Ahdistukseen hajoavat parisuhteet

Olen reilusti päälle 40-vuotias nainen. Minulla on aina ollut toive varsin perinteisestä parisuhteesta, jossa kaksi ihmistä sitoutuvat toisiinsa: on läsnäoloa ja pysyvyyttä. Olen unelmoinut yhteen muutosta, jopa naimisiin menosta ja perheestä, mutta iän vuoksi lapsihaaveet ovat nyt taaksejääneitä. 

Miten elämässäni sitten on käynyt? Olen ollut toistuvasti joitakin vuosia kestäneissä suhteissa, jotka eivät etene mihinkään noista unelmistani. Kumppanit ovat puhuneet, että eteneminen on mahdollista mutta vielä ei tunnu siltä…eikä vieläkään…eikä vieläkään, vaikka tosiaan vuosiakin kuluu. Lopulta suhteet ovat loppuneet siihen, että olen ollut niin ahdistunut etenemättömyydestä, ettei joko kumppani tai minä itse ole jaksanut sitä ahdistusta.

Olen löytänyt itseni taas tästä samasta tilanteesta: nykyisen kumppanin kanssa ollaan tapailtu toista vuotta, näemme pari-muutaman kerran kuukaudessa. Itse toivoisin enemmän yhdessä oloa, mutta kumppani ei ”ymmärrä” tätä tarvettani. Kysyin häneltä taannoin tulevaisuuden unelmista, mutta kuulemma hän ei osaa unelmoida. Unelmat loppuivat hänen kertomansa mukaan 10 vuotta sitten päättyneen suhteen myötä, joka oli ollut ”erilainen”: he olivat olleet yhdessä intensiivisesti, oli ollut hyvä olla, asuivat yhdessä ja olivat kihloissa, puhuivat perheen perustamisesta, jne. Nykyään hän tällaisen sijasta haluaa elää hetkessä ja olla miettimättä ihmeempiä.

Jälleen olen siis suhteessa, jossa on taas herännyt ahdistukseni. Tämä tuntuu käyvän joka kerta, kun tapaan uuden ihmisen. Kumppanini ovat olleet hyvin erilaisia ihmisiä, ja olen myös pyrkinyt oppimaan joka kerta siitä, miten välttäisin tämän toistuvan tilanteen. Mutta se vain toistuu, eli kyse taitaa olla itsestäni. Nykyinen kumppanini sanoo, että hänellä nimenomaan unelmat herättävät ahdistusta ja masennusta, ja siksi niistä on ollut hänelle toimivaa luopua.

Olen miettinyt, että tämä näkökulma voisi olla ratkaisu. Mahdottomien unelmien ajattelun sijaan voisi nähdä hyvän todellisuudessa ja nykyhetkessä, ja keskittyä siihen. En tiedä, miltä tämä ulkopuolisen korvaan kuulostaa?

En tiedä, tuleeko tähän kirjoitukseeni vastauksia, mutta ajattelin pitää tätä eräänlaisena lokikirjana, millaisiin tuntemuksiin uusi näkökulma minua alkaa johtaa.