanssa. Minulla tuli mitta täyteen ja laitoin että sitten eroamme. Sen jälkeen viikon päästä petin.

Olen naimissa nyt eri miehen kanssa joka on ihana ja mukava. Minussa on se hemmetin mutta joka vaivaa koko ajan, enkä pääse siitä eroon. (Johtuukohan kenties huonosta itsetunnosta?!) Miehelläni on ollut aikoinaan 64:n kanssa seksisuhde, eli yhden yön juttuja suurin osa. On pettänyt aikaisenpia puolisoja jokaista, mutta vasta sitten kun on he ovat pettäneet ensin. Silti minua vaivaa tämä niin paljon että en pysty muuta miettimään. Lisäksi hänen sukulaisensa koko ajan arvostelevat minua äitinä, vaikka tarvitsisin tukea. Minulla ei ole yhtään aikaa itselleni, eikä mieheni voisiko sanoa oikeastaan koskaan hoida lapsiamme. Eron sattuessa kohdalle, on kyllä valmis minulta ne viemään kokonaan pois. Ajatellen vain itseään. Koko ajan mietin että kuka heitä hoitaisi silloin, koska jos lähden ulos tunniksi, mikä on todella harvinaista niin kaikki on ennallaan, ei mieheni ole antanut juomaa edes vauvalle jos sattuu tulemaan jano.
Tässä kevättalvesta sitten tein provon miehelleni, ja käsi sydämellä, ei ollut aikomustakaan pettää. Tein deittisivustolle profiilin. (Olin kyllä aika tyhmä...) Sitten asteittain toin miehelleni tietoon tämän... En kertarysäyksellä vaan sillälailla että alkaa epäilys heräämään. Sitten kun sai tietoon tämän niin johan alkoi totuus valkenemaan. Oli edelleen ollut yhteydessä muutaman viikon panoonsa, mikä ei todellakaan ollut edes mikään seurustelusuhde. Koko ajan puolustelee "kaveriansa". Tämä muutaman viikon pano on ollut ainakin 200:n miehen kanssa. Uskomatonta... Mieheni puolustelee koko ajan tätä ja sanoo että on mukava ihminen tms. Laitoin tälle akalle muutaman katkeran viestin niin sieltä tuli myös niin mukavaa tekstiä, että mukava ihminen...

Minä en ihan oikeasti olisi valmis pettämään, kun on niin vaikea luottaa uusiin ihmisiin ja en oikein ihastukaan keneenkään, saatika sitten rakastu. On niin vaikeaa aina se alku. Mutta toisaalta mitä kauemmin olen ollut mieheni kanssa niin sitä vähemmän luotan ja sen korkeamman ja paksumman muurin ympärilleni rakennan. Ehkä minun ei pitäisi olla kenenkään kanssa, tai sitten en ole oikean ihmisen kanssa. Eipä kait tuollaisilla "jokapaikan höylillä" ole ketään yhtä ainoaa.

Anteeksi vuodatuksesta... Olisi vaan mukavaa kuulla teidänkin mielipiteitä...

Niin ja lisätäkseni tänne: Sillä mieheni "kaverilla" on neljä tai viisi lasta ja kaikki on eri miehille. Silti tämän ukko ei jätä tätä. Akka hankkiutui raskaaksi ukon mielipidettä kysymättä viime kerralla ja nyt kantaa seurauksia niistä ehkä pari kuukautta. Mutta ukko ei vaan ymmärrä jättää tätä. Sitten minun mieheni koko ajan kyseenalaistaa lastemme isyyden, vaikka paljon on samaa näköä tms. Mutta se ei ole pointti hänen mielestään. Tämä sama viesti meni "kaverille" ja laittoi minulle viestiä että nämä meidän lapset eivät ole mieheni ja minun yhteisiä, että mieheni epäilee että ovat jonkun toisen. Eli kaikki meidän yksityisasiat vuotaa muualla, kaikki riidat vuotaa sukulaisille ja tälle muutaman viikon panolle. Tämä muutaman viikon pano selittelee nämä kaikki 200:n yhden yön jutut mielenterveysongelmilla. Oikeuttaako joku mielenterveysongelma loukkaamaan toista näin pahoin? Ei minun mielestäni, itse en ikinä ole pettänyt ja olen yrittänyt todella paljon vaikka on vakavaa masennusta. Olen aina yrittänyt, yrittänyt ja yrittänyt... Olla hyvä, mutta mikään ei kelpaa.

Olen monesti saanut kuulla vaikka mitä paskaa ja itsetuntoni on nolla. Tuntuu että kaikki on ihan sama. Minä kysyinkin mieheltäni että tuntuiko se hyvältä panna aina kaikkia. Hänen mielestään seksi on aina mukavaa, olipa kenen kanssa tahansa. Minun mielestäni seksillä ei ole mitään merkitystä jos toista ei oikeasti tunne tai välitä toisesta. Minulla oli kerran yhden yön juttu joskus 17.v, ei tuntunut miltään ja oli kamalaa. Vieläkin syyllistän itseäni siitä, vaikka ei edes tarvitsisi. Se häiritsee. Ja se häiritsee vielä enemmän kun miehelläni ei häiritse nuo lukuisat panot.

Ja en kirjoittaisi näin jos ei oikeasti tuntuisi pahalta... Ehkä minussa on joku ongelma ja suurentelen asioita.