Hei,
luin kirjoituksesi koska olen itse suhteellisen läheltä seurannut alkoholistin elämää. Minulla on 3 veljeä, joista 2:lla on/on ollut alkoholiongelma. Toinen veljistä on ollut raittiina nyt n. 15 v ja toinen kesästä saakka... Eli hyvin lyhyen aikaa. Kerron tämän veljen elämästä. Veljeni on ollut n. 20 v saman naisen kanssa ja liitosta on 2 lastakin. Veljeni on aina ollut perso alkoholin perään ja se on ollut "hyvä" lohduke raskaan (henkisen) työn vastapaino... Ongelma on ollut olemassa jo älyttömän kauan monia, monia vuosia. Itse siihen havahduin ensin niin, että kun vietimme iltaa yhdessä, niin hän oli seurueesta ainoa, joka seuraavana aamunakin tarvitsi sen kaljan tmv jotta päivä käynnistyisi. Tilanne luonnollisesti paheni, välillä meni jo parikin viikkoa putkeen otettaessa ja työt tuli siinä sivussa hoidettua jotenkin. Ihmettelin, miten kauan työnantaja katseli tätä touhua; hän on kuitenkin vastuullisessa työssä. Vaimon "nalkutuksesta", uhkaus, lahjonta, kiristys- menettelystä, hän sai vaan lisää pontta juomiselleen; vaimo vaan v....lee. Veli oli aina sitä mieltä, kun sitten selvinä hetkinään jotain asiasta suostui puhumaan, niin hänellä ei kuulemma ole ongelmaa. (Näinhän kaikki alkoholistit sanovat). Hänen mielestään hän saattoi ottaa saunaolutta tai juoda punaviiniä pihvin kera. Veljen vaimo hoiti kodin yksin, lapset yksin. Hän on persoonana vahva ja vain siksi kesti kaiken p...kan. Veli haukkui vaimonsa työtä, mitätöntä palkkaa. Hän itse tienaa todella hyvin. Kuitenkin, tuon kaiken keskellä tiesin, että siellä sisällä jossakin; on herkkä mies, jota maailman pahuus satuttaa. Tänä vuonna kriisi meni todella pahaksi: viinankäyttö vaan lisääntyi ja myös poissaolot töistä. Vaimo oli tehnyt päätöksen, että lähtee syksyllä lasten kanssa pois, jos ei muutosta tapahdu. Lapset, erityisesti vanhempi heistä, kärsivät tilanteesta hurjan paljon. Kavereita ei voinut viedä kotiin, kun ei tiennyt missä kunnossa isi siellä on... Kesällä sitten oli edessä tilanne, jossa työmaalta kerrottiin (useiden varoitusten jälkeen) jo, että veli voi kerätä kamansa ja lähteä. Hän oli juovuksissa työmaalla. Kerrottiin myös, että ei tarvitse takaisin tulla. Veli lähti, yllätys yllätys, juomaan ja tämän reissun seurauksena myös lastensuojeluvalvoja otti veljen vaimoon yhteyttä. Nyt oli siis edessä joko täydelliseen alamäkeen meno; työpaikan menetys, vaimon, lasten ja kodin menetys tai raittius. Ensimmäisen kerran veljeni päätti, että nyt meni pullon korkki lopullisesti kiinni. Sen jälkeen, nyt on kulunut reilu 4 kk, veljeni ei ole ottanut pisaraakaan. Menikö se sitten lopullisesti kiinni vai ei, se jää nähtäväksi. Tässä kävi vielä sikälikin onnellisesti, että lähtöpasseistaan huolimatta hänet otettiin vielä takaisin töihin; hän joutui sitoutumaan terapiaan tmv. Nyt koko perhe voi TODELLA hyvin, 🌻🙂🌻, ja toivon sydämestäni, että se jatkuisi. Viinan voima vaan tuntuu olevan melkoinen, että luottamuksen palautuminen ja uskominen siihen, että tämä nyt kestää on vaikeaa.

Kerron tämän sinulle siksi, että ymmärtäisit pari tärkeää asiaa: sinä et ole millään lailla vastuussa miehesi juomisesta. Ja toiseksi, vain miehesi voi tehdä päätöksen lopettamisesta. Voit vain olla tukena, mutta HÄNEN pitää itse ymmärtää, että tilanne on vain hänen korjattavissaan. Myönnettävä, että viina on ongelma. Niin kauan kuin hän ei sitä myönnä, hän antaa itselleen luvan juoda. Sinä olet sijaiskärsijä, mutta miettiä kannattaa kauanko sitä jaksat. Jos et ole persoonana vahva, kuten ymmärsin, niin hän helposti vetää sinut mukanaan ahdinkoon. Älä luovu itsestäsi, muista että syy juomiseen on jossain muualla kuin sinussa. Tilanne on vaikea, mutta sydämestäni toivon, että teilläkin miehesi ymmärtäisi, että viinasta luopuminen on hyvä asia. Sinun osaksesi jää tukea, ehkä tuoda asiat esille realistisesti tyyliin: "en jaksa tuota alkoholinkäyttöäsi enää, vaan mietin mitä muita ratkaisuja olisi olemassa". 🙂👍. Tsemppiä sinulle ja hirmuisesti voimia; niitä tarvitset teet/teette mitä ratkaisuja tahansa. Ajatuksin tukenasi!

Kuinka samanlaisia tilanteita meillä onkaan. Minä olen ollut naimisissa 30 vuotta ja 25 vuotta mieheni on juonut. Työpaikkoja on mennyt muutama juomisen takia, mutta nyt yrittäjänä hänen mielestään ei kai ole niin väliä vaikka onkin maistissa työmaalla tai sitten nukkumassa kotona, kun miehet tekee töitä firmalla. On siinä työmiehillä ihmettelemistä kun "johtaja" haisee viinalle harvase päivä ja minä saan hävetä silmät päästäni, kun olen myös omassa firmassa töissä.
Olemme keskustelleet varmaan satoja kertoja ja hän kyllä tiedostaa ongelmansa aina krapulavaiheessa ja selvinpäin, mutta heti kun muutama päivä on mennyt selvänä on haettava olutta ja silloin on jo väkevätkin varastossa ja kun muutama olut on otettu silloin ei ole paluuta eikä mikään puhe eikä itkut auta. Siinä menee 3-4 päivää juodessa ja samanverran parannelessa.
AA-kerhokin on kokeiltu ja KAN-kodissa hoitojakso. AA:sta ei ollut kyllä mitään apua, mutta KAN:n jälkeen oli n. puoli vuotta selvä jakso.🙂
Olen myös sellainen, että salailen tätä mieheni juomista ja se on jotenkin sellainen tabu josta ei puhuta. Siksi kai kaikki tuska patoutuu sisälleni ja tuntuu välillä, ettei mitenkään enään jaksa. Tänään taas huusin hänelle, että tämä on nyt loppu, että lähden täältä. Mutta miten voin lähteä kun omistan yrityksestä puolet ja olemme vasta vajaan vuoden sitä pyörittäneet. 😭
En tiedä olisinko tätä jaksanut ilman uskoani Jumalaan, sillä aina kun on tosi vaikeata ja tunnen olevani todella yksin, rukoilen ja luen Raamatua, sieltä saan lohdutusta.☺️❤️

Kun luin viestisi niin ajattelin että hei minähän olen samassa tilanteessa. Mieheni on töissä väh. 12 h päivässä, kotona aina väsynyt, pahalla päällä ja juo piilossa. haisee kuin rankkitynnyri, mutta omien sanojensa mukaan ei ole juonut????

Olimme asumuserossa kaksi vuotta sitten ja juuri kun harkinta-aika oli umpeutumassa, mieheni sai minulle vakuutettua että tilanne on muuttunut ja oli kulkenut terapiassa, hakenut masennuslääkkeet jne. Muutimme lasten kanssa takaisin mieheni luo. Nyt viikonloppuna totesin tulleeni samaan pisteeseen kuin aikaisemmin ja laitoin eropaperit postiin, tällä kertaa minä en lähde minnekään vaan mieheni saa lähteä. Annoin syksyn aikana about 1000 varoitusta että jos hän jatkaa tätä piilojuopottelua niin ero tulee. Nyt en enää jaksa varoitella, ja niin, vaikka joulu voikin mennä pilalle niin minun oli pakko tehdä jo päätös tälle asialle. En jaksa enää!!!

Arvatkaa kaduttaako nyt että uskoin alkoholistia ja muutin takaisin. Mutta tällä kertaa en aio enää huopata ja soutaa.

Ihan ensin pystyyn kuollut.
Älä pane mihinkään paperiin mitään summaa tms, mihin tyydyt avioeron tapahtuessa, sillä se jako menee, kaikki kasaan, siitä velat pois ja sitten puoliksi! Siinä ei katsota, kumpiko on tiennut/tienaa enemmän. Tietysti voitte sopia kaikesta, ihan rauhanomaisesti, mutta olisi parempi, jos tietäisit miehesi muunkin omaisuuden, ilman että tyydyt johonkin könttäsummaan.
Sitten voiko alkoholistin kanssa elää, tietysti voi!
Mutta, täytyy olla lehmän hermot, huono kuulo, väliaikainen sokeuskaan ei ole pahitteksi, hajuaistia ei tarvitse ja iso kärsimyssäkki, täynnä paikka vaatetta, niin ja mielluummin vielä paljon rahaa, ranteessa ruista, että jaksaa humalaista raahata mistä sattuu, kovat luut ja pää puusta, ettei kolhut satu...jne loputtomiin.
Totuushan on se, että alkoholisti juo, niin kauan kuin juotattaa, hän lopettaa sen joskus, ehkä vasta kuollessaan, siihen pystyy vaikuttamaan vain alkoholisti itse. Tämä on totuus, joka ei pala tulessakaan eikä huku siihen pulloon.
Jos joku sanoo, ettei hän ole alkoholisti, koska hoitaa työnsä, mutta jos alkoholin nauttiminen aiheuttaa haittaa lähimmille ihmisille, niin en olisi ihan varma senkään alkoholismin määrittelystä.

Mutta mistä sen tietää onko oma mies alkoholisti vai mikä, kun juo vain harvoin viikonloppuisin, mutta kun juo, niin sitten juo kunnolla. Jouduin muutamaan pois, koska tuon juomisen aikana mieheltä häviää tunteet kokonaan ja silloin san kuulla miten paska ihminen sitä taas ollaan. Ja jos alkoholi kertoo sen totuuden, niin onko se humalassa kuultu puhe totta vai ei ? Eli pitääkö uskoa humalaisen vai selvän puhetta ? Humalainen mies väittää, että olen paska ja selvinpäin hän väittää, että olen maailman paras ja kaunein.

Ja tuohon aiheeseen - meillä ei onnistunut yhteiselo, koska mies haluaa sen oman viinansa ja sillloin kuin se vimma iskee. Muutin pois, jotta sitä juomista ei tarvitse katsoa. Paremmin on mennyt mutta aina sitä miettii, että josko miehen ei olis pakko vetää niin paljon, vaikka onkin silmien ja korvien ulottumattomissa.

Karkeasti arvioiden, alkoholisti juo viinaa ja "ei alkoholisti" ei juo, humalahakuinen juominen kertoo omaa karua kieltään, siis ei pysy kohtuudessa, mikä se sitten lieneekään. Joskus oli arviona, jos juominen on säännöllistä, mutta voi se olla säännöllisen epäsäännöllistäkin. Ei ole olemassa mitään selvää sääntöä, millainen alkoholisti on.
Kenenkään ei ole pakko katsoa toisen juomista, eikä elää juovan ihmisen kanssa, jokainen on vastuussa omasta elämästään.
...lasten ja imeväisten suusta se totuus kuullaan...Olen tähän ikään jo oppinut, että aina sieltä jotakin totuutta, humalaisen puheistakin löytyy, mutta humalan taakse on hyvä piiloutua, kun aletaan tarkennella niitä sanomisia.

Miten minusta tuntui , että edelliset kommentit olivat kuin suoraan minun elämästä. Itse olen erittäin huono puhumaan omista tunteistani ja olen lapsena oppinut (alkoholisti isän tytär )salaamisen taidon; perheen asioista ei puhuta! Turha itku tai valittaminen oli myös pahasta. Aina on pitänyt pärjätä itse. Nytkin harkitsin pitkään, uskallanko tänne kirjoittaa. Ja kun eihän tämä elämä tästä miksikään muutu vai muuttuuko 😑❓

Minulla on hyvin vähän, itseasiassa ei ketään jolle näistä murheistani voisin kertoa. Siskoni tietää ja on saanut kokea/nähdä vierestä ,mitä alkoholi mieheeni vaikuttaa - ei ole kaunista katseltavaa. Olen antanut miehelleni aina anteeksi "töppäilyt " sukulaisissa tai yleisillä paikoilla juomisen vuoksi . Nykyään välttelen sukulointia,juhlia,ym.

Kotonamme ei vieraile enään nykyään ketään ,koska miehelläni oli aina negatiivinen mielipide kaikkiin ja hän sen kännissä kyllä osasi esille tuoda. Nytpä ei tarvitse sitä häpeää enään kestää.

Olen naimisissa ollut 15 vuotta. Meillä on kaksi ihanaa lasta ,toinen murosiän kynnyksellä. Meillä molemmilla hyvät työpaikat ,vastuullisilla paikoilla. On taloa ja autoa ,rahaa käyttää .Elämän " kulissit " siis kaikinpuolin kunnossa.

Mieheni juo humalahakuisesti melkein joka ilta ja olen etsinyt itsestäni " vikoja " . Ehkä en yritä tarpeeksi auttaa ja kuunnella häntä, hänen huoliaan . Ehkä " jankutan " asiasta liikaa - mitä jos en vaan välitä ja hoidan kotiaskareita ? Ehkä olen vaativan työni vuoksi liikaa omissa ajatuksissani. Eihän hän juo kuin 3 - 5 kaljaa ja muutaman lasin konjakkia,viskiä,tms. / ilta . Yrittää rentoutua raskaan työpäivän jälkeen ja siksi on niin kännissä... Otanhan itsekkin joskus punaviinilasillisen( mikäli mieheni ei ole jo kaikkea juonut ). Työnsä hän hoitaa hyvin ja tunnollisesti ... mitä minä valitan 😑❓

Emme nuku enään yhteisessä makuuhuoneessa . Inhoan viinan lemua ja humalaisen kuorsausta ja " harhoja " ,mitä hän unissaan( tai kännissä ) höpöttää. Päälimmäinen tunne kosketukseen on enään inho ,mitä tunnen. Monena iltana itken itseni uneen ja rukoilen parempaa huomista.

Olen ajatellut , että minun on kestettävä lasten vuoksi. Hän on hyvä isä lapsille kun on selvinpäin. Hän ei ole väkivaltainen minua eikä lapsia kohtaan . Ainoastaan äkkipikainen kännissä ,mutta olemme oppineet olemaan puhumatta mitään .

Onko mahdollista elää alkoholistin kanssa ? Jos vaan yrittää sinnikkäästi ? Mitä vaihtoehtoja on olemassa ? Olen uhkaillut,kiristänyt ,piilotellut pullot ,ym. ...mitä muuta? Jos lähden tuhoan lasten elämän ja kaiken muun. En jaksaisi tässä iässä enään aloittaa kaikkea alusta. En usko, että pysyn järjissäni jos vielä vaativan työn ja kodinhoidon lisäksi täytyisi alkaa setviä omaisuuden jakoa,talon myyntiä, lasten huoltajuutta ,ym. Auttaako kukaan ,missään ... Olen täydellisessä umpikujassa !

Vastasin jo aiemmin, että tietysti voi elää alkoholistin kanssa.
Mutta lopettakaa piilottelu ja salaaminen, sitä sanotaan juomisen mahdollistamiseksi. Eihän juovan tarvitse muuta kuin öritä humalssa, omassa kodissaan ihan kaikessa rauhassa, kukaan ei näe eikä kuule, kuin oma perhe, siis mitä se haittaa???
Mutta jospa sanotte suoraan että meillä eletään näin, kutsutte sukulaisia käymään, vaikka se ukko keljuilisi suut silmät täyteen, itsensä hän häpäisee ei teitä.
Olen sanonut jo monta kertaa, juominen ei ole kenenkään toisen ihmisen syytä, vaan vain ja ainoastaan juovan omaa syytä, hän on alkoholin orja, kuninkaansa nöyrä alamainen.
Sitä parempaa huomista voi odottaa ja saakin odottaa, kuinka kauan, onkin eri asia!
Minä uskoin ja toivoin, että jonakin päivänä, on se parempi huominen, vaikka mies ei enää juonutkaan, niin sitä päivää ei näkynyt, ei edes kajastusta! Mutta nyt elän sitä parempaa huomista!
Me äidit pelkäämme lasten puolesta, miten he eron ottavat, miten se heihin vaikuttaa, mutta tulemmeko kysyneeksi heidän mielipidetään, miltä heistä tuntuu katsoa sitä humalaista isää? Ilmeisesti teillä ei lasten kavereitakaan käy.
Muistan lapsuudesta yhden pariskunnan, kun mies alkoi rähjäämään kotona, vaimo lähti kävelemään, hän kiersi yhtä ja samaa kahden kilometrin lenkkiä, niin kauan että mies nukahti, sitten hiipi kotiin.
Alkoholisti sairastuttaa koko perheen, se ei ole vain alkoholistin ongelma vaan koko perheen.

Olen ollut nykyisen avomieheni kanssa lähes kymmenen vuotta. Muutimme yhdessä tänne pohjoiseen, että voisimme aloittaa uuden hyvän elämän. Miehellä oli mielenterveysongelmia, työuupumusta ja viinan himo jo ennen kuin tapasimme. Hän suorastaan tunkeutui elämääni, olin juuri eronnut ja muutin yksin asumaan. Mies tuli ja tuli ja jäi siihen. Olin hullaantunut huomionosoituksista joita hän osoitti, selvin päin. Hän oli niin säälittävä, että minä lupasin rakastaa hänet terveeksi. Voitiin jättää mielialalääkkeet pois, mutta viina jäi. Viinaa on missä milloinkin. Ei kuulemma ole mitään ottanut, vaikka silmät seisoo päässä. En voi luottaa enää, että joku homma hoituisi, kun ei tiedä onko selvää miestä asiaa tekemään. Hän ei ota vastuuta luvatuista töistä, hän voi nukkua vaikka viikon. Välillä lisää viinaa ja taas nukkumaan. Ei vastaa puheluihin. Minä selittelen kysyjille niitä näitä syitä, miksi mieheen ei saada yhteyttä. Yöt menee öristessä, niin että en minäkään saa nukutuksi. Syksyllä toimitin hänet pari kertaa hoitoon, ja se auttoi noin kolmen kuukauden ajan. Nyt se on taas alkanut. Olen ajatellut ja sanonutkin, että minun on varmaan muutettava pois, mutta tämä paikka on niin ihana ja minulla on niin paljon tavaraa, että toivoisin hänen ottavan pienen kassinsa ja lähtevän.En kohta enää jaksa.

Näyttää näitä "virtahepoja olohuoneessa" olevan paljon. Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Onko se se esi-isiemme sodan taakka.

Menneessä liitossani ei ollut alkoholiongelmaa kenelläkään, mutta muiden syiden vuoksi erosin. Oli mahdotonta enää elää yhdessä, enkä ole hetkeäkään katunut eroa. Yksi iso syy erota oli se, etteivät lapset kärsi. Tietysti he kärsivät myös erosta, mutta pääsivät myös rauhaan olla omia itsejään. Sitä voi tietysti miettiä, onko miltei isättömyys pahempi asia, kuin paikalla oleva isä, joka murtaa lasta jatkuvasti.

Näkivät myös sen, että isä ja äiti ovat ihan hyvissä väleissä eron jälkeen. Tuntuvat olevan paremmassa henkisessä olotilassa nyt, kuin muutama vuosi sitten.

Tämä kirsikka42:n kirjoitus on kuin tismalleen mun elämä on ollut ja on!! Nyt viimein olen itse löytänyt Al Anon ryhmän, josta saa vertaistukea. Hyvä tämäkin palsta on tukena... musta ainakin tuntuu, että tukea tarvii monesta suunnasta!

kirsikka42 kirjoitti 9.12.2010 12:28

Miten minusta tuntui , että edelliset kommentit olivat kuin suoraan minun elämästä. Itse olen erittäin huono puhumaan omista tunteistani ja olen lapsena oppinut (alkoholisti isän tytär )salaamisen taidon; perheen asioista ei puhuta! Turha itku tai valittaminen oli myös pahasta. Aina on pitänyt pärjätä itse. Nytkin harkitsin pitkään, uskallanko tänne kirjoittaa. Ja kun eihän tämä elämä tästä miksikään muutu vai muuttuuko 😑❓

Minulla on hyvin vähän, itseasiassa ei ketään jolle näistä murheistani voisin kertoa. Siskoni tietää ja on saanut kokea/nähdä vierestä ,mitä alkoholi mieheeni vaikuttaa - ei ole kaunista katseltavaa. Olen antanut miehelleni aina anteeksi "töppäilyt " sukulaisissa tai yleisillä paikoilla juomisen vuoksi . Nykyään välttelen sukulointia,juhlia,ym.

Kotonamme ei vieraile enään nykyään ketään ,koska miehelläni oli aina negatiivinen mielipide kaikkiin ja hän sen kännissä kyllä osasi esille tuoda. Nytpä ei tarvitse sitä häpeää enään kestää.

Mieheni juo humalahakuisesti melkein joka ilta ja olen etsinyt itsestäni " vikoja " . Ehkä en yritä tarpeeksi auttaa ja kuunnella häntä, hänen huoliaan . Ehkä " jankutan " asiasta liikaa - mitä jos en vaan välitä ja hoidan kotiaskareita ? Ehkä olen vaativan työni vuoksi liikaa omissa ajatuksissani. Eihän hän juo kuin 3 - 5 kaljaa ja muutaman lasin konjakkia,viskiä,tms. / ilta . Yrittää rentoutua raskaan työpäivän jälkeen ja siksi on niin kännissä... Otanhan itsekkin joskus punaviinilasillisen( mikäli mieheni ei ole jo kaikkea juonut ). Työnsä hän hoitaa hyvin ja tunnollisesti ... mitä minä valitan 😑❓

Emme nuku enään yhteisessä makuuhuoneessa . Inhoan viinan lemua ja humalaisen kuorsausta ja " harhoja " ,mitä hän unissaan( tai kännissä ) höpöttää. Päälimmäinen tunne kosketukseen on enään inho ,mitä tunnen. Monena iltana itken itseni uneen ja rukoilen parempaa huomista.

Onko mahdollista elää alkoholistin kanssa ? Jos vaan yrittää sinnikkäästi ? Mitä vaihtoehtoja on olemassa ? Olen uhkaillut,kiristänyt ,piilotellut pullot ,ym. ...mitä muuta? Jos lähden tuhoan lasten elämän ja kaiken muun. En jaksaisi tässä iässä enään aloittaa kaikkea alusta. En usko, että pysyn järjissäni jos vielä vaativan työn ja kodinhoidon lisäksi täytyisi alkaa setviä omaisuuden jakoa,talon myyntiä, lasten huoltajuutta ,ym. Auttaako kukaan ,missään ... Olen täydellisessä umpikujassa !

Olen viestiketjun aloittaja (kadotin tunnukset..)

Nyt olen eronnut alkoholistimiehestäni vajaa vuosi sitten. Tilanne helpottui suunnattomasti. Aluksi oli vaikeaa tottua siihen, että oli vapaa päättämään kaikesta. Loppuaikoina en pystynyt asumaan samassa makuuhuoneessa kamalan hajun takia. Kävin myös Al Anon ryhmässä, joka ei ollut ehkä mun juttu. Toki vertaistukea sieltä sain. Jouduin kokemaan väkivaltaa vuosien ajan. Ainoa ratkaisu oli ero, jota en ole hetkeäkään katunut. Nyt on uusi mies kuvioissa ja olen rakastunut ☺️❤️☺️

Miten helppoa elämä onkaan, kun ei tarvitse kärsiä alkoholismin tuomista lieveilmiöistä! Syvät haavat se jätti, mutta suunta on ylöspäin

🙂

Kiitos kaikille, jotka lohduttivat kirjoituksillaan täällä 🌻🙂🌻

🙂👍

Upeaa pystyynkuollut! Tuot minullekin toivoa 🙂

Tosi hienoa pystyynkuollut, että olet kääntänyt uuden lehden elämässäsi. Huomioni kiinnittyi kirsikka42:n tarinaan. Kirjoituksesta on kulunut tovi, mutta jos Kirsikka käy lukemasssa viestejä, haluan sanoa pari sanaa. Etsit itsestäsi aktiivisesti vikoja, jolla haet oikeutusta miehesi juomiselle sekä sepität itsellesi satuja, ettei sinun olisi kohdattava tosiasiaa, joka lyö tekstistäsi kasvoille; " miehesi on alkoholisti". Ulospäin elämänne varmaan näyttääkin loisteliaalta, todellisuus onkin jotain ihan muuta. Kirjoitit kasvaneesi alkoholistiperheessä ja tunnistit asioita, jotka ovat vahingoittaneet sinua. Sen vuoksi olin todella äimistynyt, kun mietit, ettet voi tuhota lastesi elämää eroamalla miehestäsi. Eikö tuho ole pahempi, jos jäät lapsinesi todistamaan päivä toisensa jälkeen miehesi kännäilyä ? Sanoit kirjeessäsi, että olette jo oppineet olemaan hiljaa asioista, joita miehesi humalapäissään sanoo tai tekee. Haloo, olet siirtämässä eteenpäin lapsillesi tuota kirottua perinnettä. He tulevat traumatisoitumaan paljon enemmän, jos jäät miehesi luo. Mitkään uhkaukset eivät lopeta miehesi juomista, alkoholistilla pullo on tärkeysjärjestyksessä numero 1. Äitinä et voi ajatella asioita vain omalta kannaltasi, vaan mieti sitä, millaisen kasvualustan tarjoat lapsillesi. Nykyinen tilanne vääristää heidän tunne-elämänsä niin, että aikuisiällä he tulevat kokemaan ihmissuhteissaan paljon enemmän ongelmia, koska isän juomisesta kotona opittu puhumattomuusmalli kääntyy tulevaisuudessa heitä itseään vastaan. Älä tee sitä lapsillesi äläkä myöskään itsellesi. Sanoit ettet enää jaksaisi aloittaa alusta, mutta onko elämä laput silmillä itseään huijaten parempi vaihtoehto ? Lyön pääni pantiksi, että kun olet aloittamassa omaa, itsenäistä elämääsi, saat takaisin itsearvostuksesi, joka sinulla nyt on kateissa.🤨