Ahdistunut ja masentunut puoliso – ajottainen helvetti kotona

Ahdistunut ja masentunut puoliso - ajottainen helvetti kotona

Käyttäjä Tolloko aloittanut aikaan 15.09.2011 klo 09:05 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 15.09.2011 klo 09:05

Hei,

Olen vajaa kolmekymppinen mies pk-seudulta ja asun yhdessä avopuolisoni kanssa. Tyttöystäväni on ollut enemmän tai vähemmän koko 2,5 vuotisen suhteemme ajan masentunut, eikä hänen olo tunnu paranevan millään. Masennuksen taustalla ovat hänen avioeronsa (rakastuimme toisiimme pian hänen mentyä ns. ”väärin perustein” naimisiin) sekä hänen isänsä toissavuotinen kuolema. Avioero on ollut hänelle kova paikka erityisesti siksi, että se on tuntunut vaikuttavan suuresti hänen kaveri- sekä perhesuhteisiinsa.

Minun ja hänen välit ovat välillä upeat ja fantastiset ja välillä aivan toisessa päässä sitä skaalaa. Olemme molemmat työssä käyviä ihmisiä ja arkemme täyttyy ihanista ja hauskoista hetkistä yhdessä, harrastuksista ja kavereidemme sekä perheidemme parissa vietetystä ajasta. Päällisin puolin olen onnellinen ja niin on myös hän, sillä jaame paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja rakastamme toisiamme. Kuten kaikilla kolikoilla myös tällä on kuitenkin kääntöpuolensa.

Tyttöystäväni ahdistuksen ja masennuksen vuoksi elämämme on jatkuvaa vuoristorataa. Yhtä hyvää viikkoa tai päivää saattaa seurata yhtäkkiä rankka masennusjakso, joiden kesto vaihtelee yleensä muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Noihin jaksoihin liittyy yleisen masennuksen ja alakulon lisäksi itsetuhoisuutta sekä henkistä ja fyysistä väkivaltaa minua kohtaan. Tyttöystäväni kokee minut syylliseksi hänen pahaan oloonsa ja syyttää minua elämänsä pilaamisesta, kun pilasin hänen avioliittonsa tulemalla hänen elämään.

Kun avopuolisoni olo on huonoimmillaan, on hän todella vihainen ja kohdistaa sen täysin minuun ja pääasiassa minun rankaisemiseen. Pieninkin asia voi saada hänet tolaltaan ja hän kokee ainoaksi ulospääsyksi tuosta tilanteesta yleensä minun käskyttämisen ja rankaisemisen henkisellä ja fyysisellä väkivallalla. Esimerkiksi kun tein alkuviikosta meille ruokaa, jonka koostumus ei täysin miellyttänyt häntä hän hermostui. Hän alkoikin huutaa minulle suoraa kurkkua kuinka pilaan ruoan aina ja jokaisella kerralla, enkä koskaan osaa tehdä mitään oikein. Sitä seurasi lisää huutamista ja riita päättyi siihen että hän huitoi minun käsivarren verille haarukalla ja tyhjensi vaatekaappini lattialle.

Ylläoleva oli pieni esimerkki riidoista, joita arjessamme aina silloin tällöin on. Kirjoitin jo sen jatkoksi aikamoisen tarinan, mutta päätin lukijoiden hermojen säästämiseksi tiivistää samat asiat nyt mahd. hyvin ranskalaisiin viivoihin:

– Ym. asian lisäksi mikä tahansa saa hänet suuttumaan. esim kaupan kassalle jätetty sateenvarjo, väärään paikkaan kotona laskettu vaate tai leivän murut pöydällä. Tuttuja ja jokapäiväisiä asioita monessa parisuhteessa, mutta meillä ne ovat asioita, jotka sytyttävät maailmansodan ja aiheuttaa omalta osaltani suunnatonta pelkoa ja ahdistusta.
– Kun puolisoni suuttuu, saan osakseni potkuja, nyrkiniskuja, viiltelyä ja omaisuuteni tuhoamista
– Puolisoni ei kykene useinkaan keskustelemaan tunteistaan, vaan ilmaisee itseään raivoamalla, huutamalla ja tuhoamalla tavaroita
– Hän on usein omistushaluinen, dominoiva ja määräilevä
– Anteeksi pyytäminen on hänelle todella vaikeaa ja hän syyttää minua aina kaikesta sekä omista virheistään
– Tuntuu ettei hänellä ole kykyä empatiaan
– Hän vaikuttaa tarvitsevansa huomiota jatkuvasti ja vaatii suorastaan huomion keskipisteenä olemista

Kaikella tuolla on myös kääntöpuolensa ja hän on edelleen ajoittain se ihana nainen, johon rakastuin ja rakastan. Silloin hän osaa ottaa toisetkin huomioon, on hellä, kiltti ja rakastava. Rakkaus hänen osaltaan ei kuitenkaan tunnu olevan varauksestonta eikä teot pyyteettömiä. Hän odottaa yleensä aina vastapalvelusta hänen tekemilleen hyville teoille. Tämä tilanne onkin jatkunut niin kauan, että se on saanut minut ahdistumaan:

– Itseluottamnukseni on murskana, en uskalla lähestyä vieraita ihmisiä enkä juurikaan arvosta enää itseäni
– Keskittymiskykyni on ajoittain olematonta ja se vaikeuttaa työntekoanikin
– Positiivisuuteni ja elämäniloni on ajoittain kadoksissa, samoin kuin mielenkiintoni useita harrastuksiani kohtaan
– Koen ahdistusta ja pelkoa hänen väkivaltaisuudestaan ja aggressiivisuudestaan
– Perhe- ja kaverisuhteeni ovat kärsineet vaikean tilanteemme takia ja jätänkin usein erilaisia tapaamisia väliin ahdistuksen vuoksi
– Luottamuspula välillämme on johtanut siihen että en saa yleensä tavata kavereitani tai perhettäni yksin enkä tehdä minkäänlaisia vapaa-ajan suunnitelmia, joissa hän ei ole mukana (esim. tavata kavereita, mennä leffaan, kaljalle, tai vastaavaa.)

Olen vihdoin löytämässä puolisolleni terapeutin pitkän etsinnän ja suostuttelun jälkeen. hän yllätti minut noin viikko sitten käskemällä minua etsimään hänelle terapeutin ja syyttämällä minua siitä etten ollut hoitanut asiaa jo pari vuotta sitten. Tosiasiassa olen hänelle terapeutin jo kaksi kertaa varannut ja myös perunut, kun hänen mielensä on muuttunut asian suhteen.

Tunnelin päässä näkyy siis hieman valoa ja uskon että ajan kanssa voimme päästä nykyisen tilanteen yli. Rakastan tyttöystävääni yli kaiken, enkä edes harkitse eron mahdollisuutta. Uskon meidän kuuluvan yhten ja siksi teenkin parhaani että hänen masennus saataisiin paranemaan. Tilanne vaikuttaa ajoittain kuitenkin kestämättömältä enkä jaksa aina häntä auttaa parhaani mukaan. Se johtaakin osaltani lisämasennukseen ja ahdistukseen. Kysynkin usein itseltäni, olenko tosiaan vain itsekäs p*ska kuten hän sanoo ja olenko todella huono ihminen, kun en osaa häntä auttaa? Onko kaikki vika tosiaan minussa?

Luettuani vastaavista tilanteista verkosta, olen huomannut että en ole yksin. Vastaavia tilanteita on monissa pariskunnissa ja käsittääkseni tyttöystävässäni on hieman narsistisia piirteitä. Se yhdistettynä masennukseen ja ahdistukseen on äärimmäisen hankala tilanne, jonka kanssa eläminen tuntuu vaativan välillä ihmeitä.

Onko tällä palstalla ihmisiä vastaavanlaisessa tilanteessa? Olisiko kellään tarjota neuvoja ja rohkaisevia sanoja, joilla jaksaisi paremmin kun puolison olo on kotona pahimmillaan ja pannut ja kattilat lentelevät?

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 23.11.2011 klo 09:13

tunturisopuli kirjoitti 13.11.2011 13:55

Olet toisen pelinappula, kysyt lupaa avopuolisoltasi omiin tekemisiisi. Keitä saat tavata, saatko ottaa vähän alkoholia.. Mikä tuollainen suhde on? Ymmärrän että olet hänestä äärimmäisen huolissasi ja rakastat häntä ja haluat hänen saavan apua - luoja paratkoon apua hän tarvitseekin. Mutta tuntuu että hän ei halua parantua. Hänen on itse haluttava parantua. Olet hirmuisen urhea kun yrität, olet yrittänyt ihan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kuinka tuollaisia ihmisiä vielä onkaan kuin sinä? Pelkään että kadotat itsesi lopullisesti tuossa suhteessa. Masennut ja olet vielä parempi sylkukuppi, kun et enää edes taistele vähääkään vastaan.

Rakastaako hän sinua? Kunnioittaako hän sinua? Rakkaus on toisen kunnioittamista. Hän ei kunnioita sinua, mutta hän on kyllä sairaskin, mutta oikeuttaako se IHAN KAIKKEEN?
Yhä vain elät hänen ehdoillaan. Täysin. Hän haukkuu sinua, perhettäsi, haukkuu sinua perheelleen..

Vaihtoiko hän aviomiehesi sinuun? Eli aloititteko suhteen hänen ollessaan vielä naimisissa? On mahdollista että syyllisyys on saanut tämän laukeamaan ja hän syyttää sinua elämänsä pilaamisesta ihan oikeasti. Sinulla ei silloin ole oikeastaan mahdollisuutta voittaa millään. En itse pysty edes ajattelemaan miestä jonka kanssa petin puolisoani, koska koen niin kovaa syyllisyyttä teostani, että miehen näkeminenkin aiheuttaa fyysisen pahan olon. En syytä häntä, mutta en halua nähdäkään häntä enää ikinä.

Toivon että mietit mitä elämältäsi haluat ja kun tuosta ei nyt mitään näytä tulevan, hänen hakeutumisestaan hoitoon monista yrityksistäsi huolimatta, päästät irti. Olet pian kuollut elävä ja miksi haluaisit sellaisen elämän?

Moi,

Kyllä, hän vaihtoi aviomiehensä minuun. Suhteemme alkoi heidän ollessaan naimisissa ja tapailimme tuon puolen vuoden aikana salaa muutaman kerran. Hän kertoo välillä kokevansa syyllisyyttä asiasta, mutta toisaalta sanoo että uskoo tehneensä oikean ratkaisun (välillä asia on taas toisinpäin, eli olen pilannut hänen elämänsä).

Olet oikeassa että minun täytyy miettiä mitä haluan ja tiedänkin jo sen. Haluan hänet. En kuitenkaan tiedä saanko häntä koskaan takaisin, sillä se nainen joka oli olemassa suhteen alussa, tuntuu olevan vierelläni enää vain ajoittain ja pääasiassa siinä istuu nykyään katkera, vihainen ja kostonhaluinen nainen. Rumasti sanottu, tunnen sen itsekin, mutta se on totta.

Olet oikeassa, olen hänen pelinappulansa. Tällä hetkellä tappelemme tulevista pikkujouluistani, joihin minulla vielä eilen oli lupa osallistua tänään sain töihin lähdettyäni vihaisen viestin puolitoistavuotta sitten tapahtuneesta riidasta ja käskyn tulla kotiin pikkujouluistani klo 22 mennessä.

En minäkään täydellinen ole ja hän kärsii joistain virheistä, lähinnä tyhmyyksistä, mitä olen tehnyt. En ole pettänyt häntä enkä lyönyt, ollut vain joskus vähän ajattelematon ja hölmö ja niistä hän minua rankaisee jatkuvasti. Riitelemme välillä myös siitä että suhteemme ei mene eteenpäin, vaikka mielestäni se menee. Olemmehan muuttaneet yhteen ja ostaneet asunnonkin kolmen vuoden sisään, vaihtaneet molemmat työpaikkaakin, joten on tässä tapahtumia riittänyt. Seuraavasta parisuhteen askeleesta en tällä hetkellä ole kovin kiinnostunut, eli lastenteosta tai kihlautumisesta. Tuntuu että hän kaipaisi kihlasormusta taas sormeensa, mutta perusteet sille ovat tällä hetkellä aivan väärät, vaikka häntä rakastankin.

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 18.12.2011 klo 20:50

No niin, lähes kuukausi vierähtänyt taas suuremmitta ahdistuksitta. Viime viikot olleet rauhallisempia, kun nainen on työmatkoilla arkipäivät ja viettää vaan viikonloput kotona. Viikonloput on menneet "ihan hyvin", ongelmia on lähinnä aiheuttanut "minun asenne" ja valittaminen siitä että on paha olla, kun olen maininnut että itseluottamus on vähän maassa, jotenkin alakuloinen fiilis ja sydäntä vihloo kun on tossun alla ja persiilleen menneet pikkujoulut.

Odottelin oman duunin pikkujouluja innolla, kun sain luvan mennä sinne. En odottanut niitä siksi että pääsisin vetämään lärvit ja flirttaileemaan vieraille naisille, vaan koska odotin huoletonta ja hauskaa illanviettoa duunikaverien kanssa. Itse olen sitä mieltä että kun nuoria ja meneviä ollaan, nuo on hauskoja tilaisuuksia ja on kiva relata duunikaverein kanssa tutustuen siinä samalla paremmin. Tyttöystävä on samaa mieltä ja käykin kerran viikossa vähintään kaljalla/ulkona duunikavereidensa kanssa juuri samaisesta syystä.

No, tunnelma alkoi kiristyä kotona sitä mukaa kun pikkujoulut lähenivvät ja kun ensipuraisun oluestani saatuani tulikin puhelimeeni välittömästi viesti että ei saaa juoda eikä polttaa. Vastaavia viestejä seurasikin sitten puolen tunnin välein ja fiilis oli kateissa samantien kun puhelin laulaa jatkuvasti, yritä siinä sitten pitää hauskaa. Klo 22 jälkeen oli tunnelma sitten kotona jo niin kireä että alkoi tulla "kehotuksia" lähteä kotiin, koska "mitä sä siellä teet kun et juo ja tanssi". Olen siitä epätyypillinen suomalainen mies että tykkään tanssia, mutta tuona iltana vaan kieltäydyin kohteliaasti työkavereiden kutsuista ja nökötin baarin kulmmapöydässä.

Siitähän sitten seurasi armoton vit*tus ja kyselin itseltäni mitä mä tein taas väärin. Puoliso vietti taas seuraavan viikon työmatkoilla kunnes tuli kotiin perjantaina klo 17 (hain hänet juna-asemalta). Kysyi siinä jo tulomatkalla lupaa lähteä omiin pikkujouluihinsa, johon tietenkin annoin luvan. Palasi sieltä klo 04 ja oli iloinen, itse tietenkin ärsyyntynyt kun on kotona noin 48h viikossa ja viettää siitä 10 tuntia pikkujouluissa...No en ottanut asiaa puheeksi, kunnes hän kysyi sunnuntaina mikä on kun vaikutin vaisulta, kerroin asian, hän suuttui kuinka vaan valitan kun hän on kotona ja lähti onneksi junalla taas työmatkalle (johon minä toki hänet saatoin ja kannoin laukun).

Seuraavana viikonloppuna oli sukulaisten synttäriä ja illanviettoa. Perjantai meni mulla itkukurkussa juhlissa, kun ahdisti taas se ettei ole mitään sosiaalista elämää ja ahdistaa niin p*rkeleesti kun on haukuttu ja alistettu henkisesti. Siitä seurasi toki riita, koska "vaan valitan hänen ollessaan kotona, vaikka hänellä on rankkaa työmatkoilla ja haluaisi rentoutua kotona". Eipä siitä mun pahan olon käsittelystä sitten tullutkaan mitään.

Sitä seurasi taas viikon työmatka kunnes hän tuli toissapäivänä kotiin (hain hänet taas toki asemalta, kun en viittinyt mennä saunaan, koska aavistelin että hän suuttuu siitä). Tein meille illalla safkaa, otettiin kaljat, kuunneltiin reggaeta ja yhtäkkiä "olin taas niin vaisu että ärsyttää, koska hän haluaa rentoutua kotona". Yritin kertoa mikä on, josta hän taas suuttui ja onnistui jotenkin kääntämään asian niin, että mulla ei ole oikeutta sanoa että on paha fiilis, koska hän on viikot työmatkoilla, joka on tietysti rankkaa ja minä päädyin lohduttelemaan häntä.

Yritin toki kertoa että ymmärrän matkustelun vaativuuden ja yritin ehdottaa että tästä ajanjaksosta päästäis yli kun kumpikin olisi toisensa tukena. Sitä hän ei oikein ottanut kuuleviin korviinsa, vaan minä olen ollu tänä viikonloppuna se joka on silittänyt hänen päätään, kuunnellut hänen huoliaan ja pitänyt häntä hyvänä. Hän ei jaksa tukea minua, "koska on niin rankkaa" olla työmatkoilla.

Ja ai että, tänään sunnuntaina sitten läksin Aasiasta kotosuomeen jouluksi tulleen siskoni ja vanhempieni kanssa sukuloimaan. Puoliso jäi kotiin kaupunkiin saapuvaa äitään odottamaan. Ehdin olla tunnin verran perheeni parissa kun alkoi puhelin käydä kuumana, kahdessa tunnissa 9 viestiä. Viestit käsittelivät tietysti minua ja sitä kuinka ajattelematon, julma ja ilkeä olin kun jätin hänet yksin kotiin TUNNIKSI. Se oli hänen mukaansa väärin, kun "hän on työmatkoilla viikot" (vietämme joulun hänen perheensä kanssa, koska hän käveli ylitseni tehdessämme päätöstä jouluvietosta enkä jaksanut pistää vastaan vaikka olisin halunnut lähteä perheeni mukana mökille).

Minun pitää keksiä nyt huomiseksi korvaus tästä illasta, laittaa ruokaa ja keksiä ohjelmaa, kun jätin hänet yksin kun menin viettämään muutaman tunnin aikaa siskoni kanssa, jota tapaan vuodessa ehkä kaksi kertaa 🙂

Hän sanoi, tai oikeastaan huusi, tekstiviesteissään etten enää koskaan voi jättää häntä yksin enkä voi mennä mihinkään yksin, jos en keksi hänellekin jotain tekemistä. Ja tietysti että kaikki mitä suunnittelen, perutaan.

Onneksi hän lähtee tiistaina taas työmatkalle ja palaa torstai-iltana. Saa nähdä minkälainen reissu joulusta tulee. Viimeksi kun oltiin hänen perheen luona pari kuukautta sitten hän piti mulle mykkäkoulua koko viikonlopun ja esim. iltapäiväkävelyllä ollessamme pakotti minut kävelemään hautuumaalta eri reittiä kotiin kuin hänen perheensä. Koin sen tietenkin "hieman" nolona ja aikamoisena kiusaamisena sekä lapsellisena.

Kaikesta huolimatta hän jaksaa aina hyvinä hetkinä suunnitella jo omakotitalon ostoa ja vilauttelee tai ainakin ehdottelee lasten teon suunnittelua. Olen ollut aika hiljaista poikaa niiden osalta, vaikka toki ne kiinnostavatkin silloin kun menee hyvin. Jos oma arki kuitenkin jatkuu tällaisena kitumisena ja hiljaisella liekillä elämisellä niin alkaa olla kärsivällisyys lopussa. Pistin nimittäin merkille tässä mielenkiintoisen faktan. Hän on kysynyt viimeisen kolmen viikon aikana, joina hän on ollu työmatkoilla arkipäivät, kolme kertaa mitä kuuluu tai mitä olen tehnyt arkena. Juttelemme iltaisin aina puhelimessa, mutta käytännössä käsittelemme ainoastaan hänen työasioitaan, illanviettoja työkavereiden kanssa ja sitä mitä hän haluaa tehdä "rentoutuakseen kun tulee kotiin viikonlopuksi".

Olen omaksi onnekseni mustan huumorin, satiirin ja kuivan huumorin ystävä. Se auttaa jaksamaan 😀 EIkä tämä nyt niin kauheaa ole, mulla on kiva duuni, kiva perhe ja kiva asunto sekä olen (suurimmaksi osaksi) terve, joten vois ne asiat olla huonomminkin.

Iloista joulun odotusta vaan kaikille 🙂

Käyttäjä pietari123 kirjoittanut 19.12.2011 klo 13:50

Aika rankalta suhteelta toi kuulostaa, mitä itse saa irti tuollaisesta kohtelusta?
Kannattaisiko sinun nostaa kissa rankasti pöydälle ja kertoa, ettei tuollainen peli voi vedellä, että toinen saa määrätä sinun tekemisiä ankarasti ja päättää asioita.
Mutta samoja rajoja, jota hän vaatii sinulta hän ei ole valmis itse toteuttamaan.

Eihän tuollainen vaan yksinkertaisesti ole sellaista käytöstä mitä tulisi hyväksyä.
Tietyt käytösmallit ja normit ovat periaatteessa sellaisia, joita tulisi noudattaa ja selvästikkään naisystäväsi ei näistä sinun kohdallasi välitä.

Jos hän ei ymmärrä tai halua keskustella, niin olisiko syytä laittaa suhde tauolle? Siinäpähän ainakin saisit tietää, minkälainen henkilö on mahdollisesti kyseessä ja onko hän valmis tekemään sinun hyväksi oikeasti mitään.

Tottakai, ymmärrän tilanteesi, mutta joskus täytyy miehenkin näyttää se kaapin paikka naiselle, ellei halua tulla tallotuksi mahdollisesti koko lopun elämänsä tälläisen naisen toimesta pohjalle. Tsemppiä! Ja kyllähän jos kyseessä on todellinen rakkaus myös naisesi pitäisi tajuta mitä menettää ja mistä kannattaa pitää kiinni.

Käyttäjä Aallotar68 kirjoittanut 19.12.2011 klo 15:15

Hei! 🙂

Todella hienoa, miten paljon olet jaksanut tukea puolisoasi. Mutta sinä et ole vastuussa hänen pahasta olostaan!
Voit tarjota tukeasi ja auttaa häntä löytämään sopivaa terapeuttia jne. mutta et voi/saa kantaa hänen taakkaansa.

Puolisosi on opeteltava kantamaan vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan.

Voimia teille molemmille!
Aallotar68

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 19.12.2011 klo 17:21

pietari123 kirjoitti 19.12.2011 13:50

Aika rankalta suhteelta toi kuulostaa, mitä itse saa irti tuollaisesta kohtelusta?
Kannattaisiko sinun nostaa kissa rankasti pöydälle ja kertoa, ettei tuollainen peli voi vedellä, että toinen saa määrätä sinun tekemisiä ankarasti ja päättää asioita.
Mutta samoja rajoja, jota hän vaatii sinulta hän ei ole valmis itse toteuttamaan.

Eihän tuollainen vaan yksinkertaisesti ole sellaista käytöstä mitä tulisi hyväksyä.
Tietyt käytösmallit ja normit ovat periaatteessa sellaisia, joita tulisi noudattaa ja selvästikkään naisystäväsi ei näistä sinun kohdallasi välitä.

Jos hän ei ymmärrä tai halua keskustella, niin olisiko syytä laittaa suhde tauolle? Siinäpähän ainakin saisit tietää, minkälainen henkilö on mahdollisesti kyseessä ja onko hän valmis tekemään sinun hyväksi oikeasti mitään.

Tottakai, ymmärrän tilanteesi, mutta joskus täytyy miehenkin näyttää se kaapin paikka naiselle, ellei halua tulla tallotuksi mahdollisesti koko lopun elämänsä tälläisen naisen toimesta pohjalle. Tsemppiä! Ja kyllähän jos kyseessä on todellinen rakkaus myös naisesi pitäisi tajuta mitä menettää ja mistä kannattaa pitää kiinni.

Ei hän taida mitään saada siitä irti, korkeintaan kai se pitää rauhallisena hänen huonon itsetunnon tai mikä tämän epävarmuuden nyt sitten aiheuttakaan...

Kaippa sitä olisi ollut syytä laittaa suhde tauolle, mutta eipä ole vielä sitä tullut kokeiltua. Kaapinpaikkaa olen kyllä näyttänyt, mutta silloin kun tuo nainen on pahimmillaan niin ei se mitään auta. Jos ja kun olen kävellyt ovesta ulos olen myöhemmin palannut kotiin, jossa vaatekaapit ja kirjahyllyt on tyhjennetty lattialle ja sen jälkeen käyty käsiksi minuun. Kun meinasin kerran olla yön pois vedoten omaan ahdistukseen ja aikalisään, hän alkoi popsia kolmiolääkkeitä ja vetää viinaa, joten pakkohan se oli palata kotiin ja soittaa myrkytyskeskukseen. Pahimmat sekoilut on kuitenkin jo takana (toivottavasti) ja meno on hieman rauhoittunut.

Enkä mä kyllä ymmärrä tän naisen ajatusten kulkua välillä ollenkaan. Tänään on taas oltu niin ihanaa ja ystävällistä että oksat pois. Sen sijaan että minä joutuisin sitä eilistä korvaamaan, niin nyt hän on kuulemma järjestänyt minulle ohjelmaa ja tekee ruokaa. Soimaakohan siellä huono omatunto vai mikä on?

Ja nyt kun se taas päätti heittäytyä omaksi ihanaksi itsekseen niin minullahan on tietysti melkein huono omatunto että olen tullut tänne kirjoittelemaan huoliani. Ei kai pitäisi kuitenkaan unohtaa sitä kaikkea huonoa hetkessä, kun pelko sen palaamisesta elää kuitenkin niin voimakkaana.

Kiitoksia kuitenkin vastauksista!

Käyttäjä kaamosmieli kirjoittanut 19.12.2011 klo 20:51

No sehän se hankalaa onkin, kun ajoittain ne osaavat olla todella ihaniakin. Silloin miettii, että olenkohan kuvitellut kaiken ja miksi oikeastaan olenkaan miettinyt eroa... mutta kun/jos kirjoittelee asioita ylös, kuten sinäkin nyt olet esim tässä ketjussa tehnyt, niin tiedät sen olevan täyttä totta, kun luet omia tekstejäsi.

On todella epänormaalia kontrolloida toista tuolla tavalla, kuten hän sinua kontrolloi. Et saa käydä edes pikkujouluissa - silti hän kyllä saa mennä!! Etkö huomaa miten epäreilu ja tasapainoton suhteenne on?

Minulla on myös tuollainen hankala puoliso joskaan ei tee ihan samoja asioita kuin mitä olet avopuolisosi kuvaillut tekevän, mutta esimerkiksi ihan yllättäen mielialat vaihtuu ja tavarat saattaa sinkoilla, tai jos en sillä sekunnilla sinkoa (ehdi singota, kun voi olla joku homma pahasti itsellä kesken, esim leipominen) hänen luokseen kun pyytää esim katsomaan jotain aivan turhanpäiväistä nettivideota, niin alkaa mököttää ja kiroilla ja huutaa. Olen itse todella ahdistunut puolison käytöksen takia, tavallaan siis sairastunut itsekin. Nykyään kyllä asumme osittain erillään ja se helpottaa suunnattomasti omaa olemista. Siihen rohkeuden keräämiseen meni kyllä yli viisi vuotta... että uskalsin sanoa että nyt minä lähden...

Mutta kuule, haluaisin sanoa sinulle että tekstiesi perusteella vaikutat hirmuisen mukavalta, kivalta mieheltä jolla tuntuu olevan elämänarvot kohdallaan: pidät perheestäsi, sinulla on ystäviä (joita todellakin sinun pitäisi saada tavata ilman luvan kysymistä), pidät työstäsi, haluat joskus lapsia, eteenpäin elämässä jne. Tuon kaiken voisit saavuttaa jonkun sellaisenkin naisen kanssa, joka on tasapainoinen ja jonka kanssa on mukavaa ja onnellista koko ajan eikä tartte jännittää toisen käytöksen puolesta. Mukavia ihmisiä on vaikka millä mitalla olemassa. Miksi sinun tarvitsisi sairastuttaa itsesi ja elää elämäsi säästöliekillä, vastoin omaa tahtoasi. Toivon että miettisit eroa. Tai edes aluksi erilleen muuttoa. On hienoa että tahtoisit auttaa tätä naista ja parantaa hänet, mutta oletko miettinyt, että et ehkä pysty siihen. Vain hän itse voi auttaa itseään, ja siihen ei tunnu löytyvän oikeanlaista tahtotilaa. Tiedän että jos itse rakastaa kaikesta huolimatta toista niin se ero tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta. Mullakin oli tunteita miestä kohtaan (sitä kivaa "versiota" kohtaan) vielä erille muuttaessani. Mutta tiedän silti että toimin oikein, aloin tervehtymään itse. Nyt mulla olisi edessä vielä viime rykäisy, päästi irti tästä liitosta kokonaan. Kerään voimia....

Voimia sinullekin. Ja hyvää joulua. Voi kun toivoisin että lähtisin oman perheesi luokse, sinulla olisi siellä varmasti voimaannuttavaa olla läheistesi kanssa.

Käyttäjä siiru kirjoittanut 20.12.2011 klo 08:27

Kylläpä kuulostaa rankalta tuo sinun elämä. Entä jos sinä menisit juttelemaan jonkun terapeutin kanssa. Saisit sieltä tukea ja näkökantaa tilanteeseenne. Ehkä saisit rohkeutta ja tukea tehdä eropäätös. Eihän tuommoisessa suhteessa jaksa pitkään olla ja eihän noin epävakaan puolison kanssa voi perhettä perustaa ja tulevaisuutta suunnitella. Puolisosi tulisi saada terapiaan ja sinun tulisi saada apua. Toivon sinulle voimia arkeen!

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 21.12.2011 klo 07:48

Kiitos taas vastauksista!

Kuten mainittu, ei tämä pahaolo ihan pelkkää kuvitelmaa ole ja tulikin eilen luettua tämä viestiketju kokonaan läpi. Siitä aiheutuikin sittne sellainen ahistus, että taisin nukkua 3 tuntia viime yönä. Sama juttu on toistunut usein tässä viime viikkojen aikana, kun puoliso on olut työmatkalla ja mulla liikaa aikaa ajatella niin kaikki negatiiviset asiat vyöryy ajatuksiin ja tulee valvottua pitkälle aamuyöhön.

Mutta noista vastauksista voimaantuneena päätin alkaa pistää vastaan alkamalla kertoa tunteistani. Yritin tuota myös viime perjantaina, mutta syyttelyä ja haukkujahan minä siitä vain sain. Jatkossa en kuitenkaan aio hyväksyä sellaista reaktiota kuin sain esim. viime perjantaina, jolloin tyttöystävä onnistui jollain tapaa tekemään itsestään sen ainoan ihmisen meidän perheessä, jolla on oikeus puhua tunteistaan ja saada toiselta tukea. Jos hän ei kuuntele niin ei sitten, mutta enpähän anna hänen ainakaan kääntää huomiota itseensä ja anna hänen vaatia olla lohdutettavana ihan jokaikinen kerta.

Minä sanon että nyt se saa riittää ja aion nousta pois tämän tossun alta! ☺️ Se alkakoon tänään, kun neiti saapuu työmatkalta enkä aio mennä häntä vastaan. Sanomista siitä varmaan tulee, mutta kai mulla on siihen p*rkele oikeus kun tiedän jo nyt että olen väsynyt iltakymmenen aikaan kun olen nukkunut kolmisen tuntia ja herännyt töihin jo 5.20. Tähän saakka olen toki ollut vastassa ja saattamassa joka ikinen kerta, kun hän on työmatkalla ollut tämän syksyn ja talven aikana, katsotaaan mikä on reaktio nyt. Odottanee ainakin että kotona on ruoka valmiina häntä varten. Saatanpa sen laittaakin, jos osaa sitä kauniisti ja kohteliaasti pyytää eikä vain oleta sitä automaattisesti kuten tuntuu tapana olevan.

Lisäksi, kun sopiva hetki löytyy aion kertoa hänelle asioita, jotka minua ahdistavat. Aion myös kertoa etten jaksa enää esim. sunnuntaisen kaltaisia episoodeja, jossa hän pommittaa tekstiviesteillä vartin välein haukkuen minut täysin pataluhaksi, kun olen tapaamassa perhettäni.

Että sellaista. Mä en edelleenkään käsitä mitä sille voisi tehdä, että saisin hänet kohtelemaan minua samalla lailla kunnioituksella ja arvostavasti kuin minä kohttelen häntä. Voisin luetella vaikka sata esimerkkiä tältä syksyltä missä vaakakupit on täysin epätasapainossa, mutta kun asiasta hänelle mainitsen en saa mitään vastausta. Tai jos saan, saan vain itkua ja kitinää siitä kuinka häntä ahdistaa ja kysymyksiä miksi sitä ja miksi tätä ja huutoa ja mökötystä päälle.

Kai se siitä lähtee että asetan hänelle rajat ja vaadin samanlaista kohtelua. En haluaisi kuitenkaan vajota hänen tasolleen, että hän tajuaisi miten ahdistavaa tuollainen käytös on. Vai mitähän hän ajattelisi jos olisin esim eilen hänen ollessa työkavereidensa kanssa työmatkalla "pikkujouluissa" lähetellyt hänelle vartin välein viestejä, jossa haukun hänet idiootiksi, uhkaan estää häntä menemästä enää ikinä mihinkään tai tapaamasta kavereitaan, syyttänyt häntä laiminlyönnistä tai omasta pahasta olostani, muistuttanut jokaikisestä suhteen aikana tekemästään virheestä, pakottanut henkisellä ja fyysisellä väkivallalla korvaamaan aiheuttamansa pahan olon sekä saan hänet tuntemaan itsensä täydelliseksi paskiaiseksi
😉

No ei, ei lähdetä sille tielle. Hyvää joulun odotusta.

Käyttäjä pietari123 kirjoittanut 21.12.2011 klo 11:34

Hienoa kuulla, että olet saanut noin hyvän asenteen ja vaihteen päälle!
Jos puhuminen ei onnistu niin kirjoita hänelle vaikka paperille niitä asioita joista olet huolissasi ja mitkä ahdistavat sinua. Luulisi, että esimerkiksi jos kertoisit tuon esimerkin pikkujouluista, että aikuinen ja ns. normaali ihminen ymmärtäisi miten epätasapuolisesti hän on sinua kohtaan käyttäytynyt.

Epäilen, että hänen maailmansa ja kontrolinsa heikentyminen saattaa kyllä purkautua ikävällä tavalla ulos. Joten kannattaa valmistautua siihen, että yhtäkkiä oletkin täysi nolla ja kaikki onkin sinun vikaasi tavalla tai toisella. Voi olla myös, että haluaa erota yms, joten kannattaa valmistautua tarkasti ja vaikka sitten tosiaan laittaa suhde jäähylle jos hän kokee vain ja ainoastaan, että hänellä on oikeus pahaan mieleen ja tunteiden ilmaisuun. Eihän sellainen ole reilua eikä tasapuolista. Jonkinlaista manipulointia ja kontrolointia tuo hänen käytökseksensä selvästi on. Luultavasti juuri se kontrolointi ja nyt kun on tilanne, että hommat eivät olekkaan niin hänen käsissään, voi reaktio olla erittäin ikävä sinun kannaltasi.

Toivotan onnea ja rohkeutta, nimittäin kun olen lukenut näitä sun kirjoituksia, niin tulee mieleen oma parisuhde mikä päättyi tuossa pari kuukautta sitten, hiukan samanlaisissa merkeissä. Tai ainakin tyttöystäväsi kuulostaa tapauksena jonkiverran samanlaiselta kuin ex-naiseni.

Lippu vaan korkealla ja jos tosiaan hän sinua niin rakastaa ja haluaa perustaa perhettä yms. Niin tuossahan sen sitten saa oikeasti tietää kun kertoo mitä mieltä. Kunniotus ei voi olla ikinä vaan yksipuolista!

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 22.12.2011 klo 08:20

Kiitos Pietari. Olit oikeassa, ei hän kovin hyvin asiaan eilen suhtautunut kun kerroin tunteistani. Tarkoitus ei ollut ehkä eilen sitä tehdä saman tien kun hän tulee työmatkalta, mutta…

Neiti ehti kotiin ja syötyämme iltapalaa rojahdimme sohvalle väsyneinä leffaa katsomaan. Saman tien hän ottikin sitten esille kun vaikutan etäiseltä ja minä sitten kerroin pitkän hiljaisuuden päätteeksi, tulevaa peläten, että ahdistaa. Kerroin viime sunnuntaista, kerroin viime kesästä ja kerroin viime talvisestakin episodista, jotka ovat jättäneet haavat, jotka ei tunnu paranevan sillä että olen hiljaa. Kerroin siitä kuinka valvoin toissa yön asiaa miettien ja kuinka pahalta se tuntuu että mua kohdellaan niin epäreilusti ja epäkunnioittavasti. Kerroin että en jaksa pelätä enää hänen haukkujaan kun tapaan sukulaisiani tai ystäviäni enkä halua hänen määräilevän minkälaista duunia haen tai voinko hakea opiskelemaan ja sanoin että sen sijaan kaipaisin hänen tukeaan. Sanoin myös että se on johtanut siihen että en uskalla avata suutani enää nykyään kun siihen olisi tarvetta, enkä uskalla suunnitella tulevaa kun en tiedä saanko siihen häneltä luvan.

Ja reaktio siihen puolisolta oli taas jotain aivan uskomatonta ja kuin suoraan Pietarin oppikirjasta. Hän ei kuulemma jaksa enää tätä ******, ei ymmärrä miksi keskityn aina negatiivisiin asioihin ja haukkui minut hirveäksi ihmishirviöksi ja paskiaiseksi joka vaan pilaa joulun. Siinä sitten toivottuani uudestaan että kaipaisin hänen tukeaan kun on niin vaikea olla, jatkoi hän ripitystään siitä kuinka mun pitäisi olla hänelle ystävällisempi kun tulee työmatkoilta, antaa hänen rentoutua ja olla hänelle mukavampi. Seuraavaksi hän otti esiin ero-kortin ja sanoi että ehkä meidän täytyy miettiä eroa ja suhteen jatkoa, jos minä en voi antaa hänen rentoutua kotona ja koska hänellä on parempi olla työmatkoilla kuin kotona hän aikoo olla siellä alkuvuoden puolella mahdollisimman paljon.

Mun mielestä on suorastaan hälyttävää ja pelottavaakin, miten kykenemätön hän on tuntemaan empatiaa tai ainakin sen osoittaminen on todella vaikeaa hänelle. Kerroin tuossa edellisessä viestissä valvoneeni toissa yön ja pistinkin hänelle tekstiviestin aamuyöstä että ahdistaa ja jo senkin kirjoittaminen helpotti sen verran että sain sitten nukahdettua. Kysyin mihin se ihana puoliso hävisi, joka vastasi tuohon viestiin toivoen että paha olo olisi helpottanut niin se pentele vastasi että oli kirjoittanut sen väkisin eikä tarkoittanut sitä yhtään! Siinä vaiheessa olin jo sitten niin yllättynyt ja hämilläni hänen tunnekylmyydestään että koin parhaaksi sanoa että jutellaan toisella kerralla ja painuin nukkumaan.

Eihän se siihen toki jäänyt vaan leffan loputtua hän tuli haukkumaan, potkimaan ja tönimään minua sänkyyn ja pakotti mut vielä sohvalle nukkumaan. Mulla meni siinä vaiheessa hermot ja paiskasin sohvalta tavarat lattialle mitään kuitenkaan hajottamatta, johon hän reagoi taas huutamalla ja astelemalla vaatekaapilleni aikomuksenaan tyhjentää taas sen sisältö pitkästä aikaa lattialle. Sen sain kuitenkin estettyä rauhoittelemalla häntä, mutta sainpahan kiitokseksi pari nyrkiniskua jotka tuntuu vieläkin ja lisähaukkuja.

Sen pituinen se ja päästiin vihdoin nukkumaan. Olen iloinen että kerroin hänelle yhden ahdistavan tekijän ja se helpottikin jonkin verran. Olen kuitenkin todella yllättynyt kuinka vähän ymmärrystä tai tukea hän osoitti minua kohtaan, eli ei siis yhtään mitään. Kertaakaan hän ei sanonut olevansa pahoillaan tai halannut. Onpahan hänelle kuitenkin nyt tullut selväksi miksi vaikutan etäiseltä ja hiljaiselta niin ei tarvitse ihmetellä sitä.

Odotan innolla lämmintä joulua anoppi-ehdokkaan luona. Saa nähdä toteuttaako puoliso uhkauksensa ja tuhoaa mun joululahjat 🙂 Tarkoituksena olisi tehdä aselepo tänään, jos puoliso ei pistä liikaa vastaan.

Hyvää joulualusta kaikille ja kiitos todella paljon vastauksista. Tämä antaa uskoa ja voimia todella paljon!

Käyttäjä pietari123 kirjoittanut 22.12.2011 klo 13:31

Kuulostaapa tosiaan niin tutulta, miten voikin olla tuollaisia tyyppejä oikeasti olemassa. Tai juuri itsellenikin hankalinta oli todeta se, miten itse olin koittanut ymmärtää ja olla tukena vaikka mitä kaadettiin omaan niskaan, mutta silloin kun itse olisi sitä tukea tarvinnut sain lähtöpassit ja vihat niskaani. Kyseessä oli siis masentunut tyttö, joka päätti sitten laittaa suhteen tauolle, jonka vielä ymmärsin, mutta kun hän syytti yhtäkkiä masennuksesta minua sekä alkoi puhumaan itsemurha-ajatuksiaan niin, että riidat ja minä olen ne aiheuttanut niin tuntui, että oli pakko kertoa miltä tuollainen puhe tuntuu minusta. Sitä en sitten olisi saanut tehdä ja monoa tuli.

Kun puhutaan masennuksesta, niin eihän tuollainen käytös kyllä oikein kuulosta sellaisen ihmisen käytökseltä, joka on masentunut. Vaan varmasti hän on siis masentunut, mutta se mistä se johtuu ja mitä muita ongelmia hänen persoonallisuudessan ja käytöksessään ovat tulevat kyllä tuossa esille. Eniten juuri omassa tapauksessakin se empatian puute ja erittäin häikäilemätön, sekä tunnekylmä asenne tuli esille. Tiedän, että hermostuessa tulee usein sanottua typeryyksiä ja uhkailtua varmasti myös erollakin ynnä muuta ikävää, mutta ainakin käsittääkseni, normaali-ihminen tuntee näistä erittäin vahvaa katumusta ja haluaa selvittää tilanteen ja jopa usein hyvittää sen vilpittömästi toiselle.
Se mikä on ainakin omalla kohdalla oli aika rankkakin juttu, että hän ilmoitti välikäden kautta, että tietää tehneensä ja toimineensa väärin minua kohtaan, mutta ei jaksa tuntea syyllisyyttä tai korjata asiaa kun on niin rankkaa..
No eipä se toisaalta ole ihme, että hänen ja sinun tyttöystäväsi kaltaiset ihmiset masentuvat ja voivat pahoin jos käyttäytyvät niin epäsovinnaisesti ja törkeästi toisia ihmiseläviä kohtaan. Minusta ainakin tuntuu, että sinä olisit vain häntä varten ja hänellä olisi oikeus toimia miten vain, koska on nyt niin paha olla ja masentaa. En pysty vain ymmärtämään, mikä ihme saa ihmisen käyttäytymään noin.

Ero-kortin käyttäminenkin tuntuu minusta juuri liittyvän siihen, että sillä hän pyrkii laittamaan sinut aisoihin ja estämään sinun ajatukset ja tunteesi. Toivottavasti uskallat laittaa hänelle vielä vastaan, vaikka se veisikin parisuhteesi tuhoon. Ei tuollaista käytöstä voi perustella millään vaan mielestäni se on ihmisestä itsestä kiinni miten toisia kohtaan käyttäytyy. Tekosyitä ja itse luotuja mielikuvia voi toki hän käyttää, mutta se ei tee asiasta sen yhtään hyväksyttävämpää.

Varmasti tulee aika mielenkiintoine Joulu ja koita nyt sitten vaan pärjäillä ja mennä sen mukaan miltä tuntuu! Jos hän sinua oikeasti rakastaa, niin pakkohan aikuisen ihmisen on uskaltaa katsoa raadollisesti myös itseään peilistä ja myöntää, että ei noin voi vaan käyttäytyä. Epäilen, nimittäin ettei hän käyttäydy samalla tavalla toisia läheisiään kohtaan kuin sinua, joten hän kyllä varmasti tietää, ettei tuollainen käytös ole oikein. Jos ei sitten koskaan ymmärrä sitä ja osaa arvostaa sinua ihmisenä niin se on enemmän hänen häpeänsä kuin sinun. Tuskinpa ero hänen elämäänsä korjaa ja varmasti uusi uhri on vuoden päästä jo kuvioissa, mutta tiedätpähän itse kasvaanesi ja olevasi entistä vahvempi tulevaisuudessa!

Tsemppiä !

Käyttäjä Aallotar68 kirjoittanut 22.12.2011 klo 19:05

Hei!

Kyllä vahvasti näyttää siltä että puolisosi täyttää narsistin piirteitä... ☹️ .. kaikki on aina muiden syytä ja hän on itse aina oikeassa ja muut pilaa hänen elämäänsä...

Ansaitset hyvän ja tasaveroisen, oikeasti kahden aikuisen suhteen. Ei kannata pilata ja uhrata omaa elämäänsä. Mitä pidempään tuollaisessa sairaassa suhteessa on, sen vaikeampi siitä on myöhemmin lähteä. Pikkuhiljaa nakertaa itsetunnon ja alat yhä enemmän epäilemään että kaikki on sinun syytäsi..

Itse olen kasvanut perheessä jossa isä oli täysin narsisti... ja perhe-eämä oli ihan helvettiä suurimman osan aikaa. Äiti kuului siihen sukupolveen jotka eivät eroa... hänellä ja meillä lapsilla olisi ollut paljon parempi ilman sekopäistä isää joka loi suurta turvattomuutta ja pelkoa ympärilleen...

Varsinkin jos haaveilet omista lapsista.... niin kannattaa vähintäänkin kerran harkita onko puolisosi oikeasti kykenevä vastuulliseksi ja empaattiseksi äidiksi...

Rauhaisaa Joulua sulle!
Aallotar68

Käyttäjä Tolloko kirjoittanut 03.01.2012 klo 21:31

Kiitoksia vastauksista. Joulu sujui mukavan leppoisasti ilman sen kummempia. Kunnes, olimme puoli puolipäivää kaksin ja sain kuulla sylin täydeltä haukkuja miten paska olen sängyssä kun seksielämä ei toimi ja miten "en ole normaali vaikka itse niin luulenkin" yms. Sen jälkeen tyyntyi tais ja puoliso oli loppuloman taas mahtavaa seuraa pääasiallisesti. Nuo vastakohdat ovat niin räikeitä etten käsitä. Yhtenä hetkenä kaikki hyvin ja aurinko paistaa ja kun auton ovet saa kiinni niin alkaa tulla tulta ja tappuraa suusta.

Uusivuosikin meni juhliessa hienosti kavereideni ja tyttöystävän kanssa , varsinkin kun kaverini kertoi menevänsä naimisiin ja haluavansa minut best manikseen. En sitten tiedä johtuiko se tuosta vai mistä, mutta meidän perhe poistui juhlista muiden jatkaessa puolen yön jälkeen kun eukko päätti haukkua juuri tuon kaverin täysin painokelvottomalla kielellä ihmishirviöksi. Johtuiko haukkuminen sitten siitä että hän pyysi minua best manikseen vai jostain muusta, en tiedä. En ainakaan itse huomaa kaverissani niitä piirteitä, josta puolisoni häntä haukkui. Ehkä se oli vastareaktio sille, etten tunne itseäni vain liian läheiseksi hänen kanssaan, mene ja tiedä. Itse kun en ole koskan sanonut poikittaista sanaa hänen kavereistaan, vaikka en jokaisesta niin hirveästi välittäisikään.

Kokonaisuudessan joulu, uv ja välipäivien lomat menivät hienosti ja aistittavissa on ollut jonkinlaista ennenmäkemätöntä nöyryyttä ja jopa ystävällisyyttä hänen käytöksessään. Ei pidä antaa sen kuitenkaan hämätä vaan katsotaan mitä loppuviikko tuo tulleessaan.

Neiti vihjaisi nimittäin olevansa kyllästynyt elelemään exänsä sukunimellä (hetken pelkäsin jo että se oli kosinta (😐) sekä meillä pitäisi alkaa puhua tällä viikolla lasten teosta tai ainakin sen suunnittelusta. Olen nyt pari päivää puolison ollessa työmatkalla noita asioita kelaillut ja kyllä on kaksijakoiset fiilikset. Toisaalta tekisihän se mieli suunnitella, mutta kyllähän se pelottaa.

Ajattelin ottaa kissan pöydälle näistä kertomistani ongelmista kun tuo asia tulee puheeksi, sillä tarvitsen aikamoiset vakuudet sille etteivät nämä ongelmat vaivaa meitä tulevaisuudessa enää. En nimittäin halua lapsia sellaiseen perheeseen, jossa välillä lentelee kattilat, tärykalvot halkeaa ja veri lentää (isistä 🤕) säännöllisin väliajoin. Kyllä mä tässä kuitenkin jaksan vielä jos sama rauhallinen meno jatkuu ja homma kehittyy, joten täytyy kattella vaan eteenpäin.

Ei muutakuin hyvää vuoden alkua kaikille!

Käyttäjä tunturisopuli kirjoittanut 04.01.2012 klo 10:30

En oikein ymmärrä miksi edes harkita lasta tuollaisen ihmisen kanssa. Hän haluaa varmaankin naimisiin ja lapsen koska muutkin alkavat tehdä niin. Ehkä hän haluaa siten sitoa sinut tiiviimmin itseensä. Jos hän ei kykene empatiaan, miten luulet teidän perhe-elämän sujuvan? Syyllistääkö hän lasta vai sinua vai molempia? Millainen lapsesta kasvaisi?
En minä tunne avopuolisoasi. Mutta olen lukenut tämän ketjun. Narsisti. Se hän taitaa olla. Ja narsisteilla on taipumus olla aivan järjettömän ihania ja toisena hetkenä aivan kamalia. Olen sellaisen kanssa hetken tapaillut ja oli käsittämätöntä huomata, miten kaikki on muiden syytä, omia tekemisiään hän ei pohtinut koskaan.

Eli siis miksi, kaiken tämän jälkeen, harkitset lasta hänen kanssaan? Naimisiinmeno on oma juttunsa, siinä ei ole kolmatta, viatonta osapuolta, jonka takia joutuisit olemaan tuon naisen kanssa loppuelämääsi jollain tavalla. Sitten se on jo myöhäistä, silloin voi syyttää enää itseään kun näki kaiken tämän mutta silti halusi uskoa toisen muuttuvan, vaikka siitä ei ollut minkäänlaisia viitteitä.

Yhtä kaikki, mielestäni avovaimosi ei kuulosta ahdistuneelta tai masentuneelta, vaan ihan kertakaikkiaan kylmältä ja itsekkäältä. Sinä tässä masennut ja ahdistut. Olet jo nyt kuin tossukka, jota hän voi mielensä mukaan riepottaa. Täällä on paljon (lähinnä naisia) joiden puoliso on samanlainen vallankäyttäjä. Kun luet heidän ketjujaan, sanoisitko heille: "menkää naimisiin ja hankkikaa lapsia"? Mieti todella tarkkaan. Kun lapsi on hankittu, hän on elävä ja olemassa oleva ihminen, jonka kasvusta ja hyvinvoinnista olette vastuussa. Ei avovaimosi muutu, kun hän ei näe itsessään mitään vikaa. Voit puhua ja puhua, mutta sinä olet aina syyllinen. Jos hän suostuu menemään kanssasi pariterapiaan ja tunnistaa itsessään empatianpuutteen, kehitystä saattaisi tapahtua. Mutta minä en henk.koht tämän keskustelun lukemisen jälkeen stä usko.

Käyttäjä tunturisopuli kirjoittanut 04.01.2012 klo 10:38

Lisään vielä sen, että avovaimosi ei missään nimessä ole väkivaltaisen käytöksensä ja henkisen tilansa vuoksi valmis äidiksi. Hän hankkinee lapsen joka tapauksessa kun niin päättää, mutta sinuna miettisin useammin kuin kahteen kertaan haluatko olla sellaisessa mukana.
Ja vielä riidoistanne; on aivan järjettömän epäkypsää, kuin 5-vuotiaan käytöstä heitellä kaapista vaatteet lattialle ja uhata rikkoa toisen joululahjat?

Ystäväni usein kysyy, miksi mukava nainen ei löydä hyvää miestä. Niinpä.. mutta kaikenlaiset sekopäät saavat rikottavakseen kiltit ja perheenperustamismielessä täydelliset miehet. Sellaista se on.