Täällä on varmasti samalla otsikolla monta keskustelu aihetta.
Minulla ei ole kavereita eikä ainuttakaan ystävää. Ei koskaan ole ollutkaan luotettavia kavereita. Olin peruskoulussa se yksinäinen. Jos vain väkisin menin jonnekkin ryhmään mukaan he hääsivät minut ryhmästä tai muuten vain syrjivät. Koko peruskoulun olin koulukiusattu. Halusin kavereita vaikka väkisin mutta kukaan ei huolinut minua ryhmäänsä. En halunnut mennä minnekkään tupakka porukoihin mukaan!
Vanhempiani ei kiinnostanut vaikka kerroin että kavereita ei ole.
Monen vuoden yksinäisyys toi mukaansa sen että en ”uskalla” tutustua enään ihmisiin. Uskalla sana on lainausmerkeissä siksi että kyllä uskallan mutta kukaan ei halua tutustua.
Nykypäivänä ei ole vieläkään kaveita. Ikää on 23v.
Onko teillä ideoita miten estää yksinäisyyden tunne?
Toki yksinäisyys kuuluu elämään mutta en kuitenkaan halua kokea sitä päivittäin.
– jos katson elokuvaa, tulee tunne ai niin eihän mulla olekkaan kavereita
– tai menen lenkille, kun tulee pariskuntia vastaan, ai niin mulla ei olekkaan kavereita. Eikä poikaystävää.