tuntuu, että koko elämä kaatuu päälle
Täällä kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa, koska tuntuu että olen saavuttanut pisteen, että en vain yksinkertaisesti jaksa enää. Olen siis 18v tyttö, jolla on tulossa toivottu välivuosi. En oikein tiedä miten suhtaudun vuoteen, kun kaikki kaverit lähtee muualle. Olen nyt vuoden ajan tuntenut järjetöntä ahdistusta, joka eskaloitui viime syksynä viiltelyyn. Olin viillellyt yläasteella noin 5 vuotta sitten muutamia kertoja ranteeseen, mutta tämän vuoden jälkeen reisien sisäpuolet ovat täynnä jälkiä… pahinta aikaa viiltelylle oli syksy, mutta sorruin siihen taas juuri äsken. Minulle viiltely on rangaistuskeino sekä ahdistuksen purkua. Olen usein ankara itseäni kohtaan ja keksin erilaisia ”rangaistuksia” itselleni jos olen tehnyt omasta mielestäni jotain tyhmää. Viiltely ei ole ainoa ongelma, vaan sen taustalla on masentuneisuus. Viimeinen lukio vuosi meni siinä, että lintsasin niin paljon tunneilta kuin vain pystyin, koska tuntui että en vain pysty nousta ylös sängystä. Tätä on jatkunut vuoden enkä tiedä mitä tekisin.. en edes kesätöitä pystynyt hakemaan. Pahin ahdistuksen tunne on aina juomisen jälkeen, ja tiedän että se johtuu välittäjäaineista ja muista hormoniasioista, koska kehoni on juomisen ja valvomisen jälkeen hälytystilassa. Mutta silti useimmat viiltelyt tapahtuvat aina krapulassa… olen yrittänyt vähentää juomista, mutta vuoden sisällä juomiseni määrä on vain lisääntynyt ja nyt juon entistä useammin itseni kunnon humalaan. Kärsiikö joku teistä samoista ongelmista, kuten kohtuuttomasta itsekritiikistä?
Hei ja tervetuloa.
Tekstistäsi ei ilmene saatko mitään apua, mutta ilmeisesti olet sen tarpeessa. Etenkin viiltelyn pitäisi olla siitä viimeinen hälytysmerkki.
Oma masennukseni ja viiltelyni alkoi myös yläasteikäisenä, välissä oli muutaman vuoden helpompi jakso ja sitten lähti taas oikein suurella rattaalla käyntiin, nyt olen parikymppinen ja sairaslomaa on takana pari vuotta juurikin masennuksen takia ja vielä ainakin yksi vuosi edessä. Hain apua kaikkeen vasta kun oli suoraan sanottuna liian myöhäistä, kehoni on aivan kamalassa kunnossa ja se luultavasti tulee estämään minulta asioita, liikkumista se kuitenkaan ei enää onneksi kovasti vaikeuta kun olen saanut tekojani hillittyä. Moni ei aluksi ymmärrä viiltelyn vakavuutta ja vaarallisuutta, mutta jos siihen ei tarpeeksi aikaisin hae apua, jossain vaiheessa tulee ensimmäisen tikit ja ensimmäiset yöt sairaalassa ja ensimmäinen osastoreissu ja silloin on liian syvällä voidakseen auttaa itseään. Se on tehtävä paljon aiemmin jos siitä tahtoo suoriutua helpommalla. Siksi suosittelen hakemaan apua, sinulla on nyt vähintään vuoden verran loistavasti aikaa auttaa juuri itseäsi. Apua kannattaa lähteä hakemaan ihan vaan soittamalla terveyskeskukseen, sieltä osataan neuvoa eteenpäin ja lääkäriltä saa tarvittavan lähetteen jutteluavun piiriin. Myös tuohon juomiseen olisi todella tärkeää puuttua, on kokemusta siitäkin ja se on muun itsetuhoisuuden kanssa äärettömän huono kaveri. Kaikista tärkeintä on auttaa itseään ajoissa, vielä ei ole liian myöhäistä, sinulla on juuri nyt siihen sopiva hetki.