Erotuskaa

Erotuskaa

Käyttäjä Aamupuuro aloittanut aikaan 03.05.2015 klo 07:24 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 03.05.2015 klo 07:24

Miten jaksaa eteenpäin kuin 7 vuoden suhde kariutuu valheeseen ja pettämiseen.

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 10.05.2015 klo 14:45

Ei tässä ole enään mitään järkeä! No ex oli sitten laittanut lapsen koko viikonlopuksi hoitoon jotta pääsee bilettämään. Itse ainakin uskon että tämä ero on 5vuotiaalle pojallekin rankka paikka ja hän tarvitsisi nyt sekä isää että äitiään. Tänään poika tulee taas minun luokseni viikoksi. Sen takia mulla mieli vähän korkeammalla. Kiva saada taas elämää ja ääntä kotiin! Tsemppiä kaikille! Minä päätin että mun satuttaminen on nyt loppu. Tehköön ex mitä lystää mua ei enään kiinnosta! Jotenkin vapauttavaa toivottavasti vaan pystyn tähän! Muistakaa kaikki ei tää ole maailman loppu. Täähän voi olla uuden alku. Koittakaa ajatella positiivisesti.

Käyttäjä Opaque kirjoittanut 14.05.2015 klo 15:41

Jos exälläsi menojalka vipattaa, niin eikös hän voisi tuoda lapsen sinulle jo etuajassa? Siis jos se sinusta tuntuisi hyvältä ajatukselta.

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 16.05.2015 klo 10:32

Tervehdys kohtalontoverit! Kysyit eikö ex voisi antaa lasta minulle aikaisemmin jos hänen menojalkaa vipattaa? Ei kuulemma voi eikä mitään selitystä. Mutta muualle voi lapsen viedä hoitoon. Mulla ollut mahtava viikko pojan kanssa ollaan puuhattu kaikenlaista ja ajatuskaan ei ole enään koko ajan erossa. En tiedä miten sitten taas kun poika lähtee äitinsä luokse maanantaina. Edelleen kun nukahdan niin herään tunnin päästä täysin hiessä enkä saa enään unta. Sain kaverilta unilääkkeitä tai nukahtamislääkkeitä en haluaisi niitä ottaa mutta nyt ei muuta vaihtoehtoa ole muuten en nuku. Välillä tuntuu kun tästä olisi jo selvitty mutta sitten taas täys romahdus.

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 22.05.2015 klo 13:48

Miten voi olla välillä semmoinen tunne että olet jo selättänyt tämän kaiken kauheuden mutta sitten taas kaikki palaa mieleen ja tuntuu kuin aloittaisit taas ihan alusta tämän työstämisen. Loppuuko tämä ikinä voinko enään luottaa tai rakastaa enään ketään koskaan? Nyt tuntuu siltä että en enään jaksa. Jos minulla ei olisi lasta en tiedä mitä tekisin nyt jaksan vaan ja ainoastaan lapsen takia

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 22.05.2015 klo 20:28

Aamupuuro: Sikäli samat fiilikset, että lapsi tosiaan auttaa jaksamaan. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että tukehdun yksinäisyyteen, jos en ole lapseni kanssa. Nyt alan pikku hiljaa palailemaan ihmisten ilmoille.

Yhtä pitkäaikaista ystävääni olen tavannut ja hänelle suruni vuodattanut. Ehkä liikaakin. Toivottavasti en häntä täysin karkoita. Nyt on vähän ylpeä olo: sain soitettua vanhalle työkaverilleni ja tavataan huomenna iltapäivällä. Toissapäivänä yksi toinen entinen työkaveri käväisi moikkaamassa mua ja lasta. Hän itse odottaa kolmatta lastaan, mutta omaksi yllätyksekseni osasin olla aidosti iloinen hänen vauvastaan. Pitkään leikkipuiston pikkuvauvaperheet herättivät kovaa ahdistusta.

Entä sitten luottamus? Mun mieheni ei pettänyt seksissä, mutta raha-asioista ja muista käytännön valehteli sujuvasti useamman kuukauden ajan, kunnes jäi kiinni nähdessäni ulosottokirjeen pudonneen postiluukusta. Kaksi viikkoa sitten selvisi, että mies oli kertonut henkilökohtaisia asioita minusta ja lapsesta ystävilleen puolitoista vuotta sitten. Näistä ystävistä toinen avautui minulle näistä mieheni muinaisista valitteluista ja nälvi minua niistä. Ex-mies on tainnut kertoa ns. "oman versionsa", jättänyt omat tempauksensa tarinansa ulkopuolelle.

Tästä viimeisestä kiinnijäämisestä on tosi paska olo. Mä olin sanonut miehelle, ettei niistä asioista kannata mennä puhumaan muille ihmisille, mutta hän ei uskonut minua ja toimi selkäni takana. Kaiken lisäksi sain mieheltä niskaani jatkuvaa ryöpytystä vapaa-ajan puutteesta: jossain välissä se oli kuitenkin ehtinyt pitämään yhteyksiä kavereihinsa. Siinä minä en juuri kunnostautunut. Lapsenhoidolta vapaa aika meni lähinnä syömiseen, nukkumiseen ja hoitotarvikkeiden ja vaatteiden tilaamiseen netistä. Vielä säälin miestä niin paljon, että järjestin hänelle usein vapaita hetkiä, jolloin saisi olla vähän aikaa omillaan - silloinkin tosin aina valitti ajan vähyydestä. Alkaapas ärsyttää, kun muistelen niitä aikoja!!! 😠 😠

Luottamus? Luulen, että sen rakentaminen on pitkä aika. Sellaisen takaisin saamiseen taitaa mennä vielä jokin hetki. Aika aikaa kutakin.
🌻🙂🌻

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 23.05.2015 klo 13:43

Kaikki sanoo aika auttaa. Mulla vaan semmoinen tilanne että päivä päivältä pahempi olo. Tuntuu että en saa nyt mitään tehtyä en jaksa/pysty edes kaupassa käymään. Olen täysin avuton. Tuntuu että tulevaisuudella ei ole minulle mitään annettavaa. Odotan vaan että saan lapsen kotiin silloin tunnen eläväni ja minulla on joku tarkoitus mutta nämä yksinäiset viikot olen täysin kuollut. Kävelen kotia ympäri ja pidän päästä kiinni välillä lysähdän lattialle itkemään. En tiedä kauanko jaksan tätä. En halua puhua enkä nähdä ketään. Miten on mahdollista että ex tuntuu nauttivan tilanteesta. Kaikki ketkä teistä miettii edes pettämistä toivon että pysähtyisitte hetkeksi ajattelemaan kuinka voitte saada toiselle pahan olon. Älkää pettäkö lopettakaa suhde ensin ja tehkää sitten mitä haluatte. Elän viikon ja olen viikon kuollut. Tätäkö on mun loppuelämäni?

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 23.05.2015 klo 14:04

Kaikki sanoo? Olet siis ehtinyt puhumaan fiiliksistäsi muille. Sehän on hyvä juttu!

Aloita aluksi valittamalla ja pohdi sitten, mitä voisit tehdä muiden hyväksi. Auttaisiko tavoitteiden asettaminen yksinolon pahan tunteen hallintaan? Tarkoitan tällä ihan yksinkertaisia juttuja, kuten polkupyörän kunnostusta, juoksulenkkiä, kasvimaan laittoa tai kokkaamista ystävälle? Oletko koskaan haaveillut jostain harrastuksesta, jota et ole perhearjelta ehtinyt kokeilemaan? Ja kun olet onnistunut pienessä tavoitteessasi, kehu itseäsi! ☺️❤️

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 23.05.2015 klo 15:13

Kiitos polunkävijätär kun yrität tsempata. Oon joo jutellut tietysti joidenkin kanssa mutta suuremman osan olen lukenut täältä muiden kohtalon tovereiden tarinoita. Nyt tuntuu tosi kaukaiselta että pystyisin auttamaan ketään kun olen itse tässä kunnossa. Uusi harrastus on myös kaukainen ajatus kun en jaksa/ pysty edes kaupassa käymään. Niinkuin sanoin olen täysin kuollut. Tämä on täysin uusi tilanne minulle olen yleensä sosiaalinen ja positiivinen nyt niiden vastakohta. Toivon että minua ei olisi olemassa. En näe valoa tunnelinpäässä vaan lopputoman pimeä tunnelin.

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 24.05.2015 klo 10:55

Aamupuuro kirjoitti 23.5.2015 15:13

Kiitos polunkävijätär kun yrität tsempata. Oon joo jutellut tietysti joidenkin kanssa mutta suuremman osan olen lukenut täältä muiden kohtalon tovereiden tarinoita. Nyt tuntuu tosi kaukaiselta että pystyisin auttamaan ketään kun olen itse tässä kunnossa. Uusi harrastus on myös kaukainen ajatus kun en jaksa/ pysty edes kaupassa käymään. Niinkuin sanoin olen täysin kuollut. Tämä on täysin uusi tilanne minulle olen yleensä sosiaalinen ja positiivinen nyt niiden vastakohta. Toivon että minua ei olisi olemassa. En näe valoa tunnelinpäässä vaan lopputoman pimeä tunnelin.

Ollos hyvä 🙂

Joo, hidastahan se asioista avautuminen on. Itse odotan parhaillani kuumilla hiilillä palautetta avioerostani sukulaisiltani, joille olen saanut kerrottua vasta viime viikolla. Ja siis minähän potkaisin miehen pihalle loppiaisen aikoihin kesken harkintavaiheen. No, kuukausi sitten tuli lopullinen päätös. Ihan muutamalle lähimmälle ystävälle sain kerrottua helmikuussa, leikkipuiston tutuille äideille olen alkanut kertoa tässä parin viime kuukauden aikana.

Jos uusi harrastus tuntuu rankalta, niin ota sitten tavoitteeksi se kaupassa käynti. Pienestä on hyvä aloittaa 🙂 Kaupassakäynti tuntui mustakin aluksi ihan kauhealta ja meni mulla muutama kuukausi, että pystyin katsomaan toisia ihmisiä silmiin leikkipuistossa. Aika monena päivänä itkin paluumatkalla hississä, rappukäytävässä tai eteisessä. Joskus olin niin loppu, että itkin jopa lapseni nähden.

Mitä tulee exääsi, en usko, että hän on onnellinen. Jatkuva biletys kertoo enemmän tyhjyyden tunteesta kuin onnesta. Siltä multakin tuntui teininä ja 20-vuotiaana, kun elämä oli vähän surullisempaa kuin joillain muilla eikä oikein kukaan pystynyt kannattelemaan niiden tunteiden yli. Isäni siis kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, kun olin 19. Itkettyäni aikani käsittelin tunteitani semi-extremeurheilulla ja sitkeällä biletyksellä. En todellakaan ollut 20-vuotiaana mitään ihannevaimokamaa. Exäsi ei näytä sinulle kaikkia tunteitaan, pitää vaan kovan naisen naamiota yllä. En tietenkään tiedä millaisia hänen ystävänsä ja sukulaisensa ovat, mutta en oikein jaksa uskoa, että hän saisi käytöksestään pelkästään hyvää palautetta...

Mä olen muuten hyvin tiukasti sitä mieltä, että pettäjä pettää aina. Mua on yksi entinen poikaystävä ajat sitten viilannut silmään ajankäytöstään (sanoi opiskelevansa ja käyvänsä töissä, ei tainnut käydä, koska sai molemmista kenkää...) ja toinen petti toisen naisen kanssa miltei vuoden ajan. Tämä petturi jäi kiinni ekan kerran puolen vuoden jälkeen ja lupasi parantaa tapansa. Ei kuitenkaan katkaissut välejään "ystävättäreensä" ja sama meno jatkui entistä härskimpänä - valehteli äidilleen olevansa minun kanssani ja minulle olevansa käymässä vanhempiensa luona. Valhe meni aluksi läpi, koska hänen isoäitinsä oli kuoleman sairaana exäni vanhempien luona. Viime vuonna sain tuolta petturilta fb-viestin, jossa kaipaili kovasti suhteemme perään ja vuodatti katumusta omista virheistään. Silloin eroaminen oli vaikeaa, koska pettäjäex-poikaystävän kaikki ystävät olivat sitä mieltä, että minun pitäisi korjata suhdetta. Jopa exäni vanhemmat olivat surullisia lähdöstäni.

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 24.05.2015 klo 18:47

Polunkävijätär olet mun sankari🙂 kävin kaupassa ja tein mun lempi ruokaa ja ostin yhden oluen. Mikä ihme siinä on että tosissaan ei pysty edes ihmisiä silmiin katsomaan ja toivoo että naapurit ei änkee samaan hissiin. Tuntuu että ihmisiin ei pysty ottamaan mitään kontaktia siis kun tavallisesti juttelen ventovieraille täysin luonnollisesti. Ja mitä puhuit ex käytöksestä ni se on nyt vähän muuttunut nöyremmäksi ja saatiin puhevälit kuntoon. Tuli heti vähän parempi fiilis. Hän jopa oli vähän katuvainen ja pyysi anteeksi ja itki. Mielummin olen loukattu kuin loukkaaja pystyypä ainakin peiliin katsomaan. Mutta ei mulla mitään tarvetta sitä ole enempään syyllistää. Toivoisin vaan että voitais yhdessä auttaa ja opastaa meidän lasta tähän ihmeitä täynnä olevaan maailmaan. Sulle polunkävijätär tsemppiä sun taisteluus. Muhun sä sait ainakin luotua taistelutahtoa ja uskoa paremmasta huomisesta! Ja kyllä sun sukulaiset toivottavasti ymmärtää ja arvostaa sun päätöstä. Kiitos sulle viellä tuhannesti ilman sua en olis kaupassa käynyt olet tärkeä Thanks. Kyllä me täältä viellä noustaan.🌻🙂🌻 tossa sulle viellä kukkia.

Käyttäjä Crazy catlady kirjoittanut 25.05.2015 klo 12:07

Täällä sama tuska, alkuvaiheessa vielä. Mies päätti heittää 10 yhteistä vuotta menemään kun ihastui lomallaan johonkin norjalaiseen. Tää on kuin jostain huonosta elokuvasta. Olen tänään menossa katsomaan yhtä asuntoa, josta hyvin suurella todennäköisyydellä tulee minun kotini.
Oon koittanut ajatella asiaa niin, että en ole tuntenut mun miestä. Mä luulin, että se välittäisi, jaksaisi huonoinakin aikoina olla tukena. Ei se ollut sellainen. Se meni ja satutti meidän koko perhettä niin kovaa. Odotan kauhulla sitä tunnetta kun jään yksin sinne uuteen kotiini ja lapset menee isälleen. Mies halusi viikko-viikko -systeemin, mutta nyt aluksi mennään esikoisen toivomuksesta niin, että ovat minulla enemmän ja isällä vähemmän. Tsemppiä tuhannesti <3 ihan varmasti se olo vielä joskus helpottaa. Ja mä henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä, että voin aina ajatella että mä pidin kiinni siitä tärkeimmästä: luottamuksesta. Se oli se toinen joka teki väärin.

Käyttäjä polunkävijätär kirjoittanut 25.05.2015 klo 13:35

Kiitos kukista 🙂

Aamupuuro: Hyvä, että pääsit kauppaan! Ja kokkasit!

Mä olen ajatellut niin, että luottamuksen hävittyä parisuhteessa on joskus vähän vaikea luottaa muihin ihmisiin ja kohdata niitä edes rappukäytävässä. Mulla oli viime viikolla hirveä luottamuskriisi ja narisin jopa yhdelle pitkäaikaisimmille ystävistäni, etten luota siihenkään. Ei tainnut tehdä parasta ystävyyssuhteelle, mutta mun oli pakko avautua. Joskus vaan tulee niitä fiiliksiä, että kaikki kuitenkin puhuu paskaa selän takana, jättää yksin varoittamatta tai tekee jotain muuta arvaamatonta. Joskus nämä tunteet ehkä kuitenkin loppuvat. Sitten ei tarvi enää pelätä ja vältellä loputtomiin.

Hyvä myös, että olette exänne kanssa ok-väleissä. Lapselle on tärkeää, etteivät vanhemmat riitele liikaa, vaan ovat lapsensa tukena. Pettäjillä tulee usein katumavaihe päälle. Aika jaloa, jos pystyt olemaan syyllistämättä. Harva pystyy pitämään asiallista linjaa tuollaisessa tilanteessa.

Käyttäjä Aamupuuro kirjoittanut 16.06.2015 klo 09:02

Miten tää olo ei yhtään helpota? Mä oon ihan rikki edelleen. Ei mun pää ja kroppa voi kestää tätä enään kauan.

Käyttäjä Pellehermanni kirjoittanut 16.06.2015 klo 14:58

Minulla on samat tuntemukset, mutta tilanteeni on hieman erikoinen. Asun yhdessä puolisoni kanssa. Oikeastaan hän ei kuitenkaan ole puolisoni tällä hetkellä, koska halusi erota. Olemme siis eronneita, mutta asumme yhdessä ja meillä on kaksi lasta. Erittäin kurjat olotilat mulla ollut jo muutama vuosi. En ole puolisolleni tärkeä, mutta onneksi lapsilleni olen.

Käyttäjä Opaque kirjoittanut 19.06.2015 klo 23:56

Tämä nyt ei varmasti lohduta yhtään, mutta kyllä erosta toipuminen useimmilla taitaa kestää kuukausia, ellei vuosia. Minulla oli talvi ja kevät yhtä synkkyyttä, mutta nyt elämä alkaa jo voittaa. Lähinnä tämä näkyy siten että saattaa mennä jopa tunteja, että en ajattele entistä puolisoa tai eroamme. Kyllä se sinullakin joskus helpottaa, usko pois! Hyvää juhannusta kaikille!