Ero petetyksi tulemisen jälkeen
Olen petetty. Syksystä saakka olemme yrittäneet jatkaa. Välillä menee itselläkin paremmin, mutta välillä ahdistaa ja kovaa. Mies rukoilee, että jatkaisimme yhdessä. Tekee asian eteen kaikkensa. Itse alan kallistua eron puolelle. Anteeksi olen antanut, vihaa en tunne, mutta unohtaa en voi. Mies on sitä mieltä, että menneet pitäisi unohtaa ja jatkaa eteenpäin. Itse en siihen vielä pysty. Minusta on kohtuutonta edes sellaista pyytää. Paljastumisesta on vasta viisi kuukautta.
Kaipaisin keskustelua ja kannustusta, miten olette jaksaneet erovaiheen ja miten se on sujunut? Kun otan ero puheeksi, niin mies on loukkaantunut ja suuttuu. Aivan kuin tämä olisi minun ideani ja minun syytäni. En näe tulevaisuudessa mitään valoisaa. Elämäni on pilattu. En haluaisi rypeä menneessä vaan suunnata ajatukset tulevaan, mutta miten?
Hei 🌻🙂🌻
Beren: luulen, että olet oikeassa tuossa hyväksyntä asiassa. Mieheni lapsuuden perheessä on eletty tekemisen ja suorittamisen kautta.
Hyväksyntä on siis pitänyt ansaita jollakin tapaa.
Joskus minusta tuntuu siltä, että mieheni pitää minua äitinään???
Hän myös selkeästi kärsii ikäkriisistä.
Ja siihen ikääntymiseen ei kuulu seksikään. Hän jotenkin on nyt hukannut tämän puolen itsestään tuon uskottomuuden jälkeen.
Se harmittaa minua mutta jospa tässä hitaasti edeten hän työstää asioita mielessään.
Hän itse avautui jo asiasta ja se kertoo mielestäni jonkinlaisesta kehityksestä suhteessamme. Ennen ei olisi näin avoimesti toiminut.
Hei,
Mariella, sinä edustat teidän perheen äitiä joten varmasti miestäsi väkisin seuraavat ne mallit jotka hänellä on lapsuuden perheen äidistä. Minun on helppo ymmärtää, että tästä mallista hän on tuntenut vapautuvansa ulkopuolisessa suhteessa. En tarkoita, että tämä olisi tärkein syy pettämiseen mutta tämä on ehkä edesauttanut. Tässä on jotain samaa kuin latinalaisten kulttuurien madonna-huora asetelmassa, vaikeutta nähdä naiseuden kaikkia puolia samassa henkilössä. Miehesi oppimassa mallissa perheen äidin hyväksyntänsä on ansaittava. Tällöin "Huora" voi tarjota vapautuksen tästä suorittamisesta. "Madonna" on se kiistaton ykkönen, nostettuna jalustalle mikä tekee suhteesta vaativan. Tässä asetelmassa, että miehen on vaikea vapautua äitisuhteestaan, on varmasti jotain perää, on se sen verran laajasti vaikuttanut kulttuuriin.
Marielle, hienoa, että miehesi on ilmeisesti alkanut huomata kuinka tunteistaan puhuminen ei ole vaarallista, eikä haitallista, vaikka vaikeaa onkin.
Meillä ei tapahtuneesta ole puhuttu pariin viikkoon mitään. Kerron hänelle painajaisista, mitä edelleen näen. Niihin hän ei juuri kommentoi muuta kuin, että "ei ole mitään hätää enää".
Harmittaa tämä tilanne. Välillä olen varma, että jatketaan ja selvitään. Välillä taas tunne, että haluan erota. Eikä tilanne muuksi muutu, jos en osaa tehdä päätöstä. Jahkaileminen on kuluttavaa. Jahkailen siis omassa päässäni. Mieheni ei tästä tiedä mitään. Hän varmaan kuvittelee, että kaikki on ok ja jatkamme yhdessä "onnellisena elämämme loppuun saakka"
☺️❤️
Hei 🌻🙂🌻
Jos vielä lisäisin Beren: mieheni on luonteeltaan myös muita kontrolloiva. Myös minua ja tekemisiäni.
Nyt alkaa olla sitten teinin kanssa ongelmaa, koska mielestäni mies on liian jyrkkä kommenteissaan.
Hän saattaa myös ensin härnätä toista (teiniä) ja sitten saatuaan tämän suuttumaan, reagoi mies vihalla tilanteeseen.
Hankala yrittää luovia siinä sovittelijana sitten.
Mies myös herkästi arvostelee yhtiökumppaninsa toimia ( joka on oma poika) minulle mutta ei suoraan tälle itselleen.
Samoin myös on hänen toimintansa muissa ihmissuhteissa.
Eli joudun jopa tahtomattani kuulemaan, kun läheisiäni arvostellaan. Miehen on aina ollut vaikea asettautua toisen henkilön asemaan...oli kyse kenestä tahansa.
Ainoa, jota hän ei koskaan ole kritisoinut on hänen oma isänsä.
Mariella, meillä aivan sama tilanne. Mies arvostelee muita koko ajan. Kaikissa on aina jotain vikaa. Esimiestä haukkuu muiden tekemisisä ja ulkonäköä. Tuntuu, että missää ei ole mitään hyvää. Itse kaipaa kovasti kehuja ja kannustusta. Olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on todella huono itsetunto. Varmaan siinä yksi syy pettämiseen. Hänenstä on tuntunut tosi mahtavalta, kun on saanut huomiota ja kehuja.
Hieno yhteinen loma takana. Kaikki siis "hyvin", mutta nainen ei jätä miestäni rauhaan. Olo on kuin löysässä hirressä ja siksi olen nyt erittäin varma, että ero tästä tulee. Menen tänään katsomaan itselleni asuntoa. Raskas projekti edessä, mutta toivon, että voimani riittävät. Onpahan ainakin mietitty eikä vihassa nopeasti tehty ratkaisu.
Hei,
Surullista, jos eroatte, koska kolmas osapuoli ei jätä rauhaan. Jos molemmat rakastatte toisianne, voisi teiltä löytyä yhteinen rintama pitää puolenne. Eikö mies tosissaan halua luopua vieraasta naisesta.
Toivotan sinulle voimia, miten sitten päätätkin toimia.
Mieheni ei ole naisen kanssa missään tekemisissä, niin hän sanoo ja uskon häntä koska hän itkee ja rukoilee, että en jättäisi häntä. Itseäni ahdistaa tietoisuuskin siitä, että nainen soittelee miehelleni vaikka mies ei soittoihin vastaakaan. Ei sanojensa mukaan halua olla "sen hullun" kanssa missään tekemisissä ja kiittää luojaa, että on päässyt siitä soittoja lukuun ottamatta eroon. Tässä samalla, kun kirjoittelen, niin tulee taas epätietoisuus, teenkö sittenkään oikeaa ratkaisua😭
Yrittäisin vielä yhdessä miehesi kanssa saada tämä nainen lopettamaan yhteydenpitonsa.
Päätökseni erosta on vahvistunut siitä huolimatta, että mies itkee ja anelee. Ajatukset hänen kaksinaamaisuudestaan ovat alkaneet etoa. Mies on epätoivoinen. Ei juurikaan osaa puhua, mutta lähettelee "älä jätä minua" -viestejä. Välillä uhkailee "jos tätä minut, niin en halua nähdä sinua enää koskaa". Tuntuu siltä, että minusta tehdään syyllistä ja kodin rikkojaa. Epätoivoista.
Hei ASM,
Tarkoitukseni ei ollut, eikä ole arvostella päätöstäsi, vain sinä voi tuntea mitä tunnet. Tuli vain mieleen, että syynä ei ole ulkopuolinen tekijä, mahdollisesti lyhytaikainen harmi. Olennaista on mitä tunnet miestäsi kohtaan. Jos et halua olla hänen kanssaan, ei sitä voi pakottaa.
Toivotan edelleen voimia.
Beren kirjoitti 3.4.2014 19:53
Hei ASM,
Tarkoitukseni ei ollut, eikä ole arvostella päätöstäsi, vain sinä voi tuntea mitä tunnet. Tuli vain mieleen, että syynä ei ole ulkopuolinen tekijä, mahdollisesti lyhytaikainen harmi. Olennaista on mitä tunnet miestäsi kohtaan. Jos et halua olla hänen kanssaan, ei sitä voi pakottaa.
Toivotan edelleen voimia.
En ottanutkaan sitä arvosteluna. Kiitän kaikkia kaikista mielipiteistä ja kommenteista. Kuten kirjoituksistani huomaa, niin päätöksen teko on erittäin vaikeaa. Mieli poukkoilee fiiliksestä toiseen. Onhan se ymmärrettävää koska on kovin isosta päätöksestä kyse. Järki sanoo, että eroa. Tunne on toista mieltä. Koska vihaa miestä kohtaan ei ole, keskusteluyhteys toimii (on jopa parempaa kuin vuosiin), läheisyyttä löytyy (jota myös on enenmmän kuin vuosiin) samoin seksi sujuu (tämän suhteen ei ole ollut ongelmia koskaan), mies on katuvainen ja todella haluaa, että liittomme säilyisi. Hän ei ole pettänyt ennen tätä hurahtamista ja siksi halausin antaa vielä mahdollisuuden. Toisaalta olen ollut aina sitä mieltä, että se on kerrasta pokki. En haluaisi hajottaa perhettä. Vaikka lapset ovat jo aikuisia ja tietävät pettämisestä, niin silti en haluaisi erottaa perhettä.😯🗯️